Kirjoittaja Aihe: Viimanniemi | S | tuonpuoleinen slice of life | raapaleita | 6/x 15.2  (Luettu 334 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 381
  • yks pieni höpötiainen
Ikäraja: S
Tyylilaji: tuonpuoleinen slice of life ja ehkä hippu romantiikkaa
Hahmot: Kerry ja Totto + muita
Yhteenveto: Totto on kuollut, ja hän tietää sen, mutta ehkä kuolleena oleminen ei olekaan loppujen lopuksi niin kamalaa.
Haasteet: FinFanFun1000 (670. lautturi), Originaalikiipeily (146. tuonpuoleinen) ja Spotify Wrapped (Alec Holowka - Title)

A/N: Inspiroiduin sanasta lautturi! Minua on aina kiehtonut kaikki tuonpuoleiskuvitelmat, ja siksi tätä oli kiva lähteä suunnittelemaan. Synkästä kehyksestä huolimatta tämän on tarkoitus olla lämmin tarina.




Kaiken muotoinen palaute lämmittää ja ilahduttaa! ♥︎



V I I M A N N I E M I

1

Tämä on tosi paha juttu, Totto mietti seistessään tähdettömän yötaivaan alla. Metsän mustat puut olivat kietoutuneet pahaenteiseen usvaan. Varikset raakkuivat. Kaikki täällä oli kuollutta, myös Totto. Sen hän tiesi. Tottoa masensi. Ei ollut kivaa olla kuollut. Totto olisi paljon mieluummin ollut... missä? Hän haeskeli vastausta, jonka oli ajatellut olevan nokkela, mutta se teki hänelle tylyt oharit. Hänen muistoissaan oli ääntä ja väriä, mutta ei henkilötietoja. Yksityiskohdat puuttuivat. Niinpä Totolle ei tarjoutunut tilaisuutta ilmentää huumorintajuaan, joka varmasti olisi tuonut lohtua tähän ankeaan elämättömyyteen. Toimintamalli tuntui kohtuuttoman raa’alta näissä erityisissä olosuhteissa.

Totto otti askeleen. Ruoho raksui kammottavasti hänen jaloissaan. Hän rypisti kulmiaan ja kumartui. Hän ei nähnyt, minkä päällä seisoi, mutta se ei tuntunut sopivan ”ruohon” määritelmään. Totto ojensi kätensä ja tunnusteli. Sormet tavoittivat pieniä osia. Ne olivat kovia ja niljaisia ja teräväreunaisia. Muoto vaihteli. Jokin hauraampi osa napsahti Toton sormien välissä, ja sitten hän tajusi, mitä piteli käsissään. Luita. Ahaa, niinpä, totta kai hän käveli luuröykkiöiden päällä. Olisihan mielikuvitukseton sorapolku turmellut ihan tyystin paikan kolkon ilmapiirin.

Totto pudotti pienen rangallisen kädestään. Hän törmäsi päistikkaa puuhun. Totto putosi maahan, mutta nousi vikkelästi ja pahasti harmissaan. Ylpeys kipeästi lommolla Totto jatkoi matkaa kädet koholla edessään. Paljaat oksat riipivät kasvoja ja hänen tukkaansa. Seuraavasta harha-askeleesta ei edellisten tavoin luonnollisestikaan annettu varoitusta. Totto tajusi kierivänsä alas mäkeä ja ajatteli, että kai tämänkin oli nyt vain tapahduttava.

Hän tömähtää mätkähti joen törmälle. Sen hapokkaana sihisevä vesi poltti kärjet Toton lenkkareista tehden niistä erittäin epäkäytännölliset sandaalit. Totto jäi maahan. Häntä ei huvittanut enää yrittää ottaa selvää, mikä oli tämä paikka ja miksi hän oli siellä. Tämä kaikki tuntui vain siltä, että häntä kiusattiin ja nöyryytettiin. Totto ei kokenut ansainneensa sellaista. Hän pani kädet puuskaan aikeenaan jumittaa juuri tässä niin kauan, kunnes joku viimein suvaitsisi saapua paikalle ja selittää hieman. Totto sai odottaa pitkään, mutta ei onneksi ikuisesti.



2

Valonheitin pimeässä havahdutti Toton alakuloisesta turtumuksestaan. Hän varjosti särkeviä silmiään. Jokin oli tulossa joen yli. Hän kuuli veden loiskeen ja koneen tasaisen hurinan. Syvänvihreäksi maalattu lautta näytti järkyttävältä väriläikältä joentörmän ankeutta vasten. Se on lossi, Totto ajatteli.

Hän oli niin hämillään, ettei osannut kuin katsoa, kun lossi tulla putkutti lähemmäs. Lautan rantautuminen kävi raivostuttavan verkkaisesti. Vihreällä kannella ei näkynyt ketään, mutta sitten sen tunkkaisen keltaisesta kopista nousi hahmo. Hänellä oli lyhty ja kipparilakki päässä. Hän hypähti ketterästi rantaan ja tuli suoraan kohti maassa kyyhöttävää Tottoa.

