Kirjoittaja Aihe: Tsunami | K11, darkfuff, pregnancy-trope, arkinen maagisuus  (Luettu 173 kertaa)

kaaos

  • ***
  • Viestejä: 611
K11

Pregnancy -trope, TROPES -haasteeseen.

FFF1000 sanalla tsunami, 903.

Käytin tässä saamaani lainausta hyvin hatarasti inspiraationa, sitaatti kuuluu näin:

he knows how death waits in us like a light switch
Yusef Komunyakaa

Oisko tää viel kaiken lisäksi mun tulkintani darkfluffiin...

TW: eitoivottu raskaus, synnytys, imetys

Yhteenveto: Tsunami kiitää lumiskootterilla shamaanin igluun kysymään neuvoa, mutta kuuleekin järkyttäviä uutisia.




T S U N A M I


Sulava lumi oli noussut höyrynä hangen ylle. Sen läpi paistoi huurteisen oranssina ja magmaisena appelsiinina aamun avaava aurinko.

Tsunami oli kiituri. Väistynyt pakkanen syöpyi kosteana läpi ihon aina poskiluihin ja sieraimistakin sisään. Viima teki suojasäästä jäätävää. Suojalaseissa kulki keskeltä poikki paksu särö, jonka läpi valo leikkautui ja häikäisi. Jäähöyry halkoutui hänen viilettäessään suksiskootterilla kohti päämääräänsä. 

Periltä löytyvä oviaukko oli plussakeleistä hiukan murennut, mutta iglu kantoi muutoin muotonsa vielä. Perällä, taljalla, istui kylän shamaani.

”Luetko minulle?” Tsunami tokaisi ja ojensi Iska Julielille otsansa.

Heidän tietäjänsä oli vasta joitain vuosia aikaisemmin valmistunut ja erikoisella tavalla viehättävä. Mustat raskaat hiukset valuivat kasvoilla ja Iska yritti kammeta niitä korviensa taakse. Kun ne eivät siellä pysyneet, shamaani vain piti lettejä nyrkeissään ja nuolaisi Tsunamin kulmakarvojen välistä.

Iska rykäisi. ”Positiivinen.”

”Mikä?”

”No testitulos? Se on positiivinen.”

”En pyytänyt mitään testiä. Pyysin luennan. Tulevaisuudestani”, Tsunami sanoi, hermostui, sillä tietäjillä oli ärsyttävä tapa hypätä ajatusketjuja yli ja odottaa tavallisilta kuolevaisilta aivan liikoja.

Tip tip tip. Lumi suli katosta keskellä iglua lepäävän rummun kalvoa vasten tippa kerrallaan.

”Odotat lasta”, Iska sanoi sitten.

Iglu tuntui sortuvan märän lumen painon alla. Ei Tsunami voinut olla. Hän oli neitsyt, hyvänen aika sentään. Hän ei ollut aivan kujalla myöskään, ihmistaimen hedelmöittymiseen vaadittiin spermaa ja ovulaatio ja munasolu ja ajoitusta eikä Tsunami ollut edes suudellut ketään pitkään aikaan. Todella pitkään aikaan. Kuinka pitkällä raskaus siis saattoi olla?

”Se on noidan lapsi, jos ja kun varmaan ihmettelet”, Iska selitti eikä se selittänyt Tsunamille mitään. ”Ne ei aina halua kantaa lapsiaan itse, liian vaivalloista. Ennen vanhaan näitä sattui enemmänkin. Niitä pidettiin siunauksina.”

Siunauksena!? Kuinka vitussa tämä on siunaus? Täytyykö mun välttämättä synnyttää? Mitä sitten jos en?”

”Ei siinä enää kauaa mene, neljä kuukautta, arvioisin. Se kuka tämän on tehnyt, on kyllä unohtanut etiketin aivan täysin. Kyllä sua olisi kuulunut valmistella paremmin.”

Tip tip tip.

Tsunamilla oli kokonaisille kiharoille vääntäytyneet suortuvat ja kapeat kasvot. Merenvihreät silmät olivat antaneet hänelle nimen.

”Keneltä se sitten näyttää? Onko se mun?”

Suru viivähti Iskan kasvoilla ja tämä tuntui etsivän sopivaa vastausta iglun ikkunan takaa avautuvasta maisemasta.

