Kirjoittaja Aihe: Lunta lasipallossa (S • yksinäisen joulun surua ja lohtua, Samuli/Juuso • shotti)  (Luettu 453 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 050
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S • FinFanFun1000 sanalla 983. aarre; Originaalikiipeily sanalla 39. muisto

Tämä tarina on kytenyt mielessäni jo pitkään, mutta nyt vihdoin sain Joulukadun avautumisen inspiroimana kirjoitettua sen. Halusin kirjoittaa jotain, missä käsiteltäisiin sitä, että vaikka kuinka kokisi olevansa vääränlainen ja kelpaamaton, todellisuus voi olla toinen. Samoin vaikka kokisi olevansa lohduttoman yksin, saattaa käväistä useammankin ihmisen ajatuksissa säännöllisesti. Jokainen on arvokas ja tärkeä, ja jokaisella on merkitystä. Hyvää loppuvuotta ja iloista joulunodotusta kaikille! :-*

Tarina liittyy Varauksia ja purkauksia -sarjaan ja sijoittuu ajallisesti Reaktioyhtälöiden (K-11) jälkeiseen jouluun. Yritin kuitenkin koostaa kokonaisuuden niin, että se toimisi myös itsenäisenä, vaikka viittauksia muihin tapahtumiin onkin jonkin verran. :)




Samuli makasi huoneensa lattialla jalat kohti kattoa ja kuunteli, kuinka kämppäkaveri kolisteli seinän toisella puolen. Samuli yritti arvailla, mistä mikäkin ääni oli peräisin.  Pehmeät mätkähdykset kuuluivat siitä, kun vaatteita ladottiin kassiin, ja paperinen rapina aiheutui joululahjojen kääreistä, kun niille tehtiin viimeisiä silauksia. Vetoketjun äänestä ei voinut erehtyä. Noel pakkasi, oli lähdössä, ja se sai Samulin tuntemaan itsensä määränpäättömäksi.

Välillä kylpyhuoneen kynnys narahti ja peilikaapin tavarat kolahtelivat toisiaan vasten, kun niiden joukosta etsittiin jotain. Eteisestäkin kantautui mätkähdys, ja pitkä vetoketju vedettiin kiinni. Lopulta Noelin huoneen ovi naksahti lukkoon. Hetken oli hiljaista, ja Samuli kuvitteli mielessään, kuinka Noel seisoi keskellä keittiötä ja tarkasti bussiaikatauluja puhelimestaan.

Samuli säpsähti, kun yhtäkkiä hänen huoneensa oveen koputettiin. ”Hei Samuli?” Noelin ääni kysyi.

Samuli ponkaisi seisomaan nopeammin kuin hän ehti tajutakaan. Ainakaan hänen päänsä ei heti tajunnut muuttunutta asentoa, ja hänen silmissään hämärtyi hetkeksi. Hän ravisti päätään, loi pikaisen silmäyksen huoneeseensa ja heitti hetken mielijohteesta vanhan tenniskassinsa vaatekaapin päältä keskelle lattiaa. Sitten hän avasi oven.

Noelilla oli kaulaliina kaulassaan ja pipo päässään, mutta ei vielä muita ulkovaatteita. Noelin olan yli Samuli näki putkikassin, joka odotti lähtövalmiina eteisen lattialla.

”Mä lähden nyt”, Noel sanoi. Hän vilkaisi keittiöön, palautti sitten katseensa Samuliin ja jatkoi: ”Mun hyllyllä jääkaapissa on toissa päivänä avattu glögi, jos sä haluat hörppiä sen pois. Jos et, kaada vaan viemäriin jos muistat. Vaikka tuskinpa se sieltä kävelee vastaan, vaikka jäisikin joulun yli.” Noel hymyili hieman, jotenkin surumielisesti.

”Okei”, Samuli sanoi ja rykäisi, kun ääni tuntui takertuvan kurkkuun. ”Ehkä mä ehdin sen hörpätä. Mä ajattelin lähteä vasta… illalla. Välttää viimeisimmätkin aaton ruuhkat.”

”Ihan fiksua”, Noel naurahti, mutta vakavoitui nopeasti. Hänen tummiin silmiinsä hiipi jotenkin outo katse, kun hän vilkaisi jonnekin Samulin ohi. Kulmakarvat vetäytyivät aavistuksen verran ryppyyn, kuin huolta ilmaisten, ja silmissä kiilsi jotain tarkkaavaista. Sitten Noel kuitenkin sukaisi kädellä hiuksiaan, ja kun kasvot paljastuivat taas käden alta, oli omituinen ilme poissa. Noel hymyili jälleen, leveämmin, ja taputti Samulia olkapäälle. ”Hyvää joulua. Nähdään sitten pyhien jälkeen.”

”Joo”, Samuli sanoi, eikä hän hämmennykseltään tajunnut vastata toivotukseen ennen kuin Noel oli jo kääntynyt. ”Hyvää joulua.”

