Kirjoittaja Aihe: Hopeajää (S • Jesse/Valtteri • romantiikka, fluff)  (Luettu 733 kertaa)

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Hopeajää

(S • Jesse/Valtteri • romantiikka, fluff • 490 sanaa)


A/N: Pitkästä aika slashiä! Ideahan lähti siitä, kun mietin, millaisia yöllisiä seikkailuja näin talviaikaan voisi tehdä. Siitäpä syntyi sitten tämä pienoinen romanttinen fluff-höttö. Kommentit - niin risut kuin ruusutkin - ovat aina tervetulleita. :)

Tämä osallistuu Finfanfun1000 -haasteeseen sanalla 221. Kuu.






Valtteri töni Jesseä hellästi, kutsuen tätä nimellä. Jessen reaktiona oli vain kääntää kylkeä ja kietoa peittoa tiukemmin ympärilleen, mutta Valtteri ei antanut periksi ja jatkoi toisen tönimistä.

”Mitäh?” kuului lopulta murahdus ja Valtteri naurahti Jessen unen karhealle äänelle.

”Lähdetään ulos”, Valtteri kehoitti ja alkoi vetämään peittoa pois Jessen päältä.

”Nyt on yö.”
”Ja juuri siksi meidän pitää mennä ulos,” Valtteri totesi, kumartui suukottamaan Jessen lämmintä poskea. Jesse hymähti, kierähti selälleen ja räpytteli silmänsä auki. Valtteri väläytti tälle hymyn ja Jesse pudisti päätään, kunnes hymynkare väreili hänenkin huulille.

”Tiedän tuon katseen. Oot keksinyt jotain taas mun kiusaksi,” Jesse sanoi, ja kampesi itsensä istualleen. Valtteri virnisti ja suikkasi nopean suudelman Jessen huulille ennen kuin nousi ylös sängyltä.

”Näet sitten, kun pääsemme määränpäähän.”

Jesse loi hieman epäilevän katseen Valtteriin, mutta kohautti sitten olkiaan. Ehkä hänen poikaystävänsä päähänpisto olisi tällä kertaa jotain mieleistä.


*


Jessen epäilykset Valtterin idean suhteen katosivat sillä hetkellä, kun hän tajusi, että Valtteri oli tuonut hänet läheiselle ulkojäälle ja ottanut esille isosta kassista luistimet. Hetkeen hän ei ollut osannut muuta kuin tuijottaa kuun kajossa hopeisena loistavaa jäätä.

”Tiesin, että pitäisit tästä.”

Valtterin ääni oli pehmeä, tyytyväinen, ja kun Jesse lopulta sai katseensa irti jäästä, hän kohtasi Valtterin lempeän katseen.

”Kiitos.”

Valtteri nyökkäsi ja ojensi toisen luistinparin Jesselle.

”Katsotaan, onko vanha taito vielä tallella.”

He laittoivat luistimet jalkoihinsa hiljaisuuden vallitessa välillään, ja menivät sitten jäälle käsi kädessä. Ensimmäiset liu’ut olivat haparoivia, kun he varoivat kaatumista, mutta pikkuhiljaa heidän liikkeisiinsä tuli lisää varmuutta ja lopulta molemmat uskalsivat päästää irti toisistaan. Valtterin katse pysyi visusti Jessessä, kun tämä lisäsi vauhtia ja alkoi kokeilla kaartelua ja pienten pyörähdysten tekoa. Muutama läheltä piti -lipsahdus sai miehen sydämen hypähtämään, mutta onneksi Jesse sai säilytettyä tasapainonsa.

Yön pirteä pakkanen oli pureva hiipiessään vaatteiden läpi iholle, mutta Valtteri sivuutti sen epämiellyttävyyden ja keskittyi siihen lämpimään tunteeseen rinnassa, jonka Jessen säteilevä hymy sai aikaan. Hän tiesi, että nuorempana Jesse oli rakastanut luistelua – tämä oli pelannut jääkiekkoa jonkin aikaa – mutta vuosien saatossa se oli jäänyt vähemmälle ja nyt edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt useampi vuosi. Taito kuitenkin näytti yhä olevan lihasmuistissa.

Valtteri ojensi kätensä eteensä, kun Jesse alkoi lähestyä häntä, ja Jesse otti kiinni niistä kääntäen heidät molemmat vauhdikkaaseen pyörähdykseen. Valtteri nauroi, katsoi Jesseä suoraan silmiin, kun maailma pyöri heidän ympärillään.

”Tämä on mahtavaa! Kiitos”, Jesse sanoi pysäyttäen heidät ja vetäen Valtterin aivan kiinni itseensä.
”Eli mä vihdoin saan sen kymmenen pistettä ja papukaijan merkin?” Valtteri kiusoitteli.
”Todellakin”, Jesse totesi asettaen lapasten peittämät kätensä Valtterin poskille. Ne kutittivat hieman ihoa, mutta tarjosivat sopivasti lämpöä. Kuu hohkasi hopeaa heidän yllään – Jesse näytti niin komealta vaaleassa valossa ja Valtteri oli varma, että hänen sydämensä jätti lyönnin väliin.

Huurteiset hengitykset sekoittuivat toisiinsa, kun heidän huulensa pian kuroivat välimatkan umpeen. Suudelma maistui mintulta ja kahvilta, ja se sai lämmön kihelmöimään ympäri Valtterin kehoa. Hänen kätensä kiertyivät tiukasti Jessen ympärille heidän huultensa hamutessa toisiaan hitaasti, hellästi, ja Valtteri toivoi, että pakkasyö ei koskaan kääntyisi aamuksi.

Se hetki oli vain heidän ja kuun, joka maalasi jään taiallaan.
« Viimeksi muokattu: 14.12.2020 12:38:04 kirjoittanut Felia »
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Hopeajää (S • Jesse/Valtteri • romantiikka, fluff)
« Vastaus #1 : 15.12.2020 10:32:18 »
Oi, olipa tämä ihana kuvaus yöllisestä luisteluretkestä! Aivan todella ihastuttava ja hymyilyttävä :) Omia suosikkitekstejäni ovat tällaiset kuvaukset jostain yksittäisestä hetkestä, ja tässä tekstissä se ehdottomasti toteutuu. Kirkkaissa talviöissä, vaikka ne kylmiä ovatkin, on kyllä omanlaista taikaa. Poikien luistelu jäällä kuun valossa on todella tunnelmallinen ja osasin kuvitella hetken siitä lukiessani. En ole itse käynyt luistelemassa varmaan neljään vuoteen, mutta tämän teksti sai omat luistelumuistot heräämään.

Tässä oli myös juuri sopivasti fluffya minun makuuni: olo ei jäänyt siirappiseksi vaan rakkautta oli juuri sopivasti. Pidin erityisesti tästä lauseesta:

Lainaus
Yön pirteä pakkanen oli pureva hiipiessään vaatteiden läpi iholle, mutta Valtteri sivuutti sen epämiellyttävyyden ja keskittyi siihen lämpimään tunteeseen rinnassa, jonka Jessen säteilevä hymy sai aikaan.

Tässä tiivistyy jotenkin se ilo, jonka saa ilahduttamalla jotain toista ihmistä. Myös tuo
Lainaus
Muutama läheltä piti -lipsahdus sai miehen sydämen hypähtämään, mutta onneksi Jesse sai säilytettyä tasapainonsa
tuo Valtterin tunteet söpöllä tavalla esiin. On ihana ajatus, että Valtteri saa houkuteltua Jessen takaisin jäälle ja tekee sen noin vaikuttavalla tavalla! Ylipäätänsä Valtteri tuntuu olevan suhteessa se, joka keksii näitä tempauksia. Erityisesti tuo Ehkä hänen poikaystävänsä päähänpisto olisi tällä kertaa jotain mieleistä sai hymähtämään :D

Oi oi, tämä oli kyllä ihana! Ainoa asia, mikä jäi häiritsemään, oli se, että poikien suudelma maistui mintulta ja kahvilta. Yhdistän sen automaattisesti siihen, että he olisivat ehtineet pestä hampaat ja juoda kahvit ennen jäälle lähtöä, mutta siitä ei ole mainintaa tekstissä? Mutta ehkä se jää tuohon aikahypyn väliin :) Se ei kuitenkaan onneksi jäänyt häiritsemään vaan nautin tästä tekstistä hurjasti! Kiitos tästä ja myös kommentistasi kommenttiarpajaisissa :)

between the sea
and the dream of the sea

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Hopeajää (S • Jesse/Valtteri • romantiikka, fluff)
« Vastaus #2 : 16.12.2020 09:45:04 »
hiddenben: Kiitos hurjasti kommentistasi! Ihanaa, että tämä herätti sun omat luistelumuistot ja että fluffyä oli juuri sopivasti. :) Kirkkaat, pakkaskelit on kyllä taianomaisia, vaikka eivät ehkä niin mieluisia kylmyyden takia, mutta kyllä ne epämiellyttävät asiat unohtuu silloin, kun on onnistunut ilahduttamaan toista. Joo, Valtteri osaa kyllä järjestää tempauksia aina sille päälle sattuessaan - toiset ovat onnistuneita, toiset eivät. ;D Oho, nyt täytyy myöntää, että on tullut pieni ajatushärö tuon suudelma maistui mintulta ja kahvilta -kohdan kanssa. XD Onneksi tuossa tosiaan on tuo aikahyppy niin voidaan ajatella se niin, että he joivat nopeasti kahvit ja söivät minttukarkit. Hienoa kuulla että pidit tästä ja kiitokset vielä! ♥
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää