Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Pehmeämpiin uniin | S | Jouluista Johnlockia  (Luettu 852 kertaa)

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 508
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Pehmeämpiin uniin
Kirjoittaja: Crys
Fandom: BBC!Sherlock
Ikäraja: S
Paritus: Johnlock
Genre: Talvinen/jouluinen slice-of-life, fluffy
Yhteenveto: Rosie kasvaa liian isoksi pinnasänkyyn, joten John nukkuu yhden yön Sherlockin vieressä. Yhdestä yöstä tuleekin monta.
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Hyvää joulua Thelinalle! Osallistuu haasteisiin Otsikko on jo tarina, FinFanFun1000 sanalla hämmästys, Fluffy10 sanalla täällä, Joulufest kohdalla 5 (kirja, kalenteri, yksinäinen, lumisade) ja Sana/kuva/lause inspiraatiokuvalla 4

Joinakin öinä John huutaa ja joinakin öinä hänestä hädin tuskin kuuluu hengitystä. Joka tapauksessa Sherlock katselee makuuhuoneen pimeydessä Johnin kasvoja pitkään sen jälkeen kun toinen on nukahtanut.

Se alkoi vahingossa – se, että John jäi yöksi hänen huoneeseensa.

”Rosie on käynyt jo niin isoksi, että ei mahdu pinnasänkyyn”, John harmittelee eräänä adventti-iltana tai oikeastaan iltapäivänä, mutta ulkona on jo sysipimeää. Rosie leikkii heidän nojatuoliensa välissä, heittelee norsuleluaan jo sellaisella voimalla, että tavarat jos toisetkin onnistuvat tippumaan läheisiltä pöydiltä. John on vakuuttunut, että Rosiesta tulee isona kuulantyöntäjä. ”Kaupat eivät taida olla adventtina auki, jotta voisi käydä ostamassa lastensängyn.”

”Nuku tämä yö minun kanssani”, Sherlock toteaa ja siirtää pöydällä olevat adventtikynttilät takan reunalla olevan kirjapinon päälle, jottei Rosie temmellyksellään saisi niitä tippuman, ”huomenna voit käydä ostamassa lastensängyn.”

John ei vastustele, käy vain hakemassa Rosien norsun vuosia sytyttämättä olleesta takasta, jonne se ritilästä huolimatta on joutunut.

Yhdessä nukkuminen tuntuu niin luonnolliselta, että on omituista ajatella sen olevan ensimmäinen kerta. Sherlock valmistautuu jokailtaiseen ajatteluharjoitukseen, jonka myötä hän yleensä hiljentää ylikierroksilla käyvät aivonsa, mutta hän huomaakin jääneensä kuuntelemaan Johnin hengitystä ja satunnaista liikuskelua sängyn toisella puolella. Siinä on jotain ihmeen rauhallista.

Aamulla herätessään Sherlock tajuaa, ettei ehtinyt edes aloittaa ajatteluharjoitustaan, niin helposti hän nukahti Johnia kuunnellessa. Yleensä aivot eivät suostu hiljenemään ja Sherlockin pitää pyöriskellä sängyssä tunteja toistensa jälkeen saamatta unta. Ainoa asia, joka pystyy pakottamana unen tulon, on itsensä täysin rajoille vetäminen tai huumeet, jotka eivät niinkään tuo unta vaan jonkinlaisen rauhan tilan, jossa unenpuute ei enää haittaa. Ilmeisesti tarvitaan vain Johnin hengityksen kuunteleminen korvaamaan se kaikki.

”Minne se lastensänky oikeastaan mahtuu”, John tuumii aamiaispöydässä, mutta ei suoranaisesti ota puheeksi yhdessä vietettyä yötä. ”Huoneeni on aika pieni. Saattaisi se mahtua sängyn päähän, mutta sitten ei pääsisi kiertämään sängyn toiselle puolelle. Ehkä sänky pitää laittaa seinää vasten. Tiukkaa tulee kuitenkin. Ehkä pitää alkaa katsomaan lehdestä asuntoilmoituksia. Voisi vuokrata kolmion.”

Sherlock vaihtaa nopeasti aihetta – pyytää Johnin apua murhatapauksessa. Se murhatapaus viekin sitten monta päivää – yli viikon – jonka aikana John nukkuu Sherlockin sängyssä, koska kaksikko on päivän jälkeen niin väsynyt, ettei kumpikaan jaksa ottaa puheeksi muita vaihtoehtoja. Kun murhatapaus on viimein selvillä, Lestrade heittää vitsiä siitä, että Sherlock on alkanut menettää otettaan, kun tapaus ei meinannut ratketa. Sherlock kestää vitsin kohteena olemisen, vaikka sisimmässään tietää miksi jutussa kesti niin kauan.

Kun kalenteri on vain muutaman Rosien piirtämän vinon rastin päässä joulusta, lähtee John Rosien kanssa siskonsa luo vierailulle. Rosien tulo maailmaan on alkanut korjata sisarusten tulehtuneita välejä, eikä Harriet nykyään tartukaan niin useasti pulloon, sanoo John. Toki Sherlock iloitsee Johnin puolesta – ainakin haluaa iloita – mutta kun hän huomaa yöpöydän digikellon raksuttavan ohi kahdentoista, yhden, kahden ja kolmen, hän tuskastuu niin että harkitsee hyppäävänsä junaan, joka veisi Johnin siskon luokse.

Se on tietysti täysin typerää, eihän hän edes tiedä Harrietin tarkkaa osoitetta. Toki hän saisi sen selville helposti, niinkin helposti että tarkastaisi Harrietin sosiaalisen median ja työpaikan ja etsisi aivojensa sopukoista ne tiedot, jotka John siskostaan on kertonut vuosien varrella. Itseasiassa ei tarvita edes sähköisiä apuvälineitä apuja, sillä ehtii kulua noin kymmenen minuuttia ja Sherlock vahingossa jo päättelee Harrietin osoitteen noin kilometrin säteellä.

Ei hän tietenkään voi mennä koputtelemaan öisen naapuruston ovilla kello 3.17, joten Sherlock lähtee sen sijaan kävelylle. Miten hän ei ole koskaan tajunnut, että toisen hengityksen kuunteleminen saa hänet nukahtamaan? Eikö hän ole tosiaan koskaan nukkunut kenenkään kanssa samassa huoneessa tai sängyssä?

Kyllä hän on jakanut Mycroftin kanssa huoneen useammankin kerran lapsuuden lomamatkoilla, mutta Mycroftin hengityksen kuunteleminen onkin maailman kammottavin asia, koska silloin veljen hengitys oli vinkunut ylipainosta johtuen.

Kello 3.39 kaikki muut paikat paitsi yökerhot ja 24/7 ruokakaupat ovat kiinni, eikä jälkimmäinen ole varsinaisesti Sherlockin tarkoituksiin sopiva.

Sherlock ei koskaan etsi itselleen yöseuraa. Jotkut ihmettelevät eikö hän ole sen takia yksinäinen, mutta Sherlock sen sijaan ihmettelee miten ihmiset jaksavat sellaista. Se tuntuu vaivalloiselta ja sotkuisalta puuhalta ottaen huomioon, että sellaiset fyysiset tarpeet, jonka takia seuraa yleensä etsitään, saattoi hoitaa pikaisesti ja siististi ilman, että joutui käyttämään tajuttomasti aikaa ja karismaa oikeanlaisen ihmisen löytämiseen, joka tietäisi täsmälleen mistä hän pitäisi. Sellaisen ihmisen löytämisen mahdollisuudet olivat aika lähellä nollaa, koska mikään ensimmäinen kerta ei ollut täydellinen, eikä Sherlock jaksanut käyttää aikaansa mihinkään rasittavan epätäydelliseen, kun tiesi miten se hoidettiin täydellisesti ihan itse.

Nyt hän kuitenkin löytää itsensä yökerhon baaritiskiltä juttelemasta vaaleahiuksiselle miehelle, joka nuolee huuliaan liian usein ja löyhkää partavedeltä, joka ei selvästikään ole asianomaisen. Äänekäs teknomusiikki ja vilkkuvat valot aiheuttavat päänsärkyä, joten Sherlock sanoo nopeasti suoraan mitä haluaa – vain kuunnella toisen hengitystä ilman muuta agendaa. Mies katsoo häntä kummastuneena ja kävelee pois päätään pyöritellen. Sama toistuu seuraavan miehen kanssa. Hän puhuu jopa yhdelle naiselle, joka vaikuttaa hetken aikaa ymmärtäväiseltä, kunnes ovesta kävelemisen jälkeen hyökkääkin hänen kylkeensä kiinni ja todistaa ymmärtäneensä asian aivan väärin.

Sherlock palaa Baker Streetille yksin ja käyttää lopun yöstä asunnon siivoamiseen, jotta kotiin palatessaan John ei saisi yhtään enempää syitä etsiä omaa asuntoa.

Seuraavana yönä John nukkuu taas hänen vieressään ja Sherlock nukkuu yhtä makeasti kuin kahden vuoden ikäinen Rosie konsanaan. Itse asiassa John nukkuu sen jälkeen useammankin yön hänen vieressään, vaikka aina päivisin puhuukin asunnon etsimisestä ja selailee sanomalehtien asuntopalstoja. Sherlock ottaa tavaksi herätä aikaisin, heittää sanomalehdet pois, palata takaisin sänkyyn ja odottaa Johnin heräämistä. Johnin katseleminen aamuisin on melkein yhtä ihanaa kuin Johnin vieressä nukahtaminen. Hän etsii Johnin kasvoista ja kehonliikkeistä merkkejä heräämisestä ja sulkee sitten silmänsä juuri ennen kuin John herää. Hän oppii tunnistamaan toisen hereillä olemisen jo pelkästä hengityksestä ja hänen vatsaansa kutittaa kummallisella tavalla, kun hän tajuaa Johninkin välillä esittävän, ettei ole vielä hereillä, jotta saisi maata hänen vieressään hieman pidempää.

Aamiaisella John ihmettelee sanomalehden puuttumista ja Sherlock toteaa jotain postilaitoksen sekoilusta.

Useimmiten John näyttää rauhalliselta nukkuessaan ja kuolatessaan aavistuksen vasemmalle suupielelleen (aina vasemmalle, koska John nukkuu vasemmalla kyljellään ja Sherlock oikealla, jotta saattaa nähdä Johnin kasvot), mutta joskus Johnin lihakset jännittyvät, silmäluomet nykivät ja kurkusta karkaa vaimeita äännähdyksiä, jotka ovat joskus myös vaimeita huutoja. Silloin Sherlock tarttuu Johnin olkapäähän ja ravistaa.

Johnin lihakset rentoutuvat ja ääntely lakkaa. John nielaisee, maiskuttaa huuliaan ja liikahtaa hieman. Hän ei koskaan herää täysin – avaa silmiään kohdatakseen Sherlockin huolestuneen katseen – mutta sen jälkeen John nukkuu koko yön rauhallisesti. Sherlock nukkuu hyvin aina, kun John nukkuu hyvin. Sen sijaan, kun John alkaa liikahdella hermostuneesti ja ääntelehtiä levottomasti, Sherlock herää kuin herätyskellon sointiin, jotta saattaa ravistaa Johnin olkapäästä ja herättää tämän painajaisista pehmeämpiin uniin.

He eivät koskaan puhu siitä, joten Sherlock luulee, ettei John ole tietoinen asiasta. Siksi hän yllättyykin, kun John ottaa asian puheeksi eräänä iltana, kun maailma on muuttunut tummansiniseksi ja päivän aikana leijailleen lumisateen tuotokset heijastavat oranssien katulamppujen valoa.

”Kiitos.”

”Ai mistä.”

”Siitä, että herätät minut kun olen… siellä.”

John vilkuilee Sherlockia kulmiensa alta Sherlockin yrittäessä keksiä mitä siihen sanottiin. John kiittää häntä, mutta totuus on, että Johnkin tuo pehmeämmät unet Sherlockin luo.

”Ei sinun tarvitse kiittää. Sinäkin autat minua nukahtamaan”, Sherlock selittää.

John nyökkää, mutta aikoo sanoa jotain muutakin. Sherlock tunnistaa sen vain tavasta, jolla John pitää hiljaisuutta ympärillään. ”Mary ei koskaan huomannut. Hän nukkui kuin tukki. Joka ilta”, John sanoo viimein pohtivaan sävyyn ja laskee katseensa sanomalehden asuntoilmoituksiin. Sen lehden hän on käynyt ostamassa päivällä, kun aamulehti ei taaskaan tullut (oli se, mutta Sherlock oli taas heittänyt sen pois.) Nykyään Johnin äänestä ei enää kuulu surua, kun hän puhuu Marystä.

”Olen herkkäuninen”, Sherlock toteaa.

”Anteeksi siitä, että herätän sinut. Yritän kyllä etsiä omaa asuntoa, mutta – ”

”Ei”, Sherlock keskeyttää Johnin ennen kuin edes on päättänyt mitä sanoa. ”Tai siis… ei se haittaa. Minusta se on… hyvä – jos voin auttaa”, hän takeltelee. ”Pidän siitä, että asut täältä. Asunto tuntui tyhjältä ilman sinua.”

”Minäkin pidän täällä asumisesta”, John sanoo katse sanomalehdessä, jonka hän sulkee dramaattisesti huokaisten ja naputtaa sen jälkeen lehden alta paljastunutta pöytää sormenpäillään hajamielisesti. ”Nyt kun olet jopa alkanut siivoamaan”, hän lisää vitsaillen.

Johnin äänestä kuuluva virne tarttuu myös Sherlockin kasvoille.

”Ei asuntoja taaskaan?”

”En oikeastaan tiedä mitä hakea. Mikään ei tunnu oikealta.”

”Älä sitten lähde”, Sherlock kokeilee onneaan, vaikkei uskallakaan katsoa Johnia. ”Jää tänne.”

”Niin, se olisi mukavaa, mutta missä minä nukkuisin?”

”Siellä missä nytkin.” Sherlock tietää kokeilleensa rohkeuttaan liikaa, mutta hän on kyllästynyt valehtelemiseen. Hän on kyllästynyt esittämään, että John ei merkitse hänelle niin paljon kuin tämä oikeasti merkitsee.

John on hetken hiljaa. Sherlock alkaa laskemaan tihentyneen pulssinsa lyöntejä.

”Sinun sängyssäsi?” John kysyy niin neutraalisti, että Sherlock hermostuu vielä enemmän. Sherlock yrittää analysoida Johnin äänestä sen mitä mieltä tämä on asiasta, mutta kun hän ei saa siitä mitään irti, hän uskaltautuu katsomaan Johnia. Johnin huulet ovat raottuneet soikion muotoon ja otsa on mennyt aavistuksen kurttuun – ei tosin kuitenkaan huonolla tavalla kurttuun. Samalla tavalla otsa oli kurtussa, kun Rosie oli oppinut sanan alibi (vaikka äänsikin sen enemmänkin alipi) ja osasi vielä käyttää sanaa oikein, eli ei ollut voinut varastaa keksipurkista ylimääräistä keksiä, koska hänellä oli alipi.
Sherlock kohauttaa olkiaan. ”Minua ei haittaa. Voin tehdä kaapista tilaa, niin saat vaatteitasi sinne.”

”Niin mutta… etkö sinä halua… tai siis seurustelusuhteet ja sellaista… jos sinä haluat kutsua jonkun luoksesi”, John takeltelee.

”John, kyllähän sinä tiedät, etten juurikaan perustu sellaisista”, Sherlock sanoo hiljaa.

”Niin”, John tuumii pitkittäen vokaaleita ja siirtelee hajamielisesti piparkakkua lautasella puolelta toiselle pitäen katseensa pöydänsivulle lasketun sanomalehden kulmassa.

”Ymmärrän, jos sinä haluat – ”

”Ei, tai siis Rosie… en oikein pysty ajattelemaan sellaista vielä. Kenenkään tuntemattoman kanssa…” John keskeyttää ja puraisee piparista palasen.

”Tuntemattoman?” Sherlock kysyy ja katsoo jälleen Johnia. Eihän hän halunnut toivoa, mutta…

John punastuu aavistuksen. ”Tarkoitan, että se vie liikaa aikaa, sellainen toiseen tutustuminen siinä mielessä. Kun on oma lapsi, tilanne on ihan eri.”

Sherlock ottaa pöydän keskellä olevasta punaisesta kulhosta käteensä piparkakun vain saadakseen käsille jotain tekemistä. ”Entä jos tuntisit sen jonkun jo. Olisiko se sitten eri asia?”

Sherlock tuntee sydämensä lyövän lujaa. Olihan hän halunnut… toivonut jotain enempää… kieltänyt itseään ajattelemasta, koska John ei tietenkään voisi tuntea samoin. Johnin kanssa hän voisi jopa jaksaa parisuhteiden uuvuttavat ja aikaa vievät puolet, kuten toistensa mieltymysten opettelun. Oikeastaan se ei edes tuntunut pelkältä jaksamiselta, pakkopullalta. Joskus hän kuuli huoneensa seinän läpi Johnin huokaisun suihkussa ja mietti mistä John mahtoi pitää.

