Kirjoittaja Aihe: Ruttukukkia (me kaksi) | S | haikea, keväinen draama  (Luettu 458 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 799
  • yks pieni höpötiainen
Ikäraja: S
Tyylilaji: haikea, keväinen draama
Hahmot: Aro & Vili (16v)
Haaste: Originaalikiipeily (69. totuus)

A/N: Mulla on ollut äärimmäisen huono kuukausi. Hirveän huono. Kammottava. Eikä vain kirjoittamisen kanssa vaan kaikin tavoin, mutta kirjoittamisen puute harmittaa ehkä eniten, koska en ole saanut kirjoitettua mitään muuta kuin satunnaisia juoksuraapaleita. Tämäkin on juoksuraapale, mutta ehkä tarpeeksi kiva julkaistavaksi. Muhpuh.




Yleensä sanon, että kaikki palaute on tui, mutta koska nyt oon ollut aika allapäin, niin tähän toivon vaan kivoja kommentteja, jookoskookos? ♥︎



Ruttukukkia (me kaksi)

Vanha ratapiha oli täynnä voikukkia. Vili yritti olla tallaamatta niiden päälle kävellessään, mutta se oli mahdotonta. Häntä suretti se, miten keltaiset kukat rusentuivat hänen tennareidensa alle ja miten niiden varret päästivät nahkeaa voihketta taipuessaan.

Aro käveli liian kovaa. No, ei poika oikeastaan edes kävellyt. Hän juoksenteli riuhtoen Viliä joka suuntaan. He nimittäin pitivät toisiaan kädestä. Vilistä tuntui, että ihan hetkenä minä hyvänsä poika ampaisisi matkaan Vilin koko käsivarsi mukanaan mitään eikä edes tajuaisi. Aro oli vähän sellainen. Hän ei ollut herkkä tai huomaavainen. Poika sinkoili, huusi ja riehui. Arolla olisi pitänyt olla jokin lääkitys, vahva sellainen.

”Hei, lopeta toi”, Vili käski ja puristi Aron kättä tiukemmin. Toinen melkein pysähtyi. Poika tajusi kuulostaneensa ehkä hiukan liian vihaiselta. ”Sori. Mua vaan väsyttää.”

Aro hymyili säteillen ja tarttui Vilin toiseenkin käteen. Poika ei mahtanut itselleen mitään. Hänkin hymyili. Aron leveää, iloista hymyä oli mahdoton vastustaa. Heidän sormensa lomittuivat. Vilin vatsassa hypähteli, mutta vaisusti. Se tuntui kivalta, mutta jotakin tärkeää puuttui...

Olihan Aro tosi hauska ja mukava. He olivat ystävystyneet heti. Arokin piti pojista, yhtä paljon kuin hän ja samalla tavalla. He puhuivat pojista jatkuvasti ja siitä, mitä himoitsivat Korppilehdon kuumimmilta jätkiltä.

Aro oli söpökin. Hänellä oli ruskeat, mantelinmuotoiset silmät, kujeilevat kasvonpiirteet ja hymykuopat. Hänen hymynsä oli ihana ja valloittava. Aro oli tosi söpö.

Valitettavasti Vili kuitenkin tiesi, ettei hän varsinaisesti syttynyt söpöistä tyypeistä. Hän piti pitkistä, leveäharteisista ja miehekkäistä pojista. Mitä isompia, sen kuumempia. Aron isoveli Reino oli enemmän Vilin tyyppiä, jos hän oli aivan rehellinen itselleen. Reino ei kuitenkaan pitänyt kenestäkään tai jos pitikin, niin tytöistä. Sen Vili osasi aina kertoa tapaamistaan pojista eikä hän ollut erehtynyt vielä koskaan.

Sellaisia poikia Korppilehdossa oli hyvin vähän. Ne muutamatkin salasivat asian visusti, jopa itseltään. Aro ja Vili olivat ainoat, avoimesti homopojat koko kylässä.

Joten he kävelivät käsi kädessä, koska muita vaihtoehtoja ei vain ollut.



Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 467
  • Kellopelihurmaaja
Vs: Ruttukukkia (me kaksi) | S | haikea, keväinen draama
« Vastaus #1 : 25.03.2021 17:21:15 »
Oot Sokru ihana ja sun raapaleet on ilahduttaneet mun kevättä hurjasti tuolla juoksun puolella — kuten tämäkin. Kommentoin myöhemmin paremmin, mutta lempeyttä ja hyvyyttä sulle — sitä sun tekstit tuo usein myös meille. ❤️

tick tock, says the heart

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 799
  • yks pieni höpötiainen
Vs: Ruttukukkia (me kaksi) | S | haikea, keväinen draama
« Vastaus #2 : 22.06.2021 13:46:19 »
Kaarne: Oi ja aww, et arvaakaan, miten kommenttisi ilahdutti ja lämmitti tuona vaikeana ja synkeänä maaliskuuna ;___; ♥︎ Niin ihana kuulla, että teksteilläni on parhaimmillaan tuollaisia vaikutuksia. Lempeyttä sinnekin, aina, kiitos!!