Kirjoittaja Aihe: Teetulkkuja lintulaudalla | S, aamuhetki (Lili/Tiia)  (Luettu 754 kertaa)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
teetulkkuja lintulaudalla
S, aamuhetki (Lili/Tiia) | esilukija Saappaaton, kiitos
Femme10 #6, Spurttiraapale V (kierros 29, maanantai), Ficlet300 (132. Huominen)


Aamulla ilma ulkona on hidastunut, jäätynyt paikoilleen alkaneiden yöpakkasten myötä. Lili istuu keittiön pöydän ääressä korkealla tuolilla, katselee lintulaudalla leikkiviä punatulkkuja ja hörppii ruusunmarjateetä. Jossain risuisen orapihlaja-aidan toisella puolella kohisee Tuusulanväylä.

Lili havahtuu punatulkkujen tanssista, kun Tiia ilmestyy haukotellen keittokomeron oviaukkoon. Tiia on sitaissut herättyään pastellihiuksensa sotkuisalle nutturalle.

”Teetä on vielä kannussa, jos haluat.”

Tiia nyökkää ääneti ja hamuaa tiskikaapista Siirtolapuutarha-mukia.

”Kiitos hani, tekee ihan hyvää. Täällä on aivan tuskaisen kylmä.”
”Joo, en tiedä miksi patterit tuntuu olevan pois päältä. Voin soittaa talonhoitajalle tai huoltofirmalle tänään.”

Kaadettuaan syvänpunertavan teen mukiinsa Tiia liukuu istumaan pöydän ääreen ja ottaa vaivihkaa kiinni Lilin kädestä. Se on lämmin, ollut juuri vielä höyryävää teemukia vasten. Punatulkut ovat saaneet kaverikseen varpusia, ja Tiiakin tajuaa vilkaista lintuja, kun Lili tuijottaa haaveilevasti ulos niiden leikin perään.

”Silma oli laittanut mulle aamulla viestiä, kysyivät, että halutaanko mennä tänään tai huomenna syömään sushia sen ja Raitin kanssa johonkin. Mitä mieltä oot, Lils?”
”Mm, sushia. Mennään vaan, huominen käy hyvin. Tänään mun pitää kirjoittaa oppimispäiväkirjaa sille yhelle erityispedan kurssille.”
”Totta! Onko sulla vielä paljon jäljellä?”
”Arvaa vaan… kolmen viikon luennoista tekemättä. Aina.”

Tiia naurahtaa heleästi, siemaisee ruusunmarjateetä ja silittää Lilin poskea. Onneksi hänelläkin on luettavaa musiikkiteknologian tenttiin; onhan yhdessä parempi puurtaa.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Teetulkkuja lintulaudalla | S, aamuhetki (Lili/Tiia)
« Vastaus #1 : 06.12.2020 19:56:59 »
Olipa tämä söpö ja ilahduttava pieni iltapala! Tykkäsin tämän tunnelmasta hurjasti sillä tässä ollaan ikään kuin kahden ajan välitilassa: on ollut hiljainen, pysähtynyt yö ja hitaasti heräävä aamu, mutta samalla mieli rientää jo sosiaalisiin menoihin ja koulujuttuihin. Onnistut tämän välitilan vangitsemisessa hienosti!

Tässä on myös arkisuutta, joka ilahduttaa: Siirtolapuutarhamukit, punatulkkujen seuraaminen lintulaudalla (sen sijaan, että selaisi puhelinta - oikein!), teen syvänpunertava väri sekä tuo pieni ele, kädestä ottaminen. Myös lempinimen käyttäminen antaa oman, lempeän sävynsä. Paljon pientä ihanaa, jossa ei ole konfliktia (paitsi kylmät patterit ja laiskuus oppipäiväkirjan suhteen, mutta kenelläpä ei) vaan silkkaa aamun rauhallisuutta, mikä ilahduttaa lukijaa suuresti :) Kiitos tästä!

between the sea
and the dream of the sea

Seila

  • Vieras
Vs: Teetulkkuja lintulaudalla | S, aamuhetki (Lili/Tiia)
« Vastaus #2 : 07.01.2021 11:01:19 »
Kommenttikampanjasta heips!

Tämäpäs olikin oikein söpö pieni pätkä, tykkäsin paljon. Tällainen pieni talvinen tunnelmointipala. Talvisuutta toivat tähän itse yöpakkasten lisäksi mukavasti punatulkut lintulaudalla sekä ruusunmarjatee ja myös risuinen orapihjala-aita.

Tykkäsin kuinka tämä oli tällainen arkisen suloinen. Kuten hiddenben sanoi niin tämä oli samalla rauhallinen aamu, mutta kuitenkin oltiin jo hieman menossa kohti päivän askareita. Kivaa kuinka Lili oli tehnyt teetä ja sitä oli vielä Tiiallekin jäljellä. Sushi kuulostaa oikein hyvältä idealta kavereiden kesken myös, nam! Ja aww, yhdessä puurtaminen on kyllä aina kivempi. Voi siinä lyödä viisaat päät yhteen, vaikka olisikin ihan eri alan opintoja. Ihanaa myös pienet keveät hellyydenosoitukset, kädestä kiinni ottaminen ja posken silitys.

Kiitos tästä pienestä suloisuudesta! :3