Lautturi oli pitkä ja hontelo. Hänellä oli paljon pisamia ja ruskean kipparilakin alta pursusi runsaasti punaista tukkaa. Lautturilla oli leveät, pehmeät kasvot ja haaveilevat silmät. Hän näytti ystävälliseltä.

”Hei”, lautturi sanoi ja tarkasteli Tottoa lyhtynsä alta. ”Et kai ole joutunut kauaa odottamaan?”

”Jouduin”, Totto sanoi pahantuulisesti, ”ja reitti tänne oli suoraan sanottuna ihan perseestä.”

”Niin”, lautturi myönteli. ”Tämä on kaikista huonoin ylityspaikka. Se tiedetään. Ikävää, että jouduit tänne.”

Hänen myötätuntonsa häkellytti Tottoa. Hänelle tuli lämmin ja huomioitu olo. Tietämättään Totto oli kaivannut juuri jotakuta sellaista, joka myötäeläisi Toton kokemaa ja sanoisi, ettei tämä ollut hänen syytään. No, sitä lautturi ei varsinaisesti ollut sanonut, mutta Totto piti hänestä silti.

”Oletko sinä...” Totto vaikeni äkisti, koska hän ei tiennyt, miten olisi muotoillut jotain niin suurta.

”En ole”, lautturi sanoi kuin ymmärtäisi. ”Ei täällä ole ketään sellaista. Olen kuten sinä.”

”Kuollut?” Totto kysyi arasti.

”Jep. Nimeni on Kerry. Entä sinun?”

”Totto.”

”Ai, ihanko totta?”

Kerryn kysymys sai Toton hämilleen. Se ei kuulostanut ivalliselta vaan vilpittömän uteliaalta. Epäilys alkoi nykiä Toton sisuksia.

”Eikö se olekaan minun nimeni?” Oliko hänelle annettu kehnon ylityspaikan lisäksi väärä nimikin? Epätoivo jysähti vatsaan kuin nyrkinisku. Mikään ei tuntunut sujuvan.

”On varmasti, en minä sitä”, Kerry sanoi lempeästi huomattuaan Toton surkeuden. ”Se on kiva.”

Lautturi ojensi Totolle kätensä. Hän hymyili silmät lohdullisesti tuikehtien.

”Mennäänkös sitten?”



« Viimeksi muokattu: 15.02.2021 13:25:39 kirjoittanut Sokerisiipi »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 569
Ooh, onpa tämä mielenkiintoinen aloitus! Slice of life ja tuonpuoleinen maailma ovat yhdistelmänä todella outo, mutta ai että, kun tykkään siitä :D Ja vielä päähenkilö nimeltä Totto ja punapäinen lautturi! Mahtavaa!

Tuonpuoleiskuvitelmat ovat kyllä todella mielenkiintoisia, sillä ne voivat todella olla aivan mitä tahansa. Tässä Toton saapuminen tuonpuoleiseen muistutti melkein käänteistä Narniaan saapumista, sillä muistaakseni siinäkin Lucy kulkee vaatekaapin läpi hetken pimeydessä ja haparoi käsillään, kunnes pääsee toiselle puolelle - tässä kaikki vain on aivan toisin :D Erityisesti tuo joki, jonka "hapokkaana sihisevä vesi poltti kärjet Toton lenkkareista tehden niistä erittäin epäkäytännölliset sandaalit" on aivan huikea yksityiskohta (vaikkakin kamala) ja toi oman humoristisen sävyn mukaan tekstiin. Muutenkin tykkään kovasti siitä, että Totto on niin rento ja suhteellisen rauhallinen kaikesta huolimatta!

Kerry ja hänen lauttansa tuovat jännittävän elementin mukaan tarinaan ja odotan todella mielenkiinnolla, mihin tarina lähtee kulkemaan. Tälle naurahdin ääneen:

Lainaus
”Hei”, lautturi sanoi ja tarkasteli Tottoa lyhtynsä alta. ”Et kai ole joutunut kauaa odottamaan?”

”Jouduin”, Totto sanoi pahantuulisesti, ”ja reitti tänne oli suoraan sanottuna ihan perseestä.”

sillä tässä on sellaista täydellistä rehellisyyttä, mitä tuonpuoleinen kaipaa :P Samalla uskon, että Kerryn rauhallisuus ja lempeys tuo hyvää tasapainoa Toton mielentilalle. Todella mielenkiintoinen aloitus! Kiitos tästä, luen mielelläni lisää :)

between the sea
and the dream of the sea

Salem

  • ***
  • Viestejä: 147
Tässä oli tosi kiinnostava tunnelma, toisaalta jopa pelottava, mutta myös lohdullinen. Pidin kuvailusta ja yksityiskohdista, ja jotenkin päähenkilö oli kovin samaistuttava. Kaikilla on kuitenkin ollut joskus samanlaisia tuntemuksia kuin Totolla tässä.

