Rakkauden planeetta k11 Sci-fi

[Abarat]

Otsikko: Rakkauden planeetta
Kirjoittaja: Abarat
Ikäraja: K11
Genre: Havaittavissa sci-fin häivähdyksiä, romantiikkaa sekä viimeisessä osassa ripaus Hurt/Comfort-puolelle. Originaali.
Paritus: Arada ja Øystein
Varoitukset: Teräaseella uhkailua, tekstissä mainitaan kidutus, yleistä kärsimystä.
Tiivistelmä: Arada ja Øystein ovat rakastavaisia ja molemmat ovat vaarassa, koska Arada pakeni kotiplaneetaltaan. Voiko vaaran vielä torjua?
Muuta: Oman pään sisältöä tämä originaali minitarina. Tästä tuli aika kolkko. Mielestäni menee ikärajaan k11, lievillä leveleillä mennään, enkä tarkkaa kuvailua ahdistavista asioista harrasta. Jos joku on eri mieltä ikärajasta, saa huomauttaa! Pointtina planeetta, jonka sijaintia ei saa koskaan kertoa ulkopuolisille. Eikä planeetalta noin vain lähdetä muualle. Vaara uhkaa. Järjetöntä sanoilla leikittelyä. Kokeilin tekstiin synkkää kontrastia. Kaikki tuntuu aluksi hyvältä, vaaraa ei ennakoi, kunnes matto vedetään jalkojen alta. Jatko-osien myötä genre koki muodonmuutoksen! Osia yhteensä 4. Kommentit ilahduttaa aina! Tämän biisin kuuntelu on muuten hyvä lisä itse lukukokemukseen, jos kaipaa musiikkia.  Kuuden kuunkierron verran

SYKSY

Aradan etusormi kulki kevyesti pitkin Øysteinin rohtuneita huulia.
”Mikset kerro mistä olet kotoisin?” Miehen ääni oli lämpöinen ja pehmeää kuin silkki.
”Koska se on kuoleman planeetta. Ainoastaan tuhoa ja hävitystä. Täällä on rakkautta. Minä olin etsimässä rakkautta.” Arada sipaisi mustia hiuksiaan pois kalpeilta kasvoiltaan. Syysillan kynttilät itkivät hämärässä steariinikyyneliä.
”Voisin kirjoittaa matkastasi kirjan”, Øystein pohdiskeli ääneen.
”Jos kestät julmuutta, verta ja kidutusta päivin ja öin.”
”Näetkö yhä painajaisia?” Øystein kysyi ääni huolesta väristen. Mies katseli tarkasti Aradan pihkanvärisiin silmiin.
”Joka yö. Minulle sanottiin, että jos lähden kotiplaneetaltani, minut jäljitetään ja lopulta käy todella huonosti. Planeettamme sijainti on salainen”. Aradan silmistä alkoi valua kyyneliä pitkin kasvoja. Øystein ei kestänyt katsella rakkaansa tuskaa ja syleili naista. Kirjailija hengitti naisen ihon tuoksua; santelisaippuan tuoksua. Arada puolestaan aisti kirjailijan epäsiistin leijonanharjan tervashampoon tuoksun.
”Kuka niin sanoi, rakas?”  Øystein vaati tietää tiukalla äänellä.
”Koko Galaksiyhtymä. Etenkin ex-mieheni Valhja.”
Øystein ei hätkähtänyt tietoa.
”Suojelen sinua”, hän kuiskasi pehmeällä äänellä.
”Heille sinä et mahda mitään”, Arada totesi sydän surua täynnä. Arada kumartui puhaltamaan kynttilät sammuksiin.

TALVI

Valhja, Aradan kotiplaneetan miehistä maineeltaan julmin, kuiskaili yhä vaikutusvaltaisesti naisen pään sisällä yön tummien tuntien aikaan. Pääsisikö hän koskaan vapaaksi? Valhjalla oli keinonsa. Hän kidutti jokaista, joka oli häntä vastaan sanoin tai teoin. Arada pelkäsi Øysteinin puolesta. Arada joutui myös olemaan yhä enemmän ja enemmän omissa oloissaan isossa talossa, koska mies kirjoitti kuumeisesti työn alla olevaa kirjaansa työhuoneessaan. Arada oli yksinäinen ja talven pimeys satutti jotain hänen sisimmässään. Unissaan nainen neuvotteli entisen miehensä kanssa. Eräässä erityisen todentuntuisessa unessa Arada vannoi, ettei kertoisi planeetan sijaintia koskaan kenellekään, hän jäisi pysyvästi loppuiäkseen Maahan ja pitäisi aisoissa Øysteinin uteliaan kirjailijamielen. Asia olisi niin loppuunkäsitelty. Valhja antaisi näillä ehdoilla Aradan aloittaa uuden elämänsä, mutta silti mies kotiplaneetalta kummitteli hänen päänsä sisällä. Ankara ja hyytävän kylmä talvi tuntui loputtomalta ja Øystein oli uppoutunut kirjansa kirjoittamiseen työhuoneessaan. Arada tunsi olonsa yksinäiseksi, ja hän mietti kuinka kauan vielä kestäisi talven pimeyttä.

KEVÄT

”Arada. Mikä mahtaa olla elämän tarkoitus?” Øystein kysyi hajamielisesti sängyllä maaten.
”Rakastaa. Rakastaa palavasti koko sielullaan ja mielellään”. Niin Arada vastasi ja nautti ruusujen tuoksusta, ruusukimpun tuoksusta jonka mies oli hänelle ostanut. Aradan painajaiset olivat poissa. Hän oli herännyt uuteen aamuun uudistuneena. Aurinko paistoi vastapestyjen ikkunoiden läpi ja Arada oli iloinen. Arada ja Øystein suutelivat hetkessä viipyen. Arada tiesi, että mies, hänen rakkaansa, oli saanut kirjan valmiiksi ja että se oli juuri julkaistu kaikelle kansalle. Arada ei ollut vielä lukenut kirjaa, mutta hän oli iloinen siitä, että he molemmat olivat talven aikana avautuneet, jutelleet takkatulen ääressä ja kertoneet paljon aiemmasta elämästään. 

Øystein hymyili tyytyväisenä itsekseen. Uunituore kirja pohjautui tositapahtumiin. Kirjan nimi oli Valovoimainen nainen tähtien takaa. Äkkiä vihlovan kimeä ovikellon ääni keskeytti miehen lemmekkäät suunnitelmat Aradan varalle. ”Se on varmaan Vegard. Onpa hän aikaisessa”, hän totesi, sillä mies odotti ystäväänsä, joka arvatenkin lyttäisi kirjan liian romanttisena ja faktojen puolesta yksityiskohtaisena. Ilo sisällään läikehtien Øystein kiirehti ovelle ja avasi sen innokkaana. Ovella seisoi hänelle täysin vieras mustiin pukeutunut mies, jolla oli terävä ja kirkas katse sekä kolkko hymynpuolikas huulillaan.
”Kirjailija Øystein Larsen, oletan?” Ääni jäähileitä ja uhkaa tihkuen Valhja astui sisään.

[Hopearausku]

... Huhhuh. Tämä oli kaikessa lyhyydessäänkin sellainen tunteiden vuoristorata, että ihan huimaa Tavoittelemasi synkkä kontrasti on upeasti toteutettu, tuo "kaikki tuntuu hyvältä, kunnes matto vedetään jalkojen alta" kuvaili tätä hyvin lukukokemuksena. Juoni todellakin tempaisi mukanaan! Mielelläni olisin lukenut pidemmällekin, mutta toisaalta avoin loppu on myös todella kiva, kun pääsee itse kehittelemään kaikenlaisia loppuskenaarioita mielessään.

Luomasi maailma on kiinnostava. En tiedä, aiotko tulevaisuudessa viedä tätä vielä eteenpäin ja kirjoittaa lisääkin tähän maailmaan sijoittuvia kertomuksia, mutta jos olet, niin mielelläni kuulisin lisää Aradan kotiplaneetasta! Miksi planeetan asukkaat haluavat niin vahvasti salata olemassaolonsa ja mennä jopa kidutukseen asti estääkseen ihmisiä pakenemasta? Myös Aradan ja Valhjan menneisyys vaikuttaa varsin herkulliselle, onko kyseessä "vain" väkivaltainen parisuhde vai onko taustalla jotain vielä syvempää?

Kiitos tästä lukukokemuksesta!! Jännittävää oli tosiaan

[Abarat]

Hopearausku, kiitos mainiosta kommentista tarinaani kohtaan! Olit ensimmäinen ihana kommentoija! Sun mielipide piristi mieltäni kummasti. Hauska tietää, että sait ideasta ja tunnelmasta kiinni! Tää on vähän tällainen "tunnehyökypala" tietyllä tavalla. Aradan kotiplaneetasta riittää kerrottavaa. Kommenttisi kannustaa mua kovasti. Halusin todella kokeilla avointa loppua, ja se tosiaan antaa jokaiselle lukijalle aikaa ajatella. Mukava kuulla, että juoni tempaisi mukaansa! Onnistuin sitten jossain määrin.

Kirjoittaessani halusin jotain synkkää pohjavirtausta, mutta tarinan pääparin rakkauden ehdoilla. Taustalla muhii vielä niin paljon kertomisen arvoista, että jatko sai jo siivet selkäänsä. Kirjoitin jatko-osat ja voisin joku päivä jatkoa julkaista tänne!

[Abarat]

A/N: Vihdoinkin uskalsin (ja muistin) julkaista jatkoa tarinalleni! Kaikki kommentit otan ilolla vastaan!

1.

Arada kalpeni ja henkäisi pelästyneenä nähdessään tulijan, oikeammin tunkeutujan. Valhja tarkasteli häntä päästä varpaisiin ilkeällä katseellaan. Arada otti tukea eteisaulan seinästä, eikä voinut uskoa silmiään.
”Anteeksi, mutta kuka sinä olet?” Arada kuuli Øysteinin kysyvän hämmentyneenä ja miehet silmäilivät toisiaan.
”Niin. Arada-kultaseni, kerrotko tälle kapiselle koiralle kuka minä olen”, Valhja totesi kylmän valppaalla äänellä, kuin saaliillaan leikkien.
”Hän on entinen mieheni Valhja. Onnistuit löytämään minut, mutta takaisin en tule!” Arada kimmastui löytäessään taas äänensä.
”Kynäilijä, näytä minulle kirjasi, niin saat hengittää keuhkoillasi hetken pidempään”, Valhja komensi ja tuuppasi miestä kohti olohuonetta.
”Röyhkeää! Mitä sinä haluat, Valhja?” Arada huusi epätoivoisena.
”Kultaseni, me olimme yhteydessä, etkö pikku päälläsi muista? Me olimme uniyhteydessä ja rikoit kauniin lupauksesi. Siitä minä tulen hyvin, hyvin vihaiseksi. Ja sinähän tiedät mitä tapahtuu, kun olen vihainen?” Valhjan ääni oli kuin samettiin kääritty puukonterä.
”Uniyhteydessä? Onko teillä sellainenkin yhteys? Arada, minkä lupauksen menit tekemään?” Nyt Aradan rakkaudenkohteen ääni oli hyytävä, miltei loukkaantunut. He kolme seisoivat kuin kuvapatsaat, puolittain olohuoneessa.

”Se kirja…?” Valhja tivasi rikkoessaan hiljaisuuden vaativalla äänellään. Øystein selvästi aisti vaaran, sillä alistuneesti hän marssi työhuonettaan kohti ja palasi yhtä nopeasti sinikantinen kookas kirja käsissään. Mies heitti kirjan tunkeilijaa kohti, kuin toivoen että se osuisi miestä otsaan. Valhja nappasi kirjan vaivattomasti ja alkoi selailla sitä teennäisen kiinnostuneena. Välillä hän naurahteli huvittuneena. Sitten nauru loppui ja Arada vajosi sohvalle istumaan, pää käsiensä varassa. ”Niin hempeää ja...liikuttavaa? Ovatko kaikki Maan miehet yhtä imeliä? Suorastaan aivottomia ja heikkoja”, Valhja arvosteli tyynellä äänellä ja viskasi kirjan sohvalle.
”Siinä on koordinaatit”, mies tokaisi tylysti ja vilkaisi olohuonetta kuin etsien jotakin.
”Tietenkin siinä on koordinaatit! Kansan täytyy saada tietää! Minä olen hitto soikoon kirjailija!”  Øystein kivahti ja vilkuili Aradaa.
”Toki. Jos niin haluat. Lemmikkisi on nyt pulassa, suorastaan kuoleman kuilussa. Øystein Larsen, käytit tietolähdettäsi hyväksesi ja ammensit sen kuiviin. Mitä jää jäljelle? Hän kuuluu minulle!” Valhja aloitti tyynesti mutta lopetti puheenvuoronsa huutoon. Arada vavahti hiljaa.

”Haluatteko kahvia? Minulle maistuisi”, Øystein ehdotti epätoivoisena, tietoisena siitä, että Vegard saattaisi tulla hetkellä millä hyvänsä.
”Kahvia? En tiedä mitä kahvi tarkalleen on, mutta sinulta en halua mitään muuta kuin henkesi!” Valhja huusi kimmastuneena kunnes jäi kävelemään levottomasti ympyrää olohuonetta pitkin.
”Minulla on jotain sinulle, kultaseni. Päätin omavaltaisesti ottaa jotain mukaani.”
Arada kohotti katseensa epäilevästi.
”Mitä?” Arada kuiskasi hiljaa ja väisti sitten Valhjan katsetta. Valhja seisoi liikkumatta kunnes vihelsi kovaäänisesti. Etuovi kävi ja joku astui sisään.