Kirjoittaja Aihe: SK8 the Infinity: Pannacotta | Cherry/Joe, S  (Luettu 104 kertaa)

Verinen Paronitar

  • pimeyden kalkkuna
  • ***
  • Viestejä: 1 652
  • monokkeli huurussa
SK8 the Infinity: Pannacotta | Cherry/Joe, S
« : 19.03.2021 21:57:29 »
Pannacotta

fandom: SK8 the Infinity
ikäraja: S
paritus: Kaoru/Kojiro aka Cherry/Joe
genre: romance, draama

A/N: Lueskelin tässä hieman irl uutisia liittyen samansukupuolisten pariskuntien avioliitto-oikeuteen Japanissa, ja siitä se idea sitten lähti. Tunnelma on tekstissä silleen ihan toiveikas ja lempeä, mutta jos lgbt+ väestön kohtaama epätasa-arvo ahdistaa, niin ollos varoitettu, ikäviä asioita on tässä läsnä. (ja pliiiiis voisinko nyt viimein palata keskeneräisten projektien pariin, jospa tää shippi nyt antaisi hetkeksi rauhan)

Ottaa myös osaa FinFanFun1000-haasteeseen sanalla futuuri.










Kaoru ja Kojiro eivät koskaan ‘käyneet treffeillä’.

He eivät... seurustelleet... varmaankaan... joten ei niille treffeillekään ollut mitään tarvetta.

Sen sijaan, aina silloin tällöin ravintolan ollessa kiinni, Kojiro kutsui Kaorun maistelemaan kanssaan uusia hyvältä kuulostaneita reseptejä, sillä menua kannatti päivittää aika ajoin ja kuulemma Kaorun kaltainen nirppanokka olisi paras mahdollinen testiyleisö potentiaalisille annoksille. Jos se kelpaisi Kaorulle, se aivan varmasti kelpaisi myös maksaville asiakkaille.

Kaoru tuhahti paheksuen aina tämän selostuksen kuullessaan, muttei kyennyt mokomaa kiistämäänkään.

Eikä hän niistä aterioistakaan ikinä kieltäytynyt.




Jäinen sade piiskasi ikkunaa korostaen sisätilojen lämmintä ja pehmeää kynttilävalaistusta. Valkean pöytäliinan seuraksi aterialle oli katettu kankaiset servetit sekä kolme paria aterimia, kuten näille kokeiluillallisille oli tyypillistä, ja Kaoru arpoi mielessään, olisiko kovin paha rike kaataa jo ensimmäinen lasi viiniä. Seuraavalla kerralla hän niin kiristäisi Kojirolta etukäteen tiedon siitä, kannattaisiko alkupaloihin varautua punaisella vai valkoisella, vaikka ruokalistan muka piti koostua pelkistä ‘iloisista yllätyksistä’.

He aloittivat lime-maustetuilla simpukoilla ja salaatilla. Kaoru valitti viimeisimmän asiakkaansa päättämättömyydestä ja kommunikaation yleisestä epäselvyydestä, kittasi kaksi lasia puolikuivaa valkoviiniä sekä varoi visusti kommentoimasta annosta millään tavalla. Kirpeä sitrus ja rucolan rapeat lehdet olivat muodostaneet juuri sopivan hapokkaan yhdistelmän, ja hän aivan ehdottomasti halusi päästä nauttimaan samanlaisesta elämyksestä vielä uudestaankin. Kojiro ymmärsi, mitä vaitonaisuus tässä yhteydessä merkitsi, ja hymyili astioita kerätessään niin aurinkoisesti että se oli melkein jo ärsyttävää.

Seuraavaksi vuorossa oli hiottu versio suositusta tattirisotosta. Vaikka Kaoru olikin sitä syönyt useammin kuin välitti laskea, jokin uusi vivahde hiveli hänen makunystyröitään niin että hän huokaisi syvään heti ensimmäisen haarukallisen suuhunsa saatuaan.

“Pidät hienosäädöstä?” Kojiro tiedusteli aivan kuin se ei olisi ollut ilmiselvää. Kaoru mulkaisi häntä murhaavasti, mutta nyökkäsi kuitenkin lopulta.