Laittaisin lainauksia, mutta olen mobiilin varassa pari viikkoa. Pidin paljon tuosta kohdasta, jossa Totto astui harhaan ja putosi, ja mietti vain lakonisesti, että kai senkin pitää tapahtua.
I'd follow you to Canada or Mexico, you know that baby wolf

Mikäli ficcini herättävät ajatuksia, yksärillä voi lattaa kommenttia ♥

ex-summerblue
Ava by Ingrid

Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 566
Tämäpäs on aivan ihanan kuuloinen, vaikka tuonpuoleisessa ollaankin. Totto vaikuttaa tosi symppikseltä. Naureskelin hänen asenteelle tuossa ensimmäisessaä rapsussa. Että jahas, kai tänkin pitää tapahtua, samapa tuo :D Voi Totto. Kävi myös kyllä sääliksi toista, kun sillä tavalla sattui tuommosia asioita hänelle. Onneksi ei jokeen sentään itse pudonnut, olisi käynyt köpelösti :<

Olit kuvaillut ihanasti tuota tuonpuoleisen ympäristöä. Miulle jäi siitä sellainen usvainen, mystinen mielikuva. Kuvittelin mielessäni paikan jotenkin violetin sävyiseksi, en tiedä miksi. Ah, ihanaa että tuo lossi oli värikäs. Vihreä keltaisella kopilla, kyllä. Ainakin sen olettaisi näkevän helposti, kun lähestyy. Kerry kuulostaa myös symppikseltä, mutta eri tavalla. Hän vaikuttaa sellaiselta lempeältä ja rauhalliselta. Onneksi Totto sai Kerryn läsnäolosta jo hieman lohtua. Ja ihanaa kuinka Kerry tavallaan tiesi, mitä Totto halusi kysyä.

Tässä oli kepeää synkkyyttä, mutta myös huumoria ja lempeyttä. Ihanaa että Totto tiedostaa olevansa kuollut ja hyväksyy sen, eikä panikoi. Ehdottomasti lempparijutut oli tästä tuon ekan osan Toton tuommoinen no, semmonen toteavuus, että jaaha :'D

Ah, jäänpäs innolla odottamaan että mitä Tottoa (ja Kerryä) tuolla tuonpuoleisessa odottaa. Kiitos paljon tästä ♥

ava by Sokerisiipi, bannu by Ingrid

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 381
  • yks pieni höpötiainen
hiddenben: Oudot, odottamattomat genreyhdistelmät virkistävät! Todella kiva kuulla, että aloitus oli kiinnostava ja Totto ja punapäinen lautturi hurmasivat. Hyvä, että kerronnan huumori ei tuntunut luotaan työntävältä vaan sopi mukaan ja sai jopa naurahtamaan, mahtavaa! Oi, kiitokset kommentista!!

Salem: Toton lakonisuus on kyllä hyvin samaistuttavaa ja surkuhupaisaa! Kiva kuulla, että tässä oli kiintoisia, vaihtelevia tunnelmia. Kiitos kommentista!!

Seila: Jee, ihana kuulla <3 Toton asenne kuolemaan on kyllä valloittava! Ympäristökuvaus onnistui siis kutakuinkin niin kuin oli tarkoituskin, hienoa! Kiva, että pidät Kerrystäkin! Kiitos kommentista!!



3

Totto pysyi tiukasti Kerryn lähellä, kun he astuivat lossiin. Hän seurasi toista myös keltaiseen ohjauskoppiin. Kerry ei vaikuttanut harmistuvan asiasta. Hän oli rauhallinen ja hyväntuulinen. Se rauhoitti Tottoa.

”Millaisia muut ylityspaikat ovat?” Totto kysyi, kun lossi lähti taas liikkeelle. Totto oli helpottunut päästessään pois siitä kammottavasta paikasta, joka oli aiheuttanut hänelle pelkkää mielipahaa. Hän tähyili toiveikkaasti ikkunasta, mutta ei nähnyt vastarantaa, pelkkää torjuvaa sumua vain. Oli hirveän pimeää. Onneksi Kerry oli tuonut lyhdyn mukanaan. Totto katseli iloisesti lepattavaa liekkiä ja uskalsi ajatella olevansa turvassa.

”Valoisia ja kodikkaita”, Kerry sanoi. Hän vaikutti olevan juttuseurasta mielissään. ”Ne pitävät tulokkaat aloillaan ja rauhallisina, kuten tarkoitus onkin. Ei me oikein tiedetä, mitä varten tämä paikka on, koska se ei täytä tehtäväänsä.”

