Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Helvetinmoinen hissimatka (K-11, JJ & Yuri, oneshot)  (Luettu 172 kertaa)

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 248
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Title: Helvetinmoinen hissimatka
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Characters: Jean-Jacques Leroy, Yuri Plisetsky
Pairings: Isabella Yang/Jean-Jacques Leroy, Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Joku kepeä semiarkinen draamailu
Rating: K-11
Disclaimer: Alkuperäinen sarja kuuluu Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle ja muulle YOI-staffille, heille kaikki oikeudet. Fici kirjoitettu vain omaksi ilokseni.
Summary: Yuri ja JJ ovat jääneet hissiin jumiin.

A/N: Maissinaksun kanssa on ollut joskus puhetta siitä, ettei Otabek ja JJ tule mun ficeissä oikein toimeen, niin olen todennut, että sehän ei ole mitään verrattuna siihen, miten Yuri suhtautuu meidän omaan kanadalaiseen kukkoilijaamme ;D Pitihän siitä aiheesta jotain kirjoittaa, ja tämmöinen leffaklisee sopii kyllä niin mainiosti sitä varten!

Tähän nyt tuli sen verran kielimuurielementtejä, että osallistukoon tämäkin haasteeseen Kielimuuri ja sen murtajat, kielinä englanti, venäjä ja ranska. (Haudoin tätä just tarkoituksella tänne asti, koska pitäähän 13. päivän perinnettä jatkaa ;D valmiina kun tämä on ollut syyskuusta asti)



Helvetinmoinen hissimatka


”Minä vihaan sinua”, Yuri sanoi ties kuinka monennen kerran tunnin sisään.

”Tiedän”, Jean vastasi yksinkertaisesti. ”Ja sinä kyllä tiedät, ettei tämä ole minun syytäni.”

”Vihaan sinua silti.”

Yurin elämän yksi pahimpia painajaisia oli toteutunut. Hän ja Jean olivat olleet menossa samalla hotellin hissillä alakertaan (se oli jo itsestäänkin tarpeeksi kamalaa), kun hissi olikin jäänyt jumiin kerrosten väliin. He olivat olleet jo yhteyksissä huoltoon hissipuhelimen välityksellä, ja apua oli tulossa, mutta sitä he saisivat odottaa vielä tovin jos toisenkin, mikä ei ilahduttanut kumpaakaan, olisihan heillä ollut parempaakin tekemistä. Yuri ei myöskään ollut lainkaan pitänyt siitä reaktiosta, jonka oli Yakovilta saanut ilmoittaessaan tälle tilanteestaan – eihän se ollut hänen vikansa, että hissi oli päättänyt jäädä jumiin.

Onneksi Yurilla sentään oli puhelimensa, koska se teki odottamisesta hieman siedettävämpää. Nettiyhteys ei kylläkään ollut hississä parhaimmasta päästä mutta vältti paremman puutteessa. Yuri oli survonut nappikuulokkeet korviinsa ja keskittyi parhaansa mukaan kuuntelemaan musiikkia, selaamaan sosiaalista mediaa ja katsomaan YouTubesta videoita. Aina sopivissa väleissä (eli aina kun yhteys pätki) hän muisti ilmaista tyytymättömyytensä tilanteeseen Jeania haukkumalla.

Jean ei jaksanut pahastua Yurin sanoista. He eivät olleet millään muotoa ystäviä tai edes hyvänpäiväntuttuja – Jean oli jo aikoja sitten ymmärtänyt, millainen persoona Yuri oli. Ei hänellä kylläkään ollut mitään Yuria vastaan, vaikka tämä puolestaan olikin aina avoimen vihamielinen häntä kohtaan. Siitä huolimatta Jean ei ollut itsekään millään muotoa ilahtunut siitä, että oli jäänyt tämän kanssa samaan hissiin jumiin (kukapa sellaisesta nauttisi), joskin hän koki tilanteen jossain määrin huvittavana. Tätä päivää olisi hauska muistella vuosia myöhemmin.

”Tämähän on kuin jostain elokuvasta”, Jean tuumasi huolettomasti, kun Yuri tuijotti kiukkuisesti puhelimensa näyttöä, jolle hänen katsomansa video oli jälleen jumittunut. ”Hissiin loukkuun jääminen siis.”

Yuri tuhahti. ”Jostain paskasta pornosta tämä on”, hän tokaisi katse puhelimessaan. Tajuttuaan sanansa hän jäätyi hetkeksi. ”Uskallakin ajatella mitään sen kaltaista!” hän äyskähti ja loi Jeaniin niin myrkyllisen katseen, että sillä olisi tapettu kokonaisia armeijoita.

”Ei tulisi mieleenikään”, Jean vastasi rauhallisesti. ”Olen kunnon kristitty.”

”Minä en”, Yuri sanoi hiljaa ja jäätyi taas, kun tajusi, miten väärin hänen sanansa voisikaan ymmärtää. ”Ja minä vihaan sinua! Vitun idiootti.”

Jean jätti jälleen Yurin ilkeät sanat noteeraamatta, eihän tämä nyt niitä sentään oikeasti tarkoittanut. Hän pysyi hiljaa jonkin aikaa, kunnes yritti jälleen saada Yurista juttukaveria, ikään kuin sovinnon elkeenä. Se ei vieläkään onnistunut, sillä nyt Yuri vastasi hänelle aina vain joko ”haista vittu” tai ”turpa kiinni” tai sähisi venäjäksi jotain, mitä hän ei tietenkään ymmärtänyt, joskin äänensävy oli harvinaisen selkeä. Lopulta Yuri katsoi häntä niin uhkaavasti, kuin tiikeri vaanimassa saalistaan, että Jeania alkoi oikeasti pelottaa, että Yuri kävisi hänen kimppuunsa muutenkin kuin sanallisesti. Ei hän sentään halunnut kuolla siihen hissiin.

Lopulta Jean päätti itsekin turvautua puhelimeensa.  Hän soitti ihanaiselle Isabellalleen, joka aluksi kauhistui kuultuaan Jeanin tilanteesta mutta rauhoittui nopeasti ja tarjosi Jeanille paitsi ylipäätään juttuseuraa, myös kauniita ja rakastavia sanoja, jotka Yurin kiroilun ja sanallisen halveksunnan jälkeen tulivat todella tarpeeseen.

Yuri yritti hukuttaa musiikin avulla Jeanin ja koko sen helvetillisen tilanteen mielestään, mutta siitä huolimatta hän kuuli välillä väkisinkin tämän äänen. Jean puhui puhelimeen ranskaa, joten Yuri ei ymmärtänyt sanoja itsessään. Äänensävystä ei kuitenkaan voinut erehtyä; Jean leperteli puhelimeen pahemman kerran, ja sen kuuleminen teki Yurin olon entistä kurjemmaksi. Hän oli itse yrittänyt soittaa Otabekille useamman kerran, mutta tämä ei vastannut, koska mitä luultavimmin nukkui paraikaa. Helvetin aikaerot. Yuri kyllä ymmärsi, ei syyttänyt Otabekia (sen sijaan hän ilomielin tekisi Jeanista syntipukin tähänkin asiaan), mutta eihän se oloa helpottanut. Hän olisi kovin kaivannut itselleenkin jotain miellyttävää juttuseuraa. Vaihtoehdot vain olivat kovin vähissä. Otabek ei vastannut, Yuuko oli taatusti kiireinen, ja vaarikin todennäköisesti nukkui siinä missä Otabek’kin (eikä Yuri muutenkaan halunnut huolestuttaa tätä hissiepisodillaan). Victorille tai muille luistelupiirien ihmisille hän ei edes halunnut puhua. Vanhemmatkin kävivät Yurin mielessä, mutta hän tiesi heti, että vaikka nämä sattuisivatkin olemaan hereillä, ei hänellä olisi mitään puhuttavaa heidän kanssaan, ei ollut koskaan ollutkaan. Ja hissiseuransa Jeanin kanssa hän ei ikinä aloittaisi minkäänlaista keskustelua edes sittenkään, kun tämä lopettaisi Isabellalle puhumisen.

”Vastaa nyt”, Yuri hoki itsekseen valitessaan puhelimen näytöltä jälleen Otabekin numeron. Hälytys toisensa perään kaikui hänen korvissaan, mutta ne eivät vaihtuneet Otabekin tummaan, rauhoittavaan ääneen. Lopulta yksitoikkoinen naisääni jälleen kerran ilmoitti olevansa vastaaja ja pyysi jättämään viestin äänimerkin jälkeen. Harmistunut Yuri katkaisi puheluyrityksen ja jatkoi kissavideoiden parissa.

”Kauanko te olette jo odottaneet?” Isabella kysyi Jeanilta, hänen äänensä maustettuna pienellä huolella.

”Reilut kaksi tuntia”, Jean vastasi. ”Ja vielä joudutaan odottamaan.”

”Miten he eivät muka voi auttaa teitä yhtään aikaisemmin?” Isabella valitti. ”Eihän tuo ole oikein.”

”No ei kai”, Jean myönsi, ”mutta ei sille täältä käsin mitään mahda.”

Hän jatkoi Isabellan kanssa jutustelua (yhä ranskaksi, koska ei kaivannut Yurilta ulkopuolisia kommentteja keskustelun sisällöstä) ja joutui samalla kuuntelemaan toisella korvalla, kun Yuri sähisi ja kiroili puhelimelleen venäjäksi. Tilanne kuitenkin onneksi rauhoittui hieman sillä, kun internetyhteys toimi taas vähän paremmin – Yurilla ei ollut enää syytä silloiselle mesoamiselleen. Joskin tämä yhä vihasi senhetkistä tilannetta ja suri sisäisesti sitä, ettei saanut Otabekiin yhteyttä, vaikka itsepäisesti yrittikin kerta toisensa jälkeen.

Aika kului. Jean yritti keskittää kaikki ajatuksensa tulevan vaimonsa kanssa keskusteluun, vaikka huomasikin sivusilmällä seuraavansa hissinnurkassa kyhjöttävää Yuria ja tämän ilmeitä. Suurimman osan ajasta tämä vain tuijotti puhelintaan kuulokkeet korvilla ja aina välillä yritti selvästi soittaa puhelua – arvatenkin Otabekille. Joka kerta, kun Yuri huomasi Jeanin katseen, hänen ilmeensä muuttui vieläkin kiukkuisemmaksi, ja hän sähähti ”Mitä tuijotat, kyrpänaama!?” tai jotain muuta vastaavaa, eikä Jean ikinä vastannut.

Jean puhui Yurille seuraavan kerran vasta silloin, kun kuuli vierestään pitkän, kauhistuneenkin ”njet, njet, njet!” -mantran ja ilmiselvää venäjänkielistä kiroilua.

”Odota hetki, Isabella”, Jean supisi puhelimeensa ja kysyi sitten Yurilta englanniksi: ”Mikä hätänä?”

Yuri ei ensin vastannut mitään, tuijotti vain puhelimensa pimentynyttä näyttöä silmät suurina, ja näytti siltä kuin hän voisi saada paniikkikohtauksen hetkenä minä hyvänsä. Sitten hänen ilmeensä muuttui puhtaaseen raivoon ja hän selvästi harkitsi kännykkänsä heittämistä seinään.

”Voi vitun vitun vittu”, Yuri sähisi itsekseen hampaidensa välistä. ”Akku”, hän sanoi sitten yksinkertaisesti, englanniksi niin että Jeankin ymmärsi.

”Aha”, Jean vastasi. Hän ei uskaltanut todeta ääneen, että ei kai se ollut ihmekään, kun Yuri oli käyttänyt puhelintaan niin ahkerasti tuntitolkulla taukoakaan pitämättä. Kuluihan akku vähemmästäkin.

”Ja minun piti yrittää vielä soittaa Bekalle…” Yuri mutisi. Se kiukkuinen äänensävy, jolla hän oli aiemmin puhunut Jeanille, oli nyt tiessään. Yuri kuulosti enää vain väsyneeltä, turhautuneelta ja surulliselta.

Jean ei sanonut mitään. Hän yritti vielä jatkaa puheluaan Isabellan kanssa, mutta nyt se oli vaikeaa, kun vieressä kyhjötti niin selvästi murtunut Yuri. Jeanin oli myönnettävä itselleen, että hän ihan totta sääli Yuria.

”Hei, tuota…” Jean sanoi Isabellalle pieni epäröinti äänessään. ”Minun pitää nyt hetkeksi lopettaa, voin kyllä soittaa takaisin heti kun taas pystyn.”

Isabellaa harmitti puhelun lopettaminen, mutta hän ei nurissut ääneen vaan toivotti Jeanille voimia ja kärsivällisyyttä hississä odotteluun. Tämä kiitti, katkaisi hyvästien jälkeen lopulta puhelun ja jäi sitten katsomaan Yuria kännykkä kädessään.

Yuri mulkoili häntä sivusilmällä. ”Mitäs vittua sinä taas tuijotat?” hän ärähti.

Muutaman sekunnin verran Jean mietti, kannattiko hänen päätöksensä sittenkään, mutta päätti kuitenkin pitää siitä kiinni ja siksi ojensikin puhelintaan Yurille.

”Sinähän haluat soittaa Otabekille?” hän varmisti. ”Saat lainata puhelintani.”

Yuri kääntyi katsomaan Jeania kunnolla. Hänen nyrpeillä kasvoillaan paistoi hämmästys ja epäusko.

”Miksi?”

”Koska… koska minun käy sinua sääliksi”, Jean vastasi, vaikka tiesikin, että ei turvallisuuden kannalta ehkä ollut fiksuinta kertoa totuutta. Se oli kuitenkin ainoa tapa osoittaa, ettei hän juoninut mitään Yurin päänmenoksi.

”Minä en vittu sinun sääliäsi kaipaa!” tämä sähähtikin.

”Okei, ei ole pakko”, Jean totesi tyynesti ja oli vetämässä puhelinta takaisin itseensä päin. ”Omapahan on valintasi.”

Yuri katsoi häntä kiukkuisesti mutta nappasi sitten kännykän itselleen. Hän irvisti nähdessään sen taustakuvan (selfie Jeanista itsestään Isabella kainalossaan), ja avasi kiireesti puheluvalikon.

”Miksi sinulla on Bekan numero?” hän kysyi sitten hyisesti, aivan kuin Otabek olisi pettänyt hänet.

”Mehän treenasimme ennen yhdessä”, Jean vastasi, ”silloin kun hän vielä asui täällä, ennen kuin hän muutti takaisin Kazakstaniin.”

Yuri tuhahti ja nosti puhelimen jännittyneenä korvalleen.

Ensimmäinen yritys epäonnistui.

Oli tietenkin koetettava toistamiseen.

Ei mitään.

Ehkä kolmas kerta toden sanoo?

Yuri pureskeli alahuultaan, kun puhelu hälytti kerta toisensa jälkeen. Hän rukoili, että Otabek kuulisi soittoäänensä ja vastaisi viimein.

Hänen toiveensa kävi lopulta toteen.

”Mmmh… haloo?” Otabek mumisi englanniksi. Hän oli selvästikin juuri herännyt ja yhä puoliunessa.

”Beka!” Yuri huudahti helpottuneena ja painoi puhelinta lujemmin korvaansa vasten, kuin siten saisi Otabekin lähemmäs itseään.

”Yura? Miksi soitat JJ:n numerosta?” Otabek kysyi vaihtaen kielen venäjään. Hän kuulosti heränneen hieman enemmän Yurin äänen tunnistettuaan.

”Koska et vastannut minulle”, Yuri sanoi hivenen kitkerästi, ”ja lopulta minulta loppui akku. Idiootti lainasi puhelintaan.”

”Millainen on tilanne, jossa JJ on se, joka lainaa sinulle kännykkää?”

”Olimme samassa hississä, ja se jäi jumiin”, Yuri selitti yksinkertaisesti. ”Olen joutunut kestämään häntä jo tuntitolkulla!”

”Otan osaa”, Otabek totesi haukotellen. ”On ehkä parempi, etten kysy yksityiskohtia. Yritä kestää.”

”Joo, yritän”, Yuri huokaisi. ”Mutta helppoa se ei tule olemaan, kun minulta loppui jo akku, enkä tiedä, kauanko joudumme vielä odottamaan, että meidät tullaan auttamaan pois. Saimme vain hyvin ympäripyöreitä ja epämääräisiä lupauksia. Tulen täällä kohta hulluksi. Mutta onneksi voin nyt edes puhua sinulle!” Yuri lisäsi sitten reippaasti.

”Niin”, Otabek sanoi hellästi. ”Kai muuten kiitit JJ:tä kännykän lainaamisesta?”

Yuri oli hetken hiljaa. Sitten Otabek kuuli linjan toisesta päästä varsin töykeän thank youn ja hymähti itsekseen poikaystävänsä harvinaisen kohteliaalle käytökselle.

”Kelpaa”, Otabek sanoi hyväksyvästi, kun kuuli Yurin kiivaan hengityksen taas linjalla.

”Hyvä, koska parempaan en pysty”, Yuri tuhahti. ”Minä taisin kai herättää sinut”, hän sanoi sitten pahoitellen.

”Joo. Kello on… kohta neljä”, Otabek vastasi. ”Yöllä”, hän lisäsi vielä perään, ihan kuin ei muuten olisi selvää, että hän ei nukkunut päivisin.

”Anteeksi.”

”Ei se mitään”, Otabek tyynnytteli. ”Ihana kuulla äänesi.”

Yurin kasvoille nousi pehmeä hymy, kun hän pääsi viimein uppoutumaan keskusteluun Otabekin kanssa. Vaikka Jean ei kielimuurin takia tiennytkään, mistä nämä juttelivat, hän kuunteli Yurin puhetta puolella korvalla ja ihmetteli itsekseen, miten tämän äänensävy oli nyt aivan toinen kuin vielä äsken hänelle puhuessaan. Häntä Yuri kohteli kuin ärsytetty tiikeri, mutta Otabekille puhuessaan tämä oli säyseä kuin hellyydenkipeä kissanpentu. Sitä eroa oli oikeastaan mukava todistaa – jossain siellä kaiken Yurin kiukun ja aggression alla oli ystävällinenkin ihminen.

”Olisitpa täällä”, Yuri huokaisi puhelimeen. ”Minun on niin ikävä sinua, ja olisin paljon mieluummin jäänyt tänne hissiin jumiin sinun kanssasi. Silloin tämä jopa saisi edetäkin kuin pornossa.”

”Mitä? Missä pornossa? Mistä hitosta sinä oikein puhut?”

”En mistään”, Yuri vastasi nopeasti ja puna kohosi hänen muuten niin kalpeille kasvoilleen. ”Tarkoitan vain, että olisin ennemmin sinun kanssasi kuin jumittaisin hississä seuranani vain JJ.”

”No, ainakin hän lainasi sinulle puhelintaan”, Otabek sanoi. ”Se oli ystävällisesti tehty.”

”No joo”, Yuri myönsi vastahakoisesti. ”Vaikka kuten sanottu, mieluummin viettäisin aikaa sinun kanssasi.”

”Ensi kuussa nähdään taas”, Otabek vastasi hellästi. ”Ja siitä yhteisestä ajasta otetaan kaikki irti.”

”Niin tehdään”, Yuri henkäisi, ja hänen olonsa tuntui jo paljon paremmalta.

He juttelivat vielä hyvän tovin, kunnes Otabek alkoi Yurin mielestä kuulostaa niin väsyneeltä, että tämä välttämättä tarvitsisi vielä ne pari tuntia unta, jotka ehtisi ottaa ennen herätyskellonsa hälytystä.

”Laitan sinulle viestiä heti, kun kännykkäni on taas elävien kirjoissa”, Yuri lupasi, ja Otabek vastasi odottavansa sitä innolla. Haikein mielen Yuri katkaisi puhelun pitkien hyvästien jälkeen ja jäi tuijottamaan tyhjänä eteensä. Tajutessaan toljottavansa kuvaa Jeanista ja Isabellasta hän irvisti ja ojensi kännykän takaisin Jeanille katsomattakaan tämän suuntaan.

”Hyvä että sait hänet viimein kiinni”, Jean totesi. Nyt kun Yuri ei jutellut enää Otabekille, ja käytetty kieli oli muuttunut takaisin englantiin, hänen ilmeensä muuttui tutun nyreäksi. ”Kauanko te muuten olette seurustelleet?”

Yuri puntaroi hetken, vastaisiko Jeanille ollenkaan. ”En ole pitänyt kirjaa”, hän mutisi sitten. ”Mitä sekin edes tarkoittaa, seurustelu. Kunhan nyt vain olemme.”

”Kaukosuhteen ylläpito on varmasti rankkaa. Minuakin aina raastaa, jos Isabella ei voi tulla mukaani kisakohteisiin vaan joudumme olemaan erossa toisistamme.”

”En minä halua puhua parisuhteista kanssasi”, Yuri tokaisi. ”Täällä hississä on tarpeeksi tylsää muutenkin.”

”Okei, okei, ei sitten.”

Ainakaan Yuri ei enää kiroillut ja haukkunut häntä, oli sekin kai jonkinmoista edistystä.

Yuri oli iloinen, ettei Jean enää yrittänyt jutella hänen kanssaan. Sillä hetkellä hän kelpuuttaisi keskustelutoverikseen vain Otabekin, joka oli varmasti jo nukahtanut toistamiseen. Aikaerot kismittivät sillä hetkellä Yuria suuresti, sillä ilman niitä hän olisi voinut jatkaa puheluaan Otabekin kanssa. Tämä kuitenkin tarvitsi riittävät yöunet, sillä Yuri ei tietenkään halunnut tämän harjoittelevan väsyneenä, sellainen ei hyödyttäisi Otabekia mitenkään. Saattoi hän silti toivoa, että tilanne olisi voinut edetä toisin, sillä tunkkaisessa hississä nököttäminen kaksistaan Jeanin kanssa ja nyt ilman puhelintakin oli ehkä kurjin tapa viettää perjantaita.

Toimettomana paikallaan istuminen antoi Yurille kyllä runsaasti aikaa ajatella. Hän mietti paitsi Otabekia ja sitä hetkeä, jolloin tapaisivat jälleen, myös kotiin Venäjälle jäänyttä Potyaa, vaariaan, Yuukoa, Milaa ja huomasi hän jopa pohtivansa, miten Yuuri mahtoi pärjäillä. Sitten hän mietti myös omaa kisamenestystään ja sitä, miten vihainen Yakov vielä olisi, kun hän lopulta pääsisi siitä hissistä pois. Hän lähinnä tuijotti eteensä mitään näkemättä, mutta aina välillä hänen katseensa lipui sivulle Jeanin suuntaan. Tämä nojasi seisten hissin seinään toisinaan kännykkäänsä vilkuillen, ei katsonut häneen eikä edes yrittänyt enää aloittaa keskustelua.

Jean huomasi Yurin satunnaiset katseet suuntaansa, mutta ei käytännössä noteerannut niitä lainkaan. Jos Yuri nyt jostain syystä haluaisikin puhua jostain hänen kanssaan, tämä saisi aloittaa sen keskustelun itse. Jean keskittyi sen sijaan paitsi omiin ajatuksiinsa myös Isabellan kanssa viestittelyyn. Hän ei sitten kuitenkaan enää ollut soittanut tälle, ei ollut kehdannut nähtyään, miten murtunut Yuri oli ollut lopetettuaan puhelunsa Otabekin kanssa. Jean järkeili itsekseen, että tämä saattaisi omaa pahaa oloa helpottaakseen tai ihan vain vittuillakseen häiritä taustalla, jos hän soittaisi taas Isabellalle, vaikka suurin syy hänen päätökseensä oli kyllä sääli, jota hän tunsi Yuria kohtaan. Sitä hän ei kyllä enää toiste Yurille kertoisi; tämän alkuperäinen reaktio oli ollut enemmän kuin tarpeeksi.


**


Viimeiset hetket, jotka he viettivät hississä, tuntuivat kuluvan tuskallisen hitaasti. Kumpikin halusi jo päästä vapauteen siitä pienestä kopperosta, johon he olivat jääneet jumiin. Koska ilma ei päässyt kiertämään hississä juuri lainkaan, tunkkainen oli saanut heidät molemmat voimaan pahoin. Varsinkin Yurilla oli kamala jano, mutta he olivat kumpikin juoneet vesipullonsa tyhjiksi jo hyvä tovi sitten. Nälkäkin alkoi jo olla, mutta evästä ei heillä kummallakaan ollut mukanaan.

Kun sitten viimein hissipuhelin alkoi surista ja huolto otti heihin taas yhteyden, molemmat havahtuivat puolikoomastaan välittömästi. Se oli se hetki, mitä he olivat jo tuntikaupalla odottaneet, eikä heidän onneksi tarvinnut odottaa vapautumistaan enää kuin pienen hetken. Kun hissi sitten lopulta liikahti, he pidättivät jännittyneinä hengitystään.

Päästyään pohjakerrokseen hissin ovet aukesivat, ja Yuri tunsi kasvoillaan heti raikkaamman ilman kuin mitä oli tunteja joutunut hengittämään. Hän näki edessään paljon ihmisiä, joita ei tuntenut (mutta joista ainakin osa taatusti tunnisti hänet), sillä jumiin jäänyt hissi oli tietenkin vetänyt puoleensa uteliaita hotellivieraita. Melko nopeasti henkilökunta kyllä hätisteli heitä kauemmas.

”Tehkää tilaa!”

”Päästäkää heidät nyt tulemaan poiskin!”

”Antakaa huoltomiesten tehdä työnsä loppuun!”

Yuri ja Jean pääsivät livahtamaan sivuun ilman, että mahdolliset fanit ja muut muuten vain pahuksen uteliaat ihmiset kävivät päälle. Vointiin liittyviin kysymyksiin Yuri oli vain vastannut varsin tahdikkaasti, ettei kaivannut kenenkään hyysäämistä vaan halusi ainoastaan raitista ilmaa.

”Luojan kiitos päästiin ulos”, Yuri huokaisi. ”Yhtään kauemmin niin olisin varmaan hirttäytynyt luistimiini.”

”Niin, olihan hissiin jumiin jääminen tukala tilanne”, Jean tuumasi, kun Yuri vielä hetken oli hänen vierellään.

”Ei minua se pelkkä hississä oleminen niin paljoa haitannut.”

Niine sanoineen Yuri käänsi Jeanille selkänsä. Noin viiden askeleen päässä hän kuitenkin vielä pysähtyi äkisti ja kääntyi takasin tämän suuntaan. Jean ei tiennyt, mitä ajatella Yurin ilmeestä ja sinivihreiden silmien tiiviistä katseesta.

Spa… spasibo, JJ”, Yuri sanoi sitten, ja se kiitos oli paljon ystävällisempi kuin se tyly thank you, jonka hän oli aiemmin käytännössä sylkäissyt ulos. Se oli oikeastaan varsin kohtelias ja normaali kiitos.

Jean hymyili pienesti.

De rien”, hän vastasi nyökäten.

Siihen Yuri ei vastannut enää mitään. Hän käänsi taas Jeanille selkänsä ja harppoi ulko-oville piittaamatta lainkaan ihmisjoukoista, joissa yhä kuhistiin ja supistiin jumiin jääneestä hissistä ja kaikista turhanpäiväisistä juoruista. Jean jäi katsomaan hänen peräänsä huvittuneesti hymyillen.

Jossain Yurin kovan, ärhäkän kuoren alla todella oli piilossa ystävällinenkin ihminen.



A/N: Lopussa, kun Yuri kiittää JJ:tä venäjäksi, tämän vastaus on ranskaa, ja tarkoittaa ”eipä kestä/ole hyvä”.
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!

Pura

  • kiikkumureena
  • ***
  • Viestejä: 1 027
Terveisiä kommenttikampanjasta! <3

Heti alkuun pakko sanoa, että ihailen erityisesti siun Yuria, se on aina siun teksteissä niin ihana ja aivan 100% oma itsensä! Äreä ja kiukkuinen mutta kuitenkin aika pehmoinen niitä ihmisiä kohtaan, joista välittää. Rakastan häntä <3 Hän reagoi myös tähän hissitilanteeseen tosi realistisella tavalla. Kukapa nyt haluaisi kököttää useampaa tuntia hissikopperossa epämiellyttävän ihmisen kanssa ja vielä ilman rauhoittavia puheluita poikaystävän kanssa. Yuri parka, ei mikään ihme että hänestä tulee vielä tavallistakin vihaisempi ja rauhattomampi :'D

Tykkään myös siitä, miten kirjoitat JJn hahmon. Hän otti tilanteen paljon rennommin, ja oli oikeastaan aika ihana ja ritarillinen lainatessaan Yurille puhelinta. <3 Ihanaa myös, miten neutraalisti hän suhtautui Yurin ja Otabekin suhteeseen.

Poikien puhelu oli tosi söpö :'( <3<3 Suloista, että Otabek jaksoi kesken yöunienkin jutella pitkään.
Lainaus
”Ensi kuussa nähdään taas”, Otabek vastasi hellästi. ”Ja siitä yhteisestä ajasta otetaan kaikki irti.”
”Niin tehdään”, Yuri henkäisi, ja hänen olonsa tuntui jo paljon paremmalta.
:'( :'( :'( <3<3<3<3

Itse tekstin tyylistä: jotenkin kiinnitin huomiota siihen, että tässä oli juuri sellainen dialogin ja kerronnan määrällinen suhde, jota tykkään lukea.
Ensin minulle aiheutti vähän hämmennystä näkökulman vaihtelu nopeasti hahmosta toiseen, mutta sitten totuin siihenkin eikä se häirinnyt, oli mukavaa nähdä kummankin näkökulmaa tilanteesta tällä tavalla lomittain.

Pisteitä vielä siitä, että onnistuit kirjoittamaan hyvän hissificin, joka pysyi täysin platonisena! Nauroin kyllä tuolle pornokeskustelulle, ja siitä tulikin mieleen että en ole tätä ennen tainnut lukea yhtäkään hissificciä, jossa ei olisi päädytty joko toisen osapuolen ahtaanpaikankammopanikoinnin kautta lohduttamiseen ja herkkiin rakkaudentunnustuksiin, tai sitten pienen tilan yhteenpatistamina vähintäänkin kiihkeään aikuissisältöön. Tykkään aina, kun joku ottaa fanifiktiokliseen ja käsittelee sitä ihan eri tavalla, joten tämä oli senkin suhteen herkkua. ;D

Kiitos kun kirjoitit, tykkäsin tästä kovasti!
the work of wings was always freedom  -- li-young lee

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 248
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Awwws, kiitos Pura

Yuri on hauska hahmo kirjoittaa, ja tämä fici antoikin mulle hyvän mahdollisuuden kirjoittaa enemmän sitä aggressiivista puolta. Niissä mun Otayureissa kun nähdään lähinnä sitä pehmosempaa, ihan sattuneista syistä :D Toki se teki tässäkin hetkeksi paluun, kun Yuri viimein sai tavoitettua Bekan puhelimitse. Selvä ero siinä, miten hän puhuu Otabekille ja JJ:lle :D Suunnilleen ne ääripäät.

JJ:täkin on hauska kirjoittaa. Hän on pohjimmiltaan hyvä tyyppi, ja vaikka Yuri häneen suhtautuukin niin kielteisesti, hän itse haluaa tälle vain hyvää. Ja käyhän sitä "pikkuista" vähän sääliksikin ;D Vaikkei Yuri sitä tietoa arvostakaan.
Mun silmissä JJ:llä ei ole mitään syytä suhtautua Yurin ja Bekan suhteeseen mitenkään ihmeellisesti. YOI:n universumissa kun ei ole syrjintää seksuaalisen suuntautumisen takia, ja vaikkei olisikaan, en osaa nähdä JJ:tä mitenkään homofobisena (en vaikka hän vahvasti uskonnollinen ja uskovainen katolinen onkin). Ei jotenkin sovi hänen persoonaansa sellainen mielestäni.

Lainaus
Pisteitä vielä siitä, että onnistuit kirjoittamaan hyvän hissificin, joka pysyi täysin platonisena! Nauroin kyllä tuolle pornokeskustelulle, ja siitä tulikin mieleen että en ole tätä ennen tainnut lukea yhtäkään hissificciä, jossa ei olisi päädytty joko toisen osapuolen ahtaanpaikankammopanikoinnin kautta lohduttamiseen ja herkkiin rakkaudentunnustuksiin, tai sitten pienen tilan yhteenpatistamina vähintäänkin kiihkeään aikuissisältöön. Tykkään aina, kun joku ottaa fanifiktiokliseen ja käsittelee sitä ihan eri tavalla, joten tämä oli senkin suhteen herkkua. ;D
Nämä hahmot kun on kyseessä, on ihan taattua, että parituksen puolelle ei mennä, olivat olosuhteet mitkä tahansa :D (en pidä Pliroysta.) Yurin ja JJ:n sananvaihtoa oli kyllä kiva kirjoittaa, sitä kun en ole aiemmin päässytkään kunnolla tekemään. Kiva että pornokeskustelu viihdytti, se tuli mieleeni jostain puskista ja oli pakko saada käyttää :D Sain siihen myös yhdistettyä mielessäni olleen "Olen kunnon kristitty." "Ja minä en ole." -pätkän :D Tosin se jatkuisi päässäni vielä niin, että Otabek toteaisi "Minä en ole edes kristitty", mutta se nyt ei tähän ficiin sopinut. Mutta väliäkös sillä. (Mulla on kyllä mielessä muita ficejä, joissa niin JJ:n, Yurin kuin Otabekinkin uskonnot tulevat tavalla tai toisella esiin 🤔 Siinäkin kyllä harvinaisen mielenkiintoinen aihe ficeihin.)

Kliseitä on kyllä hauska käyttää niin, että kirjoittaa niistä vähän eri tavalla kuin yleensä. Kun nämä kaksi on kyseessä, ei tuollaiset rakkaudentunnustukset tai panosessiot sovi, eikä oikeastaan edes mitkään lohdutuksetkaan. (Toista olis ollut, jos Beka olisikin ollut hississä Yurin kanssa, niin kuin hän itsekin totesi... 😁♥) Molemmat ovat varattuja (ja ehdottomasti uskollisia kumppaneilleen), ja hahmokemia muutenkin vie juuri päinvastaiseen suuntaan, jossa vain haluttaisiin olla kokonaan toisaalla. Ei tosin varmaan tule yllätyksenä, että tilanne harmittaa Yuria enemmän kuin JJ:tä :D
Mutta kyllä hekin lopussa löysivät ihan pienen yhteisen sävelen... Ainutlaatuinen hetki, kun JJ:kin sai vastaansa sen normaalin, mukavan Yurin, eikä sitä joka haistattelee ja vittuilee päin naamaa joka käänteessä. Kun aloin kirjoittaa, en ollut ihan varma, millaisen lopun kirjoitan, mutta tykkäsin siitä ajatuksesta, että vaikka se hississä olo olikin tuskaa, niin ehkä joku pieni yhteys hetkeksi löytyikin. Yuri kun todella arvosti sitä, että JJ lainasi hänelle puhelintaan, koska siten hän sitten lopulta pääsi puhumaan Otabekille.

Hyvä että dialogin ja kerronnan määrä oli tasapainossa. En oikeastaan ajatellut sitä tätä kirjoittaessa (en kyllä tee niin koskaan), teen vain mikä tuntuu hyvältä just sillä hetkellä :D Halusin myös sekä Yurin että JJ:n mietteitä tähän ficiin vähän tolleen rinta rinnan (se tuntui luontevimmalta itselleni), että ne myös vähän ikään kuin peilaavat toisiaan, hyvä että pääsit siihen tapaan mukaan. Itselleni se tuntui alusta alkaen selvältä, mutta niinhän se tuppaa olemaan, että kirjoittajalle kaikki on aina kaikkein selkeintä :D

Kiitokset eri kivasta kommentista ♥♥♥
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!