Kirjoittaja Aihe: The Witcher: Turvekammin suojassa K-11 (Geralt/Valvatti)  (Luettu 276 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 124
Nimi: Turvekammin suojassa
Fandom: The Witcher
Hahmot: Geralt/Valvatti                           
Ikäraja: K-11                                                                                                           
Kirjoittaja: Fairy tale                               
Tyylijaji: Draama, lievä H/C, fluffy 
Vastuuvapaus: Henkilöhahmot kuuluvat Andrzej Sapkowskille. Minä en tee rahaa leikitellessäni hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Geralt on loukannut itsensä pahasti (jälleen kerran) ja paras apu on vielä kaukana saavuttamattomissa. Nyt tarjolla olevan avun ja avustajan on pakko olla riittävästi.
Kirjoittajalta: Ensimmäinen Noiturifikkini. Tämä fikki osallistuu haasteeseen FFF1000 sanalla reisiluu.


Turvekammin suojassa

Geralt oli tiennyt että näin saattaisi eräänä päivänä käydä. Hän oli työntänyt sen pelon kauas pois ajatuksistaan, mutta nyt hän eli sekunti sekunnilta sitä hetkeä, että hänen oli käynyt huonosti. Kierresarvipeijooni oli pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen saanut hänet putoamaan muutaman metrin korkeudesta jyrkänteeltä alas notkoon. Oli kuulunut kammottava rusahdus ja noituri oli nähnyt tähtiä. Hän oli vaivoin saanut kaivettua povitaskustaan noiturineliiksiirinsä ja kitannut ne kurkusta alas. Eliksiirit olivat vieneet kivun pois, mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa että hänen vanha vammansa oli uusiutunut. Hänen reisiluunsa oli murtunut.

Vain muutaman sekunnin jälkeen kierresarvipeijooni oli hypännyt alas valmiina suolistamaan noituri niille sijoilleen kolmenkymmenen tuuman mittaisen sarvensa kanssa. Geraltin miekat olivat kuitenkin jo valmiina ottamaan vastaan hyökkäys, vaikka sitten maasta käsin. Olihan hänellä edelleen kaksi toimivaa kättä ja nopeat refleksinsä. Otuksen kuolinkorina oli hirvittävä ja sen lämmöstä höyryävät sisälmykset peittivät Geraltin. Niiden löyhkä oli tainnuttava, mutta Geralt ei välittänyt siitä, olihan hän nähnyt ja haistanut paljon pahempaakin. Seuraava murhe liittyi siihen, kuka hänet osaisi paikantaa kuolleen ruhon alta.

Tuosta yhteenotosta oli kulunut nyt kaksi päivää. Valvatti ja kääpiö Zodiak olivat löytäneet hänet viimein iltahämärässä muutaman hermoja kuluttaneen etsintätunnin jälkeen. Valvatti oli kaatanut lisää eliksiirejä hänen kurkustaan alas, vaikka hän oli ollut siinä vaiheessa puolitajuton. Mutta matkastaan tänne jonnekin hänellä ei enää ollut muistikuvia. Eikä hän ollut herätessään osannut paikantaa itseään kartalle. Hän muisti hämärästi kuulleensa keskustelua ja sitten hän oli jäänyt yksin. Pitkän ajan kuluttua lähestyvät askeleet kertoivat noiturille sen, että hän ei ollut yksin. Joku oli tulossa. Se joku oli Valvatti. Geraltin ei ollut tarvinnut sanoa mitään eikä kysyä mitään. Valvatti oli kertonut hänelle kaiken olleellisen.

”Kas Geralt, olet herännyt. Itseasiassa en arvellutkaan sinun nukkuvan yhtään enenpää kuin yön yli. Vaikka sinulle annettaisi hevosenannos unettavaa yrttijuomaa, se ei kertakaikkiaan vaikuta sinuun kuten tavalliseen tallaajaan. Mutta toivon että olet saanut nukuttua.”
Geralt vain murahti vastaukseksi. Hän halusi kuulla lisää ja bardi kertoi.
”Ai missäkö olemme? Tämä on metsänvartijan turvekammi keskellä ei yhtään mitään. Lähin merkittävä kauppapaikka on neljän peninkulman päässä. Oliko sen nimi nyt Harvest tai jotain sellaista. Metsänvartija lähti sinne tyttärensä kanssa hakemaan apua. Noiturineliksiirejä, sillä ne loppuivat ja lääkärin tai parannustaidot osaavan velhon.”

Geralt yskäisi kuullessaan mainittavan velhon. Harvest ei juuri valaissut hänen sijaintiaan maailmankartalla. Hän ei muistanut kuulleensa sen nimisestä paikasta. Se saattoi merkitä vain sitä, että kyseinen paikka ei ollut juurikaan merkittävä kauppapaikka, vaan ehkä vain kyläpahanen.

”Kyllä vain, täällä ei ole nyt muita. Se on sinällään paha juttu, sillä en ole varma osaanko hoitaa vammaasi. Yritän kuitenkin parhaani.”
”Valvatti...”, Geralt yritti sanoa jotakin, mutta loppu tukahtui yskänpuuskan alle.
Geralt yritti nousta istumaan, mutta valtava kivunaaltojen sarja moukaroi hänen jalkaansa. ”Helvetti!”
”Tarvitsetko jotakin?” Valvatti kysyi.
”Ei. Ole hetki vain hiljaa”, Geralt pyysi niin kauniisti kuin sai hampaat irvessä sanottua. Hän halusi aivan ensiksi selvittää itselleen sen, kuinka pahasti hänen oli käynyt. Hän keskittyi ensin tuntemuksiin käsissään, sitten selässään ja rintakehällä. Hengittäminen kävi yllättävää kyllä, lähes kivuttomasti. Kipu alkoi selvästi alaselästä ja jatkui sieltä käsittäen toisen koko jalan nivusista varpaisiin saakka. Toisen jalan liikuttelu ei tuottanut kipua, mutta sen liikuttaminen aiheutti toki painetta alaselkään ja sitä kautta ikäviä tuntemuksia toiseen jalkaan. Jos hän vain saisi itsensä hetkeksi istuma-asentoon.

”Toisitko vettä?” Geralt pyysi ja Valvatti nyökkäsi. Hänen kurkkunsa tuntui paksulta ja kuivalta kuin autiomaa. Hän arveli ettei ollut juonut paljoakaan onnettomuuden jälkeen. Hän muisti nielleensä vain pakolliset rohdot. Hän joi koko leilillisen hyvällä halulla ja katseli sitten ympärilleen. Siinä ei ollut paljoa katsomista, sillä kammi oli pieni. Se käsitti vain yhden huoneen ja pienen eteisen. Kammissa tuoksui terva ja savu. Nurkassa paloi pieni tulisija ja sen vierellä oli pieni pöytä jonka äärellä oli kaksi puupölliä istumista varten. Lisäksi oli muutama laveri, joista Geralt oli vallannut yhden. Seinillä oli naulakoita. Lähellä tulisijaa roikkui kuivumassa olevia vaatteita ja useista muista koukuista roikkui kaikenlaisia tarve-esineitä.

”He lähtivät. Vaikka talvi saattaa tulla kesken heidän matkansa”, Geralt sanoi ojentaessaan tyhjän vesileilin Valvatille.
”Heillä ei ollut vaihtoehtoja.”
”Kyllä heillä oli.”
”Heidän vaihtoehtonsa olisi antaa noiturin kuolla metsänvartijan kammiin. Sellainen ei kuulostaisi kylillä kovinkaan hyvältä.”
”En minä tee kuolemaa.”
Valvatti katsoi Geraltia vakavana, mutta ilme muuttui selkeästi hieman veikeämmäksi. ”Etkö?”
”Tarvitset joka tapauksessa seuraavien viikkojen aikana tiivistä huolenpitoa, etkä pärjää missään tapauksessa yksin”, Valvatti sanoi kädet puuskassa ja selitti tilannetta kuin vanhempi lapselleen.
Noituri tuhahti, mutta totesi sitten. ”Olet oikeassa.”

”Jään velkaa usealle taholle, enkä vähiten sinulle”, Geralta sanoi. Valvatti kiemurteli vähän istuessaan sen kuullessaan.
”Tuota noin”, Valvatti aloitti ja kiemurteli vielä vähän lisää. ”Minä jään oikeastaan velkaa sinulle. Kun tässä kävi nyt niin että minulla ei ollut killingin killinkiäkään. Jouduin turvautumaan siihen, mitä löysin satulalaukuistasi. Ajattelin että...”
”Ajattelit ihan oikein. Sinä et jää minulle velkaa.”
Valvatti kiemurteli paikallaan vielä kerran, eikä Geralt tiennyt tarkoittiko se sitä, että bardilla olisi vielä jotakin muuta tunnollaan. Valvatti ei kuitenkaan avautunut enää lisää, vaan käänsi katseensa luuttuunsa ja nappasi sen kouraansa ja rämpäytti muutaman iloisen sävelen.
Geralt huokaisi.

Geralt sulki silmänsä ja yritti hetken sulkea itsensä ajatuksen voimin luutun rämpytyksen ulkopuolelle, mutta turhaan. Kohta sävelmä kuitenkin sai hänet rentoutumaan ja unohtamaan jatkuvan tasaisen kivun tykytyksen jalassaan. Hän nukahti. Ja hänen herätessään Valvatti oli valmiina syöttämään hänelle lämmintä lihasoppaa. Geraltilta meni tovi vakuuttaessaan Valvatin siitä, että kykenisi syömään itsekin, kunhan Valvatti auttaisi hänet istuma-asentoon. Asento ei ollut kivuton, mutta Geralt sai syödäkseen, joi useamman leilillisen vettä ja vajosi sitten takaisin lepäämään. Kipu vaimentui taas jomottavaksi kolotukseksi särkevän vihlonnan sijaan. Kunpa hänellä olisi noiturineliksiirinsä.  - Mutta kun ei ollut.

*

Kuudentena päivänä siitä, kun metsänvartija tyttärineen oli lähtenyt matkaan, Valvatti oli varma että jokin viivästytti heitä. Tai pahemmassa tapauksessa he olivat kadonneet iäksi Geraltin rahat mukanaan. Kammin ainokaisesta pienestä ikkuna-aukosta näki, että ulkona satoi muutamia lumihiutaleita. Tuuli ulvoi ja kolisteli ikkunaluukkua tasaisen ärsyttävästi.
”Tarvitsen kylvyn”, Geralt sanoi laveriltaan. ”Sitä ennen jalkani täytyy lastoittaa uudelleen, jotta se pysyy taatusti suorassa.”
”Me ehkä onnistumme pudottamaan sinut laverilta kylpypaljuun, mutta nostaminen siitä takaisin laverille ei tule onnistumaan”, Valvatti totesi eikä ollut siinä aivan väärässä. ”Mutta ehkä se on sitten sen ajan murhe”, hän lisäsi vielä ja mittaili katseellaan sitä pudotusta, joka laverilta lattiantasalle olisi.

Tehtävä ei ollut helppo. Suorana lastassa oleva jalka ei mahtunut kylpypaljuun sellaisenaan ja Geralt tunsi tykyttävän kivun jalassaan ja alaselässä. Se, että hän oli saanut noiturineliksiirejään heti onnettomuuden tapahduttua, oli kuitenkin saanut paranemisen hyvään alkuun. Paraneminen ilman dryadimetsän parantajan hoitoa kestäisi kuitenkin pitkään. Kylpy teki hyvää. Omia käsivoimiaan käyttäen ja Valvatin avustamana hän pääsi sen verran ylös, että sai kammettua itsensä takaisin laverille. Valvatti vaihtoi kastuneen lastan tilalle uuden. Geralt sai myös vaihdettua puhtaan paidan ylleen. Sitten hän joutui kuuntelemaan viheltelyä ja laulua, kun kylpyvuorossa oleva Valvatti hoilasi sydämensä pohjasta. Kaipa bardi oli hetkensä ansainnut.

Geralt oli ehtinyt ajatella enemmänkin kuin oli hyväksi. Hän mietti saisiko itsensä kuntoon, jos apua ei jostain syystä tulisikaan. Kun hän makasi aivan paikoillaan ja löysi sopivan asennon, jalka tykytti kivusta yllättävän vähän. Se merkitsi sitä, että luut olivat pysyneet paikoillaan ja luutuminen oli päässyt alkamaan hyvin. Hän ei voinut ottaa riskiä ja käyttää jalkaa ennenaikaisesti. Parhaimmillaankin hän pääsisi liikkumaan vähän enemmän ehkä parin viikon jälkeen. Kun taas pahimmillaan hän joutuisi olemaan paikallaan vielä ainakin reilun kuukauden päivät. Valvatti oli ollut hänen kanssaan kärsivällinen.

Välillä Valvatti oli pitkän ajan poissa, vaikka ei kaukana. Hevoset oli hoidettava ja ruokittava ja niiden oli annettava myös vähän jaloitella. Bardi tuli viimein takaisin sylintäydeltä halkoja ja katosi vielä hetkeksi ulos. Hän haki vielä sangollisen vettä.
”Ulkona tuoksuu pakkanen. Ensiyöstä tulee varmasti kylmä”, Valvatti sanoi laskiessaan sangon lattialle ja istahti sitten puupöllille tulisijan ääreen. Tuli oli päässyt hiillokseksi ja Valvatti lisäsi sinne uusia halkoja.
”Mahtavatko he palata takaisin?” Valvatti heitti ilmaan kysymyksen, jota molemmat olivat pohtineet omissa oloissaan, mutta joka vasta nyt tuli julkilausutuksi. ”En ainakaan lähtisi lyömään siitä asiasta vetoa, häviäisin kuitenkin”, bardi jatkoi vielä ja lämmitteli käsiään liekkien luona.

Niillä ajatuksilla Valvatti vaivasi mieltään vielä sydänyölläkin, kun uni ei tavoittanut häntä. Geralt näytti olevan täysin unessa, mutta Valvatti kuunteli tuulen ulvontaa ikkunaluukun luona ja lähinurkassa. Hetken mielijohteesta hän otti Geraltin hiustuspsun sormiinsa ja tunnusteli sitä. Päivällä pestyt hiukset olivat muutamasta kohdin hieman takussa. Oli kuitenkin lohduttavaa, että noituri oli siinä ja nukkui levollisesti aivan hänen lähellään. Geralt oli tilanteen yläpuolella, niinhän mies oli aina. Vaikka häneltä olisivat molemmat kädet ja jalat poikki, silti Geralt olisi se joka piti myös Valvatin maailman vakaana. Valvatti otti lisää hiuksia sormiinsa ja näperteli niillä. Ne erottuivat pimeästä huonesta selvästi niiden valkoisen värin takia.

Seuraavana iltapäivänä kun Geralt ja Valvatti olivat syöneet, kuului ulkoa lähestyvien hevosten kavioiden kopsetta. Valvatti laski luuttunsa laverille ja kurkisti ikkuna-aukosta ulos.
”He palasivat ja heillä on joku kolmas mukanaan”, Valvatti sanoi vetäessään ylleen lisää vaatetta ja katosi sitten ulos.
Geralt kuunteli tarkkaavaisena. Saapuvien hevosten ja ihmisten äänensävyt olivat rauhallisia ja hallittuja, joten kaikki oli siis kunnossa. Hän tunnisti metsänvartijan äänen ja tämän nuoren tyttären äänen. Kesti tovi ennenkuin hän kuuli vieraaksi tuodun henkilön äänen. Se oli nainen ja äänessä oli jotakin tuttua. Aivan kuin hän olisi kuullut tuon äänen ennenkin ja nähnyt henkilön joka puhui. Yennefer. Se oli hänen kaipauksensa ääni. Hän tiesi ettei ulkoa kuulunut ääni ollut Yenneferin.

Ovi avautui kun pieni seurue ahtautui sisään. Valvatti oli jäänyt huolehtimaan heidän hevosistaan ja päästi pitkän matkan kulkeneet sisälle kammin lämpöön.
”Herra noituri. Minä olen metsänvartija Albert Kentz ja tässä on tyttäreni Mimosa”, metsänvartija tervehti nurkassa lepäävää Geraltia. ”Hyvä nähdä että olet hereillä ja päällisin puolin kunnossa. Löysimme etsinnän jälkeen tämän parantajaneidin, joka kertookin tuntevansa sinut ennestään.”
Geralt tervehti tulijoita kiinnittäen koko ajan huomionsa siihen naiseen, jonka he olivat tuoneet mukanaan. Nainen laski matkaviittansa hupun alas ja hupun alta paljastui hieman hatun alta näkyviä mustia hiuksia.
”Mozaïk”, Geralt totesi naisen nähdessään. Viime tapaamisesta oli lähemmäs neljä vuotta aikaa. Silloin nainen oli ollut Punakorallinakin tunnetun velhonaisen oppilaana. Nyt nainen kuitenkin tuli yksin. Asiat olivat muuttuneet viimekerrasta.

”Geralt Rivialainen”, Mozaïk vastasi. ”Tiemme kohtaavat vuosien jälkeen. Lähdin heti matkaan kun kuulin että tarvitset apua. Huomaan että Valvatti on pitänyt sinusta hyvää huolta”, nainen jatkoi lähestyessään Geraltin laveria.
”Uhmasit talven tuloa”, Geralt totesi sanoakseen jotakin, kun nainen tutki hänen lastoitettua jalkaansa. Naiset kylmät sormet painelivat kuumaa reittä etsien vamman ydinkohdan. Sen löydettyään velho etsi laukustaan jotain. Kohta laverilla oli kokonainen sarja erilaisia rohtoja ja eliksiirejä.

”Olen pahoillani etten voinut täyttää pyyntöäsi kaikista noitureille soveltuvista eliksiireistä. Löysin vain yhtä. Joudut hankkimaan loput itse kun olet täysin kunnossa ja valmis käymään tien päälle. Mutta minulla on sen sijaan lihakseen pistettävää uutetta, jonka pitäisi tehota hyvin murtumakohdan ympärillä olevaan kudokseen ja myös luukudoksen uusiutumiseen”, Mozaïk selitti samalla kun täytti lääkeruiskun ja tuikkasi sen ilman varoituksia suoraan noiturin reiteen.
Noituri ei älähtänyt, mutta yllättyi hieman nopeasta toiminnasta ilman varoituksia. Neula oli kirpaissut, sillä hänen murtunut reitensä oli edelleen hieman turvonnut ja punainen lievän tulehduksen takia.
”Ja nyt, juo tämä”, velho tarjosi Geraltille ennestään tuttua eliksiiriä.

”Mitä uutisia maailmalta?” Valvatti kysyi tullessaan sisään.
Ilta kului leppoisasti syöden, juoden ja uutisten kerronnalla ja laatimalla suunnitelmaa Geraltin varalle. Joskin Geraltia ei kiinnostanut muiden hänen varalleen laatimat suunnitelmat, kunhan saisi toipua kammilla. Sen jälkeen hän lähtisi mihin huvittaisi. Hän oli kuitenkin hyvillään kuulessaan suunnitelman sisältävän sen, että hän saisi oleskella metsänvartijan turvekammilla niin kauan kuin oli tarpeellista, vaikka kevääseen saakka. Pieni seurue viipyisi kammilla vain päivän kaksi leväten ja piilotellen alkutalven myrskyisiä päiviä. Metsänvartija tyttärineen palaisi kotiinsa ja tulisi kammille vasta kevään koittaessa. Heidän mukanaan lähtisi takaisin Mozaïk, jonka useat kymmenet potilaat ja asiakkaat odottivat tämän palaavan. Loppuillan kevennykseksi Valvatti lausui muutaman runon ja soitti vielä yhden aivan uuden kappaleen, jota hän oli sommitellut viimeisen viikon aikana ja saanut sen viimein valmiiksi.

Kohta koitti se hetki, kun Geralt ja Valvatti jäivät jälleen kahden. Hiljaisuus pari päivää kestäneen yleisen puheensorinan jälkeen oli korvia huumaava. Geraltin korvat kuulivat sen pienimmänkin rapinan, mikä nurkista kuului. Valvatin harmiksi ja vaivaksi jäi muutaman hiiren karkottaminen pois heidän ruokavarastoiltaan. Ruoan oli tarkoitus riittää useaksi viikoksi, eikä hiirillä ollut niihin koskemista. Geralt oli maksanut avokätisesti saamastaan avusta ja ruokatarpeista. Velhonaiselle hän oli maksanut tämän palveluksista, yrteistä ja eliksiireistä, joita oli saanut myös vähän varastoon. Valvatti maksoi velkaansa joka hetki olemalla hänen kanssaan. Hoidon ansiosta hän toipui nyt huomattavan nopeasti ja pystyi jo istumaan ilman kipuja.

Kahden viikon päästä Geralt pystyi jo seisomaan ja varaamaan jalalle vähän painoaan. Ja siitä viikon päästä hän käveli jo tukisauvaa ja Valvattia tukenaan käyttäen hevosten luo talleille. Siitä tuntui kuluneen ikuisuus, kun hän oli viimeksi nähnyt tammansa. Särki hirnahti ilahtuneena nähdessään noiturin.
”Viikko tai kaksi, niin lähdemme tien päälle”, Geralt puheli tammalleen Valvatin kuunnellessa kauhuissaan vierestä.
”Niin pian”, Valvatti vinkaisi.
”Olen levännyt laakereillani aivan liian kauan. Meidän täytyy lähteä täältä ennen kuin pysyvä lumi sataa maahan. Muuten jäämme tänne saarroksiin”, Geralt sanoi.

Koitti taas sellainen yö, jona Valvatti ei saanut unta. Hän mietti Geraltin sanoja lähdöstä ja matkasta ja lumen tulosta. Oikeassahan noituri oli. He olivat olleet täällä jo kauan. Turvekammi oli tarjonnut suojan ja turvapaikan kun sitä oli tarvittu, mutta oli aika jatkaa matkaa ja etsiä paikka talveksi. Valvatti lisäsi tulisijaan muutaman puun ja palasi laverille. Kuten usein Geraltin nukkuessa, niin tälläkin kerralla Valvatti kiersi sormensa noiturin valkoisen hiussuortuvan ympäri ja hypisteli sitä ja antoi sormiensa hipaista vähän päänahkaa.
”Mitä sinä oikein teet?” Geralt kysyi ja Valvatti säpsähti vähän. Hän oli luullut että Geralt olisi täydessä unessa.
”En mitään. Tai no... minä.”

Geralt nosti vähän päätään ja Valvatti oli kiusallisen tietoinen siitä, että Geralt näki yön pimeydessä aivan yhtä hyvin kuin keskipäivän auringonpaisteessa. Hän yritti olla syyttömän näköinen.
”Näpertelen hiuksillasi”, Valvatti sanoi yrittäen löytää käsilleen jonkin muun paikan kuin sylinsä tai Geraltin hiukset.
Geralt murahti pehmeästi ja sulki silmänsä.
Valvatti kävi pitkäkseen ja kuunteli yötä. Hän tarvitsi Geraltia ja niinpä hän otti hellästi hiuksia sormiinsa ja piteli niitä.
”Sen kuin vain”, Geralt mumisi puoliunessa. Valvatti hymyli. Hän oli saanut luvan. Ja niin hän nukahti toinen käsi Geraltin hiusten lomassa.
« Viimeksi muokattu: 30.09.2020 18:26:14 kirjoittanut Fairy tale »

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 619
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: The Witcher: Turvekammin suojassa K-11 (Geralt/Valvatti)
« Vastaus #1 : 19.10.2020 18:22:14 »
Kommenttikampanjasta heissan :D

Olipa kivaa huomata, että olit kirjoittanut Noituri-ficin! Ja erityisesti tällä parituskella, sillä jokin näissä kahdessa vain iskee ja toimii :) Olen päässyt tutustumaan tähän fandomiin ja paritukseen jonkin verran, vaikka ei se tietenkään H/D:lle vedä vertoja ;)

Tässä oli kivaa tuo matala ikäraja ja tällainen pre-slash. Tietenkin Geralt joutui ongelmiin heti alussa ja mursi jalkansa! Mutta onneksi on ihana Valvatti joka pitää huolta ja silittää tukkaa. Tuollainen turvekammi vaikutti oikein sopivalta piilopaikalta näille kahdelle. Harmillista ettei Geralt ehtinyt parantua niin paljon, että olisivat päässeet testaamaan paikkaa ihan kunnolla.

Toki tuolla hieman säikähdin kun toit myös Yenneferin tarinaan ja silloin oli pakko tarkistaa paritus, että olinko sittenkin lukenut sen väärin. En ollut, mutta silti kiemurtelin täällä kun mietin jos vietkin tämän sitten toiseen suuntaan ja jätät Valvatin nuolemaan näppejään. No, kiva kun Yennefer kävi vain pyörähtämässä kammilla, antoi tarvittavat rohdot ja jätti nämä kaksi rauhaan.

Tuo loppu oli todella ihana.
Lainaus
Valvatti hymyli. Hän oli saanut luvan. Ja niin hän nukahti toinen käsi Geraltin hiusten lomassa.
Tämä oli aivan ehdottomasti ihan paras mielikuva! Ja samalla tämä lupasi paljon tulevasta. Ehkä ei mene kovin pitkään kun Valvatti saa luvan tehdä jotain muutakin. Mutta sen aika on sitten seuraavassa tarinassa :)

Kiitos tästä, kivaa kun kirjoitit ja lähdit valloittamaan uutta fandomia!

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 124
Vs: The Witcher: Turvekammin suojassa K-11 (Geralt/Valvatti)
« Vastaus #2 : 24.10.2020 12:58:00 »
Kiitos kommentistasi Vendela. Varovasti aloitin Noituria kirjoittamaan ja aina on vaikea arvioida onko yhtään saanut henkilöiden perusolemusta kirjoitettua, kun ensimmäistä kertaa kirjoittaa. Vähän pohdin kirjoitinko epäselvästi tuon velhonaisen saapumisen tuonne kammille. Hänhän ei ole Yennefer vaan eräs muu Geraltin tuttu nainen (Mozaïk) muutaman vuoden takaa. Yennefer kävi vain hänen ajatuksissaan. Enkä halunnutkaa tähän sotkea tuon enempää naisia, sillä tämä oli yritys saada pientä lämpöä nimenomaan Geraltin ja Valvatin välille. Ehkä innostun kirjoittamaan heistä lisääkin. Suurin Noituri-innostus taisi Finissä osua talveen ja kevääseen, mutta joskos se heräisi uuden kauden jälkeen eloon.  :)

Itse olen nähnyt vain katkelmia koko kaudesta. Pitäisi jotain kautta päästä katsomaan kausi kokonaisuudessaan. Mutta kirjat luin kaikki kesällä ja alkusyksystä.

Violetu

  • Rottaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 3 605
  • End of the line
Vs: The Witcher: Turvekammin suojassa K-11 (Geralt/Valvatti)
« Vastaus #3 : 29.10.2020 18:41:42 »
Kommenttikampanjasta iltaa o/

Luin tämän jo kauan aikaa sitten, mutta viimeaikainen kommentointilaiskuus/blokki/mikälie tuli minun ja kommentoinnin väliin. Mutta nyt!

Ah, loukkaantunut Geralt on aina omnom, ja ehkä söpöintä ikinä, että Valvatti on se, joka huolehtii <3
Olet kuvaillut tässä paikkoja tosi hienosti (hiiret ruokavarastolla <3), ja kaksikon dynamiikka tuntui erittäin kirjoille uskolliselta :D

Lainaus
”Tuota noin”, Valvatti aloitti ja kiemurteli vielä vähän lisää. ”Minä jään oikeastaan velkaa sinulle. Kun tässä kävi nyt niin että minulla ei ollut killingin killinkiäkään. Jouduin turvautumaan siihen, mitä löysin satulalaukuistasi. Ajattelin että...”
Ihana Valvatti :-*

Tykkäsin siitäkin, miten paritus oli jotenkin erittäin vaivihkainen, sellainen, että voisi olla suoraan kirjoissakin.

Voisin lainata kaksi viimeista kappaletta kokonaan, ja tunkea perään kaikki sydänsilmähymiöt, huutomerkit ja sen sellaiset, koska tuo hiusten hypistely ja luvan saaminen ja Geraltin murahtelu ja aaaaaaa, kaikki on vaan niin suloista, että ehkä vähän istun sulaneena lätäkkönä tässä tuolillani.
Lisäksi voisin lainata about kaikki Valvatin repliikit ja Geraltin murahdukset ja sydämöidä nekin ^^

Kiitos tästä ja pahoittelut kommentin viivästymisestä!

~Violet
O' valley of plenty.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 124
Vs: The Witcher: Turvekammin suojassa K-11 (Geralt/Valvatti)
« Vastaus #4 : 02.11.2020 20:16:31 »
Kiitos kommentista Violetu. On jännä kommentista lukea mihin lukija on kiinnittänyt huomiota ja olin hetken että mitkä hiiret eli kivasti unohtanut mitä on tullut kirjoitettua (minä hölmö).

Heh, kun Geralt on loukannut itsensä, hän pysyy paikallaan. Ja koska Valvatti on ehkä hyvä huolehtimaan, mutta ei parantamaan, nämä kaksi voi jättää kahden johonkin pieneen tilaan kuten tässä. Ja paritus on tässä vähän vaivihkainen, koska eihän sitä heti rohkene kirjoittaa täräyttää ihan kaikkea. Jostain tällaisesta pienestä hiusten hiplaamisesta voi alkaa jotain vähän isompaa.  ;)