”No ei tosiaan”, Totto mutisi kitkerästi. Kerry hymyili. Se rohkaisi häntä kyselemään lisää. ”Sanoit, ettet ole – mutta kuitenkin sinä tulit hakemaan minua. Miksi?”

”Kuuluu asiaan”, Kerry sanoi. ”Sattui vain olemaan minun vuoroni. Meillä on työlista.”

”Meillä?”

”Jälkeisen asukkailla. Minä asun Viimanniemessä. Meillä ja Tähtipoukamalla on sopimus siitä, että huolehdimme vuorollamme tästä ylityspaikasta.”

Jälkeinen. Viimanniemi. Tähtipoukama. Toton pää tuntui ahtaalta, kun hän yritti järjestellä outoja nimiä ja niiden merkityksiä mielessään.

”Millainen paikka se Viimanniemi on?”

”Se on koti”, Kerry sanoi lämpimästi. Tottoa pelotti kysyä, minne hänen olisi tarkoitus mennä, kun he tulisivat perille. Hän päätti olla ajattelematta asiaa ennen kuin olisi ihan pakko. Kysy jotain muuta, Totto patisti itseään, jotta lohduttomuus pysyisi loitolla.

”Täällä ei siis ole johtajia tai... jumalia?” Totto ei ollut varma, mistä hän tiesi kysyä sellaisista olennoista. Se vain tuntui välttämättömältä kuin hänen olisi kuulunut kysyä sitä.

”Ei ole”, Kerry sanoi. ”On vain ihmisiä. Me huolehdimme toisistamme ja määrittelemme itse, minkä koemme velvollisuudeksemme. Lautturina toimiminen on vapaaehtoista. Ei kukaan pakota meitä siihen.”

Ei johtajia, ei jumalia. Ei ketään, jolta saada ehdottomia totuuksia siitä, mitä Totto oli ollut ja mitä hän oli nyt, ja miksi se kaikki oli tapahtunut. Se oli liikaa. Totto ei tahtonut tietää enempää. Hänen rintaansa rusensi. Toton silmät levisivät järkytyksestä.

”Minuun sattuu”, Totto kuiskasi hämillään ja katsoi Kerryyn saadakseen apua. Kerry näytti surulliselta sanoessaan:

”Kuolema ei ole kivuton.”

Totto ei tiennyt, mitä hän oli odottanut, mutta ei tätä.



Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 381
  • yks pieni höpötiainen
4

Matka eteni hitaasti. Lossi yskähteli ja kirskahteli pahaenteisesti Toton alla. Hän ponkaisi jaloilleen ja puhkui kiukkuista riidanhalua. Aikoiko tämäkin tinapurkki pitää Tottoa pilkkanaan repeämällä möhkäleeksi romumetallia? Kaikki oli niin epäreilua ja järjetöntä, ettei happojokeen hyppääminenkään tuntunut enää vaihtoehdoista pahimmalta. Mikä edes voisi olla kuolemaa kurjempi kohtalo?

”Miten pärjäilet?” Kerry kysyi. Vaikka hän kuulostikin vilpittömän huolehtivalta, kysymys ei lepyttänyt Toton myrskyävää mieltä.

”Tässä kurjassa rotiskossa pitäisi kai olla kiitollinen pelkästään siitä, että me yhä ollaan pinnan tällä puolella”, Totto jupisi ja tuli vilkaisseeksi samalla lautturia. Kerryn leuka kiristyi synkkään jurotukseen ja valo tuikahti sammuksiin hänen silmistään. Totto tajusi heti loukanneensa häntä. Voi helvetti. Totto puri tuskastuneena poskeaan. Hän ei tahtonut menettää ainoaa turvaköyttään tässä vieraassa ja vihamielisessä paikassa. Toton oli korjattava erehdyksensä viipymättä.

”Anteeksi”, Totto sanoi katuvasti. ”En tarkoittanut – hienostihan tämä kulkee. Olet todella taitava –”

”Anteeksi, mutta minusta olisi parempi, jos viettäisit loppuajan kannella”, Kerry sanoi kylmäkiskoisesti edes vilkaisematta Tottoon. Se tuntui kamalalta. Totto olisi tahtonut kysyä, saisiko hän ottaa lyhdyn mukaansa, mutta lautturi oli jo vetänyt kipparilakin torjuvasti silmilleen. Selvästikään Kerry ei tahtonut enää puhua hänen kanssaan. Totto pysyi vaiti. Kurkku mielipahasta kouristellen hän poistui kannelle. He olivat keskellä sankinta sumua. Mitään ei näkynyt. Vesi sihisi vihaisesti lossin ympärillä, mutta se ei näemmä mahtanut lautan ylitykselle mitään. Lossi kulki vakaasti ja Totto tunsi itsensä yhä typerämmäksi. Hän katsoi säikkynä olkansa yli ohjauskoppiin, mutta näki ainoastaan lautturin mustan siluetin. Valonheittimet osoittivat veteen. Kannella oli seurana vain yksinäistä hämärää. Totto istui alas kylmälle metallille, halasi polviaan ja tunsi itsensä hirvittävän hylätyksi.



Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 381
  • yks pieni höpötiainen
5

Maailma lasin takana oli sininen ja ihana. Hän painoi kätensä vasten lasia ja tuijotti suu auki sen takana lipuvia kaloja. Niitä oli monta, ja ne olivat tosi värikkäitä! Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hienoa.

”Katso, koralleja!” isosisko sanoi innostuneena. ”Eikö ole hassun muotoisia?”

Hän katsoi kiviä ja rypisti otsaansa. Ne näyttivät sairailta kukkakaaleilta eikä hänen tehnyt mieli katsella moista.

”Mennään katsomaan niitä isoja kaloja!”

”Hyvä on, synttärisankari”, sisko nauroi. He kävelivät käytävään, jossa kattokin oli lasia ja heidän yläpuolellaan ui hurjia petoja. Hän ojensi kaipaavasti kätensä ja silloin sisko nosti hänet vasarahaiden tasolle. Hänen naurunsa kaikui läpi akvaarion.



”Totto, herää, nyt ollaan perillä.”

Totto avasi silmänsä. Hänellä oli mukava, tyytyväinen olo, kunnes hän tajusi, että oli pimeää ja makuualasta oli kylmä. Hän kavahti pystyyn ja perääntyi puhujasta, jolla oli pitkä, punainen tukka ja paljon pisamia. Äkkiä Totto tajusi tuntevansa hänet.

”Kerry?” hänen äänensä oli pieni.

”Se olen minä”, Kerry sanoi. Totto kurtisti kulmiaan. Kerry näytti erilaiselta. Hän oli suurempi ja pidempi, ja hänen äänensä... se oli syvempi.

”Sinä olet vanha”, Totto sanoi syyttävästi. Kerry nauroi silmät säihkyen. Hänellä oli aikuisen naurukin. Se kuulosti... varovaiselta. Totto ei oikein pitänyt siitä.

”Sinä olet lapsi.”

”Olenko?” Totto hämmästyi ja katsoi käsiään. Kerry oli oikeassa. Ne olivat pienet ja pulleat. Se oli hyvin eriskummallista. ”Miksi?”

”Sinusta kai vain tuntuu siltä”, Kerry sanoi. ”Ei hätää.”

Kerry ojensi kättään. Totto empi, mutta tarttui siihen lopulta. Käsi oli suuri ja luotettava hänen omansa ympärillä. Totolle tuli heti parempi olo.

”Etkö ole enää vihainen?” Totto kysyi.

”En”, Kerry sanoi. ”Olin aika typerä.”

”Etkä ollut”, Totto väitti vastaan. ”Sanoin rumasti jostakin, mikä on sinulle rakas. Siitä kuuluukin suuttua!”

Kerry hiljentyi miettimään sitä. He tulivat laiturille. Veden ja lossin väliin jäi iso aukko. Totto ei uskonut pääsevänsä siitä. Kerry hypähti maihin ja yhtä mutkattomasti hän nosti Toton viereensä. Satamassa oli vain yksi lamppu ja sekin rätisi ja sähisi vihaisesti. Se pelotti Tottoa. Hän painautui lähemmäksi Kerryä.

”Kerry...” Totto piipitti. Kerry polvistui hänen viereensä. Hänen ilmeensä oli totinen, mutta hellä.

”Niin?”

”Voinko tulla sinun kanssasi –” Totto nielaisi lauseen lopun. Hän oli unohtanut, missä Kerry asui.

”Sinnehän minä olen sinua viemässäkin”, Kerry sanoi, ”ja voit viipyä niin kauan kuin haluat.”

Totto hengähti syvään ja helpottuneena. Hän rutisti Kerryä kaikin voimin. Samassa hän jo oli tätä pidempi. Kerry nousi. He katsoivat toisiaan. He olivat nyt yhtä pitkiä. Kerry nuortui Toton silmien edessä. Hän hoikentui. Punainen tukka kiepsahti taas valloilleen. Kasvot silisivät. Silmissä säkenöi vapaus.

”Mitä helvettiä!” Totto nauroi ja tyrkkäsi Kerryä olkapäähän.

”Siihen tottuu”, lautturi sanoi arkisesti.

Kerryn auto näytti siltä kuin se olisi kuollakseen tahtonut irtisanoutua omasta käyttötarkoituksestaan. Pelkkä kasassa pysyminen oli selvästi yhtä kärsimystä.

”Ihastuttava”, Totto sanoi turhan pirteästi.

”Suu suppuun ja kyytiin”, napautti Kerry. Totto totteli naureskellen.



Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 566
Kivaa että olet jatkanut tätä!

