Kirjoittaja Aihe: Vuorineilikoita ja merenhelmaa, max K-11, raapaleita Merenkehrästä, 9/?  (Luettu 267 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Nimi: Vuorineilikoita ja merenhelmaa
Ikäraja: max K-11
Fandom: originaali
Tyylilaji: raapaleleikekirja
Yhteenveto: Tuokiokuvia Merenkehrän maailman eri puolilta.
Haasteet: Originaalikiipeily (11. Kartta), Finfanfun1000 (694.  Saaristo).

K/H: Merenkehrä on fantasiamaailmani nimi, jonne sijoittuvat muun muassa tarinat Kellopelisydän, Talventaitto ja Kesänkaato. Nämä raapaleet ovat enimmäkseen Raapalejuoksun satoa ja sijoittuvat jonnekin suurempien tarinakokonaisuuksien väleihin. Enimmäkseen ne ovat haikeaa hyggeilyä, tuokiokuvia ja leikekirjamuistoja, ja niiden lukemisen pitäisi onnistua ilman pohjatarinoiden lukemistakin. :) Tervetuloa, täältä löydät toivottavasti lohtua ja lämpöä ja ehkä vähän kauneuttakin helposti luettavassa muodossa. ♥

*

Sisällysluettelo

1. Variksensaappaat, S, Kellopelisydän
2. Törmäillä (kohti valoa), S, Vuodenkierto
3. Sivulause, S, Tiirikkakronikka
4. Maitohorsmakaramelleja, S, Kellopelisydän
5. Talvi vuoteessani, S, Vuodenkierto
6. Kevätkarnevaali, S, Kellopelisydän
7. Kangaspuut, S, Kellopelisydän
8. Vuorineilikoita ja merenhelmaa, S, Kellopelisydän
9. Nyt lumi pyryää, S, Kellopelisydän
« Viimeksi muokattu: 15.03.2021 11:05:17 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Variksensaappaat

"Kas vain", Sääntö toteaa ja kohottaa katseensa työstämästään puupalasta, "Adelella on jo variksensaappaat."

Adele pysähtyy ja tuijottaa Sääntöä kummastuneena. Hän on juossut kallioilla koko pitkän päivän Lyonin jäljessä etsimässä merirokkoja ja sellaisia yrttejä, joita Lohtu on antanut heille tehtäväksi löytää.

"Hän tarkoittaa, että olet ollut ulkona tarpeeksi", Lyon toteaa kuivasti. Hän on vasta kolmentoista, mutta jo tottunut tulkitsemaan vanhempien salamurhaajien kryptisiä lauseita tai lukemaan sanojen taakse kätkettyjä merkityksiä.

"Jalkapohjasi ovat parkkiintuneet", Sääntö vahvistaa Lyonin tulkinnan. "Se on hyvä. Kestävät juoksemista paremmin."

Adele hymyilee. Hän tarttuu toiseen jalkaansa ja tarkastelee liasta tummaa jalkapohjaansa tyytyväisenä. Sitten Sääntö kuitenkin jatkaa:

"Joskin hankin teille vastikään hyvät kengät. Missäs ne ovat? Meressä vai jumissa puissa? Vai annoitteko ne taas orpolapsille?"

Adele vilkaisee syyllisenä Sääntöä ja pujahtaa sitten Lyonin taakse piiloon. Lyon huokaisee, suoristaa ryhtinsä ja valmistautuu kantamaan vastuunsa kuten salamurhaajien tulevan johtajan kuuluukin.

Ja jos Säännön kesänvihreiden silmien katseessa onkin ailahdus surua, se jää Lyonilta ja Adelelta huomaamatta.

Vielä silloin.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Törmäillä (kohti valoa)

Kaiho

Elokuun lopussa yö on jo pimeä. Alati on sytyttänyt takkaan tulen. Koiperhoset räpistelevät ikkunaa vasten, törmäilevät siihen pyrkien kohti valoa. Minun käy niitä sääliksi.

“Miksi?” Alati kysyy ja kohottaa katseensa liekeistä.

