Elonkuvailuja [ S, Molly/Arthur ]

[rimpsessakerpeera]

Otsikko: Elonkuvailuja
Kirjoittaja: rimps
Ikäraja: S
Paritus: Molly/Arthur Weasley
Genre: slice of life, fluffy, drama
Vastuuvapautus: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan vähän leikin.
K/H: Ota koppi-haasteeseen kirjoitusblokin purkua.

Elonkuvailuja

”Emmekö voisi vielä perua tätä, Arthur?” Molly kysyi vaimean tukahtuneella äänellä kiskoessaan ties kuinka monetta mekkoa päänsä ylitse.
”Ei minulla ole mitään päällepantavaakaan!” hän jatkoi tuskastuneena heittäen vaatteen sängylle kasvaneeseen röykkiöön. Pöllähdys sai pölyhahtuvat tanssimaan talvisen iltapäiväauringon valokeilassa.
”Höpsis, Molly-kultaseni. Näytät hurmaavalta varmasti, mitä tahansa valitsetkaan", Arthur sanoi hajamielisesti kerratessaan vielä uudelleen Hermionen jättämiä ohjeita. Jästien elonkuvailutreffit saivat selvästi Arthurinkin hermostuneeksi, mutta myös innostuneeksi. Olihan hän odottanut vuosikausia tilaisuutta päästä näkemään ihka oikea leffa niin kuin jästit elonkuvailujaan kutsuivat. Hermione oli antanut heille kaksi lippua lahjaksi ja kehottanut menemään vaikka treffeille. Mikäpä olisikaan ollut parempi treffiajankohta kuin romanttinen ystävänpäivä? Kuitenkin nyt hetken ollessa käsillä Mollya oli alkanut kaduttaa suostuneensa. Vaikka Hermione oli yrittänyt selittää leffojen olevan vain näyteltyjä, liikkuvaa kuvaa hieman niin kuin velhojen valokuvatkin, Molly ei ollut silti oikein ymmärtänyt konseptia. Oli hermostuttavaa liikkua jästimaailmassa edes juna-asemalla käydessä, saati jästien sekaan soluttautuessa.
"Miten olisi se, mikä sinulla oli päällä ensimmäisenä?"
"Sehän oli esiliina!" Molly parahti.
"Ja näytit siinä kerrassaan ihastuttavalta", Arthur lepytteli väistäen tottuneesti suuntaansa heitetyn tyynyn.
"Miten olisi sitten tuo punainen? Sopisi juhlan teemaankin."
Molly siveli hartaasti vaalimansa mekon kangasta, hän ei ollut käyttänyt sitä vuosikymmeniin, ei kertaakaan sitten Billin odotusajan. Tokkopa hän siihen olisi enää edes mahtunutkaan, tai vaikka mahtuisikin, se ei varmasti imartelisi häntä lainkaan niin kuin nuoruusvuosina. Mutta ehkä kuitenkin, olihan nyt erityinen tilaisuuskin...

Molly nappasi mekon kaapista ja kiiruhti kylpyhuoneeseen omaan rauhaan. Hän ei halunnut Arthurin näkevän kiemurteluaan liian pienessä mekossa. Hänen yllätyksekseen mekko sujahtikin päälle yllättävän helposti, ei ehkä aivan niin sutjakasti kuin ennen, mutta mahtui yhtä kaikki. Vuosien ja lapsien tuomat muutokset kehossa saivat mekon näyttämään erilaiselta kuin aiemmin, mutta siinä peilin edessä pyöriessään Molly tunsi itsensä kauniiksi. Hän suki vaatteiden vaihdon pörröttämiä hiuksiaan ojennukseen, sipaisi hivenen punaa huuliinsa ja pyörähti vielä viimeisen kerran peilin edessä. Hän veti syvään henkeä ja asteli miehensä luokse.

Arthur odotteli pikkutakissaan ja siisteimmissä housuissaan, selvästi vaivaa nähneenä hänkin. Hyväksyvä vislaus sai Mollyn posket sointumaan mekkoonsa.
"Olet edelleen mitä kaunein ruusuni, Molly Weasley.”
”Arthur, lopeta”, Molly kielteli naurahtaen, nauttien kuitenkin saamastaan huomiosta.
”Oletko valmis?”
”En aivan vielä”, Arthur vastasi ja veti vaimonsa lähemmäs suudelmaan.
”Nyt voimme mennä.”

Saavuttuaan elonkuvailuteatterille jästien tapaan, Arthurin sinnikkäästä vaatimuksesta, Arthur varmisti vielä kerran Hermionen huolellisesti kirjaamista ohjeista menettelytavat lippujen lunastamisesta, popcornien ostamisesta ja elonkuvailusaliin menemistä. Vaikka Molly ei pitänytkään miehensä innosta salakuljettaa kotiin työpaikan kuin vaimonkaan tietämättä milloin mitäkin jästitavaroita, hänestä oli ihanaa nähdä, kuinka Arthurin silmät hehkuivat onnesta ja ääni kuohui intoa tämän supatellessa vaimolleen kaikista ihmeellisyyksistä, joita jästit olivat keksineet. Kertakäyttöisten juomamukien muoviset kannet, joissa oli reikä keskellä pilliä varten tekivät Arthuriin erityisen suuren vaikutuksen ja Molly oli varma siitä, että se tulisi pääsemään kunniapaikalle autotallin kokoelmassa.

Elonkuvailu oli jokin romanttiseksi komediaksi kutsuttu, jonka juoni oli heppoinen, mutta sai Mollyn huokailemaan haikeasti, miten ihanaa olisikaan elää illasta toiseen niin huoletonta elämää kuin ne ihmiset keiden elämää he nyt seurasivat. Tai ainakin huolettomampaa kuin nyt tiedät-kai-kenen noustua uudelleen. Mutta hän työnsi huolestuneet ajatuksensa pois, olivathan he sopineet sen illan olevan vain heitä varten. Ja hyvänen aika kuinka he tarvitsivatkaan edes yhden illan vapaata kaikesta siitä synkkyydestä. Mutta Tiedät-kai-kuka oli kukistettu ennenkin, hänet kukistettaisiin uudestaankin, tällä kertaa he olivat valmiimpia, heitä oli enemmän. Kuitenkin juuri sillä hetkellä, siinä hämyisessä elokuvateatterissa, Arthurin kainaloon painautuneena, miehen silitellessä sopimattomuuden rajamailla hänen punaisen mekkonsa verhoamaa reittään ja rakkauslaulun soidessa taustalla, Molly tunsi olevansa onnellinen.

[Beelsebutt]

Ihanaa todellisuuspakoilua, soveltuu tähän meidänkin ajankuvaan oikein mainiosti, vaikka meillä ei ihan Voldemort uhkaakaan. Propsit kansista pillireikineen, varmasti komistavat Arthurin hyllyä hienosti 😊

Ja ihanaa se, että Molly löysi mukavan mekon, jossa olo tuntui hyvältä ❤

Kiitos tästä iltapalasta, nyt tulee varmaan pehmoisia unia 😊

[Sielulintu]

Olipa ihana kuvaus Mollyn ja Arthurin illasta, jota kerrankin Voldemortin uhkakaan ei pääse häiritsemään. Ihanaa, kun heillä on edes hetki oikeasti aikaa olla yhdessä ja vain nauttia toistensa seurasta sekä Arthurin tapauksessa tietysti myös hienoista jästien keksinnöistä.

Tästä välittyy tosi vahvasti, miten vahvaa rakkaus heidän välillään on. Juuri tuollaiset pienetkin irtiotot arjesta ja vieläpä jästien keskelle etäännyttää taatusti tosi hyvin sodan ja Voldemortin aiheuttamasta stressistä ja pelosta. Onneksi heilläkin on tällaisia valopilkkuja elämässään vielä Voldemortin elossa ollessakin.
Kiitos paljon tästä. Hieno muuten tämän nimi ja sana elon kuvailu yleensäkin.

[rimpsessakerpeera]

Beelsebutt
Todellisuuspakoilua tarvitaan kyllä aina välillä sopivissa määrin. Ihanaa, että nostit tuon pillireikäkannen esille, koska se oli suosikkiyksityiskohtani koko tekstissä! Kiitos kommentista!<3

Sielulintu
Molly ja Arthur on kyllä oma henkilökohtainen suosikkiparitukseni Pottereissa. Heille on kirjoitettu hieno ja realistinen suhde, josta välittyy se pitkän yhdessäolon yhteenkasvaminen ja vahva ystävyys ja rakkaus siellä taustalla, vaikkei heilläkään ole helpoin elämä ollut. Kiva kuulla, että otsikko miellytti, pidin siitä kerrankin itsekin. Kiitos kommentista!<3

[flawless]

Voi miten ihana idea tässä oli! Tosi söpö ajatus, että Hermione olisi antanut jästeistä niin innostuneelle Arthurille lahjaksi elokuvaliput. Niinkin arkinen asia kuin elokuviin meneminen olisi Arthurille varmasti ikimuistoinen ja innostavan kiinnostava kokemus, kuten tässäkin tuli esiin esim. kertismukien kansien nerokkuuden ihastelusta. Ihanan arthurmaista ja muutenkin ihana yksityiskohta! Muutenkin kiva ajatus, että saivat tämän jästimaailmaan paon muodossa pienen paussin kaikesta raskaasta ja saivat vaan nauttia toistensa seurasta. Naureskelin sille yksityiskohdalle, että Mollyn mielestä romcom-leffan juoni oli heppoinen, haha Niinhän ne usein ovatkin.

Tässä oli ihastuttavan suloinen tunnelma. Jotenkin Mollyn mekon etsinnän ja pienen epävarmuuden ja sitten Arthurin lämpimän ja edelleen vaimostaan innostuvan reaktion kuvaaminen sopivat tosi hyvin yhteen ja tekivät tosi söpön kokonaisuuden. Molly ja Arthur on musta yksi canonin parhaista parituksista siinä mielessä, että musta heidän rakkautensa on niin ihanan vankkaa ja kestävää ja siksi heistä oli tässäkin ihanaa lukea. Musta oli tosi kiva lukea siitä, kuinka molemmat vähän jännittävät treffeille menemistä vieläkin ja kuinka he saavat edelleen yhdessä uusia kokemuksia ja kuinka edelleen se liekki heidän välillään palaa. Niin ihanaa, tuli oikein semmoinen pehmoinen ja fluffyinen olo :3 Arthurin flirtti oli myöskin niiiin söpöä.

Ficin nimi oli melkeinpä mun lempparijuttu, tosi kiva tuo elokuvan muuttaminen elonkuvailuksi! Tykkäsin siitä paitsi siksi että Arthurilla on tapa sanoa jästien sanat väärin ja siksi se oli kovin IC, mutta myös siksi että se viittasi vähän sekä elokuvaan että ylipäätään elämiseen ja siihen, että tämä oli tällainen slice of life -teksti. Tosi osuva ja hyvä nimi siis! Kiitos tästä ficistä, jätti hymyn huulille

[rimpsessakerpeera]

flawless
Kiitos kommentista näin vähän jälkijunassa, luin sen kyllä jo tuoreeltaan, ja edelleen se ilahduttaa (: Arthur ja Molly on aivan mun suosikkiparitus niin canonissa kuin fandomissa, juurikin noista listaamistasi syistä. Ihanasti kirjoitettu powercouple, jolla se arjen romantiikka kukkii edelleen kaikesta kokemastaan huolimatta, tai ehkä sen takia. Koen otsikoinnin aina kovin vaikeaksi, mutta tähän olin itsekin erityisen tyytyväinen, joten oli todella kiva, että nostit sen esille.

[Waulish]

Elonkuvailuja, aww! Minusta on aina hulvattoman hauskaa lukea siitä, miten koko ikänsä velhoyhteiskunnassa viettäneet (mistä Molly ja Arthur, etenkin Molly, ovat kyllä malliesimerkkejä) joko joutuvat tai tarkoituksella hakeutuvat jonkin tyypillisen jästipuuhan pariin. Elokuvissa käynti on itselle jotenkin niin normaalia ja tavallista, ettei sitä oikein osaa ajatellakaan, miten sielläkin on tietynlaiset toimintamallit, jotka pitää oppia. Siksipä onkin raikasta astua Mollyn ja Arthurin saappaisiin ja lukea heidän treffi-illastaan.

Tämän parituksen dynamiikka ei kyllä koskaan väljähdy, vaan aina vain se jaksaa viehättää. Molly/Arthuriin kuuluu jotenkin niin olennaisena osana se, että aina on jotain pientä porua tai sananharkkaa ja Molly ylitulkitsee asioita ja suutahtaa milloin mistäkin, kun taas Arthur on leppoisuuden (ja joskus myös kömpelyyden ja tahdittomuuden) perikuva eikä koskaan tarkoita pahaa, vaikka välillä häslääkin. Näiden hahmojen välillä vain on sitä kipinää, jonka ansiosta he varmaan ovatkin pysyneet yhdessä niin pitkään ja suurperhepyörityksenkin keskellä. Heidän vuorovaikutuksestaan huokuu aina pohjalla oleva rakkaus, jolle kaikki on rakennettu, ja niin on myös tässä tekstissä. Vaikka ihan ei vältytä harmailta hiuksilta treffeille valmistauduttaessa, lopulta rakkaus kuitenkin voittaa.

"Miten olisi se, mikä sinulla oli päällä ensimmäisenä?"
"Sehän oli esiliina!" Molly parahti.
"Ja näytit siinä kerrassaan ihastuttavalta", Arthur lepytteli väistäen tottuneesti suuntaansa heitetyn tyynyn.

Tämä sananvaihto on minusta oiva esimerkki siitä, miten hyvin tämä teksti nämä hahmot tavoittaa. Kummankin olemus ja käytös on niin tunnistettavaa ja siksi riemastuttavaa näin lukijan näkökulmasta. ♥

Leffalippujen ostaminen ja kahdenkeskiseen iltaan kannustaminen on kaunis ele Hermionelta. Kun velhomaailmassa kuohuu ja murheita on kasaksi asti, tuntuu varmasti rentouttavalta ja lohduttavalta laskea kaikki paino hetkeksi harteilta ja heittäytyä romanttisen komedian pyörteisiin. Viihde on joskus taivaallista eskapismia, ja ehkäpä Molly ja Arthur uskaltavat tämän positiivisen kokemuksen myötä toistekin jästipuuhien pariin. Loppu on ihanan lohdullinen ja tyynnyttävä, kun lopputuloksena on onnellisuus kaiken hermoilun ja vaiheilun jälkeen.

Ihana hyvän mielen tarina, kiitos! -Walle

[rimpsessakerpeera]

Waulish
Aww kiitos ihanasta ja syväluotaavasta kommentista<3 Kuvailit juurikin sitä samaa, mitä itse näen tässä parituksessa ja sen takia se on niin kiehtova. Pottereissa on niin monta jollain tapaa hyvin ongelmallista canon-paritusta, mutta mielestäni Molly ja Arthur on kirjoitettu hyvin realistiseksi ja toimivaksi. Heillä on vahva pohja, jolle suhde ja yhteinen elämä on rakennettu ja se toimii. Tällainen arjen pakoilu tekee hyvää kyllä itse kullekin. Voisipa itsekin osata ihmetellä maailmaa joskus samaan tapaan kuin velhot jästien touhuja.