Kirjoittaja Aihe: Ja hetkeksi maailma pysähtyi | S | Severus & Draco  (Luettu 90 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 729
Nimi: Ja hetkeksi maailma pysähtyi
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Hahmot: Severus Kalkaros & Draco Malfoy
Tiivistelmä: Draco oli astunut maailmaan, jossa tilanne oli jo kaukana haltuun ottamisen ulkopuolella, eikä Severuksesta itsestään ollut enää pulmien ratkojaksi. Lumipallo oli saavuttanut kokoluokan, jossa sitä ei pysäyttäisi enää mikään.
Vastuuvapaus: Maailma hahmoineen kuuluu J. K. Rowlingille, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

JA HETKEKSI MAAILMA PYSÄHTYI

Rusentava paine, jonka ilmiintyminen aiheutti, sai normaalistikin Severuksen ajattelemaan tukehtumisen mahdollisuutta. Ilmiintyminen ja kaikkoontuminen olivat aina hirveintä kesken taistelun tai heti sen jälkeen. Kun koko keho oli täynnä adrenaliinia ja kun keuhkot tekivät kaikkensa saadakseen mahdollisimman paljon happea sisäänsä. Oikeastaan oli täysin irrationaalista, että hän edes ajatteli ilmiintymisen kaltaisia vähäpätöisiä seikkoja, kun kaikkea niin paljon suurempaakin oli tapahtunut, tapahtui parasta aikaa ja odotti vielä edessä päinkin. Toisaalta fyysinen tuntemus, olipa miten epämiellyttävä hyvänsä, oli jotakin, johon tarttua.

Sauva oli livetä hänen sormistaan. Ohueen puukeppiin ja kanssaan ilmiintyvän pojan kaapuun takertuen hän toivoi hartaasti, ettei kumpikaan heistä halkeentuisi. Hänellä ei ollut ollut tarpeeksi aikaa keskittyä. Hän ei ollut edes varma, mihin he olivat menossa, vaikka nimenomaan hänenhän se olisi pitänyt tietää.

Äkkiä kostea yöilma taas virtasi hänen ilmaa huutaviin keuhkoihinsa. Kaikkialla oli säkkipimeää himmeitä tähtiä lukuun ottamatta. Sauvaan syttyi valo, ennen kuin Severuksella oli edes tietoista aikomusta loitsuun. Mikään pahimmista skenaarioista ei ollut käynyt toteen. Hän oli ehjä, kuten näytti olevan Draco Malfoykin. Fyysisesti ehjiä he ainakin olivat, hän tarkensi ajatuksiaan. Ketään ei näkynyt missään, mikä oli helpotus sekin. He olisivat olleet ongelmissa, mikäli joku, erityisesti taikovaan väkeen kuuluva, olisi nähnyt heidät. Ilmeisesti hänen alitajuntansa oli toiminut tämän huomioiden, sillä sauvan kapea valokeila paljasti heidän ympärillään vain puita puiden jälkeen. Täydellinen keinotekoisten valojen puute kieli sekin, ettei lähistöllä ollut ainakaan tiheää asutusta.

Vastentahtoisesti Severus käänsi lopulta katseensa Dracoon. Poika kavahti sauvavaloa kuin odottaen kirouksen tulevan. Severus ei sanonut mitään, odotti ja tarkasteli vain. Niin oli helpointa, vaikkakaan ei luultavasti pojan kannalta parasta. Hänellä ei vain ollut kertakaikkiaan mitään käsitystä, mitä olisi voinut sanoa tai tehdä. Mitä sanottiin hädin tuskin täysi-ikäisyyden saavuttaneelle murhaajakokelaalle, joka oli vastikään epäonnistunut saamassaan tehtävässä? Hyvä olikin, ettei hän ollut siinä onnistunut. Albus oli tiennyt, ettei Dracosta olisi siihen. Siksihän Severus itse oli joutunut ottamaan tappotehtävän hoitaakseen. Hän pudisti päätään selkeyttääkseen mielensä. Ajatukset tuntuivat poukkoilevan vailla ohjausta, mikä oli hänelle erittäin harvinaista. Toisaalta milloinkaan ennen hän ei ollut tappanut sillä tavalla, sovitusti, suunnitellusti ja kuolevaa silmiin katsoen.

”Missä…”
”En tiedä”, Severus vastasi jo ennen kuin Draco sai kysymystään loppuun. ”Toistaiseksi turvassa, olettaisin.”
Poika tärisi silmin nähden, eikä Severus voinut häntä siitä syyttää. Mitään yhtä traumaattista Dracolle ei taatusti ollut koskaan sattunut, eikä viimeksi kulunut vuosi ollut ollut hänelle helppo muutenkaan. Voldemortin antama suhteettoman suuri ja vaativa tehtävä oli kuluttanut Dracoa koko vuoden, minkä Severus oli havainnut varsin pian jo syksyllä. Hänen apuaan ei ollut kuitenkaan otettu vastaan. Draco oli turhan ylpeä ja itsenäinen omaksi edukseen, tai ainakin sellaiseksi Lucius oli hänet kasvattanut. Murhaajaa Lucius ei kuitenkaan ollut onnistunut pojastaan tekemään, ja siitä mies saisi olla kiitollinen.

”Hänkö, Dumbledoreko todella…”
Draco ei näyttänyt kykenevän edes mainitsemaan kuolemaa ääneen.
”Kyllä, hän on nyt kuollut”, Severus vastasi jälleen keskeneräiseen kysymykseen.
Draco valahti istumaan puunrunkoa vasten. Severuksen sanat tuntuivat katkaisseen hänen sisältään jonkin häntä siihen saakka toiminnassa pitäneen langan.

Severus erotti siltä etäisyydeltä hänen kasvonsa vain tavallistakin kalpeampana soikiona. Ehkä oli pelkurimaista olla helpottunut siitä, ettei hän nähnyt pojan ilmettä tarkemmin, mutta sillä hetkellä hän oli pimeydestä kiitollinen. Hän ei halunnut nähdä enää yksiäkään epätoivoisia ja piinattuja kasvoja. Mitä hän sitä paitsi voisi tehdä? Hän oli edelleen yksi Voldemortin uskollisista kuolonsyöjistä ainakin sen joukon silmissä. Itseasiassa heti, kun tieto hänen murhatyöstään leviäisi, kiltakin pitäisi häntä petturina ja Voldemortin kätyrinä. Dracon ei siis saanut antaa nähdä vilaustakaan mistään muusta. Ei, vaikka pojalle olisi ollut taatusti hyväksi sillä hetkellä puhua jonkun sellaisen kanssa, joka ei kuulunut kuolonsyöjien armottomaan joukkoon.

”Mitä nyt tapahtuu? Minä en onnistunut, eikä hän pidä epäonnistujista.”
Dracon ääni oli yllättävän vakaa, miltei alistunut. Aivan kuin hän olisi jo lukenut omaa kuolemantuomiotaan Voldemortin punaisista pupilleista.
”Se jää nähtäväksi. Pääasia hänelle lienee, että homma on hoidettu. En usko, että hänelle on lopultakaan niin kovin suuri väli sillä, kuka viimein kirouksen langetti, kunhan Dumbledore on eliminoitu.”
Severus toivoi olevansa oikeassa. Mistä hän Voldemortin mielenliikkeet tiesi? Vaikka olikin hyvin todennäköistä, että Dumbledoren kuolemasta johtuva riemu veisi Voldemortin huomion Dracon rankaisusta, kukapa tiesi, kun kyse oli Voldemortista. Aivan hyvin saattaisi käydä niinkin, että merkittävän erävoittonsa kunniaksi mielipuolinen velho päättäisi osoittaa kaikille tukijoilleen, kuinka kävi niiden, jotka eivät olleet valmiit laittamaan kaikkeaan peliin taistelussa hänen puolestaan. Severus voisi vain yrittää esittää asiat mahdollisimman edullisessa valossa Dracon kannalta, ehkä toimittaa pojan jonnekin muualle siksi aikaa, kun hän veisi uutiset Voldemortille.

Voimattomuus oli kammottavaa. Hän ei saisi paljastua, mutta silti. Päättäväisyys nousi jostakin pintaan aivan äkkiarvaamatta. HÄn ei antaisi Dracon kuolla Voldemortin käsissä. Kuolemaa oli liikaa jo muutenkin, eikä Draco ollut valinnut vanhempiaan.

”Melkein hyväksyin hänen tarjouksensa. Dumbledoren tarjouksen, tarkoitan.”
”Vaiti”, Severus sihahti hampaidensa lomasta.
HÄn ei halunnut kuulla enempää. Poika katuisi myöhemmin joka sanaa, jonka hänelle nyt tulisi sanoneeksi. Draco joutuisi joka hetki pelkäämään, että Severus kielisi Volde mortille hänen jokaisen heikkoutensa. Dracon kannatti pitää ajatuksensa itsellään. Juuri kuuntelemattomuus oli kuitenkin suurin piirtein julminta, mitä Severus saattoi tehdä. Tosiasiat oli kuitenkin hyväksyttävä tosiasioina. Draco oli osa kuolonsyöjien petollisia rivejä, eikä hänellä olisi varaa avata suutaan. Dracon oli opittava tehokkaan oklumeuksen lisäksi myös hiljaa pysymisen jalo taito. Jos sota jonain kauniina päivänä loppuisi, sitten olisi aikaa puhua ja avata tuntemuksiaan. Keskellä sotaa siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia, ei ainakaan turvallisia sellaisia.

Draco nousi jälleen jaloilleen kaapu yökasteen ja sadeveden jäljiltä märkänä. Sade oli alkanut varkain, eikä Severus olisi rekisteröinyt sitä luultavasti nytkään, elleivät Dracon kasvoilla vierivät pisarat olisi kiinnittäneet hänen huomiotaan. Se, kuinka suuri osa niistä oli puhdasta sadevettä ja kuinka paljon joukossa oli kyyneliä, jäi onneksi hämärän peittoon.

”Mihin me menemme?”
Draco näytti kadottaneen kykynsä puhua muuten kuin kysymyksillä. Kai se vain kertoi siitä, kuinka perusteellisesti tämä yö oli murtanut hänen elämänsä perustuksia. Sellaista sattui, kun ajautui murhaajaksi. Se, ettei murha ollut lopulta Dracolta onnistunut, auttoi todennäköisesti jonkin verran, mutta luultavasti sillä hetkellä ajatus ei paljoa lämmittänyt. Jos Albus olisi ollut yhä elossa, hän olisi osannut sanoa jotakin syvällistä ja viisasta ja laittaa asioita mittasuhteisiinsa. Mitään ei ollut tapahtunut, paitsi että oli. Se, että tappaja oli hän itse eikä Draco, ei muuttanut sitä, ettei Albusta enää ollut.

Hätkähtäen Severus ymmärsi, ettei ollut vastannut mitään.
”En oikeastaan ole vielä päättänyt”, hän myönsi.
Draco näytti, jos mahdollista, vieläkin surkeammalta ja epävarmemmalta. Poika oli työntänyt häntä luotaan koko vuoden, mutta näköjään luottamuksen perustukset eivät olleet kadonneet. Draco tuntui yhä toivovan, että hän olisi varma ja päättäväinen, että hän ottaisi tilanteen haltuun. Draco oli astunut maailmaan, jossa tilanne oli jo kaukana haltuun ottamisen ulkopuolella, eikä Severuksesta itsestään ollut enää pulmien ratkojaksi. Lumipallo oli saavuttanut kokoluokan, jossa sitä ei pysäyttäisi enää mikään. Oli vain roikuttava mukana; kyydistä jättäytyminen oli jo myöhäistä.

”Hänen luokseenko? Pitääkö meidän raportoida?”
”Pitää”, Severus kuuli sanovansa, vaikka hänen ajatuksensa kiisivät jo kaukana.
Mitä hittoa he sanoisivat Voldemortille? Kuinka hän voisi esittää tilanteen parhain päin Dracon kannalta? Sitten hän muisti jälleen aiemman päätöksensä suojella Dracoa millä hinnalla hyvänsä. Hän pudisti päätään. Ajatukset olivat liian puuroisia, mutta samaan aikaan ne kulkivat niin nopeasti, ettei mistään saanut otetta. Hän inhosi sitä miltei enemmän kuin mitään muuta. Hänen valttinsa oli kylmän rauhallisena juokseva ajatus. Hän ei ollut tottunut hermoilemaan näin.

Hän yritti sulkea silmänsä ja kuvitella, mitä Lily sanoisi tai tekisi vastaavassa tilanteessa. Usein se auttoi, mutta tällä kertaa se vain pahensi tilannetta. Lily ei iki maailmassa olisi ajautunut tekemään mitään sellaista. Lily ei olisi tappanut, ei mistään syystä eikä etenkään Albus Dumbledorea. Hän olisi myös tiennyt, mitä sanoa sateisessa yössä värisevälle Dracolle.

Jotakin oli tehtävä. Kaatosateessa päättämättömänä seisominen sai riittää. Severus kumartui maahan, poimi ensimmäisen käteensä sattuvan kävyn ja muutti sen lämpimäksi viitaksi.
”Kuivaa itsesi ja pue tuo päällesi”, hän tyytyi sanomaan ja ojensi vaatekappaleen Dracolle. ”Käyn suorittamassa raportoinnin ja haen sinut myöhemmin.”
Draco ei kysynyt enää mitään, mutta hänen kasvoiltaan saattoi sauvankin valossa lukea puhtaan kiitollisuuden. Kiitollisuuden, jota Severus ei tosiaankaan tuntenut ansaitsevansa. Hän vilkaisi Dracon suuntaan vielä viimeisen kerran, ennen kuin valmistautui kaikkoontumaan. Hetki hiljaisessa metsässä, poissa kaiken polttopisteestä, oli ohi. Hetkeksi maailma tuntui pysähtyneen. Severuksella vain oli ikävä tunne, että suvantoa seuraisi suoranainen tapahtumien ryöppy, jolle ei loppua olisi aivan heti tiedossa.
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 196
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Ja hetkeksi maailma pysähtyi | S | Severus & Draco
« Vastaus #1 : 09.02.2021 06:45:18 »
Tykkään tosi paljon tämmöisestä canonia täydentävistä ficeistä :) On kiva ajatella tai kuvitella, mitä kulisseissa tapahtuu. Tämä Severuksen ja Dracon hetki kaiken tapahtuneen jälkeen on ehkä yksi kutkuttavimmista! Onnistunut hienosti tässä ja pidin tuosta ratkaisusta, että Severus vei heidät johonkin metsään vetämään hetkeksi happea ennen kuin heidän pitäisi kertoa Voldemortille tapahtumista ja ottaa vastaan seuraukset.

Vaikka olisi ollut mielenkiintoista kuulla Dracon ajatuksia, niin näin oli varmasti parempi. Severuksen ratkaisu oli kuitenkin kirjoissa pysäyttävä ja hänen pohdintansa huomattavasti kiinnostavampaa. Tai siis itse jotenkin näen että Draco on varmaan aika sekaisin tuossa hetkessä eikä osaa ajatella mitään loogista ja järkevää. Siitähän kertoo juuri tuo hänen lipsautuksensakin. Lisäksi hän on kuitenkin vaan pelokas nuorukainen jolle on annettu aivan liian iso tehtävä suoritettavaksi.

Se mitä Severus pohtii tuossa on mielenkiintoista. Etenkin juuri tuo, että hän on kaksoisagentti ja mitä tapahtumat tarkoittavat siltä kannalta, kuinka hänen täytyy toimia ettei paljastu jne. Pidin siitä, että hän ajatteli Lilyä, se on varmaan ainoa asia mikä hänet on pitänyt järjissään :)

Olipa mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä aamupala! Lisäksi vielä tasapainoisesti kirjoitettu :D

Kiitos tästä,
Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 095
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Ja hetkeksi maailma pysähtyi | S | Severus & Draco
« Vastaus #2 : 09.02.2021 12:36:23 »
Tämän nimi kiinnitti välittömästi huomioni ja oli pakko tulla lukaisemaan. :)

Tämä oli mielenkiintoinen, kivasti hypättiin canon-tapahtumien kulissien taakse. Sitä onkin tullut mietittyä, miten Draco otti epäonnistumisensa, ja vaikka tässä ei suoranaisesti Dracon ajatuksia kuultukaan, niin pojan eleistä kyllä tuli selväksi, että se oli rankka kokemus. Ylipäätään se, että Voldemort oli määrännyt hänet tappamaan Dumbledoren, oli kova pala. Ei ihme, jos kaiken tapahtuneen jälkeen ei pysty ajattelemaan mitään järkevää.

Ei Severuksellakaan helppo tehtävä ollut, mutta ehkäpä hän on oppinut olemaan ajattelematta liikaa. Tai ainakin loogisemmin ei niinkään tunteiden kautta. Toisaalta taas Severuksen tapauksessa se, että hän on tavallaan kahdella puolella, tuo omat haasteensa. Seurauksia on tosiaa mietittävä tarkemmin silloin.

Pidin tämän tunnelmasta - synkkyydestä, mutta myös siitä helpotuksesta, että määrätty homma on hoidettu. Ja että kaksikko sai pienen hengähdystauon. Nimi kuvastaa tätä tekstiä todella hyvin, sillä tässä tosiaan tuntuu, että kaikki pysähtyy ja kiteytyy tuohon pieneen hapen haukkaus -hetkeen Severuksen ja Dracon välillä.

Hienoa työtä olet tehnyt tämän kanssa! Kiitokset! :D
♥ ♥ ♥
ja mä odotan sua
ja luotan et sä mua
vaik kesät viilenee
ja kasvot vanhenee

♥ ♥ ♥