Kirjoittaja Aihe: The Elder Scrolls III: Morrowind: Inspiraatiota (K-11, Crassius Curio, oneshot)  (Luettu 226 kertaa)

Larjus

  • Отабекқызы
  • ***
  • Viestejä: 3 053
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Title: Inspiraatiota
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: The Elder Scrolls III: Morrowind
Characters: Crassius Curio
Genre: Pikkutuhmuuksilla maustettu draama
Rating: K-11
Disclaimer: Bethesdan peli ja maailma, minun teksti. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahaa.
Summary: Crassius etsii inspiraatiota uuteen näytelmään.

A/N: Crassius Curio on ehdottomasti TES-pelien paras äijä, oikee kuningas, ja oon vieläkin niin suolainen siitä, että ESO yritti viedä hänen krediittinsä Lusty Argonian Maidista!! (= ESO:ssa on ne kirjat, vaikka se peli sijoittuu tokalle ajalle ja Crassius eli ja kirjoitti ne vasta kolmannella ajalla jne. jne. annetaan ymmärtää et semmoset olis jo vanha juttu). Siis oikeesti se juttu ärsyttää mua enemmän kuin kaikki isot lorevirheet/epäloogisuudet, koska jumaliste Crassiuksen saavutukset pitää tunnistaa ja tunnustaa! :DD Toki pelissä on myöhemmin yritetty selittää sitä (niin että Curio pysyy kirjan kirjoittajana, vaikka aluksi hänen nimeään ei niissä kirjoissa ollut), mut kaikki semmonen tuntuu mun mielestä vaa pelkältä laastarilta avomurtuman päällä. No, ESO ei oo canonia enkä sitä sellaiseksi koskaan hyväksyisikään, mut ärsyttää silti :D

TES-ficien kirjoittaminen suomeks on aina niin jännää, kun termistöä on paljon, ja sille ei ole virallisia suomenkielisiä käännöksiä (ja ei kaikesta voi enkkua käyttää tai tulis tosi kömpelöä tekstiä). Oon siis joutunut kääntelemään joitain juttuja itse: esim. Housen (Hlaalu, Telvanni, Redoran jne.) olen kääntänyt Huoneeksi (samaan tapaan kuin joissain D&D-kirjoissa kyseinen termi on käännetty). Toivon, että käännökseni ovat kaikille pelejä tietäville selkeitä, koska siihen pyrin.

Tämä(kin) on oikeestaan vain blokinpurkuteksti, kun nyt en mitään muuta tunnu saavan aikaiseksi (paitsi OTP-avautumisia feat. Otayuri). Mutta sainpahan vihdoin kirjoitettua Crassiuksesta ficin, sillä vaikka en oo TES-ficeistä koskaan ollut kovinkaan innoissani, kyseisestä herrasta oon aina halunnut ficata jotain, on hän sen verran jännä tapaus.

Mukana Multifandomin neloskiekalla.



Inspiraatiota


Vaikka päällepäin Crassius vaikuttikin yhtä hyväntuuliselta ja hilpeältä kuin aina tavallisestikin, sisimmässään hän oli huolestunut. Huoli ei onneksi ollut suurta, ja hän olisi helposti voinut hukuttaa sen keskittymällä vaikkapa eebenkaivosten tuottojen laskemiseen, uuden juoksupojan värväämiseen tai Hlaalun sisällä tapahtuvan korruption kitkemiseen, mutta juuri sillä hetkellä hän ei halunnut nostaa sormeakaan moisten työtehtävien eteen. Sen sijaan hän halusi miettiä uuden näytelmän kirjoittamista, vaikka juuri se hänet huolestuneeksi saikin, sillä hänen inspiraatiosammionsa oli tyhjä. Hän oli ammentanut sen aivan typötyhjäksi Kolmijalkaisen guarin tanssia kirjoittaessaan, ja vaikka näytelmästä mainio oli tullutkin, hän toivoi nyt, että olisi säästellyt inspiraatiotaan tulevia näytelmiä varten. Mammutinluunvalkea paperi hänen edessään työpöydällä tuntui suorastaan kiljuvan tyhjyyttään hänelle, eikä hän saisi sitä hiljentymään ilman uusia ideoita, uutta näytelmää.

Aikansa sulkakynää kädessä pyöriteltyään Crassius laski sen pöydälle paperin viereen, venytteli käsiään ja huokaisi syvään. Inspiraatio ei selvästikään halunnut tulla hänen luokseen, joten ehkäpä hänen pitäisi lähteä etsimään sitä itse. Ulos meneminen ei kylläkään houkutellut häntä sillä hetkellä lainkaan, ja vaikka Vivecissä pystyikin suurimmaksi osaksi liikkumaan pelkästään sisätiloissa, tuntui sekin turhan raskaalta siihen vapaaseen hetkeen, joka hänelle oli siunaantunut, olihan Vivec valtava kaupunki. Jos hän olisi parhaillaan työskennellyt Hlaalun hyväksi, hän olisi helposti voinut lähettää kenet tahansa itseään arvoasteikolla alempana olevan Huoneen jäsenen hoitamaan kaikki hänen kartanonsa ulkopuolella tapahtuvat työtehtävät. Mutta näytelmien kirjoittaminen oli hänen vapaa-aikaansa, Morrowindin ja koko keisarikunnan kulttuurielämän rikastuttamista hänen oman mielihyvänsä ja ilonsa vuoksi. Jos hän siis etsisi inspiraatiota kartanonsa ulkopuolelta, hänen täytyisi tehdä niin itse.

Crassius nousi tuolista, venytteli käsiään uudestaan ja mietti. Hlaalun kantonistakin löytyisi varmasti ideoita uuteen näytelmään, eikä hänen tarvitsisi ehkä poistua edes aukiolta minnekään, sillä vain muutamalla askeleella hän pääsisi jo kahdenkin eri tavernan oville. Alkoholin yhteen keräämä ihmisjoukko olisi ehdottoman erinomainen inspiraationlähde, sillä aina joku olisi valmis juoruamaan tuttavistaan ja täysin tuntemattomistakin.

Mutta edes niin lyhyt matka ei tuntunut Crassiuksesta houkuttelevalta idealta. Tai ehkä hän vain kaipasi oman kartanonsa rauhaa ja hiljaisuutta sillä hetkellä, sillä sitä hän ei yhdessäkään Vivec Cityn tavernassa koskaan saisi. Eihän hän, Crassius Curio, arvostettu Hlaalun neuvoston jäsen, menestynyt näytelmäkirjailija ja rakastettu taiteen ystävä jäänyt koskaan huomiotta! Ja juuri sillä hetkellä se kun tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Liika huomio ja ihmisvilinä vain vaikeuttivat kirjoittamiseen keskittymistä.

Crassius päättikin lopulta etsiä inspiraatiota omasta kartanostaan ja lähteä pidemmälle vain, jos ei muu auttaisi. Kyllähän hänen kodissaankin oli paljon kaikkea kiintoisaa mielikuvitusta kiihottamaan: erinäisiä lumoavia koriste-esineitä Tamrielin joka kolkasta (osa taikavoimaisia, osa kulttuurillisesti tai historiallisesti merkittäviä, osa muuten vain kauniita katsoa), hyllykaupalla kiehtovia kertomuksia niin historiaa kuin satujakin (ja osa Crassiuksen itsensä kirjoittamia), viehkeää palvelusväkeä. Crassiusta hieman harmitti, että Merassa oli parhaillaan Balmorassa ostoksilla hänen pyynnöstään (edes Vivec Citystä ei löytynyt niin hienoja silkkivaatteita kuin Balmorasta), sillä hän olisi mielellään istuttanut kyseisen dunmer-neidon polvelleen ja antanut tämän herätellä hänen torkkuvan mielikuvituksensa (ja ehkä jotain muutakin). Merassan seura kelpasi hänelle aina. Mutta ilman olisi nyt pärjättävä, sillä tämä palaisi aikaisintaan vasta seuraavana päivänä.

Hyllyjen kirjarivit saivat Crassiuksen mietteliääksi. Jo kirjoitetuista teksteistä inspiraation ammentaminen oli täysin mahdollista, tehokastakin, joskin aina oli riskinä, että lopputulos ei olisi riittävän uniikki. Mutta jos hän vain etsisi kirjan sivuilta alkupotkun omille ideoilleen, sitten hän varmasti voisi luoda jotain uutta ja erilaista, ilman pelkoa plagioinnista.

Crassius tutkaili kirjavalikoimaansa tovin ja poimi lopulta käteensä teoksen, jota ei ollutkaan vielä kertaakaan lukenut. Se oli päätynyt hänen hyllyynsä sattuman kautta, kun Shadowfenissä liikematkalla ollut Dondos Driler oli tuonut mukanaan paitsi paikallisten kasvien siemeniä myös erinäisiä käyttö- ja koriste-esineitä, joita oli haalinut itselleen ja myynyt myöhemmin eteenpäin. Crassius oli ilman muuta kiinnostunut jokaisesta tämän myymästä kirjasta, sillä argonialaisten kirjoituksia oli loppujen lopuksi melko vähän saatavilla ainakin Vvardenfellissa. Kirja oli alun innostuksen jälkeen kuitenkin unohtunut hyllyyn kaltaistensa joukkoon. Mutta nyt siihen tulisi lopulta muutos.

Crassius otti mukavan asennon tuolissa ja avasi kirjasta ensimmäisen aukeaman. Hän oli ajatellut aluksi vain selailevansa ja tutkivansa kirjaa päällisin puolin ennen kuin alkaisi varsinaisesti lukea sitä. Kirjoihin oli aina syytä tutustua rauhassa etukäteen eikä vain suin päin syöksyä lukemaan. Niille piti osoittaa arvostuksensa.

Ensimmäiselle sivulle oli kirjoitettu jotain kirjaimilla, joita Crassius ei osannut lukea, mutta seuraavien teksti oli hänen onnekseen koko keisarikunnassa käytettyä cyrodiilia. Pikaisen silmäilyn perusteella kirja kertoi fiktiivistä tarinaa, ja nimien perusteella hahmot olivat kaikki argonialaisia. Mielenkiintoista. Ehkäpä hänen seuraava näytelmänsä kertoisi samaisesta eteläisillä soilla asuvasta liskokansasta?

Kirjan keskivaiheilla sivujen välistä putosi Crassiuksen syliin muutama paperi. Ne eivät olleet kirjasta irronneita sivuja, niin kuin hän ensin ajatteli, sillä ne olivatkin selvästi aivan toisenlaista paperia. Ne oli taiteltu niin, että ei pystynyt suoraan sanomaan, mitä niille kenties oli kirjoitettu. Crassiuksen uteliaisuus heräsi välittömästi paperien myötä, ja varovaisesti hän taitteli ensimmäisen auki.

Se, mitä hän näki, sai hänet hetkeksi unohtamaan hengittämisen. Paperille ei ollutkaan kirjoitettu mitään vaan piirretty. Joku oli piirtänyt sen täyteen kuvia argonialaisneidoista, eikä Crassius saanut silmiään irti niistä kynän luomista sorjista muodoista, pitkistä solakoista sääristä, lanteiden ja pyrstöjen kaarteista… Crassius oli aina pitänyt kaikenlaisia vartaloita kauniina, aedrojen upeina luomuksina, mutta hän ei ollutkaan aiemmin tajunnut, miten viehkeiltä argonialaiset saattoivatkaan näyttää haarniskojensa ja kolttujensa alla… Hän ihan unohtui hetkeksi miettimään, millaista olisikaan tarkastella sellaista kauneutta lähemmin; miltä tuntuisikaan kuljettaa käsiään suomujen peittämää pyrstöä pitkin, antaa sormien eksyä reitiltään, kadota ja ilmestyä taas hetken päästä näkyviin.

Mielikuviensa innoittamana Crassius taitteli muutkin kirjan välissä olleet paperiarkit auki, ja huomasi niiden sisältävän hyvin samanlaisia piirustuksia kuin ensimmäisenkin. Hahmoja (joista osa selvästi miespuolisia) papereilla oli kylläkin aiempaa enemmän, ja niin oli… toimintaakin. Crassius huomasi jonkin muunkin kuin vain uteliaisuutensa ja inspiraationsa todella heräävän kuvien myötä. Siinä missä hän oli hetkeä aiemmin unohtanut hengittää, hän teki niin nyt kahta kiivaammin, ja sydämen tykytyskin oli selvästi kiihtynyt normaalista. Hän ei tiennyt, miksi joku oli taitellut moiset piirustukset kirjan väliin, mutta arveli, että ne saattaisivat olla edellisen lukijan laatimaa kuvitusta sen tarinasta. Mikäli hänen arvauksensa osui oikeaan… no, hänelle olisi siinä tapauksessa luvassa runsain mitoin erittäin miellyttäviä lukutuokioita. Vielä hän ei kuitenkaan malttaisi perehtyä kansien väliin kirjoitettuun tarinaan: hän halusi nauttia löytämistään piirustuksista sitä ennen, olihan hän taiteen suuri ystävä.

Crassius nousi tuolistaan kirja ja paperit käsissään. Jo näin lyhyen tarkastelun myötä hän huomasi piirustusten saaneen hänen mielikuvituksensa laukkaamaan vimmatusti, kun uudet ajatukset ja ideat täyttivät hänen päänsä. Miten paljon hän voisikaan vielä rikastuttaa mieltään syventymällä kuviin entistäkin tarkemmin kaikessa rauhassa! Kirjoittamaan hän tuskin joutaisi enää sen illan aikana, mutta se ei haitannut. Hänen kätensä kun tulisi olemaan niin kiireinen, ettei se muutenkaan edes ehtisi sulkakynää pitelemään.

Жүрегім сені таңдады.