Kirjoittaja Aihe: Parempaa saa hakea | S | Sylvia Rastas  (Luettu 1357 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 754
Parempaa saa hakea | S | Sylvia Rastas
« : 24.05.2021 09:31:25 »
Nimi: Parempaa saa hakea
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: 12-vuotiaan elämänpohdintaa yksin ja yhdessä ystävien kanssa
Haasteet: FFF1000 sanalla lakkiaiset, Originaalikiipeily sanalla kesä
Yhteenveto: ”Millaisen todistuksen sait?” Aatos kysyy, ja Sylvia tuhahtaa. Tietenkin Aatos kysyy sitä heti ensimmäiseksi.

K/H: Ah, kesä ja koulun päättäjäiset. Kevätjuhla, todistusten jako, sen jälkeen koittava vapaus - siitähän toukokuun loppu oli peruskoulussa tehty. Viime aikoina kirjoittaminen on ollut vaikeaa, mutta Sylviasta on muodostunut lohtuhahmoni, jonka maailmaan pakenen, kun aikuisten maailma ei kiinnosta. Valutin tähän paljon omia muistojani koulun päättäjäisistä, joten ehkä tämä teksti saa myös sinut muistelemaan kyseistä aikaa :) Iso kiitos Sanaseuralle kommenteista ja pohdinnoista tekstiin liittyen ♥ Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!




Parempaa saa hakea


Suomen sinivalkoinen lippu liehuu lipputangossa naapuritalon pihalla. Siellä vietetään ylioppilasjuhlia: Riinalla on päässään valkoinen hattu ja käsissään hän pitelee ruusuja. Sylvia istuu leikkimökin katolla ja katselee juhlavieraita, heidän hienoja vaatteitaan ja lahjoja, jotka Riina ottaa vastaan ja antaa eteenpäin siskolleen Kiiralle. Kiira puolestaan vie ne sisälle ja tuo palatessaan takaisin ulos mukanaan tarjottimella korkeita laseja, joissa Sylvia arvaa olevan kuohuviiniä tai vähintään Pommacia.

Vieraiden ja etenkin Riinan iloinen puhe kuuluu leikkimökin katolle asti. Sylviaa kismittää. On toukokuun toiseksi viimeinen päivä. Koulu on päättynyt, kesäloma alkanut ja Sylvia on juuri päässyt viidenneltä luokalta. Niin todistuksessa lukee: Oppilas siirtyy 6. vuosiluokalle. Se tuntui vielä hienolta luokassa, kun opettaja jakoi todistukset. Sylvia oli päässyt luokalta ja syksyllä hän siirtyisi yhdessä Konstan ja Aatoksen kanssa kuudennelle luokalle, koulun vanhimmaksi.

Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun Sylvia pääsi kotiin ja näytti todistusta äidille ja isälle.

”Miksi tässä on merkitty niin moneen kohtaan hallitsee taidon toisinaan?” äiti kysyi ja näytti käyttäytymistä arvioivaa todistusta ensin isälle ja sitten Sylvialle. Vastausta odottamatta hän luki ääneen: ”Oppilas antaa työrauhan muille: toisinaan. Oppilas noudattaa sääntöjä omatoimisesti: toisinaan. Oppilas noudattaa hyviä tapoja omatoimisesti: yleensä. Sylvia, näissä kaikissa pitäisi olla rasti ensimmäisen kohdalla. Hallitsee taidon. Mitä sinä olet oikein puuhannut oppitunneilla?”

Sylvia kuunteli äidin paasausta hyvän aikaa ennen kuin päätti repäistä käytöstodistuksen äidin kädestä ja marssia takaisin ulos sitä tietä, mitä oli tullutkin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt pitkälle ennen kuin isä lähti hänen peräänsä ja kielsi lähtemästä pihalta ennen kuin lounas oli syöty.

”Mitä ruokaa meillä on?” Sylvia kysyi.

”Ratatouillea.”

”Yök.”

Isän kiellosta turhautuneena Sylvia ei lähtenyt metsään vaan kiipesi leikkimökin katolle. Viimeisen tunnin ajan hän on katsellut naapuripihan juhlia ja Riinaa, joka ilmeisesti osaa käyttäytyä täydellisesti joka tilanteessa. Ja on varmaan muutenkin ärsyttävän hyvä kaikessa ja siten ihan tylsä. Riinaa ei varmaan saisi kirveelläkään mukaan Salaseuran seikkailuihin.