On hyvin jännää nähdä millainen paikka tämä Jälkeinen on. Ainakin siellä paikoilla on oikein kivat nimet. Ja jännää ettei ole mitään jumalia. On vain ihmisiä, kuolleita sellaisia, toimimassa yhdessä niin kuin parhaaksi näkevät. Ihana ajatus sillä tavalla, ettei kuolemassa ole ketään, joka pomottaisi ja jota pitäisi palvoa. Voi Totto kun epäröi, että minne hänen pitäisi mennä sitten, kun he saapuvat perille. Totta kai sellaiset asiat mietityttävät. Missä voisi ja saisi asua. Onneksi Totolla on Kerry ohjaamassa ja auttamassa.

Voi Totto. Totta kai häntä nyt stressaa kaikki ja luottamus lossiinkin tuntuu vähäiseltä. Kaikki on ihan uutta ja kysymyksiä on paljon. Toki silloin päästää suustaan sammakoita, kun on stressaantunut kaikesta. Tietenkään Kerry ei ota lossin kyseenalaistamista hyvällä. Ihanaa että Kerry selkeästi pitää "työstään" ja luottaa lossiinsa. Totta kai Kerryä sitten sattuu, kun toinen tulee ja toteaa, että mikäs purkki tämäkin on. Tuossa neljännessä rapsussa oli jotenkin sellainen tumma tunnelma, mistä pidin. Sellainen surullisen tumma.

Ah, kurkistus Toton elämään. Ihana pätkä akvaariosta. Naurahdin sairaille kukkakaaleille :D Hyvin sanottu. Vooi, Totto oli unta nähdessään muuttunut lapseksi! Jännä juttu, että voi muuttua tuntemustensa perusteella. Tai siis, ei tietenkään varmasti kuolemassa ole mitään absoluuttista ikää. Ehkä se, jolloin olet kuollut? Mutta hauska idea, että sen perusteella, miltä tuntuu, voi muuttua. Kerrykin on ilmeisesti vanhentunut sen vuoksi, että Totto oli yllättäen lapsi ja tahtoi pitää tästä huolta.

Ihanaa ettei Kerry ole enää vihainen ja antaa Toton tulla kanssaan luokseen. Ainakin yksi asia, mistä Toton ei toistaiseksi tarvitse murehtia. Jännää nähdä millainen paikka tuo Viimanniemi on.

Kiitos paljon näistä rapsuista. Näissä kaikissa on miusta ollut jotenkin sellainen sumuisa, sinertävä tunnelma. Siitä olen pitänyt :3

ava by Sokerisiipi, bannu by Ingrid

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 957
Heissan ja terveisiä kommenttikampanjasta. Tässä vaikutti olevan mielenkiintoinen alkuasetelma ja olin tätä vähän silmäillytkin jo aikaisemmin. Viimaniemi kuulostaa tosi siistiltä paikalta ja sopii jotenkin tunnelmaan lautturista ja tuonpuoleisesta ja sellaisesta. Totto ja Kerry on kanssa todella hauskoja nimiä ja uniikkeja.

Pidin todella paljon ensimmäisen osan ympäristön kuvailusta ja ensikosketuksesta Tottoon. Tähdetön taivas, mustat puut, usva, varikset, luupolku ja kaikki sellainen loi aivan omanlaisen tunnelman. Valonheittimen tuoman äkillisen valon pystyi melkein aistimaan itsekin ruudun tältä puolelta. Pidin myös Kerryn ja Totton sanailusta ja varsinkin Kerryn kommentista Totton nimestä. Totton ylityspaikka myös vaikuttaakin erittäin kehnolta.

Uu lossin keltaisuus vaikutti myös ihanalta pikku yksityiskohdalta. Ja onpas juuri Tottolle osuvaa että juuri hän joutui sille huonoimmalle ylityspaikalle :D  Onneksi Kerry kuitenkin tuli hakemaan häntä. Ihanasti kanssa oli selitetty vähän lisää tästä maailmasta. Jälkeisestä, Viimaniemestä ja Tähtipoukamasta. Näiden paikkojen nimet on oikeen loistavat. ”Kuolema ei ole kivuton.” Tästä lausahduksesta pidin varmaan eniten. Vähän mietityttää, että mihinkäs se Totto on kuollut, kun sitä ei vielä ole mainittu vai eikö hän muista sitäkään.

Voi Tottoa kun meni tuollaista sanomaan. Hänellä ja Kerryllä näytti menevän jo oikein hyvin, mutta sitten tämä :( Tulee vähän sääli Tottoa, hänkun on juuri kuollut ja sitten menee mönkään vielä sen ainoan juttukaverin kanssa, mutta tuo lautta on selkeesti todella tärkeä Kerrylle.

Oi palanen Totton edellisestä elämästä tuntui oikean siniseltä. Ihanaa kuulla siitäkin puolesta vähän, vaikka tavallaan ”merkityksetön” muisto olikin. On kyllä kuitenkin aivan erilainen paikka sininen akvaario kuin tuo alun pimeä paikka, josta Totto löysi itsensä kuoltuaan.

Tämä vanhenemis-nuorenemis jutska on myös erittäin mielenkiintoinen. Jännää, mutta tavallaan sopivaa, että tuonpuoleisessa ”ulkoinen ikä” vastaa ihmisen omia tuntemuksia. Hyvä kuitenkin, että Totto ja ja Kerry sai välinsä selvitettyä ja nyt heidän edessään on yhteinen matka, kun nähdään mitä Totton elämässä seuraavaksi tapahtuu.

Kokonaisuutena tämä on erittäin mielenkiintoinen teksti ja jäi paljon odotuksia seuraaviin osiin. Haluan ehdottomasti kuulla lisää Jälkeisestä, Tottosta ja Kerrystä. Tämä oli oikein mukava lukukokemus ja jään odottamaan jatkoa!

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 569
Jee, vihdoin sain aikaiseksi tulla lukemaan jatkoa tähän tarinaan! Tämä jatkuu kyllä yhtä jännittävänä kuin alkoikin ja on hauskaa päästä tutustumaan tähän Jälkeiseen hieman paremmin. Erityisen hauska yksityiskohta on tuo oman kehon muuttuminen olotilan mukaan, se tuo oman jännän lisäelementin tarinaan sen lisäksi, että ollaan kuoleman jälkeisessä maailmassa :P Pidän myös siitä, että jumalia tai johtajia ei ole vaan ihmiset luovat oman Jälkeisensä itse. Kerry on ainakin oiva esimerkki yhdestä näistä ihmisistä, mutta odotan mielenkiinnolla, ketä muita Totto tulee tapaamaan tämän seikkailun edetessä!

Näissä raapaleissa on muutenkin kivoja elementtejä, jotka tuovat tarinaan hyvää vauhtia ja eloa. Tuo Kerryn ja Toton hetkellinen konflikti oli varsin toimiva ja oli hauska, että Totto uskaltautui vähän kettuilemaan Kerryn autosta, mutta että se ei enää johtanut kinaan vaan he löytävät yhteisen sävelen :P Myös takauma Toton elävään elämään oli todella toimiva ja sellaisia luen mielelläni lisääkin! Ehkä jossain vaiheessa selviää, miten Totto kuoli. Ylipäätänsä on ihanaa olla mukana eikä oikein tietää, mitä tulee tapahtumaan - vähän kuin lukisi kirjaa ilman, että on lukenut takakannen :D

Toivottavasti innostut kirjoittamaan lisää! Minä ainakin luen kovin mielelläni :) Kiitos näistä uusista osista!

between the sea
and the dream of the sea

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 381
  • yks pieni höpötiainen
Kiitos ihan hirmusti teille kommenteista, Seila, Lyra ja hiddenben! Oli ihanaa lukea teidän ajatuksia ja fiiliksiä ♥︎



6

Tietä ei ollut valaistu. Kerryn lava-auton etuvalot olivat kuitenkin kirkkaat. Ne halkaisivat vaivattomasti heidän edessään odottavan pimeyden. Se rauhoitti Toton mieltä niin, että hän uskalsi esittää uusia kysymyksiä.

”Eikö täällä asu ketään?” Totto kysyi, kun satama jäi taakse ja edessä oli vain... no, ei oikein mitään, vain paljaita mäkiä ja kukkuloita. Hän ei nähnyt puita, pensaita eikä taloja. Totto oli odottanut pääsevänsä kauniimpaan paikkaan ylityksen jälkeen, mutta joutui nyt pettymään. Täällä oli aivan yhtä kolkkoa ja ikävää kuin joen takana.

”Ei enää”, Kerry sanoi. ”Sinä oletkin utelias.”

Totto kääntyi varautuneena häneen päin eikä tiennyt, sanoiko Kerry sen paheksuen vai jopa ärtyneenä. Punapää kuitenkin hymyili hänelle ratin takaa. Toton huoli heltyi.

”Monille pelkässä ylityksessä on järkytystä kerrakseen. He ovat tosi hiljaa, kun yrittävät ymmärtää kaikkea. Sinä olet erilainen. Sopeudut tilanteeseen kuin tilanteeseen ja esität paljon kysymyksiä. Olet valpas ja tarkka. Tuntuu kuin sinulla olisi selkeä päämäärä.”

”Ei minulla ole”, Totto mutisi ja hypisteli ovenkahvaa. Mikähän sellainen edes voisi olla, kun oli kuollut?

”Ei tarvitsekaan olla”, Kerry sanoi hyväntuulisesti, ”mutta tuo on hyvä asenne. Pidä siitä kiinni.”

