Kirjoittaja Aihe: Inuyasha: When Your Heart Makes a Wish (K11 - Inuyasha/Kagome)  (Luettu 363 kertaa)

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Nimi: When Your Heart Makes a Wish
Kirjoittaja: Sinjata
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Romantiikka, draama, angsti
Päähenkilöt: Kagome Higurashi, Inuyasha
Fandom: Inuyasha anime/manga
Vastuunvapaus: Rumiko Takahashi omistaa alkuperäisen tarinan/hahmot, joiden elämää jatkoin omalla erityisellä värikynälläni.
Tiivistelmä: Kagome on ollut omassa ajassaan jo kolme vuotta palattuaan kotiin, pysyvästi omaan aikaansa Japanin sisällissotien aikakaudelta 500 vuoden takaa menneisyydestä. Kykenemättä unohtamaan Inuyashaa, mutta muistaako hän Kagomea? Miksi kaivo ei enää toimi? Rakkautta on ilmassa, mutta jokin yrittää varjostaa sitä kaikin keinoin. Saavuttavatko he oman onnellisen tarinansa lopun, otetaan selvää!

A/N: Heipä, lukijat!
Tämä on ensimmäinen Inuyasha fanficcini ikinä, joten olettehan kilttejä. ;D Löysin Inuyashan vasta maalis-huhtikuussa 2020 ja voin sanoa, että rakastuin tähän täysin. Yllätyin siitä, että mangat löytyvät suomeksi käännettynä. Ja voi mikä yllätys oli sekin, että löydän tämän samana vuonna, kun julkaistaan Yashahime: Princess Half-demon! Inspiroiduin kirjoittamaan monien vuosien jälkeen ja mietin, piileskeleekö Suomessa Inuyasha faneja. Toivottavasti! Anime vain jotenkin särki sydämeni ja niin teki vähän mangan epilogikin, joten saa nähdä kuinka surullinen tästä tulee. ::) Ficcin ymmärtänee paremmin, jos on katsonut koko sarjan + 4 elokuvaa, sekä lukenut mangat. Upea Rumiko Takahashi (joka muuten juhlii tänään 10.10. syntymäpäiväänsä) omistaa alkuperäisen tarinan/hahmot, joiden elämää jatkoin omalla, erityisellä värikynälläni. :) Ficci löytyy myös englanniksi Wattpadista ja Fanfiction.net sivulta. Jos satut löytämään kirjoitusvirheitä, kerrothan niistä, niin saan korjattua ne. Kommenttinne ovat timanttia ja inspiroivat jatkamaan! P.S. Suosittelen kuuntelemaan Inuyasha animen soundtrackia samalla, kun tätä luet. Se on luonut paljon tunnelmaa tähän tarinaan!



When Your Heart Makes a Wish

Vanha, kätketty kaivo. Se odottaa, sydämen toiveen kuulleena. Muistaen. Kun jäljellä on enää vain muistot. Ne sellaiset, jotka vain joku erityinen voi jakaa kanssasi. Ajasta, paikasta riippumatta. On esitetty toinenkin toive, arastellen. Uskaltamatta toivoa sitä, mitä sydän kaipaa eniten. Mutta se riittää. Kaivo ei ole yksin - joku juoksee kohti. Lujaa, kuin kyseessä olisi elämä tai kuolema. Avaa ovet, ryntää portaat alas, pysähtyy ja hyppää epäröimättä hetkeäkään. Toivoen.

”Minun on pakko nähdä hänet. Ole kiltti, päästä minut hänen luokseen!”

Valonkajo hohtaa kaivon syvyyksistä, mutta kaikki ei ole kohdallaan. Tuo vanha kaivo tietää toiveet, muttei niiden kohtaloa.


Luku 1 - Kaikkien näiden vuosien jälkeen

Kagome katselee haltioissaan yötaivasta kotipihassaan temppelin aukiolla. Ihmetellen, miten tähdet loistavatkaan nyt niin kirkkaasti. Eivät ne olleet hänen ajassaan koskaan näkyneet näin, valosaasteen kätkiessä liian taitavasti sen kauneuden. Mutta nyt ne loistavat, kuin koko kaupungin valot olisivat sammuneet.

”Tähdenlento... Toinenkin, kolmas!” nuori nainen henkäisee lumoutuneena.

Tähtiä tippuu hänen yläpuolellaan, kuin pieniä timantteja. Näky on niin mykistävä, ettei Kagome huomaa edes toivoa. Mutta se saa hänet myös muistamaan, miten hän rakasti nukahtaa tähtitaivaan alla. Jospa vain voisin jakaa tämän näyn... Hänen kanssaan. Tämä huomaa miettivänsä. Yhtäkkiä hän kuulee sen; pyhäkkö rakennuksesta kuulunut ääni oli niin tuttu, ettei siitä voinut erehtyä. Sitä ei ollut kuulunut vuosiin. Kagome pinkaisee juoksuun pitkät mustat hiukset hulmuten, kuullen veren kohinan korvissaan. Hän riuhtaisee ovet auki, juoksee raput alas ja hyppää vanhan kaivon syleilyyn. Kagome putoaa, mutta odottamatta joku ottaakin kopin syliinsä kaivon pohjalla. Säikähdyksestä selviydyttyään Kagome puhkeaa hymyyn.

”Inuyasha, sinä pääsit tänne! Kuinka se on mahdollista??” Kagomen iloinen ääni kaikuu kaivon seinämistä.

Hän pudottautuu alas Inuyashan sylistä ja kapsahtaa tämän kaulaan halaten lujasti. Inuyasha epäröi pienen hetken, halaa sitten varovasti takaisin, kunnes halaa lujemmin, kuin koskaan ennen on häntä halannut. Kagome yllättyy, mutta samalla ilahtuu tämän halatessa niin. Sinä todella olet täällä... En voi uskoa tätä! Kagome tuntee pakahtuvansa onnesta.

”Taisi sinullakin olla edes vähän ikävä minua?” Kagome kysyy koskettaen hellästi toista, Inuyashan pään päällä olevaa pehmeää, hopeanvalkoista koirankorvaa.

”Kagome...” Tämä saa vain hiljaa vastattua.

”O-onko kaikki hyvin?” Kagome ihmettelee tämän ollessa melko hiljaa, vain halaten häntä.

”Halusin nähdä sinut. Tuoksut hyvältä, en haluaisi päästää sinusta irti...” Inuyasha sopertaa Kagomen hiuksiin kuulostaen siltä, kuin hän olisi puoli unessa.

”Älä sitten päästä”, Kagome vastaa onnellisena.

”Hei... Haluaisin olla näin kanssasi, vaikka kuinka pitkään, mutta mennään ylös. Haluan näyttää sinulle jotain!” Kagome sanoo hetken päästä, muistaen tähtitaivaan.

”Ei, en tullut jäädäkseni. Minä päätin... Tein valintani; aion suojella Kikyota. Valitsen helvetin, kuten hän kohtaloksemme toivoo. Olen hänelle elämäni velkaa...” Inuyasha sanoo nyt kylmästi.

Kagome räpyttelee silmiään epäuskoisena ja riuhtaisee itsensä irti halauksesta. Jokin on nyt pahasti pielessä... Kagome ajattelee.

”Mitä ihmettä sinä oikein selität? Eihän hän ole -” Kagome kysyy tutkien Inuyashan rauhallisia kasvoja, tämän keskeyttäessä hänet.

”Jää tänne. En aio enää tavata sinua. Anteeksi...”

Kagome alkaa ahdistua ymmärtämättä, mitä Inuyasha puhuu. Hän haluaa edelleen seurata Kikyota, kaiken kanssani kokemansa jälkeenkin? Mutta Kikyon sieluhan on saanut rauhan jo vuosia sitten, ei hän helvetissä ole. Mitä toisessa ajassa on oikein tapahtunut ollessani täällä? Hän miettii kuumeisesti, kykenemättä enää estämään kyyneleitä tulemasta.

”Olen ikävöinyt sinua vuosia sydänjuuriani myöten ja nyt kun olet vihdoin siinä, oletkin vain hylkäämässä, niinkö?!” Inuyashan lasittunut katse muuttuu turhautuneeksi, kun hän katsoo hätääntynyttä Kagomea.

”Lopeta tuo märiseminen! Tarvitsen myös nämä -” Inuyasha näyttää pientä lasipurkkia, jossa on Shikon-kuulan sirpaleita. Kagome kokeilee vaistomaisesti vihreän hameensa taskua, joka todella on tyhjä.

”Senkin lurjus, halasitko minua noin vain kuulan sirpaleiden vuoksi?!” Kagome ärähtää katse leimuten, kunnes tajuaa jotakin.

Hetkinen nyt - kuulahan eheytyi ja se on tuhottu, miksi minulla oli sirpaleita edelleen? Kagome hämmentyy entisestään.

”En... Tarkoitin todella sitä, mitä sanoin halatessani sinua. Minun on sanottava sinulle hyvästit, en halua satuttaa sinua enempää. Mutten todellakaan halua sinun vihaavan minua”, Inuyasha puhuu jälleen, mutta pehmeämmin, kasvojen ilme muuttuneena lempeämmäksi.

”Ei... Et voi mennä, et kuulu sinne!” Kagome tarraa kauhuissaan kiinni Inuyashan punaisen kimonon rinnuksista, ravistaen tätä.

”Miten voit noin vain valita Kikyon? H-hän yritti tappaa sinut - ja minutkin! Etkö sinä yhtään välitä??” Kagome sanoo, tämän kyyneleille kun ei näy loppua.

”Kikyo ei ikinä olisi tehnyt sellaista sinulle, miksi sepität tuollaisia valheita? Tämä on jo tarpeeksi vaikeaa...” Inuyasha töksäyttää hieman vihaisempana.

Hän ei usko minua... Miksi et voi uskoa minua?! Kagome ajattelee tuntien, ettei hän saa henkeä.

”Se ei ole rakkautta, jos vie toisen mukanaan helvettiin! Sinun pitää elää, Inuyasha! Sinulla on täällä ystäviä, jotka todella välittävät sinusta! Ja m-minä... Rakastan sinua!” Kagome yrittää puhua, sen tuntuen kuitenkin hetki hetkeltä vaikeammalta ja hän hautaa nyyhkyttäen kasvonsa Inuyashan kimonoon.

”L-lopeta jo! Minun oli pakko valita! Hän tarvitsee minua, elämäni kuuluu hänelle... Olet täällä turvassa - minultakin”, Inuyasha huutaa tämän katseen ja äänen ollessa nyt täynnä tuskaa, poskille valuneiden kyyneleiden putoillessa Kagomen hiuksiin.

Inuyasha tuntuu kamppailevan, että saa sanansa sanottua. Hän työntää vastustelevaa Kagomea kauemmaksi itsestään, tämän alkaessa hieman vapista ja käsien puristuessa nyrkkiin. Kagome katsoo tätä peläten hieman, että puolidemoni muuttuisi kokonaan demoniksi, hetkenä minä hyvänsä. Tämän kauhuksi Inuyashan kyyneleet muuttuvat punaisiksi, vereksi. Verikyyneleitä, onko Kukka Keisari demoni herännyt henkiin? Oletko hänen vallassaan? Kagome ajattelee kauhuissaan, muistaessaan kammottavan tapaamisen ja miten Inuyasha oli päätyä seuraamaan Kikyota unensa kautta tuonpuoleiseen. Hän yrittää pyyhkiä verta pois Inuyashan kasvoilta paidan hihoillaan, mutta veri kyyneleet eivät ota loppuakseen.

”Mekin tarvitsemme sinua myös täällä, senkin idiootti! En anna hänen viedä sinua pois! Älä tee tätä, pyydän!” Kagome anelee, hän ei halunnut menettää Inuyashaa enää uudelleen.

Inuyasha rauhoittuu viimein. Tämän pitkät, hopeanvalkoiset hiuksensa alkavat muuttua mustiksi ja kullankeltaiset silmänsä ruskeiksi, hänen muuttuessaan ihmiseksi. Torahampaiden, pitkien kynsien ja koirankorvien kadotessa myös. Inuyasha tyrkkää järkyttyneen Kagomen polvilleen maahan, riisuu kimononsa yltään ja heilauttaa sen Kagomen ympärille, polvistuen tämän eteen.

”Anna sen suojella sinua, minä epäonnistuin siinä. Toivon, että pystyt antamaan minulle joskus anteeksi. Hyvästi, rakas Kagome”, hän hymyilee Kagomelle surullisesti koskettaessaan hänen poskeaan, nousee ylös sulkien silmänsä ja katoaa liekkeihin.

”INUYASHAA!” Kagome huutaa tätä hädissään, mitä itkultaan kykenee, mutta turhaan. Tämä tuntee liekkien polttavan häntäkin hirvittävällä tavalla, jota ei ollut koskaan ennen tuntenut. Hän kuulee Kikyon naurun, ilkeän sellaisen, jonka hän oli kuullut kerran aiemmin. Kagome hakkaa paniikissa kaivonpohjan maata niin rajusti, että käsistä irtoaa nahka ja veri alkaa virrata. Tämä ei välitä, hän menetti Inuyashan jälleen. Ja hän ei näkisi tätä enää koskaan.

Kagome ei käsitä itsekään, millä voimilla saa itsensä kiipeämään tikkaita pitkin ylös kaivosta ja pyhäkön raput ylös tyhjään kotipihaan. Hän pysähtyy keskelle pihaa katsoen yötaivaalle, joka on nyt täysin musta - tähdetön. Kyyneleet kihoavat taas hänen silmiinsä. Tämä laahustaa Pyhän puun luo ja nojautuu sitä vasten, kuin rukoillen siltä apua tuskaansa. Kun hän koskettaa puunrunkoa, heidän molempien vertaan tarttuu sen kuoreen hänen käsistään. Kagome valahtaa maahan puun juurelle kädet ympärillään, sulkien silmänsä. Kuullen Inuyashan äänen, tämän hyvästien kaikuessa korvissaan.

Sanoit, että olet aina luonani, Inuyasha... Mutta en pysty tuntemaan sinua enää.

Tähdet Kagomen taivaalta ovat kadonneet.

Uusi päivä

Kagome herää omasta vuoteestaan hikisenä, henkeään haukkoen ja itkien. Buyo kissa kierähtää hänen vatsaltaan lattialle, hypähtää tottuneesti takaisin sängylle ja kiertyy keräksi jalkopäähän tämän jalkojen viereen. Se on nukkunut joka yö Kagomen vieressä tämän kotiinpaluusta lähtien, kuin vartioiden hänen untaan. Se olikin vain unta, hyvää, pahaa unta... Kagome ajattelee ja tuntee olonsa jotenkin vihaiseksi. Hän on nähnyt taas viime aikoina hyvin painostavia unia toisesta ajasta, mutta tämä uni oli ehdottomasti yksi pahimmasta päästä. Kagome nousee istumaan sängyn reunalle yrittäen rauhoittua. Hän ei ollut pitkään aikaan itkenyt unissaan, varmaan pariin vuoteen. Näin oli alkanut käydä kaivon sulkeutuessa pysyvästi ja se on hänestä edelleen jokseenkin inhottava tapa herätä.

”Hyvää syntymäpäivää vaan...” Kagome mutisee, pyyhkäisee kyyneleitä pois silmistään ja tutkailee käsiään.

Hän ei lainkaan yllättyisi, vaikka näkisi niissä haavoja. Niin todentuntuinen uni oli, kuin hänen kätensä olisivat olleet oikeasti tulessa kivusta. Kagome hätkähtää muistaessaan yhtäkkiä hetken, kun Inuyasha piti häntä kädestä samaisessa huoneessa ja melkein suuteli tätä.

”Mistä tuo nyt tuli...?” Kagome ihmettelee.

Tämän mieleen hiippaillut ikävä tuntuu pitkästä aikaa kasvavan isoksi hyökyaalloksi, joka hukuttaisi hänet hetkessä, jos sille antoi vallan. Kagome sulkee hetkeksi tiukasti silmänsä ja huomaa tärisevänsä. Hän vilkaisee herätyskelloa. Vasta viisi aamulla, mutta tiedän, etten saa unta enää, vaikka kuinka yrittäisin...

Hiljaisuudesta päätellen hänen äitinsä, vaarinsa ja pikkuveljensä Sota nukkuvat vielä sikeästi. Hän nousee varovaisesti vapiseville jaloilleen ja pukee ylleen lämpimän, pitkän vaaleanpunaisen aamutakin. Viileä ulkoilma tervehtii häntä avatessaan huoneensa ikkunan. Kagomen katse osuu ikkunalaudalla näkyviin tomuisiin jälkiin. Hän ei ole halunnut putsata niitä pois, vaikka on heikkoina hetkinään vakavasti harkinnut sitä. Haluten kuitenkin säilyttää edes jotakin - pienen palan hänestä. Enää tuo tomuvarpainen vieras ei käy meitä katsomassa... Kagomen olkapäät putoavat hänen huomaamattaan tuuman alemmas.

Hän sulkee ikkunan ja päättää sijata jo vuoteensa. Tämä hiipii sitten kylpyhuoneeseen ja pysähtyy peilin eteen. Musta, pörröinen tukka näyttää kipeästi tarvitsevan kesyttäjää. Hiussuortuvia näkyy siellä täällä tarttuneina kiinni hikiseen ihoon. Jokseenkin surulliset, vielä itkusta tuhruiset siniset silmät tapittavat takaisin peilistä. Näky saa Kagomen tuntemaan olonsa entistä surkeammaksi. Höh. Tästä tulee näemmä taas yksi niistä päivistä, kun olisi vain pitänyt pysyä lämpimän peiton alla. Onneksi näitä päiviä on ollut enää todella harvoin... Kagome miettii pesten kasvonsa mahdollisimman kylmällä vedellä ja katsahtaa peilikuvaansa uudelleen. Miten ihmeessä saan suupielet käännettyä tänään ylöspäin, teipillä ehkä? Tämä huokaisee syvään mietteissään.

”Iloiset kasvot, Kagome. Iloiset ajatukset... Syntymäpäivä. Se on jotakin iloista, eikö?” hän juttelee peilikuvalleen, jonka näkee hymyilevän ja koettaa huijata itseään paremmalle tuulelle.

Kaikki on ihan hyvin, eikö niin? Kyllä se hymy vielä yltää silmiinkin, toivottavasti myöhemmin. Kagome kuivaa kasvonsa ja päättää lähteä alas keittiöön keittämään teetä. Veden kiehuessa Kagome hakee kengät eteisestä ja miettii untaan. Miksi uneni ovat taas niin todentuntuisia, niin pirun ahdistavia? Voisinkin mennä nauttimaan teen ulos, raitis ilma tekee varmasti hyvää.

Siitä on jo kolme vuotta, kun hän palasi kotiin, pysyvästi omaan aikaansa Japanin sisällissotien aikakaudelta 500 vuoden takaa menneisyydestä. Alku oli ollut hirveää, suorastaan helvettiä. Silloin tuntui, että ikävä muuttui päivä päivältä fyysisemmäksi. Ja vaikka hän oli tuntenut kipua, jos jonkinmoista elämänsä aikana, tällaiseen hän ei ollut osannut edes varautua. Kuin myrkyllinen miasma olisi jäänyt kaihertamaan hänen suoniinsa. Hän ei kyennyt kunnolla hyväksymään sitä, ettei Inuyasha enää tulisi häntä vastaan, nojaisi pyhäkön ovenpieleen ja tervehtisi hänelle tyypillisellä, joskus karulla tavallaan.

Hymyllään, joka oli Kagomen huomaamatta alkanut viemään häneltä melkein jalat alta. Tuo vaarallinen ajatus hänen menettämisestään, lähes lamautti hänet silloin täysin pitkäksi aikaa. Hän saattoi yhtäkkiä pudota polvilleen maahan kesken askareiden, pääsemättä ylös omin avuin. Kagomen teki mieli huutaa häntä, mutta ei pystynyt lopulta enää siihenkään. Hänestä tuntui siltä, kuin hänen yötaivaaltaan olisivat yhtäkkiä puuttuneet tähdet kokonaan, vain pimeyden jääden jäljelle.

Unet pitivät huolta siitä, ettei hän unohtaisi Inuyashaa nukkuessaankaan. Kiitos alitajuntansa, jonne muistot tuntuivat myös syöpyneen kiinni. Painajaiset muuttuivat pahimpina aikoina unihalvauksiksi. Milloin hän näki vieressään Narakun tukehduttamassa häntä tyynyllä, milloin Kikyon uhkaamassa hänen henkeään nuolella, pystymättä puolustautumaan mitenkään. Niistä Kagome alkoi pikkuhiljaa oppia herättämään itsensä, mutta painajaiset jatkuivat läpi yön ja niille hänestä ei ollut vastusta.

Kagomesta on tuntunut siltä, kuin osa hänestä olisi jäänyt toiseen aikaan. Hän mietti, saisiko hän koskaan sitä takaisin, vai tuntuisikohan hänestä tältä vielä kymmenienkin vuosien päästä. Perhe, ystävät ja kouluun keskittyminen auttoivat häntä jatkamaan elämää niin normaalisti, kuin pystyi. Silti, jokin piti Kagomea otteessaan, eikä antanut unohtaa, vaikka niin olisikin ollut helpompi. Hän ei vain ollut tuntea itseään enää.

Tämän täytyi yrittää saada elämänsä takaisin raiteilleen, koettaa eheytyä. Olla reipas, selviytyä edes jotenkin. Hän alkoi työntämään syrjään mielestään muistoja menneestä ajasta, ystävistään - lähes kaikesta. Kagome ei kyennyt katsomaan kärsiviä läheisiään, jotka olivat koko ajan hirveän huolissaan hänen voinnistaan. Tämä ei todellakaan halunnut aiheuttaa heille huolta loputtomiin. Hän rukoili isältään voimia, niin itselleen kuin läheisilleenkin, jotta he jaksaisivat häntä noina vaikeina aikoina.

Kagome nappaa lempi teemukinsa kaapin hyllyltä. Hän lisää hunajaa teen sekaan ja hämmentää sitä, Buyon ilmestyessä Kagomen viereen puskemaan tämän jalkoja.

”No huomenia, pullukkani. Sinun on parasta jäädä sisälle, ulkona on vielä melko viileää”, Kagome sanoo kyykistyen rapsuttamaan Buyon korvia vajoten ajatuksiinsa, kun muisto iloisesta Inuyashasta lattialla leikkimässä kissan kanssa yllättää hänet.

”Juuri se henkilö, jota odotin! Oi, Kagome!”

Kagomen sydän jättää lyönnin välistä. Mitä - hänen äänensä... Kagome ravistaa epätoivoisesti päätään, yrittäen saada ajatuksensa kasaan. Äshh. Hän teki sen taas, hiipi ajatuksiini, kuin varkain...

”Kaipaatko sinäkin häntä?” Kagome kysyy Buyolta, joka vain tuijottaa häntä iskien oikeaa silmäänsä.

Kagome nousee ylös, pujottaa kengät jalkoihinsa ja ottaa teekupin matkaansa. Hän astuu ovesta ulos ja hengittää syvään kupistaan kohoavaa piparmintun tuoksuista höyryä. Aurinko on jo noussut, piha on hiljainen lintujen laulua lukuun ottamatta.

”Näyttää tulevan liian kaunis päivä mielialaani nähden... Tällaisina päivinä pitäisi sataa kaatamalla vettä. Ja sammakoita”, Kagome murahtaa ja sulkee oven takanaan.

Hän miettii, uskaltaako sittenkään olla sellaisessa hiljaisuudessa ajatustensa kanssa kahden juuri nyt. Kagome nyökkää, kuin itseään rohkaisten ja kävelee hitaasti eteenpäin pihan poikki, kuin hänen jalkansa olisivat itse päättäneet päämääränsä. Hän seisahtuu hetkeksi ja vilkaisee pyhäkköön päin muistaen edelleen selkeästi painajaisensa. Kagome muistaa nyt pitkästä aikaa myös sen kipeän hetken, kun Inuyasha katosi takaisin kaivoon heidän palaamisensa jälkeen. Hän oli tuntenut lähes samanlaisen tuskan aallon, kuin juuri unessaan tajutessaan, ettei kaivo enää luultavasti toimisi kumpaankaan suuntaan Shikon-kuulan ollessa tuhottu.

Niin paljon jäi sanomatta... Suuren, jo yli 500-vuotiaan Pyhän puun lehtien havina havahduttaa Kagomen syvistä ajatuksistaan, tuulenpyörteen pyyhkäistessä hiuksia tämän kasvoille. Hän istahtaa penkille puun viereen, vetää aamutakkinsa hupun päähänsä ja keskittyy teehensä, ettei se jäähtyisi. Tai ainakin yrittää parhaansa mukaan.

...Jatkuu...

A/N: Tämähän oli vasta tarinan alku! Jätäthän kommenttia, mitä mieltä olit.
Arvostaisin sitä todella. Lisään lukuja noin kerran kuussa, ellen jopa useammin. Kiitos, kun lukaisit! :)
« Viimeksi muokattu: 19.10.2020 22:45:03 kirjoittanut Sinjata »
"I refuse to leave you behind!"

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 248
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Hiii, kiva että Finiin löytää uutta porukkaa, ja vieläpä sellaisia, joilla on samoja fandomeita kuin minulla! ;D Kuten just vaikka Inuyasha. Itse löysin Inuyashan jo joskus 2007 (ja rakastuin ♥), ja on se edelleenkin lähellä sydäntä. Fiilistelen tällä hetkellä Hanyou no Yashahimen parissa ♥ Ficejä tästä sarjasta ei ole kyllä tullut oikeastaan luettua (lol oonkohan ees lukenut muita kuin ne pari, jotka oon itse kirjoittanut 😅).

Tätä lukiessa tuli kyllä todella nostalginen olo. Laitoin vielä taustalle soimaan Inuyashan taustamusaa ja lopputunnareita, niin tunnelma oli taattu.
Toi alku oli kyllä erittäin hämmentävä, ehdin jo miettiä et mitä, eiks tän pitänytkään sijoittua niiden kolmen "välivuoden" jälkeen, kun Kagome oli lukiossa, kun Inuyasha alkoikin puhua Kikyoun seuraamisesta helvettiin ja Shikonin sirpaleista :D Aloinkin sitten pohtia, että kai tää on unta, pakko tän on olla unta! Ja sitähän se sitten olikin. Huh :D

Hidastempoinen mutta tunteikas alku, mielelläni lukisin, mitä seuraavaksi tapahtuu. (Haluan jo Inuyashan mukaan ♥)
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Jee, kiva että löytyi yksi lukija! Se on jo paljon! :) Inuyasha on niin aliarvostettu. Enpä tiedä, millainen sarja olisi suomi dubeilla ollut... ::)

Siitä onkin ihan ääälyttömän pitkä aika, kun ficciä olen rustaillut. Harry Potteria Ron/Hermione parituksella viimeksi varmaan joskus 2004? :o  Ja kyllä huomaa, miten hitaaksi kirjottaminen on käynyt, heh. Mutta ei anneta sen häiritä. Englanniksi kääntäminenkin vie aikaa. Tosiaan tämä on hidastempoinen, sorry siitä. Mutta jollain tavalla se vaatii sen, sen voisi ajatella jotenkin niin, että kun aiempi aika heillä oli yhtä miekan heiluttelua, niin nyt vähän hengähdetään ja nuuskitaan mitä tapahtuu. Kyllä hän sieltä eksyy mukaan, tavalla tai toisella.  ;)

Löysin Inuyashan YouTube fanivideon kautta, Sailor Moon kun on ollut aikoinaan ensi kosketukseni animeen, enkä olisi uskonut, että joskus luen mangaa näin innolla! ;D Se on myös jännä, etten ole kuin muutaman Inuyasha ficin lukenut kokonaan. Inspis kirjoittamaan oli suurempi, kun pää oli täynnä ideoita.

Siis apua, olin aikeissa kirjoittaa tuohon alkuun, että tätä ficciä ei välttämättä olisi edes mieleen tullut kirjoittaa, ellei se taustamusiikki olisi tehnyt sellaista vaikutusta ja se tosiaan on soinut taustalla paljon, kun näitä ideoita tähän olen rustaillut ylös. :D Mieletöntä, se on suuri osa animen viehätystä.

Jatkoa yritän tässä saada vielä tällä viikolla laitettua. ^^
"I refuse to leave you behind!"

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
A/N: Piti julkaista tämä toinen luku jo aiemmin, mutta tässä tämä nyt vasta kuitenkin on. :) Olkaatten hyvät!



Luku 2 - Muistot jostain kaukaa

Kagome ei mahda itselleen mitään, joskus hänen on vain pakko antaa muistojensa tulla kuuluville, vaikka se kuinka tuskallista onkin. Jossain vaiheessa hän ymmärsi, että hänen pitää yrittää oppia vaalimaan muistojaan. Eivät ne hänen mielessään huvikseen pysyneet. Miten voisin ikinä unohtaa? Joka paikka muistuttaa Inuyashasta, jopa kauppa missä kävimme yhdessä... Kagomen oli ollut pakko vältellä sitäkin jonkin aikaa. Hänen on ollut vaikea suojella itseään musertavilta ajatuksilta, mutta vähitellen se onnistui. Kunnes nyt, kun Kagomen mieli täyttyy pitkästä aikaa kysymyksistä, joihin ei ole uskaltanut miettiä vastauksia.

Onkohan Inuyasha unohtanut minut, mennyt elämässään eteenpäin? Miettikö hän milloinkaan sitä, että yhteinen aikamme saattoi olla loppumaisillaan? Miten muut voivat? Pääsivätkö Sango ja Miroku naimisiin? Shippo ja Kirara, kuinka haluaisin halata teitä molempia juuri nyt. Ikävä, hirveä ikävä teitä kaikkia! Sota ikävöi sinua myös, Inuyasha, muttei sano sitä ääneen, koska pelkää satuttavansa minua... Kagome vain näkee sen hänestä silloin tällöin, jolloin hän halaa tätä sanattomasti ja Sota ymmärtää.

Yhtäkkiä Kagomen mieleen palaa muistoja, niin hyviä että kipeämpiä, kuin joku olisi avannut niitä suojelleen valtavan portin. Tämä on yrittänyt viimeiseen saakka sysätä etenkin tiettyjä muistojaan yhtenä isona mörkönä johonkin hyvin kauas mielestään. Mutta nyt ne tuntuvat kuin tukehduttavan hänet, elleivät pääse vapaaksi. Hän ei voi muuta, kuin luovuttaa niille.

Kagome muistaa hetken, kun hän tuhatjalkais demonin hyökkäyksestä selviydyttyään nousi ylös kaivosta, päätyen metsikköön. Luullen löytäneensä kotipihansa Pyhän puun, mutta näkeekin pojan, Inuyashan puuhun nuolella naulittuna. Hän muistaa nyplänneensä tämän koirankorvia, mitenkään pystymättä vastustamaan kiusausta. Tuollaiset korvat... Ne eivät kyllä kuulu ihmiselle. Tämä muistaa miettineensä, havahtuen silloin ajatuksistaan vasta, kun kyläläiset ampuivat heitä nuolilla.

Äkkiä Kagome hätkähtää ja on pudottaa teemukinsa. Hän tajuaa nyt, että jo silloin vaistomaisesti suojeli Inuyashaa kyläläisten nuolilta heittäytymällä tämän eteen, ehtimättä ajatella, että häneen itseensä voisi osua. Olisinhan voinut vaikka hypätä maahan suojaan, vaan en jostain syystä tehnyt niin... Hän kummastelee.

”Kiitoksena siitä, sinä yritit vain tappaa minut”, Kagome hymähtää surullisesti.

Mutta Inuyasha piti kyllä minusta hyvää huoltakin... Kagome miettii ja hymyilee ajatuksilleen. Kun tämä sairastui ja palasi kotiin, Inuyasha seurasi. Valmisti hänelle lääkkeen äitinsä reseptillä ja piti vahtia yöllä, että Kagome sai nukuttua. Eikä hän saanut edes mustasukkaisuuskohtausta, vaikka Hojokin oli täällä... Ehkä hän oli keskittynyt enemmän miettimään keinoja, millä saada minut parempaan kuntoon.

Inuyasha kyllä haukkui häntä usein idiootiksi käyttäytyen kuitenkin itse välillä niin, mutta hän pysyi siitä huolimatta Kagomen tukena tällaisina hetkinä, auttaen parhaansa mukaan. Kuten hänkin Inuyashaa, siitä ei ollut epäilystäkään.

Kagomen mielessä käy kaukaa muisto, kuinka Inuyasha ei ollut alkuun päästää häntä lähtemään takaisin omaan aikaansa, kun hän halusi ja yritti tukkia (siis tuhota) kaivon isolla kivellä. Kagome raivostui ja käytti toistuvasti istu-käskyä Inuyashaan, niin että tämä rojahti maahan kiven iskien selkään. Myöhemmin naamio demoni kävi Kagomen ja Sotan kimppuun, Inuyashan pelastaessa heidät tuhoten tämän. Inuyasha oli kuitenkin todella loukkaantunut käsky löylytyksestä ja kieltäytyi tylysti auttamasta heitä, ennen anteeksipyyntöä. Aamun sarastaessa Kagomen lähtiessä kouluun, hän vannotti tätä lähtemään kotiin omaan aikaansa ja niin Inuyasha lähtikin - hetkeksi.

Kagomen tultua koulusta tämä löysikin huoneestaan Inuyashan, joka kökötti sängyllä Buyon nukkuessa vierellään. Ensin Kagome oli suuttua, koska tiesi miten mahdotonta oli opiskella tämän läsnä ollessa. Inuyasha kun kyllästyi älyttömän nopeasti, jos ei keksinyt mitään tekemistä, eikä Kagomella ollut aina aikaa pitää tälle seuraa. Sota onneksi auttoi häntä siinä välillä, mutta nyt hän ei ollut vielä kotona.

”Sinä! Miksi olet täällä? En ole vielä palaamassa, ettäs tiedät -” Kagome ihmetteli tälle, pudottaen reppunsa olaltaan lattialle.

Pian hän kuitenkin näki, ettei tämä ollut kunnossa. Inuyasha istui vastaamatta korvat luimussa, pidellen kylkeään kasvot vääristyneinä kivusta.

”Inuyasha, mikä sinun on?” Kagome kysyi istahtaessa Inuyashan viereen, huolen pyyhkäistessä tämän yli nähdessään hänet sellaisena.

”Selkä”, pahantuulinen hanyō murahti katsoen syyttävästi Kagomea. Toivottavasti en tullut tänne turhaan... Mitä jos hän ei haluakaan auttaa? Inuyasha mietti hieman huolissaan.

”Oi ei - vieläkin? Se taisi saada sitten pahan osuman...” Kagome mutisi hermostuksissaan, tuntien pienen syyllisyyden pistoksen. Jotenkin outoa... Inuyasha saa turpaansa usein pahemminkin demonien kanssa, parantuen osumistaan todella nopeasti. Mutta nyt yksi kivikö aiheutti tällaisen tuskan? Kagome ihmetteli uskaltamatta tiedustella asianlaitaa sen enempää.

”Miksi et näyttänyt sitä Kaedelle? Hän olisi varmasti löytänyt oikeat yrtit kipuihisi -”

”Sille vanhalle haahkalle mitään näytä! Hngh... Tee nyt sinä jotain, äläkä jahkaile siinä!” Inuyasha kärtti säryissään.

”No, kun kerran noin kauniisti pyydät...” Kagome sanoi sarkastiseen sävyyn, huokaisten syvään.

”Riisu”, Kagome käski.

”Yläosat”, hän tarkensi nopeasti, nähdessään Inuyashan ilmeen.

Inuyasha nyökkäsi sitten nopeasti ja laski Tessaiga-miekkansa sylistään lattialle nojaamaan yöpöytään. Hän käänsi selän ja alkoi ottaa varoen kimonoaan pois. Tämän yllätykseksi, hän tunsi Kagomen auttavan, huomanneena jokaisen liikahduksen tuntuvan sattuvan tähän.

”Kiitti...” Inuyasha sanoi hiljaa. Miten hemmetissä tämäkin voi tehdä näin kipeää...

Inuyashan saatua paidankin pois yltään, Kagome näki tämän kalpeahkossa selässä useampia isoja mustelmia, mutta jo paraneviakin sellaisia. Näky kouraisi silti tämän vatsaa ikävästi, Inuyashan selän näyttäessä siltä, kuin tämä olisi saanut pahemmankin selkäsaunan.

”Anteeksi...” Kagome sanoi hiljaa, koskettaessaan selkää kevyesti sormenpäillään.

”No nyt kuulostit jo enemmän siltä, että tarkoitit sitä myös. Viimeksi et oikein vakuuttanut”, Inuyasha murahti, sävähtäen tämän kosketuksesta.

”Hei! Tajuatko edes, että aioit rikkoa kaivon pysyvästi?!” tämä sai Kagomen sähähtämään vihaisesti ja laittamaan kätensä puuskaan.

”Miten kuvittelit minun pääseväni enää takaisin omaan aikaani ilman kaivoa, häh? Tänne, omaan elämääni?? Vähän vaikeaa sellaisen jälkeen pyytää mitään anteeksi! Selvä, en istuta sinua enää kivenlohkareen tai minkään muunkaan alle, mutta et voi olettaa -”

”Okei okei, ymmärsin yskän!” Inuyasha keskeytti, kääntyi tähän päin ja naulitsi kullankeltaisen katseensa Kagomeen.

”Ehkä vähän sitten ylireagoin, mutta minkäs teet, kun lähdet tänne takaisin aina väärään aikaan! Shikonin sirpaleita on pakko etsiä, mutta sinulla tuntuu aina olevan täällä jotain helvetisti tärkeämpää -”

”Olisin jäänyt sinne varmaan loppuiäkseni, jos kaivo olisi hajonnut!” Kagome yritti saada hänet näkemään, kuinka vakava tilanne oli ollut.

”Ei se niin pahalta kuulosta...” Inuyasha mutisi, enää katsomatta tähän. Hitto, mitä minä oikein puhun?!

”Mitä...?” Kagomella löi hetken tyhjää miettien, kuuliko oikein.

”Ei se niin pahasti olisi hajonnut!” Inuyasha sanoi lujempaa.

Ihan kuin olisit sanonut jotain aivan muuta... Kagome ihmetteli silti mielessään.

”Inuyasha, minun on myös pakko käydä täällä koulua tai lennän sieltä muuten pellolle! Tulevaisuuteni riippuu siitä, se on minulle todella tärkeää. Milloin sinä ymmärrät sen?” Kagome puuskahti pudistaen hitaasti päätään.

Nähdessään Kagomen ilmeen, Inuyasha ymmärsi olla vänkäämättä vastaan, jos halusi saavan häneltä apua.

”Ehkä minä yritän sitä nyt”, Inuyasha kohautti olkiaan kääntäen selkänsä, jättäen Kagomen hetkeksi ihmettelemään suu auki. Kunhan et potki minua ulos, vaan autat...

”En tiedä, auttaisiko hierominen vai pahentaisiko se vain”, Kagome mietti ääneen, päättäen myös antaa pölyn laskeutua ja keskittyä selän hoitamiseen.

”Kokeile”, Inuyasha päätti tämän puolesta.

”Mene makuullesi, helpompi niin”, Kagome opasti ja tämä totteli laskien päänsä Kagomen tyynylle.

”Sanot heti, jos sattuu liikaa, onko selvä?” Kagome vannotti ja Inuyasha hymähti myöntävästi, Buyon ottaessa uuden unipaikan itselleen jalkopäästä.

Kagome liikahti lähemmäksi siirtäen Inuyashan pitkät, hopeanvalkoiset hiukset sivuun ja paineli aluksi varovasti tämän selkää etsien kivuliaita kohtia. Mustelmat antoivat hyvää osviittaa, mutta myös Inuyashan äännähdyksistä oli helppo arvata nämä. Hieman jumissa hän ainakin on, se mikään ihme tosin ole... Kagome huomasi käyttäessään enemmän voimaa.

Miten voikin tuntua niin... Kagomen kädet, hänen tuoksunsa tässä pehmeässä... En ole kai koskaan osannut rentoutua näin... Inuyasha mietti jokseenkin unisena.

”Helpottaako tämä yhtään kipujasi?” Kagome kysyi hetken päästä.

”Mm-mh...” oli ainoa vastaus, jonka silmänsä sulkenut Inuyasha antoi.

Nukahtiko hän? Ainakin taitaa luottaa minuun vähän enemmän... Kagome ajatteli, eikä voinut olla hymyilemättä. Inuyasha tuntui rentoutuvan hetki hetkeltä, helpottaen Kagomen työtä. En halunnut sinulle tällaista aiheuttaa, mutta mitäs olet jäärä... Muuten olisin nyt ihmettelemässä kaivon jäännöksillä, että miten pääsisin takaisin kotiin. Kagome mietti, saadessaan idean. Hmm, uskaltaisinko kokeilla häneen... Kyllä, se saattaisi hyvinkin auttaa!

”Inuyasha, palaan ihan hetken päästä. Odota täällä, hiljaa.”

”Mm...” kuului jälleen tyynyltä.

Taisi hän jotenkin olla hereillä. Kagome hymähti mielessään, suunnaten sitten kylpyhuoneeseen. Hän nappasi peilikaapista mintunvihreän tuubin ja palasi huoneeseensa. Kagome istuutui varovasti takaisin Inuyashan viereen ja avasi tuubin. Buyo heräsi kuin salamana Inuyashan viereltä ja sen kauhistunut ilme kertoi, mitä mieltä se oli tökötistä. Kissa hyppäsi lattialle ja siitä kauemmaksi Kagomen tuolille turvaan kerälle. Samalla heräsi Inuyashakin.

”Mikä hitto täällä löyhkää noin vahvasti? Polttaa silmiä!” tämä nousi ähkäisten istumaan ja ihmettelemään silmät sirrillään Kagomen puuhia.

”Laitan sinulle kylmägeeliä, se helpottaa kipuja. Mutta sen vaikutus saattaa tuntua sinusta alkuun hieman oudolta, kunhan varoitan”, Kagome antoi varovasti Inuyashan haistaa avointa tuubia ja tämän reaktio muistutti Buyon reaktiota, joka ei myöskään voinut sietää mentolin tuoksua.

”Yrität myrkyttää minut tuolla, myönnä pois vain!” Inuyasha intti pidellen nenästään ja perääntyi vuoteella seinän viereen jaloillaan potkien. Juuri kun olin aikeissa luottaa häneen...!

”Ei tämä ole mitään myrkkyä, hölmö. Katso vaikka...” Kagome sanoi ja laittoi geeliä hieman omalle kädelleen, Inuyashan meinatessa hyökätä estämään tätä.

Hullu nainen... Miten uskallat laittaa lähellekään ihoasi tuommoista?! Inuyasha ajatteli vilkaisten Kagomea silmät suurina ja sitten tuijottaen herkeämättä tämän kättä, kuin odottaen ihon suunnilleen syöpyvän. Molempien hetken odotellessa kädelle mitään merkittävää tapahtumatta, Inuyasha pähkäili vaihtoehtojaan. Hän siirtyi sitten takaisin Kagomen vierelle ja tyrkkäsi kätensä tälle.

”Omalla vastuullasi, nainen”, tämä sanoi, johon Kagome vain nyökkäsi hymyillen, levitti pienelle alueelle geeliä tämän kädelle ja odotti hetken sen, että Inuyashan reaktiota.

Inuyasha tuijotti kättään naputtaen kynsillään polveaan. Kärsimättömän luonteen kun omasi, hän oli jo kysymässä, että mitä he oikeastaan odottivat. Kunnes...

”Gaaah! Mitä...! Mit...? Tuntuu - kylmältä... Ei, polttavalta?!” Inuyasha oli hetken vauhkona, kunnes hillitsi jotenkin itsensä ja nuuski kättään varovasti, meinaten maistaa sitä myös.

”Ei! Tuota et saa tehdä!” Kagome tarrasi tämän käteen viime hetkellä, yrittäen vetää sitä pois Inuyashan ulottuvilta, mutta vetäenkin vahingossa koko potilaan lähemmäksi itseään.

Selkeästi en... Inuyasha mietti katsoen heidän käsiään, sitten Kagomea, kieli jo hieman suustaan ulkona.

”Suuhun sitä ei saa joutua, tuskin maistuisikaan kovin hyvältä...” Kagome sanoi vapauttaen sitten nopealla liikkeellä Inuyashan käden ja perääntyi posket punehtuen hieman kauemmas tästä.

Miten hän voikin näyttää välillä niin... Miksi minä punastun?? Ajatukseni harhailevat nyt aivan liikaa! Sehän on Inuyasha, herää nainen! Kagome mietti sulkien hetkeksi tiukasti silmänsä ja tuntien käsiensä hikoavan.

”Luota minuun nyt vain. Käänny”, Kagome käski taas, jotta välttyisi Inuyashan katseelta.

Mitä juuri - tapahtui? Inuyasha mietti, Kagomen ilmeen jotenkin jääden häiritsemään häntä. Tämä nyökkäsi hitaasti ja käänsi selkänsä jokseenkin vastahakoisesti. Hän nappasi Kagomen tyynyn syliinsä ja antoi hieman jännittyneenä tälle luvan levittää geeliksi kutsuttua ainetta selkäänsä.

Kagome ryhtyi jälleen töihin, Inuyashan pysytellessä hiljaa. Toivottavasti tästä on sinulle apua... Hän mietti katsellen mustelmia, geelin viilentäessä tämän sormenpäitä. Hänestä oli salaa hauska seurata Inuyashaa, kun tämä yritti kiemurrellen ymmärtää, mitä tunsi kehossaan sillä hetkellä, geelin alkaessa reagoida pikkuhiljaa siellä täällä tämän iholla.

Tämä tuntuu jotenkin erikoisemmalta, kuin aiemmin. Kuin hänen kosketuksensa polttaisi... Mutta se ei kuitenkaan satu, vaan päinvastoin. Jännä tunne... Inuyasha mietti tuijotellen edessään seinällä roikkuvaa korkkitaulua.

”Valmista tuli”, Kagome tokaisi sulkiessaan tuubin.

Ai... Nyt jo? Inuyasha huomasi miettivänsä.

”Ihme myrkkyä... Se - sehän auttaa”, tämä sanoi hetken päästä, kurkistaen helpottuneen näköisenä olkansa yli.

Jostain syystä Kagome tunsi jälleen punastuvansa. Hänestä tuntui hyvältä auttaa, ja se että Inuyasha antoi auttaa, tuntui hänestä siltä, että suunta oli oikea.

”Ole hyvä vain... Älä silti rehki sen kanssa nyt liikaa. Anna sille aikaa parantua”, Kagome neuvoi noustessaan sängyltä, Inuyashan pukiessa vaaleaa paitaa ylleen.

”Keh, täytyy sitten toivoa, ettei tule yllätyksiä vastaan kotimatkalla. Et - lähtisi jo mukaan?” Inuyasha huikkaa vielä ikkunalaudalta napattuaan Tessaigan lattialta, vaikka tietää kyllä jo vastauksen.

”En vielä, täytyy pakata ja -”

”No, kunhan palaat pian!”

Kagome katsoi Inuyashan loikkaavan näkymättömiin. Ja hän on jälleen poissa... No, pistetään töpinäksi sitten! Hän päätti käydä vielä kylvyssä ja pakkasi sitten keltaisen reppunsa. Reppu tuli vähän liian painavaksi koulukirjoista ja muusta tarpeellisesta, kuten tavallista. Hän ehti nopeasti sanoa heipat vaarille ja äidilleen, ennen kuin astui ulos ovesta, törmäten Sotaan.

”Hei sitten, Sota”, Kagome huikkasi tälle pysähtymättä.

”Sisko, eikö tavaraa ole liikaa? Olet taas lähdössä?” tämä kysyi, nähden siskonsa painavat kantamukset.

”Tyttö ei voi matkata tyhjin käsin. Ikinä ei tiedä mitä siellä tarvitsee”, tämä perusteli.

”Ahaa, näinkin jo muuten -”

*RYSKIS*

”...Inuyashan”, Sota jatkoi, kuin taivaalta tipahtavan Inuyashan keskeytettyä.

”Mitä teet siinä??” Kagome henkäisee säikähdyksissään, hopeatukan rysähtäessä hänen reppunsa päälle.

”Pöljä...” Inuyasha sanoi, nappasi Kagomen repun olalleen ja suuntasi pyhäkköön.

”Mentiin jo!” Inuyasha sanoi tomerana, mutta pysähtyikin äkisti kääntyen vielä Kagomen puoleen.

”Oi - et sattunut pakkaamaan sitä myrkkyä -”

”Ai sitä, mukana on”, Kagome hymyili tälle taputtaen reppua, tietäen matkaseuralaisensa puhuvan kylmägeelistä ja tämä nyökkäsi myös hymyillen.

Ainakin hän odotti, mutta täälläkö...? Hän tosiaan kantaa repun... Selkäkin näyttäisi voivan paremmin. Kagome mietti tyytyväisenä, seuraten tätä uuteen seikkailuun, unohtaen hetkeksi kaiken muun.

Hän vihdoin alkoi luottaa minuun, edes vähän... Hän miettii nostaen teemukin huulilleen muistellen, miten alku oli niin hankalaa Inuyashan kanssa, mutta miten hän päätti kuitenkin olla luovuttamatta tämän suhteen. Tapahtui mitä tahansa. Miten hän kykeni siihen, hän ei oikein tiedä itsekään. Kuinka kauan ihminen voikaan ikävöidä? Lopun elämän, vai tottuuko siihen jotenkin? Vielä en ainakaan ole tottunut, jos ikinä edes totun... Kagome tuijottaa tyhjän mukin pohjaa mietteissään.

Kagome miettii sitä, miten tällä paloi hermot Inuyashan ylitsevuotavaan mustasukkaisuuteen Kogan vuoksi, kestettyään sitä kuitenkin yleensä jotenkin heidän yhteentörmäyksiensä aikana. Olihan se tavallaan suloista olla minusta mustasukkainen, mutta... Olinko hänelle silti itsestäänselvyys? Siltä se vain välillä tuntui... Hän kun juoksi heti Kikyon luokse, jos haistoi tämän jossain lähellä - minun muuttuessani hänelle silloin ilmaksi. Kunnes tätä ei hetkeen näkynyt. Vai kuvittelinko minä vain? Mutta jopa Koga huomasi sen ja senkin, miltä se minusta tuntui... Ja Inuyasha vain ihmetteli, jos olin jotenkin kireänä niinä aikoina.

En mahtanut itselleni mitään... Ja kun joku näytti vähänkin kiinnostumisen merkkejä minua kohtaan, hän veti pultit, vaikka minä en tehnyt mitään. Kuin olisin ollut vain hänen omaisuuttaan. En ole mikään räsynukke, jolla leikitään, kun huvittaa! Sinä senkin - itsekäs...! Ähh... Mutta minkä hänkään itselleen mahtoi, sellainen hän on; yrittää aina pelastaa kaikki, vaikka se olisi kuinka mahdotonta. Kagome miettii alakuloisesti tuntien pulssinsa kohoavan, mutta saa itsensä rauhoiteltua.

Lopulta häneltä pinna vain napsahti katki poikki, eikä tämä voinut olla räjähtämättä päin Inuyashan naamaa, että lakkaa pitämästä häntä itsestäänselvyytenä. Ja että tämä katosi aina omaan pikku maailmaansa kuullessaan Kikyosta. Inuyasha ei huomannut vaaran merkkejä ilmassa vängätessään aiheesta ja Kagome suuttui käyttäen istu-käskyä tähän useamman kerran. Mutta asian sanominen ääneen tuntui puhdistavan ilmaa - ainakin lyhyeksi hetkeksi.

Kagomen sydän taisi kuitenkin särkyä totaalisesti jo ennen sitä, löytäessään Inuyashan ja Kikyon yhdessä metsästä, tietäen Inuyashan tehneen valintansa - ja se ei ollut Kagome. Tämän ollessa valmis sanomaan hyvästit, keskittyäkseen suojelemaan Kikyota. Hän ei ollut itse kuitenkaan valmis kuulemaan sitä vielä, vaan lähti takaisin omaan aikaansa. Kagome tajusi silloin, miksi ei voinut antaa vain olla; palauttaisi Shikonin sirpaleet ja palaisi kotiin, lopullisesti. Hän tajusi lopulta, että rakastaa Inuyashaa.

En tavannut häntä sattumalta. En olisi voinut hylätä häntä, en vaikka oma sydämeni tuntisi miten monta puukon iskua tahansa... Kagome miettii, kunnes peittää äkkiä suunsa kädellään ja romahtaa lähes äänettömään itkuun. Miksi sydän muistaa sen tutun kivun vieläkin samalla tavalla, yhä uudestaan ja uudestaan? Senkö vuoksi sydämeni tuntuu olevan vähän kallellaan? Se ei vain kai ole unohtanut vieläkään...

Kagome laskee tyhjän mukin maahan ja laittaa penkille makuulle. Hän ristii kätensä vatsalleen yrittääkseen rauhoittua. Se kaikki on mennyttä ja takana päin, on ollut jo kauan aikaa. Olisi jo vihdoin hyvä aika unohtaa kaikki paha... Hän katselee puun latvoja ja koittaa saada ajatuksensa positiivisempaan suuntaan.

...Jatkuu...

A/N: Sellainen jatko, kiva jos lukaisit! Kagome ja Inuyasha jakoivat muistonsa, kumpikin omassa mielessään, omassa ajassaan. Siksi muisto kohdassa on näkökulmia molempien osalta. Selvennyksenä vain tämä. :)
« Viimeksi muokattu: 19.10.2020 22:46:26 kirjoittanut Sinjata »
"I refuse to leave you behind!"

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 248
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Voi hyvinkin olla, että lukijoita on enemmän kuin luuleekaan, kaikki kun eivät tuppaa jättämään kommentteja (mikä on kyllä sääli). Ja on niitäkin, jotka lukevat ficejä ilman profiilia (jolloin he eivät edes voi kommentoida). Kiva että minun höpinäni ilahduttavat ^^

Suloinen kohtaus tuo, missä Kagome hoitaa Inuyashan selkää. Sarjassakin mua on aina viehättänyt se, miten Inuyasha suhtautuu nykymaailman eri keksintöihin ja kommervenkkeihin, ja tuo kylmägeelijuttu sopi siinäkin mielessä hyvin. Niissä on kyllä aika tujut hajut, voin kuvitella, miten herkkänenäinen Inuyasha ei siksi olekaan alkuun kovin innoissaan :D
Oli kiva myös lukea vähän Inuyashankin ajatuksia ja tuntemuksia, niitä kun ei canonissakaan kovin isolla kauhalla jaettu.

Lainaus
En tavannut häntä sattumalta.
Ei tavannut ei, joten voitaisko mekin nyt jo tavata Inuyasha tässä ficissäkin ihan kunnolla? Pls? 🥺 I miss him.
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Aa, totta muuten. Olisi kyllä hyvä, jos lukija jotain kirjoittaisi. Toki ilahduttaa, tämä kirjoittaminen vaatii välillä vähän enemmän motivaatiota ja kommenteista sitä saa. 😊

Olisin myös halunnut nähdä Inuyashaa enemmän nyky ajassa, huippu jaksoja juuri nämä.

Valitettavasti pakko tuottaa pettymys, ihan vielä ei päästä tämän luo, mutta ajatuksia kuullaan varmasti. 😏
"I refuse to leave you behind!"

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
A/N: Tästä tulikin pitkä ja jokseenkin siirappinen luku, varoitan!
Toivottavasti kukaan ei nukahda lukiessaan. Lukuiloa! ^^



Luku 3 - Rakas muisto

Kagome tuijottelee taivaalle tuntien penkin viileyden allaan. Yksi muisto on ollut todella piilossa pitkään, mutta nyt hän päättää antaa luvan sen tulla esiin. Hän huokaisee tyhjentäen mielensä kaikesta muusta. Ehkä siitä tulisi parempi olo tällä kertaa? Tai sitten se vain tappaa minut... Kagome ajattelee ja sulkee silmänsä.

*****

Päivä alkoi taittua illaksi luusyöjän kaivolla. Kagome puristi tämän tutuksi tulleita puisia reunoja rystyset valkoisina. Hänen oli pakko päästä rauhoittumaan johonkin, tämä paikka oli hänelle tärkeä ja juuri sopiva siihen. Sango kysyi aiemmin hänen vointiaan ja Kagome kyllä tiesi, miksi hän oli huolissaan hänestä.

Hän oli onnekas löytäessään Sangosta ystävän, jonka kanssa sai purkaa ajatuksia puolin ja toisin. Inuyasha ja Miroku eivät olleet todellakaan helpoimmasta päästä olevat matkakumppanit. Kagome ei ollut kuitenkaan oikein osannut antaa oikeita vastauksia tämän kysymyksiin. Hän tunsi itsensä jokseenkin levottomaksi ja kävi itsekseen läpi tuskastuttavia ajatuksiaan.

Inuyasha aikoi suudella minua kyllä silloin huoneessani ja sanoi suojelevansa minua, mutta... Hän taisi ajatella silloinkin vain Ki - Kagome ei kyennyt jatkamaan ajatustaan loppuun, tuntien pelkän ajatuksenkin tekevän vielä liian kipeää.

”Ja kun tulen tänne hetkeksi takaisin, saamme vain typerän riidan aikaiseksi keskenämme. Kuten aina... Eikö se jo kerro jotakin? Ei, meidän välillämme ei ole mitään muuta! Eihän se aiemminkaan ollut kaksinaamaista, koska meidän välillämme ei ole ollut mitään sellaista, niinhän? Hitto... Kunpa voisin jutella äidin kanssa, hän osaisi -”

Kagomen valtasi äkkiä ikävä tunne. Hän aavisti liian myöhään jonkun olevan ihan takanaan ja säikähti tuntiessaan käden olkapäällään. Yritätkös pudottaa...? Hän ehti miettiä käännähtäessään huitaistakseen kättä, mutta tajuten sitten kompastuvansa ja putoavansa kaivoon.

Kagome sulki vaistomaisesti silmänsä odottaen putoavansa kaivon valon hohteeseen ja siirtyen omaan aikaansa tai pahemmassa tapauksessa rymähtävänsä kaivon pohjalle demonien luiden sekaan. Viime hetkellä hän kuitenkin tunsi kädet ympärillään ja jonkun vetävän hänet takaisin ylös. Kagome kyllä tunnisti sen jonkun kädet, sylin. Hän kohtasi kullankeltaiset silmät ymmyrkäisinä, tajuten olevansa nenätysten erittäin tutun hanyōn kanssa.

”Inu-yasha...” hän sai säikähdykseltään sanottua.

Molempien kasvot vaihtoivat väriä punaisempaan suuntaan huomatessaan, kuinka lähekkäin olivat, Inuyashan jostain syystä yhä pitäessä hänestä kiinni. Miksi hän ei päästä...? Tosin ehkä ihan hyväkin... Kagome mietti hänellä ollen hieman outo olo. Tämä ei tiennyt, miten hyvin turralta tuntuvat jalat kantaisivat, jos Inuyasha irrottaisi otteensa.

Kagome ei tainnut ilahtua tulostani, mutta... Miksi en haluaisi päästää vielä irti hänestä? Inuyasha mietti kykenemättä liikkumaan.

”Oi... Oletkos kunnossa?” Inuyasha kysyi pehmeästi.

”Voin... Vallan mainiosti!” tämä vastasi kimeästi, pyristellen hieman hätääntyneenä irti Inuyashan otteesta. Ei ei ei, tuo äänensävy on jo liikaa!

Ei, älä mene vielä… Ähh. Inuyasha mietti harmistuen.

Kagome lysähti maahan nojaamaan kaivoon, räpytellen silmiään. Sydämeni hakkaa, kuin viimeistä päivää säikähdyksestä... Vai jostain muusta syystä? Hiljaa nyt sitten, aivot! Kagome käski mielessään. Hän veti jalkansa rintaansa vasten ja hautasi kasvonsa puoliksi käsivarsiensa suojaan, tuntien äkkiä värin pakenevan kasvoiltaan. Ei hitto, puhuinko aiemmin ääneen?? Kauanko Inuyasha on kytännyt, kuuliko hän minut? Hemmetin hiippailija!

Inuyasha istuutui myös maahan Kagomen viereen. Kumma olo... Mistä tämä pettymys kumpuaa? No mutta, estinpähän Kagomen kotiin karkaamisen! Inuyasha mietti tyytyväisenä itseensä.

”Olitkos lähdössä kotiin? Keh, ei kannattaisi hypätä pää edellä! Voi sattua, jos tuleekin vain pohja vastaan!” Inuyasha virnisti, Kagomen tuntiessa kiukun puuskan tahtovan ulos, eikä hän ehtinyt kummemmin vastustella.

”Senkin hullu, säikäytit minut melkein hengiltä! Onko pakko hiiviskellä noin??” hän kääntyi Inuyashan puoleen ja sylki sanat suustaan silmät kipinöiden, kavahtaen sitten vähän itsekin purkaustaan.

Inuyasha syöksähti lähemmäs Kagomea alkujärkytyksestä selviydyttyään.

”Olit karkaamassa kotiin, niinhän?! No anteeksi vain, että pelastin neiti nirppanokan putoamasta! Olisiko pitänyt antaa vauhtia, vai?!” Inuyasha haukahti takaisin.

He katsoivat toisiaan kiukkuisina, heidän otsatukkansa sekoittuen toisiinsa. Hänhän näyttää jotenkin, surulliselta? Inuyasha huomasi, molempien katseiden leppyessä.

Perhana... Miksi näin aina kävi? Tilanteet räjähtävät käsiin, vain hetkessä. Vaikka toivoisin jotain aivan muuta... Tämä mietti.

Hän on niin... Liiankin lähellä! Kagome nielaisi kiihtymyksensä ravistaen päätään, perääntyen sitten pois päin tästä.

”En ollut mitään karkaamassa, mitä sinä kuvittelet minusta?” Kagome mulkaisi tätä. Joo joo, joskus olen lähtenytkin ilmoittamatta, mutta Inuyasha sen tilanteen itse silloin useimmiten on aiheuttanut.

”Ikävöin vain välillä kotiin, nytkin minun pitäisi olla siellä”, hän sanoi anteeksipyytävään sävyyn.

”Täällä saan olla edes hetken vähän lähempänä kotia”, Kagome sanoi ja silitteli ajatuksissaan sormenpäällään polvessaan olevaa arpea.

Milloin Kagome on polvensa satuttanut? Miksei ollut näyttänyt sitä minulle silloin? Höh... Inuyasha katsoi tätä kummastuneena miettien. Tuuliviiri näyttää hetkeksi laantuneen, eikö hänen ole enää hyvä olla täällä…? Tämä murehti.

”Koti-ikävää podet, vai? Kaikki ikävöivät sinua aina takaisin tänne”, Inuyasha sanoi, tietäen kyllä kuka eniten.

”Hm, niinkö?” Kagome katsoi Inuyashaa, joka nyökkäsi hymyillen.

”Kiitos, olet kiltti, kun sanot noin”, Kagome hymyili ja huomasi olonsa hieman kevenevän.

Inuyasha onnistui usein suututtamaan hänet, mutta myös ajoittain piristämään.

”Pah, kunhan sanoin...” Inuyasha mumisi järsien heinänkortta, tuntien poskiansa kuumottavan.

Hetken hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Inuyasha selvitti kurkkuaan, samalla rapsuttaen kynnellä päätään. Hän mietti, miten kysymyksensä muotoilisi ja kysyi sitten Kagomen kauhuksi suoraan.

”Kagome... Mistä, tai paremminkin keistä sinä puhuit äskettäin, yksinäsi?”

Kagome punastui rajusti, hänen alkoi sittenkin tehdä mieli vain hypätä kaivoon ja kadota hetkeksi.

”Mit... Sinun - tai ylipäätään kenenkään ei pitänyt olla kuulemassa yksityisasioitani, senkin rontti!” Kagome äyskähti, hänellä ollen vaikeuksia pitää kiukkuaan kurissa. Miksi Inuyashan pitää aina haastaa minua, pahimmalla hetkellä...

Inuyasha pelästyi, päättäen vaieta. Miksi hitossa en ikinä opi?! Tuo nainenhan suuttuu nollasta sataan sekunnissa, kohta käskee varmaan istua, ellen tuki turpaani ajoissa.

Kunpa itsellänikin olisi yhtä hyvä nenä kuin Inuyashalla, olisin haistanut hänet jo kaukaa... Kagome mietti tuhahtaen. Hän yllätti sitten itsensäkin rohkeudellaan. Ei kai tässä ole mitään menetettävää, kasvot vain.

”Tiedät kyllä, meistä...” tämä sai sanottua.

”Eh-h...” Inuyasha kuuli kyllä tarpeeksi tajutakseen sen, mutta ei uskonut Kagomen ikinä myöntävän sitä hänelle näin. Itsepähän kysyin...

Kagome tunsi Inuyashan jähmettyvän vierellään. Ennen kuin tämä sai kokonaista sanaa sanottua, hän jatkoi hermostuneesti puhua pulputtaen.

”Sitä vain, ettei ole mitään... Öö... Sinä vain olet hirmu kiltti, kun huolehdit ja suojelet minua, kuten kaikkia muitakin ympärilläsi, koska niin sinä toimit. Ja sinä merkitset minulle paljon, mutta... Meidän välillämme ei taida olla mitään muuta, eihän? Tarkoitan, jos jotain muutakin olisi, asiat olisivat silloin ihan eri tavalla, eikö? Emme varmasti olisi näin melkein repimässä toisiltamme päitä irti, vaan... Tuota... Mmh...” Kagome yritti kuulostaa kepeältä, mutta pelkäsi pahoin, ettei onnistunut siinä kovin hyvin.

Pelkkä pahasti karannut ajatuskin... Miten väärin muotoilin tuon kaiken, apua! Ja unohdin melkein hengittää... Kagome ajatteli kauhuissaan, tuntien olonsa äkkiä heikoksi. Hän pakotti itsensä hiljenemään ja hautasi helottavat kasvonsa kämmeniinsä.

Vaan - repimässä mitä? Inuyasha tuli uteliaaksi, mutta tiesi, ettei uskaltaisi kysyä. Hän oli kuin patsas, uskaltamatta katsoa Kagomea tai hädin tuskin hengittää. Ei mitään muuta? Olenko sitten vain kuvitellut kaiken... Hän yritti käsitellä kaikkea juuri kuulemaansa, mutta rajut sydämen lyönnit ja liian lujaa laukkaavat ajatukset tekivät sen vaikeaksi. Onneksi en ole nyt ihmisen muodossani... Tämä mietti, kuullen sitten Kagomen jatkavan.

”Olemme vain hyviä ystäviä, niinhän?” Vaikka rakastankin sinua enemmän kuin mitään, en vain pysty sanomaan sitä sinulle... Kagome lopulta puuskahti, loppuosan tosin vain mielessään. Hän olisi halunnut tukkia oman suunsa, että välttyisi enemmältä nöyryytykseltä. Suu, eikä mikään muukaan kehonosa totellut juurikaan hänen käskyjään sillä hetkellä.

Kagome ei uskaltanut katsoa Inuyashaan päinkään, peläten liikaa tämän reaktiota. Hänen oli vain pakko saada selvyys tai hän oli tulla hulluksi. Silti katumus iski Kagomeen, kuin kylmä kivi ja tilanne alkoi nolottaa häntä pahanpäiväisesti.

Miksi menin vastaamaan yhtään mitään, mitä hemmettiä minä tein?? Miten voin enää ikinä katsoa Inuyashaa silmiin? Mitä jos hän puhuu muille tästä, siitä miten tuo typerä nainen ehkä kuvitteli heidän välillään olevan jotain? Jos vain raahaisin hänet kotiini hetkeksi ja yrittäisin hiljentää hänet koko asiasta? Kohta hän varmaan vain räjähtää nauruun... Kagome ei tiennyt mitä tekisi, poskien melkein polttaessa hänen käsiään ja pakokauhun kasvaessa sisällään.

Inuyasha nojasi mietteissään päätään kaivon reunaan tuijottaen taivaalle, kädet piilotettuina kimonon hihoihin. Mitä hän oikein tarkoitti? Hänen sydämensä lyö hurjana... Mistä tämä kaikki nyt tuli? Toivoiko hän, että olisi - jotain muutakin? Vai toivonko itse nyt vain Kagomen toivovan heillä olevan jotain muutakin? Inuyasha huokaisi, pää ei meinannut pysyä enää millään menossa mukana. Hemmetti, olet tärkeä minulle, enemmänkin! Kunpa vain uskaltaisin...

”Niin, kai? Olet paras ystäväni, luulen niin...” Inuyasha sanoi varovasti, kuin koittaen tikulla jäätä.

Katuen sitä tosin saman tien, lätkäisten kämmenensä otsaansa. Suu on aina edellä, hitto vie... Eikö minussa ole tosiaan tarpeeksi miestä myöntämään tunteitani, mutta miekkaa heiluttamaan kyllä milloin vain?!

Ystävä. Kagome säikähti omaa vatsanpohjaan jysähtävää pettymystään, vaikka kuvitteli pahinta osaavansa odottaakin.

”N-niin ajattelinkin, niin lienee paras... Minun pitää mennä -” Kagome totesi ja yritti nousta nopeasti lähteäkseen, itkun ollessa liian lähellä. Mitä muuta minä oikein edes kuvittelin...

”Oi, odotas vähän! Älä mene -” Et ole todellakaan livistämässä mihinkään! Inuyasha sanoi toimien nopeasti.

Kagome ei päässyt ylös saakka, kun Inuyasha jo kaappasi tämän syliinsä. Ole kiltti, Kagome. Jää vielä...

”Inuyasha, mitä sinä... Päästä minut!” Kagome halusi surkeasti niin kauas hänestä, kuin kykenisi, mutta Inuyasha ei hellittänyt otettaan.

Hän yritti rimpuilla pois Inuyashan läheltä, ihan kuin hänestä olisi muka ollut vastusta tälle. Mutta hänen oli vain päästävä pois. Torjutuksi tuleminen sattuu näköjään aina vain enemmän... Hemmetin tunteet!

”Rauhoitu, nainen! Lakkaa riehumasta!” Inuyasha yllättyi hieman Kagomen voimista, vaikka tällä ei mahdollisuuksia häntä vastaan ollutkaan.

”Irti, kuulitko, senkin idiootti!” Kagome huusi hurjana.

”Kuuntele nyt hetki -”

”En halua kuulla! Päästä minut! Inuyasha, is-”

”Kagome, EI!” Inuyasha huudahti ja peitti hädissään kädellään tämän suun, tuntien helminauhan jo kiristyvän uhkaavasti kaulallaan.

”Ä-älä sano sitä! Haluan puhua kanssasi, meidän on pakko puhua tai halkean!” Inuyasha huusi, äänessään kuuluen epätoivo.

Kagome jähmettyi paikoilleen. Estikö Inuyasha juuri käskyn?! Inuyasha tuntui olevan yhtä pihalla siitä, mitä tapahtui.

”A-anteeksi, Kagome... En ikinä toiste yritä estää käskyä, lupaan, mutten voinut muuta... Älä sano sitä nyt, ole kiltti, ethän sano sitä?” Inuyasha sopersi hengästyneenä ja Kagomen pudistaessa päätään, hän otti hitaasti kätensä pois tämän suulta olettaen, että tämä vähintään purisi häntä.

Kagome oli kuitenkin rauhoittunut hieman. Vaikka tilanne oli kuinka kaoottinen tahansa, hän huomasi miten hyvä Inuyashan sylissä oli olla. En edes ole tajunnut, kuinka olen kaivannutkin sitä, että joku pitäisi lähellään. Että hän pitäisi lähellään... Tämä kääntyi katsomaan Inuyashaa, joka oli kalpeana pää painuksissa, näyttäen huonovointiselta. Kagome alkoi huolestua tuntiessaan Inuyashan vapisevan.

Inuyashalla oli hieman tekemistä saada itsensä rauhoittumaan, tämän käydessä päässään läpi kauhuskenaariota. Mitä olisi käynyt, jos käsky olisi toteutunut Kagomen ollessa lähelläni? Hän olisi voinut -

”Inuyasha...” Kagome kosketti hänen käsivarttaan, saaden tämän värähtämään ja nostamaan päänsä.

”Hei, m-minä jään, ei hätää”, Kagome sanoi hiljaa ja vaikka Inuyasha näki tämän kasvoilla huolen, jostain kumman syystä se vain rauhoitti häntä.

”Kagome, tajuatko, että tässä olisi voinut käydä todella huonosti??” Inuyasha kysyi tarttuen tätä tiukasti olkapäistä, silmät näyttäen pelokkailta.

”Olisin murskannut sinut alleni, jos käsky olisi toteutunut. En todellakaan tiennyt, ehdinkö ajoissa, mutta oli pakko yrittää estää...” Inuyasha sanoi vaieten, antaen käsiensä valahtaa voimattomina alas.

Inuyasha... Voi taivas, mitä olin aiheuttaa! Kagome tunsi kylmänväreiden kulkevan lävitseen. Hänen on täytynyt käyttää hurjan paljon voimia, estääkseen käskyä toteutumasta...

”Anteeksi... E-en ymmärtänyt yhtään varoa -” Kagomen silmät täyttyivät kyynelistä, hänen vihdoin ymmärtäessään tilanteen vakavuuden.

Inuyasha pudisti päätään ja veti nyyhkyttäjän lujaan halaukseensa.

”En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisit -” tämä ei kyennyt lopettamaan lausettaan.

”Inuyasha, taisit pelastaa juuri henkeni, kiitos...” Kagome kuiskasi.

Inuyasha tunsi Kagomen lämpimän hengityksen kaulallaan. Hän upotti kasvonsa tämän hiuksiin tietäen, että Kagomen tuoksu oli jotain sellaista, mitä hän ei tulisi koskaan unohtamaan.

Kagome ei tiennyt kauanko heidän halauksensa oli kestänyt, mutta hän tunsi sen rauhoittavan molempia. Ties mistä Inuyasha halusi vielä puhua, Kagome ei vain ollut varma kestäisikö enää kuulla, mitä tällä oli sydämellään. Mutta hän ei voinut lähteä nyt, juuri siihen hänen kuului jäädä.

Miksei tätä ole voinut tapahtua aiemmin, miten hyvä näin onkaan olla... Inuyasha mietti silmät suljettuina Kagome sylissään. Hetken päästä Kagome liikahti hieman kauemmas ja tutki Inuyashaa.

”Olethan kunnossa?” Onneksi hän näyttää olevan jotenkin entisellään... Kagome mietti, Inuyashan nyökätessä vastaukseksi.

”Sinä?” tämä kysyi huomatessaan Kagomen olevan hieman kalpeahko kasvoiltaan.

”Olen, mutta... Saanko jäädä tähän, hetkeksi?” Kagome halusi varmistaa, hän hän oli juuri äsken pyrkinyt siitä vain hulluna pois.

Inuyasha yllättyi, mutta tunsi sisällään pelkkää iloa ja puna tämän kasvoilla saattoi paljastaa sen Kagomellekin. Saat jäädä niin kauaksi aikaa, kuin ikinä haluat...

”Keh, ihan kuin päästäisin sinua edes lähtemään...” Inuyasha sanoi katsomatta tätä silmiin.

Kagome helpottui vastauksesta, sen saaden hänen olonsa levollisemmaksi. Hän päätti ottaa paremman asennon ja kosketti Inuyashan kättä ottaessaan tukea tästä.

”H-hemmetti, sinähän olet jääkylmä! Pöhkö, olisit sanonut palelevasi”, Inuyasha sanoi riisuen päältään punaisen kimononsa ja heilautti sen Kagomen ympärille.

”Turha katsoa noin. Tarkenen hyvin ilmankin, toisin kuin sinä”, Inuyasha sanoi asetellessaan kimonon Kagomen ylle niin, että se muodosti myös hupun tämän päähän.

”Parempi?” tämä varmisti, katsellen tätä hetken. Tuo sopii sinulle hyvin...

”K-kiitos, en huomannut miten viileää jo onkaan tullut”, Kagome sanoi kiitollisena, muttei olisi halunnut Inuyashankaan kylmettyvän. Niin lämmin, hänen lämpönsä...

”En halua, että sairastut. Nyt ei ole aikaa sellaiseen”, Inuyasha sanoi ja otti Kagomen tärisevät kädet omiensa väliin ja hieroi niitä, jotta ne lämpenisivät.

Kagome ei kyennyt kuin tuijottamaan heidän käsiään, tuntien miten lämpö levisi kimonosta ja Inuyashan käsistä omaan kehoonsa. Tekevätkö parhaat ystävät - näin? Hän mietti sydän pamppaillen.

”Kagome, meidän lienee aika puhua, kaikesta”, Inuyasha sanoi hetken hiljaisuuden vallitessa, herättäen tämän ajatuksistaan ja vapauttaen, vastentahtoisesti tosin, hänen kätensä.

Kagome tiesi sen itsekin, mikä oli lopputulos, se jäi nähtäväksi. Kaikesta huolimatta, en voi tunteilleni mitään. Aivot - tai sydän, antaa palaa sitten.

”Selvä”, hän sanoi yrittäen pysyä reippaana ja piilotti nyt lämpimät kätensä kimonon alle.

Inuyasha mietti ankarasti ja koetti asettaa sanansa oikein. Hän ei halunnut pilata tätä, mutta hän tiesi osaavansa tehdä sen liiankin hyvin. Nyt et peräänny, mies! Inuyasha rohkaisi itseään. Tämän pään päällä olevat korvat vaipuivat muutaman tuuman alaspäin, samoin kuin katsekin.

”Kagome, haluan pyytää anteeksi, mitä typerää ikinä olenkin matkamme varrella tehnyt. Nytkin vain sain sinut suuttumaan, sanon kai aina väärät asiat tai asiat väärin. Ja välillä olen vain kai ollut todella sokea sille, mitä ympärillä tapahtuu. Tosin et ole päästänyt kyllä mitenkään helpolla minuakaan, muutaman istu-käskyn olen varmasti kärsinyt syyttömänä...” Inuyasha sai sanottua.

Oho, hän aloitti... Kagome oli ymmällään Inuyashan puhetulvasta. Hän oli samaa mieltä, mutta vaikeni vielä.

”Toisaalta taas, tarkemmin kun miettii, niissäkin tilanteissa on tainnut syytä olla minussakin...” tämä mutisi haroen tukkaansa hermostuksissaan.

Kagome kuunteli ja nypläsi Inuyashan kimonoa, hämmentyen hieman hänen käyttäytyessään niin. Kuka olet ja mihin olet kätkenyt kärttyisän ystäväni? Hän ei voinut olla miettimättä. Shippo sinä et ainakaan voi olla, tuuhea häntä olisi paljastanut hänet aikoja sitten.

”Mutta... Silloin kerran tuntui siltä, että olin mokannut jotenkin todella pahasti, kun sanoit vihaavasi minua. Se tuntui, hemmetti soikoon, kuin veitsen iskulta selkään”, tämä puuskahti. Sydämeen ehkä sittenkin...

”Enkä ikinä haluaisi sinun joutuvan tuntemaan vihaa minua kohtaan. Päinvastoin... En - voi näköjään unohtaa sitä”, Inuyasha muisteli silloisia Kagomen sanoja ja ne tuntuivat viiltävän syvältä vieläkin.

Kagome nosti katseensa. Tuntuu kurjalta nähdä hänet tuollaisena... Inuyashan on täytynyt tosissaan miettiä näitä asioita, kun ne vaivaavat häntä vieläkin.

Inuyasha vaikeni huomatessaan Kagomen tuijotuksen ja katsoi tätä kulmiensa alta.

”Mitä nyt, sanoinko jotain outoa?” tämä kysyi, näyttäen kohta menettävän itsehillintänsä.

Kagome pudisti nopeasti päätään ja jatkoi rauhoitellen.

”Ei, et sanonut, tulin vain vähän surulliseksi sanoistasi. En todellakaan tiennyt, että mietit vielä menneitä noin. Ja niin, saat anteeksi”, Kagome laski hymyillen kätensä Inuyashan kädelle.

”Anteeksi, Inuyasha”, hän jatkoi katsoen tätä silmiin ja tarkoittaen sitä.

”En minä vihaa sinua, en edes kykenisi siihen, vaikka olisit minulle ollut kuinka ilkeä tahansa. Ja ei, et onneksi ole enää yhtä ilkeä, kuin alkuaikoinamme”, Kagome jatkoi nopeasti, kun huomasi Inuyashan valmistautuvan nousemaan puolustuskannalle.

”En vain olisi uskonut, että olemme tässä sen jälkeen, kun yritit saada minut hengiltä ja viedä Shikon-kuulan”, tämä sanoi, mutta hymyillen.

En minä ole niin ilkeä enää, enhän…? Inuyasha mietti ja oli valmis heittämään vastalauseensa, mutta nähdessään Kagomen tälle suoman hymyn, ei hän voinut kuin sulaa hymyyn itsekin. Hän ei vihaakaan minua, miten sen kuuleminen voikin olla näin vapauttavaa...

”Hei, en minä tosissani yrittänyt... Ja paraskin puhumaan! Olen ollut muutaman kerran nuolesi kohteena, muistatkos?” Inuyasha sanoi nostaen etusormensa Kagomen nenän eteen.

Kagome kosketti hellästi Inuyashan poskea, saaden tämän katsomaan häntä hämmentyneen näköisenä.

”Mutta en tainnut olla silloin ihan omaitseni, enhän?” Kagome katsoi tätä hymyillen.

Inuyasha ei löytänyt enempää puolustelevia sanoja ja laski kätensä alas. Kagome tunsi hänet jollain tapaa jo liiankin hyvin, mikä tuntui hänestä jotenkin erikoiselta, mutta hyvällä tavalla.

”En tuntenut sinua silloin. Olit vähän kuin vihollinen, kummallisissa vaatteissasi. Oli vain sekava, petetty olo herätessä kirouksesta. Kaiken sen pahan tapahtuneen, kuin vasta edellisenä päivänä. En tiennyt muusta. Kyläläisetkin olivat heti kimpussa...” Inuyasha mutisi. Enkä tiennyt vielä, että tahdon oppia tuntemaan sinut läpikotaisin...

”Minä ymmärrän. Eikä mennyt kauaakaan, kun toisena hetkenä olit tukkimassa kaivoa, etten pääsisi enää kotiin. Toisena taas työntämässä väkisin alas kaivosta ja tukkimassa sitä, etten pääsisi enää palaamaan. Koska halusit suojella minua. Ja nyt... Kaivo näyttää yhdistävän meidät aina jotenkin", Kagome sanoi hymynkare huulillaan.

Katsoessaan Inuyashaa silmiin, hän yllätti itsensä miettimästä, miten paljon niistä pitääkään. Erityisesti silloin, kun katse on levollinen kuten nyt, jopa lempeä. Usein kun hän oli vain nähnyt noiden silmien salamoivan, milloin mistäkin syystä. Haluaisin sinun vain olevan onnellinen... Kagome laski ujosti katseensa herätessään mietteistään.

”Olin vain niin pahoilla mielin silloin, liian monesta syystä. Enkä kyennyt estämään itseäni, joten purin pahan oloni sinuun. Toimin väärin ja taisin enemmänkin vihata vähän itseäni. Omasta tahdostanihan minä jäin, en vain kai osannut kuvitella miten se tulisi... Unohda, ei sillä ole väliä. Ehkä minusta välillä tuntui, että siedit läsnäoloani vain, koska kykenen näkemään kuulan sirpaleet. Mutta totta puhuakseni, pelkäsin tehneeni virheen jäädessäni - pienen hetken. Tietämättä, mitä oikein olen sinulle -” Kagome selitti.

Inuyasha kuunteli tarkkaavaisesti, kunnes tunsi, että hänet oli pakko keskeyttää. Hän tarttui äkisti Kagomea kädestä, saaden tämän nostamaan katseensa.

”Ka-gome, vaikka välillä osaat olla todella holtiton, hankala ja haastava... Ja-ja joskus voi vaikuttaa siltä, että vain kuristamme kohta toisemme, en silti halua menettää sinua minkään typerän riidan takia. Ymmärrätkö ollenkaan, miten paljon välitän sinusta?” Ja miten helvetin vaikeaa sitä on ollut myöntää... Tämä sanoi vakavana.

”Eh, minä...” Mitä oikein tapahtuu? Kagome mietti, sydän jättäen muutaman lyönnin välistä. Niin minäkin sinusta, mutta...

”Ja ei, se ei todellakaan ollut virhe, että jäit. Et ole kulkenut mukanani vain, koska näet Shikonin sirpaleiden hehkun, olet mukanani koska... En olisi mitenkään selvinnyt ilman sinua vierelläni, tiedä se. Huomioiden myös muut; Sangon, Mirokun, Shippon, Kiraran, olet heillekin todella tärkeä - ystävä”, Inuyasha katsoi puhuessaan Kagomen kättä kädessään, tämän kuunnellessa hiljaa.

”Kauheinta tällä matkalla on ollut kuitenkin melkein menettää sinut kokonaan, kerran jos toisenkin. Nähdä miten sinuun on sattunut...” Inuyasha jatkoi lempeämmin, Kagomen huomatessa tämän käyvän läpi eri tunnetiloja.

”Erityisesti silloin, kun näin teidät kolme; sinut, Sangon ja Mirokun elottomina, Shippon kertoessa, ettette enää hengitä... Ja kuulla se karmea hiljaisuus, kun en kuullut kenenkään teidän sydämen enää lyövän. Muistin miten opetit meille kerran, miten löytää pulssi kädestä tai kaulalta. En kyennyt edes kokeilemaan, koska jo tiesin, ettei sitä löytyisi... Tunsin menettäneeni syyn jatkaa matkaa, jääväni vähitellen taas yksin pieneen, allani murenevaan maailmaani ja se oli omaa syytäni. Olen usein miettinyt, miten ikinä pystyisin palaamaan sinun aikaasi, hengettömän ruumiisi kanssa ja kohdata surunmurtama perheesi...” Inuyasha puhui hiljaa, vaieten hetkeksi.

Kagome katsoi tätä kyyneleisin silmin. Inuyasha todella välittää, kantaa huolta koko ajan... Hän mietti tämän jatkaessa.

”Olen nähnyt sen painajaisissani, tuntenut painavan syyllisyyden ja se on repinyt minua hiljaa kappaleiksi. Kuullut Kogan sanat yhä uudelleen, mitä hän sanoi silloin tajutessaan, että olit ollut hengenvaarassa takiani. Miten kylmät kätesi olivat, ennen kirsikankukan punaiset poskesi kalpeat... Miten hän ei ikinä olisi antanut sinulle käydä niin. Totuus on, että olet takiani ollut niin usein vaarassa, että on ihme, kun olet vielä siinä. Ja taivaan kiitos olet”, Inuyasha sanoi pyyhkien Kagomen kyyneleet tämän poskilta. Minun ihmeeni...

”Mutta saimme teidät takaisin, kiitos miasman poistaneen Myoga punkin. Ja myös toivon siitä, että olemme yhdessä koko matkan ja sen jälkeen. Suojelen henkeäsi oman henkeni uhalla, kuten lupasin. Joten, saat anteeksi”, Inuyasha päätti, puristaen hellästi Kagomen kättä kädessään.

”Kiitos, Inuyasha...” Kagome nyökkäsi tälle hitaasti, miettien kaikkea juuri kuulemaansa.

Inuyasha tajusi vasta nyt vapauttaa Kagomen käden ja oli rapsuttavinaan korvaansa. Kun tämä ei hetkeen sanonut mitään, Inuyasha alkoi olla hieman kärsimätön.

”No, oletko nyt edes hieman iloinen?” Inuyasha kysyi silmät tuikkien innostuksesta.

”Hm?” Kagome katsoi tätä kysyvän näköisenä.

”No kun puhuin sinulle näin, kerroin tunteistani ja ajatuksistani... Sanoit silloin kerran, että se tekee sinut iloiseksi ja - etten ole yksin...” Hittolainen, teinkö sinut kuitenkin vain surullisemmaksi...? Inuyasha mietti huolestuen katsoessaan tätä.

Hän hymyili Inuyashalle pienesti, nyökkäillen, sillä hän oli kyllä iloinen kuullessaan Inuyashan ajatuksia. Heillä oli ollut ihan liian vähän aikaa jutella kahdestaan. Kagomesta vain tuntui, kuin kaikki tunteet olisivat olleet jotenkin solmussa hänen sisällään, osaamatta erottaa niitä enää kunnolla toisistaan.

Hmph. Jokin tässä mättää silti, nainen! Inuyasha mietti ja katsoi tätä epäluuloisena. Olet liian hiljainen, et ole ikinä näin kauaa tuppisuuna.

Kagome harkitsi pitkään uskaltaisiko kysyä asiasta, mikä oli painanut hänen mieltään jo tovin. Kerran tässä nyt avauduttiin... Hän huokaisi syvään, päättäen uskaltaa.

”Inuyasha...” Kagome aloitti, tuntien palan jo nousevan kurkkuunsa.

Inuyashan ilme kirkastui hetkeksi, muuttuen sitten hyvin äkkiä toiseksi, nähdessään Kagomen ilmeen tämän jatkaessa. Miksi hän näyttää tuolta... Teinkö minä jotain väärin?

”Taidat nähdä edelleen minussa vain Kikyon, niin kuin aiemminkin... Näetkö hänet, kun joskus pukeudun, kuin miko? Et voinut edes katsoa minua silloin... Tuoksunko samalta ja vain siksi luulet - pitäväsi minusta? Olen yrittänyt sanoa miljoona kertaa, että olen Kag -!” Kagome lopulta parahti äänellä, jota ei ollut tunnistaa sen säröillessä, vaikka hän kuinka yritti kuulostaa vakuuttavalta.

Ei voi olla totta... Miten en ole huomannut tätä aiemmin, hän luulee edelleen...! Inuyasha mietti pudistaen päätään kuunnellessaan tätä.

”Kuules nyt!” Inuyasha keskeytti tarttuen tiukasti tätä olkavarsista ja pakottaen katsomaan itseään silmiin.

Kagome näytti murtuneelta ja se satutti Inuyashaa vietävästi. On minun syytäni, että tunnet vieläkin noin... Hän murisi mielessään.

”Kun katson sinua, näen tasan tarkkaan vain sinut itsesi, oli ylläsi mitä tahansa”, hän vastasi lujasti.

”Sinun ei ikinä, ikinä enää pidä joutua edes miettimään moista!” Inuyashalla alkoi olla toivoton olo. Miten ihmeessä vakuutan sinut? Aluksi näin kyllä Kikyon piirteitä, mutta pian opin näkemään sinut vain omana itsenäsi ja hyvä niin.

”Kagome, sinulla on oma sydämesi, josta pitää huolta ja joka kuuluu ainoastaan sinulle. Ja tuoksut ainoastaan ja yksin itseltäsi - hemmetin hyvältä, ymmärrätkö, Ka-go-me?” Inuyasha sanoi pehmeästi, hymyillen rohkaisevasti ja tarkoittaen joka sanaa.

Hän hellitti otettaan toivoen, että Kagome vihdoin uskoisi häntä.

Kagome yritti rauhoittua, sillä sydän hakkasi hänen rinnassaan niin lujaa, että jo pelkäsi sen puolesta. Hemmetin hyvältä? Hän pitää tuoksustani... Kagome tunsi punastuvansa korviaan myöten. Tältäkö se tuntuu, olla pohjattoman onnellinen? Kun tekee mieli kiljua riemusta sydämensä kyllyydestä?

Pelko hänen sisältään tuntui kaikkoavan. Ajat olivat olleet kovin vaativia, oli hän kummassa ajassa tahansa, eikä hän kunnolla muistanut, milloin viimeksi olisi tuntenut olonsa niin hyväksi. Hän ei voinut olla ajattelematta, miten suloiselta Inuyasha näytti juuri nyt, miten kauniisti hän puhui. Kyynel putosi Kagomen poskelle, ennen kuin hän ehti estää. Inuyasha huomasi tämän, napaten kyyneleen sormelleen.

”Hei, ei enempää näitä, jooko? Olen nähnyt noita pieniä helmiäsi niin kovin usein, eivätkö ne koskaan lakkaa satuttamasta sinua?” Inuyasha kysyi hieman murheellisena.

Kagome laskeutui kokonaan Inuyashan syliin, painaen toisen korvansa tämän rintaa vasten. Inuyashan hengitys salpautui hetkeksi, mutta tämä antautui pian tutulle ilon tunteelle. Hän laittoi kätensä Kagomen ympärille rutistaen tätä. Tuntuu niin hyvältä Kagomen ollessa lähellä, tuntuukohan hänestä samalta...?

”Eivät ne aina satuta, päinvastoin”, hän selitti, sulkien silmänsä.

Hän kuuli Inuyashan sydämen lyövän epätavallisen lujaa, mutta tämä vaikutti kuitenkin päälle päin rauhalliselta. Ehkä se on jokin hanyō juttu... Kagome mietti Inuyashan silittäessä tämän hiuksia, niin kuin hänen äitinsä oli tehnyt joskus hänelle rauhoittaakseen.

”Lyön pääni pantiksi siitä, että olet itkenyt omassa ajassasi paljon vähemmän”, Inuyasha mutisi. Olet itkenyt takiani ihan liikaa...

”Inuyasha... Olen tuntenut täällä, tässä ajassa enemmän, kuin koskaan ennen missään - sinun kanssasi”, Kagome tunnusti, itselleenkin.

Inuyashan sydän veti ylikierroksia, hän ei meinannut kyetä saamaan sitä rauhoittumaan. Liekö tämä se oikea tunnelma, mistä Kagome on puhunut? Siltä se ainakin tuntuu... Nyt. Tai ei koskaan. Hän mietti, keräten rohkeutta. Ja teroitan kynteni jokaiseen, joka kyttää meitä salaa! Inuyasha ajatteli vilkaisten heidän ympärilleen, havaitsematta muita lähistöllä. Ole mies, toimi!

”Kagome - en osaa sanoa, onko meidän välillämme ollut jotain...” Keh, onko siinä muka jotain epäselvyyttä... Inuyasha piti tauon ja jatkoi hitaasti.

”Mutta toivon ettet pahastu, kun varmistan, että välillämme ehdottomasti on jotain...”

Kagome kohottautui varovasti Inuyashan sylistä, katsoen tätä uskomatta korviaan.

”Sinä, mitä...?” Inuyashan katseessa ei todellakaan ollut mitään epäselvää, jolla hän kahlitsi Kagomen.

Inuyasha veti tätä hieman lähemmäksi. Hän haluaa suudella minua - vieläkin... Kagome ajatteli, tietäen vastauksensa ja kohtasi Inuyashan huulet. Ja minä häntä.

Inuyasha pelkäsi kohta heräävänsä unesta, parhaasta unesta ikinä. Rakas Kagome, minun Kagomeni... Hän ei voinut uskoa, että oli vihdoin uskaltanut näyttää tunteensa uudelleen näin.

”Inuyasha, e...” Kagome aloitti perääntyen hieman, laskien ujosti päänsä ajatusten risteillessä mielessään, miten sattui.

”Vastauksesi taisi olla ”en pahastu”, vai?” Inuyasha kysyi onnellisena, katsoen tätä pää kallellaan.

Kagome hymyili ja vastauksen pystyi näkemään hänestä, vaikka kilometrien päähän.

”Mutta e-hei, enemmän kuin parasystäväni, tuo ei ikävä kyllä riittänyt vielä siihen...” Inuyasha sanoi käheästi katsoen tätä silmiin.

Nehän - kimaltavat! Hän hymyili onnessaan liu’uttaessaan kätensä Kagomen niskaan hiusten sekaan, vetäen tämän toiseen suudelmaan.

Inuyashan kosketus oli tehdä Kagomen hulluksi. Minua ei ole ennen suudeltu näin... Hän tunsi vatsanpohjassaan tunteen, joka sai hänet tahtomaan yhä lähemmäksi tätä. Kagome ripustautui varovasti Inuyashan kaulaan, eikä tämä laittanut vastaan, vaan veti hänet lähelleen. Suudelman muuttuessa vaativammaksi, Kagome tunsi kielellään Inuyashan terävän kulmahampaan, saaden tämän henkäisemään.

”Anteeksi -” Inuyasha sanoi, Kagomen pudistaessa tälle hymyillen päätään, jatkaen suudelmaa. Yritän olla varovainen, en halua purra sinua vahingossa...

Kumpikaan ei ollut tuntenut tällaista tunnetta aiemmin, kumpikaan ei malttaisi lopettaa. Ei nyt, kun toinen oli vihdoin siinä. Lähellä, toistaan varten.

Inuyashan oli silti pakko. Hän katseli Kagomea silittäen tämän kättä, toisella pitäen kiinni tämän selästä.

”Kun perheesi... Tuota... Keskeytti meidät viimeksi kotonasi...” tämä yritti puhua.

”N-niin?” Kagome kysyi, hän oli kironnut sitä tilannetta mielessään monta kertaa.

”Toivoin silloin niin paljon, ettei Sota olisi ilmestynyt ovelle. Koska en tiennyt, miten ikinä uskaltaisin tehdä tuota uudelleen”, Inuyasha jatkoi.

”Hyvä että uskalsit nyt, enkä pahastunut yhtään”, Kagome sanoi hymyn levitessä tämän kasvoille.

En koskaan halua unohtaa tätä hetkeä, sinua... Kagome sanoi mielessään, painaen otsansa kiinni Inuyashan otsaan.

”Ethän lähde vielä takaisin kotiin?” tämä kysyi hiljaa.

Hulluko olet, tuollaisen suudelman jälkeen? Kagome ajatteli.

”En vielä tänään, mutta huomenna on pakko palata. Minunhan piti vain tulla hakemaan tänne unohtunut koulukirja, mutta aika kuluu täällä niin nopeasti. Tulen kyllä heti takaisin, kun vain saan koulu jutut alta pois. Meillä kun on vielä matkaa jäljellä, hoideltavana eräskin Naraku ja kuula. Meidän muuten pitäisi varmaan palata muiden luo, voivat olla jo huolissaan...” Kagome sanoi. Olisin kyllä halunnut jäädä tähän, vaikka ikuisuudeksi... Tämä ajatteli, painaen mieleensä kaiken siitä hetkestä.

”Inuyasha, pitäisimmekö tämän vielä meidän salaisuutenamme?” hän ehdotti.

Inuyasha nyökkäsi miettien samaa. Vaikka tuleekin varmaan olemaan vaikeaa peitellä tunteitani enää, kun olen kaiken kerran paljastanut...

”Sovitaan niin”, Inuyasha vastasi nousten ketterästi ylös maasta, pitäen Kagomea sylissään.

”Haluatko kyydin?” hän kysyi, suukottaen tätä vielä kerran.

Kagome vastasi hymyillen myöntävästi. Inuyasha laski hänet varovasti maahan ja Kagome hypähti tämän selkään. Tuntien Inuyashan lämmön itseään vasten ja viileän tuulen kasvoillaan heidän kiitäessään metsän poikki kohti kylää, hän tunsi myös halkeavansa hänet täyttävästä tunteesta, onnesta.

*****

Kagome avaa silmänsä ja nousee vapisten penkille istumaan. Hän yllättyy siitä, miten tuoreilta muistot tuntuvat, vuosia vaikka välissä onkin. Kyynel valuu tämän poskelle tipahtaen syliin, mutta hän huomaa hymyilevänsä. Olin silloin niin onnellinen. Inuyasha ei vain halunnut suojella minua, vaan tunsi sittenkin jotain suurempaa minua kohtaan. Mutta miten sen oli määrä päättyä...

Kuitenkin tuosta illasta lähtien, katseiden kohdatessa he molemmat tunsivat kaipuun toistensa lähelle. Ohi kulkiessa kädet saattoivat koskettaa vain muutaman sekunnin ajan, mutta sekin riitti saamaan sydämen läikähtämään. Muutaman harvinaisen kerran Inuyasha oli yllättäen napannut hänet halaukseen, kun he olivat muiden katseiden alta edes hetken piilossa. Nuo pienet asiat, miten suuria ne niillä kyseisillä hetkillä olivatkaan...

Kagome havahtuu katsomaan ylös vanhan puun oksalta lentoon lehahtavaa lintua ja laittaa kädet ympärilleen.

”Minulla on ikävä sinua, Inuyasha, missä ikinä oletkaan”, hän kuiskaa aamuun.

...Jatkuu...



A/N:Semmoista tällä kertaa, kiva jos lukaisit! Hitaasti mutta varmasti edetään, koittakaa malttaa. Vähän jänskättää, miten muutaman kohdan saan tulevissa luvuissa suttaantumaan, mitä pidemmälle Yashahime jaksoja päästään. Joitakin tämän tarinan juttuja kun olen kirjoittanut jo joskus keväällä ja heräsin nyt siihen todellisuuteen, että uusien jaksojen tapahtumat vaikuttavat nyt myös hieman tähän tarinaan. No mutta, katsotaan! Jälleen Kagome ja Inuyasha jakoivat muistonsa, kumpikin omassa mielessään, omassa ajassaan. Siksi muistojen kohdissa on näkökulmia molempien osalta. Selvennyksenä tämä. :) En osaa sanoa, milloin luvun 4 julkaisen, koska ensi viikolla otan nokoset leikkauspöydällä. Kunhan toivun operaatiosta, niin sitten jatketaan taas!  :-*
« Viimeksi muokattu: 02.11.2020 21:58:53 kirjoittanut Sinjata »
"I refuse to leave you behind!"

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 248
  • Пусть же горит, как никогда
    • twitter
Lainaus
Inuyasha ja Miroku eivät olleet todellakaan helpoimmasta päästä olevat matkakumppanit.
No se on kyllä totta :D

Mua ei kyllä ainakaan haittaa siirappisuus tai tunnepainotteinen tarinan eteneminen, ei sitten lainkaan. Olin kyllä vähän yllättynyt siitä, miten hyvin Inuyashakin sai sanoitettua itseään. On reppana selvästi miettinyt noita asioita pitkään, kun oikein oma-alotteisesti puhuu, eikä Kagomen tarvitse väkisin nyhtää sanoja tämän suusta.
Oli kyllä hyvä, että heidän välisessään vuorovaikutuksessa oli niin paljon tuota, että äristään puolin toisin ja sitten ollaan taas niin herkkiä ja säyseitä. Muistuttaa niin vahvasti sitä, miten he monesti canonissakin tuppaavat puhumaan toisilleen, ja siitä mä oon aina tykännyt, koska ne vaan on niin teinejä :D Ja niin sen pitääkin olla!

Lainaus
Vaan - repimässä mitä?
Vaatteita toistenne päältä?? ( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)

Ei kyllä kannata ottaa turhaan paineita siitä, mitä Hanyou no Yashahime lisää canoniin. Fanifiktio on aina fanifiktiota, joskus voi käydä niin, että uusi canonmateriaali sotkee omat ajatukset ja suunnitelmat, eikä siitä välttisti kannata välittää. Aina voi vaikka lisätä erikseen huomion, että on esim. just kirjoittanut/suunnitellut jonkin kohdan jo ennen uutta canontietoa, ja sen muuttaminen sotkee suunnitelmat ja niin päin pois. Ja jotkuthan ihan tarkoituksella heittävät canonin romukoppaan ja soveltavat omaa :D
Маған олай өкпе төкпе,
Ойлама өтірік деп, бөпе,
қара бері! Мұнда қара!

Abarat

  • ***
  • Viestejä: 394
Sinjata, oot ihailtavan tuottelias tän Inuyasha-ficin kanssa! Rakkauteni mangaan syttyi aikoinaan juuri Inuyasha-mangasarjasta ja oli ihana tunne lukee tätä sun kirjoittamaa ensimmäistä osaa! Jatkan lukemista. Ihan parasta että valitsit fandomiksi juuri Inuyashan. Jatka samalla inspiraation ilolla!  :)
« Viimeksi muokattu: 02.11.2020 15:44:29 kirjoittanut Abarat »

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Mua ei kyllä ainakaan haittaa siirappisuus tai tunnepainotteinen tarinan eteneminen, ei sitten lainkaan. Olin kyllä vähän yllättynyt siitä, miten hyvin Inuyashakin sai sanoitettua itseään.

Ihana kuulla Larjus, ettei siirappisuus kauhistuta, koska sitä tuppaa lorahtamaan pullo kaupalla tähän keitokseen. :D Tosin kyllä sitä kitkerämpääkin sorttia on luvassa, mitä muutakaan heiltä voisi odottaa...

Itselle on jotenkin tullut Inuyashasta sellainen mielikuva, että tämä ajattelee paljon itsekseen, mutta pitää ajatukset lähinnä ominaan. Missä tämä lieneekään viettämässä omaa aikaansa, korkeuksissa puun latvassa istuskellen tai katolla. Toisaalta taas kun puhuu jollekin muulle, kuin itselleen, lyhyt pinna ja paha suu on vain aina edellä ajatuksia, vaikka ajatus saattaisikin olla periaatteessa hyvä. Välillä ehkä on vain niin väärin ymmärretty, koppava ja hullun itsevarma, mutta sitten kuitenkin ajoittain todella epävarma. Monta kertaa sitä on miettinyt, miten itse tulisi toimeen sellaisen tyypin kanssa, itselläkin kun on lyhyt pinna, joten salamoinnilta (tai istu-käskyn käytöltä) ei luultavasti voisi mitenkään välttyä.

Lainaus
Oli kyllä hyvä, että heidän välisessään vuorovaikutuksessa oli niin paljon tuota, että äristään puolin toisin ja sitten ollaan taas niin herkkiä ja säyseitä.

Se on vain sitä parhautta, niin mangassa, että animessa! Kuin vanha aviopari; vaikka kuinka toinen ketuttaisi, niin silti ei hylätä ja toisesta huolehditaan, koska ei vain kestäisi ilmankaan. ^^

Lainaus
Vaatteita toistenne päältä?? ( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)

Ai miten niin näillä molemmilla on jokseenkin (liian hyvä) likainen mielikuvitus, vai vaan meikäläisellä? x)

Hahah, tuntuu vain, että Yashahimen tekijät on luvatta käyneet mun pääni sisällä penkomassa juttuja animeen, että saisi hyvällä tekosyyllä tekstini täysin sekaisin. :’D Mutta joo, ei paineita ja mainitsen näistä luultavasti. Kyllähän sitä itsekin on tullut kirjoitettua jo paljon sellaista, mikä on totta vain omassa päässäni.  ;D

Vieläpä kun tiputtelevat animessa lisää tietoa vanhasta jengistä niiiin hitaasti, että hermo meinaa mennä. Ah, mitä sieltä vielä paljastuukaan. Viimeksi tajusin nähdessäni vilauksen Mirokusta, miten ikävä sitä tyyppiä on! Katsoin Inuyasha animen läpi siis joskus maalis-huhtikuussa ja siitä lähtien kirjoitellut ajatuksia ylös tähän stooriin. Sydän on vain särkynyt ajatuksesta, ettei se loppu oikein kenellekään heistä tainnut olla se onnellinen, mitä niin kovasti toivoin. Mutta ehkä kaikki vielä muuttuu, tämä tarinakin elää koko ajan siitä, mitä se alkujaan oli, mitä edemmäs siinä pääsen.
« Viimeksi muokattu: 03.11.2020 20:19:21 kirjoittanut Sinjata »
"I refuse to leave you behind!"

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 7
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Sinjata, oot ihailtavan tuottelias tän Inuyasha-ficin kanssa! Rakkauteni mangaan syttyi aikoinaan juuri Inuyasha-mangasarjasta ja oli ihana tunne lukee tätä sun kirjoittamaa ensimmäistä osaa! Jatkan lukemista. Ihan parasta että valitsit fandomiksi juuri Inuyashan. Jatka samalla inspiraation ilolla!  :)

Abarat, mainiota mainiota, että teksti tempaisi mukaansa sinutkin! Kiitos, tämän kirjoittaminen on ollut tämän karmean vuoden pelastus, on saanut ajatuksiaan jonnekin aivan muualle. Tekstiä vain tulee jostakin ja se on yllättänyt itsenikin. Ensin meinasin tehdä ficin vain englanniksi (mitä on paljon hitaampaa kirjoittaa btw). Mutta sitten aloin miettimään, josko täältäkin löytyisi lukijoita ja löytyihän niitä, toivottavasti tämän löytävät kaikki Inuyashaa ikävöivät. :) Jatkan kyllä, nyt tulee vain hieman pitempi tauko luultavasti, koska leikkauspöytä kutsuu ensi viikolla. Mutta jahka toivutaan, niin sitten taas naputellaan!
"I refuse to leave you behind!"