Kirjoittaja Aihe: Sly Cooper: Rakkauselämän vastoinkäymiset potenssiin kolme, S, Penelope  (Luettu 1628 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 120
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Rakkauselämän vastoinkäymiset potenssiin kolme
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Sly Cooper
Ikäraja: S
Genre: Draamaa ja yksipuolisen sekavaa romantiikkaa
Parituksia: P/D, P/B ja P/S, miten kukin tulkitsee

Summary: Penelope yrittää parhaansa mukaan selvitellä tunteitaan suuntaan ja toiseen.

A/N: Sarjassamme ficcejä ’sain jostain inspiraation, joka oli pakko kirjoittaa ylös’. Pelasin Sly 3:a pitkästä aikaa ja olin aiemminkin hekotellut pätkille, joissa Dimitri lirkuttelee Penelopelle. Aloin sitten ajatella, että Penelope on oikeasti aikamoinen tuuliviiri ajatustensa kanssa. Lady Gagan Alejandro soi usein päässä tätä tehdessä. :D



***



Penelope tömisteli portaat ruumaan tarkoituksellisen kovaäänisesti kuin olisi halunnut säikäyttää koplan muut jäsenet mahdollisimman kauas läheltään. Ajatus oli naurettava, muttei loppujen lopuksi järin kaukaa haettu. Penelope hymähti ohimennen skenaariolle, jossa hän räyhäsi jokaiselle vastaantulijalle niin, että kuka tahansa järkevä olisi perääntynyt kauemmas ja jättänyt hänet rauhaan.

Paitsi kaiketi Dimitri.

Ärtymys sai Penelopen melkein puistelemaan, kun hilpeä kuvitelma sai painua syrjään Dimitrien laukomien kornien iskurepliikkien tieltä, jotka yhä pyörivät hänen päässään kuin kieroutunut karuselli. Se mies oli näköjään sitä tyyppiä, jolle ei tarkoitti automaattisesti kyllä. Penelope tunsi itsensä jotenkin halvan helpoksi, vaikkei mikään tosiasiassa viitannut sen pitävän paikkansa. Hänhän oli tehnyt Dimitrille varsin selväksi, missä meni raja makeilevien puheiden kanssa siinä siunaamassa, kun miehestä oli paljastunut se epämääräinen kiinnostus häntä kohtaan. Hänellä oli ylpeytensä.

Dimitrillä oli maineensa naistenkaatajana, mutta jos sai tytön tuntemaan itsensä sillä tavoin vaivattomaksi saaliiksi, asiassa mahtoi olla jokin hieman pielessä.

Harmillisesti hän oli joka tapauksessa sidottu yhteistyöhön Dimitrin kanssa siihen asti, kunnes he viimein onnistuisivat selvittämään tiensä Cooperin holviin. Hänellä ei kai ollut muita vaihtoehtoja kuin kehittää itselleen kovempi kuori kaikenlaisilta ällöttäviltä lemmenrunoiluilta, jos sellainen peli jatkuisi. Viimeisenä keinona hän luultavasti iskisi nyrkillä suoraan naamaan, kun viisaat sanat loppuisivat.

Oli kyllä viimeinen kerta, kun hän alkaisi tehdä freelancer-keikkaa yhtään missään, jollei joku kertoisi jutun kokonaiskuvaa ja hommassa mukana olevien tyyppien psykologista profiilia kokonaisuudessaan.

Penelope työnsi oven auki hyttiin, johon Bentley oli tuonut Slyn lepäämään tämän kokeman tällin jäljiltä.

”Miten täällä voidaan?” hän kysyi ja istahti kiikkerälle jakkaralle sängyn viereen. Bentley huokaisi tavanomaiseen mietiskelevään sävyynsä, muttei kuulostanut järin huolestuneelta.

”Hän toipuu täysin, ole huoleti. Pieni lepo jos mikä tekee ihmeitä.”

”Hyvä niin”, Penelope hymähti. Oli ensisijaista, että Sly saisi voimansa takaisin mahdollisimman nopeasti, sillä keikan jatkuminen vaati eniten juuri Cooperin klaanin vesalta. Hommat olisivat jumissa siihen asti, niin ikävää kuin se olikin.

”Oletko sä ihan kunnossa?” Bentley kysäisi yllättäen.

”Ai, tietysti”, Penelope sanoi tajuttuaan, että hänelle puhuttiin. ”Miksen olisi?”

”Tää on ollut aika hurjaa meille kaikille”, Bentley sanoi mietteliäänä. ”Jotenkin sitä välillä alkaa ajatella, että onko kaikki tää vaivannäkö sittenkään kannattanut.”

”Mitä sä puhut, totta kai se on”, Penelope sanoi rohkaisevasti, vaikka samalla hänen takaraivossaan karmi. Bentley oli sentään porukan aivot ja kaikista kärsivällisin, kenties pitkäpinnaisin kaveri, kehen Penelope oli kuuna päivänä törmännyt. Epävarmuus oli kuin musta aukko ja jos se imaisisi Bentleyn mukanaan, olisi vain ajan kysymys, milloin muut koplasta alkaisivat miettiä samalla tavalla.

”Mä en vaan halua, että sulle sattuu mitään”, mies sanoi vakavana. ”Mä sain pelästyä jo Slyn kohdalla ihan tarpeeksi.”

”Musta on ihanaa, miten sä kannat tovereistasi huolta”, Penelope sanoi ja tarttui kevyesti Bentleyn hartiasta.

”Oon mä kavereideni takia ennenkin yöunet menettänyt, mutten oo kyllä pitkään aikaan säikähtänyt tällä tavoin”, Bentley hymähti ja vilkaisi syyllistävästi sängyssä nukkuvaa Slyta. ”Samaten se mitä sulle kävi silloin Verikylpylahdessa –”

”Hei, kaikki on ihan hyvin”, Penelope sanoi väliin. Häntä ei innostanut puhua niistä tapahtumista juuri sillä hetkellä ja ennen kaikkea hän halusi Bentleyn lopettavan murehtimisen niin hyvin kuin vain tämä ikinä pystyi. ”Ekaksi: mä oon iso tyttö ja osaan pitää suurin piirtein huolta itsestäni. Ja tokaksi: mä en odottanutkaan olevani tekemisissä keidenkään höyhensarjalaisten kanssa silloin kun näin teidät Hollannissa. Voidaan siis väittää, että mä tiesin kyllä mihin ryhdyin.”

”Kiva kuulla”, Bentley naurahti synkästi. ”Oikea hetki katumiseen taisikin mennä jo.”

”Mä en ole katunut missään vaiheessa, että päätin liittyä mukaan. Mä oon vaan iloinen, jos musta on apua holviin murtautumisessa”, Penelope sanoi.

”Toden totta onkin. Sun taidoille on vielä rutkasti käyttöä”, Bentley totesi ja näytti jo huomattavasti iloisemmalta. ”Heti kun Sly pääsee takasin kentälle, me tehdään vielä historiaa.”

”Sehän on selvä.”

Niin paljon kuin Penelope Bentleyn seurasta pitikin, hän tunsi lähinnä helpotusta, kun mies sanoi poistuvansa kartoittaakseen vallitsevaa tilannetta ja saadakseen ylikuormittuneille ajatuksilleen jotain rationaalista puuhaa. Sly ei olosuhteiden uhrina tarjonnut järin laadukasta juttuseuraa, mutta sitä paremmin Penelope saattoi syventyä omiin mietteisiinsä.

Ei ollut Slyllakaan yhtään sen helpompaa kuin heillä muilla. Paremminkin sanoen olisi ollut varsinaista vähättelyä todeta, ettei se olisi ollut nimenomaan tämä, jolla oli eniten pelissä. Olisi ollut niin kiehtovaa tietää, mitä kaikkea tämän mieleen mahtui. Sly ei ollut niin ennalta luettavissa kuin Bentley tai Murray. Gurun kanssa hänellä ei taas ollut ollut pahemmin tilaisuutta tutustua. Heillä ei ollut edes yhteistä kieltä ja he olivat muutenkin kuin eri planeetoilta, vaikkakin siitä takamaiden meediosta henkikin pääasiassa rauhallinen aura. Panda Kunkku kivikasvoineen ja lyhyine lauseineen taas ei ollut tehnyt häneen sen suurempaa vaikutusta ja Dimitri taas vähän liikaakin.

Sly Cooper itse oli ollut todellinen syy sille, miksi hän oli päättänyt liittyä koplaan. Ärtymyksekseen Penelope havaitsi edelleen sen pienen ihastumisen tunteen, joka häntä oli piinannut miltei ensihetkestä lähtien. Ennen Slyta hän ei ollutkaan ihastunut keneenkään pitkään aikaan. Hän oli kuitenkin liian järkevä haihattelemaan: Slylla oli jo mielitiettynsä, eikä se ollut hän.

Jospa Sly silti saisi tilaisuuden nähdä, miten omistautuneesti hän kantoi huolta tovereidensa hyvinvoinnista. Hän pyyhkäisisi Slyn otsaa viileällä liinalla ja tarttuisi tämän viileään käteen rohkaisevasti. ”Shh, ota ihan rauhallisesti”, hän kuiskaisi miehen heräillessä ja hymyilisi niin lempeästi, että kaikki tämän huolet häipyisivät edes hetkeksi toisaalle. Sly vastaisi hymyyn minkä höttöiseltä ololtaan kykenisi, kiittäisi häntä huolenpidosta ja viimeistään siinä kohdassa luultavasti vetäisi kätensä kevyesti irti hänen omastaan ja kysyisi missä Bentley on, ja hän taas rysähtäisi maan pinnalle takaisin alta aikayksikön.

Pahimmassa tapauksessa Sly mutisisi unissaan Carmelita Foxin perään ja saisi hänen olonsa raivokkaan kiusaantuneeksi jo ennen kuin ehtisi edes raottaa silmiään.

Penelope nousi äkisti kiihtyneenä tuolista ja päätti poistua ollakseen kiusaamatta itseään enempää. Loukkaantuneella ja vuoteessa lepäävällä Sly Cooperilla sattui olemaan jokin ikävä taipumus herättää hänessä sellaisia vaaleanpunaisia tuntemuksia, jotka eivät millään lailla puolustaneet paikkaansa tosihetkessä. Sly pärjäsi kyllä, kun taas hän olisi saattanut tehdä jotain harkitsematonta, jos olisi jäänyt pidemmäksi aikaa.

Vaikka heidän laivansa olikin ankkuroitu tiiviisti paikalleen, se oli silti varsin altis aaltojen keinunnalle. Penelope puri keskittyneesti hammasta tasapainoillessaan kohti kannelle vieviä portaita, mutta epäonnekseen horjahti takaperin ja törmäsi tömähtäen oveen käytävän varrella. Niin noloa kuin se olikin, vielä kamalampaa oli, kun ovi avautui naristen ja sen takaa kurkisti juuri se henkilö, jota hän kaikkein viimeisimpänä olisi halunnut edes ajatella.

”Bingo, et malttanut sittenkään pysytellä kauaa etäällä”, Dimitri virkkoi karmiin nojaten. ”Sinusta ei ole kovin kummoiseksi näyttelijäksi – ei millään pahalla, muru.”

”Tää ei ollut mitenkään aiottua!” oli ainoa, mitä Penelope sai puristettua ulos.

”Hmm, ne sanovat noin silloin tällöin”, Dimitri tuumasi olkiaan kohauttaen ja näytti raivostuttavan ylimieliseltä. ”Mutta arvaa mitä, söpöliini, eron hetkellä ikävä riuduttaa sydäntä kuin aurinko, joka käristää tomaatitkin kuiviksi ja ruttuisiksi.”

”Aha”, Penelope sanoi jäyhästi. ”Ikävä kyllä mä en nyt jaksa mitään sanaleikkejä.”

”Miksi noin pitkä naama?”

Penelope olisi ensin halunnut kiistää olemuksensa, mutta se ei olisi mennyt kenellekään läpi. Että hänen olikin pitänyt käydä katsomassa Slyta.

”Ei miksikään, unohda. Onko Bentley kannella?”

Hän olisi voinut vain poistua paikalta, mutta näköjään hän tahattomasti päätti jatkaa keskustelua vielä hieman pidempään. Vaikka mistä Dimitri olisi Bentleyn olinpaikan voinut tietää, tämä oli kaiketi nököttänyt jo tovin samassa paikassa sukellusvälineitään huoltaen.

”Kerron toki vastauksen, mutta tietoja ei jaella noin vain ilmaiseksi”, mies virnisti kuin kyse olisi ollut jostain suurestakin arvoituksesta.

”Anna olla”, Penelope huokaisi lyötynä ja kääntyi kohti portaita toivoakseen paremmalla onnella. ”Mene nukkumaan siitä, hyvää yötä.”

”Tiedät kyllä, mistä minut löytää, kultsi”, Dimitri heitti vielä hänen peräänsä kuitenkin sen verran hiljaa, ettei kailottanut ympäri ruumaa, mutta ikäväkseen Penelope kuuli joka sanan. Hänen ei olisi alun alkaenkaan pitänyt sanoa mitään.

Odotusten mukaisesti Bentley istui komentosillalla suuri kasa piirustuksiaan edessään. Keskittyminen oli kuin paksu sumuverho tämän ympärillä, eikä mies havainnut Penelopen läsnäoloa ennen kuin hän sanoi jotain.

”Miten menee niiden kanssa?”

Keskustelunaloitus oli aika tönkkö ja hämmentävän muodollisen kuuloinen. Bentley kohotti katseensa ja soi hänelle ahdistuneen hymyn.

”Ei tässä kurjuutta kummempaa.”

Sen lisäksi, että tilanne oli mikä oli, Bentleyltä oli yleensä turha odottaa impulsiivista huumoria, joka olisi kenties tuonut oman piristyksensä tämän tyynen harkitsevaan olemukseen. Bentleyn vitsit rajoittuivat usein hivenen mustiin mutta paikkansa pitäviin toteamuksiin tai vaihtoehtoisesti kömpelöihin puujalkoihin, jotka saivat olon lähinnä kiusaantuneeksi. Tai sitten tämä ei vitsaillut ollenkaan ja oli yleensä juuri se, joka käski joukon vitsiniekka Slytakin keskittymään meneillä olevaan tehtävään ja jättämään turhan huumorinviljelyn vähemmälle.

Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun Penelope olisi kuullut Slyn nimittävän ystäväänsä leikkisästi ilonpilaajaksi.

”Mä kävin tässä läpi toimintasuunnitelmaa muuttuneiden olosuhteiden ajamana.”

Penelope ravisti joka suuntaan versoilemaan lähteneet ajatuksensa takaisin olennaiseen. ”Millaiseen tulokseen sä päädyit?”

”No, kattavan version kanssa kestäisi muutama tovi”, Bentley virkkoi, muttei mitenkään alentuvasti, mistä Penelope oli tyytyväinen. Bentley kyllä tiesi, että hänellä riitti kapasiteettia ymmärtämään paljonkin asioista, jotka menivät tavalliselta tyypiltä aikalailla ohi. Se kai hänestä tekikin niin erityisen viehättävän Bentleyn silmissä. Penelopen näkökulmasta heidän samalla tasolla oleva korkea älykkyysosamääränsä ja kiinnostus teknologiaan olivatkin lähestulkoon ainoat heitä yhdistävät tekijät.

”Mulle riittää kyllä lyhyempikin katsaus”, Penelope hymähti ja värähti hieman viileää tuulenpuuskaa, joka sai hänen ihonsa kananlihalle. Bentley veti syvään henkeä ja aloitti selostuksensa. Loppujen lopuksi ainoat muuttujat nykytilannetta koskien olivat Slyn hetkellinen poissaolo ja se, että tohtori M oli monstereineen lukittautunut syvälle linnoituksensa uumeniin odottamaan ilmeisesti sopivaa hetkeä hyökätä.

”Jos me ollaan paikoillaan tää yö, ollaanko me silloin pahasti tulilinjalla?” Penelope kysyi silmäillen punakynällä korostettuja piirroksia.

”Seitsemänkymmenenviiden prosentin varmuudella ei”, Bentley sanoi kuulostaen vähän huojentuneemmalta. ”Vihollinen kärsi myös vahinkoa, eikä se tohtori ole niin tyhmä, että yrittäisi saman tien saalistaa meitä omien joukkojensa ollessa puolikuntoisia.”

”Niin”, Penelope huokaisi ja tukahdutti haukotuksen. ”Tässä on itse kukin vähän puolikuntoinen.”

”Käy vaan nukkumaan”, Bentley sanoi myötätuntoisesti ja rullasi suunnitelmansa pois. ”On parasta kerätä voimia niin paljon kuin vaan mahdollista. Guru kyllä sanoi valvovansa, sillä kuulemma hän ajattelee paremmin kuunvalossa.”

”Ahaa”, Penelope hymähti. ”Luotetaan siis siihen, että hän pitää vahtia yön ajan?”

”Mä luottaisin Guruun tilanteessa kuin tilanteessa”, Bentley sanoi päätään nyökäyttäen. ”Öitä, Penelope. Mä tarkistan vielä ankkurin”, tämä jatkoi ja kosketti lempeästi hänen käsivarttaan.

”Hyvää yötä.”

Penelope laskeutui portaat ruumaan. Häntä väsytti melkoisesti, mutta nukkuminen kylmässä ja kosteassa hytissä ei houkutellut lainkaan. Hän oli kuvitellut vaipuvansa pakostakin uneen, jos vain makaisi tarpeeksi pitkään vuoteessaan, mutta parilta tunnilta tuntuneen ajan jälkeen hänen täytyi luovuttaa. Inha viileys sai Penelopen nenän kohmeiseksi ja hampaat kalisemaan.

Ympäriltä ei kuulunut mitään muuta kuin aaltojen hiljainen liplatus ja laivan rungon narahtelu. Pieni kynttilänvalo olisi sekä luonut vähemmän aavemaista tunnelmaa että myöskin lämmittänyt hiukan. Olisi voinut luulla, että yöt trooppisella alueella olisivat olleet lämpimiä ja valoisia.

Penelope avasi ja sulki käytävän varrella olevan hytin oven perässään niin hiljaa kuin osasi. Että hän osasikin olla surkuteltava tapaus.

”Tee tilaa”, hän sihahti ja kömpi lakanoiden väliin. Dimitri ei näyttänyt vähääkään yllättyneeltä saatuaan hänestä seuraa.

”Teehän olosi kotoisaksi”, mies kehotti huulet kaareutuen omahyväiseen virneeseen.

”Älä viitsi”, Penelope mutisi ja käänsi mielenosoituksellisesti selkänsä samalla havaiten, että Dimitrin käsivarsi toimitti hänelle tyynyn virkaa. Aivan sama, sen läheisemmäksi hänellä ei ollut mitään aikeita alkaa. ”Mä en halua puhua tästä yhtään.”

”Puhuminen onkin yhtä ajanhukkaa, chérie”, Dimitri myhäili hänen korvaansa.

”Tästä ei ole tulossa mitään tapaa, joten edelleenkin jotain rajaa”, Penelope tuhahti ja kietoutui peitonpuolikkaaseen, joka ylsi hänen puolelleen. ”Mun hytti oli liian kylmä, jotta siellä olisi voinut lumiukkokaan nukkua”, hän lisäsi ikään kuin selityksenä mielenhäiriölleen ja ummisti päättäväisesti silmänsä.

Oui, kyllä katsos routa aina porsaan ajaa kotiin.”

”Sanoitko sä mua juuri porsaaksi?”



"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 599
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Mun muistot Sly-peleistä on valunut mielestä aika tehokkaasti: joskus muinoin katsoin kun broidi pelasi olisko just ollu Sly 3:sta (ja ehkä kakkostakin), ja sen jälkeen sitä on tullut vastaan lähinnä joissakin SinäTuubaPaskoissa, mutta eihän se mitään, Lady Gagat taustalle soimaan ja omia muistoja vetristämään :D Ja kyllähän ainakin hahmot palaili jotenkuten mieleen tarinan edetessä, ainakin ulkoisesti. Ja ahaha, voi Dimitri, siinähän oikee... hurmuri ;D

Siinähän on Penelopella aikamoiset suhdesotkun ainekset hyvin koossa, kun on kolme noin erilaista miestä (elukkaa) mielessä :D Tykkään siitä miten ympyrä tavallaan sulkeutuu, kun hän ensin mielessään valittaa Dimitristä mutta lopussa päätyykin tämän viereen nukkumaan. Eipä mikään ihme, että hän ajatteli itseään surkuteltavana tapauksena. Mut niin vain se routa ajaa hiirenkin kotiin - tai lisko-olennon sänkyyn :D

Lainaus
Sly vastaisi hymyyn minkä höttöiseltä ololtaan kykenisi,
Tää alko naurattaa mua ihan vain koska itse kutsun aina höttöiseksi oloksi sitä kun olen upottanut itseni OTP-feelseihin ja kaikkeen söpöön fluffihömppään, mut veikkaan ettei Slyn olotila ole ihan sama sentään 😂😂🙈🙈 Tai no, mistä minä tiedän.

Voi voi, vähän jäi suru puseroon Penelopen vuoksi. Toivottavasti saa ajatuksensa ja tunne-elämänsä järjestykseen niin ei tarvitsisi pitää itseään niin surkuteltavana.

Olipa kiva taas vetristää muistia tästäkin pelisarjasta! Pitäis ehkä itsekin kokeilla ihan pelatakin näitä, koska sitä en jostain syystä koskaan tehnyt, vaikka pleikalla tuli lapsenakin paljon pelattua 🤔 Kai mä vain päädyin omilla vuoroillani aina muihin peleihin... Anyways, kiitos tästä ficistä! On se kiva kun taivut niin moneen fandomiin.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中