”Olisi se tietysti erilaista”, John myöntää sivellen kuusenmuotoisen piparkakun reunaa. ”Jos se ei sinänsä muuttaisi elämää mitenkään – paitsi tietysti parempaan suuntaan.”

”Olisitko sinä avoin jollekin sellaiselle?” Sherlock kysyy tuijottaen Johnia nyt avoimesti yrittäen porata katseensa tämän sieluun asti saadakseen selville mitä John oikein ajatteli.

Nyt Johnkin nostaa katseensa Sherlockiin ja vastaa tuijotukseen.

”Olisin. Olisitko sinä?”

Sherlock räpäyttää silmiään. Tarkoittiko John todella sitä mitä hän luuli?

”Tarkoitin siis – ” John ehtii jo takellella, kun Sherlock on jähmettynyt liian pitkään. Sherlock keskeyttää työntämällä ottamansa piparin takaisin kulhoon ja laskemalla kätensä toisen käden päälle.

”Olisin minä.”

Johnin kulmakarvat nousevat korkealle. ”Olisit? Mutta sanoit, ettet perustu sellaisesta?”

”En perustukaan. Kenen tahansa kanssa. Sinun kanssasi olisi eri asia.”

He tuijottavat toisiaan pitkään, ihmetellen ehkä molemmat olivatko he todella päässeet tähän pisteeseen, jossa kaikki muuttuu lopullisesti ja silti tunnelma heidän välillään tuntuu samalta kuin aina ennenkin – kodilta.

”Eli… saanko suudella sinua nyt”, John kysyy silmiään räpytellen.

Ajatus Johnin suutelemisesta saa Sherlockin sydämen tekemään voltin, jonkalaista hän ei ole ikinä kokenut kuin läheltä piti -tilanteissa. Paitsi että tämä voltti tuntuu sellaiselta mukavalla tavalla.

”Saat”, Sherlock sanoo ja nousee ylös kävelläkseen Johnin puolelle pöytää. ”Nyt ja aina”, hän lisää kaapatessaan Johnin kasvot käsiensä väliin.
« Viimeksi muokattu: 16.01.2021 15:46:17 kirjoittanut Crys »

Never underestimate the power of fanfiction

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 009
Tämä paketti on aivan ihanan suloinen ja pehmoinen! Tykkään muutenkin kovasti slice of lifesta ja fluffysta ja koska olen viime aikoina ollut ihan innoissani Johnlock-ficeistä, tämä lahja ilahdutti sitäkin enemmän!

Nukutaan yhdessä ja vain yksi sänky -tyyppiset juonikuviot ovat ihan parhaita ja oli suloista, miten luonnollisesti kaikki tässä eteni, vaikka tietenkin mukana oli myös Sherlockin metkuja :D Lestraden virnuilu, kun tapauksen ratkeamisessa kestää ja Sherlockin sanomalehtien piilottelu olivat hauskoja yksityiskohtia. On tavattoman suloista, että Sherlock nukkuu paremmin Johnin kanssa ja katselee tämän nukkuvan <3 ja voi apua, miten ihanaa kun paljastui, että Johnkin esittää välillä nukkuvaa, jotta saisi makoilla sängyssä pidempään. Johnin painajaiset satuttavat sydäntä, onneksi Sherlockista on niihinkin apua.

Loppupuolen keskustelu oli todella hyvä ja pystyin kuvittelemaan Johnin otsan kurtistelut ja muut ilmeet<3 Olipa raikasta, ettei suudelmaa varsinaisesti kuvailtu lainkaan, vaan teksti päättyi kun Sherlock kaappaa Johnin kasvot käsiensä väliin. Ihana lopetus ja jättää tilaa kuitenkin kuvitella sen suloisen suudelman!

Kiitos kovasti tästä lahjasta, pitääpä käydä jossakin vaiheessa tutustumassa muihinkin Johnlock-ficceihisi!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 659
Oih, tämäpä oikein lepuutti mieltä. Sopiva joulunodotusfikki ihanalla teemalla ja mukavalla jahkailulla. Ei sillä sängyn ostamisella ole tosiaan mikään kiire. Koska asiat sujuvat näin jo parhain päin, Sherlock saa paremmin nukahdettua, Johnin voi tarvittaessa puskea pahoista unista pois ja kasvava tyttö saa oman huoneen. Siinähän ne palaset loksahtivat kohdalleen.

Pidin kovasti monista yksityiskohdista, kuten takkaan lentänyt lelu, Sherlock hävittämässä päivän lehden ja John muka etsimässä uutta asuntoa. Ja kuinka selväksi tulee että John haluaa yli kaiken olla Baker Streetillä, josta on tullut koti aikapäiviä sitten. Kiitos paljon tästä fluffyisestä palasta.  :)

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 508
  • inFINIty
    • Listaukseni
Thelina: slice of life ja fluffy on kyllä mainio combo! toi Nukutaan yhdessä ja vain yksi sänky -trooppi on yks mun suosikkeja joten tätä oli hauska kirjottaa :D Mukavaa että pidit, kiitos kommentistasi :)
Fairy tale: jahkailua on niin hauska kirjottaa :D Kiva että pidit yksityiskohdista ja ficistä ylipäätään :D kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 1 581
Voi, Sherlock! <3 Tykkäsin tämän fikin hiljaisen kaipaavasta tunnelmasta, ihanaa kuinka Sherlock kaipaa Johnin hengitystä, jopa niin paljon että on valmis hakemaan korvikehengittäjän yökerhosta. Miten ihanan kamalaa itsepetosta! Tässä oli kutkuttavaa kiertelyä ja kaartelua eikä tärkeistä asioista tietenkään, tietenkään puhuta suoraan. Paitsi onneksi lopulta, oih!

Lainaus
Sherlock tuntee sydämensä lyövän lujaa. Olihan hän halunnut… toivonut jotain enempää… kieltänyt itseään ajattelemasta, koska John ei tietenkään voisi tuntea samoin. Johnin kanssa hän voisi jopa jaksaa parisuhteiden uuvuttavat ja aikaa vievät puolet, kuten toistensa mieltymysten opettelun. Oikeastaan se ei edes tuntunut pelkältä jaksamiselta, pakkopullalta. Joskus hän kuuli huoneensa seinän läpi Johnin huokaisun suihkussa ja mietti mistä John mahtoi pitää.
Tämä oli suosikkikohtani, erityisesti aivan viimeinen virke. Herkullinen mielikuva, varsinkin kun asunnossa vessa ja suihku ovat ihan Sherlockin huoneen vieressä ja sinne on se käsittämätön lasiovikin vielä! <3

Sitä jäin miettimään että pitäisikö sanan perustu olla kuitenkin muodossa perusta? Jos se siis on merkitykseltään se että joku ei välitä tai piittaa jostakin. :)

Kiitos tästä fikistä! Ihanan pehmeä ja jouluisen talvinen Johnlock!
Kirjoittamisen riemusta

Avatarista kiitos aijulle!

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 903
Etin jotain söpöä yöpalaa itelleni ja tää oli kyllä just sellaista ♥♥ Tuo ajatus siitä, että John 'joutuu' Sherlockin viereen nukkumaan koska Rosie on liian iso pinnasänkyynsä oli jotenkin niin aww :'3 Pidin muutenkin kovasti Rosiesta ja varsinkin tuo alipi oli ihana - häntä olisi saanut olla mukana enemmänkin!

Jotenkin hyvin sherlockmaista lähteä aamuyöstä junalla pyörimään Harrietin nurkille, mutta sitten kuitenkin muuttaa suunnitelmaa kesken kaiken (höh). Onneksi kuitenkaan baarista ei löytynyt uniseuraa - ei se kuitenkaa yhtä hyvää olisi ollutkaan.

Lainaus
”Niin, se olisi mukavaa, mutta missä minä nukkuisin?”

”Siellä missä nytkin.”

OMG OMG, hihkuin täällä ääneen! Vihdoinkin te puhutte ♥ Ja millanen keskustelu se olikaan, ihan täydellinen! Juuri sopivan kiusallinen, mutta kuitenkin söpö ja lopputulos just sellanen kun pitikin. Tykkäsin, että tätä muuten tarkasteltiin Sherlockin näkökulmasta, mutta sitten kuitenkin Johninkin ajatukset tulivat melkolailla selviksi viimeistään tuossa, kun hänen ensimmäinen kysymyksensä asian selvittämisen jälkeen on, että joko nyt saa suudella :'3 Toki no, tulihan ne ajatukset selviksi jo siinä, ettei sitä uutta asuntoa vissiin koooovin kovalla intensiteetillä etsitty ;D Mutta kuitenkin!

Yhden pienen jutun huomasin -

Lainaus
Kyllä hän on jakanut Mycroftin kanssa huoneen useammankin kerran lapsuuden lomamatkoilla, mutta Mycroftin hengityksen kuunteleminen onkin maailman kammottavin asia, koska silloin veljen hengitys oli ainakin silloin vinkunut ylipainosta johtuen.

tuolla on silloin sana kahteen kertaan! Mutta lol voi vinkuvaa Mycroftia :''D

Nautin tästä kovasti, kiitos <3


©Inkku ♥

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 508
  • inFINIty
    • Listaukseni
Sisilja: Heheh, korvikehengittäjä on hauska sana ;D Kiertely ja kaartelu on kyllä parasta kirjotettavaa, joten hauskaa että pidit siitä :D Mun mielestä perustua (verbi) on tuossa kyllä ihan oikea sana kun vertaa perusta (substantiivi). Kiitos kommentistasi!
Angelina: Aiheensa puolesta tämä sopii loistavasti yöpalaksi :D Hyvä että äkkäsit tuon kahdesti toistuvan sanan, poistanpa toisen. Kiva että pidit tästä, kiitos kommentistasi :)

Never underestimate the power of fanfiction

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 825
Kommenttikampanjasta iltaa! Ai että tämä oli ihana. <3

Kirjoitat Sherlockin omaa ääntä todella taitavasti, ja tässä tuli vastaan monta kohtaa jotka olivat yhtäältä sekä hauskoja että niin sherlockmaisia, että niitä oli ilo lukea!  :D Alla yksi esimerkki tällaisesta:

Lainaus
Se on tietysti täysin typerää, eihän hän edes tiedä Harrietin tarkkaa osoitetta. Toki hän saisi sen selville helposti, niinkin helposti että tarkastaisi Harrietin sosiaalisen median ja työpaikan ja etsisi aivojensa sopukoista ne tiedot, jotka John siskostaan on kertonut vuosien varrella. Itseasiassa ei tarvita edes sähköisiä apuvälineitä apuja, sillä ehtii kulua noin kymmenen minuuttia ja Sherlock vahingossa jo päättelee Harrietin osoitteen noin kilometrin säteellä.

Siis mistä vetoa että Sherlockin päättelyt syntyvät yllättävän useasti ihan vaan vahingossa. Että ei ollut edes tarkoitus päätellä, mutta niin vain tapahtui. xD Jotenkin sympaattista! Ja ihana ajatus, että Johnin fyysinen läsnäolo rauhoittaa Sherlockin vilkasta mieltä. Tässä käy vielä mukavasti niinkin päin, että Sherlock auttaa Johnia tämän painajaisissa. <3

Lainaus
Sherlock ottaa tavaksi herätä aikaisin, heittää sanomalehdet pois, palata takaisin sänkyyn ja odottaa Johnin heräämistä.

Siis jälleen erittäin tyypillistä Sherlockia – jokseenkin omaperäinen ratkaisu mutta olihan se ihan toimiva taktiikka. Sehän se on tärkeintä.  ;D

Tässä oli niin paljon hienoja yksityiskohtia, joita on mahdoton kaikkia lainata kun niitä on niin monta, mutta tykkäsin siitäkin, kun John vitsaili, että tykkää asua Sherlockin luona erityisesti kun tämä on alkanut siivoamaan! Dialogissa tulee hauskasti esiin se, että Sherlock tekee lopulta aika suoria ja vaikuttaviakin tekoja (kuten herääminen aikaisemmin piilottamaan päivän lehteä), mutta sanoihin samanlainen suoruus tulee aina pienen hapuilun kautta.

Tykkäsin erittäin paljon! Kiitos.  :)

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 508
  • inFINIty
    • Listaukseni
Unohtumaton: Jee kiva että pidit tästä tekstistä ja sen yksityiskohdista! Jep Sherlockin aivot saattavat viedä häntä vaikka minne ihan vain vahingossa :D Kiitos kommentistasi!

Never underestimate the power of fanfiction