Kirjoittaja Aihe: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama  (Luettu 1937 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Ficin nimi: Tanssi tänä yönä
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Slashdraama
Paritus: Akube/Simon
Haasteet: FinFanFun1000 sana 756. rumpali, Originaalikiipeily: koska anarkia! (sana 23. villi), Kaamosetydejä (musiikkia ja kuva)


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Rummut löivät villisti, vaikkei vielä ollut edes myöhä. Akube oli käynyt tanssimassa pienen tanssin lasten kanssa, palannut viereeni ja limittänyt sormensa omistavasti omieni lomaan. Kulkijat olivat ajaneet täyteen lastatut kärrykotinsa löyhään ympyrään ja sytyttäneet keittonuotionsa. Akube ei kuulunut tähän heimoon, mutta yhteisiä sukulaisia oli löytynyt jo kahdeksan sukupolven päästä, joten häntä kohdeltiin melkein omana poikana. Muutama tyttö virnuili meille, mutta sen kummempaan he eivät ryhtyneet. Ehkä Akuben kulkijoille ominainen elekieli kertoi, ettei kannattanut.

”Tämä on vain lasten hulluttelua. Rumpalit kilpailevat lämmitelläkseen varsinaisia teeroja varten”, hän valisti minua äkkiä syntyneeseen leiriin viitaten.

Minua hävetti myöntää, kuinka innokkaasti odotin näkeväni Akuben teeran pyörteissä jonkun kulkijatytön kanssa. Esiintyessään kanssamme sirkuksessa hän tanssi vain konservatiiviselle yleisölle sovitettuja muotoja ja aina yksin. Kulkijoilla oli tapana teerata – se oli oma verbinsä heidän sekakielessään – tyttö-poika-pareina; sääntö oli ikivanhaa perua, eikä sitä katsottu tarpeelliseksi rikkoa vain siksi, että nykyään jotkut pojat menivät nukkumaan toisten poikien telttoihin ja tytöt toisten tyttöjen. Vähän vanhempia, ehkä 12-14-vuotiaita, koltiaisia oli liittynyt piirin nyt, kun vanhemmat olivat vapauttaneet heidät leirinpystytysvelvollisuuksista. Heillä oli vielä omat leikkinsä, jotka olivat kukkoilua, toisin kuin viettelyn ja vakuuttamisen teerat.

Kiharatukkainen ja teräväsilmäinen nuori nainen toi meille pieniä paloja naposteltavaksi. Hän hymyili. ”Mun nimi on Sekale. Sä teeraat sitten mun kanssa. Haluun nähdä mitä tollanen sirkuspoika osaa.”

Akube virnisti hänelle veikeästi takaisin. ”Jo vain sinunlaisesi ilmestyksen kanssa. Tää on Simon. Se on meidän puuseppä”, hän vastasi viitaten minuun.

Sekale mittaili hoikkaa olemustani arvioivasti katseellaan. ”Taitavat kädet varmaan”, hän totesi lähtiessään.

Poskilleni nousi puna, sillä äänensävy ei jättänyt epäselväksi, mitä nainen tarkoitti.

Akube naurahti ja suuteli huulipieltäni. ”Niin sulla onkin”, hän kuiskasi korvaani.
 
Yö oli pimentynyt mustaksi ja tähdet valaisivat ympäröivää tienoota. Olimme syöneet varsinaisen juhla-aterian, ainakin minun näkökulmastani. Olin aivan ähkyssä ja ihmettelin miten Akube voisi kohta tanssia, sillä hän oli nauttinut aivan yhtä paljon ruokaa kuin minä. Unohduin ajatuksiin ja sain palkaksi kyynärpään hellästi kylkeeni.

”Kuka noista rumpaleista on sun mielestä komein?” Akube tiedusteli.

”Öööh… tuota… tuo, jolla on punainen tunika”, änkytin yllättyneenä.

Tosiasiassa en ollut kiinnittänyt huomiota kenenkään muun kuin Akube komeuteen koko iltana.

”Arvasin.” Akube nousi ja lähti kohti valitsemaani soittajaa.

”Talasista tulee sun kaveris liittolainen”, totesi viereeni istahtanut tyttö. ”Tiedäthän sä miten teerat toimii? Mä oon muuten Sekalen sisko Sinna.”

Esittelin itseni ja selitin, etten tiedä mitä liittolainen tarkoittaa.

Sinna kohautti harteitaan. ”Harmi, ettei se oo kertonu sulle. Mut kohta sä näät.”
 
Sekale oli ilmestynyt soittajien piirin sisään ja jutteli syvänsiniseen tiukkaan jakkuun pukeutuneelle rumpalille. Hän oli pukeutunut leveälahkeisiin, ylhäältä muotoja hyväileviin housuihin ja vetänyt ainoastaan erilaisia huiveja vartalonsa ympäri suojaamaan rintoja.

Yhtäkkiä kaikki hiljenivät, kun vanha mies asteli kitaransa kanssa piirin tyhjään paikkaan. Hän taikoi esiin koettelevat ensimmäiset soinnut. Akube ja Sekale, jotka olivat odotelleet hetken soittajien takana, astuivat nyt takaisin piiriin ja alkoivat kierrellä toisiaan. Talas soitti lyhyen rytmin rummustaan. Sekale väisti ylpeästi niin, että Akube saattoi astua aivan keskelle ja aloittaa askelsarjansa. Olin hämmentynyt sen tuttuudesta. Sitä Akube tapasi esittää yhtenä numeronsa huipentumana. Hetken kuluttua sinijakkuinen liittyi mukaan feminiinisemmällä kuviolla. Sekale otti areenan haltuunsa ja näytti pröystäilevälle flirttailijalle, ettei häntä ihan niin helposti hurmattu. Akube tuli mukaan viimeisiin polkaisuihin ja kehän ulkopuolella seisoskelevat nuoret miehet alkoivat taputtaa käsiään rummun mukana. Villi vuoropuhelu jatkui. Seurasin tarinan kaarta huumaantuneena. Kohta oltiin jo saatilla ja sitten varastettiin suudelmia varjoisissa kulmauksissa.
 
Rumpujen rytmi muuttui hetki hetkeltä kiihkeämmäksi ja yleisökin oli tullut mukaan vihellyksin, huudahduksin ja lampaannahkasaappaitaan tömistäen. Akuben liike oli kertakaikkisen upeaa. Hänen vahvat lihaksensa liikkuivat notkeasti ja sensuellisti. Olemus oli niin eroottinen, että minua heikotti. Lopussa, kun kummatkin keinuivat hikiset vartalot kiinni toisissaan, en voinut olla kuvittelematta itseäni Sekalen tilalle. Rummutus lakkasi kuin veitsellä leikata ja Sekale suikkasi suukon suoraan Akube huulille. Tämä sai aikaan naisten täydellisen riemuhuutoon repeämisen. Ilmeisesti kiharatukan katsottiin voittaneen viettelykilvan. Akube kumarsi teatraalisesti ja sai muilta nuorukaisilta lohduttavat taputukset olkapäälle ennen kuin nämäkin liittyivät ilon pitoon. Huusin onnittelut Sinnalle, joka oli loikannut jaloilleen ja juossut jo siskonsa luo.

Akube tuli luokseni ja istahti muitta mutkitta syliini. ”Ajattelin sua koko ajan”, hän sanoi käheästi.

Vilkuilin ympärilleni, mutta Akube tarttui minua leuasta. ”Ei ne välitä.”