Noel heilautti vielä kättään ja jatkoi sitten eteiseen pukemaan. Samuli antoi oven jäädä raolleen, mutta istuutui itse sängylleen tuijottamaan jalkojaan ja kuuntelemaan ulkovaatteiden kahinaa. Kun ulko-ovi loksahti kiinni, Samuli lysähti halaamaan reisiään. Tyhjyyttään ammottava tenniskassi irvisti reisien ja silmien raosta, ja Samuli nousi ja viskasi sen takaisin kaapin päälle, pois silmistään. Se oli hyödytön niin käyttöesineenä kuin rekvisiittanakin. Samulin vatsassa möyri epämääräinen ahdistus. Hän ei voinut lakata miettimästä, oliko Noel juuri aavistanut, ettei kaikki ollut aivan niin kuin hän antoi ymmärtää. Opiskelukavereiden utelut joulusuunnitelmista saattoi kuitata huolettomilla olankohautuksilla ja sanomalla eipä mitään erityistä, mutta Noel oli muutaman kuukauden soluasumisen aikana väistämättä oppinut tuntemaan Samulia ja ehkä myös näkemään pintaa syvemmälle.

Samuli palasi sängylleen, sillä kertaa peremmälle, ja kääräisi jalat rintaansa vasten. Seinä tuntui viileältä paidankin läpi, kun hän nojautui siihen. Siitä välittämättä Samuli käänsi poskensakin seinää vasten ja katseli ikkunan läpi. Talven valkoinen valo oli vielä elinvoimaista, mutta muutaman tunnin sisään se hiipuisi ja haihtuisi, hukkuisi pimeyteen. Koittaisi ilta, eikä Samuli vieläkään lähtisi minnekään. Ehkä hän sytyttäisi kynttilän, lämmittäisi Noelin glögiä ja katsoisi jouluisia perhe-elokuvia, joita kaikki televisiokanavat syytivät aamusta iltaan.

Samuli ei ollut edes viitsinyt tyrkyttää itseään vanhemmilleen. Ei kai hän olisi halunnut lapsuudenkotiinsa mennäkään, keskelle kliinistä joulunviettoa ja kiusallisen korrekteja ruokapöytäkeskusteluja. Pari päivää aikaisemmin postissa oli saapunut joulukortti, johon Sanna oli kirjoittanut, että joku liikekumppani oli tarjonnut hänelle ja Ilmarille mökkiään Saariselältä lainaan ja he viettäisivät joulun ja vuodenvaihteen lasketellen ja retkeillen. Kortin mukana oli ollut Stockmannin lahjakortti, sellainen jonka poikki oli painettu joulunauha kuin lahjapaketissa. Siihen saakka Samuli oli saattanut teeskennellä kuuluvansa ihan tavalliseen rakastavaan perheeseen, mutta kortin luettuaan hän oli joutunut jälleen kerran nieleskelemään karvaita kyyneliä. Siinä ei ollut mitään uutta, että vanhemmat viilettivät jouluisin kaikkialla muualla kuin kotona. Samuli ei kuitenkaan voinut mitään sille yksinäiselle surulle, joka hänet valtasi jokaisen kerran, kun hänelle ilmoitettiin matkoista ja menoista vain paria päivää ennen aattoa. Hänen annettiin elätellä turhia toiveita tavallisuudesta, ja sitten ne toiveet revittiin kappaleiksi.

Kun Samuli oli opiskellut toiseksi viimeistä vuottaan lukiossa, hän oli saanut viimeisimmän joululahjan, joka hänelle oli ojennettu kädestä käteen. Sanna ja Ilmari olivat sinä jouluna ottaneet äkkilähdön Itävaltaan laskettelemaan. Isoäiti oli aattona käynyt katsomassa Samulia ja antanut hänelle jotain, mikä oli ollut rahassa mitattuna paljon halvempi kuin Stockmannin lahjakortti, mutta sydämessä mitattuna kalliimpi kuin kaikki maailman lahjakortit yhteensä. Lahjoilla ei ollut Samulille lopulta mitään merkitystä, mutta hän ei pystynyt kovettamaan sydäntään niin, ettei välittämisellä olisi ollut hänelle merkitystä. Mummo oli välittänyt Samulista, eikä se ollut suinkaan ilmennyt pelkästään lahjan antamisesta, vaan siitä, ettei mummo ollut halunnut jättää huonossa kunnossa ollutta Samulia jouluksi yksin. Se joulu oli kuitenkin jäänyt viimeiseksi jouluksi, jonka mummo oli nähnyt.

Samulin rintaa korvensi, kun hän muisteli mummon silmänurkkiin asti kiipeävää hymyä ja hersyvää naurua. Lempeyttä, jota jokainen ele ja ilme huokui. Riisipuuroa, jonka veroista kukaan muu ei osannut tehdä. Siitä oli kolme vuotta, ja Samulilla oli yhä ikävä.

Hetken harkittuaan Samuli kurkotti yöpöytänsä alimpaan laatikkoon ja otti sieltä lasipallon. Hän pyyhkäisi kevyen pölykerroksen sen päältä hihaansa. Se oli suunnilleen tennispallon kokoinen, ja se seisoi vaatimattomalla jalustalla. Sen sisällä oli talvinen kylä hirsimökkeineen, mutkittelevine polkuineen ja tuuheine kuusineen. Jos katsoi tarkkaan, saattoi nähdä pikkuruisia jääkiteitä ikkunanpielissä ja kuusenoksilla. Kylää peittävä irtolumi oli pöllähtänyt hieman Samulin siirtäessä palloa, ja Samuli odotti, että hiutaleet leijailivat ja laskeutuivat mikä minnekin. Sitten hän ravisti palloa.

