Kirjoittaja Aihe: Twin Peaks & Jumalat juhlivat öisin: Asparagus officinalis (S) triplaraapale; Laura ja Francis  (Luettu 254 kertaa)

Starr

  • cryptidish
  • ***
  • Viestejä: 181
  • carpe whatsit?
Nimi: Asparagus officinalis
Ikäraja: S
Fandom: Twin Peaks/Jumalat juhlivat öisin-crossover
Hahmot: Laura Palmer & Francis Abernathy
A/N: Ei luoja mitä ihmettä nyt taas. Aloin kirjoittamaan raapalejuoksuun sanalla "häkellyttävä" jotain ihan muuta, mutta kiitos samanaikaisen tumblrin selaamisen näin Lauran poistetun kohtauksen repliikin "I hate asparagus", mieleen tuli välittömästi Francisin "asparagus is in season", ja aamuöisessä tunnemyllyssä olin yhtäkkiä erittäin investoitunut miettimään miten nämä kaksi hahmoa oikeastaan voisivat tulla mainiosti juttuun. Tai sitten eivät jaksaisi toisiaan lainkaan. Syntyi siis lähinnä häkellyttävän random AU-crossover, kun yritin miettiä mihin yhtälöön sai ympättyä ko. parsan: D Pidän sekä Laurasta että Francisista hahmoina älyttömästi, mutta kummankin tarinalla on enemmän tai vähemmän traaginen loppu. Ei tämänkään pätkän asetelma ole se aurinkoisin, mutta haluan ajatella että tässä maailmassa hahmoilla on vielä paljon hyvää edessään.



Laitosrakennuksen ilma on kevättalven iltapäivänä kalsea huolimatta ystävällisten, joskin ironisen elämäänsä kyllästyneiden hoitajien tarjoamista lämpimistä hymyistä ja huovista. Laura tökkii hajamielisesti lautasellaan lojuvaa niljakkaanvihreää vihannesta.

Niin – päivät kenties ovat täällä parempia, ainakin välillä ja näkökulmasta riippuen, mutta hullujenhuone on väistämättä laitos vanhanromanttisessa arkkitehtuurista ja satunnaisesti ymmärtävistä olkapäistä huolimatta, ja samoin on parsakin parsa parsaa vaikka sen kuinka voissa paistaisi. Laura tietää että saisi varmaankin tilalle leipää jos pyytäisi, mutta ajatus uuvuttaa. Kaikki täällä on niin helvetin uuvuttavaa – vaan uupumiseen turhautuminen, sekin on kuulemma arvokas tunne, hokee eräs kallonkutistaja. Huoh, mene ja tiedä.

Lauran tuoli kirkuu lattiaa vasten hänen noustessaan, ja toiselta puolen autiohkoa ruokasalia kuuluu kuin kaiku; joku muukin päättää ilmeisesti lähteä etuajassa. Häkellyksekseen Laura tajuaa tämän jonkun harppovan suoraan häntä kohti pitkin askelin.

Kalmankalpea mies jonka Laura muistaa yhdestä piiristä (muistaa siitä, että he olivat kumpikin ainoita jotka eivät luovuttaneet kuin kyllästyneen väkinäisen vastauksen vetäjän kannustavaksi tarkoitettuihin kysymyksiin) ei ole ilmeisesti vielä muiden tavoin tajunnut ettei häntä huvita jakaa kenenkään kanssa sotatarinoita tai muutenkaan kaveerata. Hassua - Laura oli saanut tästä näyttelykissan elein ylväänä, etäällä ja hienovaraisen hermoheikkona kulkevasta punapäästä saman vaikutelman.

"Francis. Suonet anteeksi suoruuteni, sinähän poltat?"

"Laura. Jep, juuri menossa. Tarvitsetko– ?"

"Mielelläni, kiitos paljon. Viimeinen savukkeeni paloi aamulla enkä tohdi uneksiakaan koska uusi aski mahtaa löytää tiensä luokseni tähän kiirastuleen."

Hiljaisessa yhteisymmärryksessä kaksikko kantaa tarjottimensa tiskilinjastoon. Kumpikin kaapii täyden lautasellisensa roskiin vieressä seisovan keittäjän valvovan silmän alla, eikä kumpikaan juuri piittaa tämän tuomitsevasta katseesta. Puhumattomuus kantaa heidät sivukuistille ja avaa pahvirasian, mutta viimein Laura puuskahtaa:

"Luoja että vihaankin parsaa!"

Francisin hymähdys viipyy ilmassa huuruna.

"Niin minäkin nykyään, muistuu pahalta."

Seinään on hyvä nojata, ja nuoret jäävät siihen niin pitkäksi aikaa kuin jäätyvät näpit sallivat. Itsensäkin yllättäen kumpikin miettii salaa, että ehkä jossain toisessa elämässä he olisivat tutustuneet koulussa, viettäneet elämänsä synkimmät hetket sittenkin vain karatessaan yhdessä kapinallisesti tupakkatauolle.
« Viimeksi muokattu: 22.02.2021 06:35:03 kirjoittanut Starr »
✷✧ Or someone that I used to be      ·   ✧ 
         ⋆ ✧   *Or someone that I will be ⋆ 
                    ✵  ˚ Or someone that I am right now✵ ✦

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 733
Ohhoh, nyt on yllättävä crossover! Ja viimeistään hymyilyttävän A/N-tekstin jälkeen se oli pakko lukea :D.

Luin Jumalat juhlivat öisin lukiossa, ja vaikutuin siitä kovasti. Se jätti pitkäksi aikaa omituisen samean olon, ja oon monesti miettinyt, että pitäisi lukea se uudestaan nyt, reippaasti yli vuosikymmenen jälkeen. Olisi hauskaa nähdä, miltä kirja tuntuis nyt.

Twin Peaksin katsoin yliopistoaikoina kämppisteni kanssa. Heistä toinen nukkui ovi auki aina pahimpien jaksojen jälkeen ;D. Samoin kuin Jumalista, myös Twin Peaksista jäi samea olo (mutta jotenkin hauskemmalla/kutkuttavammalla tavalla?) ja siksikin oli mukavaa löytää nää kaks yhdistettynä. Molemmissa tarinoissa on jotakin samaa, jotakin sameaa.

Ja tosi hienosti olit kaksi maailmaa törmäyttänyt! Sun Laura on ihanan Laura, samoin kuin parsa on parsa :D. Ja sun kieli on tosi kaunista, erityisesti tämä sykähdytti:
Lainaus
Puhumattomuus kantaa heidät sivukuistille ja avaa pahvirasian, mutta viimein Laura puuskahtaa:

Myös loppu on kaunis. Ja myös riipivä, "jossakin toisessa elämässä" -skenaariossa on aina musta jotakin tosi surullista.

Kiitos tästä!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 115
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :-* Kiinnostuin tästä tekstistä fandomit nähdessäni heti kun olit tämän julkaissut, ja nyt arpajaisvoittosi myötä on oiva hetki syventyä kommentoimaan. Twin Peaks ja Jumalat juhlivat öisin tekivät molemmat minuunkin aikoinaan vaikutuksen ainutlaatuisuudellaan, erilaisuudellaan ja loputtomalla, monitasoisella kiehtovuudellaan, ja niinpä hetken kun tätä crossoveria pyörittelee mielessään, se alkaakin tuntua hyvin luontevalta niin kuin Rowena kommentissaan pohtii. Joskus yhdistelmä, joka ensisilmäykseltä ehkä vaikuttaa omituiselta, voikin osoittautua aivan luonnolliseksi, ja niin todella käy tämän tekstin tapauksessa!

Laitosympäristö tuntuu heti kotoisalta ja luontevalta kohtaamispaikalta näille hahmoille. Lauralla ja Fracisilla on toden totta molemmilla aika karut kohtalot, ja vaikka tässä eletäänkin ikään kuin toisessa todellisuudessa, tuntuu jotenkin sopivalta, että heidän polkunsa risteävät juuri näin, juuri tällaisessa paikassa. Minusta on viehättävää, jos crossoveriin tuodaan jotain alkuperäisfandomeista ja -hahmoista, ja tässä tapahtuu niin tunnistettavalla, kiehtovalla tavalla. Molemmat hahmot voisin hyvin kuvitella tällaisiksi, etteivät he juuri piittaa piirikeskusteluista saati muihin tutustumisesta, ja lisäksi heidän taustansa kaikkine salaisuuksineen tuovat heidät uskottavasti tähän ympäristöön. Tutustuminen tupakanpolton merkeissä käy luontevasti. Jotenkin tulee sellainen ihana, levollinen tunne, ettei kumpaakaan häiritse esimerkiksi hiljaisuus, sillä heidän välillään se ei ole vaivaannuttavaa; he ovat tavallaan heti samalla sivulla ja ajattelevat asioista samalla tavalla. Toisaalta heidän välillään voisi hyvinkin kuvitella myös juttua syntyvän.

"Niin minäkin nykyään, muistuu pahalta."
Muistuu pahalta! Ihan loistava! Tulee sellainen fiilis, että mieleen muistuu jotain ikävää, mikä sopii niin fandomien synkkiin salaisuuksiin kuin tämän crossoverin laitoselämään ja ehkä myös sitä edeltäneisiin vaiheisiin.

Lopun ajatus toisessa elämässä tutustumisesta vetoaa minuun kovin, koska tässä tavallaan onkin toinen elämä, toinen todellisuus jossa hahmot tietämättään tutustuvat. Ah, parasta!

Kiitos kovasti tästä hienosta tarinasta, joka toi iltaani raikkaan tuulahduksen kummankin fandomin mystiikkaa! -Walle


ota kädestä, minut pysäytä, sano ettei tarvii