Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Kukkiva kaktus (K-11, Otabek/Yuri, oneshot)  (Luettu 390 kertaa)

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 729
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Title: Kukkiva kaktus
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Omegaverse, mpreg, arkinen parisuhdedraamailu (maustettu mm. hurt/comfortilla ja höttöromancella)
Rating: K-11
Disclaimer: En omista oikeuksia hahmoihin, en ole saanut rahaa tämän kirjoittamisesta, tuttu juttu.
Summary: ”Yura, sinä puhut nyt meidän lapsestamme.”
”Ei se vielä mikään lapsi ole!”
”On se”, Otabek sanoi.
”Meidän lapsemme. Ja minä rakastan sitä ja sinua enkä halua, että sinulla on noin paha olo sen takia.”

A/N: Mukana haasteissa Alpha/Beta/Omega sekä Raskauden olematon keveys.

Kun alkujaan mietin osallistumistani tuohon raskaushaasteeseen, mielessäni vilahti tämän ficin prototyyppi. En kuitenkaan vielä silloin halunnut kirjoittaa mpregiä saati Otayuri-omegaverseä. Mutta nyt sitten lopulta, kuukausia myöhemmin kuitenkin kävi näin ^^” Aika erilainen tästä kyllä tuli verrattuna siihen alkuperäiseen ajatukseeni, samaa on lähinnä raskauden takia äksyilevä Yuri ;D

Täs nyt on semisti kiroilua, niin nostin ikärajan tonne K-11:een. Sen käytöstä (kiroilun siis, ei ikärajan :D) voi olla montaa mieltä, mutta mulla on aina ollut semmoinen headcanon, että Yuri kiroilee aika paljon, vaikken sitä ehkä niin paljon ficeihini kirjoita.

Mielessäni tämä on samaa omegaverseä kuin Отабекқызы (S), jonkin sortin edeltävä osa sille, mutta kuitenkin ihan oma, pohjimmiltaan irtonainen fici. Ja iiihan eri tunnelmalla 😂😂



Kukkiva kaktus


Raskaus ja lapsen odottaminen saivat jotkut suorastaan kukoistamaan. Yuri Plisetsky ei kuulunut siihen joukkoon. Hän ei raskaana ollessaan todellakaan kukoistanut millään muotoa – ei ollut edes nupulla – vaan tunsi olevansa lähinnä lakastunut ja myrkytetty. Hän kyllä halusi tätä lasta (raskaus ei ollut vahinko vaan sitä oli mietitty ja suunniteltu pitkään), ja ajatus hänen ja Otabekin yhteisestä lapsesta oli hänelle tärkeä ja ihana, mutta siihen kaikki kiva raskauteen liittyvä loppuikin. Se oli ehdottomasti hänen elämänsä kurjinta aikaa.

Hän oli kyllä tiennyt etukäteen, että lapsen saaminen tarkoittaisi pitkää taukoa luistelu-uralle, mutta hän ei ollut osannut ennakoida, miten paljon kaipasikaan jäälle nyt kun ei sinne oikeastaan saanut enää mennä (taitoluistelu – varsinkin Yurin tyylillä – sisälsi paljon hyppyjä ja piruetteja, ja moinen hölskyminen oli sikiölle haitallista), kisaamisesta puhumattakaan. Toisaalta hän oli kärsinyt pahoinvoinnista raskausajan alusta asti, eikä luistelu siinä mielessä houkutellut yhtään ellei sitä jostain syystä olisi halunnut levitellä puoliksi sulanutta aamiaistaan ympäri jäätä. Otabek kilpaili silläkin kaudella, ja Yuri oli asiasta enemmän tai vähemmän katkera, vaikka yrittikin kieltää ja piilottaa ne tunteet itseltään. Sisimmässään hän kuitenkin oli myös ylpeä kumppaninsa menestyksestä.

Luistelutauko ja pahoinvointi olivat olleet vasta alkua. Omegana Yurilla oli ylipäätään ehkä huonoin tuuri hormonitoiminnan suhteen (voi miten hän kadehtikaan beetoja), ja raskaus oli saanut senkin pahemman kerran sekaisin. Hänen mielensä oli äärirajoilla koko ajan (lähinnä siellä negatiivisella puolella), ja sen lisäksi hän oli jo kuukausien ajan tuntenut itsensä turvonneeksi, jäykäksi ja uupuneeksi. Vähintäänkin joka paikkaan sattui. Ja jos hän ei kärsinytkään pahoinvoinnista tai närästyksestä, väsymyksestä tai alati särkevistä lihaksista, hän vähintäänkin oli itkuinen ja alakuloinen, tai sitten häntä vain vitutti, vitutti, vitutti. Eikä hän edes tiennyt, mikä käytännössä oli aina muka niin huonosti ja viturallaan, mutta olipahan vain. Ja tilannetta vain pahensi se, että hänen kaikin puolin kurja olonsa heijastui siihen, miten hän kohteli Otabekia, ja siten myös vaikutti Otabekiinkin.

Ja tätä kaikkea olisi vielä kestettävä pari kuukautta ennen kuin se varsinainen vauva-arki pääsisi edes alkamaan. Koska tällaista raskausaika lääkärin mukaan joskus oli, eikä sille oikein mitään mahtanut. Yuri tosin välillä ajatteli survaisevansa lihaveitsen vatsaansa ja lopettavansa koko touhun ennenaikaisesti, vaikka eihän hän tietenkään niin oikeasti tehnyt. Ei hänestä ollut muuhun kuin nipin napin sietämään tilannettaan ja toivomaan, että heidän jo kauan odottamansa lapsensa viimein syntyisi, jolloin kaikki ehkä viimein olisi helpompaa.

Otabek kyllä olisi halunnut tehdä jo ennen sitä jotain, mikä saisi Yurin voimaan paremmin, mutta ei tiennyt, mitä se jokin olisi. Yurista ei ollut sitä hänelle kertomaan (kun ei tämä sitä itsekään tiennyt). Parhaansa hän kuitenkin teki, vaikka Yurin lähellä sai olla varuillaan kuin ilmapallo kaktusten välissä. Luisteluvalmennus toki nielaisi ison osan hänen päivistään, jolloin yhteistä aikaa Yurin kanssa oli niukanlaisesti. Mutta vapaa-aikansa puitteissa hän teki niin paljon kotitöitä kuin vain ehti, piti huolen että kaapit olivat täynnä Yurin mieliruokia ja tarjoutui hieromaan tämän särkeviä lihaksia. Syliä ja seksiäkin hän oli tarjonnut, mutta niistä Yuri kieltäytyi oikeastaan aina, sanoi raskauden vieneen kaikki halunsa ja että vatsan kanssa oli jo yksinkin tarpeeksi tukalaa.

Otabek tunsi Yurin ja tiesi, ettei tämä tahallaan ollut aina niin vittumainen ja pahantuulinen, raskaus vain oli muuttanut hänen käytöstään. Kai se johtui hormoneista ja raskauden tuomista fyysisistä muutoksista ja vaivoista, ja niitä Otabek kaikesta pääosin syyttikin. Niitä, ja sitä, että Yuri ei tässä tilassa voinut luistella tai kisata, sillä Otabek tiesi miten tämä kaipasikaan taas jäälle. Hän oli monestikin pyytänyt Yuria mukaansa jäähallille, mutta Yuri ei koskaan tullut, se kuulemma vain saisi hänet kaipaamaan luistelua kahta kauheammin. Kisamatkoillekaan tämä ei samasta syystä halunnut tulla mukaan.

Ilman kuormittavaa raskausaikaa heidän elämänsä olisi huomattavasti kevyempää ja helpompaa, joskin Otabekin alfanvaistot olivat sen myötä vain voimistuneet. Hän tunsi ääretöntä tarvetta suojella ja huolehtia Yurista ja heidän syntymättömästä lapsestaan, mikä oli siinä tilanteessa varsin hyvä tunne, koska se teki hänet harvinaisen vastustuskykyiseksi (ei tosin täysin immuuniksi) Yurin ailahtelevia mielialoja ja piikikkyyttä kohtaan. Otabek oli myös kuullut, että alfana hänen oma hoivaviettinsä ja vaistonsa suojella vielä vain voimistuisivat jahka lapsi lopulta syntyisi.

Ehkä hän olisi heistä kahdesta seuraavaksi se hormonihirviö.

”NO VOI SUN SAATANA! Vitun vittu!!

Yurin vihaiset ja ennen kaikkea turhautuneet karjaisut saivat Otabekin säpsähtämään. Hän käänsi katseensa televisiosta keittiön suuntaan, ei nähnyt Yuria mutta tiesi tämän olevan siellä. Hän nousi hetken emmittyään sohvalta ja päätti mennä katsomaan, mikä oli sillä kertaa saanut Yurin lyhyet hermot palamaan loppuun, silläkin uhalla, että joutuisi sen aggression kohteeksi osin itsekin. Parhaimmassa tapauksessa hän kun voisi ehkä tehdäkin jotain Yurin hyväksi ja saada tämän tyyntymään.

Keittiön ovelle päästyään Otabek löysi Yurin seisomassa työtason edestä, edessään rikki revennyt juustosiivupaketti. Otabek ei tarvinnut tilanteelle enempää selityksiä. Kamelin selkä oli (taas) katkennut näennäisesti pienestä asiasta, vaikka todellisuudessa taustalla piili paljon enemmänkin.

”Älä sano mitään!” Yuri sähisi kääntäessään päätään Otabekin suuntaan.

Otabek pysyikin aluksi hiljaa. Hänen oli kuitenkin vahvasta hoivavietistään huolimatta pakko myöntää, että vaikka hän miten ymmärsikin Yurin tilannetta, tämän jatkuva pahantuulisuus osasi olla henkisesti kuluttavaa. Vaikka enemmän se varmasti teki hallaa Yurille ja tämän hyvinvoinnille. Otabek ei halunnut nähdä rakastaan sellaisena, aina piikit pystyssä. Eikö muka ollut mitään, mitä hän voisi tehdä helpottaakseen tämän oloa?

Yuri mulkoili häntä vihaisesti aivan kuin odottaen, että hän alkaisi vittuilla asiasta jotain. Jokin pieni ilkeä osa Otabekia olikin sitä mieltä, että se olisi oikein houkutteleva vaihtoehto, mutta samaan aikaan oli selvää, että hän ei tietenkään tekisi niin. Yurin hermot olivat äärimmilleen venytetyt ja loppuun palaneet ilmankin. Otabekin päällimmäinen vaisto ja halukin oli vain huolehtia Yurista ja varmistaa, että tällä olisi mahdollisimman hyvä olo, kantoihan tämä sisällään hänenkin lastaan. Mikään vain ei tuntunut saavan Yuria paremmalle tuulelle.

”Minä tiedän, että sinun on paha olo”, Otabek aloitti lopulta diplomaattisesti. Rikki revennyttä juustopakettia olisi turha kommentoida. ”Voinko auttaa sinua jotenkin?”

Yuri pudisti kiivaasti päätään. Tämän vastauksen Otabek oli saanut monta kertaa aiemminkin, eikä se ollut koskaan ihan tyydyttänyt häntä. Ennen hän oli aina jättänyt asian siihen, koska ei jaksanut vääntää siitä Yurin kanssa. Mutta nyt jokin osa Otabekia (ehkä jopa se pieni ilkeä) oli sitä mieltä, että tällä kertaahan ei luovutettaisi heti.

”On kai jotain, mitä voin tehdä?” Otabek sanoikin kysyvästi. ”Mitä sinä haluat?”

”Minä haluan, että kerrankin ei sattuisi joka vitun hetki joka paikkaan! Haluan luistella enkä kantaa tätä helvetin möykkyä sisälläni!” Yuri sähähti ja yritti ravistella hiukset pois kasvojensa edestä.

”Yura, sinä puhut nyt meidän lapsestamme.”

”Ei se vielä mikään lapsi ole!”

”On se”, Otabek sanoi. ”Meidän lapsemme. Ja minä rakastan sitä ja sinua enkä halua, että sinulla on noin paha olo sen takia.”

Sitten hän levitti kätensä halaukseen. ”Tule tänne”, hän pyysi.

”En minä halua.” Yuri ei kuulostanut enää kiukkuiselta, vain väsyneeltä ja turhautuneelta. Yksinäiseltäkin.

Otabek ei taaskaan ollut tyytyväinen saamaansa vastaukseen. Hän oli antanut Yurille omaa tilaa jo pitkään, mutta ei siitä tuntunut olevan paljoakaan hyötyä. Nyt hän vetäisi vaikka väkisin Yurin lähelleen eikä antaisi tämän väittää vastaan. Siitäkin oli liian kauan, kun he olivat viimeksi halanneet kunnolla.

”Kyllä saat luvan haluta”, Otabek sanoikin ja lähestyi Yuria. Hän kietoi kätensä tämän ympäri ja halasi takaapäin. Yurin lihakset jännittyivät kosketuksesta.

”Beka älä”, Yuri nurisi, kun Otabek alkoi peruuttaa ja puoliksi raahata häntä mukanaan. Hän ei kuitenkaan fyysisesti pyristellyt vastaan silloinkaan, kun Otabek lopulta olohuoneeseen päästyään istahti sohvalle ja varovasti veti hänet syliinsä jalkojensa väliin. Juustopaketin he molemmat olivat jo unohtaneet.

”Ja nyt pysyt siinä”, Otabek komensi. Hän painoi päänsä Yurin niskaa vasten ja piteli tätä hellässä mutta tiukassa halauksessa.

Yuri meinasi sanoa jotain vastaan mutta viime hetkellä vaikenikin. Otabek ei kuitenkaan päästäisi häntä pois, mikä oli Yurista pohjimmiltaan lohduttava tieto, sillä hän tunsi itsensä niin vastenmieliseksi ja kaikkea muuta kuin kenenkään haluttavaksi. Otabek kuitenkin varta vasten halusi hänet syliinsä.

Halatessaan Yuria Otabek siveli hellästi tämän käsivarsia ja paineli suudelmia niskaan. Hän varoi visusti koskemasta tämän vatsaan, sillä tiesi, ettei tämä pitänyt siitä. Ja aikaa siinä kului, mutta pikkuhiljaa Yuri tuntui selvästi rentoutuvan hänen syleilyssään.

Sitten yhtäkkiä padot aukesivat ja Yuri alkoi itkeä. Hänen olkansa nykivät ja tärisivät, hän parkui ja nyyhkytti. Otabek lopetti hänen silittämisensä mutta lujensi halausotettaan.

”Kaikki on hyvin, Yura”, hän sanoi hiljaa.

”No eihän ole!” Yuri parkaisi. ”Minuun sattuu, vauva potkii, minua oksettaa ja väsyttää. En saa kilpailla, nukkuminen on vaikeaa, ja olen koko ajan vain ihan tyhmä ja vittumainen sinulle! Minä en ymmärrä, miten sinä edes jaksat minua.”

”Koska minä rakastan sinua ja tiedän, että tämä on vain väliaikaista, ettet sinä oikeasti ole tuollainen”, Otabek vastasi heti. Yuri yritti kääntyä katsomaan häntä. ”Ja minähän sinut tuohon tilaan olen saattanut, joten pitää minunkin kestää sen seuraukset, olivat ne mitä tahansa.”

”Y-yhdessähän me tätä haluttiin ja päätös tehtiin”, Yuri sanoi niiskaisten. ”Enkä minä sitä kadu. Minä vain... vaikka puhunkin ihan mitä sattuu, niin kyllä minä tätä vieläkin haluan. Tätä lasta siis. Nämä kuukaudet vain ovat olleet niin vaikeita.” Hänen äänensä vaimeni sana sanalta.

”Olet pärjännyt hienosti”, Otabek rohkaisi ja kurottautui suutelemaan Yuria kevyesti. Tämä ei vastannut suudelmaan mutta vähän myöhemmin painoi heidän huulensa uudelleen yhteen. ”Ja minä olen pahoillani, etten ole ollut tukenasi tarpeeksi.”

”Pitäähän sinun harjoitella”, Yuri vastasi, ja Otabekin sydäntä lämmitti huomata, miten tutulta ja normaalilta tämän ääni nyt kuulosti. ”Ja sinä olet ollut ihan huippu, se olen minä joka on perseestä. Eikä sekään edes ole sinun syysi, että minuun sattuu ja aina väsyttää. Ei se kai ole kenenkään syy.”

Otabek suukotti Yuria uudestaan. ”Voisit kyllä oikeasti puhua lääkärille kivuistasi.” Sitä hän oli aiemminkin sanonut Yurille mutta saanut tältä aina nuivan vastaanoton. Yuri osasi olla todella jääräpäinen.

”Mitä se muka auttaisi?” Yuri tuhahtikin tuttuun tapaan. ”Olen minä joskus yrittänyt”, hän myönsi sitten, ”mutta raskausaika vain on kuulemma joskus rankkaa. Etenkin omegoille. Ei sille kuulemma oikein mitään mahda.”

”Etsitään toinen lääkäri sitten”, Otabek vastasi välittömästi ja alkoi taas silitellä Yurin käsivarsia. ”Joku parempi. En minä halua, että sinä kärsit kuukausikaupalla ilman apua. On pakko olla jotain, mikä auttaisi sinua.”

”Niin”, Yuri mutisi kun ei jaksanut mitään muutakaan sanoa. Hän nojasi päätään Otabekiin ja pitkästä aikaa tunsi olonsa harvinaisen hyväksi. Toki häntä yhä väsytti ja yökötti, ja kroppaa särki kuin viiden maratonin jäljiltä, mutta mieliala oli kerrankin taas tasainen. Jotenkin seesteinen. Hän uskoi, että parempi olo johtui Otabekin halaamisesta ja silittämisestä, ja se sai hänet hieman häpeämään. Hän oli niin monet kerrat vältellyt Otabekin tarjoamaa läheisyyttä oman huonon tuulensa ja luistelukateutensa takia tajuamatta, että todennäköisesti hän ei tartuttaisi pahaa mieltään Otabekiin vaan päinvastoin helpottaisi itse omaa oloaan. Hän ei todellakaan ajatellut järkevästi – tietenkin Otabek sai hänet voimaan paremmin. Oli aina saanut.

”Beka”, Yuri sanoi sitten, ja tämä sipaisi sormillaan Yurin poskea viestittääkseen, että kuunteli. ”Anteeksi. Ja kiitos.”

”Mistä hyvästä?”

”Koska olen vain yksi vitun idiootti ja ihan perseestä”, Yuri puhahti ja huomasi, että Otabek aikoisi selvästi väittää vastaan. ”Olen minä. Olen kohdellut sinua huonosti, ollut etäinen, vaikka oikeasti olenkin vain tarvinnut sinua lähelleni. Kiitos siitä. Kiitos, että olet pysynyt rinnallani.”

”Tietenkin olen”, kuului Otabekin vastaus. ”Yhdessähän tässä ollaan, ja vaikka sinä joudutkin lapsen kaikki nämä kuukaudet kantamaan, niin minä kannan sitten sinua.”

”Älä vain oikeasti”, Yuri sanoi pieni huoli äänessään. Vatsan kanssa oli jo omilla jaloilla seistenkin tarpeeksi epämukavaa.

Otabek hymyili. ”Jos et sitä halua, niin kuvainnollisesti vain. Ja minäkin voin kyllä pitää taukoa luistelusta, keskittyä huolehtimaan teistä molemmista.”

”Ei, sitä sinä et tee”, Yuri kielsi välittömästi. ”Se on jo tarpeeksi paha, että toinen meistä on tauolla, ja muutenkin minä tiedän, miten paljon työtä olet tehnyt menestyäksesi tällä kaudella. Et saa lopettaa kesken. Minä kiellän sinua!”

”No seuraavalla kaudella”, Otabek sanoi. ”Lapsi on siihen mennessä syntynyt, ja jos vointisi sen vain sallii, voit palata kisaamaan, ja minä jään kotiin lapsen kanssa.”

”Sinä kai tosiaan aiot tehdä niin”, Yuri totesi kuin ei vieläkään suostuisi uskomaan Otabekin sanoja, vaikka tästäkin suunnitelmasta oli puhuttu useasti jo ennen kuin lasta oli edes pantu alulle.

”Niin aion. Onhan se minunkin lapseni.”

Yuri hymyili, mutta hymy pyyhkiytyi äkisti hänen kasvoiltaan, kun hän tunsi töytäisyn mahassaan. Vauva potki jälleen. Vaikka Yuri ei niistä liikkeistä järin osannutkaan iloita – hänen puolestaan vauva saisi olla liikkumatta koko raskauden ajan – Otabek ilahtui aina voidessaan tuntea ne. Niinpä Yuri tarttui Otabekia ranteesta ja varovasti asetti tämän käden vatsansa päälle siihen kohtaan, missä oli potkun tuntenut.

”Siellä hän on”, Yuri sanoi, ja hymy palasi hänen kasvoilleen, kun hän kuuli Otabekin ilahtuneen henkäisyn, kun tämäkin tunsi vauvan liikehdinnän. ”Saisi tulla jo ulos.”

”Kyllä hän tulee, kun on sen aika”, Otabek vastasi ja suukotti Yurin poskea. Vatsan päällä oleva kättään hän ei tohtinut liikauttaakaan. ”Minäkin haluaisin jo pidellä häntä, ihan niin kuin sinuakin.”

”No, pitele meitä molempia nyt”, Yuri kehotti ja nojautui jälleen Otabekia vasten. Tämä veti häntä varovasti tiukemmin itseensä lepuuttaen edelleen toista kättään hänen vatsallaan.

Yuri sulki silmänsä ja keskittyi nauttimaan Otabekin lämmöstä ja läheisyydestä, joita oli kaivannut enemmän kuin oli tajunnutkaan. Hymy hänen kasvoillaan syveni.

Ensimmäistä kertaa raskautensa aikana hän tunsi kukkivansa edes vähän.
« Viimeksi muokattu: 08.12.2020 10:53:13 kirjoittanut Larjus »

Жүрегім сені таңдады.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 196
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Piti kommentoida sitä kommiksesta ottamaani tekstiä ;D Mutta koska olit sanonut, että tämä voisi antaa sille hieman pohjaa niin tulin sitten lukemaan tämän ensin. Lisäksi kun luin noita alkutietoja niin muistin, että tämä tosiaan osallistui myös raskaus-haasteeseen ja siksi olikin kiva lukea tämä!

Mutta voihan kukkiva kaktus todellakin! Raskaana oleminen ei ole näköjään kaikille helppoa ja erityisen inhottavaa ja kurjaa se oli Yurille. Tuollainen kiukku ja vitutus on hyvin samaistuttavaa, siis ihan ilman raskauttakin, ja täytyy sanoa että Otabek hoiteli tilanteen varsin hienosti ja mallikkaasti. Pisteet hänelle!

Tykkäsin siitä, että tilanne oli edennyt aika pitkälle ja myös sen tasoittamiseen tarvittiin aikaa. Tarkoitan tällä siis sitä, ettei tässä hosuttu asioita nopeasti vaan tunteille todella annettiin tilaa ja aikaa. Onneksi kaikki tosiaan kääntyi viimein parhain päin, ja kumpikin osapuoli voi nyt huokaista. Ainakin hetken ;)

Kiitos tästä! Palailen tuohon Jotain pientä kommentointiin piakkoin :)

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 729
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Vendela: Olipa kiva huomata, että päätit lukea myös tämän "taustaksi", vaikka se ei edes toisen tekstin ymmärrettävyyden kannalta ole niin tärkeää tai oleellista. Ja tosiaan raskaushaaste tämän pariin mut alkujaan ohjasikin, vaikka aluksi enemmän tai vähemmän hylkäsinkin ajatuksen :D Voipi olla että ilman sitä haastetta en olisi koskaan lähtenytkään tälle tielle... (että kiitosta vain siitäkin ;D)

Raskausaika ei tosiaan ole helpoimmasta päästä, ja Yurilla se on varmaan just sitä vaikeinta mahdollista :D No, ainakin saa kotona pysyä, että siinä mielessä asiat hyvin - vaikka eivät ne Yurilla niin kovin hyvin olekaan. Ajattelin, että siellä on taustalla paljon, mikä tekee odotusajasta raskaan, ja kaikkea en suoraan tässä edes avannutkaan, kun en halunnut selitysten rönsyilevän liikaa, ja jotain on aina kiva jättää spekuloinninkin varaan. Jos Yuri ei olisi niin eristänyt itseään pahaan oloonsa, ehkä tilanne olisi helpottanut jo vähän aiemmin. Onneksi Otabek lopulta uskalsi puuttua asiaan, ja sitä kautta asiat pääsevät osin ratkeamaan, sillä vaikka Otabek ei tietenkään voi kaikkea Yurin pahaa oloa/mieltä, kipuja ja muita raskauden tuomia vaivoja poistaakaan (ja ajatuksissani Yurilla on myös selvästi jollain tapaa dysmorfinen ruumiinkuva, ei oikein osaa pitää raskauden muuttamaa kehoa omanaan), hän pystyy auttamaan tilannetta ainakin vähän. Yurille tekee hyvää huomata, että Otabekin silmissä hän ei ole muuttunut mihinkään, kun omat ajatukset ovat vähän vinoutuneet.

Tilannetta on tosiaan kestänyt jo useamman kuukauden, joten ei sitä voisikaan odottaa, että tilanne tasoittuu hetkessä, vaikka parempaan suuntaan mennäänkin. Mielessäni olen ajatellut, että lopullinen helpotus tuleekin vasta silloin, kun lapsi lopulta syntyy, mutta ainakin loppu odotusaika sujuu vähän positiivisemmassa mielessä :) Sen toivon mukaan huomasikin tämän seuraajasta (jolle mulle on sillekin jatkoa mielessä.)

Lainaus
täytyy sanoa että Otabek hoiteli tilanteen varsin hienosti ja mallikkaasti. Pisteet hänelle!
Otabek ansaitsee todellakin pisteet kotiin, hoiteli tilanteen niin hyvin kuin vain voi. Toki jos hänellä olisi jotain yli-inhimillisiä voimia, hän olisi tajunnut jo aiemmin, että Yurin torjumisia ei automaattisesti kannatakaan hyväksyä, mutta luonnollisestikin se on niissä tilanteissa tuntunut parhaimmalta vaihtoehdolta. Ja sitä se on tulevaisuuteen katsomatta ollutkin. Kyllähän sitä normaalioloissa kunnioittaa, jos toinen ei halua tulla kosketuksi tms., mitä muutakaan. Vaikka joskus päinvastaisella voi juuri olla se posiitivinen reaktio. (Ja ei, tämän ficin moraali/sanoma ei ole, että älä kunnioita toisen asettamia rajoja tai mikään sellainen :D Ehkä lähimpänä olisi se, että pahaan oloon ei kannata jäädä yksin.)

Kiitos itsellesi! Kiva kuulla että pidit ^^

 

Жүрегім сені таңдады.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 245
Palasin nyt uudelleen tämän pariin. Luin siis tämänkin jo aikaisemmin, kun näitä ABO-universumin tekstejä vasta alkoi Finiin tulla. Itselläni kun taisi olla tiiviisti mielikuva että ne tekstit ovat aina korkean ikärajan tekstejä, mutta hei. Yllätyin että siitä(kin) voi näköjään kirjoittaa matalamman ikärajan tekstiä. Palaan noihin muihin teksteihin vielä, jossa vauva jo tuhisee vanhempiensa sylissä, mutta nyt tähän.

Yuri on sitten elementissään x 100 vauvaa kantaessaan. Hän ei sanoja säästele. Mutta ihan kamalan isot sympatiat häntä kohtaan herää kun tätä lukee. Kuinka jollakin voi olla noin kurjaa. Varmasti voi kun maha alkaa jo olla hieman tielläkin. Ja kun hitto vielä pitäs jaksaa. Nää olotilojen ja fiilisten kuvailut saa kyllä Yurin näyttämään lopulta pieneltä surkealta pallolta ja otsikon mukaan hyvin piikkiseltä.

Otabek taitaa olla maailman kärsivällisin ihminen. Juuri sopiva tuohonkin hetkeen Yurin kumppaniksi. Vaikka siellä mielenperukoilla on ajatus että tekisi mieli vähän vittuilla takaisin, niin ei. Jyrkkä ei ja se on niin vain oikea ja ihana päätös.

Tuo unohdettu juustopaketti on kiva yksityiskohta. Se ei ole tärkeysjärjestyksen kärjessä kun Otabek haluaa olla oikeasti ja konkreettiseksi avuksi. Ja onneksi tällä kerralla onnistuu puskemaan kuoren (tai piikkien) läpi. Tässä tuo luistelu ja kilpailu kulkivat taustalla mukana, vaikka tämä luita jäytävä vauvan odotus onkin keskiössä.

Lainaus
”Kaikki on hyvin, Yura”, hän sanoi hiljaa.
”No eihän ole!” Yuri parkaisi.

Yhtäkkiä tuli mieleen että olen pari kertaa nähnyt kun kaktus kukkii. Ne kukkivat muuten äärimmäisen harvoin. Ja oli kaunis kukka! Kun tämän fikin päätöslause viittaa siihen että kaktus viimein kukki, niin Otabek on sitten viherpeukalo. Oikea alfa hankalalle omegalle. Vitsi mä taas sulan täällä näille kahdelle.  :D

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 729
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Aaaaa Fairy tale sun kommentti tuli kyl niin pelastamaan mun päivää 😭😭 ♥ Iso kiitos ♥♥

Lainaus
Itselläni kun taisi olla tiiviisti mielikuva että ne tekstit ovat aina korkean ikärajan tekstejä, mutta hei. Yllätyin että siitä(kin) voi näköjään kirjoittaa matalamman ikärajan tekstiä.
Tää mielikuva on tosi monella, minullakin oli enemmän tai vähemmän joskus (poislukien läppäperseilyficit). Mutta sitten kun löysinkin tämän toteutustavan (matalammat ikärajat ja että keskitytään muuhunkin kuin kiimapanoihin ja siihen, että alfojen pitäisi alistaa ja omegojen alistua), oon tykännyt tosi paljon! Aiemmin ei siis mullekaan kauheesti ABO maittanut :D Mulla on mielessä muitakin ficejä tähän omegaverseen liittyen, ja vaikka sielläkin on ainakin yksi K-18 ikärajaan taatusti päätyvä, tyylillinen painopiste pysyy jossain ihan muussa kuin kiihkeässä panossa (siihen ficiin tulee nimenomaan rakastelua, eikä välittisti edes kauhean seksikästä sellaista).

Yuri-paralla on tosiaan aikas kurjaa :< On hänellä raskauden aikanakin hyviä hetkiä (ja päiviäkin), jolloin olo ei ole niin perseestä, vaikka missään vaiheessa ei mitenkään hehkuisi tulevaa vanhemmuutta tai mitään. Musta myös tuntuu, että paljon vaikutttaa sekin, miten hyvin Yuri on saanut yönsä nukuttua. Keskivertoyöunissa ei kyllä ole hurraamista. Näen kyllä mielessäni sellaisen kohtauksen, missä Yuri on nukahtanut sängylle pää Otabekin sylissä, ja Otabek sitten silittelee hänen hiuksiaan (ja Yuri nukkuu paremmin kuin moneen moneen päivään). En tiedä, tuleeko tuollainen kohtaus sopimaan koskaan mihinkään ficiin, joten halusin nyt heittää sen tälleen näin kommenttiin, koska mielestäni se on tosi söpö mielikuva se :3


Lainaus
Otabek taitaa olla maailman kärsivällisin ihminen. Juuri sopiva tuohonkin hetkeen Yurin kumppaniksi. Vaikka siellä mielenperukoilla on ajatus että tekisi mieli vähän vittuilla takaisin, niin ei. Jyrkkä ei ja se on niin vain oikea ja ihana päätös.
Otabekilla hermoja riittää (siinä missä Yurilla ei), ja siksi he mielestäni niin hyvin yhteen limittyvätkin :3 Täydentävät toisiaan. Lisäksi ajattelin (kuten tässäkin muistaakseni vähän viittasin), että se alfan vaisto suojella ja huolehtia omasta kumppanistaan ja siitä yhteisestä, syntymättömästä lapsesta, on todella vahva, että sellainen perus ärsyyntyminen jää aika hyvin senkin jalkoihin. ABO-ficeissä puhutaan niin paljon aina vaistoista, mutta musta tuntuu, että se typistyy aina siihen että jooh, panemaan on päästävä :D Siksi haluankin vähän laajentaa sen ajatuksen mahdollisuuksia, että ne vaistot ulottuvat paljon pidemmällekin. Vaisto on ohjannut lisääntymään (ja toki myös tietoinen halu), niin pitäähän sen vaiston myös ohjata huolehtimaan siitä tulevasta jälkeläisestä ja kumppanista.

Lainaus
Tässä tuo luistelu ja kilpailu kulkivat taustalla mukana, vaikka tämä luita jäytävä vauvan odotus onkin keskiössä.
Kun nämä kaksi on kyseessä ja näin ison asian äärellä, ei sitä luistelua voi sivuuttaa. Se on myös osasyy siihen, miksi Yurilla on henkisesti vaikeaa. Mulla on mielessä vähän pidemminkin avattuna syytä sille, miksi Yuri yrittää eristää itsensä luistelusta kokonaan (eikä ole ottanut siihen tilalle mitään), vaikka tässä en muuta kuin sivunnut aihetta (ajattelin, että teksti lähtee muuten rönsyilemään liikaa). Mulla on kyllä siihenkin liittyen mielessä mahdollinen fici!

Lainaus
Kun tämän fikin päätöslause viittaa siihen että kaktus viimein kukki, niin Otabek on sitten viherpeukalo.
Ihana vertaus Otabekista ♥ Eipä tullut tuollainen itselleni edes mieleen. Mutta Otabek kyl on oikee mestaripuutarhuri! Ehdottomasti se oikea Yurille :3

Lainaus
Vitsi mä taas sulan täällä näille kahdelle.  :D
Tervetuloa kerhoon :D Voidaan sulaa yhdessä.

Kiitos vielä kommentistasi ♥ Siitä tuli mulle tosi hyvä mieli :3


Жүрегім сені таңдады.

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 447
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! ^^ Nämä OtaYuri ABO-ficit on jo kauemman aikaa lymyilly mun lukulistalla, mutta nyt tuli hyvä sauma tarttua tähän ja lukaista ja aww, olipa tämä kyllä söötti. Ei varmasti ole raskausaika aina kaikille ruusuilla tanssimista ja hyvin olit saanut tähän monet eri puolet mukaan. Voi Yuri-parkaa, vähän teki mieli itsekin mennä halaamaan raasua, mutta toisaalta varmaan parempi pysytellä kauempana. :D

Lainaus
”Älä sano mitään!” Yuri sähisi kääntäessään päätään Otabekin suuntaan.
Apua, saatoin itsekin tälle vähän naurahtaa, vaikka tilanne ei Yurin näkökulmasta hauska olekaan. Vissiin on käyty samanlainen keskustelu monesti jo aikaisemminkin, kun osasi niin reagoida siihen. :D

Ei varmasti ole kivaa joutua luopumaan kaikesta kivasta ja siitä, mikä on päiviä ennen rytmittänyt. Varsinkin, kun se tarkoittaa, että siitä pitää luopua koska ei pysty mitään muutakaan tekemään, kun on paha olo koko ajan. Toit hyvin esiin noita Yurin fiiliksiä asiasta. Ihan varmasti on ristiriitaiset ajatukset, kun kuitenkin on tätä halunnut ja oma lapsi on tulossa, mutta samaan aikaan se tuottaa pahoinvointia ja riistää tärkeimmät asiat, kuten luistelun.

Onneksi on Otabek ja hänen tukeansa. Miten aina osaatkin kirjoittaa Otabekin noin kivasti, aaaaa, jätkällä on kyllä lehmän hermot. Onneksi hän myös osaa lukea ja tukea rakastaan, kun tarve tulee, vaikka tietää, ettei aina kannata sanoa mitään. Näiden kahden meininki on kyllä #suhdegoals, ja tällaista arkifiilistelyä on aina ilo lukea, vaikka tässäkin oltiin hieman normaalista eroavassa arjessa menossa raskaushuuruineen.

Awww, tuo loppu, jossa he ovat sohvalla ja Yuri lopulta päästää ulos kaiken sen pahan olon, joka on sisällä vellonut ja Otabek vain kuuntelee ja osaa auttaa. Nuuu, voi että.
Lainaus
”No, pitele meitä molempia nyt”, Yuri kehotti ja nojautui jälleen Otabekia vasten.
Aaaa, taisin täällä vielä lopuksi sulaa jonkinlaiseen hattarakasaan.

Kiitos tästä! ^^ <3
Hyppää mukaan!


(Ava & banneri by Sokerisiipi)

Larjus

  • Ю́рьевна
  • ***
  • Viestejä: 2 729
  • En kaipaa teksteihini parannusehdotuksia tms.
    • twitter
Grenade, kiitos! Ja hohoo, ai että oikee lukulistalla... Toivottavasti saat jossain vaiheessa luettua muutkin listallasi olevat! (Ellet sitten ole niin kuin minä, jonka lista ei lyhene koskaan... 🙈)

Yuri on tosiaan raasu, mut joo ei kyllä kannata mennä halaamaan häntä ;D Ei ainakaan silloin kun hänellä on tällainen mieliala. Vaikka se vois hänelle ihan hyvää tehdäkin, kuten tässäkin lopulta kävi ilmi. (Tai sitten se oli jokin Otabekin etuoikeus :D) Ei sitä aina ymmärrä, mistä tulee parempi (tai huonompi) olo. Mutta onneksi Beka on kärsivällinen! Sillä tosiaan oon lehmän hermot, Yurin seurassa on vähän niin kuin pakkokin olla :D
Lainaus
Miten aina osaatkin kirjoittaa Otabekin noin kivasti, aaaaa
Voi ääää, kiitos ♥ Otabekia on ollu välillä aika haastava kirjoittaa, mutta alan saada touchia siihen, miten kirjoittaa häntä niin, että se mielessäni sopii canoniin ja omiin mielikuviini hänestä.  Joten tää on iso iso kehu ♥
Lainaus
Näiden kahden meininki on kyllä #suhdegoals,
Ja se on ihan tarkoituskin :D Mun mielestä Otabek ja Yuri hilautuvat niin hyvin yhteen toisiaan täydentäen, että niillä on syytäkin olla hyvä parisuhde! Ja tämä fici kun on omegaverseä, mulla on siellä taustalla koko ajan se ajatus "true matesta" ja siitä, että ollaan toisilleen niin täydelliset kuin mahdollista, koska se on ABO:ssa mun lempijuttuja! Vaikka ei sekään tarkoita, ettei haasteita voisi olla, kuten tässäkin ficissä tulee ilmi. (Ja en mä oikeastaan edes välitä kirjoittaa toimimattomista suhteista.)

Ihana kuulla, että pidit lopusta ♥ Sinne olikin syytä saada vähän pehmeyttä, kun kaikki edeltävä (myös ennen ficiä tapahtunut) on ollut niin piikikästä. Yurille tekee hyvää saada vuodattaa pahaa oloaan, jota on turhaan yrittänyt pitää sisällään, ettei vain levittäisi sitä Otabekille. Ja yhtä lailla Otabek haluaa kuulla, miltä Yurista tuntuu, että voi parhaansa mukaan auttaa eikä vain yrittää arvailla, koska siinä on aina riskinsä (vaikka hyvin Yurin ja tämän sielunmaiseman tunteekin).

Tervetuloa hattarakasaan ;D ♥ Ja iso kiitos vielä kommentista ♥

Жүрегім сені таңдады.