Kirjoittaja Aihe: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet  (Luettu 1433 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 529
Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« : 08.09.2020 08:02:48 »
Nimi: Tulitikkupoika
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: angstinen dystiopia-draama-slash, jossa vivahduksia romantiikasta
Haasteet: Originaalikiipeily sanalla sota ja FF1000 sanalla minuutti
Yhteenveto: Erityisesti se viimeinen viikonloppu on jäänyt mieleen - ne kolme päivää ennen kuin minun ja Mikon oli tarkoitus vaihtaa armeijan väreihin ja Petran ja Riikan ilmoittautua lotiksi.

A/N: Osallistuin tällä tekstillä kesän Kolmivelhoturnajaisiin ja ilokseni tämä teksti voitti kisan! Suuri kiitos kaikille, jotka tätä äänestitte! Tämä teksti syntyi kesäisen iltapäiväuneliaisuuden aikana, jolloin tarinan ensimmäinen lause nousi mieleeni. Mielessäni tästä olisi voinut muodostua neliosainen ficlet-tarina, mutta olen hyvin tyytyväinen tähän myös näin. Olisi kiva saada kuulla, mistä tässä tekstissä piditte - tai mistä ette pitäneet! Kuinka vain - lukuiloa :)


Tulitikkupoika


Nojaan lapioon joukkohaudan reunalla ja sytytän tupakan.
 
Tulitikun vaimea sähähdys tuntuu kaikuvan pimeässä illassa. Liekki muistuttaa minua
            viime kesästä,
                    viimeisestä kesästä,
     vapauden kesästä.

Se kesä oli outo. Mutta hyvällä tavalla.

Erityisesti se viimeinen viikonloppu on jäänyt mieleen - ne kolme päivää ennen kuin minun ja Mikon oli tarkoitus vaihtaa armeijan väreihin ja Petran ja Riikan ilmoittautua lotiksi. Me päätimme lähteä vielä yhdelle viimeiselle mökkiviikonlopulle, joten haalimme rahat viinipulloihin ja liftasimme kyydin Kotkaan. Suunnitelmissa ei ollut mitään muuta kuin tehdä juuri sitä, mikä tuntui hyvältä.

Elää ja antaa muiden elää - kun vielä pystyimme.

Siitä viikonlopusta on jäänyt mieleen valokuvamaisia hetkiä. Ne välähtelevät mielessäni metsän pimeydessä, täydellisessä kontrastissa kaikelle sille synkkyydelle, joka minut nyt ympäröi. Imen tupakkaa ja keskityn sen hehkuun.

Perjantai-illan aurinko värjäsi punaisen hirsituvan seinät kultaisella hohdollaan ja vihreät kaislat suhisivat ja huojuivat keveän tuulen mukana. Avasimme ensimmäisen pullon viiniä, kun odotimme saunan lämpenemistä.

Petra ja Riikka olivat löytäneet jostain peräkammarin matka-arkusta kaksi inarinsaamelaisten punaista lakkia ja istuivat ne päässä saunamökin rappusilla kuin kaksi mummoa matkalla mustikkaan. Mikko taas oli löytänyt siitä samaisesta arkusta itselleen valkoisen kimaltelevan jumpsuitin, joka nuoli hänen reisiään ja vyötäröään, ja muistutti elävästi sitä asua, jossa Elvis Presley esiintyi Las Vegasissa 1970-luvulla. Mikolla oli omasta takaa pilottilasit ja tumma, paksu tukka, ja vaikutelma oli valmis: kun mies soitti ilmakitaraa Jailhouse Rockin tahtiin, tuntui melkein siltä kuin Elvis itse olisi ilmestynyt mökkipihalle.

Katselin näitä kolmea hassua, rakasta ihmistä, poltin tupakkaa ja join viiniä.

Oli kuin olisimme käyneet historiaa läpi pikakelauksella, koska tulevaisuutemme oli niin epävarma. Kaikki olivat arvanneet, että sotahan siitä syttyisi itänaapurin kanssa, jos Suomi lähtisi mukaan sotilasliittoon - mutta silti se oli tullut yhtenä suurena yllätyksenä kuin jokavuotinen talvi, joka yllättää autoilijat.

Suurin yllätys oli, että sota ei ollutkaan pelkkää kybersotaa vaan todellista: mutaista ja veristä taistelua rintamalla.

Yhtäkkiä huomasin heittäväni hyvästejä kaikille: vanhemmille, kavereille Whatsappissa ja Snapchatissa. Yritin selvittää, mihin minut lähetettäisiin, minne Mikko ja tytöt lähtisivät. Mietin, millä todennäköisyydellä palaisin kotiin.

Vaikka lähtövalmisteluihin oli annettu aikaa, pieni paniikki kasvoi sisälläni koko kesän. Pelko siitä, että en ollut saanut tarpeeksi aikaa. Oli niin paljon, mitä halusin Mikolle sanoa.

Kaikki huipentui - ja päättyi - tuohon viimeiseen viikonloppuun.

Nyt lasken elämäni jäljellä olevia
             päiviä,
                      öitä,
     minuutteja.

Kun monet sotaan valmistautuvat olivat takertuneet kiinni toisiinsa, vannoneet ikuista rakkautta ja varanneet ilta-aikoja maistraatista ehtiäkseen avioon ennen ehkä ikuista eroa, minä ja Mikko päätimme tehdä päinvastoin. Me heitimme pyyhkeet kehään, luovutimme ennen kuin ehdimme edes yrittää.

Sinä viikonloppuna, perjantaiyönä, sinetöimme lupauksemme luopua toisistamme naimalla niin perusteellisesti, että hiestä märät lakanat oli ripustettava aamuaurinkoon kuivumaan.

Mikko oli kaikkea sitä, mitä elämääni halusin, mutta sen jälkeen me emme enää koskeneet toisiimme. Se yö oli meidän tapamme jättää hyvästit toisillemme.

Kauempana jyrähtelevät pommit ja tiputan tupakan käännettyyn maahan. Alan lapioida multaa takaisin kuoppaan.

Kesä tuli ja meni, minä ja Mikko olimme hetken me. Rakastelimme, kunnes hyvästelimme.

Siitä huolimatta en saa sitä miestä mielestäni vaan rukoilen

joka helvetin ilta,

että me saisimme molemmat vielä yhden uuden päivän, vielä yhden mahdollisuuden olla yhdessä.

Kaikesta huolimatta.
« Viimeksi muokattu: 10.12.2020 08:05:43 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 5 228
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #1 : 22.09.2020 22:15:15 »
Onneksi olkoon turnajaisvoitosta! Tämä oli hieno ficlet, ehdottomasti voittonsa ansainnut.

Tunnelma oli juuri sopivan angstinen ja jotenkin painostava, kun muistaa, että päähenkilö seisoo joukkohaudan reunalla ja taustalla paukkuu pommit 😬 Mut onneksi tilanne itsessään on itselle sen verran vieras (ja kaukainen, vaikka tää vähän enteilee yhtä mahdollista tulevaisuutta meille), että ei itse päässyt ahdistumaan. Päähenkilön ja muiden hahmojen kokemukset pystyy kyllä tuntemaan mielessään, koska niissä on kuiteskin niin paljon tuttua. Varsinkin tuon lopun ajatukset, kun päähenkilö niin syvästi toivoo, että kaikesta huolimatta saisi taas olla Mikon kanssa, iskee kyllä vahvasti. Onneks tässä voi itse jäädä elämään siinä ajatuksessa, että ehkä päähenkilön toive jonain päivänä vielä toteutuu.

Tässä oli myös kivasti hienovaraisia viittauksia siihen Pieni tulitikkutyttö -tarinaan, enkä usko niiden tulleen sattumalta. Teksti ei kuitenkaan tuntunut missään vaiheessa kyseisen tarinan erilliseltä sovitukselta vaan ihan omalta kokonaisuudeltaan, mikä oli ehdottomasti hyvä juttu.