Kerry otti paremman asennon ratin takana, kun he ajoivat pienen, nuhjuisen talokeskittymän läpi. Rakennukset olivat pimeitä ja selvästi hylättyjä. Toton ei tarvinnut edes kysyä mitään, kun Kerry jo selittikin:

”Tämä oli ennen nätimpi paikka. Täällä asui väkeä ja he pitivät paikat kunnossa, mutta sitten he lähtivät, yksi kerrallaan.”

”Miksi?” Totto kysyi.

”En tiedä. Joillakin vain on tarve lähteä.” Kerryn ääni oli muuttunut. Totto ei saanut kiinni hänen tunnetilastaan, sillä siinä ei varsinaisesti ollut surua eikä katkeruuttakaan, mutta jokin äänessä värisi. ”Ehkä he ajattelivat, että on pakko olla tätä enemmän ja lähtivät etsimään sitä, ja kun kaikki naapurit kaikkoavat ympäriltä, niin ei jäljelle jääneet tietenkään tahdo jäädä yksin tyhjien talojen keskelle.”

Totto ei ymmärtänyt, mutta nyt tuntui väärältä kysyä enempää. Tämä muutos Kerryssä huolestutti häntä. Hän tahtoi lohduttaa lautturia, vaikkei tiennyt, miten sen olisi tehnyt. Ehkei Kerry edes kaivannut lohtua, ei häneltä ainakaan. Totto ei halunnut ymmärtää Kerryn ystävällisyyttä väärin tai olettaa, että toinen halusi hänestä ystävän. Oli viisaampaa olla tukeutumatta Kerryyn liikaa. Punapää oli vain tehnyt velvollisuutensa kuljettamalla uuden tulokkaan vastarannalle. Todellisuudessa Totto oli omillaan.



Winga

  • Gremlin
  • ***
  • Viestejä: 2 359
Ai että! Tuonpuoleisen slice of life on kyllä niin kutkuttava yhdistelmä että pakkohan tätä on alkaa lukea!

Tykkään sinun tavasta kirjoittaa ihan kauheasti, ja kyllä tässäkin olen tykännyt kovasti. Kirjoitat kauhean hyvin raapaleita, jotka tuo esiin just tarpeeks eikä jätä liikaa avonaiseksi.

Nää hahmot on molemmat tosi kivoja, ihana Totto, joka yllättää Kerryn olemalla millainen on, ihana Kerry. Ja kauhean hauska ajatus tällainen, että tuonpuoleisessa on vähän samanlaista, että eletään yhä ryhmissä, mutta kaikki mitä käytetään on myös kuollutta. Kuollut vanha auto, kuollut vanha lossi. Ha. Varmasti pysyy pinnalla ikuisesti, koska eivät ne enää hajoa. Ja ihan mahtava idea tuo, että ihminen muuttuu sellaiseksi kuin millaiseksi olonsa tuntee!

Voi, haluan lisää Viimanniemestä tietää, että tuleeko sinne muita. Ja onko Tähtipoukamassakaan hirveästi ihmisiä! Kauheasti kysymyksiä! Tykkään hirveästi!
"It's just like I always say; if you want to find something weird you have to go downtown."

Seila

  • sokerihiiri
  • ***
  • Viestejä: 566
Tykkäsin paljon uudesta osasta! Tykkään pohdiskelusta ja saada tietoa, joten tuommoinen pohdiskeleva, utelias osa oli aivan nappi tähän väliin. Ihanaa kun uutta tulee ilmi vähän kerrallaan eikä Totto heti ole penäämässä kaikkea irti Kerrystä. Kuitenkin tuossa on muutenkin paljon sisäistettävää, että on kuollut ja Jälkeisessä.

Lempikohtani oli ehdottomasti tuo, kun Kerry puhui hylätyistä taloista ja pohti niiden sekä entisten asukkien kohtaloa. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, joten tietenkin liikutaan massan mukana. Ennen tuo paikka on varmaan kukoistanut jollain tapaa. Ehkä joku vielä muuttaa sinne takaisin?

Ja voi Totto. Totta kai Totto on omillaan, mutta Kerry antoi luvan viipyä luonaan niin kauan kuin haluaa. Ehkä Kerry on yksinäinen ja toivoisi seuraa. Ehkä Kerryllä ei ole oikeastaan ketään läheistä. Baww!

Kiitos taas hienosta rapsusta ❤️

ava by Sokerisiipi, bannu by Ingrid

marieophelia

  • ***
  • Viestejä: 115
Kolkon kaunis nimi Viimanniemi houkutteli avaamaan tämän tekstin, eikä turhaan! Pidin tekstin synkästä mutta tavallaan kuitenkin leppoisasta tunnelmasta ja mutkattomista hahmoista. Kekseliästä, miten kaikki esineetkin tuntuvat vetelevän viimeistään tuonpuoleisessa :) Hienon miljöön olet onnistunut rakentamaan. Jään odottelemaan jatkoa :)
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: lotus