Hetken elämässä ei ollut mitään muuta kuin kimmeltävän lumen kiepunta ja pyörteily. Olemassaolo tiivistyi pieneen lasipalloon, jossa oli kokonainen maailma. Siinä oli pieni kylä, joka eli rauhaisaa elämäänsä ikitalven syleilyssä. Siinä oli lämpöä ja välittämistä vuosien takaa.

Puhelin yöpöydällä värähti viestin merkiksi, ja Samuli säpsähti. Lasipallon lumous särkyi, ja hän laski sen syliinsä ja kurkotti puhelimen käteensä. Viesti olisi varmaan vain uusi hassunhauska joulumeemi heidän fuksiryhmässään.

Viesti oli kuitenkin lähetetty vain Samulille, eikä se ollut meemi, vaikka se olikin kuva. Samulin sydän sekosi tahdissa hetkeksi, ja sitten se alkoi lyödä lämpöä kaikkialle hänen kehoonsa.

Kuvan oli lähettänyt Juuso. Juuso poseerasi siinä pidellen toisessa kädessään Kvantti-marsuaan ja toisessa ilmeisesti puhelinta, jolla oli ottanut kuvan. Molemmilla oli päässään tonttulakit – joskaan Kvantin tapauksessa lakki ei ollut pelkästään päässä, vaan se peitti melkein puolet koko marsusta. Uteliaat nappisilmät, pörheiden poskien reunustama kuono ja pienet etutassut kuitenkin pilkottivat tonttulakin ja Juuson sormien lomasta. Niistä Samuli muisti, miten hän oli itsekin kerran pidellyt Kvanttia sylissään ja rauhoittunut sen lempeään lämpöön.

Juusolla oli yllään vaaleanruskea villapaita, joka sointui melkein sävy sävyyn Kvantin turkin kanssa. Kasvoillaan Juusolla oli se tuttu hymy, joka niille levisi usein silloin, kun Juuso oli hyvällä tuulella. Silmänurkat olivat suloisesti hymystä kippurassa, ja kulmakarvat kaartuivat levollisina. Tonttulakin kulkunen keikkui Juuson vasemman poskipään vieressä.

Eniten huomiota herätti kuitenkin pieni lappunen, joka lepäsi vähän vinossa Kvantin tonttulakkia vasten. Sen tussattu teksti ei näkynyt kovin hyvin, mutta Samuli pystyi erottamaan Juuson huolettoman käsialan ja sanat: Iloista joulua Samulille!

Kuvaviestin perään Juuso lähetti toisen viestin, jossa luki: Jouluterveiset myös Fotonilta. Se ei vain suostunut kuvattavaksi, ei varsinkaan tonttulakki päässä.

Samuli räpytteli silmiään. Sillä kertaa ne eivät olleet kostuneet yksinäisyydestä ja katkeruudesta, vaan liikutuksesta.

Juuson kanssa kaikki ei ollut syksyn mittaan mennyt niin kuin Samuli oli toivonut. Jori oli pilannut paljon, mutta Samuli itse vielä sitäkin enemmän. Samuli oli sommitellut oman lasipallonsa, sen mitä hän halusi itsestään muille näyttää. Hän halusi näyttää ehjän ja vahvan Samulin, joka pärjäsi omillaan ja meni jouluksi kotiin niin kuin kaikki muutkin. Hänen lasipallonsa oli kuitenkin lopulta jäänyt lasinhauraaksi. Sen läpi oli liian helppo nähdä, ja se särkyi muutamasta kolhusta. Kun Samulin kipeä menneisyys oli raottunut Juusolle, Samuli ei ollutkaan enää osannut olla. Ulkokuoren panssaroiminen itsevarmuudella ja päättäväisyydellä ei ollutkaan enää suojannut häntä.

Siitä huolimatta Juuso oli muistanut häntä joulutervehdyksellä. Juuso oli halunnut muistaa Samulia, vaikka Samuli oli vain vältellyt ja väistellyt. Juuso oli halunnut jatkaa ystävinä, ja niin ystävät kai tekivät: lähettelivät toisilleen joulutervehdyksiä.

Kun Samuli katseli Juuson hymyileviä kasvoja ja Kvantin uteliasta ilmettä, hänestä alkoi tuntua siltä, ettei hän ollutkaan enää yksin. Hän ei ehkä viettänyt joulua niin kuin suurin osa opiskelukavereista ja ikätovereista, mutta hänenkin elämässään oli kuitenkin joku, joka välitti. Mummo oli välittänyt, ja Juuso välitti. Ehkä Noelkin omalla tavallaan välitti. Oli selvää, ettei Samuli kelvannut vanhemmilleen, mutta se ei välttämättä kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö hän enää koskaan voisi kelvata kenellekään muulle.

Samuli sykertyi kyljelleen sängylle ja asetti lasipallon yöpöydälle. Ehkä se saisi sinä jouluna olla esillä ja muistuttaa häntä hyvistä hetkistä mummon kanssa. Ehkä se saisi olla esillä sen sijaan, että se olisi piilostaan kuiskinut hänelle, kuinka ainoa ihminen, joka oli rakastanut häntä vaatimatta häneltä täydellisyyttä, oli ikuisesti poissa. Ehkä sinä jouluna Samulinkin lasipallossa sataisi lunta.

Samuli tuijotti lumisateen pyörteisiin, painoi puhelimen rintaansa vasten ja mietti, mitä vastaisi Juusolle. Pieni hymy painui hänen poskelleen, kun hän ymmärsi, että Juusolle hän voisi kai vastata omana itsenään niin kuin sydän sanoi.
« Viimeksi muokattu: 02.02.2021 22:55:11 kirjoittanut Waulish »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 258
Tässä oli suuria tunteita. En ole vähään aikaan ollutkaan kosketettu mistään tarinasta niin kuin nyt tästä. Kyyneleet kolkuttivat silmien takana, kun luin tuosta Samulin muistojen joulusta, joka oli jäänyt hänen mummonsa viimeiseksi. Ja sitten jo hymyilytti tuo Juuson lähettämä joulutervehdys, jossa puoli marsua on tonttulakin alla.  :)

Samulin vanhemmat vaikuttavat ajattelemattomilta. Jotenkin jäi sellainen olo, etteivät he tahallaan halua Samulille mitään pahaakaan, mutta eivät osaa asettua hänen tilalleen. Tai sitten ajattelevat, ettei tuon ikäinen nyt mitään erityistä joulua kaipaa vaan on ehkä kavereidensa kanssa. En tiedä, mutta jotenkin on sellainen tunne että he eivät ole ottaneet selvää eivätkä kysyneet mitä Samuli haluaisi. Ja jos kysyisivätkin, niin Samuli on tässä kohtaa niin hajalla ja palasina kaikesta että hän valehtelisi ja antaisi vanhempiensa mennä - niinkuin he aina menevät.

Yksinäinen joulu vaikuttaa kyllä kurjalta. Sait tähän tiivistettyä hyvin tuota tunnetta ja olotilaa. Se vain korostuu, kun ihmiset ympärillä menevät ja puhuvat ja suunnittelevat kaikesta siitä mitä joulu tuo tullessaan. Samoin tuo lohdun pisara kämppiksen huomiona ja Juuson tervehdyksen muodossa oikeasti toi lohtua tuohon yksinoloon.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 490
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Äääh :'( Aika samanlaisia fiiliksiä minullakin kuin Fairy talella, tässä oli paljon surua, mutta myös iloa ja toiveikkuutta!

Vaikka tämä oli rankka, niin oli silti mukavaa kurkistaa näiden tyyppien elämään :) Tuo aika Reaktioyhtälöiden jälkeen on varmasti rankkaa ja toivon kovasti, että löydät aikaa kirjoittaa sen jossain vaiheessa loppuun. Sitten olisi mahdollisuus onnellisemmille (?) tarinoille :)

Nuo Samulin vanhemmat ovat kyllä sellaiset, että tekisi mieli mennä sanomaan heille pari valittua sanaa. Aika harvoin täysin fiktiiviset hahmot saavat aikaan tämmöisen raivoreaktion minussa ;D mutta joulu on joulu eikä kenenkään pitäisi olla silloin yksin! (Ellei sitten valinta ole täysin tietoinen ja vapaaehtoinen.) Mutta tässä tuntui niin väärältä, etteivät Samulin vanhemmat näytä yhtään ajattelevan ainoaa lastaan. Tuntui, ettei heitä edes kiinnosta mitä Samuli aikoo jouluna tehdä :( Onneksi on kuitenkin Juuso ja marsut ♥ Jäin vain miettimään, että viettääkö Juuso joulun kotonaan (siis kämpillään) vai onko hän ottanut marsut mukaan sinne missä sitten viettääkään jouluaan? Jotenkin näen, että Juuso on perheensä ympäröimänä, mutta ihanaa että hän muistaa ajatella myös Samulia ♥

Kiitos tästä! Toivottavasti kirjoitat pian lisää Juusosta ja Samulista ja toivottavasti tunnelma olisi silloin pehmeämpi :) Ai niin, tämän tarinan nimi oli muuten todella kaunis, etenkin kun se yhdistyi tuohon muistoon mummosta.

Vendela

Ps. Olen huomannut, että "Sylissä talven ja sinun" on saanut jatkoa! En vain ole ehtinyt vielä sinne saakka kommentoimaan.

©Sokerisiipi

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 050
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, ihanaa että tämä tarina onnistui koskettamaan sinua! Itsekin liikutuin Samulin surullisista kokemuksista ja yksinäisistä ajatuksista kirjoittaessani, ja on hienoa kuulla, että tunteet välittyivät myös lukijalle. Vähän tuli melankolisissa merkeissä nyt aloitettua tämä joulutarinakausi, mutta onneksi Samulillakin on kuitenkin vielä vähemmän yksinäisiä jouluja edessään. :)

Olen samaa mieltä siitä, että Samulin vanhemmat ovat todella ajattelemattomia. Voi toki olla, etteivät he tee sitä täysin tiedostaen tai tahallaan. On ihan totta, että heillä saattaa olla sellainen oletus, että nuori mies viettää mieluummin joulunsa kavereiden kesken kuin kotona vanhempien kanssa. Joka tapauksessa he tulevat siinä sivussa laiminlyöneeksi poikaansa aika pahasti. Tällä perheellä on takanaan vuosien kommunikaatio-ongelmia, joten minäkin luulen, että vaikka vanhempia yhtäkkiä alkaisikin kiinnostaa se, mitä Samuli haluaa ja toivoo, Samuli tuskin osaisi itsekään sitä edes sanoittaa. :-\

Mukavaa, että pienet lohdun läikähdykset välittyivät kuitenkin nekin kaiken surun ja murheen keskeltä. Kiitos kovasti ihanasta kommentista, oli ihana yllätys kun tähän tarinaan tuli melkein saman tien noin positiivista palautetta! :-*

Vendela, minäkin toivon kovasti, että saisin Reaktioyhtälöt viimein valmiiksi ja pääsisin niiden jälkeisen ajan kimppuun! Siellä on odottamassa monia mutkia ja vaikeita vaiheita, mutta lopulta myös paljon hyvää ja kaunista. Olen kirjoittanut Reaktioyhtälöitä vähän eteenpäin, mutta yritän saada useamman osan postausvalmiiksi, jotta olisi sitten oikeasti jotain luettavaakin pitkän tauon jälkeen. :D

Minunkin tekisi niin mieli sanoa Samulin vanhemmille muutama valittu sana! Heidän välinpitämättömyytensä ja tunnekylmyytensä on raivostuttavaa ja Samulin kannalta myös todella surullista. Samuli on ihan hukassa elämässään, ja vanhempien asenne tuntuu olevan sellainen, että kyllähän se siellä omillaan pärjää ja omaa elämäänsä elää, aikuinen ihminen. Omien vanhempien täydellinen mielenkiinnon puute on varmasti kova paikka melkein kenelle tahansa, mutta ehkä erityisesti Samulille, kun hänellä on muutakin murhetta elämässään.

Juusosta ja marsuista ajattelin niin, että Juuso on kuvannut joulutervehdyksensä omasta kämpästään ennen joulunviettoon lähtemistä. :) Juuso viettää kyllä joulun perheensä kanssa, ja voihan se toki olla, että hänellä on jopa marsut siellä mukanaan! Iines ainakin varmasti tykkäisi. ;D

Kiitos kovasti ihanasta kommentista. :-* Ja älä suotta huolehdi siitä talvikokoelmasta, siellä ne tekstit odottelevat, eikä sinulla tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta kommentoida näitä minun hömpötyksiäni! ♥

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 023
Kommenttikampanjasta vihdoin tervehdys!

Kiitokset kärsivällisyydestä tämän kommentin suhteen - oon ollut poikkeuksellisen rikki tässä viime viikot, joten ehkä kamppikseen osallistuminen ei välttämättä ollut paras mahdollinen idea. Tämän tekstin luettuani nyt ajatuksella voin kuitenkin sanoa, että onneksi osallistuin, sillä tämänhetkisessä olotilassa en ehkä olisi muuten tänne kommenttia tipauttanut. Tämä oli nimittäin kertakaikkisen ihana teksti: onnistut jälleen kauniisti mutta haikeasti syväluotaamaan Samulin hahmoa ja rakentamaan aiemmin kerrottujen tarinoiden päälle vivahteikasta kuvaa aika reppanasta nuoresta miehestä. Mua kosketti eritoten kuvaus Samulin ja hänen mummonsa välisestä suhteesta, koska he vaikuttivat ymmärrettävästi läheisiltä ja Samulin tausta saa vähän semmoisen "tämäkin naula arkkuun vielä" -fiiliksen.

Jäin tämän myötä miettimään myös Samulin ja Noelin välistä vuorovaikutusta - olisin ehkä jäänyt tässä kaipaamaan kaksikolta edes jonkinlaista joululahjaa toisilleen, jos he kerran kämppiksinä olivat kuitenkin jonkinasteisesti lähentyneet. Noelin hahmo nimensä puolesta taas sopi mielestäni tähän huikealla tavalla; en tiedä, oliko tää sulta tarkoituksellinen valinta, mutta joulun mukaan nimetty, kirjaimellisesti Samulilta siis joulun eli itsensä pois vievä kämppis toimii tarinallisena elementtinä ovelan tehokkaasti.

Pidin myös paljon tästä lasipallon roolista kerronnallisena ja teemallisena elementtinä. Hauraasta lasipallosta kiinni ottava henkilö pystyy ravistamalla sekoittamaan pallon maiseman täysin lumimyrskyllä, ja kykenin tekstissä löytämään aika runollisen paralleelin (pahoittelut anglismista - oon tällä hetkellä kahdella enkunkielisellä kirjallisuuskurssilla, joten suomen kieli etenkin tekstianalyysissä on aika hukassa :'D) tämän konseptin ja Samulin elämän väliltä. Kaiken kipeän ja ahdistavan keskellä Samuli esittäytyy lukijalle kuin hän olisi lumipallon sisällä, eksyneenä yksin jonkun muun aiheuttaman myrskyn keskelle. Ajatus toimii myös hyvin vastakkainasettelussa tekstissä annetun lämpimän ja jokseenkin nostalgisen muistelun kanssa, kun pallo ja sen lumikiteet osoittautuvatkin pikemmin hyväksi, rauhoittavaksi muistoksi.

Voisin varmaan jaaritella ummet ja lammet tästä tekstistä, mutta mielestäni tässä ehkä oli sellaiset tärkeimpinä mieleen nousseet mietteet. Ihana teksti, ihana Juuso muistaessaan Samulia jouluntoivotuskuvalla ja ihana Samuli, joka ansaitsee maailmalta tästedes pelkkää hyvää. Kiitos <3

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 198
  • jokainen päivä on sun arvoinen
No niin, vihdoinkin sain aikaiseksi lukea tämän!

Voi että, Samuli-parkaa. Ei varmasti ole helppoa, jos vanhemmat on tuollaisia... Juuri jouluna olisi kaikkein pahinta olla yksin. Onneksi Samulilla oli kuitenkin mummo tekemässä edes hieman joulumieltä ja välittämässä hänestä. Ikävää tosin, että mummoa ei enää ole. Mitä vanhempiin tulee, niin todella ajattelemattomia ovat. Eivät edes yhteistä joulua halua/viitsi viettää...

Tämä oli niin haikea jouluteksti, mutta toiveikkuuttakin mukana oli, kun Juuson joulutervehdys saapui. Se oli kyllä hauska! Lemmikkien kanssa otetut joulukuvat on parhaita! :D

Noel tuntui tietävän, että kaikki ei ole OK, kun meni ilmoittamaan Samulille lähdöstään. Kyllä sitä varmasti kämppäkaverin oppii aika hyvin tuntemaan, kun jakaa osa tiloista (soluasunnossa).

Tuo lasipallo oli kiva yksityiskohta ja toimi ihanasti tarinan symbolina. Siinä kiteytyi sekä se toiveikkuus että yksinäisyys, jota Samuli tuntee. Voi että... Tässä oli paljon tunnetta, niin positiivisia kuin negatiivisiakin, mutta päällimmäiseksi kuitenkin jäi tuo toivon kipinä. :) En oikein tiedä, mitä muuta tästä sanoisin - sanat tuntuu kaikonneen, kun oli niin hienoa tekstiä! Taattua laatua! :D

Tuhannet kiitokset tästä hieman surullisemmasta joulu-pätkästä! ♥

Seila

  • Vieras
Kommenttikampanjasta iltaa (yötä?)!

Tykkäsin tästä tekstistä paljon. Tykkään jotenkin lukea tämmöisiä ei niin iloisia ja söpöjä joulutekstejä enemmän. Jotenkin joulu on itsellekin vähän hankalaa aikaa, joten jokseenkin pystyi Samulin ajatuksiin ja tunteisiin samaistumaan.

Kovin ikävää, että Samuli joutuu jäämään yksin jouluksi ja että vanhemmat vain huitelevat matkoilla kahdestaan ja ilmoittavat vasta viime tipassa asiasta! Kyllähän tuon toisaalta ymmärtää, että vanhemmat tahtovat viettää kahdenkeskistä aikaa, mutta eikö sitä voisi viettää muulloin kuin jouluna? Tai ilmoittaa Samulille ajoissa? Kävi sääliksi, kun Samuli myös yritti Noelille esittää, että aikoo pakata/pakkaaminen on kesken, vaikka Noel varmastikin aavisteli tai jopa tiesi, ettei Samuli ole minnekään menossa.

Ihanasti Samuli muisteli mummoaan! Harmi ettei mummo ollut elänyt pidempään :< Tykkäsinkin hirveästi tuosta lasipallo kohdasta ja myös tämän tekstin nimestä. No, onneksi Samuli ei ihan täysin yksin tunnu olevan, kun Juusokin kuitenkin muistaa häntä viestillä ja kuvalla, vieläpä jossa on tonttuhattuinen marsu! Aww, niin söpöä :3 Ihanaa että Samuli jätti lasipallon esiin ja koki toivon kipinää ja että voisi vastata Juusolle ihan omana itsenään. Se kannattaa, olla oma itsensä. Kyllä Samuli siihen pystyy!

Teksti oli myös taattua Walle laatua! Sitä oli oikein mukava lukea ja siinä oli tunnetta. Miusta tämä toimi melko hyvin tällaisenaan, ilman aiempaa lukemista, vaikka jäikin nyt kiinnostamaan, että mitä Samulin ja Juuson välillä on oikein tapahtunut. Pitääkin varmaan tarttua näihin poikiin (miehiin) ja selvittää asiaa :D

Oikein paljon kiitos tästä joulutekstistä! :3

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 050
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Voi mitä ihania kommentteja täällä on! ♥

Parris, höpspöps, ei tarvitse kiitellä kärsivällisyydestä, sinun kommenttejasi jaksaa kyllä odottaakin! On aina ihanaa kuulla ajatuksiasi näistä miehistä ja heidän tarinastaan, joten olin ihan innoissani, kun nappasit tämän Kommiksesta. :)

"Aika reppana nuori mies" on jotenkin niin osuva luonnehdinta Samulista, koska tosiaan, aika reppana hän tavallaan on, vaikka yrittääkin ihan kamalan kovasti olla vahva ja pärjätä ja näyttää itsestään parhaat puolet. Samulin elämään on mahtunut paljon surua, ja minullekin tuli kieltämättä Samulin mummosta sellainen fiilis, että taas yksi naula arkkuun (kirjoitin ensin "taas yksi arkku naulaan" ja huomasin sen vasta, kun olin kirjoittanut koko kommenttivastauksen - univajeaivot vauhdissa!).

Haa, en totta puhuakseni tullut edes ajatelleeksi Noelin nimeä ja sen jouluperintöä! Noel on nimetty jo paljon aikaisemmin, muistaakseni hän esiintyy nimeltä ekaa kertaa Reaktioyhtälöissä, joten se ei ollut tarkoituksellinen valinta tätä tekstiä varten. Olet kyllä aivan oikeassa siitä, miten hyvin se tähän tilanteeseen sopii! Mitä tulee Samulin ja Noelin väliseen vuorovaikutukseen, pohdin sitä itsekin, mutta siihen heijastui lopulta se, ettei minulla tai kavereillani ole koskaan ollut tapana antaa minkäänlaisia joululahjoja toisillemme. Miellän joululahjat jotenkin enemmän sellaiseksi perheen sisäiseksi perinteeksi, ja ehkä siksi en kokenut lahjanvaihtoa luontevaksi tässä tilanteessa, kun kyseessä on kämppikset. Ovathan he toki oppineet toisiaan tuntemaan yhteisasumisen aikana, mutta näen heidän suhteensa itse silti melko pintapuolisena, suurilta osin Samulin vetäytyvän käytöksen takia.

Ihan huikeaa, miten paljon olet saanut irti tuosta lasipallosta! Runollinen paralleeli kuulostaa ihanalta, ja olen innoissani siitä, että olet tästä sellaisen löytänyt. Jee!

Lämpimät kiitokset ihanasta kommentista! :-*

Felia, joulu on kyllä erityisen pahaa aikaa olla yksin, kun se mielletään perinteiseksi perhejuhlaksi ja monet viettävät sitä seurassa niin kuin kaikki muut tässä Samulin ympärillä. Samulin vanhemmat ovat tosiaankin aika ajattelemattomia ja piittaamattomiakin. Onneksi oli sentään mummo, edes jonkin aikaa Samulin elämästä! Ja tietysti Juuso marsuineen. Noelkin varmasti omalla tavallaan välittää.

Mukava kuulla, että pidit lasipallosta sekä yksityiskohtana että symbolina, ja että tarinasta välittyi tunnetta. Erityisen iloinen olen siitä, että päällimmäiseksi tunteeksi jäi toivo, koska sitä yritinkin tähän tarinaan kanavoida! :) Vaikka Samuli on yksinäinen ja alakuloinen, häntäkään ei kuitenkaan ole unohdettu, ja Juuson pienellä teolla on hänelle iso merkitys.

Tuhannet kiitokset itsellesi ihanasta kommentista! :-*

Seila, oi että, mukavaa että päädyit tämän tekstin pariin! Valitettavan vähän on tullut viime aikoina mitään julkaistua, joten tuntuu aina erityisen kivalta ja kannustavalta saada palautetta uudesta tuotannosta. :)

Joulumelankolia vetoaa minuunkin jossain määrin! Vaikka joulu mielletään usein sellaiseksi ilon ja yhdessäolon juhlaksi, siihen kuuluu kuitenkin väistämättä kääntöpuolikin. Se pistää minut miettimään kaikkia niitä, jotka joutuvatkin viettämään joulun esimerkiksi yksin tai epävakaissa oloissa. Se toimi minulle yhtenä kannustimena tämän tarinan kirjoittamisessa.

Jep, toivoisi niin että Samulin vanhemmat tajuaisivat viettää kahdenkeskistä aikaansa joskus muulloin kuin jouluna, silloin kun Samulilla olisi lomaa opinnoista ja kaikki mahdollisuudet tulla kotiin hetkeksi. Harmillista on tosiaan sekin, että Samulin mummo on jo kuollut. Onneksi muistot kuitenkin kantavat vielä. Ja onneksi tosiaan on Juuso, joka varmistaa sen, ettei Samuli jää kokonaan yksin!

Vai että taattua Walle-laatua, olen niin onnellisen häkeltynyt tällaisista kehuista! ♥ Hauska kuulla, että Samulin ja Juuson tarina saattoi käydä kiinnostamaan. :) Kaikki sarjan tekstit löytyvät listauksestani, mutta jos joskus innostut aloittamaan ihan "alusta", suosittelen tutustumaan Dipolimomenttiin ja Reaktioyhtälöihin (molemmat K-11). Niissä käydään läpi miesten ensikohtaamista ja tutustumista. Jälkimmäinen jumittaa vieläkin keskeneräisenä, mutta toivottavasti vielä joskus saan sen vietyä maaliin.

Lämpimät kiitokset sinulle ihanasta, piristävästä kommentista! :-*
« Viimeksi muokattu: 30.12.2020 18:55:22 kirjoittanut Waulish »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 664
Tämä teksti on odotellut minua välilehdessä aina julkaisemisesta lähtien, mutta jotenkin jouluisen kepeät tekstit veivät mennessään eikä tähän tullut tartuttua. Nyt päätin kuitenkin lukea tämän ja olen oikeastaan tyytyväinen, että se osui tällaiseen hyvään hetkeen ja ennen kaikkea joulun jälkeen. Siten tähän suhtautuu ehkä hieman toisella tapaa, kun joulu ja sen kiireet ovat jo jääneet taakse :)

Samalla nämä teemat, joita tässä mietitään, ylettyvät pitkälle joulun yli! Tässä korostuukin se, miten paljon tunteita ja toiveita yhteen pyhään tiivistyy ja kuinka kurjaa se on, kun odotukset eivät täydy. Siinä yhtälössä on jotain kauhean kurjaa, mikä saa miettimään, onko sittenkään niin hyvä asia, että joulu on muodostunut niin suureksi ja merkitykselliseksi juhlaksi. Parhaimmillaan joulu on hauskaa yhdessäoloa ja muistutusta siitä, mitä yhteisö ympärillä tarkoittaa, on se sitten oma biologinen perhe tai ryhmä ihmisiä, jotka perheen muodostavat. Samulihan huomaa tämän tekstin loppupuolella, vaikka se ei hänen joulunviettoaan muutakaan. Mutta tässä korostuu hurjan hyvin se, miten voimakkaasti muiden tapa viettää joulua ja ennen kaikkea tarve kertoa siitä vaikuttaa niihin, jotka eivät joulua voi samalla yhteisöllisellä tavalla viettää.

Yhdyn aikaisempiin kommentoijiin mummoon liittyvien muistojen sekä vanhempien tökeröön ja erittäin ei-vanhemman epäreiluun käytökseen liittyen. Tässä on sekoitus haikeutta ja surua, jotka todella tulevat iholle tekstiä lukiessa. Omat ajatukset kulkevat niiden johdattelemana omaan joulun viettoon ja isovanhempiin, jotka eivät täällä enää ole, ja samalla vanhempiin, jotka joskus unohtavat, mitä vanhemmuus oikeastaan tarkoittaa. Arvostan kuitenkin suuresti sitä, että tässä on toivoa ja iloakin! Tuo Juuson kuvaviesti on aivan ihana ja pidän siitä, miten paljon aikaa Samuli käyttää sen tutkimiseen. Hauskasti hän myös tarkasteli ensin Kvanttia ja vasta sitten Juusoa kuin säästellen kuvan parasta osaa viimeiseksi :D Sitä lukiessa tuli mieleen, että Samulille tuo viesti merkitsi hurjan paljon, mutta se on varmasti ollut iso asia myös Juusolle. Tuollaisten kuvaviestien lähettely ei ole mikään helppo juttu vaan vaatii paljonkin rohkeutta, varsinkin, kun taustalla on hieman vaikeita suhdekoukeroita.

Viimeisenä haluan vielä sanoa sen, että lasipallovertaus on osuva ja toimii tässä hienosti. Lopulta jokainen voi luoda oman maailmansa ja päättää, mitä sinne ulkomaailmasta ottaa ja mitä jättää sen ulkopuolelle. Samuli jättää ulkopuolelle vanhempansa ja kurjat, persoonattomat joululahjat, ja ottaa mukaansa ne, jotka hänestä välittävät. Yhtäkkiä maailmakin näyttäytyy toisenlaisena, kun näkee ympärillään kaiken hyvän :) Suuri kiitos tästä ihanasta tarinasta! Ja hyvä, että linkkasit Seilalle aiemmat tarinat. Toivon, että voisin lukea ja kommentoida niitä vuoden aikana sillä tekstisi ovat aina yhtä suuri nautinto! :)

between the sea
and the dream of the sea

Salem

  • ***
  • Viestejä: 183
Voi tätä poikaparkaa. Minusta tämä oli realistinen, ja inhimillinen. Juuri luin, että joka kolmas suomalainen kokee olonsa yksinäiseksi, ja varmasti se pyhinä korostuu vielä enemmän. Voisiko sanoa, että tämä oli surullisen kaunis? Tosi nätisti kirjoitettu teksti vaikeista ja ahdistavista teemoista. Sattui sydämeen lukea näitä Samulin fiiliksiä, mutta minusta se oli hienoa kirjoittamisen taitoa, kun tunnelma vaihtui surullisesta positiivisemmaksi, kun hän katseli lumisadepalloa ja sai tuon viestin.

Lainaus
Samuli makasi huoneensa lattialla jalat kohti kattoa ja kuunteli, kuinka kämppäkaveri kolisteli seinän toisella puolen

Minusta tämä alku oli teknisesti tosi kiva. Oltiin Samulin näkökulmassa, mutta kuvailtiin kuitenkin kämppäkaverin tekemisiä.

Lainaus
Jouluterveiset myös Fotonilta. Se ei vain suostunut kuvattavaksi, ei varsinkaan tonttulakki päässä.

Tässä hymyilin. :D Se oli myös kaunis ja mieleenjäävä ajatus, kun Samuli oli pidellyt Kvanttia sylissään ja kokenut sen lämmön rauhoittavaksi.
I'd follow you to Canada or Mexico, you know that baby wolf

Ava by Ingrid