Palkkioksi tunnustuksestaan hän sai Kojirolta niin mairean ilmeen, ettei paljon pahemmasta väliä. Sen annoksen aikana he eivät juurikaan puhuneet, mutta laskeutunut hiljaisuus oli ihan miellyttävää sekin; iänikuisen nälvimisen sijaan he keskittyivät loistavan ruoan arvostamiseen, tunnelmalliseen sateen ropinaan, hetkelliseen täydelliseen tyveneen. Lautasten tyhjentyessä Kaoru potkaisi getan pois jalastaan ja alkoi kevyesti hivellä Kojiron säärtä varpaillaan, hän tunsi pohkeen lihasten jännittymisen jopa lahkeen lävitse.

Ennen poistumistaan keittiöön Kojiro sipaisi Kaorun hiuksia korvan taakse, ja Kaorun olisi vähän tehnyt mieli kehrätä.

Kattauksen kolmas annos koostui kurpitsalla ja pinaatilla täytetyistä ravioleista sekä ilmakuivatusta kinkusta. Nyt oli Kojiron vuoro olla äänessä ja hän selostikin seikkaperäisesti, kuinka ravioleissa yhdistyi klassinen yleisitalialainen makumaailma sekä mantualaiset kurpitsatortellinit, ja huomasihan Kaoru sen karvasmantelin häivähdyksen, täytteeseen kun oli perinteisen reseptin mukaisesti jauhettu hippunen amaretto-keksejä. Hänen innostuksensa ja omistautumisensa oli liikuttavaa, suorastaan somaa, ja jopa Kaorun oli pakko vähän hymyillä sille.

Illallisen päättäväksi jälkiruoaksi Kojiro oli valmistanut pannacottaa. Kermainen, karamellinvärinen hyydyke oli koristevadelmineen niin sievä, että oli miltei sääli rikkoa sen sileä pinta.

“Oletko seurannut sitä avioliittokeskustelua?” Kojiro kysyi yllättäen, ja Kaoru laski lusikkansa.

He eivät yleensä juurikaan puhuneet politiikasta eivätkä varsinkaan vähemmistöasioista. Omaa statusta ja jotain identiteettejä sivuttiin vieläkin harvemmin eli ei vittu ikinä, eihän tässä nyt kuitenkaan — hyvänen aika! — missään marginaalissa oltu.

“Vähän satuin vilkaisemaan, kun uutisotsikko osui silmiin”, Kaoru valehteli.

“No?”

“Mitä no?”

“No mitä olet mieltä, onko muutos todella tapahtumassa?”

Kaoru ei tohtinut katsoa Kojiroa, tuijotti vain sen sijaan pannacottaansa. Totta oli, että Japani oli nyt joutunut kansainvälisestikin suurennuslasin alle sen jälkeen, kun muut talousmahdikkaat G7-maat olivat huomauttaneet avioliitto-instituution laahaavan täällä törkeästi muiden jäljessä, mutta Kaoru ei silti kokenut minkäänlaisen toiveikkuuden olevan ajankohtaista. Se, että joku Sapporon oikeussalikin oli todennut vallitsevan epätasa-arvon perustuslain vastaiseksi, ei suinkaan tarkoittanut, etteikö kaikkea lakaistaisi parin päivän kuluttua maton alle ja vaiettaisi taas kuoliaaksi. Aktivistien metelöinti oli aina ennenkin ollut korkeampien päättäjien korvissa pelkkää hyttysten ininää. Hän ei myöskään jaksanut uskoa, että muut valtiot todella alkaisivat painostaa Japania minkäänlaisiin muutoksiin, kunhan nyt vain keräsivät moraaliset irtopisteet osoittelemalla yhden vajavaisuutta ja sen jälkeen taputtelisivat tyytyväisinä itseään selkään.

Raha oli se, minkä ympärillä lopulta kaikki pyöri. Muu oli pientä harrastustoimintaa, satunnaista hyväntekeväisyyttä.

“Kaoru?”

Kaoru hätkähti pessimistisistä mietteistään ja käänsi katseensa Kojiroon niin välinpitämättömänä kuin mahdollista.