Sylviaa ärsyttää aivan kaikki. Häntä ärsyttää violetit juhlakengät, jotka äiti pakotti hänet laittamaan kevätjuhlaan ja jotka hiertävät pikkuvarpaan kohdalta (ne Sylvia riisui heti katolle päästyään ja heitti niin kauas pöpelikköön kuin vain sai.) Häntä ärsyttää kukkamekko, jonka äiti oli pakottanut hänen päälleen, vaikka se on jo jäänyt pieneksi (mutta jonka Sylvia onneksi pystyi vaihtamaan leikkimökkiin jääneeseen paitaan ja housuihin).

Ja kaikkein eniten häntä ärsyttää se, että äiti ei edes antanut hänen selittää, miksei hän saanut parasta mahdollista numeroa käyttäytymisestä. Sitä paitsi: eikö ole tärkeämpää, että Sylvia sai äidinkielestä, maantiedosta ja biologiasta kympin? Ja monesta muusta aineesta kasin tai ysin eikä yhtään seiskaa? Miksi käytöksellä pitää olla niin suuri merkitys? Äiti ei ollut edes katsonut toista todistusta, sitä tärkeämpää. Vilkaissut vain käytöstä ja alkanut valittaa, niin kuin aina.

Naapurissa vieraat ovat asettuneet puutarhatuoleihin keskustelemaan ja syömään kakkua. Sylvia näkee katolle asti, että kakussa on kesän marjoja. Riinakin on hakenut itselleen palan ja syö sitä samalla, kun juttelee isänsä kanssa jostain. Juhlat näyttävät niin hienoilta. Sylvia toivoo, että joskus häntäkin juhlittaisiin tuolla tavoin. Mutta tuskinpa.

Taskussa oleva puhelin värisee viestin merkiksi. Sylvia ottaa puhelimen esiin ja vilkaisee näyttöä. Tekstiviesti on mummilta:

Onnea kutosluokkalaiselle! ☺︎ Minkälaisia arvosanoja sait? Mummi

Sylvia laittaa puhelimen takaisin taskuun. Hän ei millään halua vastata mummille juuri nyt, vaikka arvaakin, että mummi osaa arvostaa enemmän oppiaineiden arvosanoja kuin käytöstä, mikä onkin ihan oikein. Mutta Sylviaa harmittaa, että äiti ja isä luulevat hänen olevan ihan kamala koulussa. Ei hän ole! Hän ei vain aina muista noudattaa sääntöjä niin kuin luokan kilteimmät ja hiljaisimmat oppilaat. On paljon hauskempaa, kun saa mennä ja tehdä, ja juuri silloin säännöt ja hyvät tavat sattuvat unohtumaan. Ei Sylvia sitä tahallaan tee. Sitä paitsi: Sylvian luokanopettaja, Julia, on pitänyt häntä erityisen paljon silmällä sen jälkeen, kun Alma oli kannellut Julialle Sylvian kiipeilleen koulun muurilla, vaikka koko idea kilpailusta oli ollut Alman. Ei ihmekään, että Julia oli niin tiukka arvostelussaan.

”Kaikin puolin typerää ja epäreilua”, Sylvia mutisee ja laittaa kädet puuskaan.

Tuulenvire pyyhkii pihan yli. Riippakoivun oksat liehuvat kutittelemaan hänen olkapäitään ja leikkimökin katolle lennähtää sitruunaperhonen, mutta nekään eivät saa Sylvian mieltä piristymään. Olisipa edes kakkua niin kuin naapurissa, mutta tietenkään äiti ja isä eivät halua juhlistaa kesäloman alkamista millään tavalla. Aina vain samat typerät päivät ja rutiinit, ei koskaan mitään erikoista. Ja ratatouillea lounaaksi. Kas kun ei minestronekeittoa. Sylvia näyttää kieltä talolle päin, jos isä vaikka sattuisi katsomaan ulos ikkunasta.

Sitten hän kääntää katseensa takaisin naapureihin ja keskittyy katselemaan juhlavieraiden mekkoja ja pukuja: kuinka sifonki leijailee tuulen mukana ja sukkahousut kiiltävät auringonvalossa. Vatsassa kurisee. Heti, kun lounas on syöty, hän aikoo tehdä jotain kivaa. Lähteä metsään tai pyöräilemään ja tarkistamaan salaseuran salaisen majan kalliolla. Juuri, kun Sylvia alkaa laskeutua katolta takaisin maahan kysyäkseen, milloin ruoka on valmista, hän kuulee etupihan metallisen portin kirskahtavan. Heti sen perään puhelin värisee taas. Salaseuran Whatsapp-ryhmä:

Aatos: Oletko kotona?

Hymy kohoaa kasvoille, kun Sylvia naputtaa vastauksen. Joo! Takapihalla.

Ei kestä kauaa, kun portti jälleen kirskahtaa ja Sylvia kuulee pyöränrenkaiden hypähtelevän talon sivua kulkevaa kivilaattapolkua pitkin. Aatos ja Sylvian iloksi myös Konsta ilmestyvät kulman takaa pyörineen. He etsivät Sylviaa katseellaan hetken ennen kuin Konsta näkee hänet leikkimökin katolla ja heilauttaa kättään. Sylvia seuraa, kuinka pojat jättävät pyörät nojaamaan puutarhavajan ovea vasten ja kiipeävät sitten piha-aitaa apuna käyttäen leikkimökin katolle Sylvian viereen.

”Hei”, Aatos sanoo ja laskee reppunsa jalkojen väliin.

”Hei”, Sylvia vastaa ja tekee tilaa niin, että kaikki kolme mahtuvat katonharjalle vierekkäin.

Aatos on jo vaihtanut siististä kauluspaidasta tavalliseen tummansiniseen lyhythihaiseen, jonka rintaan on piirretty valkoisella havupuiden ääriviivoja. Geelillä kammatuista hiuksista näkee kuitenkin vielä, että tänään on ollut kevätjuhla ja todistusten jako. Konstalla on samat vaatteet kuin päivälläkin, tummanvihreä paita ja farkut. Sylviaa helpottaa, että hän on vaihtanut pois kevätjuhlavaatteista. Tavallisissa vaatteissa hän sopii paremmin yhteen poikien kanssa.

”Millaisen todistuksen sait?” Aatos kysyy, ja Sylvia tuhahtaa. Tietenkin Aatos kysyy sitä heti ensimmäiseksi. Vaikka käytöstodistuksella ei pitäisi olla mitään merkitystä, Sylvia ei haluaisi näyttää sitä Aatokselle. Jotenkin se nolottaa, sillä Sylvia on varma, että Aatoksen todistus on kaikin puolin paljon parempi. Konstan arvosanat Sylvia tietää suurin piirtein, sillä he ehtivät vertailla niitä heti todistusten jaon jälkeen, mutta Aatoksen numeroista Sylvia ei tiedä mitään.

”Ihan hyvän”, Sylvia vastaa ja välttää Aatoksen katsetta katselemalla Riinan ylioppilaslakkia. ”Entä sinä?”

Vastauksena Aatos poimii repustaan todistuksensa ja ojentaa molemmat paperit Sylvialle. ”Vertaillaan. Missä sinun on?”

Sylvia vetää vastentahtoisesti todistukset takapuolensa alta, jossa on säilyttänyt niitä tuulelta suojassa, ja ojentaa ne Aatokselle. Hän ei halua edes katsoa, kun Aatos alkaa kuljettaa sormeaan arvosanalinjaa pitkin, vaan kääntää katseensa Aatoksen todistukseen. Konsta nojautuu lähemmäs katsomaan vierestä.

Käytöksestä on pelkkää kiitettävää, kuten Sylvia arvasi, mutta oppiainepuolella Aatoksella ei ole mennyt ihan niin hyvin kuin hänellä. Siellä on yhdeksikkö englannista ja tietenkin kymppi ruotsista, mutta muissa aineissa Aatoksella on lähinnä kaseja ja seiskoja. Hassua, Sylvia miettii. Hän ei olisi arvannut, että saa parempia arvosanoja kuin Aatos. Konstan kanssa he kilpailevat numeroista aina, koska ovat samalla luokalla ja tekevät samat kokeet, mutta Sylvia ei tiedä lainkaan, miten Aatos pärjää koulussa. Ehkä ei niin hyvin kuin hän on aina ajatellut. Ja silti Aatos tuntuu olevan tyytyväinen numeroihinsa.

”Tosi hyvä todistus”, Aatos kehuu ojentaessaan todistukset takaisin Sylvialle. ”Paljon parempi kuin minun.”

”Höh, katsoitko käytöstä?” Sylvia puuskahtaa. ”Isä ja äiti saivat raivarin, kun näkivät rastit.”

