Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa | S, raapale

[Neptunus]

Nimi: Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa
Ikäraja: S
Tyylilaji: tunnelmoiva luontodraama, raapale
Haasteet: Originaalikiipeily (14. Sammal)

A/N: Julkaistu alunperin raapalejuoksuun.

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa

Metsä on syönyt mökin. Seinät vihertävät, katolla kasvaa sammalta. Rikkinäisistä rappusista kasvaa varpuja. Paikka on täysin autio kaksijalkaisista. Kuuluu vain linnunlaulua, oravan nakerrusta, tikan koputusta puuta vasten.

Kun sataa, maakuopat täyttyvät vedellä ja haihtuvat seuraavaan päivään mennessä. Ovettoman mökin sisältä voi löytää sadetta pitävän ketun. Se livistää valkoinen hännänpää heiluen varvikkoon auringon pilkistäessä pilven takaa. Kesäisin ilmassa lentelee parvittain hyttysiä, valmiina iskemään kiinni luonnon häiriköijään. Joskus yksinäinen kaksijalkainen erehtyy paikalle, kantaa kylmää ja pitkää metallipiippua selässään.

Koskaan luonto ei päästä näitä helpolla vaan tarttuu nilkoista ja kamppaa, pelästyttäen.

Metsä on häätänyt tuhoajansa ja anastanut takaisin itselleen sen, mikä sille kuuluu.

[Waulish]

Onpa tässä raapaleessa voimakkaan luonnonläheinen ja metsäisä tunnelma! Lukiessa tulee sellainen tuntuma, että tässä todella ollaan syvällä metsän syleilyssä, siellä missä hylätyt ihmisasumuksetkin rapistuvat ja ränsistyvät ja sammaloituvat. On vain luonto eläimineen, kokonaisuus joka asuu ja elää harmoniassa - ja johon ihminen ei kuulu kylväessään ympärilleen vain tuhoa ja kadotusta.

Pidän kovasti siitä, miten metsä on tässä tekstissä ikään kuin tietoinen toimija. Se on syönyt mökin, ja se aikoo jatkossakin häätää siimekseensä eksyvät ihmiset. Ihminen on aikojen saatossa tehnyt luonnolle ja sen monimuotoisuudelle niin paljon pahaa, ettei tätä tekstiä lukiessa voi olla tuntematta tuskaa luonnon puolesta ja olematta hieman hyvilläänkin siitä, että se osaa ottaa takaisin sen, mikä sille on kuulunut. Paha saa palkkansa, ja se on tyydyttävää siitä huolimatta, että olisi tietysti upeaa, jos ihminen voisi elää osana luontoa ja samaa harmoniaa kuin kaikki muutkin eläimet.

Tarinan nimi on todella osuva! Tekstistä välittyy upeasti se, että metsä todellakin vastaa niin kuin sinne huudetaan.

Kiitos, olipa ajatuksia herättävä luontotunnelmointi! -Walle

[Felia]

Oih, metsätunnelmointia!

Tää oli mielenkiintoinen pikkupätkä! Ihanasti olit kuvaillut luonnon vastustusta kaksijalkaisia kohtaan - sitä, miten maisema on muuttunut, kun ihmisiä ei lähimailla ole. Autioitunut ja ränsistynyt talo, eläimet - kuulostaa aivan ihanalta paikalta. Luonnon rauha varmasti kiteytyy kyseisessä ympäristössä. Kyllähän se on ikävää, miten ihminen tuhoaa luontoa - onneksi luonto siis on laittanut vastaan ja ottanut takaisin menettämänsä.

Komppailen Waulishia, että tän nimi on tosiaan osuva! Muuten tästä tulee ihanan rauhallinen fiilis, herää kaipuu mennä samoilemaan jonnekin syvälle metsään ja pysähtyä sitten kauempaa ihailemaan luonnon tekemää työtä.

Kyllä tämä pisti myös ajattelemaan, miten karu kohtalo luonnolla on ihmisten käsissä ollut. Kumpa asia voitaisiin muuttaa niin, että kaikki voisivat elää samassa ilman, että mitään otetaan pois, mutta se on ehkä liian haastava yhtälö ainakin nykymaailmassa. Mutta niin, pidin tästä kovasti! Tää oli kivan erilaista luettavaa ja luonnon voima ja kauneus on kyllä jotain uskomatonta.

Kiitos ❤️

[hiddenben]

Minäkin liityn Wallen ja Felian fiilistelyyn, tämä oli nimittäin todella jännittävä ja samalla hieno metsäinen tunnelmapala! Tuo aivan ensimmäinen lause oli se, joka sai minut pysähtymään ja säästämään tämän välilehteen odottamaan sopivaa kommentointihetkeä. Pidän aivan mielettömästi tuosta ajatuksesta, että luonto on ottanut mökin itselleen ja että luonto on elävä, melkein ajatteleva olento, joka tietää, miten haluaa ottaa takaisin itselleen sen, minkä on joskus menettänyt. Ja pitää myös hyvänään sitä, jonka paikan kokee oikeana! Etenkin sadetta pitelevä kettu hymyilytti

Jotenkin tästä tekstistä tuli myös mieleen ajatus siitä, että esimerkiksi monet puut, mutta myös rakennukset ovat täällä ennen ihmistä ja jäävät tänne ihmisen jälkeen - eli toisin sanoen ihmisellä ei ole lainkaan niin suurta roolia tässä maailmassa kuin hän yleensä ajattelee. Siinäkin mielessä pidin tästä raapaleesta kovin, sillä se korostaa juurikin tuota ajatusta siitä, että luonto on kuitenkin se, joka johtaa tätä suurta maapallon näytelmää, ei ihminen. Luonto esiintyy tässä jokseenkin uhkaavana, ei ihan vihamielisenä hahmona, ja toivoisinkin, että luonnon ja ihmisten välille voisi löytyä parempi tasapaino kuin tämä nykyinen. Samalla olen sitä mieltä, että luonnolla on oikeus puolustautua ja siinä mielessä etenkin tuo lause Koskaan luonto ei päästä näitä helpolla vaan tarttuu nilkoista ja kamppaa, pelästyttäen. oli mieleeni

Tästä heräsi kyllä paljon ajatuksia, niin ilahduttavia kuin synkempiäkin! Se on kyllä sadan sanan mittaisessa tekstissä hieno saavutus ja tämä onkin jälleen hyvä esimerkki siitä, miten paljon raapaleella voi saada aikaan. Hieno teksti, kiitos tästä!

[flawless]

Olipas kaunis ja tunnelmallinen kuvaus! Tästä tuli aivan ihana fiilis, tämä oli niin eloisa ja omaperäinen ja hieno kuvaus kaiken kaikkiaan. Tässä oli satumaista fiilistä, ihanan luonnonläheinen tunnelma ja tosi kauniita sanavalintoja ja kuvauksia. Kirjoitat raapaleita ihan huisin hyvin ja tämä oli taas kerran osoitus siitä, ihana kuvaus kerta kaikkiaan! Tätä lukiessa pystyi oikein näkemään sen satumaisen ihanan ja rauhallisen, luonnontilaisen ja villiintyneen, vapaan metsäisen mökin. Pidin kovasti tämän tunnelmasta ja teemasta ja siitä, kuinka tässä korostettiin sitä, kuinka luonto kukoisti omillaan, kun sai rehottaa vapaana ihmisistä. Sanan "kaksijalkainen" käyttäminen oli erityisen nerokasta mielestäni, se oikein sanavalintana korosti ja loi lisää sitä fiilistä, että luonto oli tässä pienessä kolkassa oikein tyytyväisesti vieraantunut ihmisestä. Hieno teksti ja kiva lukukokemus, kiitos!