Kirjoittaja Aihe: Ruska (taio, tanssi ja turmele) | S | maaginen hurmos | Vili/Toffe | one-shot  (Luettu 149 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 368
  • yks pieni höpötiainen
Ikäraja: S
Tyylilaji: maaginen tunnelmointi
Paritus: Vili/Toffe
Haasteet: Tavoita tunnelma III (Alec Holowka - Astral Alley) ja Originaalikiipeily (92. marraskuu)

A/N: Minulle tulee tuosta biisistä todella visuaaliset mielikuvat syksystä, tanssista ja riemusta. Sen saaminen kirjoitettuun muotoon on ollut aika haastavaa, mutta lopulta tuntui, että se tuli oikein ulos :3




Kaikki palaute ilahduttaa ja lämmittää! ♥︎



Ruska (taio, tanssi ja turmele)


Toffe tiesi, että Vili oli ihmeellinen, mutta aina hän yllättyi, kun Vili todisti yhä vain uudestaan, kuinka ihmeellinen hän todella oli.

Metsäinen aukea oli tuttu ja todellinen. Kaikki puut ja kivet olivat tismalleen siellä, missä niiden kuuluikin olla, mutta aukeata oli silti vaikea tunnistaa nykyisessä muodossaan. Vili oli loihtinut sinne satavärisen, leimuavan syksyn, keskelle synkintä ja harmainta marraskuuta. Se ei kuitenkaan muistuttanut mitään Toffen kokemia syksyjä. Se oli peräisin mielikuvituksesta, ei luonnosta ja siksi se oli esikuvaansa huomattavasti kauniimpi, loisteliaampi ja maagisempi. Taivas teeskenteli sinistä ja ilma aurinkoista. Puut aukean ympärillä olivat saaneet loisteliaan, tulisieluisen juhlapuvun ja ne varisuttivat loputtomasti asusteitaan kuin lempeänä sateena. Maata peitti lukemattomat, lämpimissä väreissä hehkuvat lehdet, joista osa oli peräisin puista, jotka eivät edes kasvaneet täällä. Oli loisteliaita monivärisiä vaahteroita, auringonkeltaisia koivuja, kullanoransseja tammia ja viininpunaisia pihlajia. Kuviteltu tuuli liikutteli ja kahisutti niitä.

Vili seisoi kaiken keskellä punaoranssissa parkatakissa, joka oli valahtanut hänen kyynärtaipeisiinsa taian tiimellyksessä. Vilin siniharmaissa silmissä paloi kiivas tuli. Hän näytti kuumeisen lumoutuneelta kuin ei voisi millään saada loistosta tarpeekseen. Miehen posket helottivat punaisina siitä ponnistuksesta, joka kohdistui hänen mieleensä sillä hetkellä, mutta illuusio ei silti ollut vaarassa hiipua, päinvastoin, se kasvoi ja muuttui entistä uskomattomammaksi. Lehdet, varvut ja kanervan kukinnot kieppuivat hellänä pyörteenä Vilin ympärillä. Hän näytti sulkeutuneen muinaiseen taikapiiriin. Toffe tuijotti kasveja Vilin ympärillä. Ne olivat niin teräviä ja moniulotteisia, ettei niitä voinut olla luulematta todellisiksi. Toffe jopa kuuli, miten ne kahisivat ja rapisivat ilmassa toisiaan vasten.

”Sä olet uskomaton!” Toffe huudahti tuulen ja korsiviuhkeen yli. Vili käänsi katseensa luomuksestaan ja katsoi häntä. Villi, riemukas hymy levisi hänen kasvoilleen, kun hän näki, miten ylpeä ja vaikuttunut Toffe hänestä oli. Vili ojensi kätensä ja piiri avautui. Se oli kutsu. Toffe ei epäröinyt. Hän harppoi aukean poikki ja nosti Vilin syliinsä. Toffe kieputti häntä. Vili nauroi hengästyneenä. Lehtipyörre kietoi heidät sisäänsä ja nousi korkeuksiin kauas yläpuolelle. Valeauringon säihke sai ruskan värit säkenöimään. Kaikki oli kuin tulta ja jalokiviä. Toffe oli ihastuksesta ällistynyt. Hän ei osaisi edes kuvitellakaan mitään tällaista, saati, että tekisi siitä totta.

Vili hypähti Toffen sylistä, mutta piti hänen käsistään tiukasti kiinni. Lapsenomainen riemu otti vallan ja he tanssivat kuin kunnianosoituksena metsän vanhoille jumalille. Askeleet olivat keveitä ja riehakkaita. Toffe tunsi itsensä täysin vapaaksi. Lehdet poksahtelivat heidän ympärillään ilotulitteiden tavoin. Vili pyöri hiukset pörhistyen ja Toffe nappasi hänet kiinni, kun mies meinasi kellahtaa kumoon. He nauroivat ja halasivat keinuen yhä paikoillaan. Siinä, toistensa syleilyssä he nostivat katseensa korkeuksiin ja silloin kaikki jähmettyi. Lehdet heidän yllään ja ympärillään alkoivat leijua paikoillaan. Aivan kuin joku olisi pysäyttänyt ajan yhteen syksyiseen sekuntiin, joka kestäisi ikuisesti. Se oli unenomaista.

”Vau”, Toffe kuiskasi. Hän ojensi kätensä, mutta muuttikin mielensä juuri ennen kuin sormenpäät olisivat koskettaneet kasviseinämää. Toffe tiesi kyllä, mitä tapahtuisi eikä hän halunnut rikkoa tätä taidokasta, silmiä hivelevää ilmestystä.

Toffe nosti katseensa kohti Viliä, joka hymyili pökertyneenä. Hänen voimansa alkoivat hiipua. Toffe laski hänet alas ja suki miehen hunajanruskeaa tukkaa. Ne olivat hiestä kosteat.

”Se on todella kaunis, mutta nyt sun täytyy hellittää”, Toffe sanoi lempeästi. Hän hyväili peukalollaan Vilin kasvoja. Ne olivat tulikuumat. ”Muuten sä ylität omat rajasi.”

”En halua lopettaa”, Vili kuiskasi. Hän oli alkanut vavista. ”En edes tiedä, pystynkö...”

”Päästä irti”, Toffe opasti. ”Anna sen mennä.”

Vili hengitti syvään ja sulki silmänsä. Hän olisi lysähtänyt maahan, ellei Toffe olisi jo ollut siinä. Muodot pehmenivät ja värit hiipuivat perässä. Syksyn loisto muuttui sumeaksi ja epätarkaksi, ja sitten kaikki katosi. He olivat taas kuolleessa, ruskeassa metsässä. Heidän yläpuolellaan nousivat puut, joiden kaikki lehdet olivat jo pudonneet ja maatuivat parhaillaan. Tuoksu oli kosteudessaan pistävä. Vili oli kalpea ja tärisevä. Toffe alkoi pelätä. Hän kietoi takin miehen ympärille ja sulki vetoketjun. Illuusio oli vaatinut Vililtä liian paljon yhdeltä kertaa. Hän oli huonossa kunnossa ja Toffe oli hirveän huolissaan. Häntä hirvitti ajatellakin, että tämä saattoi olla pysyvää.

”Piditkö sä siitä?” Vili kysyi ääni täristen. Hänen huulensa sinersivät.

”Totta kai”, Toffe sanoi tukahtuneesti ja yritti suukottaa Viliin edes hitusen omasta lämmöstään. Tämä oli niin hirveän kalpea. ”Mutta sä et saa vaarantaa itseäsi tolla tavalla, kuuletko? Se ei ole sen arvoista. Mikään ei ole...”

”Oli se”, Vili intti. Hänen silmissään oli samea, tarkentamaton katse. ”Näin sun kasvot. Sä et millään saanut tarpeeksesi enkä mäkään... Se oli niin voimakasta... Se virtasi mun lävitse ja se oli ihmeellistä, täydellistä, puhdasta luomisvimmaa...”

”Ei”, Toffe sanoi lujasti ja häpesi sitä, että oli antautunut magian vieteltäväksi oman rakkaansa hyvinvoinnin kustannuksella. Mies ei sallisi niin tapahtuvan enää koskaan. ”Sä olet houreinen. Odota, mä otin teetä mukaan...”

Toffe ei olisi halunnut laskea Viliä sylistään edes sekunniksi, mutta hän kaivoi laukkua, jossa odotti termospullo. Hän avasi sen ja kaatoi kuppiin. Toffe maistoi sitä varmistuakseen siitä, ettei tee ollut enää polttavan kuumaa ja kohotti sen Vilin huulille. Tämä hörppi kuuliaisesti. Kun kuppi oli tyhjä, Vili näytti jo paremmalta. Väri alkoi palailla hänen poskilleen ja silmistä katosi se pelottava sumeus. Ne kirkastuivat ja kohdentuivat tarkkaavaisesti Toffeen. Vili kohotti kättään ja silitti Toffen sänkistä poskea.

”Rakas, miksi sä näytät noin pelästyneeltä?” Vili kysyi kulmat kurtussa kuin olisi vasta havahtunut. Toffe naurahti itkuisesti ja suukotti Vilin kylmiä sormenpäitä.

”Siksi, koska sä olet yksi vastuuton idiootti. Olit kunnon taikahuuruissa äsken. Menit liian pitkälle pelkän illuusion tähden. Mitä se oli olevinaan?”

”Anteeksi”, Vili sanoi katuvasti. ”Ei ollut tarkoitus.”

Toffe pudisti päätään, mutta ei osannut vihoitella. Hän oli liian helpottunut siitä, että Vili oli selvästi jo toipumaan päin. Vahinko oli ohimenevää lajia. Mies kumartui suutelemaan Viliä, joka vastasi hellään kosketukseen mielissään. Toffen sydän pamppaili yhä säikähdyksestä, mutta Vilin hyväily hänen poskellaan tyynnytti sen vähitellen. Ei minulla ole hätää, Vilin lempeä hymy sanoi. Toffe hengitti syvään ja nyökkäsi. Kaikki järjestyisi. Vili suukotti miestä vielä kerran kiittäen häntä luottamuksesta. Se tuntui ihanalta ja lohdulliselta.

”Pystytkö kävelemään?” Toffe kysyi. Vili nyökkäsi ja nousi Toffen tukemana ylös. Hänen jalkansa vapisivat rajusti, mutta kun he lähtivät liikkeelle, Vilin jalat alkoivat totella, mutta hän nojasi edelleen raskaasti Toffeen. Matka autolle kesti kauan, mutta he saivat voimaa toisistaan ja marraskuun pilviverhon läpi tunkeutuvasta auringosta, jonka valo valui heidän ylleen kullankirkkaana.



Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 4 288
Nappasin tämän Kommiksesta ja oli pakko alkuun kuunnella toi biisi - maaginen tunnelmointi sopii musta tohon biisiin täydellisesti, enkä yhtään ihmettele että oot saanu mielikuvia riemusta ja syksystä. En muistaakseni ookaan lukenut sulta mitään tällä parituksella aiemmin, joten innolla odotan mitä tuleman pitää :3

Mä rakastan syksyä ja ruskaa ja musta kuvailit todella upeasti tuota miljöötä ja kaikkea sitä väriloistoa ♥ Pystyin oikein näkemään metsäaukean sieluni silmin ja pääsin itsekin syksymoodiin!

Tää aukeni musta ihan riittävästi tällaisenaan, vaikka tää paritus ei tosiaan ookaan entuudestaan tuttu. Musta oli ihanaa, miten häkeltynyt ja ihastunut Toffe selkeästi oli ja miten avoimesti hän näytti sen :3 Muutenkin tästä välittyi ihanasti miesten lämmin suhde ja tuo molemminpuolinen välittäminen. Nuo Vilin voimat vaikutti tosi mielenkiintoisilta, mutta kauhee mikä tunnelmamuutos tuli tuossa, kun hänen piti lopettaa ennen kuin voimat kokonaan ehtyvät, huhhu :D Olin ihan että apua mitä nyt tapahtuu, äsken kaikki oli vielä niin hienoa ja ihanaa?! Toki ymmärrettävästikin tollasen ponnistelun jälkeen on varmasti heikko olo, mutta ei noin saa Toffea (eikä mua) pelästyttää :'D

Maaginen tunnelmointi sopi kyllä biisin lisäksi myös tähän tekstiin, koska tää oli kyllä jotenkin ihanan syksyistä fiilistelyä. Tykkäsin, kiitos :3


ava & bannu © Inkku ♥

Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 535
Ihanaa että sait kirjoitettua tuosta kappaleesta, koska siitä todellakin tulee mieleen syksy, ruska ja putoilevat lehdet. Mielestäni olit hienosti saanut kappaleen fiilistä tekstiin ja luinkin tämän sekä kappaleen kanssa että ilman (ja silloinkin se kyllä soi mielessäni tätä lukiessa :D).

Ensinnäkin tällä on aivan valtavan kaunis ja kuvaava nimi. Taio eli kertoo Vilin toimista, tanssi taas siitä kuinka lehdet ja Tohveli tanssii lehtien keskellä ja turmele kuinka voimat vievät Vililtä energiaa ja saavat tämän väsymään ihan hurjasti. Myös maaginen hurmos genrenä kuvastaa tätä tosi hyvin. Vili on oppinut hyvin käyttämään voimiaan, kun pystyy luomaan noin vivahteikkaan ja suuren illuusion. Sitä oli kuvattu kauniisti ja pystyin oikein hyvin näkemään tuon metsäaukean mielessäni ja Toffen ihmettelemässä, ihastelemassa. Vilikin kuulostaa niin söpöltä parkatakissaan, tui ♥

Ihanaa kuinka Vili kutsuu Toffen luokseen ja laskee tämän piiriinsä mukaan. Baww kuinka Toffe pyörittää Viliä ja he lopulta tanssivat. On ne niin söpöjä höpöjä ♥ Voi kuinka Vili sitten ihan väsyi kunnolla. En ihmettele, olihan tuo melkoinen rutistus! Onneksi Toffe huolehtii ja ymmärrän hyvin Toffen huolen. Ei Vili saa vaarantaa itseään ja terveyttään, vaikka hän kuinka tahtoisi ilahduttaa Toffea. Kyllä Toffelle riittää pienetkin ihmeet. Baww.

Tämä oli tosi tunnelmallinen ja kaunis. Kiitos paljon ♥

« Viimeksi muokattu: 12.02.2021 20:14:21 kirjoittanut Seila »

ava by Sokerisiipi, bannu by Ingrid