”Se on sinua nyt ja sitten nopeasti, kuin valokatkaisijaa räpsäyttämällä, se ei enää ole. Synnytät sen ja joku kyllä tulee omansa noutamaan, siitä voit olla varma.”

Kammotus ja ahdistus vyöryivät Tsunamin harteille ja niskaan. Ihan sairasta miten epäreilua. Hän pudisti päätään. ”Ei.”

Hän kompuroi kovaksi pakkautunutta lunta ulos majasta ja istui lumiskootterin kyytiin. Hän hiveli avaimia virtalukossa ja katseli liekehtivää horisonttia.

Maksu luennasta unohtui. Mistä Tsunami olikaan arvannut, että hän kuulisi shamaanilta jotain tärkeää? Intuitio, aivot riensivät apuun.

Hän konttasi takaisin majaan, veti puukon vyöltään ja leikkasi päästään Iskalle yhden taivaan värisen kiehkuran, veti suoraksi ja laski rummun päälle. Kihara palautui muotoonsa kuin pannulla sätkivä kastemato.

”Mä en ole päässyt edes panemaan ketään kun mun vitusta tulee jo ihminen. Ihan kajahtanutta”, Tsunami tokaisi ja sylkäisi lumeen kolon.


Vei neljä kuukautta ja kolme yötä kunnes Tsunamin kohtu sanoi poks ja aika oli tullut. Lapsivesi solahti lämpimänä housuihin ja se tuntui kuin pidätyskyky olisi vain lakannut olemasta.

”Sairasta!” Tsunami kirkaisi supistusten ensimmäisten aaltojen iskeytyessä rantakivikkoon. Sattui ihan sikana eikä mieli pysynyt mukana, kunnes se oli vain jotain mitä hänen kehonsa käski.

Mene nelinkontin, pidätä, ponnista.

Synnyttäminen oli kummallista, raakaa, normaalia, likaista, puhdasta.

Ihmeellistä.

Kesän kainalossa kirkui turhautunut vauva. Tsunami puri alahuultaan ja nieli itkuaan. Hänen rintansa halusivat imettää vastasyntynyttä, vauvaa joka ei ollut hänen. Hän pelkäsi niin kovin sitä uhkaavasti lähenevää hetkeä, jolloin noita saapuisi ja veisi ihmeen pois.

Vauva itki asteen lujemmin ja loukkaantuneena: olen nälkäinen ja väsynyt, auta nyt!

Tsunami antoi periksi ja ruokki lapsen. Se kävi luonnollisesti ja helposti. Sattui vähän, ei liikaa. Hampaattomat leuat haukkasivat häneen kiinni ja punainen kinainen otus tiesi vain kuinka toimia.

”Juuri noin”, Tsunami kuiskasi ja silitti kahdella sormella punaista noitalapsen tukkaa samalla kun hänen sydämensä räjähti sirpaleiksi. Koskaan, kukaan, ei ollut särkenyt häntä yhtä kaikkialta.

Kahden tunnin ikäistä, nukkuvaa, ihanaa ja rakasta ja maidosta tyytyväistä lasta tuli noutamaan arvokkaasti askeltava ja vaatteiltaan hulmuava kyöpelivuorelainen. Tsunami leiskahti ja loiskahti seitsemän metrin korkuiseksi hyökyaalloksi ja karjui kuin meren pauhu.

Noita astui kohti heitä ja ojensi silkissä uivia käsivarsiaan.

”Ei, et onnistu, et niin kauan kuin hengitän”, Tsunami kihisi ja suojasi lastaan kaikellaan.

Vesiseinämä nousi kerrostaloja korkeammaksi, vyöryi kohisten ja vei mukanaan kaikenlaista kuonaa ja roskia. Myös sen ihmissaastan, noidan.


Tsunami ja pieni, upea, leiskuvaisen punainen Tornado,

olivat yhtä nyt.
« Viimeksi muokattu: 25.01.2021 10:09:46 kirjoittanut kaaos »
words make worlds

S A N C T U A R U L   D R A G O N U L U I

uusin jatkikseni, lohikäärmedrarry (K18)



hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 553
Mitä ihmettä, mikä teksti! Olin ihan silmät pyöreänä alusta loppuun saakka, tämä oli jotenkin niin yllättävä ja huikea :D Rohkea ja toimiva tulkinta raskaustroopista ja erityisesti loppuratkaisu oli mahtava. Tykkäsin siitäkin, että tässä päästiin ihan siihen synnytykseen asti eikä jääty vain odotusaikaan, sillä sekin olisi ollut yksi mahdollisuus. Alun tapaaminen Iska Julielin kanssa oli nimittäin jo itsessään todella hyvä ja jännittävä kohtaus (etenkin nuo otsan nuoleminen, se piirtyi verkkokalvolle jotenkin niin täsmällisesti :D), mutta tykkäsin siitä, että tässä saatiin elää Tsunamin mukana raskauden "alku", keskikohta ja loppu.

Oli hurjan kivaa päästä lukemaan näin nopeasti sulta uusi arkinen maagisuus -genreen taipuva teksti, kun juuri sain luettua sen Auerin ja Leopoldin. Tässäkin pidän siitä, kuinka mutkat vedetään suoriksi, mutta shamaani kertoo juuri sopivasti, että lukija ja Tsunami itse tietävät, mitä suurin piirtein on tapahtunut. Tsunami on mielestäni sellainen hahmo, johon on helppo tykästyä ja tässä hänen tuntemuksensa olivat jotenkin niin oikein, että ei voinut tehdä muuta kuin nyökkäillä menon mukana :D Lopun synnytys on oikeastaan todella kauniisti kuvattu, mutta niin, että siihen sekoittuu myös hieman niitä synnytyksen vähemmän kauniita puolia:

Lainaus
Mene nelinkontin, pidätä, ponnista.

Synnyttäminen oli kummallista, raakaa, normaalia, likaista, puhdasta.

Ihmeellistä.

Tsunamin äidinvaiston herääminen on myös hienosti kuvailtu ja pidin siitä, millainen emokarhu hänestä tulee tuon noidan tullessa hakemaan lastaan. Tässä korostuivat nuo todella upeat vesimetaforat, joita on ripoteltuna pitkin tekstiä, ja loppu henkii sellaista hengästyttävää voimaa, mikä jätti minut todelliseen vau-tilaan :D Ja Tornado, oi että! Tsunami ja Tornado yhdessä ovat kyllä tappava yhdistelmä, joten... Tässä on aineksia vaikka mihin! Todella hieno ja ennen kaikkea yllättävä teksti, tykkäsin tästä mielettömästi! Kiitos :D

between the sea
and the dream of the sea

kaaos

  • ***
  • Viestejä: 611
Hiddenben: Eikä, ihanaa saada tähän hassuun shottiin kommentti :') Vieläpä noin kiva sellainen! Tosi kiva kuulla sun ajatuksia tästä ja että pidit. Hyvä, että ettei ollut sentään liian suurpiirteistä kerrontaa, tuntuu että joskus sitä yliselittää tai sitten jää vähän liian paljon sanomatta.

kiitos vielä!<3
words make worlds

S A N C T U A R U L   D R A G O N U L U I

uusin jatkikseni, lohikäärmedrarry (K18)



marieophelia

  • ***
  • Viestejä: 95
Ohhoh, vau! Tämäpä oli tarina! Olen ihan shokissa, taisin samaistua Tsunamin tunteisiin aika vahvasti. Itsekin taisin henkäistä ei!, kun shamaani kertoi, että noita tulisi noutamaan lasta.

Tässä on todella mielenkiintoisesti yhdistetty moderni aika ja ajaton muinaiskansojen elämänpiiri. Pysähdyin useammaksikin hetkeksi äimistelemään, kun shamaani puhuu niinkin nykyaikaisin termein kuin testitulos ja sama henkilö voi sekä ajaa suksiskootteria, että käydä shamaanin luona! :D Mutta ihan mahtavaa, että näin on! Myös se, että Tsunami on samalla luonnonilmiö, että hyvin inhimillinen valloitti mut täysin. Todella isoja asioitahan tässä tapahtuu hyvin nopeasti, mutta mielestäni tarina sopii tällaisenaan näihin hahmoihin. Kertomus on samalla mystinen että samaistuttava, en voi kuin ihastella!  Loppuratkaisu on aivan loistava, tulee jotenkin kathartinen olo, kun Tsunamin rakkaus lapseensa on niin vahva ja hän itse on myös lopulta niin voimakas. Noidan toiminta tässä on niin käsittämättömän tunteetonta, että juuri näin tämän piti mennäkin.

Kiitos todella, todella paljon tästä! (Ja kiitos kommenttikampanjan Waulishille, joka kehotti lukemaan jotain TROPES-haasteesta! :) )

 
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: lotus