Kirjoittaja Aihe: Tauruksenpyörä, S, scifi-oneshot  (Luettu 292 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 275
  • "Sietämätöntä tämä maito."
Tauruksenpyörä, S, scifi-oneshot
« : 03.02.2021 23:02:20 »
Nimi: Tauruksenpyörä
Kirjoittaja: Maissinaksu
Ikäraja: S
Genre: Apea draama, scifi, tekotaiteellisuus

Summary: Äärettömyyden vangit vaalivat yhteistä ajatusta; he eivät eläneet, olivat vain elossa, kunnes kirkkaus korjaisi heidät tulen muodostamalle polulle ja luovuttaisi heidät Auringolle lopulliseen leposijaansa.

A/N: Repäisin tämän otsikon jostain ja halusin kirjoittaa jotain metkaa siihen ympärille. Lopputulos lähti enemmän tai vähemmän keulimaan, mutta valmiiksi se tuli lopulta. En juuri harrasta scifiä kirjoituksissani, mutta tähän minulla oli jo valmiiksi aika selkeä mielikuva. En tosin väitä että tietoni avaruudesta ovat erityisen mittavat. :D Linnelle kiitoksia mietintämyssyilyavusta. <3 Osallistuu tropehaasteeseen trapped-tropella.



***



Hän heräsi ja muisti näkemästään unesta satunnaisia hippusia.

Asteroidin pinta oli kauttaaltaan tomussa, jota ryömi keuhkoihin, jos hengitti syvään. Kun hän piirsi kamaraan kuvioita, tomu alkoi leijailla, eikä laskeutunut vähään aikaan. Hänen paljaista askelistaan jääneet jäljet säilyivät, kunnes joku tai jokin pyyhkisi ne pois. Samalla olisi voinut uskotella, ettei asteroidien pinnalla ollut koskaan kulkenutkaan kukaan. Hänkin olisi saanut unohtua kaikessa rauhassa.

Kerran vakuutettiin, että avaruudessa kaikki oli pimeää, kylmää, kuolemanhiljaista. Todellisuudessa valonlähteitä oli lukemattomia, olivat ne sitten tähtiä, sumua tai etäisen auringon loimua. Tähtikuviot kuiskailivat, ja hän painoi mieleensä sellaisiakin, joita tähtitiede ei menneinä aikoina ollut osannut nimetä. Vähänpä he olivat tienneet.

Toisinaan valot sokaisivat niin, että oli painettava pää ja toivottava, että Linnunrata malttaisi rauhoittua. Aurinko oli alati läsnä, mutta tarpeeksi etäällä pienistä asteroideista. Niiden pinnalle kurjat rakensivat kotinsa mitättömyydestä ja päästivät ajatuksensa harhailemaan. Moni halusi uskotella itselleen, että kaikki olisi vielä korjattavissa. Tehdyn jos olisi kuitenkin saanut tekemättömäksi.

Vaan asteroideja kulkemaan ei tuomittu viattomia. Heistä jokainen oli ansainnut paikkansa henkilökohtaisessa kadotuksessaan, jossa elolle oli muotoiltava uudet prinsiipit. Ne, jotka tuomion olivat antaneet, eivät olleet kertoneet tulevasta paria lausetta enempää. Useimmat asiat oli täytynyt oppia itse.

Äärettömyyden vangit vaalivat yhteistä ajatusta; he eivät eläneet, olivat vain elossa, kunnes kirkkaus korjaisi heidät tulen muodostamalle polulle ja luovuttaisi heidät Auringolle lopulliseen leposijaansa.

Siten toimi tauruksenpyörä.

Jokainen tuomittu oli kuullut siitä, mutta kukaan ei muistanut, kenen kertomana. Tarinat löysivät tiensä tulla kerrotuiksi, vaikka äänet eivät aina kantaneet toivotulla tavalla. Pienetkin kaiut muistuttivat silti, etteivät he olleet jääneet yksin.

Aika oli silti yhä olemassa, eikä se ollut välittänyt asettua heidän puolelleen.

Asteroideilla askeltaminen oli kevyttä, niin kevyttä, että se ruokki valheellista kaikkivoipaisuuden tunnetta. Määrittelemättömän ajan myötä liikerata pieneni vaivannäön käydessä vähäisemmäksi. Lopulta oma keho alkoi tuntua vieraalta: raajoissa kyti jatkuva tyytymättömyys ja levottomuus, joka myöhemmin muuttui kapinaksi. Kapina nakersi sisältäpäin, teki luista posliininhauraita, syöksi mielen täyteen klaustrofobiaa. Se oli ristiriitaista avaruuden rajojen ollessa mittaamattomat.

Monille tauruksenpyörä oli myytti, jolle sopi naurahtaa, mutta ruumiin käydessä heikommaksi mieleen pesiytyi tilaa uudelle ajatukselle, toiveellekin. Ehkä armoa olisi yhä olemassa ja se ilmaantuisi heille tauruksenpyörän muodossa. Ehkä heidän taistelunsa olisi silloin lopussa. Kaikki olisi ohi.

Pahinta olisi ollut, jos taistelu olisi jatkunut kehon uupuessa ja mielen mustuessa.

Aika kietoi siipiensä suojiin hänet, edellisessä elämässään turmeltuneen sielun. Hänen sydämenlyöntinsä jysähtivät kylkiluihin, vaikka keho ei ollut liikkunut kunnolla miesmuistiin. Jos hän olisi yhä kyennyt tuntemaan nälkää ja janoa, hän olisi antanut mitä tahansa pienestä suullisesta mautonta velliä. Asteroidin pinta värähteli hänen allaan, ainakin hän kuvitteli niin. Hitaasti raottuvat silmät katsoivat ympärilleen mitään näkemättä, mihinkään keskittymättä. Kyyneleitä ei enää virrannut.

Sekä hänen että Linnunradan ääriviivat olivat hälventymässä.

Kohahdus voimakkaan rätinän säestämänä muljautti hänen surkean sydämensä kurkkuun. Siristäessään silmiään verkkokalvoille hyökäävän valon vuoksi hän taisteli kolhoille kasvoilleen hymynhäivän.

Hänen aikansa oli lopussa, ja avaruus aisti sen. Hauras käsi liikahti kohti kirkkautta kutsuen sitä lähemmäs.

Tauruksenpyörä oli kauniimpi kuin yksikään tähti.
« Viimeksi muokattu: 04.02.2021 14:05:25 kirjoittanut Maissinaksu »
一夜の徹夜でこの世の星を知り
二度目の夜明けで陽の歌を聴く

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 110
  • brick by brick
Vs: Tauruksenpyörä, S, scifi-oneshot
« Vastaus #1 : 20.03.2021 23:41:47 »
Terveisiä kommenttikampanjasta! <3

Huhh, tämä on hieno!! Apeus, scifi ja (teko)taiteellisuus ovat lempijuttujani, ja toimivat tässä todella hyvin. Luot taitavasti tunnelmaa, hahmon ahdinko ja väsymys tuntuvat tulevan tosi lähelle lukijaa.

Lainaus
Toisinaan valot sokaisivat niin, että oli painettava pää ja toivottava, että Linnunrata malttaisi rauhoittua. Aurinko oli alati läsnä, mutta tarpeeksi etäällä pienistä asteroideista. Niiden pinnalle kurjat rakensivat kotinsa mitättömyydestä ja päästivät ajatuksensa harhailemaan.
En osaa selittää miksi, mutta tämä oli suosikkikohtani! Tässä on oivaltavia sanavalintoja.

On hurjan mielenkiintoista miettiä tällaista rangaistustapaa, etenkin kun lukijalle ei selviä, mitä hahmo on tehnyt ansaitakseen tämän kohtalon. Pidän siitä, ettei hahmosta muutenkaan saatu tietää kovinkaan paljon, sillä päädyin tarinan edetessä tavallaan sijoittamaan hänen tilalleen ajatuksissani useitakin rakastamiani scifi-/fantasiapahiksia, joille tällainen rangaistus voisi olla aiheellinen, ja joista tällaisessa tilanteessa saisi hurjan hyvää angstia ;D

Oli aavemaista seurata, kuinka aika teki tehtävänsä ja hahmo muuttui ja heikkeni, mutta sitten tauruksenpyörä viimein vei hänet, ja siinä oli jotakin todella kaunista ja lohdullistakin. Kuvailit sitä ja muutenkin kaikkea tässä upeasti, ja tämä oli hieno lukukokemus. Kiitos kun kirjoitit! <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee