Lahjoista parhain (Narcissa/Lucius, slice of life, fluff, one-shot & S)

[tirsu]

Nimi: Lahjoista parhain
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life & fluff
Paritus: Narcissa/Lucius
Ikäraja: S
Summary: Narcissa on malttamaton odottamaan
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on syntymäpäivälahja Larjukselle, jonka yhtenä toiveena oli onnellista Narcissa/Luciusta. Toivottavasti syntymäpäiväsi on mahtava ja että tämä pieni lahja on mieleesi (jonka nimellä en vihjaile mitään, vannon).


Lahjoista parhain


Seinäkynttelikköjen lisäksi käytäviä valaisi vihreinä ja kultasina välkkyvät jouluvalot, hopeiset köynnökset koristivat seiniä kiemurrellen, jokaiseen oveen oli ripustettu kranssi, jotka vaihtoivat väriä vihreästä hopeaan tai sinisestä violettiin. Joulukuuset tulisivat paikoilleen vasta parin päivän päästä, jolloin kotitontut koristelisivat ne loisteliaan ylellisiksi. Jouluntunnelma oli vallannut melkein koko kartanon saaden sen tummat sävyt katoamaan muutamaksi ihastuttavaksi viikoksi (jos se olisi vain mahdollista, tummat sävyt olisivat saaneet aikoja sitten kyytiä, se oli varmaa se).

Sievän pöydän ääressä kutsuvastauksia läpi käyvä Narcissa vilkuili somaa kultaista pöytäkelloaan vähän väliä. Pieni timanttirykelmä oli jo kuutosen päällä, mutta iso timanttirykelmä näytti kellon olevan vielä muutaman minuutin vajaa kuusi myöhäisiltapäivällä. Kestäisi hetken ennen kuin Lucius saapuisi kotiin töistä.

Yrittäen peitellä malttamattomuuttaan Narcissa kastoi joutsensulkakynänsä kärjen musteeseen ja merkitsi ylös Parkinsonien vastanneen myöntävästi esitettyyn joulutanssiaiskutsuun. Suurin osa vastauksista, jotka olivat jo saapuneet perille, olivat olleet myöntäviä mikä ei ollut tietenkään mikään ihme, sillä olihan kyseessä Malfoyn suvun vuosia kausia jatkuneet perinnejoulutanssiaiset. Monet janosivat saavansa itselleen kutsun, joita alettiin odottaa saapuvaksi jo syyskuun lopulla vaikka jo monia vuosia sitten kutsujen lähettämisajankohdaksi oli vakiintunut marraskuun alkupäivät.

Itse juhlia toki alettiin suunnitella melkein heti, kun edellinen juhla oli saatettu päätökseen. Malfoyn kartanonrouvalta odotettiin – pikemminkin vaadittiin – alustavia suunnitelmia loppiaiseen mennessä, joita sitten pitkin vuotta jalostettiin. Kesäkuussa olisi suotavaa olla jo pysyvä suunnitelma kehiteltynä ja sen oli oltava myös edellisvuotta upeampi.

Siinä samalla oli myös suunniteltava keskikesän juhlallisuuksia, joita vietettiin joka heinäkuun kolmantena sunnuntaina. Nekin olivat suositut juhlat, joskin eivät kuitenkaan joulutanssiaisten veroiset. Ja sitten oli tietenkin pienet ja vaatimattomat syystanssiaiset, mutta niiden valmisteluihin ei tarvinnut panostaa ihan yhtä kiihkeästi kuin joulutanssiaisiin ja keskikesän juhlallisuuksiin. Pätevä kartanonrouva pystyi hoitamaan kaiken tuon tuosta vain ilman valituksen häivääkään. Mikä sellainen kartanonrouva edes oli, joka ei pystyisi hoitamaan juhlien suunnitelmia yhtäaikaisesti samalla kartanosta huolta pitäen? Häpeähän sellaisesta seuraisi.

