Kirjoittaja Aihe: Muusakatalogi, K-11, 1/5, urbaanifantasia & moderni mytologia  (Luettu 112 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 566
  • Lunnikuningatar
Nimi: Muusakatalogi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: moderni myytti
Yhteenveto: Elenan ensisuudelma tapahtui ala-asteen limudiskossa. Suudelma numero kaksi on vähän erikoisempi, mutta kolmas – sen eteen hän saakin nähdä vähän vaivaa.
Haasteet: Originaalikiipeily (54. Musiikki), Finfanfun1000 (550.  Alttoviulu)

K/H: Tämä teksti perustuu sellaiseen päässä useamman vuoden ajan pyöriteltyyn konseptiin, jossa muusat ovat oma ammattikuntansa. Kirjoittelin tämän pohjan loka-joulukuussa enkä ajatellut ikinä julkaista tätä missään, mutta julkaisen nyt sitten kuitenkin, koska ei tämä ollutkaan mitenkään äärettömän pöljä vaan oikeastaan ihan metka. Tätä on viiden osan verran ja osien pituudet vaihtelevat 500–2800 sanan välillä. Teksti on valmis ja sen julkaisupäivä olkoon nyt sitten tiistai. Tämä on huomattavasti monia originaalitarinoitani vähemmän vakava teksti, mutta kaikenlaista palautetta otan toki vastaan. :D Pidän Elenasta ja Nikolaksesta kyllä kovasti, joten toivottavasti tekin. ♥

*

Muusakatalogi


1. Hybris
uhmakas ylimielisyys, antiikin klassisissa tragedioissa päähenkilön vastoinkäymisten alkusyy

“Luulin, että muusat ovat naispuolisia”, Elena sanoo. Ilmeisesti ulkona sataa, sillä rappukäytävässä seisova mies on läpimärkä, eikä Elenan tee mieli päästää häntä sisälle. Miehen mustista hiuksista valuu vesinoroja kasvoille. Harmaa villapaita vanuu todennäköisesti muodottomaksi sekin, ellei sitä saada pian kuivumaan, sillä se on imenyt sadetta sienen tavoin.

“Mm.”

“Sinä et näytä muusalta”, Elena kurtistaa kulmiaan. Mies vaihtaa painoa jalalta toiselle eikä vastaa vieläkään. Elena raottaa ovea ja päästää muusan astumaan ohitseen eteiseen. Vettä tipahtelee ovimatolle ja lattialle.

“Voisit nyt sanoa jotain. Jos et, lähetän sinut takaisin”, Elena uhkaa. Edes katalogimuusat eivät ole halpoja, eikä hän halua maksaa tyhjästä. Sävellystyön määräpäivä on ensin hiipinyt lähemmäs, sitten harpponut, sitten puhkunut kuin höyryveturi, ja nyt se uhkaa hujahtaa ohi ennen kuin Elena on valmis. Eikä hänellä ole varaa epäonnistua, ei nyt, kun tili on melkein tyhjä ja uusia töitä ei ole näköpiirissä.

Muusa kohottaa katseensa uhkauksen kuullessaan. Hänen kasvonsa ovat kalpeat, nenänvartta täplittävät pisamat. Silmät ovat väsyneet.

“Ei minun tarvitse puhua”, hän sanoo. Muusan ääni on melodinen ja rauhoittava. Se saa Elenan ajattelemaan varhaisaamun hiljaisuutta pikkukaupungin kaduilla, juna-aseman yksinäisyyttä ennen ensimmäisiä työmatkustajia, valmiiksi pakattua matkalaukkua lomaa edeltävänä iltana.

“Mitä sitten? Miten tämä toimii?”

“Sinun tapauksessasi? Esimerkiksi näin”, muusa sanoo ja suutelee Elenaa.

Hänen kätensä Elenan niskassa ovat sateesta kylmät ja nihkeät. Muusan suudelma maistuu huoltoaseman pinttyneeltä kahvilta. Elena yrittää vetäytyä, mutta siitä ei tule mitään, koska mies on päättäväinen ja itsevarma, eikä Elena ole tottunut siihen, että häntä suudellaan.

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, ellei ala-asteen diskon pussauskopin suukkoa lasketa. Se ei ollut erityisen mieltäylentävä kokemus ja maksoi sitä paitsi kaksi euroa. Yhtä pahaa tuhlausta kuin tämä muusajuttu, Elena ajattelee happamasti.