Hänen kielensä maistui salvialta ja pippurilta. Suudelman loputtua huokasin kaikesta mitä pidättelin sisälläni. Akube irrottautui ja veti minut mukanaan yhteen teltoista. Vietimme yön toisiimme kietoutuneina, kun leiri ympärillämme juhli ja ennen pitkää nukahti.
« Viimeksi muokattu: 18.11.2020 11:52:29 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 562
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama
« Vastaus #1 : 17.11.2020 21:10:10 »
Täähän oli kiva tunnelmapalanen. Ensimmäistä kertaa tätä lukiessa olin suurimman osan ajasta enemmän tai vähemmän kysymysmerkkinä (niin käy mulle oikeastaan aina, jos tarinan maailma ei ole mulle ennestään tuttu ja/tai varsin yksiselitteinen), mutta uudestaan lukiessa tämä avautui jo paremmin. Tuli kyllä sellainen tunne, että tämä olisi palanen jotain suurempaa, suunniteltua maailmaa ja todellisuutta. Sellainen on mun mielestä kiva. Vaikka täysin irtonaiset ja "yksinäiset" tarinatkin toimii, tykkään siitä tuntemuksesta, että ollaan isomman kokonaisuuden äärellä.

Akuben ja Simonin suhde vaikutti just sellaiselta ihanan pehmoiselta ja molemminpuolisia tunteita täynnä olevalta suhteelta eli just mun suosikkiparityypiltä ^^ En kyllä yhtään ihmettele, että Simonin huomio riitti vai Akubelle tanssinkin aikana.
Lainaus
Akuben liike oli kertakaikkisen upeaa. Hänen vahvat lihaksensa liikkuivat notkeasti ja sensuellisti. Olemus oli niin eroottinen, että minua heikotti. Lopussa, kun kummatkin keinuivat hikiset vartalot kiinni toisissaan, en voinut olla kuvittelematta itseäni Sekalen tilalle.
Tää kohta oli musta erityisen ihana. Rakastan sitä, kun hahmo vain ihailee rakastaan, haaveilee tästä, ja tässä vielä kuvitteli itsensä toisen hahmon tilalle saavuttaakseen jotain intiimimpää. Mutta on kyllä kiva, että suhde ei ole yksipuolinen vaan moiset tunteet ja haaveet saavat vastakaikua ^^ Semmoinen saa mut aina kehräämään, koska mikäs sen ihanampaa kun molemminpuolinen lempi?

Lainaus
Vietimme yön toisiimme kietoutuneina, kun leiri ympärillämme juhli ja ennen pitkää nukahti.
Yksinkertaisesti mutta kauniisti ilmaistu, miten heidän yönsä yhdessä kuluikaan ♥ Wääww, tykkään.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Vs: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama
« Vastaus #2 : 18.11.2020 12:06:02 »
Larjus: Minulla oli idea tuosta viettelytanssista, joka liittyisi jotenkin kulkijoihin, mustailaisiin tai vastaaviin, muhinut jo pitemmän aikaa. Se sopi noihin inspisjuttuihin erinomaisesti (niistä suurkiitos Kaarnelle). Akube, Simon ja muut henkilöt syntyivät tanssin ympärille. Ihanaa, että tykkäsit heistä! Pojat söpöilevät ihan kunnolla, kun saavat sitä vapaasti tuolla leirissä tehdä. :D Kiitos kommentistasi! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama
« Vastaus #3 : 30.11.2020 08:30:54 »
Ah, millainen tunnelmapalanen!

Tämä oli kivan erilainen teksti. Huokuva heimomaisuus teki tästä ihanan tunnelmallisen, ja tuo Akuben tanssi kruunasi kaiken. Ei ihme, että Simonin huomio pysyi Akubessa, kun sen kuvailu itsessään oli jo niin herkullinen. ;) Tanssi on kyllä mitä toimivin viettelykeino, tai ainakin tässä oli, vaikka varsinaiseen viettelyyn ei ehkä enää ollutkaan tarvetta. ;D Tässä vaihtelua toi myös tuo minä-muodon käyttäminen - siihen törmää nykyään aika harvoin ja sen takia se aluksi aiheutti pientä hämmennystä, mutta nopeasti siihen tottui.

Tykästyin tämän rauhalliseen, omaperäiseen ja huolettomaan tunnelmaan. Poikien välinen side, tunteet välittyivät hyvin ja yö sai toki odotetunlaisen päätöksen. :) Tästä tuli oikein lämpöinen fiilis; tykkäsin kovasti! Suuret kiitokset! :D

minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Vs: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama
« Vastaus #4 : 06.07.2021 21:13:55 »
Felia: Tanssi sopii viettelyyn ja illan tunnelmaan. Simonin ja Akuben suhde on jo sen verran vakiintunut, vaikka ehkä sirkusseurueenkin seassa hieman salainen, ettei viettelyä enää tarvita. Kiitos kommentistasi! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 456
Vs: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama
« Vastaus #5 : 17.03.2024 18:06:54 »
Oih, mikä ihana makupala tämä olikaan. ^^ Olen ennenkin sanonut, että sinulla on taito pudottaa lukija keskelle maailmaa ja tarinaa ja saada hyvin lyhyessä ajassa imaistua mukaan juoneen, hahmoihin, ympäristöön ja tuntumaan, että ympärillä on valtava universumi, jossa on säännöt, historia ja jopa tanssiaskelia. ^^ Tämä oli siinä mielessä taattua laatua sinulta. Tykkäsin tosi paljon tanssin osallisuudesta illan rientoihin ja miten se näyttäytyi, kun ei oltu esiintymässä virallisesti lavalla. Akuben ja Sekalen tanssi oli kirjoitettunakin hyvin elävää ja pystyin hyvin näkemään millaisen tarinan sillä kerrottiin. Tuo kuva toi myös tosi hyvin mielikuvan illan menosta, siinä oli ihanan vanhanaikaista romanttista fiilistä. :)

Kivasti viljelit noita tämän maailman omia sanoja, kulkija tai teerata, eikä tarvinnut pitkiä selityksiä, että ymmärsi, mitä ne tarkoittivat. Myös hahmojen suhteet sekä toisiinsa että ympäröivään maailmaan olivat heti hyvin selkeitä. Oli tosi ihanaa, miten avoimelta Akube vaikutti olevan kaikkien kanssa ja silti palasi lopulta Simonin luokse ja vaikka Simon vaikutti hieman epävarmalta, hänkään ei ruvennut mitenkään mustasukkaiseksi teerasta, vaikka se meni miten eroottiseksi tahansa. :) Akuben hahmo tuntui ihanan rennolta, pelkästään sana kulkija kuvasi häntä tosi hyvin menemään omia polkujaan ja siihen rinnalle tuotuna suhde Simoniin sai tunteen, että mikään ylimaallinen olento hän ei ole, että voisi elää yksin tyhjiössä.

Lainaus
Villi vuoropuhelu jatkui.

Tämä oli ehkä suosikkikohtani. Kertoi ihan kaiken tanssin kulusta ja miten ihana termi kuvaamaan tuota teeraa, vuoropuhelu. ^^ Tanssin itse ja olit minusta upeasti tavoittanut, miten tanssi kertoo tarinan ja miten se näyttyätyi kirjoitetussa muodossa. Lopetus oli höttöinen, ihastuttava mielikuva lämmössä ja valossa juhlivasta leiristä, jossa voi teltan suojissa olla lähekkäin. ^^
Kiitos tästä palasesta!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 437
  • ava by Rosmariini
Vs: Tanssi tänä yönä | K11 | Akube/Simon | slashdraama
« Vastaus #6 : 21.03.2024 19:32:55 »
Meldis: Teera on mitä suurimmassa määrin kulttuurinen juttu, jossa on tiukka mies-nais-asetelma. Tarinan nykyhetkessä kulkijayhteisö hyväksyy samaa sukupuolta olevien suhteet silmää räpäyttämättä, mutta kuten tekstissä sanotaan, sen takia ei ole haluttu muuttaa iänikuista perinnettä. Simon tietää, ettei Akube ole kiinnostunut naisista, joten mustasukkaisuuteen ei ole syytä. Ja toki Sekale ja Akube ovat vain tanssin avulla näytelmää esittävä pari tässä muutenkin (kuten vaikka kilpatanssiparit usein, aika harva heistä on oikea aviopari). Minäkin pidän paljon tanssin ilmaisuvoimasta. Kiitos kommentistasi! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)