“En usko, että tällä on pitkällä tähtäimellä mitään merkitystä”, hän totesi ja survaisi sitten lusikkansa pannacottaan niin, että koko hyydyke levisi lautaselle.

Hän työnsi lusikallisen suuhunsa. Maku oli samettisen pehmeä, suorastaan täydellinen. Sitten hän puraisi ja hampaat karahtivat johonkin niin helvetillisen kovaan, että hän kirosi ääneen, ja sylki jälkiruokansa pilanneen infernaalisen rikan lautasliinaan.

“Mitä saatanaa, yritätkö sinä vitun älykääpiö murtaa —” Kaoru aloitti sättimisen, mutta vaikeni sitten kuin veitsellä leikaten tajutessaan, mikä siinä servetissä oikein kimalteli.

Sormus.

Kaunis, keltaista ja valkoista kultaa yhdistävä sormus, jota koristivat timanttileikkaukset.

Kaoru veti terävästi henkeä ja avasi suunsa, mutta sanaakaan ei tullut ulos. Silmäkulmia poltteli vähän.

Kojiro selvitti kurkkuaan pöydän toisella puolella ja hivutti sitten kätensä tarttumaan Kaorun käteen. Hänen kämmenensä oli suuri ja lämmin, Kaorun sormet tuntuivat kylmiltä ja nahkeilta siinä lempeässä otteessa.

“Minä... tuota... minä suhtaudun tähän paljon optimistisemmin. Muutos voi tietty olla hidas, en minä sitä, mutta... no, tiedäthän... asia on nyt noussut tapetille ja joka kerta sen hiljentäminen tulee olemaan entistä vaikeampaa”, Kojiro sanoi. “Kyllähän me nyt tiedetään, ettei edistystä tapahdu yhdessä yössä, tuosta noin vaan — kaikki vaatii harjoittelua ja toistoa ja uusia näkökulmia, ja sitten taas lisää harjoittelua ja toistoa niin maan perkeleesti...”

Kaoru hymähti, edelleen sormusta hämillään tuijottaen. Nyt silmäkulmia poltteli jo aika paljon.

“Joten ajattelin, että kun muutos on nyt ainakin jollain tasolla potkaistu liikkelle, niin —”

“Emmehän me edes seurustele”, Kaoru keskeytti ja nielaisi, jottei vain päästäisi lähestyvää niiskausta ilmoille.

“Emmekö?” Kojiro kysyi ja näytti hetken ajan maailman hätääntyneimmältä peuralta ajovaloissa. Sitten hän kokosi taas itsensä ja ehdotti itsevarmuutta uhkuen; “No aloitetaan sitten nyt.”

“Voi vittu mikä debiili, kosii heti ensitreffeillä.”

“Jos et halua, niin —” Kojiro aloitti ja ojensi jo kätensä kohti pannacotasta limaista sormusta, mutta Kaoru oli nopeampi ja tempaisi sen silmänräpäyksessä pois toisen ulottuvilta.

“En minä niinkään sanonut!” hän kivahti. “Tämä on nyt minun, uskallakin vaatia sitä takaisin senkin käytöstavaton gorilla!”

“Rauhoitu, rillipiru!”

“Uskomaton älykääpiö.”

“Voi elämä, että oletkin yksi piikki lihassani”, Kojiro tokaisi ja nauroi sitten niin sydämellisesti, että ansaitsi vähän potkimista pöydän alla. Hän totta kai potki takaisin ja tismalleen yhtä ponnettomasti kuin Kaorukin, joku muu olisi saattanut jopa tulkita sen ennemminkin ihan silkaksi jalkapeliksi.

Lopulta Kaoru huomautti, että koska hänen jälkiruokaansa oli pudonnut jotakin ja se oli siis käytännössä katsoen syömäkelvotonta, Kojirolla olisi niin ravintoloitsijana kuin vastanimitettynä henkilökohtaisena palvelijanakin velvollisuus tarjoilla hänelle uusi. Ja mieluiten toki lusikallinen kerrallaan, suoraan suuhun, sellainenhan olisi ainoastaan kohtuullista. Kojiro mutisi jotain pirttihirmuista ja kivestä kengässään, mutta suostui kuitenkin.

Pyyhkiessään jostain syystä silmiinsä kertynyttä kosteutta Kaoru ajatteli, että sitten jos...

... tai siis kun... kyllä, kyllä, kun...

... heidän häitään joskus tulevaisuudessa tanssittaisiin, siellä olisi aivan ehdottomasti tarjottava yhtenä jälkiruokana pannacottaa, ja juuri tällaista karamellinkeltaista. Ja ehkä siihen mennessä hän olisi jo saanut soviteltua tämän hetken sellaiseksi tarinaksi, että Kojiron kornius kävisi varmasti kaikille kuulijoille selväksi, mutta ihan heti sellainen häneltä tuskin luonnistuisi.

Kuten Kojiro oli sanonut; prosessi olisi varmasti hidas, alituista toistoa vaativa ja tuskainenkin, mutta ainakin heillä oli jotain mitä odottaa.

« Viimeksi muokattu: 20.03.2021 04:47:52 kirjoittanut Verinen Paronitar »
sano mua rovastiks

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 532
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Vs: SK8 the Infinity: Pannacotta | Cherry/Joe, S
« Vastaus #1 : 20.03.2021 11:33:00 »
Luin itsekin jotain samankaltaista artikkelia ja mietin vaan, että juu-u, katotaan kymmenen vuoden päästä uudestaan. :D Onneksi Kojiro on vähän positiivisempi asian suhteen. Ja onneksi söin aamupalan jo ennen tämän lukaisemista, muuten olis annoskateus kyllä herännyt ja kovaa, niin hyvältä tämä menu vaikutti. :D

Aww, olipa tää söötti! Kojiro, voi sinua, mulle tuli ihan nallekarhufiilikset, kun hän niin innoissaan selitti ruuasta ja vähän avioliitostakin. Kyllähän se avioliittoasia varmasti on jossain mielen taka-osassa aina tasaisin väliajoin, varsinkin, jos se ei itselle ole mahdollinen. Mutta lol, niin näkisin nämä kaksi myös vaan suoraan menemässä naimisiin, ei siinä mitään seurustelua tarvitse välissä, kinastelevatkin kuin olisivat jo olleet naimisissa kymmenen vuotta. :D

Nyyh, nämä kaksi on kyllä sellasia tappelijoita, mutta on kuitenkin ilahduttavaa, miten he niin tuntevat toisensa. Jo siitä, ettei Kaoru sano mitään, Kojiro osaa päätellä ruuan läpäisevän tiukan arvosteluseulan. Saat näiden kahden dynamiikan kyllä toimimaan niin hyvin!

Kiitos taas tästä, olipa mainio aamupala ja vielä ajankohtaisella aiheella! ^^
Hyppää mukaan!


(banneri by Sokerisiipi)

Larjus

  • Отабекқызы
  • ***
  • Viestejä: 3 021
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Vs: SK8 the Infinity: Pannacotta | Cherry/Joe, S
« Vastaus #2 : 03.04.2021 23:29:37 »
Mua alko vituttaa SK8:n vikaa jaksoa kattoessa, kun se lagitti mulla aina noin kolmen sekunnin välein puoleksi minuutiksi kerrallaan, niin tulin siinä odotellessa lukaisemaan tämän. Ja sai kyllä vitutukset laantumaan varsin hyvin, koska voi että miten ihana tämä oli 🥰🥰 Vaikka tässä onkin taustalla tuollainen ikävä ja harmittava asia, tunnelma tässä on niin pehmeä ja kauniin toiveikas ♥ Oon kans jostain syystä päätynyt tänään luukuttamaan Pojun Hääpäivää, ja se sopii aiheeseen harvinaisen hyvin :D

Tykästyin tuohon ajatukseen, että Kojirou pitää Kaorua testimaistajana ravintolan ruokalistoja päivittäessään! Se kertoo musta paljon molemmista; miten paljon Kojirou arvostaa Kaorun mielipidettä, ja miten Kaoru joka kerta maistajaksi ryhtyy. Vaikka ei juuri mitään sanokaan, mutta sekin kertoo heidän läheisestä suhteesta; miten Kojirou tietää pienistä eleistäkin, mitä mieltä Kaoru on. Sympaattista myös, miten Kojirou selittää suuna päänä ruoka-asioista :3 Hän selvästi paneutuu työhönsä intohimolla ja vankalla tietämyksellä.

Lainaus
Lautasten tyhjentyessä Kaoru potkaisi getan pois jalastaan ja alkoi kevyesti hivellä Kojiron säärtä varpaillaan, hän tunsi pohkeen lihasten jännittymisen jopa lahkeen lävitse.
Awwws ♥ Tämmöset yksinkertaiset hellyyden osoitukset on niin mun mieleen.

Ja voi että toi kosimisjuttu tuli mulle ihan puskista, vaikka Kojirou somasti vähän koputtelikin kepillä jäätä avioliittoasioista puhellessaan. Kun Kaoru iski hampaansa johonkin kovaan, mä jo aattelin että se olis ajatuksissaan purrut lusiikkaansa, et joo, näin yllättäen kosiminen mulle tuli ;D Mut siis aiiivan ihana kohtaus, ja jotenki tykästyin ihan huimasti siihe, että mitään selviä "tuletko puolisokseni" -kysymyksiä ei esitetty, vaan niiden uutisten kautta esitetään asia (vaikka se on pelkän sormuksen kauttakin jo selvää). On se hyvä, että toinen heistä on optimistisempi.

Lainaus
“Emmehän me edes seurustele”, Kaoru keskeytti ja nielaisi, jottei vain päästäisi lähestyvää niiskausta ilmoille.

“Emmekö?” Kojiro kysyi ja näytti hetken ajan maailman hätääntyneimmältä peuralta ajovaloissa. Sitten hän kokosi taas itsensä ja ehdotti itsevarmuutta uhkuen; “No aloitetaan sitten nyt.”

“Voi vittu mikä debiili, kosii heti ensitreffeillä.”
Tääki oli musta niin ihana! Jotenki niin näille kahdelle sopivaa, että virallisesti ei olla koskaan aloitettukaan seurustelua, vaikka muuten ollaankin eletty kuin aviopari jo vuosikausia. Nää kaks voi hyvinkin mennä suoraan naimisiin ;D ♥ Ihana myös tuo Kojirou, kun hetkeksi hätääntyy mutta kokoaa itsensä hyvin. Ja pakko vähän nauraa tuolle Kaorun heitolle (tai vähän enemmänkin), koska voi ei, niin ihana (kuin myös että hän yrittää piilotella liikutustaan ♥♥). Ja tietenkin pitää jatkaa menoa muutenkin vähän molemminpuolisella nimittelyllä ja kinastelulla, kuinkas muutenkaan ;D

Pidin myös tosi paljon tuosta lopusta, kun Kaorukin uskaltautui ajattelemaan optimistisuuden kautta, miten hän ja Kojirou vielä joskus pääsevät naimisiin, ja miten siellä on pannacottaa ja voi wääää, oon ihan sulaa höttöä täällä ♥ Ehkä se pääsee naimisiin vasta vanhoina pappoina kun rullalaudat on vaihtuneet pyörätuoleihin, mutta kyllä mä haluan uskoa, että se joskus onnistuisi :3

Lainaus
Kojirolla olisi niin ravintoloitsijana kuin vastanimitettynä henkilökohtaisena palvelijanakin velvollisuus tarjoilla hänelle uusi. Ja mieluiten toki lusikallinen kerrallaan, suoraan suuhun, sellainenhan olisi ainoastaan kohtuullista. Kojiro mutisi jotain pirttihirmuista ja kivestä kengässään, mutta suostui kuitenkin.
No voi wää, että oikee pitää syöttäjäksi ryhtyä :3 Mitäköhän siitä seuraa, on kohta pannacottat pitkin hiuksia ja ties missä ja taas haukutaan ja riidellään (ja sitten varmaan syötetään se pannacotta suusta suuhun menetelmällä ;D)

Tuli varmaa jo tästä vuodatuksesta ilmi, mutta tää on musta aiiivan ihana fici. Kiitos tästä ♥
« Viimeksi muokattu: 04.04.2021 00:00:23 kirjoittanut Larjus »

Жүрегім сені таңдады.