Sitten suudelma alkaa toimia. Elenan sydän hakkaa kiihkeämmin; hänen kätensä tarrautuvat muusan märkään villapaitaan ja puristavat sen kangasta niin lujasti, että lattialle valuu lisää vettä. Hän ajattelee hämärästi, että muusalle pitää ehdottomasti tarjota pyyhe ja ehkä joku lainapaitakin, onkohan sopivaa kaapissa, hmm –

Elenan ajatus katkeaa, koska hänen mielensä täyttyy musiikista. Se on vähän sekavaa: nuotit eivät asetu viivastolle selkeästi vaan törmäilevät toisiinsa ja limittyvät miten sattuu, mutta muusa syventää varovasti suudelmaa ja se auttaa, sillä melodia järjestäytyy helposti luettaviksi, siisteiksi riveiksi. Elena kurtistaa kärsimättömästi kulmiaan ja astuu taaemmas.

“Minun täytyy, no –”, hän sanoo.

“Tietenkin”, muusa nyökkää. Elena kääntyy ja kiiruhtaa olohuoneeseen sävellystä miettien. Hän pysähtyy kuitenkin puolimatkassa ja kääntyy.

“Haluaisitko pyyhkeen? Teetä?”

Muusa pudistaa päätään. Hänen suunsa on vääntynyt ilmeeseen, jota Elena ei oikein osaa lukea. Kitkerää huvittuneisuutta, ehkä? Elena kohottaa sormensa huulilleen ja muistaa hetken suudelman toisen puolen, sen todellisen, arkisen.

“Kirjoita se sävelmäsi ennen kuin unohdat”, muusa kehottaa. Hän haroo märkiä hiuksiaan niin, että vettä lentää seinän kukkatapettiin ja eteisen peiliin. “Minä menen tästä.”

“Ota edes sateenvarjo”, Elena kehottaa. “Vilustut pian.”

Muusa tuhahtaa, avaa oven ja astuu rappukäytävään.


*


Puoliltaöin Elena on viimein valmis. Hän tuijottaa hätäisesti luonnostelemiaan nuotteja, merkintöjä ja muistiinpanoja. Sisältöä on kolmen sävellyksen tarpeiksi, mutta Elena uskoo tietävänsä, miten kokonaisuus toimii. Kokemus on hänelle uusi ja ihmeellinen, sillä yleensä sävellystyö tuntuu rämpimiseltä pimeässä suossa rinkka täynnä kiviä.

Elena laskee kynän kädestään. Hän ojentaa kätensä alttoviulukoteloa kohden, mutta päättää sitten toisin. Naapurit valittavat jo nyt toisinaan harjoittelusta, eikä hän halua ryhtyä häiritsemään heitä soitollaan keskellä yötä.

Sade ulkona on viimein tauonnut. Elena avaa parvekkeen oven ja seisoo yössä, jota vastapäisen kerrostalon ikkunoista kantautuva hehku ja hänen takaansa lankeava valo rikkovat. Ilma on kostea ja täynnä alkusyksyn muhevaa pimeyttä.

Vastapäisellä parvekkeella nainen sytyttää tupakan ja vilkuttaa Elinalle. Melkein vuosi sitten, marraskuussa, he huusivat toisilleen etäisyyden yli. Elena oli menettänyt työpaikkansa ja vieras nainen kihlattunsa, eikä kumpikaan sillä hetkellä jaksanut välittää naapureiden uhkauksista. Jaettu raivo ja suru tuntuivat tärkeämmiltä.

He eivät ole puhuneet sen jälkeen, eikä Elena tiedä edes naisen nimeä. Sen hän tietää, että tällä on jo uusi rakastaja, joka vierailee viikonloppuisin, sillä he istuvat usein yhdessä parvekkeella aamukahvia juoden ja nainen tupakoi harvemmin. Varmaan hän on onnellisempikin. Elena on toisinaan kateellinen, mutta toisaalta hän on jo tottunut yksinäisyyteensä. Hänellä on viulunsa, 817 seuraajaa Instagramissa ja nyt sentään oikea ensisuudelmakin.

Elena ajattelee muusaa ja hymähtää. Nyt, tuntikausia kohtaamisen jälkeen, muisto tuntuu yllättäen muuttuneen terävämmäksi, kun hän on erottanut sen säveltämästään musiikista. Elena muistaa paremmin kärsimättömyyden muusan suudelmassa, raapivan parransängen, vähäisten sanojen pohjalle sakkaantuneen turhautuneisuuden. Mies ei ollut lainkaan sitä mitä hän odotti. Katalogissa mainostettiin inspiroivia keskusteluja helmeilevän viinilasillisen ääressä ja rohkaisevia hymyjä epätoivon hetkellä, mutta tämä muusa ei kyllä tarjonnut kumpaakaan.

Eikä katalogi sanonut mitään suutelemisesta. Teknisesti ottaen Elenan pitäisi varmaan olla ainakin vähän vihainen, koska ei tuollainen varmaan ole soveliasta tai edes moraalisesti oikein, mutta ainakin se toimi. Hänellä on nyt sävellyksensä ja se on tärkeintä.


*


Sävellys on menestys. Elena kuuntelee sitä konserttisalissa häkeltyneenä siitä, miten kauniisti jousisoittimet ja puupuhaltimet soivat yhteen, ja yrittää konsertin jälkeen vastailla parhaansa mukaan kysymyksiin siitä, miten oikein onnistui saamaan aikaan jotakin niin koskettavaa ja hienostunutta. Hän ajattelee muusaa ja pannussaseisseeltä kahvilta maistunutta suutelmaa, mutta höpisee kohtaamisesta kertomisen sijaan jotakin luontosuhteestaan ja siitä, miten musiikki on lapsesta asti ollut hänelle kutsumus. Kulttuuritoimittaja nyökkäilee tyytyväisenä ja kirjoittaa Elenan vastaukset lehtiöönsä.

Muusan käyttämisessä ei ole varsinaisesti mitään hävettävää, mutta heidän antamaansa inspiraatiota pidetään vähän halpahintaisena sekundatavarana. Toki joillakin suurilla taiteilijoilla on henkilökohtainen muusa, sellainen, joka on opiskellut estetiikkaa ja huilunsoittoa ja balettia ja mitä nyt ikinä – mutta katalogimuusat ovat käyneet korkeintaan muusaopiston, ja yleensä heidän palveluksiaan kaivataan silloin, kun opiskelijan täytyy palauttaa lopputyö viime hetkellä tai työhakemusten kanssa ei vain onnista.

Elenallekin katalogi oli viimeinen oljenkorsi. Hän ei olisi ikinä uskonut sen toimivan, ja jälkikäteen ajateltuna Elena on jo alkanut ajatella, että ehkä lopulta kyse oli siitä, että hän vain tarvitsi jotakin, mihin uskoa; jotakin murtamaan pahimmat muurit, jotka hän oli onnistunut itse rakentamaan ahdistuksesta ja stressistä. Ehkä kaikessa ei ollutkaan kyse muusasta vaan hänestä itsestään.

Joten kun Elena saa uuden työtarjouksen, hän ottaa sen vastaan itsevarmuutta huokuen, eikä harkitsekaan muusakatalogiin tarttumista. Määräpäivään on vain viikko, mutta edellinenkin sävellys oli lopulta syntynyt yhdessä illassa, joten miksei tämäkin onnistuisi?
« Viimeksi muokattu: 02.02.2021 20:57:47 kirjoittanut Kaarne »
what we save, saves us

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 294
Minua mietityttää millainen on muusakatalogi. Ilmeisesti siellä ei ole kuvia tai kauheasti profiilitietoja, jos odottaa naista ja saakin ovensa taakse miehen. Mietin myös palvelun hintaa ja ennakkomaksua ja että miksi muusan käyttö oli toisarvoista orgaaniseen inspiraatioon verrattuna. Muusan tilaamisessa oli myös vähän jotain prostituutiomaista, ehkä kun se oli niin henkilökohtaista ja vähän salaista. Tai ehkä se oli vähän kuin näyttelijöiden kauneuskirurgian käyttö.

Lainaus
Se saa Elenan ajattelemaan varhaisaamun hiljaisuutta pikkukaupungin kaduilla, juna-aseman yksinäisyyttä ennen ensimmäisiä työmatkustajia, valmiiksi pakattua matkalaukkua lomaa edeltävänä iltana.
Hmm.

Lainaus
Sitten suudelma alkaa toimia
Tykkäsin tästä ajatuksesta, että suudelma on kuin loitsu tai soittorasian vieterin vetäminen.

Lainaus
Ilma on kostea ja täynnä alkusyksyn muhevaa pimeyttä.
Enpä ollut ennen tajunnut, että alkusyksyn pimeys on muhevaa. Onhan se.

Tykkäsin myös tästä, että loppu jäi vähän sellaiseen ei nyt pahaenteiseen mutta vähän kuumottelevaan tunnelmaan. Prokrastinaatio!