Ne kohdat, joissa oli sana pari per rivi ja jokaisen alkukohta vähän muista erillään, oli tyylillisesti kivoja. Erikoinen asetelma sai ne pomppaamaan esiin muun tekstin seasta ja jäämään mieleen. Niissä oli minusta myös jotain runollista, koska mulle tuli heti mieleen jotkin (ikuisuus sitten lukion äikässä) lukemani runot. Mut joo, tykkäsin tästä tekstin ulkonäköön vaikuttavasta valinnasta, koska samalla se vaikutti myös hieman lukukokemukseenkin ^^

Tämä tosiaan toimii hyvin näin yhtenä ficletinäkin, mutta ihan mielenkiintoista kuulla, että tästä olisi voinut tulla pidempikin! Oliko ajatuksenasi, että tämä olisi tällaisenaan yksi ficlet neljästä (niin että tämä olisi mahdollisesti saanut jatkoakin), vai että tämän sisältö olisi periaatteessa jakautunut neljään eri osaan?

"Kylpyhuoneessa on sus, ses ja sas. Ja kylpyhuone."

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 529
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #2 : 17.10.2020 11:05:30 »
Hei Larjus ja suuri kiitos kommentistasi tähän tekstiin (ja onnitteluista)! Kommenttiasi oli kivaa lukea, sillä turnajaisissa vain äänestettiin ja palaute jäi muuten vähän vähäiseksi, joten on mukava kuulla, mikä tekstissä toimii erityisen hyvin :) Aihe on tosiaan ahdistava ja saattaisi tulla iholle, mutta tässä on kuitenkin kyseessä rauhallisempi hetki eikä sotaa kuvailla niin vahvasti, joten dystooppinen tilanne jää siten etäiseksi. Hienoa kuulla, että hahmot ja heidän kokemukset muuttuvat eläviksi omassa mielessä! Ja että onnistuin tuomaan vähän erilaisen lukukokemuksen leikkimällä riviväleillä ja sanoilla :)

Olin ajatellut, että tämä osa toimisi ensimmäisenä ficlettinä neljästä ja että muissa osissa toisin mukaan esimerkiksi tekstissä mainitut siskokset Petran ja Riikan, ja joissa myös sotaa kuvattaisiin enemmän. Mikon ja kertojan tarinaa kerrottaisiin pienemmissä osissa (tässä yksittäisessä ficletissä kerron periaatteessa kaiken kerralla) ja kertoja jatkaisi Mikon kohtalon selvittämistä. Silloin myös Tulitikkutytön idea tulisi esiin hieman eri tavalla (sillä olet aivan oikeassa, olen ottanut vaikutteita Andersenin sadusta ;)), sillä jokaisessa osassa kerrottaisiin jokin uusi muisto Mikon ja kertojan suhteesta, joka muistuisi kertojan mieleen tulitikun raapaisusta, tupakan hehkusta, puolijoukkueteltan kaminan sytytyksestä ja niin edelleen :) Sait nyt pitkän vastauksen kysymykseesi, mutta ehkä tämä avaa ideaa (ja sen mahdollisuuksia) enemmän :D

Mutta siis: kiitos suuresti kommentistasi, se ilahdutti suuresti! :)

between the sea
and the dream of the sea

Starr

  • melodramacryptid
  • ***
  • Viestejä: 352
  • Painajaispoppia!
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #3 : 10.12.2020 01:30:49 »
Kommenttikampanjasta iltaa, suuret pahoitteluni viivästyksestä - tätä fiilistellessä vierähtikin pidempi aika kuin odotin!

Lainaus
Tulitikun vaimea sähähdys tuntuu kaikuvan pimeässä illassa. Liekki muistuttaa minua
            viime kesästä,
                    viimeisestä kesästä,
     vapauden kesästä.

Niin simppelin kauniisti kirjoitettu että kipeää tekee.

Jo alussa kohtalokas tunnelma ja tilanne käyvät vahvasti selville, vaikka yksityiskohdat vielä ovat ääriviivahahmotelmat vain - ja oikeastaan pysyvät sellaisina loppuun asti. Pidin tästä lähestymistavasta kovasti, tämänpituisessa tekstissä se toimi ja oon kovin sucker for hahmofiilistelypainotukselle tarkkojen historia- ja sotastrategiakuvailujen sijaan. Mielestäni toimi myös tosi mielenkiintoisesti ja hyvin tää puhekieltä, kaunista proosakuvailua ja muutamaa suoran runollisesti painotettua pätkää yhdistelevä tyyli.

Erityisen lujaa retkahdin tässä tekstissä siihen miten oot asettanut vastakkain Tulitikkutyttö-sadun kanssa samankaltaisen muisteluelementin, mutta tuonut joulun tilalle kesän maisemat ja heivannut päähenkilön aivan toisella tavalla toivottoman, eskapisminkaipuisen tilanteen keskelle. Ouch, nerokasta.

Oot myös tuonut esille nuorten asiaankuuluvan ääliöilyn ja kevyemmän elämän viimeiset haikeanrailakkaat hetket hirmuisen hyvin. Ihailen kovasti tapaa miten tässä tekstissä tasapainoilet toisaalta tosi spesifien yksityisohtien ripottelun ja toisaalta suurpiirteisen mielikuvituksen varaan jäävän väljemmän kerronnan välillä. Ne täydentää toisiaan mahtavalla tavalla, ja jotenkin välittää hyvin fiiliksen siitä millaista on muistella.

Lainaus
Suurin yllätys oli, että sota ei ollutkaan pelkkää kybersotaa vaan todellista, mutaista ja veristä taistelua rintamalla.

Yhtäkkiä huomasin heittäväni hyvästejä kaikille: vanhemmille, kavereille Whatsappissa ja Snapchatissa. Yritin selvittää, mihin minut lähetettäisiin, minne Mikko ja tytöt lähtisivät. Mietin, millä todennäköisyydellä palaisin kotiin.
Tässä kohtaa rupesin itkemään:" D Sanomattakin selvä siis, että sait mut tempaistua mukaan hahmojen kaamean tilanteen keskelle ihailtavan tehokkaasti. Aaaaaaa. Tää on samaan aikaan niin realistinen tilanne, ja toisaalta sellainen jonka voisi kuvitella tuntuvan epätodelliselta juuri noinkin, yhtäkkiä sen keskelle sysättynä.

Viitteet meiningistä Mikon kanssa on jotenkin tosi katkeransuloisia, ja koko "eivät edes yritä, koska tuho tulossa, ja
huippu onkin samalla hyvästit eikä alku"-meininki kalskahtaa tuskaisen realistiselta romanssinhaamulta. o

Sori, yritän kovasti olla lainaamatta koko tekstiä, mutta tää oli ihan hiton upea lopetus:
Lainaus
Kauempana jyrähtelevät pommit ja tiputan tupakan käännettyyn maahan. Alan lapioida multaa takaisin kuoppaan.

Kesä tuli ja meni, minä ja Mikko olimme hetken me. Rakastelimme, kunnes hyvästelimme.

Siitä huolimatta en saa sitä miestä mielestäni vaan rukoilen

joka helvetin ilta,

että me saisimme molemmat vielä yhden uuden päivän, vielä yhden mahdollisuuden olla yhdessä.

Kaikesta huolimatta.

Tätä oli ilo (toki tekstin sävyn ansiosta melankolinen sellainen, mutta siis lukukokemuksena ehdottomasti voimakas ja positiivinen) lukea, ja jos koskaan innostut tekemään tästä sittenkin neliosaisen ficlet-kokoelman, palaan ehdottomasti mielelläni ja sydän syrjällään kuulemaan lisää siitä miten kävi (tai mitä esim. muiden porukan jäsenten päässä näiden samojen viimeisten vapauden hetkien aikana liikkui?). Mutta oot aivan oikeassa, tää toimi täydellisesti kokonaisuutena myös näin. Kiitos paljon<3
✷✧ Or someone that I used to be      ·   ✧ 
         ⋆ ✧   *Or someone that I will be ⋆ 
                    ✵  ˚ Or someone that I am right now✵ ✦

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 529
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #4 : 03.08.2021 18:31:13 »
Kiitos Starr upeasta kommentista tähän tekstiin ja pahoittelut, että vastaamisessa on kestänyt niin kauan! Olen niin iloinen, että tykkäsit kerronnasta, tyylien yhdistelystä ja ylipäätänsä niistä valinnoista, joita tekstin suhteen tein. Ja että tämä herätti tunteita! Se on minulle aina suuren suuri kohteliaisuus :) Kun luin kommenttiasi, mieleeni nousi jälleen ajatus jatko-osista ja mitä olin tarinaan suunnitellut, mutta olen kyllä edelleen tosi tyytyväinen tähän näin. Kiitos mahtavasta kommentista, se ilahdutti aivan valtavasti niin joulukuussa kuin näin kesän keskellä ♥

between the sea
and the dream of the sea

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 717
  • Not killing people is really hard.
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #5 : 27.08.2021 22:50:53 »
Pyysin Discordissa jotain luettavaa, ja sain tämmöisen! Innostuin toki heti koska dystopia on mun juttu ja muistelisin myös että oon sulta jotain aiemminkin lukenut ja oon tykännyt! Itseasiassa muistan myös tämän tekstin, en koskaan lukenut kovin tarkasti, mutta olin silloin muotoilemassa tekstejä foorumimuotoon ja tuskailin kovasti sen kanssa, miten saan mahdollisimman nätisti tiedostoa vastaavaksi nämä tekstin erikoisemmat muotoilut x) No mutta nytpä olen täällä lukemassa itse tekstin!

Tämä olikin vähän erilaista dystopiaa, muttei lainkaan sen huonompaa kuin muut dystopiat! Itseasiassa pidin tästä kovasti. Olisin ehkä halunnut kuulla enemmän tästä uudesta sodan alaisesta maailmasta, mutta toisaalta pidin myös siitä, että se, mitä on tapahtunut ja miten, on jätetty lukijan mielikuvituksen varaan. Tosin jos päätät tästä dystopiamaailmasta kirjoittaa lisää niin ehdottomasti olen lukemassa!

Teksti soljui mun mielestä eteenpäin tosi kivasti ja oli helppoa lukea, eikä lainkaan kuivaa tai tylsää. Henkilöhahmot vaikutti mielenkiintoisilta ja olisin anytime valmis lukemaan niistä lisää! Mikon ja kertojan suhde vaikuttaa mielenkiintoiselta, haluaisin ehdottomasti kuulla lisää näistä kahdesta ja heidän taustoistaan! Ja nuo erikseen sisennetyt kohdat sekä lopun erilainen kappalejako toivat mielenkiintoista syvyyttä tekstiin, vähän erilaista painotusta tietyille kohdille.

Kiitos, pidin tästä hurjasti! Ja sugared sitten joskus kun luet ja kommentoit tätä, niin kiitos myös sulle linkkaamisesta!
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 108
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #6 : 05.09.2021 09:56:05 »
Tykkäsin tästä kovasti jo silloin, kun lueskelin turnajaistekstejä, mutta olipa näemmä jäänyt kommentoimatta. Tässä on ihana, hiukan unenomainen kesätunnelma, jonka vastakohtana alussa ja lopussa muistaa tummuuden ja sodan, kun päähenkilö tupakoi joukkohaudan reunalla. Lukiessa harhautuu helposti toisen maailmansodan tunnelmiin, kun puhutaan armeijan väreihin vaihtamisesta ja lotaksi ryhtymisestä. Ajatukset kuitenkin palautuvat dystopiaan sitä mukaa, kun uudempaan aikakauteen liittyviä yksityiskohtia tulee tekstissä esiin ja viimeistään Whatsapin ja Snapchatin myötä. Tämä oli myös kiehtova yksityiskohta: Suurin yllätys oli, että sota ei ollutkaan pelkkää kybersotaa vaan todellista: mutaista ja veristä taistelua rintamalla.

Tässä tekstissä on ihanaa kesän lämpöä ja iloa, mutta samalla on sydäntä rusentavaa, miten päähenkilö ja Mikko joutuvat luopumaan toisistaan. Kaipaus kuitenkin säilyy ja kun taustalle kuvittelee pommien jylyn, se koskee entistä enemmän.

Lainaus
Kesä tuli ja meni, minä ja Mikko olimme hetken me. Rakastelimme, kunnes hyvästelimme.
Tämä on niin ihana kohta <3 ja samoin tykkäsin noista muotoilutehosteista, ne kohdat ovat niin kauniita ja tuo kirjoitus- ja muotoilutyyli sopii tähän tunnelmaan todella hyvin.

Kiitos tästä, oli mukavaa palata lukemaan tämä uudestaan :)
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 529
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #7 : 05.09.2021 16:29:14 »
Hazyel, olipa hauskaa, että päädyit lukemaan tätä sugaredin suosittelemana ja että suositus osui kohdalleen! Vaikka pahoittelut siitä, että jouduit tuskastelemaan muotoilujen kanssa silloin turnajaisten aikaan ;D On kyllä totta, että tässä jää niin paljon mielenkiintoista taustaa ja nykyhetken yksityiskohtaa kertomatta, mutta kuten itsekin totesit, tietoa tulee silti riittävästi, että tämän tekstin ja sen kontekstin ymmärtää. Juurikin siksi on kivaa, että tykkäsit tästä ja että voisit lukea lisääkin, se on aina huippukiva kehu! Kiitos, että luit ja kommentoit ♥

Thelina, tässä tosiaan moni asia menee ikään kuin päällekkäin tai limittäin: kesän keveys ja sodan taakka, menneet maailmansodat ja tulevaisuuden sodankäynti, sekä rakkaus ja kaipaus. Se lienee jossain määrin sotaa myös, kuinka kauheus ja kauneus menevät ristiin ja sitä on vaikea käsittää ja hyväksyä. Ilahduin siitä, että Mikon ja päähenkilön suhde herättivät tunteita ja että tykkäsit tuosta kohdasta. Siinä on mielestäni hyvä rytmi ja olin siihen jo tuolloin turnajaisten aikaan tosi tyytyväinen :) Kiitos ihanasta kommentista ♥

between the sea
and the dream of the sea

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Vs: Tulitikkupoika | S | dystopiaficlet
« Vastaus #8 : 21.09.2022 18:49:50 »
Luin tämän aikanaan Turnajaisten vuoksi ja pidin silloin kovasti, ja huh, olipa kyllä outo kokemus lukea tälleen kaksi vuotta myöhemmin uudelleen, kun maailma on keikahtanut ja muuttunut niin perusteellisesti. Tässä tekstissä maalailtu dystopia onkin hiipinyt lähemmäksi, ja se tekee tekstistä uudella tavalla kouriintuntuvan, kun ollaankin jo oikeasti osa sotilasliittoa ja itänaapurin toimet vaikuttavat konkreettisesti arkeenkin. Olikin jännää vertailla muistikuviaan siitä, miltä tämä teksti tuntui kaksi vuotta sitten - kun silloin keskittyi eri tavalla tunteisiin ja Mikkoon ja kertojaan - ja miltä nyt.

Tää on musta kaikessa rujoudessaan kaunis teksti, ja elämänmakuinen. Se, että mukana on WhatsApp ja Snapchat ja muita tuttuja nykyhetken elementtejä tuo tekstin myös liikaa selittelemättä nykyaikaan ja antaa kontekstin, ja sitten toisaalta tuo mökkiympäristö erottaa hetkeksi päähenkilön muusta maailmasta ja sopii hyvin viimeisten onnellisten, huolettomien hetkien näyttämöksi, kun silmukka kiristyy muuten ympärillä. Tässä on lyhyeksi tekstiksi tosi hyvin rakennettu jännite ja paljon draamaa ja rosoja! Toisaalta mietin, että pystyisikö tällaista juuri nyt kirjoittamaankaan, vaan tulisiko aihe liikaa iholle.

Joka tapauksessa tosi vaikuttava teksti, ja avoin loppu jäi suorastaan kirvelemään. Toivottavasti toivo ei valu hukkaan!

//Ai niin ja: pitäiskö tän ikärajan muuten olla K-11, kun tässä naidaan kunnolla ja perusteellisesti, ja ikärajassa S pitäisi pysytellä kesyissä hellyydenosoituksissa? :D
« Viimeksi muokattu: 21.09.2022 18:51:43 kirjoittanut Kaarne »

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart