Kirjoittaja Aihe: The Legend of Zelda: Vielä ei ole aika | K-11 | Useita hahmoja ja parituksia | 11/? 12.8  (Luettu 1969 kertaa)

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Vielä ei ole aika
Kirjoittaja: Crys
Fandom: The Legend of Zelda: Breath of the Wild/Hyrule Warriors: Age of Calamity
Ikäraja: K-11
Paritukset: Useita
Hahmot: Link, Zelda, Revali, Urbosa, Mipha, Daruk + muita
Genre: Useita (esim draamailu, tunnelmakuvaus, angst, romantiikka, fluffy, slice of life, UST, H/C)
Yhteenveto: Calamity Ganon liikkuu varjona Hyrulen yllä. Taistelujen lomassa on kuitenkin hetkiä, jolloin voi hiljentyä ajattelemaan ja kokemaan jotain muuta.
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni enkä saa rahaa yms.
Haasteet: FinFanFun1000 sanalla Sankari
A/N: Kaarnelle hyvää joulua! Halusin alun perin kirjoittaa joulukalenterin, mutta edellinen viikko oli hetkinen joten en ehtinyt, mutta postailen näitä osasia pitkin joulukuuta varmaan melko tiheässä tahdissa. Olen siis alkanut pelaamaan Age of Calamityä, mutta mainitsen joka ficin alussa jos se spoilaa AoC:ia. Kaikki, jotka ovat tietoisia vain Breath of the Wildestä ja sen juonesta voivat siis spoilaantumatta lukea tätä, koska otan tässä myös omia vapauksia esim sen suhteen minne tyypit menee ja millä kokoonpanolla. Sijoittuu kuitenkin hahmojen takia se 100 vuotta ennen BotW -aikaa eli, AoC -aikaan. Tämä on ficlet/oneshot-sarja, joten juonellisesti ja ajallisesti ei ole kronologisessa järjestyksessä ellei osan nimen lopussa ole jotain merkintää siitä (esim #1 ja #2)

Tuntuupa oudolta kääntää suomeksi kaikkia tässä universumissa vakiintuneita termejä, koska en oo ikinä törmännyt kenenkään muun kääntävän niitä suomeksi, kun tästä fandomista olen lukenut hyvin vähän ficcejä. No, mutta parempia käännöksiä saa ehdottaa jos tulee mieleen :) Otan myös vastaan paritus/hahmo/yms muita toiveita.

Osat:
1. Aavikon kauneus – Urbosa + Zelda
2. Kuumaveriset – Daruk + Urbosa
3. Taivas ja maa – Revali/Kass
4. Puolikuu Satorivuoren yllä – Revali/Zelda
5. Aina aikaa sinulle – Mipha + Sidon
6. Raivostuttavan mukavaa – Revali/Link
7. Prinsessa ja tutkija – Zelda + Purah
8. Huoliasi keventäen #1 – Zelda/Link
9. Huoliasi keventäen #2 – Mipha/Revali (Mipha/Link)
10. Kuolemaa uhmaten – Sooga/Mestari Khoga
11. Kiireinen ritari - Beedle + Link


1.   Aavikon kauneus – Urbosa + Zelda

Zelda tunsi ihmeellistä rauhaa aina vieraillessaan Gerudokylässä. Siellä olo tuntui turvalliselta – jollain kumman tavalla hänestä tuntui niin kuin hän tuntisi jokaisen muurien sisäpuolella olevan naisen. Jos muutkin tunsivat samoin, ei Zelda enää ihmetellytkään mikseivät gerudot päästäneet muurien sisäpuolelle miehiä.

”Siitä onkin aikaa, kun kävin täällä viimeksi. Liian pitkä aika”, Zelda myönsi katsellessaan palatsin katolta edessä avautuvaa Gerudokylää. ”Taisin käydä täällä vain kerran vähän ennen äidin kuolemaa, mutta hän puhui tästä paikasta aina niin kauniisti, että minusta tuntuu niin kuin olisin ollut täällä pidempäänkin.”

Viereisellä kullanvärisellä tyynyllä loikoileva Urbosa pysyi hetken hiljaa. ”Minäkin kaipaan häntä”, hän sanoi viimein ja hymyili sitten Zeldalle.

Zelda vastasi hymyyn. ”Miten te edes tutustuitte?”

”Tapasin hänet ollessani pieni vai, kun hän ja isoäitisi vierailivat kylässä. He jäivät asumaan hetkeksi aikaa ja ehdimme ystävystyä”, Urbosa kertoi katse kaihoisana. ”Vaikka hän asui pitkiäkin aikoja muualla, aina tavatessamme meistä tuntui niin kuin emme olisi ollut hetkeäkään erossa. Olimme… mitä parhaimpia ystävyksiä”, Urbosa sanoi tavalla, joka sai Zeldan kurtistamaan kulmiaan suhteen laadun eteen syntyneelle tauolle.

Urbosa käänsi katseensa Zeldaan ja hymyili prinsessalle. ”Muistutat häntä kovasti. Yhtä sinnikäs, vaikka isäsi velvollisuudentunne sinulla kyllä on. Harmillista vain, että sinulla ja isälläsi on erilainen käsitys velvollisuuksistasi.”

”Entäpä oletko koskaan tavannut isääni?”

Urbosa nauroi syvää naurua. ”Voi olen. Täytyy sanoa, ettei hän varmastikaan ole tyytyväinen kuullessaan, että minä toimin gerudotaistelijana.”

”Miksi niin?” Zelda ihmetteli, vaikka muistikin isän olleen erittäin vastahakoinen sen suhteen, että Zelda lähtisi Gerudoon värväämään gerudotaistelijaa taistoon Calamityä vastaan.

Urbosa vain hymyili ja pudisti päätään. ”Sepä on varsinainen tarina se, pikku lintu.”

”Äitini kutsui minua siksi”, Zelda sanoi hiljaa.

Urbosa nyökkäsi. ”Et muista tätä, mutta me vietimme varhaisessa lapsuudessasi paljonkin aikaa yhdessä.”

”Niinkö? Milloin?” Zelda kysyi ja yritti kaivella muististaan aavikon lämmön ympäröiviä hetkiä, mutta ei muistanut mitään sitä kuusivuotiaana äidin kanssa koettua matkaa aikaisempaa.

”Kun olit alle vuoden. Äitisi tuli esittelemään sinua minulle ja jäikin sitten niin pitkäksi aikaa, että isäsi piti tulla kiukkuisena koputtelemaan Gerudokylän oville”, Urbosa naurahti aavistuksen synkästi. ”Läheltä piti, etteivät kansojemme diplomaattiset suhteet vaarantuneet lopullisesti.”

”Mitä tarkoitat? Eikö äitini halunnut mennä kotiin?” Zelda ihmetteli.

”Vaikuttaako hankalalta uskoa? Etkö pidä Gerudosta?” Urbosa sanoi ja antoi katseensa levätä hiekan sävyjen dominoimassa maisemassa.

”Pidän toki, täällä on kyllä erityistä kauneutta – vaikka hiekassa kävely on raskasta ja kuumuuskin väsyttää.”

Urbosa nauroi. ”Tuota äitisikin sanoi.”

”Miksi hän sitten – oh”, Zelda tajusi viimein Urbosan tarkoittaman tämän huvittuneen heltyneen katseen takia ja punaistui. ”Miten… minä luulin… tai siis isä ja äiti…”

Urbosa vain hymyili. ”Pikku lintu, miehet kelpaavat vain tietynlaisiin asioihin. Valitettavasti sinun rotusi tarvitsee heitä lisääntymiseen, mutta sen ulkopuolella on paljon sellaista, jota miehet eivät vain osaa.”

”Uh, Urbosa, minusta tuntuu etten halua tietää tarkemmin, varsinkin kun puhutaan vanhemmistani”, Zelda kiirehti sanomaan. Hänen poskiaan poltteli, eikä syypää ollut aurinko. Sen sijaan Urbosan aihe sai vain nauramaan.

”Ei tarkemmin siitä siis. Mutta sinun on silti hyvä tietää, että jos olet niin epäonnekas, että miellyt vain miehiin, on heille kerrottava todella tarkasti mistä pidät.”

”Mikään tuon sorttinen ei kerta kaikkiaan mahdu päähäni juuri nyt”, Zelda vakuutti ujostellen, vaikka hänen katseensa karkasikin Gerudokylän muurien ulkopuolella näkyvään leiriin, jossa eräs tietty ritari parhaillaan harjoitteli miekaniskuja hiekkakasa vastuksenaan. Oli niin lämmin, että jopa tältä etäisyydeltä huomasi, että Linkin vaatekerros oli vähentynyt.

Katse ei jäänyt Urbosalta huomaamatta. ”Voisi huonomminkin käydä. Ainakin yhdensorttista miekkaa tuo voe osaa käyttää.”

”Urbosa!” Zelda huudahti kikatuksen saattelemana ja pudisti napakasti päätään. ”Voi ei, ei, ei, ei.”

”Ei sinulla ole kiire”, Urbosa sanoi ja taputti Zeldaa olalle. ”Haluan vain sitä mikä on sinulle parasta. Mutta hän…” Urbosa sanoi nyökäten kohti Linkiä, ”ainakin hän osaa suojella sinua.”

”Osaa suojella liiankin hyvin”, Zelda sanoi hiljaa. ”En haluaisi, että hän joutuisi. Haluan pystyä pitämään puoleni.”

”Osaatkin pitää puolesi”, Urbosa vakuutti ja nousi ylös, ”ja jos haluat hieman harjoitusta, kuka onkaan parempi opettamaan sinulle itsepuolustusta kuin minä”, Urbosa sanoi ja ojensi kättään Zeldaa kohti.

Zelda hymyili ja tarttui naisen käteen. ”Harjoittelemaan siis.”
« Viimeksi muokattu: 12.08.2021 17:20:40 kirjoittanut Crys »

Never underestimate the power of fanfiction

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 356
  • Lunnikuningatar
!!!

Olipas tämä ihana. ♥ Urbosa ja Zelda olivat molemmat tässä tosi IC, ja Urbosan ja Zeldan äidin suhdekin tuntui heti käyvän jälkeen. (Plus samaa mieltä kyllä Zeldan isästä, roskiin koko mies. :D )

Aavikon kuumuus ja tunnelma välittyi tästä hyvin. Urbosan suorasukaisuus ja kommentit saivat minut nauramaan, ja tuo Zeldan epävarmuus ja punastelu sopi hänelle myös hyvin, kun vaikka hän on monissa asioissa omapäinen, niin tässä varmaan aika arka. (Kuten canonissakin, kun eivät Zelda ja Link tunnu päätyvät yhteen sitten mitenkään! Äh. Mutta olen varma, että Link osaisi ottaa Zeldan huomioon myös tässä Urbosan vihjailemassa mielessä. :P Hän on niin... omistautuva. :D )

Link oli tässä myös kuvattu Zeldan silmien kautta tosi osuvasti ja heidän suhteensa hankaluus tuli hyvin ilmi. ♥

Itsekin pelaan juuri tuota Age of Calamityä läpi, joten oli oikeasti ihana yllätys ja aivan paras ajoitus saada tästä tällainen ficcisarja juuri nyt! Olet paras, tämä ilahdutti ja lämmitti sydäntäni ja oli aivan ihanaa lukea tästä maailmasta, joten KIITOS! ♥♥♥


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Kaarne: Jee kiva että tykkäät, Zeldan isä on kyllä tyhmis, Urbosa oli nimettömäksi jääneelle kuningattarelle varmasti parempi kumppani. Siis mun mielestä on jotenkin tosi tyhmää muutenkin, että gerudot koostuu vaan naisista ja sit pelissä ei explisiittisesti oo yhtään lesbohahmoja vaan suurin osa gerudojen sidequesteista Gerudokylän ulkopuolella on sellanen että ne vaan lähtee ettimään ittelleen miehen pöh heteronormatiivinen yhteiskunta ja homofobinen kapitalismi (no tästä vähän lisää tässä osassa, koska tunnen oloni kerrankin inspiroituneeksi niin saat jo uuden lyhkäsen osan :) ). Kiva että tykkäsit siitä miten hahmot oli kuvattu hehe Link on kyllä omistautuva, ehkä myös perinteisen miekkailun ulkopuolellakin ;)

2.   Kuumaveriset – Daruk + Urbosa


”Aika mahtava, eikö?” Daruk kehuskeli katsellessaan Urbosan kanssa yhdeltä Kuolemanvuorta ympäröivistä oranssinpunertavilta laavakiviltä kohti Vah Rudania, jonka pää parhaillaan pilkotti vuoren sisältä. Muut joukosta lepäsivät kauempana väsyneinä pitkästä noususta ja nääntyneinä kuumuudesta. Revali ponnisti parhaillaan ilmaan voimakkaan pyörteen saattelemalla, jonka aiheuttaman tuulenvireen kivellä lepäävät matkaajat ottivat kiitollisena vastaan. Aavikon naista, Urbosaa, kuumuus ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan.

”Olen nähnyt isompaakin”, Urbosa totesi liioitellun tylsistyneenä, mutta virnisti sitten perään.

”Rohkenen epäillä”, Daruk kiusoitteli ja röyhisti rintaansa, katsahtaen Urbosaa merkitsevästi. ”Me goronit olemme tunnettuja vahvuudestamme ja koostamme.”

Urbosa näytti huvittuneelta. ”Tiedäthän, että väestömme koostuu pelkästään naisista? Sen mukaisesti 99 prosenttia meistä antaisi sinulle saman kieltävän vastauksen.”

Daruk hieraisi päälakeaan pettyneenä. ”Onko mahdollisuuksia, että kuuluisit siihen yhteen prosenttiin?”

Urbosa päästi ilmoille matalaa, mutta hyväntahtoista naurua ja taputti Darukia lohdullisesti olalle. ”Älä ota itseesi, ei minulla sinua henkilökohtaisesti vastaan ole mitään. Vain edustamaasi heikompaa sukupuolta.”

”Heikompaa? Tästä voidaan kiistellä”, Daruk huomautti naureskellen ja löi rystysensä yhteen niin, että ilmoille pamahti Darukin suojakehä ja Urbosa säpsähti kauemmas päätään pyöritellen.

”Otan tästä mieluusti selvää, mutta jos nyt kuitenkin tapellaan ensin yhteistä vihollistamme Calamity Ganonia vastaan.”

Daruk naurahti. ”Aion pitää kiinni tuosta lupauksesta”, Daruk sanoi heiluttaen sormeaan kohti Urbosaa ja vilkaisi taaksensa jäänyttä nääntyneen näköistä joukkoa, joista varsinkin luovuttamista kammoksuva Revali yritti näyttää pirteältä, vaikka tämän sulat olivat hiestä kosteat.

”No jokos te kylmäveriset olisitte valmiita jatkamaan matkaa, vai täytyykö meidän kuumaveristen kantaa teidät?” Daruk naureskeli ja viittasi joukkoa jatkamaan matkaa. ”Perillä saatte maistaa goronien erikoisuutta, kivipaistia!”

”Maltan tuskin odottaa”, kuului takaa Revalin pilkallinen marina.
« Viimeksi muokattu: 08.12.2020 19:40:37 kirjoittanut Crys »

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
A/N: Kasshan kaiketi sijoittuu BotW aikaan, eikä tähän 100v sitä ennen, mutta musta tää paritus oli niin herkullinen että oli pakko :D

3.   Taivas ja maa – Revali/Kass

Revali ei koskaan saanut tarpeekseen lentämisestä. Jos olisi mahdollista, ettei hänen koskaan tarvitsisi koskettaa maata, ottaisi hän sellaisen elämän mieluusti vastaan. Prinsessa oli pyytänyt häntä kiirehtimään takaisin heti kun hän pääsisi, jahka oli saanut tarkistettua Tabanthan ja Hebran turvallisuuden Vah Medohilta. Revali aikoi pitää lupauksestaan kiinni ja suoriutua saamastaan tehtävästä muita puolustajia nopeammin. Saapuessaan Tabathan kukkuloille, jokin kuitenkin herätti hänen huomionsa niin, että ennen kuin hän huomasikaan, hän oli jo laskeutunut. Nuo tutut syvänsiniset sulat hän tunnistaisi mistä korkeuksista tahansa.

”Kas, Kass, sinuakin näkee”, Revali huikkasi.

Harmonikkaa siivissään pitävä rito kääntyi ympäri ja nyökkäsi kohteliaasti. ”Revali. Minne olet matkalla?”

”Jumalaiselle pedolle tähystämään, josko tällä maankolkalla näkyisi nitistystä kaipaavia ilkiöitä”, Revali sanoi ylpeästi rintasulkiaan pörhistäen. ”Prinsessan käskystä.”

”Yhä kiireinen”, Kass sanoi kohteliaan hyväksyvästi, mutta Revali oli erottavinaan äänensävystä vilauksen sarkasmia. Kass ei ollut sarkastinen rito, sanoivat kaikki, mutta Kassin kanssa pienestä ritopoikasesta asti kasvaneena Revali tiesi, että Kass oli vain äärimmäisen hyvä kätkemään sarkasminsa monotomisen äänen alle.

”Yhä”, Revali sanoi ja käveli hitain ja kopein askelin lähemmäs toista. Hän huomasi miten Kass seurasi hänen varmoja askeliaan tarkasti. ”Mitäs itse nykyään puuhailet? Asustelet yhä maassa, koska siipesi ovat liian kiireisiä tuon kanssa?” Revali sanoi ja vilkaisi merkitsevästi harmonikkaa.

Kass hymyili. ”Kirjoitan.”

”Lauluja? Vai oletko ottanut sulkiisi mustekynän? En näe tahroja”, Revali sanoi ja käytti tilaisuutta hyväkseen sipaistakseen Kassin siipeä. Toinen värähti kosketusta, mutta ei kavahtanut pois.

”Lauluja.”

”Eikö se ole sävellystä.”

”Ei suinkaan. Säveltäminen ja kappaleiden kirjoittaminen eroavat toisistaan huomattavasti.”

”Niinkö?” Revali kysyi kävellen yhä lähemmäs, mutta ei ollut todellisuudessa kiinnostunut vastauksesta. Kass huomasi sen ja vilkaisi häntä varoittavasti, kun Revali ei pysähtynyt kohteliaan välimatkan päähän, vaan jatkoi yhä lähemmäs. ”Oletko kirjoittanut yhtään laulua minusta? Uutta laulua, pitäisi sanoa”, Revali lisäsi virnistellen.

Kass pudisti päätään. ”En ole nähnyt sinua aikoihin, Revali. Kirjoitan siitä, mitä näen.”

”Etkö näe minua mielessäsi, kun suljet silmäsi?” Revali kysyi ja oli nyt vain muutaman nokanmitan päässä toisesta. ”Illalla, kun käyt pesääsi nukkumaan?”

Kass nielaisi ja pudisti päätään. Valehteli, se oli Revalille selvää. Ei uskaltanut edes avata nokkaansa lujittaakseen valhetta sanoilla.

Revali pysähtyi vasta, kun hänen rintasulkansa osuivat jo Kassin pitelemän harmonikan pintaan. Hän siirsi hitaasti nokkansa Kassin pään viereen ja kuuli hyvin miten riton sydän hakkasi höyhenpeitteen alla lujaa.

”Minä olen ajatellut sinua”, Revali kuiskasi, ”olen ajatellut sitä, että jos miespuoliset ritot pystyisivät hankkimaan poikasia, meidän poikasistamme tulisi erityisen lahjakkaita, se sinun on myönnettävä.”

Kass naurahti hämillään ja käänsi nokkaansa aavistuksen lähemmäs Revalin omaa, niin että heidän nokkansa lähes koskettivat. ”Aina yhtä suorapuheinen, Revali”, hän sanoi yhtä hiljaa.

Revali virnisti. ”Jotkut asiat eivät muutu”, hän sanoi ja otti sitten muutaman hitaan askeleen taaksepäin. ”Niin kuin se, että velvollisuus kutsuu.” Hän antoi vielä vanhalle ystävälleen merkitsevän katseen ja sinkosi itsensä voimakkaan puhurin saattelemana ilmaan kohti Vah Medohia, vaikka osa hänestä olisikin halunnut jäädä maahan.

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
A/N: Huomaako että tykkään Revalista :D No, siitä voitte päätellä ettei tää oo viimenen kerta kun Revali esiintyy, päinvastoin XD

4.   Puolikuu Satorivuoren yllä – Revali/Zelda

Sinä iltana nuotion valossa nauru raikui siitäkin huolimatta, että vasta muutama tunti sitten he olivat kaikki luulleet kuolevansa. Hyruleharjanteen taistelu oli ollut tavallista kiperämpi, mutta tässä he kuitenkin istuivat, kaikki elossa ja kohtuullisen kunnossakin. Mipha oli tapansa mukaisesti paikannut taisteluiden jälkeiset vammat ja saanut Revalin nokankin kuntoon, vaikka Revali oli ollut varma, että siihen oli tullut jonkin sortin murtuma. Nokan kunnosta hän ei hermostunut niin, mutta jos hän loukkasi siipensä, se häntä kyllä huoletti. Ritotaistelijana ja Vah Medohin ohjaajana hänellä ei ollut varaa toimintakyvyttömiin siipiin.

Harhaannuttuaan ajattelemaan vakavampia, Revali huomasi, että kaikki joukosta eivät suinkaan pitäneet hauskaa ruuan ja juoman lomassa. Prinsessa Zelda oli kävellyt kauemmas voittoa juhlistavasta joukosta ja katseli puolihämärässä puun alla Satorivuoren ylle nousevaa puolikuuta.

Revali lennähti muutamassa siiveniskussa pois nuotion valosta puun luomalle katvealueelle, jonne kuunvalokaan ei paistanut.

”Tule sinäkin nuotion ääreen. Mipha aloitti juuri mahtavan nolon tarinan Linkistä ja tämän lapsuuden surkeista uimataidoista.”

Yleensä sellainen kommentti saisi Zeldan vähintäänkin kohottamaan suupieltään, mutta nyt prinsessan kasvot olivat yhä vakavat.

”En näe syytä juhlia. Calamity Ganon on yhä tuolla jossain”, Zelda totesi katse kaukaisuudessa.

”Prinsessa hyvä, pieniäkin voittoja on hyvä juhlistaa”, Revali sanoi laskien äänestään hänelle tavanomaisen vitsailun.

Zelda ei vastannut, mutta värähti pohjoisen Hebravuorilta saapuvan kylmän yötuulen kulkiessa heidän lävitsensä.

Revali laski varovasti siipensä Zeldan harteille. ”Älä mieti sitä. Voimasi heräävät kyllä.”

Zelda naurahti toivottomana, niin kuin Revali olisi sanonut kuun laskeutuvan heidän eteensä, jotta he voisivat saada selville, oliko se tehty juustosta.

”Voit murehtia voimiasi ikuisesti tai sitten voit nauttia siitä, että juuri nyt kukaan ei yritä tappaa meitä”, Revali huomautti.

Zelda nosti katseensa tuskastuneena Revaliin. ”Miten sinä teet sen? Minä en vain voi unohtaa sitä.”

Revali hymyili prinsessalle rohkaisevasti. ”Etsin hetkestä jonkun kiintopisteen. Jonkin kiinnostavan asian tai tuntemuksen”, hän sanoi ja antoi sulkiensa sivellä Zeldan käsivartta ja siitä aavistuksen ylemmäs. Kun siivenkärjet sipaisivat Zeldan paljasta kaulaa, prinsessa värähti, mutta ei tällä kertaa kylmästä.

”Tuntemuksen”, Zelda toisti hiljaa, ehkä enemmän itsekseen ja vahingossa ääneen.

Revali toisti liikkeen ja antoi sulkiensa tällä kertaa hipaista Zeldan poskea. Zelda sulki silmänsä ja nojautui kosketusta vastaan, joten Revali antoi siipensä pysyä prinsessan kasvoilla pitempään. Kuin huomaamattaan Zelda nojautui vasten Revalin kyljen pehmeitä sulkia ja yhtä huomaamattaan Revali kietoi toisen siipensä Zeldan ympärille.

Revali katseli puolikuuta Satorivuoren yllä ja antoi sulkiensa rauhoittaa prinsessaa, joka tuntui hänestä usein hyvin kaukaiselta – velvollisuuksiensa ikäännyttämä hylian tuntui usein Revalista päinvastaisesti heistä vanhimmalta. Tällä hetkellä Zelda oli kuitenkin lähellä – eikä vain fyysisesti, sillä siinä missä Revali saattoi hetkeksi antaa Zeldalle maistiaisen omasta rauhastaan, Revali itse näki kuuta katsellessaan vilauksen samaa painavaa huolta tulevaisuudesta, jota prinsessa kantoi aina harteillaan. Kun hän laski katseensa taas häntä vasten nuokkuvaan prinsessaan, huoli kuitenkin unohtui taas.

”Aika käydä levolle?” Revali ehdotti hiljaa katsellessaan heltyneenä Zeldan kasvoja, joilla nykyinen levollisuus oli harvinainen näky. Osa hänestä toivoi, ettei Zelda kuulisi hänen sanojaan.

Zelda avasi silmänsä ja hymyili Revalille tavalla, joka sai kokeneenkin riton sydämen hypähtämään kuin poikasen. ”Minua tosiaan väsyttää hirvittävästi”, hän sanoi ja todisti sanomansa päättämällä lauseen haukotukseen. ”Kiitos, Revali”, Zelda sanoi ja irrottautui Revalin kyljestä ja lähti kävelemään kohti nuotiota, jonka ympärille juhlijatkin alkoivat jo asetella petejään. ”Tule sinäkin nukkumaan. Lähdemme aikaisin”, Zelda sanoi kävellessään.

”Tulen”, Revali sanoi, mutta kääntyi kuitenkin katsomaan samaa puolikuuta Satorivuoren yllä, jonka jokainen taivaalle katsova Calamityn lietsoma vihollinen näki.
« Viimeksi muokattu: 13.12.2020 20:57:29 kirjoittanut Crys »

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
5.   Aina aikaa sinulle – Mipha + Sidon

”Sinun pitää olla varovaisempi”, Mipha moitti parantaessaan Sidonin käsivarteen miekkailuleikkien aikana ilmestynyttä haavaa. Sidon vain kohautti olkiaan heilutellessaan jalkojaan sateesta kostean kallion reunalla istuessaan. Zoran kehä näytti varsin kauniilta sateen jälkeen, kun kaikki sen siniset kivet kimmalsivat.

”Olet kuin Link, ette kumpikaan muista huolehtia itsestänne”, Mipha lisäsi hiljaa.

”Missä Link on nyt?” Sidon kysyi.

Mipha vilkaisi kaukaisuuteen, kohti tietä, joka kiemurteli kallioiden välistä pois Zoran kehästä. ”Prinsessan luona.”

”Sinä olet prinsessa.”

Hylianprinsessan luona”, Mipha tarkensi ja hämmentyi sitten itsekin, miten usein hän unohti oman tittelinsä. Muiden taistelijoiden seurassa matkatessa paikalla oli vain yksi prinsessa ja se oli prinsessa Zelda. ”Link on vannonut suojelevansa prinsessa Zeldaa”, Mipha selitti ja laski kätensä Sidionin käsivarren näyttäessä jo ehjältä.

”Miksei hylianprinsessa suojele itseään?” Sidon ihmetteli. ”Sinä suojelet itseäsi.”

”Prinsessa Zelda… ei ole niin kokenut taistelun saralla. Hän on keskittänyt energiansa tutkimustyöhön. Linkille on suotu suuri etuoikeus, kun hän on päässyt suojelemaan prinsessaa.” Ehkä jos hän väitti niin itselleen tarpeeksi monesti, hän alkaisi jopa uskomaan siihen.

”Sitten kun minä kasvan isoksi, voidaanko minullekin suoda suuri etuoikeus niin, että pääsen suojelemaan sinua!” Sidon innostui.

Mipha naurahti ja kutitti pikkuveljeään. ”Ehei, kun sinä kasvat isoksi, minä suojelen yhä sinua.”

Sidon nauroi Miphan kutittaessa häntä. Kun Mipha lopetti, hän tunsi pikkuveljensä eläväisestä naurusta huolimatta sydämessään hieman painoa Linkin vuoksi. Tuntui raskaalta olla erossa Linkistä ja vielä raskaammalta tuntui se, että Link tuskin tunsi samoin. Olihan hän pian lähdössä takaisin, mutta matka veisi silti päiviä.

”Voidaanko käydä tuolla?”

Mipha käänsi katseensa suuntaan, jonne Sidon katseli.

”Polymusvuorella? Siellä on lyneleitä”, Mipha ihmetteli.

”Juuri siksi. Minä haluan sellaisen”, Sidon sanoi varsin päättäväisesti.

Mipha kurtisti otsaansa. ”Lynelin? Lemmikiksi?”

Sidon nyökkäsi innoissaan ja hymyili leveää valkoista hymyään.

”Voi Sidon. Lynelit eivät kelpaa lemmikeiksi.”

”Mikseivät?”

”Niistä kasvaa ihan liian isoja ja ne haluavat satuttaa meitä.”

”Miksi ne haluavat satuttaa meitä?”

”Koska…” Mipha aloitti, mutta tajusi sitten, ettei välttämättä osannutkaan vastata kysymykseen. Calamity lietsoi niihin vihaa, mutta olivatko ne vain sen vihan orjia ja oikeasti viattomia? ”Se on niiden luonto”, Mipha päätyi sanomaan. Hän ei voinut selittää niin nuorelle miten mantereen yllä leijui kammottavan Calamity Ganonin varjo. Vielä ei ollut sen aika.

”No”, Sidon sanoi neuvotteluäänellään, ”ehkä voisin sitten ottaa lemmikiksi lizalfosin. Tai bokoblinin tai moblinin!”

”Sidon”, Mipha sanoi varoittavasti, mutta huvittuneena.

”No entä sitten Railslammella asuvan hinoxin?” Sidon sanoi nyt selvästi vitsaillen.

Mipha nauroi. ”Mikä vika on sammakkokokoelmassasi?”

”Ei mikään, mutta en ole löytänyt yhtään uusia”, Sidon huokaisi. ”Käärsammakko puuttuu yhä. Olen etsinyt kaikkialta!”

”Mitä jos lähdetään tutkimusmatkalle sitä etsimään. Voidaan vaikka mennä lähelle Railslampea, kunhan ei herätetä hinoxia.”

”Oikeasti?” Sidon innostui, sillä häntä oli kielletty menemästä sinne juuri hinoxin takia. ”Mutta eikö sinulla ollut kiire takaisin Hyruleen?”

Mipha taputti Sidonin päätä hellästi. ”Minulla on aina aikaa sinulle.”
« Viimeksi muokattu: 13.12.2020 20:57:46 kirjoittanut Crys »

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
6.   Raivostuttavan mukavaa – Revali/Link

Revalista oli raivostuttavaa, ettei Link koskaan totellut häntä. Omasta mielestään hän sai varsin hyviä taistelusuunnitelmaideoita, mutta silti Link halusi aina rynnätä vastuuttomasti suin päin surman suuhun ja katsoa mitä tapahtui. Revali epäili, että se saattoi johtua siitä ettei Link tositilanteessa enää muistanut ollenkaan Revalin suunnitelmia vaan antoi miekkansa laulaa lihasmuistilla. Täysin vastuuttomasti.

Erään kiperän taistelun jälkeen – nykyään taistelut olivat aina kiperiä, koska joku ei suostunut pysymään suunnitelmassa – he peseytyivät kuunvalossa, miehet alavirrassa ja naiset ylävirrassa.

”Vähän matkan päässä on mökki. Suurin osa meistä varmaan mahtuu viettämään yön siellä”, Daruk totesi suoriuduttuaan puhdistautumisesta Linkiä ja Revalia nopeammin. Goroniniho oli niin kovaa, että se veri puhdistui pois lähes itsestään.

”Taidan jättää väliin, aliarvioit kuinka paljon tilaa viet, Daruk. Varsinkin kun pyörit unissasi”, Revali tokaisi saaden Darukin nauramaan. Revali vilkaisi kohti metsää varjostavaa kalliota. ”Äkkäsin hylätyn ritonpesän tuolla ylempänä kalliolla. Vietän yöni siellä tarkkailemassa maastoa.”

”Miten vain haluat. Hyviä öitä”, Daruk totesi lähtiessään mökin suuntaan.

Revalin sulat olivat niin silkkiset, että veri lähti niistäkin melko helposti. Hän alkoi olla valmis, mutta Link sen sijaan hankasi kuivunutta verta iholtaan varsin vimmoisasti.

”Verta ei ehkä olisi roiskunut niin paljon, jos olisit totellut minua ja pysynyt suunnitelmassa”, Revali huomautti terävästi.

Link vilkaisi ritoa ja lopetti hetkeksi käsivartensa hankauksen. Tämä kohautti olkiaan kuin viestien tässä me kaikki yhä olemme. Niin, tällä kertaa. Jonain päivänä koittaisi sekin päivä, kun tilanne olisi eri.

Linkin passiivisuus oli raivostuttavaa. Tämä ei väittänyt koskaan vastaan (ellei joku tehnyt niin järjettömästi että ehdotti Linkin eroavan prinsessa Zeldasta), mutta ei myöskään koskaan totellut. Yhdistelmä oli raivostuttavan ristiriitainen, koska sen takia Revali toivoi aina huomaamattaan, että tällä kertaa Link tottelisi häntä, eikä niin ikinä tapahtunut. Ritari puhui hyvin harvoin – joskus Revali epäili osasiko tämä ylipäätään puhua ollenkaan.

Mieluummin Revali olisi halunnut, että hylian olisi riidellyt hänen kanssaan, koska oli hankalaa riidellä sellaisen kanssa, joka ei vastannut. Raivostuttavampaa hyliania Revali ei ollut koskaan tavannut!

Link palasi jälleen veren hankaamiseen pahastumatta piikittelystä ja Revalin terävästä katseesta. Link ei koskaan ärsyyntynyt hänen ilkeistä kommenteistaan ja se jos mikä oli raivostuttavaa. Revali käveli lähemmäs Linkiä ihmetellen pystyisikö hän koskaan saamaan minkäänlaista reaktiosta tuosta ritarista.

Link vilkaisi Revalia jälleen, kun Revali oli ehtinyt varsin lähelle ottaen huomioon, että he olivat molemmat täysin alasti joessa. Revalille alastomuus ei tarkoittanut samaa kuin Linkille, sillä hänelle vaatteiden pitäminen oli enemmänkin halusta eikä tarpeesta kiinni, sillä ritojen biologia ei vaatinut vaatteita suojaksi. Hylianit sen sijaan olivat naurettavan suojattomia ilman vaatteitaan ja juuri sellaisessa tilassa Revali arveli saavansa jotain irti Linkistä.

Link tosiaan katsoi häntä aavistuksen kummastuneena, mutta tämä oli varsin suojaisessa asennossa kyykyssä joen pinnan alla, joten Revali päätti vitsailla tämän kustannuksella.

”Kappas, lisää moblineita. Prinsessa Zelda tosin näyttää pärjäävänsä hyvin yksistään heitä vastaan”, Revali sanoi katsellen Linkin taakse.

Kuten Revali arvasikin, Link ponnahti pystyyn kuin vieteri saaden Revalin nauramaan. Nauru tuli ehkä liian aikaisin, koska sen myötä Link ei edes lähtenyt juoksemaan alastomana kohti ylävirtaa, joka olisi sekin varmasti kovin huvittavaa katsottavaa. Varsinkin Urbosan reaktio siihen olisi varmasti näkemisen arvoista. Link ei edes ehtisi huomata mikä häneen iskisi ennen kuin makaisi jo naama joen mudassa. Link ei kuitenkaan ottanut askeltakaan, vaan kääntyi ympäri ja katsoi Revalia aavistuksen ärsyyntyneenä.

Nyt Link ei ollut enää suojatussa asennossa, eikä Revali häpeillyt katsoa alaspäin siihen, mikä yleensä pysyi piilossa vaatteiden suojassa. Link hämmentyi avoimesta tuijottamisesta sen verran, ettei edes tajunnut piilotella Revalin katseen kohdetta.

”Mietinkin minkälaisia te hylianit olette vaatteidenne alla. Oppikirjakuvat eivät tee oikeutta”, Revali vitsaili ennen kuin ehti tajuta, että kommentin voisi tulkita kohteliaisuudeksi. Hän oli valmistautunut pilkkaamaan Linkiä, mutta yllätyksekseen hän ei halunnut tehdä sitä. Hän halusi saada Linkiin jonkinlaisen reaktion ja pilkat luultavasti saisivat Linkin vain ottamaan vaatteensa ja kävelemään pois.

Niinpä Revali astui yhä lähemmäs ja Link räpytteli silmiään tietämättä mitä tehdä.

”Oletko sinä miettinyt miten me ritot sen hoidamme?” Revali kiusoitteli ja kiersi liikkumattomana paikoillaan seisovan Linkin ympäri hitaasti. ”Varmasti olet”, Revali kuiskasi Linkin takaa niin läheltä, että hylian säpsähti. ”Et vain uskalla kysyä.”

Revali pysähtyi jälleen Linkin eteen ja huomasi, että Linkin suojelluin varustus oli aavistuksen eri asennossa. Poskia koristava puna kertoi Revalille kaiken tarvittavan siitä, mitä se tarkoitti.

“Vietän yöni tuolla”, Revali sanoi ja viittoi kalliota vasemmalla, ”luulisi siivettömienkin pystyvän melko vaivatta kipuamaan sinne. Huomenna voimme palata takaisin siihen, että pilkkaan sinua ja sinä esität ettet kuule ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.”

Link nielaisi punehtuneena ja se oli Revalille tarpeeksi reaktiota. Revali käveli ylös joesta, nappasi vaatteensa ruoholta nokkaansa ja lennähti pesäänsä.

Asetellessaan vaatteitaan tyynyksi Revali pohti mahtaisiko Link oikeasti tulla. Hän ei toivonut mitään – hän ainakin väitti itselleen – sai tulla tai olla tulematta, sama se hänelle. Hän oli saanut Linkistä irti jonkinlaisen uuden reaktion ja se oli tarpeeksi hänelle. Toisaalta… ei hän voinut olla miettimättä miten hylianit reagoivat pesäpuuhissa.

Revali ei voinut olla naurahtamatta, kun hetken päästä pesän reunan yli kipusi yhä punaposkinen, pukeutunut, hylian. ”Sinä sitten pukeuduit. Onnitteluni, täydellistä aikaa hukkaan heittämistä. Nyt, riisuudu.”

Kerrankin Link teki niin kuin Revali käski. Revali tosiaan oppi miten hylianit reagoivat.

Ja jälkeenpäin Revali tajusi, että se oli ollut raivostuttavan mukavaa.

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
A/N: Olen kääntänyt guardianin valvojaksi ja muuten muutin pelastaja -tittelin taistelijaksi kun se kuulostaa mielestäni paremmalta

7.   Prinsessa ja tutkija – Zelda + Purah


”Katso! Nyt se toimii!” Zelda innostui, kun Purah oli ehtinyt jo vaipua epätoivoon. Aikaisemmin liikkumattomaan valvojaan tosiaan syttyi punaiset valot ja se alkoi pyöritellä päätään tutkiskelevasti.

”Nostaisitko ylös tuon laudan”, Zelda kysyi ja osoitti linnan pihalla makaavaa pitkää lautaa, jota aukiolla liikkuvat sotilaat käyttivät parhaillaan muurin korjaustöihin. Valvoja käänsi päätään ja kohdisti silmänsä ensin Zeldaan ja sitten lautaan, jonka se kalasti mekaanisiin lonkeroihinsa ja nosti sulavasti ylös.

Zelda vilkaisi hymyillen Purahia, joka näytti suunnattoman huojentuneelta, kun puhekomento viimein toimi.

”Et kai ehtinyt menettää toivoasi?” Zelda kiusoitteli ja tökkäsi pirteytensä takaisin saanutta ystäväänsä.

”Minäkö? En ikinä!” Purah väitti nauraen. ”Vaikka olihan se nyt melkoisen noloa, että matkattuani tänne Hatenosta asti esittelemään keksintöäni, ei se toiminutkaan. Kuningas Rhoam ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä.”

”Luultavasti kyse oli vain pienistä yksilöllisistä eroista. Nyt kun se toimi tähän valvojaan, voimme uskoa, että se toimii myös muihin”, Zelda vakuutti ja taputti Purahia olalle. ”Olet tehnyt hyvää työtä.”

”Tehän sen saitte lopulta toimimaan, prinsessa”, Purah sanoi vaatimattomasti.

Ennen kuin Zelda ehti väittää vastaan, aukiolla työskentelevät sotilaat pysäyttivät korjaustyöt, laskeutuivat polvensa varaan ja laskivat päänsä alas. Se saattoi tarkoittaa vain sitä, että kuningas oli siunannut heitä läsnäolollaan. Zelda kääntyi ympäri ja kohtasi isänsä tyytymättömät kasvot.

”Joko se toimii?”

”Toimii, kuninkaani”, Purah sanoi toistaen muiden sotilaiden eleen ja laskeutuessaan polvensa varaan. ”Pyydän anteeksi viivästystä.”

”Noh”, kuningas sanoi hitaasti ja yhä tyytymättömänä. ”Pääasia on, että se nyt toimii. Nytkö vain käsken sitä ja se tekee mitä haluan?”

”Aivan, sir.”

”Valvoja, pyörähdä ympäri”, kuningas tokaisi ja valvoja nosti raskaan ruumiinsa ylös ruohikolta ja pyöräytti itsensä varsin ketterästi 360 astetta ympäri. Viimein kuninkaan kasvoilla oli ripaus tyytyväisyyttä.

”Varsin ihmeellistä, eikö? Saimme ne reagoimaan pelkkään ääneen”, Zelda innostui rohkaistuaan isänsä ilmeen pienestä muutoksesta. ”Eikä se varmasti lopu vielä tähän, voisimme saada aikaan vielä niin paljon – ”

”Sinulla, Zelda, on muita velvollisuuksia kuin täällä leikkiminen. Varsinkin se, jota kukaan muu ei voi täyttää sijastasi.”

”Mutta isä – ”

”Ei muttia. Sinun on täytettävä velvollisuutesi”, kuningas toisti kasvot kireinä. ”Saat luvan matkata pyhälle lähteelle rukoilemaan.”

Ei se ole leikkiä, Zelda lopetti lauseen päänsä sisällä, haluten huutaa, kiljua, pakottaa isä huomaamaan, että maailmassa oli muutakin merkittävää kuin asia, johon hän ei voinut vaikuttaa. Sen kaiken sijaan hän laski päänsä alas. ”Kyllä isä.”

”Hyvä. Lähdet huomenna”, kuningas totesi ja vilkaisi sitten Purahia.

”Ja sinä. Tästedes raportoit tutkimuksistasi minulle. Vain minulle.”

Purah epäröi hetken, ennen kuin vastasi. ”Kyllä, sir.”

Kuningas nyökkäsi ja kääntyi ympäri. ”Äläkä yritäkään tällä kertaa lähteä ilman ritariasi”, hän lisäsi tyttärelleen kävellessään pois.

Raskas huokaus karkasi Zeldan huulilta kuninkaan lähdettyä. Hän sulki silmänsä ja kohotti ne kohti aurinkoa, joka tuntui lämpimältä silmäluomilla. Tuntuisipa Calamityn pois sinetöivä voima yhtä voimakkaasti kuin auringon lämpö.

”Purah?”

”Niin, prinsessa?” Purah vastasi empaattisuutta äänessään.

Zelda avasi silmänsä ja kohtasi ystävänsä katseen. ”Pidäthän minut ajan tasalla tutkimuksistasi.”

”Totta kai”, Purah sanoi niin kuin se olisi hänelle itsestäänselvyys. Kun Zelda näytti yllättyneeltä nopeasta vastauksesta – kuninkaan suoran käskyn uhmaamisesta – Purah vain nauroi. ”Jos olisin sinun tilassasi, en minäkään hyväksyisi kohtaloani pureksimatta. Voit olla samaan aikaan kahta asiaa, tiedäthän. Prinsessa ja tutkija.”

Zelda hymyili hänen sydämensä keventyessä hieman. Ainakin hän saattoi luottaa yhden ihmisen ymmärtävän miltä hänestä tuntui.

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
8.   Huoliasi keventäen # 1 – Zelda/Link

Jälleen uusi taistelu oli voitettu, mutta tällä kertaa Zelda ei ollut varma, olivatko he selvinneet ehjin nahoin. Link oli lentänyt viimeisen lynelin iskusta niin korkealle, että Zelda ei ollut varma selviäisikö hän. Juostessaan ritarinsa luokse askeleet tuntuivat hitailta kuin tervassa kävellessä, kun sydän sen sijaan hakkasi aivan liian kovaa. Pyhien lähteiden nimeen, älä anna Linkin olla kuollut! Miksei voima hänen sisällään ollut voinut herätä pelastamaan Linkiä!

Zelda polvistui Linkin viereen ja käänsi tämän kasvot itseään kohti. Kasvot olivat tuskasta vääntyneet ja ritarin jalka näyttikin vinksottavan varsin epäluonnolliseen suuntaan.

”Mipha!” Zelda huusi niin lujaa kuin pystyi ja tähyili kuolleiden lynelien ja bokoblinien täyttämää kenttää parantajazoran toivossa. ”Mipha tule äkkiä!”

Linkin suusta pääsi matala äännähdys ja Zelda käänsi katseensa kohti ritariaan. Linkin silmät olivat suuret ja täynnä huolta, kun hän nosti vapisevan kätensä kohti Zeldan poskea sitä sipaistakseen. Zelda huomasi Linkin peukaloon jääneen verta, kun käsi valahti väsymyksestä tai kivusta vapisten alas.

Zeldan sydän hypähti raskaasti. Silläkin hetkellä Link jaksoi välittää Zeldan posken vaivaisesta pintanaarmusta.

”Älä välitä siitä”, Zelda lohdutti ja siveli vuorostaan Linkin poskea. ”Olen ihan kunnossa. Sinun pitäisi huolehtia itsestäsikin.”

Mipha saapui viimein paikalle ja polvistui Zeldan viereen. ”Auts”, hän sanoi myötätuntoisesti asettaessaan kätensä Linkin mutkaan menneelle jalalle. ”Revalin siipi oli joutunut myös varsin huonoon kuntoon. Hän itki kuin vauva”, Mipha sanoi hymyillen tunnelmaa kohottaakseen ja aloitti sitten parantamistaikansa.

Link sulki silmänsä ja huokaisi syvään kivun alkaessa lievittää. Kun Mipha puhui Linkille rauhoittavia sanoja, joita ritari tuskin edes kuuli, Zelda vilkaisi ympärilleen ja näki ainakin Urbosan ja Darukin olevan kunnossa. Revali tarkkaili siipeään edestä ja takaa yhtä vimmaisesti kuin häntäänsä jahtaava koira.

Zelda käänsi katseensa juuri huomatakseen Miphan lopettavan. Jopa punaiset viirut Linkin kasvoista olivat lähteneet ja nyt ritari hengitti jo tasaisesti.

”Noin”, Mipha sanoi ja Link avasi silmänsä. Ritari nyökkäsi kohteliaasti zoraprinsessalle, joka hymyili aavistuksen ja oli sanomassa jotain, kunnes hänet keskeytti Revalin ääni.

”Mipha, minusta tuntuu, ettei siipeni ole ihan kunnossa, katso nyt, se ei näytä samalta!” Revali ahdistui ja heilutti varsin terveen näköistä siipeään.

”Pienimmät untuvat kasvavat takaisin ajan myötä”, Mipha vakuutti, mutta nousi kuitenkin ylös ja lähti kävelemään kohti vauhkoontunutta ritoa.

Zelda auttoi Linkin ylös, vaikka tämä ei näyttänytkään tarvitsevan auttamista. Link katseli jälleen Zeldan poskea huolestuneen ja syyllisen näköisenä ja siirsi sitten katseensa Miphaan, joka yritti rauhoitella turhasta hätääntynyttä Revalia.

Link kohotti kätensä kohti Miphaa kutsuakseen tätä luoksensa, mutta Zelda painoi kämmenensä Linkin käsivarrelle ja pakotti sen alas.

”Anna olla, tällaisen viirun takia tuskin saan huomiota, ennen kuin Revalin siipi on uutta parempi.”

Link naurahti, mutta tarkkaili häntä yhä huolestuneesti.

”Link, olen kunnossa”, Zelda vakuutti uudemman kerran ja pyyhkäisi poskeaan, jonka verenvuoto oli jo tyrehtynyt. Linkin huolenpidon vahvuus sai hänet jo hämmentymään. ”Ei sinun tällaisesta tarvitse huolehtia.”

Linkin katse kertoi toista. Yllättäen Zelda erotti katseestaan jotain tuttua. ”Ah”, hän sanoi hiljaa tajutessaan asian laidan. ”Samalla tavalla kuin minä en voi unohtaa huolta siitä, etteivät voimani ole heränneet, sinäkään et voi olla huolehtimatta turvallisuudestani.”

Link nyökkäsi hitaasti. Zelda yllätti sekä itsensä että Linkin, kun hän painoi ritarin poskelle suukon.

”Kenties meillä molemmilla on vielä parantamisen varaa sillä saralla”, Zelda sanoi ujosti takaisin vetäytyessään.

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
9.   Huoliasi keventäen # 2 – Mipha/Revali (Mipha/Link)

Mipha katseli kuinka prinsessa Zelda painoi Linkin poskelle suukon, eikä voinut olla nielaisematta jonkin tumman ja ikävän painaessa hänen vatsanpohjaansa. Ritarin posket punehtuivat ja tämän huulille nousi ujo hymy, jollaista Mipha ei ikinä nähnyt Linkin kasvoilla, kun he olivat kahden. Hän oli vienyt pois Linkin tuskat kerta toisensa jälkeen läpi koko elämänsä ja silti tarvittiin vain pieni pusu toiselta prinsessalta ja Link oli myyty. Kyllähän Mipha tiesi voivansa luottaa Linkin turvaavan selustansa taistelukentällä, mutta ketään tämä ei suojellut yhtä omistautuneesti kuin Zeldaa. Jonain päivänä Link antaisi henkensä hylianprinsessan vuoksi ja se oli selvää kaikille muille paitsi kyseiselle prinsessalle.

”Näin meidän kesken, kyllä minä ilman muuta ottaisin mieluummin rinnalleni taidokkaan parantajaprinsessan kuin mystisiä ja unisia voimia kantavan prinsessan”, sanoi hänen viereltään Revali, joka selvästi huomasi hänen kaihoisan katseensa.

”Revali, et saa sanoa noin”, Mipha moitti ja vilkaisi ritoa. ”Varsinkaan prinsessa Zeldan kuullen.”

”Siksi sanoinkin näin meidän kesken”, Revali virnisti.

”Minä luotan Zeldaan”, Mipha vakuutti ja vihasi itseään siitä, että kaikesta yrityksestä huolimatta hänen sydämensä kantoi pientä kaunaa toista prinsessaa kohtaan. ”Hänen voimansa heräävät sitten, kun on aika.”

”Ilman muuta”, Revali toisti, vaikka ei vaikuttanut yhtä vakuuttuneelta kuin Mipha. ”Mutta sillä välin on myös hyvä muistaa arvostaa meitä muitakin, eikö?”

Mipha vilkaisi jälleen Revalia ja hymyili tälle aavistuksen. ”Arvostatko taitojani, vaikka aivan kaikki pienet untuvat eivät kasvaneetkaan takaisin siipeesi?” Mipha kysyi kävellessään kauemmas, jottei joutuisi todistamaan Linkin ja Zeldan ujoa hempeilyä.

”Totta kai, ei ollut tarkoitus vaikuttaa kiittämättömältä”, Revali vakuutti kävellessään hänen rinnallaan. ”Minä vain niin hermostuin, koska… ilman siipiäni, minä en ole mitään.”

Mipha käänsi katseensa ritoon, jonka ääneen oli tullut epätavallinen vire haavoittuneisuutta. ”Se ei ole totta. Sinulla on aina terävä nokkasi”, hän sanoi, eikä tarkoittanut sitä vain fyysisessä mielessä, minkä Revali naurahduksesta päätellen arvasi.

”Pääsenkin sillä pitkälle. Palaisin Ritoon ja ryhtyisin maksua vastaan vitsejä ja loukkauksia laukovaksi trubaduuriksi”, Revali vitsaili.

”Jätä loukkaukset vähemmälle, niin saatat ansaitakin leipäsi”, Mipha ehdotti naurahtaen, mutta hänen hetkellinen hyvä tuulensa katosi nopeasti, kun hän kuuli takaansa kaikuvan Linkin naurun. Hän käänsi äänelle vaistomaisesti päätään, vaikka he olivat ehtineet jo sen verran kauas, etteivät saattaneet nähdä valloittamaansa vihollisleiriä tutkivaa muuta joukkoa.

”Mipha, ansaitset parempaa kuin jonkun yhtä sokean kuin hän”, Revali lohdutti ja siveli Miphan olkavartta.

Mipha hengitti syvään ja nyökkäsi. ”Minä vain… me kasvoimme yhdessä joten osa minusta aina ajatteli, että hän olisi se oikea. Siitäkin huolimatta, että isäni aina jaksaa muistuttaa, että hän on vaivainen hylian, eikä ollenkaan zoraprinsessan arvoinen. Puhumattakaan siitä, että me kaksi emme voisi… täyttää sellaisia velvollisuuksia, joita odotetaan prinsessalta kuningassuvun jatkumisen turvaamiseksi.”

Mipha ei usein puhunut sellaisista asioista – oikeastaan hän ei ollut koskaan sanonut niitä sanoja ääneen – joten luonnollisestikin hän vieroksui asian sanomista hieman. Toisaalta tuntui mukavalta viimein myöntää sekin osa hänen velvollisuuksistaan, joka painoi harteita aina taustalla.

”Sinulla on sellaisen pohtimiseen runsaasti aikaa myöhemmin. Minä olen sitä mieltä, ettei kannata elää vain tulevaisuuden takia. Joskus on ihan hyvä olla hetkessä – varsinkin, kun elämämme on nykyään tätä”, Revali sanoi ja viittoi kohti joka puolella retkottavia bokoblininruhoja.

Mipha vilkaisi Revalia miettien mahtoiko Revalin sanojen takana piileksiä jotain. Kyllähän hän tiesi, että Revali flirttaili lähes kaiken liikkuvan kanssa, eikä hän uskonut olevansa siinä mielessä mitenkään erityinen, vaikka he olivatkin jakaneet muutaman latautuneen hetken yhteisen taipaleensa aikana. Hän kuitenkin uskoi olevansa erityinen siinä mielessä, ettei Revali tahtoisi tehdä mitään loukatakseen häntä tai pettääkseen hänen luottamuksensa, koska hän uskoi heidän olevan ystäviä. Vaikka ajatus kutkutti häntä miellyttävästi, olivat he kuitenkin eri lajeja, eikä hän ollut varma miten se toimisi.

”Miten…” Mipha aloitti lähes huomaamattaan, mutta nolostui kysymyksestään sitten niin, ettei saanutkaan lausettaan loppuun. Hän vältteli tiukasti Revalin katsetta.

”Miten mitä?” Revali kysyi ja huomasi sitten Miphan ruusunpunaisiksi kuumentuneet posket, jotka erottuivat muuten valkoisilta kasvoilta kilometrin päähän. ”Ai miten. Mipha, Mipha, kylläpäs sitä ollaan rohkealla tuulella.”

”Äh, unohda koko juttu”, Mipha mutisi ja alkoi kävelemään nopeammin, vaikka hänellä ei ollut hajuakaan minne hän oli menossa.

Revali pysäytti hänet tarttumalla häntä käsivarresta kiinni. Miphan sydän loikkasi jonnekin korkealle. Käsivartta sivelevät sulat tuntuivat mukavalle. ”Haluatko selvittää?”

Mipha kohtasi Revalin intiimiksi muuttuneen katseen nieleskellen. Revali katsoi häntä tavalla, jolla kukaan ei ollut koskaan uskaltanut katsoa. Olihan hän tottunut kosiskeluihin, prinsessan asema oli kuin hunajaa mehiläisille, mutta koskaan kukaan ei ollut uskaltanut katsoa häntä noin – näyttää että haluaisi häntä, eikä hänen asemaansa.

Kun Mipha epäröi, Revali päästi irti hänen kädestään. ”En halua painostaa sinua mihinkään, jota katuisit myöhemmin”, rito sanoi loukkaantumatta.

”Ei kun… minä… mehän olemme ystäviä, emmekö olekin Revali?” Mipha kysyi.

”Tietysti.”

”Ja me voimme luottaa toisiimme.”

Revalin katse pehmentyi. ”Totta kai.”

Mipha nyökkäsi ja hymyili ojentaessaan kätensä kohti Revalin sulkia, joita hän tietysti oli koskettanut useasti parantamisen lomassa, mutta nyt hän antoi kätensä uppoutua pehmeisiin sulkiin uudella tavalla.

”En tiedä miten se toimii”, Mipha myönsi hiljaa ja hivuttautui lähemmäs Revalia.

”Minäkään en ole koskaan ollut zoran kanssa. Mutta emmeköhän me jotain keksi.”

”Emmeköhän”, Mipha myönsi ja painautui Revalia vasten.

Never underestimate the power of fanfiction

Seila

  • Vieras
Kommenttikampanjasta päivää!

Olen erittäin iloinen, että nappasin tämän Zelda -kokoelman kampanjasta. Tässä olikin paljon erilaisia tekstejä eri hahmoilla (ja parituksillakin). Oli ihanaa päästä kurkistamaan näiden kaikkien elämään hieman paremmin. Lisäksi kaikissa teksteissä hahmot tuntuivat hyvin paljon omilta itseiltään.

Ensimmäinen teksti oli oikein kiva. Raotti kivasti menneisyyden verhoa ja Zeldan äidin elämääkin. Miekin voisin ihan hyvin nähdä, että Zeldan äidillä ja Urbosalla olisi ollut suhde! Miksipäs ei :D Vaikka Zelda pitääkin ajatusta epämukavana ja punastelee Urbosan juttuja. Zelda olikin tässä mielestäni oikein IC, kun oli utelias, mutta punasteli ja ujosteli tietyistä aiheista puhuttaessa.

Tietenkin Urbosa ja Daruk mahtailivat toisessa tekstissä. Tietenkin piti päästä kiistelemään siitä, että kuka tai kumpi sukupuoli on vahvempi :D Tosin eivätkös goronit ole sukupuolettomia? Toki heillä on maskuliiniset piirteet. En ole itsekään nyt ihan varma, mutta kumminkin. BotW:ssa taitaa joku ihmetelläkin, että miten goronit ovat päässeet Gerudoon (jos muistan nyt yhtään oikein). Haha ja tietenkin pilkallinen Revali siellä taustalla :D Voi Revali, ties vaikka kivipaisti olisikin vaikka kuinka hyvää!

Revali on näissä teksteissä myös tosi IC. Sellainen kopea, joka ei kestä pilkkaa itseään kohtaan tai heikkouksia. Ja ei tietenkään ujostele puhua räävejä juttuja :D Revali/Kass olisi kyllä hyvä paritus, jos pari elelisi samaa aikaa! Mutta mielenkiintoinen ajatus. Tuossa kolmannessa tekstissä oli kivasti rivien väliin rakennettu näiden kahden suhde. Se ei tullut suoraan silmille vaan sillä tavalla vaivihkaa. Totta kai Revali lähestyy fyysisesti Kassia ja ahdistaa toista hieman nurkkaan. Kass, ei siun nyt tarvitse valehdella siitä, että ajattelet Revalia.

Sidon :3 Sidon on niin söpö pienenä! Hurmuri! Ihana kun olit kirjoittanut hänestäkin ja varsinkin hänestä ja Miphasta yhdessä. Voi Sidon kun tahtoo lynelin lemmikiksi. Ei oikein sovi kyllä, voisi Sidonista tulla lynelille alkupala. Kivasti tämänkin tekstin taustalle olit saanut Miphan tunteet Linkiä kohtaan sekä jonkinlaisen keveän kateuden siitä, että Link saa viettää aikansa Zeldan kanssa. Ja voi ei Mipha, kun unohtaa että hänkin on prinsessa. Ihan yhtälailla hänkin on kuin Zelda, vaikka Zeldaa tavallaan kohdellaan ns. tärkeämpänä prinsessana. Möh. Mutta ihanaa että Mipha tarjoutui lähtemään etsimään sammakkoa Sidonin kanssa :3

Lempitekstini näistä oli ehkä Revali/Link teksti, koska jokin siinä parituksessa vain niin viehättää. Link, hiljainen soturi, ja räävitön Revali. Ja Revali vielä niin inhoaa Linkiä. Tai ehkei nyt inhoa, mutta ei tykkää tästä. Tietenkin Revalin piti päästä pelleilemään Linkin kustannuksella ja siitä sitten päästiinkin muihin asioihin. Tietty Link on niin utelias ja kosketuksen tarpeessa, että kiipeää Revalin luokse puuhun. Ja ehkä vain parempi että oli pukeutunut, olisi varmasti ollut homma kiivetä alastomana puuta pitkin. Ja niin, myönnä vain Revali, että tykkäät Linkistä. Jokin siinä hylianissa vetoaa sinuun. Älä yritä muuta väittää.

Kiitos näistä teksteistä! Jään seurailemaan josko kirjoittelet lisää ja keistä. Urbosasta voisi olla kiva kuulla lisää, jos siulla vain ideoita on! Nämä oli kivasti kirjoitettu ja pystyin kuvittelemaan kaikki tapahtuviksi tuonne Hyrulen maisemiin. Kiitos paljon! :3

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Seila: Oo hauskaa, että löysit tämän ficin pariin ja pidit siitä mitä löysit :) Hih, Zelda oppikin yllättäen paljon sellaista äidistään, johon ei osannut varautua. En tosiaan muistanut tuota, että goronit olisivat sukupuolettomia, mutta kun vähän tutkiskelin niin näyttääpä olevan että olet oikeassa. En muistanut tätä kun kuitenkin miespuolisia pronomineja käyttävät, mutta ehkäpä tästä aiheesta löytyisi jotain kirjotettavaa myöhemmin. Hehe, Kass ei tosiaan ole yhtä räväsuu kuin Revali ja sen takia tää pari onkin yks mun lemppareista :D pikkusidon on kyllä <3 Miphan pining on kyllä aina herkullista kirjoteltavaksi. Kiva että tykästyit Revali/Linkiin koska mäkin tykkäsin siitä erityisesti! Ehkä se on ne vastakohtaisuudet ja myös se että toinen on niin raivostuttava :D Varmasti kirjotan joskus Urbosasta lisää jahka saan ideoita! Kiitos kommentistasi :)
A/N: Tää kuitenkin spoilaa Age of Calamityä, koska nyt kun sain pelin loppuun inspaannuin ja varmaan kirjottelen muitakin juttuja jotka spoilaa AoC:ia. Mainitsen kuitenkin aina ennen joka lukua, jos se spoilaa. Also tää paritus nousi yllättäen yhdeks mun suosikeista!

10.   Kuolemaa uhmaten – Sooga/Mestari Khoga

Sooga oli aina tiennyt kuolevansa taistelukentällä, mutta hän oli kuvitellut kuoleman saapuvan nopeammin. Nopea kuolema olisi ollut armoa, eikä Astoria tunnettu laupeudesta.

Sooga lohduttautui ajatuksella, että ainakin mestari Khoga oli päässyt pakenemaan, vaikka mestarin pakenemaan suostuttelu olikin ollut vaikeaa. Se, että tämä oli halunnut taistella hänen rinnallaan, oli saanut Soogan vielä päättäväisemmäksi tehtävästään suojella isäntäänsä. Hän antoi mielellään henkensä, jotta mestari Khoga sai elää, mutta tuntui julmalta, että häntä kidutettiin sellaisesta uhrauksesta tunteja ja tunteja kuumalla hiekalla… oliko mennyt jo päiviä?

Miksei hän jo kuollut?

Sooga ei ollut varma oliko hän enää elossa. Hän tunsi kivun, mutta ei pystynyt sanoa mistä se kumpusi – ehkä kaikkialta. Hänen ympärillään liikkui hahmoja, joista hän ei saanut selvää. Ehkä ne olivat tuonpuoleisen henkiä, jotka olivat viimein tulleet hakemaan häntä luokseen.

Hän liikkui – tai ehkä joku liikutti häntä. Aavikon hiljaisuus oli vaihtunut meluksi, josta Sooga ei saanut selvää. Ehkä hän oli nyt matkalla parempaan paikkaan. Osa hänestä toivoi, että hän näkisi vielä mestari Khogan, mutta se oli mahdotonta. Mestari Khoga oli elossa ja Sooga oli jo puolivälissä kohti kuolemaa. Vaikka mestari ei tiennytkään, mitä tämä tosiasiassa merkitsi Soogalle, Sooga oli varma, että mestari kostaisi Astorille hänen kuolemansa. Se ajatus sai hänet lähes hymyilemään.

Kipu alkoi viimein hellittää. Hän makasi pehmeällä alustalla, sen hän saattoi jo tuntea. Saiko hän säilyttää kehonsa keho kuoleman jälkeenkin? Se oli mukavaa, sillä hänen kehonsa oli ainoa asia, josta hän mestari Khogan lisäksi välitti. Hän pystyi jo liikuttamaan sormiaan pehmeällä pinnalla.

”Oh, hän herää!”

”Mesta…”, Soogan suusta karkasi hänen tunnistettuaan äänen lähteen. Hän yritti avata silmiään, mutta kaikki näytti sumealta.

”Pidä suusi vain supussa”, kuului jostain sumun keskeltä mestari Khogan ääni. ”Hetken päästä olet entistäkin paremmassa kunnossa.”

Miten mestari Khoga oli täällä? Oliko mestari kuollut? Tämähän oli paennut lopulta paikalta, sen Sooga oli nähnyt sen omin silmin. Sooga yritti räpytellä silmiään ja näki ihmeekseen yhden vihollisistaan, zoraprinsessan liikuttavan käsiään hänen kehonsa yllä – parantaakseen hänet. Eihän tässä ollut yhtään mitään järkeä. Hän oli monesti taistellut zoraprinsessaa ja muita taistelijoita vastaan.

”Mesta…ri”, Sooga yritti uudestaan ja sai nyt näkökenttäänsä mestari Khogan kasvot – tai oikeastaan yiganaamion, joka peitti kasvot. Siitäkin huolimatta, että Sooga oli nähnyt mestarinsa vain muutaman kerran ilman naamiota, piirtyivät kasvot hänen mieleensä helposti. Hän oli iloinen, ettei kuoltuaankaan unohtanut niitä kasvoja.

”Mitä minä sanoin siitä suusi supussa pitämisestä, häh?” mestari moitti. Sooga tunsi käsivarrellaan pienen ravistuksen.

”Te… ette saa olla täällä… minä petin teidät…”

”Mitä ihmettä sinä sepustat? Sinähän lähes tapatit itsesi suojellessasi minua!” mestari huomautti aavistus huolensekaista ärtymystä äänessään.

”Tekö… ette ole kuollut?” Sooga hämmentyi.

”En tietenkään! Etkä ole sinäkään, kiitos minun. Et uskokaan miten nöyryyttävää oli mennä anelemaan apua vihollisiltamme, mutta vihollisen vihollinen on ystävä ja tällä hetkellä ultimaalinen vihollinen on se vihulaisista vihulaisin Astor!”

Sooga pystyi tosiaan jo tuntemaan kehonsa, eikä siihen enää edes sattunut. Kivun loppuminen oli tapahtunut niin äkisti, että hänen mielensä ei pysynyt perässä. Hänen mielensä oli yhä sumuinen ja sekava, eikä hän ymmärtänyt ollenkaan missä hän oli ja miten hän oli päätynyt tänne.

”Enempää en voi tehdä. Hän tulee kuntoon, mutta tarvitsee lepoa”, kuului ääni Soogan toiselta puolelta.

Sooga säpsähti ja kohtasi zoraprinsessan katseen. Hän nosti käden kasvoilleen ja huomasi, ettei hänellä ollut maskia. Tuo zora oli nähnyt hänen kasvonsa! Zoraprinsessa yritti rauhoitella hänen hätäännystään varovaisella hymyllä. Yigakoodi kyllä salli kasvojen näyttämisen fyysisesti loukkaantuneena, mutta ulkopuoliselle… äärimmäisen alentavaa se oli, vaikka zora olikin pelastanut hänen henkensä voimillaan. Sooga tähyili vimmoissaan maskiaan, mutta hänen sänkynsä yöpöytä oli tyhjä. Jos muut yigat saisivat tietää tästä…

Mestari Khoga näytti tietävän mitä hän ajatteli. ”Älä murehdi siitä, en kerro kenellekään, jos sinäkään et”, mestari totesi vitsinvire äänessään. ”Mitä luulet, että hän tekee? Kuvailee pärstäsi jokaiselle vastaantulijalle? Imartelet itseäsi, et ole läheskään niin komea kuin luulet.”

Sooga katsahti mestariaan hämmentyneenä, mieli yhä sumuisena, ja vilkaisi sitten taas zoraa, joka oli jo lähtenyt huoneesta. He olivat nyt kahden, joten Sooga hengitti syvään ja nyökkäsi. Yllättäen hän tunsi mestari Khogan sormien hyväilevän hänen käsivarttaan. Hän ei ollut varma milloin se oli alkanut, mutta mestari Khoga oli ajatuksissaan eikä näyttänyt tietoiselta liikkeestään. Sooga ei lähes halunnut rikkoa hiljaisuutta sen pelossa, että mestari lopettaisi.

Viimein mestari Khoga havahtui ajatuksistaan ja kohtasi hänen katseensa. ”Tiesinhän minä aina, että olet sitkeää sorttia, mutta ylitit odotukseni”, mestari sanoi. Sooga oli erottavinaan mestarin äänestä pelkoa. Oliko mestari pelännyt hänen menetystään? Siksikö mestari oli tehnyt sovun vihollisten kanssa?

”Kiitos, mestari”, Sooga aloitti ja yritti avata kuivaa kurkkuaan rykäisyllä. Hänen kurkkunsa oli kammottavan kuiva, mutta hän ei tiennyt mistä saisi vettä. ”Että palasitte hakemaan minua.”

”Älä kuvittele liikoja itsestäsi”, mestari moitti ja ojensi Soogaa kohti vesilasin, jonka tämä oli tempaissut jostain. Soogan käsi tuntui heikolta ja tärisevältä, kun hän ojensi sitä lasia kohti. Mestari huomasi sen, eikä antanutkaan lasia hänelle, vaan ohjasi sen Soogan huulille. ”En minä vain sinua lähtenyt hakemaan. Ehkä se oli omaa itsepäisyyttäni. Minua kismitti niin vietävästi lähteä karkuun Astorilta, että oli pakko tulla takaisin”, mestari Khoga väitti, mutta tapa, jolla mestari sipaisi hellästi Soogan huulilta leualle karanneet vesipisarat sormensyrjällään näytti Soogalle sanoja enemmän, että mestari välitti.

”Kuinka monta meitä… pelastui minun lisäkseni”, Sooga sai sanottua, kun kurkku tuntui hieman paremmalta ahnaasti juodun veden takia.

Mestari Khoga laski tyhjän lasin hitaasti ja huolellisesti yöpöydälle – viivytellen.

”Ah”, Sooga sanoi hiljaa tajutessaan asian laidan.

”Kuten sanoin, olet sitkeää sorttia”, mestari Khoga sanoi siirtäessään katseensa Soogaan.

”Ei se ole sitkeyttä. En vain halunnut antaa kuoleman erottaa meitä, mestari Khoga.” Täysin selväpäisenä Sooga ei olisi milloinkaan uskaltanut sanoa jotain niin suorasukaista, mutta siinä heikentyneessä tilassa tunnustus vain karkasi hänen huuliltaan. Hän valmistautui jo mestari Khogan tuttuun ivailuun, mutta sen sijaan mestari pysyi vaiti. Mestarin käsi lepäsi yhä Soogan käsivarren ympärille kiertyneenä. Peukalo siveli Soogan ihoa niin hitaasti, ettei Sooga ollut varma liikkuiko se ollenkaan.

”Valitettavasti se päivä koittaa joskus”, mestari Khoga sanoi hiljaa ja totisena. Se oli harvinainen ääni mestari Khogalle. ”Mutta onneksi ei vielä”, mestari Khoga sanoi aavistuksen pirteämmin. Sively loppui ja nyt mestari Khoga puristi Soogan käsivartta noustessaan ylös tuoliltaan Soogan sairassängyn vierestä. ”Nyt sinun on levättävä. Saat luvan tervehtyä mahdollisimman nopeasti, jotta nyrkkisi löytävät Astorin naamavärkkiin, kun aika koittaa.”

”Kun aika koittaa, olen valmiina, mestari”, Sooga lupasi juhlallisesti katsoessaan mestari Khogaa toivoen, että tämä riisuisi maskinsa, jotta Sooga näkisi tämän paremmin. Väsymys painoi kuitenkin hetki hetkeltä enemmän ja ajatukset alkoivat ja puuroutua. ”Minä… maskini… jos joku tulee…”

”Et tarvitse sitä. Minä tuon sinulle ruokasi. Et joudu näyttämään naamaasi kenellekään muulle kuin minulle”, mestari Khoga lupasi yllättävän hellällä äänellä.

Kiitos, mestari, Sooga yritti sanoa, mutta väsymys ehti viedä voiton.
« Viimeksi muokattu: 30.12.2020 18:21:04 kirjoittanut Crys »

Never underestimate the power of fanfiction

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
A/N: Tää sijottuu itseasiassa kuitenki BOTW-aikaan, koska Beedle <3 Laitan tän kuitenki tänne koska en jaksa tehä omaa topaa.

11.   Kiireinen ritari - Beedle + Link

Beedle kohensi reppunsa asentoa olallaan ja keskittyi katsomaan edessä näkyvän tallin hevosenpäätä. Hänen otsallaan valui jo hikipisara, mutta kohta koitos olisi ohi. Enää muutama hassu metri ja sitten hän pääsisi Riverside tallin suojaan myymään keräämiään tavaroita. Joskus hänestä tuntui, että hän oli jatkuvasti matkalla, eikä ikinä saanut hetkeäkään levähtää. Kyllähän hän piti matkustamisesta ja erilaisten asioiden keräilystä, mutta joskus olisi hauska jäädä johonkin paikkaan pidemmäksi aikaa.

Kun tallille oli vain muutama kymmenen metriä, kuului Beedlen takaa juoksuaskelien ääniä. Äänten aiheuttaja yritti selvästi jarruttaa, mutta ei aivan ehtinyt. Töytäisy Beedlen selkään oli pieni, mutta niin painavan repun kanssa tasapainottelun takia se riitti kaatamaan Beedlen naamalleen.

”Uhh”, Beedle äännähti reppunsa painon työntäessä hänet hiekkatietä vasten. Paino ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun joku tarttui repun selkämyksestä kiinni ja kiskaisi Beedlen istumaan.

”Johan nyt”, Beedle taivasteli, mutta hänen ilmeensä valostui, kun hän näki tutun hylianin kävelevän hänen eteensä pahoitteleva katse kasvoillaan. ”Link! Tiedät aina, mistä minut löytää, mehän olemme varsinaiset sielunkumppanit! Miten hauska nähdä. Mihin sinä näin kiireellä olet menossa?”

Link osoitti luoteessa näkyvää Hyrule Castlea, jonka ympärillä leijui pahaenteisen Calamity Ganonin mustanpunainen aura. Beedle värähti pelkästä ajatuksesta, että joutuisi lähellekään linnaa. Hän kuitenkin tiesi, että Link livahti sisälle linnaan yhtenään ja palasi ehjänä ulos valmiina törmäämään Beedleen (varsin usein muutenkin kuin kuvainnollisesti, kuten nyt) eri talleilla. Hiljainen ritari, siksi Linkiä kutsuttiin, mutta Beedle kutsui Linkiä mielessään nimityksellä Kiireinen ritari. Tämä oli aina reissaamassa jonnekin, ehkä jopa enemmän kuin Beedle, koska tämän täytyi valmistautua koitokseen kohtalon kanssa.

”Jumalattaren nimeen! Et kai sinä aio vielä mennä päihittämään Calamity Ganonia?” Beedle kysyi silmät tavallistakin pyöreämpinä. Vasta kaksi Divine Beastia tähtäsivät punaiset säteensä linnaan.

Link pudisti päätään ja näytti sitten pitkää mustaa miekkaa, jonka halki kulki useita säröjä. Aha, hän taisi olla menossa täydentämään asevarastoaan.

”Sinä kulutat aseita kuin Goronit kivipaistia”, Beedle naurahteli. ”Haluatko nähdä päivän tarjonnan?”

Link nyökkäsi, joten Beedle kokosi myyntipöytänsä eteensä ja alkoi asettelemaan siihen tavaroita. Ennen kuin Beedle oli edes saanut vedettyä nuolivaraston pöydälle, Link osoitti haluamaansa tuotetta.

”Sähkökorento? Nämä ovat harvinaisia, mutta ystäville on aina ilo myydä”, Beedle sanoi ja ihasteli korennon häikäisevän vihreää väriä. ”Kymmenen rupeeta.”

Link ojensi Beedlelle rupeet ja otti uuden korennon vastaan.

”Tuleeko se omaan käyttöön? Siitä saa keitettyä hyvää sähkönestoeliksiiriä”, Beedle kysyi.

Link pudisti päätään ja laittoi korennon samaan lasipurkkiin punaisen ja sinisen korennon kanssa.

”Niin, sinulla kaiketi on jo sähkönestohaarniska. Muistan kun esittelit sitä minulle.” Beedle ei oikein ymmärtänyt miten Link saattoi nähdä kalanpyrstömyssyn takaa mitään, kun se peitti suurimman osan päästä. ”Se siis tulee lahjaksi”, Beedle arveli, koska Linkillä oli kiireistään huolimatta tapana ottaa vastaan tehtäviä apua pyytäviltä. Link nyökkäsi. Beedle hymähti iloisena osuessaan oikeaan. Hän rakasti puhua ja Link taasen kuunnella. Tai ainakaan tämä ei näyttänyt ikinä ärsyyntyvän Beedlen jatkuvasta puhetulvasta niin kuin useat tallinpitäjät tekivät. Beedle epäilikin, että siksi tallit olivat ottaneet käytännöksi majoittaa asiakkaita vain yhdeksi yöksi kerrallaan. Kukaan ei ollut myöntänyt sitä Beedlelle, mutta se ei tarkoittanut, etteikö se ollut totta.

Link vilkaisi kohti linnaa, minkä Beedle arveli tarkoittavan, että Kiireisen ritarin oli jatkettava matkaa. Link kääntyi kuitenkin hymyilemään Beedlelle.

”Turvallista matkaa. Älä anna moblinien syödä."

Link nyökkäsi ja heilautti kättään, ennen kuin lähti juoksemaan kohti uusia seikkailuja. Beedle sen sijaan tarttui reppunsa hihnoihin ja lähti vaappumaan kohti tallia.

Never underestimate the power of fanfiction