Multifandom: Verestä valoon | K-11 | raapalekokoelma | uutta 23.5

[Sokerisiipi]

Fandom: multifandom, mainitaan aina joka rapsun yhteydessä
Ikäraja: max. K-11

A/N: Olen alkanut ficata Raapalejuoksussa, ja jotkut niistä on ihan hyviäkin. Säästääkseni vaivaa ajattelin luoda niille tällaisen kokoelman. Tadaa!


Sisällysluettelo

Inception
Väärä jumala, S

Life Is Strange
Kankeat sormet, S

Little Nightmares 2
Käsi käy, S

Nälkäpeli
Jos minä palan, sinä palat minun kanssani, S
Kutsu kuolemalle, K-11

The Last of Us 2
Meri sisälläni, S
Älä enää ikinä unohda, K-11

Verestä valoon

[Sokerisiipi]

Nälkäpeli
S
draama
Katniss
150 sanaa


Jos minä palan, sinä palat minun kanssani

Katniss.

Sihisevät kuiskaukset viemäreissä. Kuolema tuntee minut nimeltä. Minua kylmää ja puistattaa. Olen enää yhtä kuin mielipuolinen paniikki. Juuri niin kuin presidentti Snow on tarkoittanutkin. Hän tuntee kauhujeni syvimmät syvyydet, joihin en itse uskalla edes kurkistaa. Hän tietää, miten tuli sammutetaan kaikista tehokkaimmin: tukahduttamalla. Tänne Snow aikoo minut haudata, syvälle maan uumeniin aivan niin kuin isänikin.

Katniss...

Tunnen itseni äkisti hyvin pieneksi. Mitä minä yksin mahdan Capitolin mahdille, joka ainoastaan ruumiillistuu Snow’ssa, mutta löyhkää kaikkialla ympärilläni? Tuli sisimmässäni väpättää ja uhkaa jättää minut, vaikka olen jo niin lähellä. Vihasta ei ole kylliksi valaisemaan tietäni ulos tästä mustasta montusta, jossa ruusuntuoksuiset demonit sähisevät nimeäni.

Mietin Snow’ta kauniissa asunnossaan valkeiden ruusujen keskellä huulet tyytyväisyydestä turpeina. Pelimestari. Capitolin sykkivä sydän. Ikiaikainen, myyttinen peto myrkkyhampaineen.

En välitä kapinasta, oikeudenmukaisuudesta tai lajimme selviytymisestä.

Tämä on henkilökohtaista. Minussa itää enää se ainoa siemen, jonka Snow itse minuun kylvi: murhanhimo.

Jos minä palan, sinä palat minun kanssani.

[Sokerisiipi]

Little Nightmares 2
S
pahaenteinen draama
Mono
150 sanaa


Käsi käy

Mono kuulee sen kipittävän sairaalan täyteen ahdetuissa nurkissa. Se piilottelee kaiken rojun takana, näkymättömissä. Se pitää rumaa ja salakähmäistä ääntä kuin irvokas hämähäkki. Poika juoksee kovaa paljaat jalat kylmillä laatoilla läpsyen, yrittää paeta, mutta ääni seuraa häntä.

Hypätessään paareilta alas Mono näkee jahtaajansa. Se on vaalea, niveliään ahnaasti kouristeleva irtokäsi, yhtä iso kuin hänen päänsä eikä sillä ole muuta kuin vaisto tarrata kiinni ja tappaa. Mono kiipeää lääkehyllyä ja luulee olevansa turvassa, kunnes näkee, että vikkelästi kiipeilevä käsi on aivan hänen kintereillään.

Säikähtynyt Mono konttaa ilmaventtiiliin ja tupsahtaa alas suureen huoneeseen, leikkaussaliin. Poika huomaa lattialla putkenpalan. Hän tarttuu siihen kaksin käsin. Se on raskas. Se on tappava. Se on ase.

Käsi kipittää esiin, mutta Mono on valmis. Hän kääntyy päättäväisyyttä uhkuen. Putki rohisee lattiaa vasten.

Onhan se ajatuksena aika tyydyttävä, siis, että vihdoin on mahdollisuus murjoa jotakin tohjoksi.

Mono heilauttaa putkea ja luiden kuvottava rusahdus kiihdyttää pojan sydämen synkkään kostonriemuun.

[Sokerisiipi]

Nälkäpeli
K-11
toimintadraama
OC
300 sanaa


Kutsu kuolemalle

Tuuli heitti lunta silmilleni ja haittasi uuden viholliseni hahmottamista. Olin juuri menettänyt kaikki varusteeni, kun pelinjärjestäjien aikaansaama lumivyöry oli vienyt ahkioni mennessään.

Oli Nälkäpelin finaali. Koko Panem katsoi ja odotti henkeä pidätellen voittajaansa.

Arvioin vastustajaani tarkkaan. Hän oli hoikka, mutta selvästi nopea ja ketterä. Tytön ote veitsestä oli rento ja asiantunteva. Veitsi huoletti minua aavistuksen. Olisi ollut typerää olla välittämättä sen pitkästä terästä ja kahdesta kaartuvasta koukusta. Ase repisi suoleni mennessään, jos se iskisi vatsaani. Tytön ilme oli vakaa, keskittynyt. Kiertelimme toisiamme. Minulla oli parempi ase, keihäs, jolla voisin sekä hyökätä että puolustaa itseäni. Olin vahvemmassa asemassa, tiesin sen, mutta tytön häijyt, kiiluvat silmät hermostuttivat minua. Minusta tuntui kuin hänellä olisi ollut parempi käsitys tilanteesta ja siitä, miten taistelussa kävisi. Aivan kuin tyttö pitäisi omakätisesti hallussaan areenan viimeistä salaisuutta.

Se on sumutusta, päätin. Totta kai oli. Vastustajan pään sekoittaminen saattoi olla aivan yhtä tuhoisaa kuin hänen puukottamisensa. Päätin olla odottamatta tytön siirtoa. Heilautin keihästä kohti hänen jalkojaan, mutta tyttö loikkasi syrjään ja suoraan kohti minua. En ehtinyt nostaa keihästä turvakseni. Potkaisin tyttöä reiteen, mutta veitsi sivalsi käsivarttani. Pintahaava, älä välitä, sanoin itselleni.

Kun taistelimme, maalasimme valkoisen lumikankaan toistemme verellä. Tytön salaisuus paljastui nopeasti. Veitsen terässä oli jotakin, joka hidasti liikkeitäni. Minusta tuntui kuin olisin ollut lumisadepallossa, jota joku – varmaan pelinjärjestäjät – tarmokkaasti ravisti. En tiennyt, missä oli taivas ja missä maa. Kun potkaisin tytön kauemmas itsestäni, kompastuin omaan sekavuuteeni ja tiesin, etten pääsisi enää ylös. Tytön tarvitsi enää viimeistellä minut ja hänestä tulisi Nälkäpelin voittaja.

Mietin pökertyneenä, että kumma oli tämä alusta, jolla taistelimme. Siinä ei ollut lumen pehmeyttä tai kimmoisuutta ja se piti merkillistä, kumeaa rusahtelua allani. Siinä oli jotakin tuttua.

Tyttö oli jaloillaan, mutta hän otti aikansa, oikein nautiskeli avuttomuudestani. Otin keihääni. Ylimielisyys oli kutsu kuolemalle.

Iskin keihään taistelutantereeseen ja heittäydyin kaikin voimin sitä vasten.

Jää murtui paukahtaen allamme.

[Sokerisiipi]

Inception
S
draama
tulkinnanvarainen Arthur/Cobb
150 sanaa

Väärä jumala

Herätessäni tunnen itseni jälleen vuosia vanhemmaksi.

Hieron sormenpäilläni kipeää lihassolmua niskassani, mutta se on liian tiukassa. En saa käsiini tarpeeksi voimaa, hyvästä otteesta puhumattakaan. Toivon, että särkylääke tekee pian tehtävänsä. Luonnollisen unen puute saa kehoni kolottamaan. Kivut kuitenkin tulevat ja menevät. Olen jo tottunut niihin. Lihasjumit ovat vielä pientä monien kollegojeni ammattitauteihin verrattuna.

Vilkaisen sängyn toiselle puolelle, jossa Cobb yhä retkottaa tajuttomana. Mies on kalpea, omien uniensa riuduttama. Hän näyttää enemmän kuolleelta kuin nukkuvalta. Tiedän, mistä se johtuu.

Mal myrkyttää hänen mieltään tälläkin hetkellä ja Cobb antautuu sille, suorastaan kerjää sitä. En tiedä, miksi Cobb tahtoo rangaista itseään. Hänenlaisensa hulluus ylittää minunkin käsityskykyni. Emme mainosta sitä uusille kumppaneillemme, koska rahaa on ansaittava ja hullunakin Cobb on nerokkain varas, jonka tunnen.

Suurin syy vaiteliaisuudelleni on tietenkin itsekkyys. Tarvitsen miestä, sillä vain Cobbin kanssa vaara sähköistää minut niin, että maailma polvistuu eteeni.

Cobb opetti minut jumalaksi eikä sen vähempi enää riitä minulle.

[Sokerisiipi]

Life Is Strange
S
draama
Max
150 sanaa


Kankeat sormet

Majakan valo tuikkii juuri ja juuri Maxin näkökentässä. Se leviää ja läikkyy pelkäksi tuhruksi hänen kyyneleisissä silmissään.

Chloe on kuollut. Se on minun vikani.

Max ei enää muista, miksi tuntui niin tärkeältä palata alkuun ja antaa Nathanin ampua Chloe, etenkin, kun hän oli uurastanut niin kovasti pelastaakseen parhaan ystävänsä.

Se oli oikein, hän yrittää vakuutella itselleen, mutta oikein kenelle? Ei Maxille. Hän ei ole saanut rauhaa. Jokaisen eletyn aikajanan muistot vainoavat häntä yhä.

Puiden yllä riippuva hämärä nykii ja kiusaa tytön haurasta mieltä. Rasahdukset metsikössä muistuttavat pimiöstä, avuttomuudesta ja hänen opettajansa kierosta, valkohampaisesta hymystä. Ja jälleen kerran Max on Rachelin haudan äärellä, kun neula puhkaisee hänen kaulansa ja hän vajoaa ja Chloe kuolee uudestaan ja uudestaan...

Tässä todellisuudessa sitä ei edes tapahtunut. Maxin trauma on selittämätön. Ei kukaan tyttöä uskoisi, vaikka hän siitä kertoisikin.

Aika ei enää taivu Maxin sormissa. Tämä uhraus oli lopullinen.

Max hymyilee.

Enää loppuelämä tätä helvettiä.

[Sokerisiipi]

The Last of Us 2
S
synkistely
Lev
100 sanaa


Meri sisälläni

Sade muistutti aina Seattlesta. Se nosti meren Levin silmiin, koska muistot tekivät kipeää eikä syyllisyys jättänyt poikaa koskaan.

Jos en olisi ollut niin typerä ja jääräpäinen, äiti ja Yara olisivat yhä elossa.

Lev ei sanonut niitä ajatuksia ääneen Abbylle, koska tämä olisi ärähtänyt ne kumoon. Hän tahtoi pitää kiinni mustasta tahrasta omatunnossaan. Turmelus auttoi häntä naamioitumaan paremmin näihin vihamielisiin paikkoihin, joiden läpi he kulkivat.

Vahva hän ei silti ollut, ei kuten sisarensa. Lev tunnusti heikkoutensa.

Olen pelkkä taakka, Lev ajatteli katsellessaan Abbyn leveää selkää edellään.

Kunpa suru huuhtoisi Levin mukaansa, kauas avomerelle, jonka armottomissa kuohuissa hän vihdoin saisi maksaa synneistään.

[Sokerisiipi]

The Last of Us 2
K-11
draama ja vähän äksöniä
Ellie
200 sanaa


Älä enää ikinä unohda

Ellie sylki suustaan ruohoa ja hiekkaa. Hänen henkensä oli salpautunut, kun hän oli heittäytynyt maahan. Siitä välittämättä tyttö pakotti itsensä liikkumaan. Oli pakko päästä mahdollisimman kauan ruumiista, jonka vuoksi WLF:in sotilaat olivat huomanneet hänet.

Kun Ellie oli varma, että hänen oli lupa hengähtää, hän painoi poskensa vasten mutaa ja hengitti märkää maata ahnaasti. Joka puolella oli lätäköitä. Hänen saappaansa olivat märät ja ne hiersivät. Kohta varmaan sataisi taas. Sellaista oli Seattlessa, koko ajan vittu satoi. Kaikkialle sattui ja jokainen liike teki kipeää, mutta hän ei saanut välittää siitä. Mikään ei saanut tulla Ellien tehtävän tielle.

Rusehtava, täplikäs toukka työntyi hänen ohitseen. Ellie kadehti sen kiireetöntä elämänkaarta. Se oli pieni ja näkymätön ja sai siksi olla rauhassa. Toista oli ihmisillä. Missään ei ollut turvallista, ei koskaan, koska maailma oli, mitä oli. Ellien täytyi ottaa nyrkistä, veitsestä ja luodista, vaikka joka päivä, jottei hän unohtaisi.

Rasahdus lähellä havahdutti tytön. Yksi sotilas liikehti lähistöllä.

”Menepäs siitä”, Ellie kuiskasi toukalle ja työnsi sen turvaan sankempaan ruohikkoon. Hän katsoi, minne suuntaan sotilas oli menossa ja kiersi sitten äänettä tämän taakse. Ellie kiinnitti pullon aseensa piippuun ja tähtäsi. Ase päästi tyydyttävän napsahduksen, kun luoti kiiti sotilaan ohimosta läpi ja tämä lysähti elottomana ruohikkoon.

”Siitäs sait, kusipää.”