En jaksa enää pahastua siitä, että hän on lukenut ajatukseni. Luulen, että se on tässä vaiheessa jo täysin vaistomaista. Kun vuodenkiertoriitit lähestyvät loppuaan, me nojaudumme yhä lähemmäs toisiamme.

“Ne haluavat jotakin sellaista, joka tappaa”, vastaan. “Eivätkä silti saa edes sitä, kuluttavat vain voimiaan turhaan.”

Alati kohentaa tulta. Hän miettii hetken vastaustaan. Alatin mietteliäs ilme on minulle jo tuttu, hänen hiljaisuutensa turvallista. Se lämmittää takkatulta syvemmältä.

“Entä sinä?” hän kysyy hiljaa.

“Minä?”

“Mitä sinä haluat?” Alatin sanat ovat karheita, tummia. “Polttaa itsesi? Pysyä kaukana tulesta?”

Molempia, minä ajattelen, koska en uskalla sanoa sitä ääneen. Alati nousee tulen äärestä, kävelee taakseni sanomatta mitään. Kietoo kätensä ympärilleni. Hän on lämmin, läheisyys kirkasta ja polttavaa.

Kaipaan lähemmäs, mutta en halua palaa.
« Viimeksi muokattu: 11.03.2021 14:01:54 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Sivulause

Mariposa irvistää, kun Cavetta kohottaa hänen jalkaansa ja tarkastelee kantapäähän uponnutta lasinsirpaletta. Se on pureutunut syvälle ja sirpaleen reunoilta tihkuu verta. Haava ei ole vielä kovin kivulias, mutta kun sirpale on irrotettu ja jalka sidottu, tilanne varmaankin muuttuu.

“Eikö Clavis voisi parantaa sitä?” Mariposa kysyy. Hän ajattelee tulevia viikkoja, joiden aikana juoksemisesta – tai uimisesta, vaikka he ovat vasta päässeet Taivasmeren äärelle – ei tule yhtään mitään.

“Voithan sinä kysyä”, Cavetta vastaa.

“Mikset sinä? Olet hänen vaimonsa.”

“Pah”, Cavetta tuhahtaa. “Ei Clavis ole minua kosinut. Saas nähdä, kosiiko ollenkaan. Vaikkei minulla välttämättä olisikaan mitään sitä vastaan.”

“Miksei kosisi?” Mariposa unohtaa hetkeksi lasinsirpaleen ja harmistuksensa.

“Koska hän on pelkuri.”

“Ehkä voisit kosia itse?” Clavis ehdottaa. Sekä Mariposa että Cavetta säpsähtävät, sillä maagi on ilmestynyt heidän taakseen huomaamatta. Hänen ilmettään on vaikea tulkita.

“Mariposa tässä mietti, että voisitko parantaa hänen jalkansa haavan”, Cavetta sanoo ja kääntää katseensa lasinsirpaleeseen. Hänen poskensa hehkuvat punaisina.

Clavis kumartuu ja tarkastelee haavaa. Lopulta hän pudistaa päätään.

“Enpä usko. Vaikka mielelläni tekisinkin vaikutuksen mahdolliseen tulevaan vaimooni, mikäli hän suostuisi kosintaani, jonka ehkä kohta voisin esittää - tai vaikka jo tässä lauseessa, miksipä ei? - en valitettavasti ole parantaja. Mutta uskoisin, että tuo umpeutuu itsestään viikossa, jos et –”

“Clavis!” Cavetta ärähtää. “Et voi kosia minua sivulauseessa.”

Clavis hymyilee toisella suupielellään. “Juurihan minä todistin, että se on mahdollista.”

“Ja oletat minun suostuvan?”

“Se on hypoteesini, kyllä. Kuulostit aiemmin siltä, että ajatus olisi sinulle mieleen.”

Cavetta huokaa ja luo Clavikseen kärsivän katseen.

“No olkoon, suostun. Annatko minulle pinsetit, niin irrotetaan tämä lasinsirpale?”
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

K/H: Maitohorsmasta voi oikeasti tehdä karamelleja! Miettikääpä miten siistiä. :D


Maitohorsmakaramelleja

“Tämä tässä on maitohorsma”, Sääntö sanoo. Adele nyökkää vakavana, mutta Hieta hänen vieressään pyöräyttää silmiään ja näyttää siltä, että kuolee tylsyyteen hetkenä minä hyvänsä. “Se onkin harvinaisen monipuolinen kasvi.”

“Muttei myrkyllinen”, Hieta mutisee.

“Ei. Ei myrkyllinen. Mutta siitä voi valmistaa esimerkiksi teetä, viherjauhetta ja oivallista salaattia. Horsmanjuuret voissa paistettuna ovat myös herkullisia, ja…” Sääntö pitää dramaattisen tauon.

“No?” Adele kysyy. Hietakin on valpastunut. Lyon sen sijaan hymyilee huvittuneena, mutta hän nyt yleensä tietääkin jo tällaiset asiat etukäteen, koska auttaa Lohtua ruoanlaitossa päivät pitkät.

“Siitä voi valmistaa karamellejakin”, Sääntö paljastaa. Adele henkäisee ihastuksesta.

“Voimmeko mekin?”

“Jos autatte minua keräämään täyden korillisen ja heräätte huomenna varhain kalaan, niin meille saattaa jäädä aikaa sellaiseen”, Sääntö hieroo leukaansa ja on laskeskelevinaan käytettävissä olevia tunteja.

“Eikö me voitaisi ennemmin opetella myrkkyjä?” Hieta kysyy. “Karamelleja saa toriltakin.”

“Mutta jos osaat tehdä niitä itse, et joudu koskaan lähtemään torille niitä ostamaan”, Lyon huomauttaa. “Se tulee halvemmaksikin.”

“Halvaksi tulee myös niiden varastaminen”, Hieta virnistää. “Ja se on paljon jännittävämpää kuin horsmien kerääminen ja niiden keittely, tai mitä nyt sitten ikinä pitääkään tehdä.”

“Katsotaan, oletko tuota mieltä vielä siinä vaiheessa, kun meillä on karamelleja ja sinulla ei”, Adele sanoo. Hän ryhtyy nyhtämään maitohorsmia koriin.

“Jos niitä on teillä, kohta niitä on myös minulla. Voi salamurhaajiltakin varastaa.”

“Ja ne varastetut karamellit on silloin vaikka saatettu myrkyttää ihan sinua varten”, Sääntö huomauttaa. Hänen äänessään ei ole enää huvittuneisuuden häivääkään. “Tornin ulkopuolella voit hankkia vihollisia niin paljon kuin haluat – vaikkei sekään viisasta ole – mutta älä ryhdy pettämään ketään meistä. Älä nyt, älä myöhemmin. Kellopelimurhaajilla on vain toisensa.”

“Minä en tarvitse ketään”, Hieta tuhahtaa. “Minulla on jo itseni.”

“Joo joo”, Adele kiskoo harvinaisen sitkeää horsmanjuurta. “Et tarvitse, mutta me tarvitaan sinua nyt, että päästään joskus keittämään niitä karamelleja. Älä viitsi olla tuollainen.”

Hieta tuhahtaa, mutta tarttuu juureen. Yhdessä he saavat sen revittyä maasta.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Talvi vuoteessani

Kaiho

“Sinä olet kyllä hirveä maanvaiva”, tuhahdan. “Ei sinun vieressäsi voi nukkua, kun hohkaat tuollaista hellettä. Etkö voisi tehdä kesällesi jotakin?”

“Kuten mitä? Onko sinulla hyviä ehdotuksia, kun olet varmasti kiihtyneen kesätaikuuden asiantuntija?” Alati kohottautuu toisen käsivartensa varaan ja katselee minua. Elokuisen yön hämärässä en osaa lukea hänen ilmettään. Ulkona usva tiivistyy vesipisaroiksi mökin ikkunaan.

“Voisit vaikka pistäytyä uimassa joessa. Se varmasti viilentäisi.”

“Hmm", Alati äännähtää mietteliäästi. Näen, ettei hän edes harkitse ehdotustani, joten kurtistan kulmiani ja jatkan:

“Ulkona on muutenkin viileämpää, on jo melkein syk–”

Alati keskeyttää minut painamalla sormensa huulilleni. “Epäilemättä. Mutta kerrohan minulle, Kaiho - mitä minä syksyllä, kun minulla on talvi vuoteessani? Vai pelkäätkö, ettei sinusta ole taltuttamaan kesääni?”