Kuullessaan tutun poksahduksen Narcissa sulki kristallisen mustepullonsa ja puhdisti musteen sulkakynänsä terästä pieneen valkoiseen liinaan, nousten sitten paikoiltansa. Hänen oli hillittävä halunsa juosta aviomiehensä luokse ja asteltava kunnioitettavan rauhallisesti tämän luokse.

Kotitontut laittoivat parhaillaan Luciuksen matkaviittaa ja sadevarjoa omille paikoillensa. Pääkotitonttu tarjosi messinkitarjottimella olevaa viskilasia ja sen vieressä olevaa iltapäivälehteä Luciukselle.

Narcissa odotti kotitonttujen poistumista ennen kuin suikkasi suukon aviomiehensä poskelle. ”Millainen päiväsi oli, kultaseni?”
”Siedettävä. Paremminkin olisi voinut mennä”, Lucius vastasi kietoen kätensä hellästi vaimonsa vyötärölle. ”Miten sinun päiväsi on sujunut?”
”Hyvin, kiitos kysymästä. Olen tarkistanut toisen kerroksen länsisiiven koristelut ja käynyt juhlaviittani sovituksessa – se istui hyvin, mutta se kaipaa pientä muutosta ennen kuin voin hyväksyä sen. Löin myös lukkoon tanssiaisten menyyn. Viimeisen tunnin olen käyttänyt tänään tulleiden vastauksien läpikäymiseen; Parkinsonit, Greengrassit, Averyt sekä Bella ja Rolly ovat vastanneet ainakin myöntävästi, muutama kieltävä on myös tullut, joissa parissa on ollut mukana pahoitteleva kirje ja toive seuraaviin tanssiaisiin pääsemisestä.”
”Sinulla on pitänyt kiirettä”, Lucius sanoi ennen kuin painoi suukon Narcissan päälaelle.
”Sellaista se on kartanonrouvuus”, Narcissa naurahti.

He astelivat Luciuksen työhuoneelle, jonne tämä jätti salkkunsa. Työhuoneesta vei ovi oleskelukamariin, se oli perheen yksityiseen käyttöön eikä siellä kestitty vieraita. Heidän lisäkseen vain harvalla oli pääsy huoneeseen. Useimmiten Lucius oleskeli huoneessa omassa seurassaan, sillä Narcissa viihtyi paremmin toisessa kerroksessa sijaitsevassa vaimonkamarissa. Se oli koko kartanon valoisin ja värikkäin huone. Siellä he yleensä viettivät Luciuksen kanssa aikaa toistensa seurassa – makuuhuoneen lisäksi.

Lucius päästi irti vaimostaan istahtaessaan nahkasohvalle nauttimaan kuivasta viskistään. Narcissa olisi mieluusti istuutunut miehensä seuraksi, mutta hänen oli mentävä varmistamaan, että illallinen valmistuisi ajoissa. Ennen poistumistaan hän kumartui painamaan rakastavan suukon miehensä huulille.

”Palaa pian”, Lucius pyysi.
Narcissa hymyili lempeästi. ”Tietenkin, kultaseni. Rentoudu sinä sillä väliin ja koeta unohtaa työpäiväsi.”
”Niin minä teen.”

Keittiössä Narcissan otti vastaan huumaava ruuan tuoksu. Tyytyväisenä hän laittoi merkille, että kaikki sujui miten pitikin, illallinen valmistuisi tismalleen ajoissa. Maistettuaan jälkiruokaa hän siirtyi perheen ruokasaliin, jossa kattaus oli loppusuoralla. Narcissa tiesi, että kunnon kartanonrouvana hänen olisi jäätävä paikalle siihen asti, että saisi annettua hyväksyntänsä valmiille kattaukselle. Mutta koska hänellä oli kiire takaisin aviomiehensä luo, hän ilmoitti kattauksesta vastaaville kotitontuille poikkeuksellisesti hyväksyvän kattauksen etukäteen. Painotettuaan luottamustaan heihin hän kiipesi portaita pitkin toiseen kerrokseen.

Jännittyneisyys sai Narcissan askeliin hieman lisää vauhtia, mutta hän esti itseään pyrähtämästä juoksuun. Oppi oli mennyt perille: sellainen ei ollut käypää käytöstä kartanonrouvalle. Hillitty käytös oli kaiken a ja o, sillä mitä palvelusväki nyt ajattelisi kaikenmoisesta ja turhanpäiväisestä riemunkiljahduksista ja tunneryöpyistä isäntäväeltä? Siinä sitä menettäisi heti kaiken kunnioituksen, minkä seurauksena olisi kuritonta palvelusväkeä eikä sellainen peli käynyt, ehei. Yksityistiloissa kello kymmenen jälkeen illalla oli suotuisaa käyttäytyä vähän hillittömämminkin, kunhan ei liioittelemaan alkanut.

Narcissa avasi vaimonkamariin vievän oven. Divaanin vieressä olevasta pikkupöydän laatikosta hän otti esille kiiltävään lahjapaperiin kiedotun paketin. Se oli lahja Luciukselle. Hänen oli ollut tarkoitus antaa lahja tälle vasta joulupäivänä, mutta hän ei enää jaksanut odottaa. Hän oli odottanut ihan tarpeeksi kauan, miltei kaksi kuukautta.

Paketti rintamustaan vasten Narcissa lähti takaisin kohti oleskelukamaria. Hän ei pystynyt estämään paria pientä hypähtelevää askelta. Pienen pieni sääntörikkomus etikettiin oli sen arvoista – eikä kukaan ollut näkemässä (vaan eipä sillä olisi ollut väliä sillä hetkellä Narcissalle, jos joku olisi sattunutkin näkemään). Eihän hän sentään juossut.

Lehteä lukeva Lucius oli tehnyt olonsa mukavaksi sohvalla, puolipitkät hiukset oli vapautettu ponihännältä, viskilasi leijui ilmassa käden ulottuvilla. Gramofonista kantautui pehmeitä viulun sointeja, joiden mukaan Lucius heilutteli oikeaa jalkateräänsä. Tämä nosti katseen ylös lehden sivuilta Narcissan palatessa takaisin. Katse ei palannut takaisin taikaministerin haastatteluun vaan kiinnittyivät vihreään pakettiin, jota Narcissa piteli sylissään.

”Mitäs sinulla on siinä?”
”Lahja”, Narcissa sanoi tullessaan Luciuksen viereen istumaan. ”Sinulle.
Lucius nosti toista vaaleaa kulmaansa. ”Lahja?”
”Kyllä, joululahja tarkalleen ottaen.”
”Mutta ei vielä ole joulu, kultaseni, miksi antaisit sen etukäteen?” Lucius ihmetteli.
”Tiedän, tiedän mutta haluan sinun saavan sen jo”, Narcissa selitti.
”Etkö todellakaan jaksa odottaa jouluun asti? Siihen on enää vain kaksitoista päivää.”

Narcissa pudisti päätään. Hän oli odottanut jo nyt tarpeeksi kauan, lokakuusta lähtien. Hän ei pystyisi odottamaan enää pidempää vaikka se olikin ensi alkuun ollut hänen tarkoituksensa. Hän oli suunnitellut sen kaiken niin huolellisesti, mutta… Kaksitoista päivää oli liian pitkä aika, hän halusi todellakin antaa lahjan aviomiehelleen nyt. Tämä pitäisi siitä aivan varmasti, haltioituisi siitä syvästi.

 Kyseessä oli kuitenkin vain yksi lahja, loput lahjat saivat odottaa kiltisti jouluaamuun, mutta tämä lahja oli avattavat nyt. Lucius nauroi, kun Narcissa teki asian selväksi tälle.

Innostuneisuus ja jännittyneisyys paistoivat Narcissasta pitkälle. Hän puri kevyesti alahuultaan ojentaessaan paketin aviomiehelleen, joka oli laskenut lehden sohvapöydälle. Siroille poskille nousi kevyt puna, sydän takoi rinnassa kuin loukkuun jäänyt sieppi.

Huolimatta siitä, että Narcissan olemus sai Luciuksen oman kiinnostuksen kääreen sisältä löytyvää lahjaa kohtaan kasvamaan ja malttamattomasti näkemään mistä oikein oli kyse, tämä avasi lahjan hitaasti ihan vain tehdäkseen pientä kiusaa rakkaalleen. Vaikka Narcissan olisi tehnyt mieli kehottaa aviomiestään kiirehtimään, hän piti itsensä kunnioitettavasti kurissa. Hoputtaminen ei olisi auttanut lainkaan vaan Lucius olisi hidastellut enemmän eikä se ollut toivottua lainkaan sillä hetkellä – unohtamatta tietenkään sitä tosiasiaa, että hieno lady ei käyttäytynyt niin.

Paketin sisällön ollessa viimein esillä Lucius tuijotti sitä kulmat kurtussa. Narcissa teki kaikkensa, jottei sanoisi mitään vaan tyytyisi pelkästään seuraamaan aviomiehensä ilmeitä, jotka kuvastivat nyt pelkkää hämmennystä. Lucius kosketti hennon keltaista ja itse tehtyä vaatekappaletta varovaisesti.
Hetken tuijottamisen jälkeen tämä nosti pyöreinä olevat silmänsä Narcissaan.

”Tämähän on nuttu… ja pikkuruinen myssy…”, Lucius sanoi hitaasti.
”Niinhän ne ovat”, Narcissa hymyili leveästi.
”Kysyn vain ollakseni ihan varma – ehdotatko näin, että haluaisit perheenlisäystä vai että odotat jo vauvaa?” Luciuksen katse hakeutui vaimonsa vatsalle, joka näytti aivan samalta kuin ennenkin hänen silmiinsä.
”Voi Lucius! Olen raskaana, meille tulee pieni vauva!” Narcissa vahvisti.
”Oh!” Lucius henkäisi. ”Vauva. Pieni vauva.”
Narcissaa nauratti. ”Niin.”

Lucius vilkaisi käsissään olevaa lahjaa. Tämän kapeat kasvot syttyivät loistamaan ilosta että onnesta. Kallisarvoisen aarteen tavoin tämä laski saamansa lahjan sohvapöydälle ennen kuin kumartui suukottamaan vaimoaan. Narcissa huudahti yllättyneesti, kun Lucius tempaisi pystyyn hän sylissään. He pyörivät ympyrää, Luciuksen nauru raikui huoneessa.

Narcissa oli tiennyt, että Lucius ilahtuisi uutisesta, mutta hänen mieleensä ei ollut juolahtanut lainkaan, että tämä reagoisi näin! Se oli aivan mahtavaa ja ihanaa, sydäntä pakahduttavaa. Rakkaus ja onni kuplivat Narcissan sisällä, kun hän katseli miehensä onnesta kirkastuneita kasvoja sekä kuunteli pulppuavaa naurua, joka ei ollut loppua laisinkaan. Sillä hetkellä maailmassa ei ollut muita kuin he ja heidän tuleva lapsukaisensa.

”Tätä täytyy juhlia!” Lucius huudahti laskiessaan hellästi vaimonsa takaisin sohvalle. ”Pyydän tuomaan meille kuohuvaa!”
”Juhlinta kuulostaa hyvältä, rakkaani, mutta…”, Narcissa ehti sanoa ennen kuin tuli keskeytetyksi.
”Ei! Eihän se käy, et sinä voi juoda mitään missä on alkoholia. Täytyy tyytyä johonkin muuhun.”
”Ehkä lasilliset appelsiinimehua? Vaikka minun puolestani sinä voit nauttia lasin kuohuvaa, jos haluat”, Narcissa tarjosi.
”Ei, ei. Appelsiinimehu käy oikein loistavasti”, Lucius sanoi ja soitti pientä kelloa.

Annettuaan ohjeen tuoda lasilliset appelsiinimehua pääkotitontulle Lucius kävi istumaan Narcissan viereen. Tämä tarttui hellästi vaimonsa käsiin ja nosti ne huulilleen painaen kevyet suukot rystysille. Harmaat silmät tulvivat rakkautta.

”Millainen vointisi on, armaani?” Lucius silitti peukaloillaan Narcissan pitkiä, kapeita sormia.
”Oikein hyvä. Aamupahoinvointi ei ole vielä ainakaan vaivannut minua.”
”Sepä hyvä. Tiedätkö koska pienoinen syntyy?”
”Kesäkuun seitsemäntenä”, Narcissa kertoi.
”Vielä puoli vuotta. En malta odottaa, että pääsen tapaamaan hänet”, Lucis sanoi painaen uudet suukot vaimonsa rystysille.
”En minäkään.”
Lucius hymyili. ”Hän on varmasti yhtä kaunis kuin äitinsä, olipa hän kumpaa sukupuolta tahansa.”
”Etkö toivo poikaa perijäksesi?” Narcissa kysyi.
”Lapsen sukupuolella ei ole väliä vaan sillä, että hän on meidän oma pienokaisemme”, Lucius vastasi.
”Sekä terve”, Narcissa lisäsi.

Lucius nyökkäsi myöntyvästi ja kumartui sitten suutelemaan vaimoaan. Uutisen tuoma ekstaattinen olo purkautui vaelluksille lähteviin käsiin ja näykkiviin hampaisiin, kapeat huulet eksyivät kaulan kaarelle, jossa tuoksui kevyesti hyasintin tuoksuinen parfyymi. Innokkaat kädet ja palavasti hehkuvat huulet olisivat ampautuneet yhä syvemmälle, lähemmäs paljasta, hehkuvaa ihoa ellei kotitontun paikalle ilmaantuminen poksahduksen kera olisi keskeyttänyt heitä.

Kuin ei olisi mitään nähnytkään, kotitonttu tarjoili pitkässä jalallisissa laseissa olevat juomat ja poistui paikalta todettuaan illallisen olevan valmis heti tarjoiltavaksi, kun herrasväki niin päätti. Lucius ryki kurkkuaan – olihan se kiusallista, kun kotitonttu oli päätynyt todistamaan hieman käsistä karannutta hellää hetkeä – Narcissan pidätellessä kikatusta. Se ei ollut tilanteeseen sopivaa käytöstä ja normaalisti Narcissaakin olisi nolostuttanut kyseisen tapaiseen tilanteeseen päätyminen, mutta nyt se ei haitannut saati vaivannut häntä pätkääkään. Ja itsehän he olivat unohtaneet kotitontun olevan tulossa takaisin heidän juomiensa kanssa toisiinsa tiiviisti keskittyneinä.

”Tuota noin”, Lucius sanoi ja nousi seisomaan. ”Kohottaisimmeko maljat vauvallemme?”
Narcissa nyökkäsi hymyillen. ”Tehkäämme niin.”
”Meidän tulevaisuudellemme!”
”Vauvallemme”, Narcissa painotti kilauttaessaan lasiaan aviomiehensä lasia vasten.
”Juuri niin”, Lucius totesi otettuaan hörpyn mehustaan. ”Vauvamme – lahjoista parhain ja mittaamattoman arvokkain.”
”Aivan niin. Siirtyisimmekö ruokasaliin nauttimaan illallista?” Narcissa kysyi hymyssä suin.
Lucius kietoi vapaana olevan kätensä vaimonsa alaselälle. ”Mennään vain. Voimme keskustella samalla nimistä. Minusta Albion kuulostaisi mainiolta samoin kuin Milford että Fabien.”
”Niinkö? Mitenkä… erikoisia nimiä. Minä olen aina pitänyt nimistä Charlotta – tytölle – ja Gabriel – pojalle.”
”Hyvin tavanomaisia nimi… Tai siis, oikein kivoja nekin”, Lucius totesi.
”Voi kiitos”, Narcissa hymähti. ”Pidän myös paljon nimestä Draco, jos haluat erikoisemman nimen lapsellemme.”
”Draco?”
”Juuri niin.”
”Ehkä kuitenkaan ei”, Lucius nyrpisti nenäänsä.
”Minusta se on kaunis nimi”, Narcissa nauroi.
”Minusta se pitäisi unohtaa”, Lucius totesi.

Narcissa pudisti päätänsä huvittuneena. Kuvitteli Lucius mitä tahansa, nimeä ei unohdettaisi. Jos siitä ei tulisi esikoisen nimeä, niin seuraavan sitten. Se oli varma.

[Larjus]

Tuntuu melkein uskomattomalta, mutta totta se on. Lucius/Narcissa-fluffia!! 🥰🥰 Sitä ei todellakaan tule liian usein vastaan, ja oonkin ihan typertynyt ja otettu, että oot tirsu kirjoittanut mulle sitä ♥ Kiitos.

Koko tää tarina oli niin ihanan hellyttävä, että lukiessa mulla oli höperö kestovirne koko ajan naamallani. On se niin mieltä lämmittävää lukea siitä, miten Narcissa ja Lucius toisiaan rakastavat. Se puoli, mitä ei canonissa näytetä, mutta jonka mä vakaasti haluan uskoa olevan olemassa. Toki hieno lady arvonsa tuntee ja sen, kuinka käyttäytyä muiden nähden (ja näkemättäkin), ja samat "säännöt" koskevat Luciustakin, ja siksi musta oli ihana lukea noita kohtia, kun Narcissa yrittää hillitä itsensä ja intonsa, mutta aina ei ihan onnistu :3 Kaunis ja mieltä lämmittävä ajatus, että hän on niin rakastunut, että se "säädyllinen ulkokuori" ihan rakoilee. Ja sama vähän Luciuksellakin ♥ En tätä seikkaa edes toivelistauksessani maininnut, mutta mä niin tykkään varsinkin tämän parituksen kohdalla siitä, että yritetään pitää tiettyä julkikuvaa yllä mutta ei ehkä ihan onnistuta, kun rakkaus kuplii sieltä läpi ♥

Narcissa tiesi, että kunnon kartanonrouvana hänen olisi jäätävä paikalle siihen asti, että saisi annettua hyväksyntänsä valmiille kattaukselle. Mutta koska hänellä oli kiire takaisin aviomiehensä luo, hän ilmoitti kattauksesta vastaaville kotitontuille poikkeuksellisesti hyväksyvän kattauksen etukäteen.

Oijoi mikä "säätyrike" Mutta ihana kun on valmis tekemään sellaisiakin rikkomuksia, kunhan vain pääsee pian takaisin rakkaansa luo ♥

Ja siis toi Narcissan lahja Luciukselle... Sekä nuttu että varsinainen lahja... En todellakaan osannut odottaa tällaista yllätystä! Parissa kohdassa mietin kyllä, että onkohan Draco vielä syntynyt, kun häntä ei mainittu, mutta en noteerannut ajatusta sen enempää. Kunnes vasta sitten kun kerrottiin, että sieltä paketista paljastui vauvanvaatteita... :3c Ihana yllätys todellakin (ei ihme ettei Narcissa jaksanut enää odottaa - ja että ylipäätään odotti niinkin pitkään), ja voi että toi Luciuksen reaktiokin oli ihana ♥ Niin aito eikä yhtään etukäteen suodatettu... Just sitä mistä niin tykkään! ^^

Pakostikin naurahdin vähän, kun kotitonttu poksahti paikalle ja keskeytti Narcissan ja Luciuksen suuteloinnin ja muun Ties mitä kyseinen tonttu mahtoi ajatella, mutta hyvä ettei reagoinut asiaan mitenkään - ei varmaan olisi edes uskaltanutkaan, reppana Mutta ties mitä juoruilee asiasta muiden kotitonttujen kanssa...  O.O Onneksi ainakaan Narcissaa ei kotitontun häirintä pahemmin huolettanut (vaikka hienon ladyn olisi tietysti kuulunut hävetä ), mutta ties mitä Lucius tilanteesta ajatteli. Ehkä hänkin oli niin onnensa kukkuloilla ja vaimonsa lumoissa, ettei jää asiaa hautomaan ajatuksiinsa. Nopeasti hän kyllä tokeni tilanteesta.

Ja oooh, heti nimiäkin miettimässä. Nauratti hieman tuo Luciuksen reaktio Draco-nimeen ja Narcissan ajatukset, että kyllä siitä heidän lapselleen nimi tulisi Hyvin on onnistunut Narcissa miehensä pään pehmittämään sen nimen suhteen kuukausien aikana, kun ainokaisesta Draco lopulta tulee :3

Kiitos tästä ihanasta höttöhattarasta (sitä en aiemmin maininnutkaan, mutta oi että tykkäsin tästä pienestä joulumausteesta!), oon ihan onnessani tämmöisestä herkkupalasta ♥ Todellakin tykkäsin tästä ♥

[Sylikisu]

Tulee tekstin ihanuuteen nähden onneton kommentti mutta tämä oli niin parhautta ja piristystä tähän iltaan että voisin leijua. Romantiikka ja rakkaus on niin kaunista ja henk.koht tykkään tästäkin parista eniten just tämmöisenä. Ne haluaa lapsen, pienen ja suloisen jota hemmotella ja suojella kaikella isän ja äidin rakkaudella. Oli hilpeää myös lukea Narcissan kamppailusta olla hieno lady ja olla juoksematta ja kiljumatta.

Lahjaa en ois arvannut ja se oli ihana yllätys. Muutenkin tykkäsin koko asetelmasta tosi paljon. Nimiasia nauratti. Noin siinä voi käydä että ekaksi tulee hylkäys mutta lopulta myöntyminen. Voin vaan kuvitella miten Narcissa on hehkunut onnesta joulutanssiaisissa.

Kiitos. Sanoinko jo että tää oli ihana?

[Fiorella]

Oi miten hellyttävän suloinen ficci! <3 Tässä oli ihanaa nuorta rakkautta ilmassa ja Narcissa oli selvästi vielä emännän ylvääseen rooliin tottumaton, vaikka miten koettikin muistaa olla juoksematta ja hypähtelemättä. Mutta miten sitä nyt malttaa, kun on noin ihana salaisuus mielessä! Mutta ei se Luciuskaan sentään ihan kivestä veistetty ollut vaan innostui ihan yhtä lailla kuultuaan mistä oli kyse! Oli hauska kerrankin lukea Luciuksen lämpimänharmaista silmistä niiden jäänkylmien sijaan, joiksi ne tyypillisesti kuvataan. Oli ihanaa, että pariskunta oli tässä niin söpösti rakastunut.

Yksityistiloissa kello kymmenen jälkeen illalla oli suotuisaa käyttäytyä vähän hillittömämminkin, kunhan ei liioittelemaan alkanut.

No joskus nyt sentään voi vähän höllentääkin niitä aristokraattisia käytöstapoja. Hih.

sydän takoi rinnassa kuin loukkuun jäänyt sieppi.

Niin söpö ja kuvaava ilmaisu suoraan taikamaailmasta.

Nimiasia oli hupaisa, Milford Malfoy olisi saattanut saada Harryn tyrskimään nimelle Dracoakin enemmän?

Tämä oli oikea hyvän mielen tarina. Kiitos minunkin puolestani!

[tirsu]

Kiitos kommentistasi, Larjus!

Mä kuulun siihen osaan fandomia, joka on sitä mieltä, että Narcissa ja Lucius todella rakastivat toisia ja heidän suhteensa oli lämmin ja rakkautta täynnä. Muiden silmien alla sitä näytettiin eri tavalla aseman vuoksi, mutta kaksin sitten tunteet roihuavat. Joten, kun huomasin sun yhtenä toiveena olevan toisiaan rakastavat Narcissa ja Lucius, innostuin heti ja käytin tilaisuuden hyväksi päästäkseni kertomaan oman headcanoni kaksikon suhteesta. (Mulla on toinenkin Narcissa/Lucius tarina työn alla.)

Kiva, että onnistuin pitämään Narcissan lahjan sisällön yllätyksenä. On mahtavaa, kun onnistuu yllättämään lukijan. Olin tosin varma, että Narcissan käytöksestä saattaisi arvata mikä hänen lahjansa on - varsinkin kun hän ei malttanut odottaa joulupäivään asti sen antamista.

Eiköhän Lucius unohtanut kokonaan kotitontun yllättäneen hänet ja Narcissan hellät hetket, Narcissa pitää siitä huolen. Sekä tietysti tuleva vauvanen.

Nimien miettiminen tuleville lapsosille on mun mielestä kivaa koko raskauden ajan, joten siksi se tuli tässäkin sitten heti mukaan. Onneksi Narcissalla on aikaa vakuuttaa Lucius Draco-nimen hienoudesta ja Luciuksella on aikaa miettiä vauvalle sopivaa nimeä.

Sylikisu, kiitos kommentistasi! Se ei ollut yhtään onneton vaan oikein ihana. Muiden ollessa läsnä Narcissa ja Lucius saattavat vaikuttaa kylmäkiskoisilta, mutta se johtuu vain siitä, että heidät on kasvatettu siihen. Kahdestaan he näyttävät rakkautensa toisilleen avoimesti.

Kiva, että onnistuin yllättämään myös sut sillä mikä Narcissan lahja Luciukselle oli. Narcissa on varmasti tehnyt lopulta kaikkensa saadakseen Luciuksen myöntymään Draco-nimeen. Eikä pelkästään myöntymään vaan myös tykkäämään.

Narcissa on aivan varmasti hehkunut joulutanssiaisissa ja Luciuksestakin on loistanut onni kauas. Jotkut tarkkanäköiset ovat saattaneet tajutakin mistä on kyse.

Fiorella, kiitos kommentistasi! 

Narcissa ja Lucius ovat olleet tässä noin vuoden, puolitoista naimisissa, ja Narcissa tosiaan vasta tottuttelee siihen rooliin, että hän on se talon emäntä eikä kukaan muu. Kyllä se siitä kohta alkaa sujua rutiinilla ja automaattisesti, kun kokemusta kertyy. Ei kyllä kateeksi käy aristokraattien elämää.

Lämpimän harmaat silmänsä Lucius on varannut ainoastaan vaimolleen (ja myöhemmin Dracolle), muut saavat tyytyä osakseen tulleisiin kylmän harmaisiin silmiin. Narcissa on ainoa, jolle Lucius näyttää lempeän puolensa, jonka yleensä piilottaa kovan ulkokuorensa alle. Narcissa on se, joka tuo Luciuksen paremmat puolet esille.

Voisi olla, että jos Dracon nimi olisi ollut Milford, niin koulussa hän olisi viimeistään alkanut käyttämään toista nimeään kutsunimenään. Mutta toisaalta, hän varmasti kantaisi nimeään ylpeydellä. Huolimatta siitä, että Harry naureskelisi nimelle.

Vielä kerran kiitos teille kaikille kolmelle ihanista kommenteista. Ne saivat hymyn huulille!