Kirjoittaja Aihe: Elämä ilman äitiä | K-11, angst, draama  (Luettu 46 kertaa)

Tikkis

  • Mrs. Black
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 134
  • Ava Fractalta <3
Elämä ilman äitiä | K-11, angst, draama
« : 18.02.2021 14:27:31 »
Otsikko: Elämä ilman äitiä
Hahmot: Kira
Ikäraja: K-11
Genre: angst, draama
Varoitukset: tarkahko kuvaus kuolemaan johtaneesta syystä (siksi K-11)

A/N: Osallistuu 12+ virkettä XVIII -haasteeseen. Sanalista löytyy jälleen kerran tekstin lopusta.


ELÄMÄ ILMAN ÄITIÄ

Oli niitä päiviä, kun Kira nousi aamuisin virkeänä, elämää ja intoa täynnä, ja sitten oli niitä päiviä, kun silmät olivat sarastuksen kajastaessa turvonneet umpeen edellisyön itkuista, haamuista, muistoista. Kiven paino sydämen paikalla tuntui vaihtelevan vailla logiikkaa. Sinä aamuna Kiran suussa oli hapan maku, joka ei huuhtoutunut vedellä, ei hammastahnan piparmintulla. Sitä se oli – elämä ilman äitiä. Kira ei ollut valinnut sitä, vaan se juoppo, joka oli ajanut tienhaarasta sataakahtakymmentä suoraan punaisen Volvon kylkeen rusentaen auton metallin mukana äidin kylkiluut.

Kira koitti paeta totuutta juoksemalla joka aamu ennen koulun alkua viiden kilometrin reitin lähimaastossa, ja joka ilta hän antautui melodian vietäväksi lukion jumppasalissa seuraten jaloillaan puulattian lautojen juovia. Joskus hän oli osannut tehdä koreografioita, mutta sekin taito tuntui kuihtuneen äidin mukana, joten edellisenä iltana hän oli taas huutanut peilikuvalleen: ”Sinäkään et osaa helvetti yhtään mitään!” Sitä oli seurannut sellaiset ajatukset kuin sinusta ei koskaan voi tulla mitään ja ei ihme, että hän jätti sinut yksin, eikä Kira tiennyt tarkoittiko hän isäänsä vai äitiään.

Kun Kira sai virvoitettua kellonsoiton jälkeen silmänsä auki rosterisen hanan alla, hän tarttui puhelimeen ja luki sen näytöltä isän viestin, jossa yllättäen sanottiin, ettei hän tulisi sinäkään iltana kotiin. Isällä oli varmasti jo joku uusi, eikä hän uskaltanut kertoa siitä Kiralle, ettei tämä murhaisi sitä naista paljain käsin. Isä oli vedonnut viime aikoina poissaoloihinsa sellaisilla syillä kuin ylityöt, firman juhlat tai että Peten auto kaipasi korjausta, ihan niin kuin isä edes osaisi korjata autoja Peteä paremmin.

Saatuaan vaatteet päällensä sekä lenkkikengät jalkaansa Kira syöksyi ulos etuovesta, painoi kuulokkeistaan äänet täysille ja aloitti pakonsa kohti vihreänä heräilevää metsää, polun puruja ja unohdusta eilisestä tai niistä vuosista, jotka olivat olleet Kiran oikea elämä. Se elämä, missä suola ei hangannut kirveleviä kiteitään haavoihin. Se elämä, jossa äidin hymyilevät kasvot katsoivat Kiran vienoa liikehdintää koulun lavalla tanssikauden päätösjuhlassa. Tänä vuonna katsomossa tuskin olisi sellaisia kasvoja, joiden hymy säteilisi äidin hymyä kauniimmin, ja jos Kira realistisesti asiaa ajatteli, siellä todennäköisesti näkyisivät korkeintaan isän pitkästyneet kasvot, joiden vieressä tölläisivät äidin korvanneen käärmeen silmät, jotka olisivat siellä vain tehdäkseen Kiran isään entistä suuremman vaikutuksen.

Sinä päivänä juoksurääkki ei auttanut tukahduttavaan tunteeseen rinta-alalla, ei liioin viileä vesi, joka valui kapeina noroina huuhtoen hikipisarat metalliritilän rei’istä jättäen ihon kananlihalle. Kira painoi päänsä kylpyhuoneen vaaleita kaakeleita vasten miettien, miten ihana olisi valua veden mukana, muuttua atomeiksi ja antaa vain olla. Puhelimen hälytysääni iski kuitenkin kuin raippa vasten Kiran kasvoja kertoakseen, että oli aika valmistautua, jos aikoi suorittaa lukion loppuun. Kira käänsi hanan sammuksiin, tarttui naulakossa riippuvaan pyyhkeeseen ja alkoi kuivata paljasta vartaloaan. Jatkuvasta juoksemisesta muodostuneet rakot kantapäissä olivat rikkoutuneet, mutta Kira huomasi niiden aiheuttaman kivun vasta kun karkea puuvilla raapi vereslihalla olevaa ihoa.

Joskus Kira toimi kuin kuka tahansa normaali ihminen, mutta huonoina päivinä Kira oli kuin zombi, joka vaelsi kotinsa huoneissa päämäärättömästi etsien jotain, mitä siellä ei ollut. Huonoina päivinä Kiran ajatuksissa oli pelkkää loputonta usvaa, joka hidasti hänen pukeutumistaan, aamupalan syömistä tai koulubussille kävelemistä, eikä sekään ollut harvinaista, että hän myöhästyi ja joutui odottamaan pysäkillä seuraavaa koululle vievää linja-autoa. Kira oli aina ollut kympin tyttö, niin hyveellinen, että opettajat olivat antaneet anteeksi hänen myöhästymisensä kerta toisensa jälkeen, ja siihen Kira luotti sinäkin aamuna, kun peilistä tuijottivat jälleen tyhjät silmät, jotka olivat lakanneet uskomasta elämään tai sen tarkoitukseen.

Vihdoin Kiran ollessa valmis kohtaamaan taas kerran sellaisen koulupäivän, kun kaikille tarvitsi esittää olevansa kunnossa, vaikkei oikeasti ollutkaan, hän painoi ulko-oven kiinni perässään, ja häntä tervehtivät pörheät linnut iloisesti sirkutellen iloisia sointuja, joiden duurit vaihtuivat Kiran mielessä molleihin. Siitä hetkestä alkaen hän alkoi odottaa jo iltaa, sitä, miten antaisi musiikin ja melodian viedä, kunnes koittaisi yö, jolloin hän saattaisi saada äitinsä vierelleen edes hetkeksi.


1. virkeä
2. kivi
3. hapan
4. ilman
5. haara
6. juosta
7. sinä
8. ja
9. viesti
10. murhata
11. juhla
12. vihreä
13. suola
14. vieno
15. käärme
16. viileä
17. atomi
18. raippa
19. paljas
20. kipu
21. vaeltaa
22. usva
23. hyveellinen
24. pörheä
25. yö
« Viimeksi muokattu: 26.02.2021 22:19:30 kirjoittanut Tikkis »
Aina ei sanoja tarvita.
Vain katse alaston.