Alatin äänessä on hymyä, mutta sanat ovat silti haaste.

En ole vieläkään oppinut vastustamaan sellaisia, joten pudistan päätäni ja vedän hänet lähelleni, ja sitten suutelen häntä aina siihen asti, että helle laantuu ja Alatin kiusoitteleva virnistys sulaa silkaksi hellyydeksi.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Kevätkarnevaali

“On kyllä sääli, että en pääse mukaan kevätkarnevaaliin”, Lyon huokaisi. “Olen koko joukosta ainoa, jolla on kelvollinen rytmitaju, ja silti juuri minun täytyy jättäytyä pois.”

“Haluaisit vain päästä keikaroimaan ja vikittelemään sieviä nuoria naisia”, Adele tuhahti. Hän letitti hiuksiaan juhlia varten ja yritti olla näyttämättä sitä, että oli oikeastaan samaa mieltä Lyonin kanssa.

“Korjaan: vikittelemään erästä sievää nuorta naista”, Lyon vastasi. “Vaikkakin…”

Adele kohotti katseensa peilikuvastaan ja säpsähti huomatessaan, että Lyon oli ehtinyt harppoa huoneen poikki aivan hänen taakseen.

“Mikään ei varsinaisesti estä minua viettelemästä sinua tässä ja nyt”, Lyon täydensi.

“Se ei ole kovin hyvä ajatus”, Adele huomautti. “Kevätkarnevaalit alkavat puolen tunnin päästä, eikä Haaksi ilahdu, jos olen myöhässä. Saan pian itse myrkytetystä veitsestä.”

“Adele”, Lyon kohotti kätensä sydämelleen. “Luuletko, etten ehtisi olla tarpeeksi, hmm, paheellinen puolessa tunnissa, mutta myös riittävän hyveellinen varmistaakseni, että selviät karnevaaleihin ajoissa?”

“Minä en –”

“Tuo tuhlaa vain aikaa”, Lyon keskeytti ja kumartui suutelemaan Adelen kaulaa.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Kangaspuut

Kellotornin ullakko oli täynnä roinaa. Sinne eksyttiin vain harvoin, mutta tällä kertaa Sääntö oli ottanut Lyonin, Adelen ja Haaksin mukaansa, sillä jossakin kaiken kaaoksen keskellä oli kuulemma vanha hiomatahko. (Edellisen tahkon Adele oli onnistunut tönäisemään alas portaita ja sen kivi oli haljennut kahtia.)

Haaksi hypähteli tavarakasalta toiselle. Ilma oli täynnä kutittavaa pölyä, joka sai Adelen yskimään ja silmät vettymään. Ullakko oli kuitenkin sen verran hurja paikka, ettei hän kuvitellutkaan valittavansa asiasta. Sääntö olisi pian muutoin passittanut heidät matkoihinsa.

Lyon kiskoi jälleen yhden lakanan pois jokin ison muhkuran päältä. Sen alta paljastui valtava naruista ja puukappaleista koostuva hökötys.

“Mikä tämä on?” Lyon tuijotti laitetta lumoutuneena.

“Ai tuo?” Sääntö keskeytti rojukasan kaivelun ja vilkaisi Lyonin löytöä. “Hirton vanhat kangaspuut. Hänellä oli tapana kutoa kellotornin maton muutama sukupolvi sitten. Joitakin niistä on vielä jäljellä, ainakin takkasalissa.”

“Kangaspuut”, Lyon toisti ja kuljetti kättään puukehikolla. “Oletan, että näillä voisi kutoa muutakin kuin mattoja. Esimerkiksi paita- ja viittakankaita?”

“Mm-mmh. Tietenkin”, Sääntö nyökkäsi. “Sitä varten ne ovat. Mutta -”

“Osaatko sinä?” Lyon keskeytti. Sääntö näytti kärsivältä.

“Perusteet. Mutta eikö neulomisessa ja virkkaamisessa ole jo kyllin? Ja banjonsoitossa? Tarvitsetko muka vielä jonkin uuden harrastuksen?”

“Minä osaan jo neuloa ja virkata”, Lyon huomautti. “Ja banjonsoitto sujuu vähintäänkin kohtuullisesti. Sitä paitsi: jos lattioilla olisi mattoja, Adele ei kompastelisi villasukissaan niin paljon.”

Adele mulkaisi Lyonia, mutta tämä ei ollut sitä huomaavinaankaan. Sääntö huokaisi.

“Hyvä on. Opetan sinut kutomaan, mutta vain sillä ehdolla, että tuo kapine pysyy täällä. Takkasalissa ei kertakaikkiaan ole enää enempää tilaa teidän harrastuksillenne.”

Lyon suorastaan säteili silittäessään kangaspuita.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

Vuorineilikoita ja merenhelmaa

Kellotornin takana, aurinkoisella puolella, kasvaa vuorineilikoita. Se on ainoa paikka koko Karunkassa, jossa Adele on niitä koskaan nähnyt. Sääntö kertoi joskus, että luonnonvaraisena vuorineilikoita kasvaa kaukana lännessä, Maailmanhaavojen juurilla ja jyrkillä rinteillä. Niiden kukat ovat leimuavan punaisia ja hehkuvat pitkälle syksyyn ensimmäisistä myrskyistä ja mereltä nousevasta jäätävästä usvasta huolimatta.

“Sitkeitä ja kauniita”, Lyon sanoo toisinaan ja hymyilee Adelelle kiusoitellen. “Vähän niin kuin sinä.”

Vaikka Adele on kyllä siitä eri mieltä. Hän kokee sielunkumppanuutta merenhelman kanssa. Se on vaatimaton kasvi, joka peittää Karunkan kallioisempia rantoja ja tarrautuu kaikkialle, missä sillä on edes hiukan multaa tai hiekkaa juuriaan varten. Merenhelma ei anna periksi, eikä se kerskaile kauniilla väriloistolla.

Niin että oikeastaan Lyon on enemmänkin vuorineilikoiden sukua: lämmin ja sievä, kotonaan kellotornin varjoissa. Adele kaipaa kallioille, korkean taivaan alle ja vapauteen. Mutta he kumpikin kestävät tuulta ja kylmää, ja loppujen lopuksi eniten Adele rakastaa sitä kellotornin nurkkausta, jossa merenhelma ja neilikat kasvavat vierekkäin.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Ikäraja: S

K/H: Inspiraatio Tekijä Tuntemattoman kappaleesta Nyt lumi pyryää.

*

Nyt lumi pyryää

Lumimyrsky myllertää Karunkan yllä. Adele istuu takkasalin ikkunasyvennyksessä ja tuijottaa merenselälle, tai pikemminkin iltaan, joka on pelkkää mustaa ja valkoista. Lasi heijastaa takaisin hänen kuvajaisensa ja kynttilän liekin, joka palaa ulkona raivoavasta tuulesta ja tuiskusta välittämättä tasaisesti.

Marras pysähtyy hänen taakseen. He ovat hetken vaiti, kuuntelevat myrskyä ja lumen vaimeampaa hyminää tuulen ulvonnan alla.

“Aamulla on varmaan kaunista”, Marras sanoo lopulta. “Sitten kun myrsky on laantunut. Lumidyynejä ja pelkkää valkoista kaikkialla. Voisimme mennä kalastamaan.”

Adele ajattelee kallioita, jotka ovat seuraavana aamuna petollisen liukkaita, kun lumipeite peittää jäiset polut. Ja sitten, kuten nykyään niin kovin usein, verenpunaa valkoista vasten.

“Mm”, Adele äännähtää vastaukseksi. Juuri nyt hänen on vaikeaa ajatella valoisampaa aamua tai laantunutta myrskyä. Yö on kasvanut äärettömäksi, kietonut kellotornin erilleen muusta maailmasta.

Ikkunaruudun kuvajaisen kasvot ovat kynttilänvalossa pehmeämmät, mutta hehkun ja lämmön sijaan Adele katsoo niiden läpi, myrskyyn ja pimeään. Niitä hänen sydämensä tuntuu nykyään kantavan toivoa ja lempeyttä helpommin.
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän