Kirjoittaja Aihe: Laulaa tulevaisuudesta, S, Neville/Luna  (Luettu 170 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 570
  • Lunnikuningatar
Laulaa tulevaisuudesta, S, Neville/Luna
« : 26.11.2020 19:23:02 »
Nimi: Laulaa tulevaisuudesta
Ikäraja: S
Fandom: Harry Potter
Vastuuvapautus: Rowling kirjoitti Potterit, minä vain lainaan. En hyväksy Rowlingin transfobiaa tai muitakaan pöljiä möläytyksiä.
Paritus: Luna/Neville
Tyylilaji: lempeä haikeus, toivo tulevasta
Haasteet: FF100 (082. Jos)

K/H: Tämä oli muistaakseni ihan ensimmäinen Neville/Lunani ja pidän kyllä tästä kovin edelleen.

*

Laulaa tulevaisuudesta

Sodan jälkeen he eivät ole samoja, kukapa olisi? Neville on hiljaisempi ja karheampi, silmät tummemmat. Katseessaan hän kantaa heijastuksia menneistä taisteluista, menetetyistä ihmishengistä, haaveista, joista ei puhuta enää edes ironiseen sävyyn.

Luna on silti keveä, edelleen, jalat irti maasta. Tuuli saa siivet lepattamaan, katse haparoi ohi ja hymy lehahtaa suupielille silloin kun sitä vähiten odottaa. Luna on raikas ja viileä kuin vuoripuro, lähettää kirjeitä ja kutsuu piknikille joenvarteen. Neville vastaa ei, mutta ilmaantuu paikalle ehdotettuna päivänä kuitenkin.

He kulkevat joenrantaa kauas, yhä pidemmälle kohti yläjuoksua, ohi harvenevien veneiden. Tie muuttuu kivetyksi poluksi, sitten nurmettuneeksi. Täällä joki on yksinäisten joki, surunsa hukuttavien joki, eksyneiden joki. Vesi on tummaa ja kohisee villisti, tuuli repii Lunan hiuksia ja tyttö tarttuu Nevillen käteen ja sitten he juoksevat.

He istuvat itkupajun varjoon, suvantokohtaan, ja pohjan hiekka kimaltaa auringossa. Nevillen katse hakeutuu kuitenkin teräviin kiviin, jotka sojottavat kauempana tyrskyissä kuin kynnet, kuin hampaat. Luna seuraa hänen katsettaan ja sanoo:

”Täällä usvakulkijat ja kelpiet houkuttelevat lapsia ja yksinäisiä miehiä jokeen.”

Neville katsoo Lunaa, katsoo kunnolla, ja vaikka tytön poskessa on hillotahra ja huulilla keveä hymy, silmät ovat hallansaartamat.

”Mietitkö sinä luovuttamista? Heittäytymistä virran matkaan, hyytävää vettä, pimeyttä, veden jylinää korvissa?” Neville kysyy.

”En”, Luna vastaa ja se on totta.

”Minä mietin”, Neville tunnustaa ja kuulostaa katkeralta.

”Mutta sinä jäit”, Luna sanoo. Sitä ei ole tarkoitettu lohduksi – niin vain on.

”Osa minusta jäi”, Neville vastaa. Virta kohisee ja laulaa ja Nevillen katse on syvä ja arvaamaton kuin virtakin. Luna ajattelee pojan kömpelöitä sormia, hätäisesti vaihdettuja suudelmia, pikkuruista mustelmaa aivan solisluun vieressä. Hän ajattelee tarkkaan valmistettua virmanunikkojuomaa, joka vaimensi kivut ja lopulta pysäytti sydämen, ajattelee pientä velhonalkua jonka kehon kirous oli repinyt verille ja Nevillen toivotonta katsetta. Hän ajattelee sitä, miten lempeys voi olla niin kuolettavaa.

”Sinä jäit”, Luna toistaa päättäväisesti. Hän suutelee suupieltä, sitten huulia, silittää sormillaan kaulaa. Neville vastaa suudelmaan vaikka lausumattomat sanat pakottavat rintakehässä ja sormenpäissä, vaikka silmät hokevat yhä uudelleen että älä, älä, älä, en minä pysty.

Taustalla joki laulaa menetetyistä eilisistä ja hallanhukuttamista haaveista. Taustalla joki laulaa tulevaisuudesta, joka kenties on tyynempi, lempeämpi. Taustalla joki hymisee kaikesta siitä, mitä Neville ei vielä kykene sanomaan ääneen.
what we save, saves us

Hopearausku

  • Vedenelävä
  • ***
  • Viestejä: 223
Vs: Laulaa tulevaisuudesta, S, Neville/Luna
« Vastaus #1 : 27.11.2020 16:53:12 »
Neville/Luna ei varsinaisesti kuulu lempiparituksiini, mutta en kyllä kadu klikkaamista pätkääkään! Näiden kahden välinen suhde oli tuotu esille todella hyvin ja varsinkin Luna oli niin... Lunamainen? Hahmot ikään kuin heräsivät eloon, enkä olisi yllättynyt, vaikka kaksikko olisi kiivennyt näytön läpi tänne huoneeseeni ja vetänyt joenpenkereen mukanaan.

Nevillen sotatraumojen tuoma tunnelma oli suorastaan kouriintuntuva. Tämä saattaa kuulostaa höpsölle, mutta mieleeni tuli ihan isotätini, joka on nähnyt kaikenlaista kamalaa Suomen sotien aikaan - hän puhuu kokemuksistaan samanlaisella fiiliksellä kuin Neville tässä. Nevillen hahmo tosiaan tuntuu varsin autenttiselle tässä fikissä.

Kerronta oli lumoavaa, loppu oli kaunis. Pelkkää positiivista koko fikistä :) Tähän on tosi hienosti vangittu hetki, jonka päättymistä ei lukijakaan haluaisi.

bannu © Ingrid

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 234
Vs: Laulaa tulevaisuudesta, S, Neville/Luna
« Vastaus #2 : 14.02.2021 20:50:56 »
Iltaa! Muistelin sun olevan lahjakas Nevilleen liittyvien ficcien kirjoittaja, joten sen houkuttelemana päädyin tän tekstin avaamaan. Lisähoukuttimina toimivat kivasti tekstin kaunis nimi ja mulle henkilökohtaisesti nostalginen Neville/Luna-paritus – en oo varmaan vieläkään toipunut Rolf Scamanderin olemassaolosta.

Ihan heti tän tekstin ensimmäinen virke on toimiva ja selittää paljon tulevasta, mihin ihastuin todella. Luen mielelläni sodan jälkeen sijoittuvia tekstejä, mutta harvemmin oon törmännyt sellaisiin, joissa keskitytään näinkin vahvasti sen jättämiin traumoihin. Kuvauksesi Nevillestä oli riipaiseva, ja sen rinnalla Luna oli tavallistakin erinomaisempi. Kontrasti heidän välillään oli kiehtova ja heidän välisensä suhde jotenkin tosi luonnollinen, Lunan Nevillelle tarjoama tuki oli suloista. Luna ei itsekään selvinnyt sodasta traumoitta, mikä ainakin minulle loi entistäkin syvempää yhteyttä heidän välilleen.

Lainaus
Taustalla joki laulaa menetetyistä eilisistä ja hallanhukuttamista haaveista. Taustalla joki laulaa tulevaisuudesta, joka kenties on tyynempi, lempeämpi. Taustalla joki hymisee kaikesta siitä, mitä Neville ei vielä kykene sanomaan ääneen.
Ai että, tämä loppu oli valtavan hieno. Toisto tehokeinona iskee minuun aina, mutta erityisesti nyt yhdistettynä tähän menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus -aspektiin olin aivan myyty. Muutenkin sun käyttämä kieli on äärimmäisen kaunista ja tapahtumat tässä ovat erinomaisesti kirjoitettuja.

Tämä oli varsin lumoava teksti, pidin tästä todella paljon. Molempien traumojen läsnäolo sai aikaan melankolisen tunnelman, mutta tuo loppu ja sen toiveikkuus jättivät minulle ainakin hyvinkin positiivisen kuvan tekstistä. Kiitos hurjasti tämän kirjoittamisesta, ilahduin kovasti tämän olemassaolosta!
de tes bras, je m'arracherai tout doucement
et c'est la réalité qui m'attend