Kirjoittaja Aihe: MCU: Hopeareunus myrskypilven laidalla | K11 | Steve Rogers/Tony Stark | 12+ virkettä XVIII  (Luettu 54 kertaa)

Beatrix Bones

  • Viinihaukka
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 949
Author: Beatrix Bones
Title: Hopeareunus myrskypilven laidalla
Rating: K11
Paring: Steve Rogers/Tony Stark
Genre: Hurt/comfort, angst, fluff, slash
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Marvelille ja tunnistettavat laulun sanat Apulannalle.

A/N: Mä olen nähtävästi virallisesti osa tätä Marvel-lahkoa (ja täältä ei kuulemma pääse pois mitä). Haaste 12+ virkettä XVIII inspiroi mua kirjoittamaan tällaista, joka on jokseenkin suunnitelmallista ja jokseenkin ei-niin-suunnitelmallista (tbh alkaa tuntua, että tämä tajunnanvirta alkaa olemaan jo borderline suunnitelmallista, kun mä kirjotan). Mä kuuntelin tätä kirjoittaessa kaikkia mun nyyhkybiisejä, jotta pääsin oikeaan moodiin ja jossain vaiheessa Apulannan Valot pimeyksien reunoilla alkoi soimaan, joten se vähän inspiroi myös tätä kirjoituksellistakin puolta (for real, tuo on ehkä kaunein Apulannan biisi koskaan). Toivottavasti nautitte!




Hopeareunus myrskypilven laidalla


Hiljaiset kyyneleet lempeässä kesäyön pimeydessä, ahdistunut huokaus himmeän kuunvalon suodattuessa makuuhuoneen verhojen välistä kuinka käsinkosketeltava ahdinko saakin kehoni tuntemaan itsensä virkeäksi. Kuinka sinun tuskasi on kuin sydäntäni takova kivi, joka ei vierähdä pois vaan kasvaa kasvamistaan. Kyynelesi eivät ole suolaisia vaan happamia, karvaan vivahteisia tiedän sen jo kokemuksesta - -

Painajaiset ovat sinun heikko kohtasi, ne valtaavat mielesi, kehosi, tunteesi, eleesi, ilmeesi, ne ovat osa sinua – mutta voisit silti elää ilman niitä niin olet minulle kertonut. Kaikki sinulle tapahtunut on ollut käännekohta toisensa jälkeen, uusi haara monimutkaisessa elämässäsi. Kerroit, kuinka haluaisit vain juosta pois jonnekin kauas, jonne painajaiset eivät voi sinua seurata ja minä kerroin ymmärtäväni – mutta en halua sinun menevän pois olethan osa minua, sydämeni on vain ja ainoastaan sinun. Sinun kyyneleesi muuttuvat kaikkea muuta kuin hiljaisiksi, heittelehdit edestakaisin vieressäni tekisin mitä vain, jotta olosi helpottuisi - -

Kiedon käteni tärisevän kehosi ympärille ja vedän sinut tiiviisti itseäni vasten, yritän saada sinut tuntemaan olosi turvalliseksi, tiedostamaan olevasi rakkaasi seurassa. Kehonkieleni viesti ei vielä täysin tavoita ahdistuksesta ja painajaisista lukkiutunutta mieltäsi, sinä yrität pyrkiä pois otteestani en minä ole vihollisesi. Yhtäkkiä huudat vertahyytävästi, kuin joku yrittäisi murhata sinut juuri siinä hetkessä - -

”Kaikki on hyvin”, kuiskaan korvaasi, kuulen sinun nyyhkäisevän hiljaa tuska ei ole kunniavieras eikä juhlien keskipiste - -

Aivan kuin lohduksi tarkoitetut sanani olisivat tavoittaneet sinut ja näet valot pimeyksien reunoilla – nielaiset kuuluvasti tarttuen ympärillesi kiedottuun käteeni otteella, joka saisi kenet tahansa vihreäksi kateudesta. Kaikki suurimmat kauhut ovat kadonneet ajatuksistasi, valtava voima sisälläsi saa ne katoamaan, hajoamaan hienojakoisen suolan tapaisiksi kiteiksi. Huulillasi karehtii vieno hymy teinkö minä tämän - -

Mutta sitten, vuosien takaiset traumat luikertelevat käärmeen lailla takaisin mielesi sopukoihin. Alat täristä, upotat viileät kyntesi hauikseeni enkö minä ollutkaan tarpeeksi - -

Kaikki loputon järjettömyys palaa takaisin, hajottaa viimeisetkin turvallisuuden tunteen rippeet pieniksi atomeiksi. Tuskainen karjaisusi viiltää korviani raipan tavoin, aivan kuin painajainen olisi nielaissut sinut sisälleen, täyttänyt kaikki ajatuksesi, hallitsisi mieltäsi helvetin syvyyksistä. Voivatko nämä olla tarkoituksen palasia, jotka valtaavat paljaan mielesi, lähettävät sinut öisin keskelle sotatannerta vastaanottamaan kuolettavan laukauksen joukkuetoverisi puolesta. Kaaos sisälläsi luo kipua jonka myös minä tunnen, voisinpa olla se hopeareunus myrskypilvesi laidalla, avain painajaisten loppumiseen - -

Ajatukseni vaeltavat niihin hetkiin, niihin onnellisiin aurinkoisiin kesäpäiviin, joina hymyilet minulle rakastavasti, tiedät minun olevan tukenasi näinä öisinä kauhun hetkinä. Päivisin vain tummat varjot silmiesi alla ovat muistutus siitä loputtomasta kärsimyksen usvasta, joille yöstä toiseen joudut itsesi altistamaan.

Kaaos mielessäsi on palapeli, jonka haluaisin ratkaista vetäessäni sinut jälleen syleilyyni olenko minä jalo rakastava altruistinen hyveellinen kun yöstä toiseen kärsivällisesti haluan pyyhkiä kyyneleesi - -

Äännähdät rakastavasti, käännyt ympäri kietoen vuorostasi kätesi minun ympärilleni työntäen jälleen pääsi rintaani vasten ja pörheät hiukset vahingossa suuhuni, aivan kuin haluten vuorostasi olla valo pimeyteni reunalla. Kaikki se loppumaton kauneus meidän yhteisessä maailmassamme, olemassaolomme toisistamme riippuvaisina, kaikki se materialisoituu aina nukkuessamme yhdessä, kumpikin lopulta levollisena toistemme syleilyssä.

Jälleen sinä yönä pelastin sinut painajaisiltasi.
« Viimeksi muokattu: 17.02.2021 00:14:45 kirjoittanut Beatrix Bones »
"It's like all my life everyone's told me: 'You're a shoe! You're a shoe! You're a shoe!'"
Rachel Green

Ava © flawless