Aatos kurtistaa kulmiaan ja miettii hetken. ”Jos käyttäytyisit niin kuin kaikki muut tytöt sinun luokallasi, meillä ei olisi yhtään niin hauskaa.”

”Sitä paitsi: jos pelkäisit likaantumista ja tekisit aina niin kuin säännöissä sanotaan, meillä ei olisi mitään Salaseuran seikkailuja”, Konsta lisää ja pukkaa Sylviaa kylkeen. ”Sen sijaan me leikittäisiin vain sisällä ja kirjoiteltaisiin lappuja salakielellä.”

Se saa Sylvian mielen piristymään: Konsta ja Aatos ovat oikeassa. Olisi tietenkin kivaa, jos kaikki pitäisivät Sylviasta, opettajat ja vanhemmat ja muut tytöt, mutta ehkä hän ei silloin olisi niin kekseliäs kuin on nyt. Ehkä hänen hauskat ja jännittävät seikkailuideansa, ehkä jopa aavistus, johtuvat juuri siitä, että hän ei aina ole niin varovainen ja hipihiljaa vaan miettii ja tekee oman mielensä mukaan. Onpa hauskaa!

Pitkään jatkunut murjotus muuttuu hetkessä iloksi. Naapuripihan juhlatkaan eivät tunnu niin kadehdittavilta kuin vielä hetki sitten.

”Olette ihan oikeassa”, Sylvia sanoo ja taittelee todistukset kaksinkerroin pieneksi neliöksi ja laittaa ne housujensa takataskuun. ”Sen kunniaksi minä ehdotan, että mennään pyöräretkelle! On yksi paikka, jonne aavistus on yrittänyt houkutella minua koko viikon.”

Sylvia huomaa, kuinka Aatos ja Konsta vaihtavat hymyn ja nyökkäyksen, ja se saa hymyn levenemään Sylvian kasvoilla. Ketä kiinnostaa käytöksen arvosanat, kun ystävinä on Aatoksen ja Konstan kaltaiset pojat, jotka tykkäävät Sylviasta tällaisena kuin hän on? Meidän Salaseura on paljon parempi kuin yksikään arvosana, Sylvia miettii heidän laskeutuessaan yksi kerrallaan alas leikkimökin katolta. Ja ehkä äiti ja isä eivät tiedä mitään muuta kuin hyvät arvosanat, minkä takia he pitävät niitä niin tärkeinä. Se on aika surullista, Sylvia tajuaa. Onneksi mummi ei ole samanlainen, eikä Konsta eikä Aatos.

Sylvia juoksee hakemaan pyörän puutarhavajasta, nappaa siellä olevat sandaalit ja vetää ne jalkaan pensaikkoon kadonneiden juhlakenkien tilalle. Kun he astuvat etupihan portilta kadulle, Sylvia polkaisee pyörän sellaiseen vauhtiin, että äidin hiuksiin tekemästä kampauksesta irtoaa suortuvia. Se tuntuu vapaudelta.

”Kesäloma!” Sylvia innostuu huudahtamaan. ”Me päästiin luokalta! Syksyllä ollaan koulun vanhimmat!”

Parasta kaikessa on se, että Aatos ja Konsta vastaavat hänen huutoonsa hurraushuudoin. He viilettävät menemään, ja vasta kun he saapuvat metsän reunalle ja lähtevät polkemaan kapeaa ja juurakkoista polkua pitkin, Sylvia muistaa luvanneensa jäädä kotiin lounaaseen asti. Hetken häntä kalvaa huono omatunto isän käskyn unohtamisesta, mutta sitten vastaan tulee oikein vaikea ylämäki ja Sylvia pyyhkäisee huonot ajatukset sivuun. Sillä ehkä hän vain on tällainen: toisinaan sääntöjä ja hyviä tapoja noudattava tyttö, mutta yleensä ei.

Ja se on ihan tarpeeksi hyvä.




Kiitos, kun luit! Jos innostut lukemaan lisää, muita Sylvia-tekstejäni löytyy täältä (viestin loppupuolelta) :)
« Viimeksi muokattu: 25.05.2021 08:22:24 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 711
Vs: Parempaa saa hakea | S | Sylvia Rastas
« Vastaus #1 : 26.05.2021 10:32:38 »
Kommenttikampanjasta hei! o/

No tämä ehdottomasti sai muistelemaan koulujen kevätjuhlia, päättäjäisiä, ja sitä odotettua kesälomaa! Hirveän harvoin tulee näin aikuisena luettua tai kirjoitettua lasten näkökulmasta, mutta tämä oli aivan ihana pala lapsen maailmasta. Miten isoksi sitä itsensä tunsikaan uutena kuudesluokkalaisena!  ;D

Mutta kuinka kurjaa, että vanhemmat eivät huomaa Sylvian hyviä numeroita, vaan tuijottavat heti käytöstä. Jokainen lapsi ansaitsisi paljon kehuja ja kiitoksia (ja ylpeitä vanhempia) lukuvuoden päätteeksi! Ja sitten kun tyttöjen käytökseen todennäköisesti kohdistuu kulttuurin tuottamat tiukemmat odotukset, niin tilanne on ihan epäreilu. Muutenkin käytöksen arviointi tuntuu näin jälkikäteen aika karulta, kun meitä on niin monenlaista persoonaa ja lapselle voi oikeasti kehittyä huonoja näkemyksiä itsestään, jos aikuiset eivät ymmärrä sanojensa seurauksia.

Vanhempien pettymyksen jälkeen Sylviaa ärsyttää kaikki muukin. Mutta onneksi on kesäloma, ja saa mennä ja seikkailla mielin määrin ilman, että kukaan arvostelee sitä, kuinka käyttäytyy! Oli ihana huomata, kuinka Sylvia tuli iloisemmaksi ystäviensä saapumisen myötä. Toivoisin yhä useammalle tytölle ja naiselle Sylvian vahvaa tahtoa ja asennetta! Minusta tämä teksti havainnollistaa todella hyvin, miten aikuisten odotukset ovat äkkiä kovin rajaavia, kun maailmaa katsookin Sylvian silmin. Oli siis oikein sopivaa, että Sylvia vielä lopussa unohti isänsä asettaman kiellon ja lähti seikkailemaan. Elämä on niin mukaansatempaavaa!

Kiitos tästä (myös aavistuksen nostalgisesta) tekstistä! <3

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Linne

  • ***
  • Viestejä: 710
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Parempaa saa hakea | S | Sylvia Rastas
« Vastaus #2 : 15.02.2022 22:07:53 »
Piti pitää pieni tauko ja käydä happihyppelyllä mutta täällä ollaan taas!

Tämä oli oikein suloinen ja nostalginen teksti! Olet vanginnut koulun päätösjuhlan tähän erinomaisesti, heti muistui mieleen jännitys ennen todistustenjakoa ja kaikki kukkamekot mitkä oli pakko pukea päälle :D Voi niitä aikoja.

Kuten varmaan voi mun repertuaarista päätellä (köh) tykkään tosi paljon sekä kirjoittaa että lukea sellaisia tekstejä missä on lapset pääosassa. Ehkä siinä viehättää nimenomaan tuo aikuisten maailmasta pakeneminen, who knows :D Sun Salaseuralaiset on muuten saman ikäisiä kuin mun katulapsijengi :D

Voi Sylviaa, häntä kävi vähän sääliksi. Ihan oikeassahan hän on, kyllä siihen todistuksen parempaankin puoleen olisi pitänyt kiinnittää huomiota eikä vain keskittyä päivittelemään noita toisinaan merkintöjä. Paljon se riippuu opettajastakin, miten tiukkoja arvostelussa ollaan. Ja yök tosiaan, vaikka ratatouillesta pidänkin! Kyllähän todistustenjaon kunniaksi olisi pitänyt pizzaa tai hampurilaisia saada.

Vaikka se ei tekstin pääpointtina ollutkaan, pidin kovasti noiden ylioppilasjuhlien kuvailusta. Niistä välittyi erittäin hyvin perinteiset suomalaiset lakkiaiset: kuohuviiniä tai pommacia, valkoinen lakki ja marjoja kakun päällä. Ja tietty päivänsankarilla on ruusuja xD

Sylvian, Aatoksen ja Konstan ystävyys on suloista ja liikuttavaa, mutta samalla jotenkin haikeaa. Tämä on pelkkää omaa pohdintaa, mutta kun viimeinen alakoulun vuosi pyörähtää käyntiin ja pian koittaa aika siirtyä yläkouluun, ei ystävyys kenties enää säily nykyisessä muodossaan. Mutta toivottavasti he pysyvät ystävinä jatkossakin, vaikka Salaseuran seikkailut jäisivätkin unholaan.

Joka tapauksessa kiitos jälleen, pidän Sylvian seikkailuista kovasti!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä