Diamond: Joo, kiitos taas kommentista. Nämä pari lukua on ollut tälläsiä tylsiä "selitetään toisillemme mitä tapahtuu" lukuja.. toivottavasiti pääse kirjoittamaan jotain muuta jo ensi lukuun XD
Reptile: Kiitosta vaan
..katsotaan miten aavikolla sitten käy XD
oneena: Kiits. ^^ Joo Zeldat on mulle kans tärkeitä
OSA 9Aamu alkoi jo sarastaa ja eilispäivänä riehunut myrsky tuntui olevan jo kaukana. Pitkästä aikaa Hyrulen yllä ei leijaillut raskaita pilviä tai tuullut navakasti. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään Death Mountainin takaa, saaden Hyrulen valtavan niityn kimaltelemaan. Kaikki valtakunnan asukkaat tuntuivat olevan vielä unessa, vain muutama eläin haisteli ulkona tuoretta ilmaa. Kaukainen pöllön huhuilu sekoittui niityllä ravaavan hevosen kavioiden kopseeseen. Vaikka aamu oli muutoin rauhallinen, tuntui hevosella ratsastavalla kaksikolla olevan kiire. Edessä istui tuttuun vihreään tunikaan pukeutunut Link, joka kannusti hevostaan, Eponaa, yhä hurjempaan laukkaan. Hänen takanaan istui vaaleahiuksinen Zelda, jonka pitkä mekko ja hiukset hulmusivat tuulessa, tytön pitäessä tiukasti edellään istuvasta miehestä.
Link olisi halunnut lähteä matkaan jo edellispäivänä, saadakseen Sheikin mahdollisimman pian entiselleen. Mutta Prinsessa oli sotkenut Sankarin suunnitelmat vätystelemällä pakkaamisensa kanssa. Hän oli välttämättä halunnut silittää kaikki mukaanottamansa vaatteet. Lisäksi Zeldalla oli kulunut kaksi tuntia valita violetin ja, Linkin mielestä, violetin mekon väliltä. Sankarista mekot olivat näyttäneet täysin identtisiltä, eivätkä niiden värit näyttäneet eroavan piiruakaan. Huomauttaessaan tästä Prinsessalle, Link oli saanut vastaukseksi kahden tunnin saarnan siitä miten mekot olivat aivan erinäköisiä. Puhuttelun jälkeen Sankari oli tuntenut olonsa perin heikoksi ja tietämättömäksi. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan että noin monella pienellä yksityiskohdalla oli väliä. Link oli luvannut itselleen, sen olleen viimeinen kerta kun hän sotkeutui tyttöjen juttuihin. Siinä Zeldan touhuja katsellessaan, Sankarin silmäluomet olivat alkaneet painua kiinni huomaamattaan hän olikin nukahtanut lämpimään nojatuoliin. Link oli ehtinyt nukkua muutaman hyvän tunnin, ennen kuin Zelda oli tullut tökkimään hänet hereille, ilmoittaen olevansa valmis lähtöön. Link oli unissaan prosessoinut sanoja muutaman sekunnin, ennen ylös pomppaamistaan ja Zeldan vetämistä mukaansa.
Nyt he ratsastivat pitkin Hyrulen niittyjä, auringon luodessa säteitään matkalaisten selkään. Zelda ei ollut halunnut ottaa omaa hevostaan, vaan oli sanonut matkustavansa paljon mieluummin Eponalla, Linkin seurassa. Prinsessa oli koettanut näyttää mahdollisimman viattomalta ja rehelliseltä, mutta Link oli helposti nähnyt tämän esityksen läpi. Hän oli kuitenkin pitänyt suunsa kiinni, sallien Prinsessan kivuta Eponalle istumaan hänen taakseen. Sankari oli rykäissyt varoittavasti, kun Prinsessa oli kietonut kätensä Linkin vyötärön ympärille, mutta oli saanut vastaukseksi vain tukahdetun hihityksen. Link ei ollut asiasta viitsinyt enempää valittaa, sillä aikojen kuluessa hän oli oppinut olemaan kinastelematta Prinsessan kanssa. Sankari ei pystynyt muistamaan kertaa, jolloin hän olisi voittanut heidän välisensä kinan. Lisäksi, jos hän nyt antaisi Prinsessalle periksi, Sankari voisi saada illemmalla suostuteltua Zeldan muuttamaan muotoaan Sheikiksi. He olivat sopineet matkustavansa aina päivisin, leiriytyen sitten öiksi. Link olisi halunnut matkustaa myös öisin, mutta, mutta matkan naisilla, Zeldalla ja Eponalla, ei ollut voimia siihen. Sankari oli laskenut heidän ehtivän aavikon reunaan, ennen kuin yö ottaisi Hyrulen valtakunnan valtaansa.
Illan ollessa jo pitkällä, Link kuuli kuinka Zelda alkoi haukotella hänen takanaan. Myös Eponan vauhti oli päivänmittaan alkanut hiipumaan. Alkoi siis olla aika leiriytyä. He eivät vielä olleet aivan Hyrulen niityn reunalla, Epona oli kulkenut hitaammin, kun sillä oli kaksi ihmistä selässään. Sankari ohjasi hevosensa suuren puun alle pysäyttäen sen sitten siihen. Hän hyppäsi pois eläimen selästä alkaen purkaa laukuistaan sopivia leirivarusteita. Link oli jo hyvän aikaa ehtinyt tonkia reppuaan, kun hän kuuli vaativaa rykimistä selkänsä takaa.
”Hei Zelda, ala tulla auttamaan!” Link huudahti huomatessaan jälleen Prinsessan, joka yhä istui hevosen selässä, tosin kovin vihaisen näköisenä.
”Auta... minut... alas…!” Zelda suhahti vihaisena.
Link tajusi nopeasti virheensä rynnäten äkkiä Eponan luo. Hän levitti kätensä ja pyysi Zeldaa hyppäämään syliinsä. Prinsessan ilme muuttui hetkessä ja hän pudottautui kepeän näköisesti Sankarin käsiin. Link oli sataprosenttisen varma, että Zelda olisi päässyt aivan hyvin alas itsekin.
Viimein, enemmän tai vähemmän Zeldan avulla, Link oli saanut leirinsä pystyyn. Hän oli äärettömän nälkäinen ja halusi pian ahtamaan itseensä nuotiolla paistettuja herkkuja. Zelda oli jo käyttänyt taikuuttaan ja sytyttänyt pienen tulen, jossa tirisi muutama herkullisen näköinen makkara. Link haisteli hyväntuoksuista ilmaa huokaisten onnellisena. Hän levitti makuupussinsa maahan, kierähtäen mahalleen sen päälle. Zelda istui hieman kauempana katsellen Sankaria hiljaa.
”Kuule Zelda…eikö olisi turvallisempaa jos muuttuisit Sheikiksi yön ajaksi? Sitten olisi kaksi miestä pitämässä vahtia…” Link kysyi aivan kuin ohimennen, tuijotellen tähtiä. Yö oli liian romanttinen vietettäväksi Prinsessan seurassa. Prinsessa tutkiskeli hetken Sankarin kaipauksesta värjäytyneitä kasvoja, ennen kuin vaivautui vastaamaan.
”Ai turvallisempaa, kelle? Miten pitkällä te kaksi muuten edes olette?”
Link käänsi nopeasti päänsä takaisin Zeldaan kuullessaan tämän riidanhaluisen äänensävyn.
”Älä nyt taas aloi---”
”Vai en aloita! Luuletko että minusta on mukavaa ajatella mitä te kaksi aina teette kahdestaan?! Pelkkä ajatuskin sinusta ja alter egostani, harrastamassa jotain peppuseksin kaltaista toimintaa, luoja…! Tajuatko miltä minusta mahtaa tuntua?” Zelda huusi ja huitoi käsillään naama punottaen.
Link tuijotti silmät pyöreinä Prinsessaa uskomatta, mitä oli juuri kuullut.
”Zelda, sanoitko sinä juuri pep—”
”Äh, älä nyt tartu siihen! Sanoin vain miten asia on!” Zelda kiirehti keskeyttämään Linkin, ennen kuin tämä ehti kysymyksensä loppuun. Molemmat olivat hetken hiljaa. Zelda hengitti yhä kiivaasti, ja tyttö tunsi kasvojaan edelleen polttelevan; jos hän vain olisi käyttänyt moista kieltä linnassa, siitä ei olisi hyvä seurannut. Link puolestaan istui paikallaan nieleskellen Zeldan sanoja. Hän ei ollut uskonut Prinsessalla olevan tuollainen mielikuvitus.
”…”
”Niin? Aiotko pyytää anteeksi?” Zelda tuhahti, tosin nyt jo vähän leppyneenä, nähdessään Linkin olevan aikeissa sanoa jotain. Link empi hetken sanojaan, ennen kuin kysyi Prinsessalta: ”…Haluaako Sheik sitä … tiedäthän, sitä pep—”
”Link, olet uskomaton! Mistä hemmetistä minä tiedän, kysy häneltä!” Zelda huudahti tyrmistyessään jälleen Linkin aivotoiminnasta. Joskus Prinsessa tuli miettineeksi, oliko Link varmasti oikea mies tähän hommaan.
Link ei ehtinyt väittää vastaan tai rauhoitella Zeldaa, kun tämä oli jo suutuksissaan hävinnyt savupilveen. Sankarin sydän sykähti muutaman ylimääräisen tahdin, kun hän alkoi erottaa savun keskeltä nousevan hahmon. Jos Link ei olisi niin paljon pelännyt Sheikin saavan Prinsessan rintoja, hän olisi mieluusti juossut miehen luo ja kellistänyt tämän maahan. Mutta kuten Impa oli häntä varoittanut, ei liiallinen toiminta olisi mitenkään hyväksi. Niinpä Link tyytyi mieluummin katselemaan Soturia, kuin ryntäämään tämän syliin palauttaen samalla Zeldan takaisin. Sankari katsoi lumoutuneena sivusta, kun savun hälvetessä Sheik seisoi hämmentyneen oloisena hänen edessään. Soturi ei aluksi huomannut Linkiä, joka koetti parhaansa mukaan olla huokailematta liikaa ihatustuksissaan. Sheik otti varovaisen askeleen taaksepäin antaen katseensa kiertää ympäri Linkin pysyttämää leiriä. Viimein hän huomasi maakuupussin päällä virnuilevan Sankarin.
”Mitä tapahtui?” Sheik töksäytti epäuskoisena.
Hänen viimeinen muistikuvansa oli silmien sulkeminen, silloin kun Link oli ollut aivan liian lähellä. Pelkkä muisto sitä sai palan juuttumaan Sheikin kurkkuun ja hengityksen kiihtymään. Soturi tunsi kasvojensa polttelevan edellisen tapahtuman muistosta, ja hän lausui äänettömän kiitoksen siitä, että oli tarpeeksi pimeää.
”Eipä tässä mitään.. ” Sankari vastasi, kiinnittäen Sheikin huomion takaisin itseensä. ”Paitsi, että Zelda tärveli kauan odottamani hetken, ja nyt ollaan matkalla palauttamaan sinua ennalleen. Ja olisitte tietysti voineet kertoa pikku pelistänne aikaisemminkin…” Link jatkoi virnistäen.
Kuullessaan vastauksen, Soturi kompuroi kauhuissaan taaksepäin. Oliko Prinsessa mennyt muuttumaan häneksi Linkin edessä? Paljastanut hänen salaisuutensa. Paljastanut, ettei Sheik ollutkaan oikea. Soturi tunsi alkavansa voida pahoin. Hän otti muutaman askeleen, lysähtäen sitten puun juurelle istumaan. Hän ei voisi enää katsoa Linkiä silmiin. Nyt kun tämä tiesi, ettei Sheik ollut muuta kuin vaivainen Zeldan taikatemppu, kaikki olisi menetetty. Soturi hautasi kasvonsa käsiin, antaen hartioidensa lysähtää alas. Nähdessään Soturin oudon käytöksen, Link huolestui. ”Sheik? Onko joku hätänä?” Sankari kysyi huolestuneena, kontaten puunjuurella istuvan Soturin luo.
”Hätänä?!” Sheik kivahti kun Link kosketti kevyesti kädellään Soturin olkapäätä. ”Sinä kysyt onko jokin hätänä! Tietysti on, olet juuri saanut selville minun olevan Prinsessan valeasu ja minä puolestani olen pettänyt Zeldan luottamuksen.” Sheik jatkoi tunteidensa purkamista, vetäytyen samalla kauemmas Linkistä. Hän halusi kauas kaikista. Link ei kuitenkaan luovuttanut, vaan otti kasvoilleen pirteän ilmeen.
”Höh, eihän tässä nyt mikään hätä ole, etkä sinä mitään luottamusta ole pettänyt!” Sankari sanoi iloisesti, ryömien taas lähemmäksi masentuneen näköistä Soturia. Sheik ei sanonut mitään, veti vain kasvonsa kääreiden peittoon ja toivoi ettei Link katsoisi häntä. Sankari ei pakottanut Soturia puhumaan hänen kanssaan. Link tyytyi istumaan Sheikin eteen, katsellen tätä hymy huulillaan. Sheik oli niin komea, että Link tunsi kuolevansa siihen paikkaan. Nyt kun asiat olivat selvät, hän voisi rauhassa katsella Soturia, ilman kiinnijäämisen pelkoa. Että ne hiukset pystyivätkin näyttämään noin vastustamattomille…
Sheik huomasi Linkin tuijotuksen, ja koetti parhaansa mukaan olla välittämättä siitä. Pian tilanne kävi kuitenkin liian ahdistavaksi nuorelle Soturimiehelle.
”Mitä minä edes teen täällä?” Hän kysyi tuhahtaen, toivoen sillä saavansa Linkin katseen käännettyä muualle. Temppu toimikin, sillä Link kellahti selällään viileään nurmikkoon, silmäillen samalla tähtiä taivaalta.
”Zelda ilmeisesti suuttui minulle, taas kerran, ja päätti vaihtaa maisemaa, mikä oli siis erittäin hyvä juttu. Ei tietenkään sillä, että Prinsessan seura olisi ollut epämiellyttävää, mutta kyllä tykkään sinun seurastasi enemmän.” Link virnisti, vinkaten samalla silmää Sheikille, joka punastui tahtomattaan.
”Niin, mutta mitä minä,
mitä me, teemme täällä?” Sheik kysyi tuijotellen kiinnostuneena vieressään kasvavaa kukkaa.
”Ai, sitä sinä kysyit.” Link vastasi, kokiessaan valaistumisen hetken. ”Ollaan menossa jonkun vanhan patun luo hankkimaan sinulle oma kroppa. Mikä on myös erittäin hyvä juttu, sillä tykkään paljon enemmän sinun kropastasi kuin Zeldan…” Sankari naurahti iloisesti, kääntäen katseensa jälleen taivaalle.
Sheik punastui jälleen, Sankari ei todellakaan ollut niin puhtoinen mitä antoi itsestään olettaa. Rivon kommentin lisäksi, Sankari oli kuitenkin sanonut myös jotain erittäin mielenkiintoista. Jotain siitä, että heidän matkansa päämäärä oli hankkia Sheikille oma vartalo. Vaikka Soturi oli saanut kovin vähän informaatiota asiasta, hän kuitenkin tiesi sen tarkoittavan, että jollain keinolla hänet tultaisiin päästämään pois Zeldan kehosta. Heidät erotettaisiin! Ja hän saisi oman vartalon, ilman että joku olisi määräämässä milloin Sheik saisi elää ja milloin ei.
”Mutta…” Link jatkoi täysin tietämättömänä toverinsa mietteistä. ”…asiassa on se huono puoli, ettei voida tehdä mitään, ellet halua Prinsessan puskureita itsellesi.”
”Link, varo vähän mitä puhut prinsessasta!” Sheik huudahti kauhuissaan toisen sanoista. Link vain virnisti ilkikurisesti.
”Puhuin vain totta. Kuitenkin on erittäin mukavaa että päätit liittyä seuraan, yö olisikin ollut turhan kaunis yksin vietettäväksi…” Sankari jatkoi kävellen samalla Soturin luo, joka näytti vieläkin olevan hieman pyörällä päästään.
”Ja sitten kun olet saanut kehosi takaisin, voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin.” Link hymyilin salaperäisesti istahtaen Soturin viereen. Sheik käänsi nolostuneena katseensa maahan, hän ei mielellään olisi muistellut edellisiä tapahtumia. Ei sillä etteikö hän olisi pitänyt niistä, Sheikin käytös oli vain ollut kovin epäsoturimaista hänen omasta mielestään. Eikä sellainen sopinut hänen luonteeseensa muutenkaan, Sheikahien oli tarkoitus elää varjoissa, yksin.
”Missä se mies asuu? Se kenen luo olemme menossa?” Sheik kysyi koettaen saada Linkin vaihtamaan puheenaihetta. Sankari oli taas alkanut lähentyä häntä aivan liian paljon, mikä ei tehnyt ollenkaan hyvää Soturin sydämelle, joka hakkasi kuin mielipuoli rinnassa. Link pysäytti etenemisensä näyttäen miettivän asiaa tovin. Viimein hänen kasvonsa kirkastuivat, kuin muisto reitistä palasi Sankarin mieleen.
”Ei paha. Yksi ärsyttävä aavikko, vastenmielinen valtio ja vuoristo. Pari päivää vain, jos pidetään kiirettä… Ei tässä kohta enää jaksa odotella.”
”Vai ei paha?
Pari päivää?!” Sheik huudahti kaatuessaan selälleen viileään maahan. Tämä oli täysin hänen vikansa. Sankari ja Prinsessa olivat joutuneet lähtemään tälle vaaralliselle matkalle ja vieläpä kahdestaan! Jos heille tapahtuisi jotain, Sheik ei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi. Kaikki tämä, vain koska hänelle oli iskenyt hetken heikko hetki! Jos Sheik vain olisi hillinnyt ja estänyt itseään suutelemasta Linkiä (periaatteessa hän ei kyllä ollut suudellut tätä…ainakaan kovin kauaa) hänen ystävänsä ja työnantajansa eivät olisi tässä jamassa.
Link tarttui mietiskelevän näköistä Soturia kädestä. ”Mutta kuitenkin… olen niin onnellinen nyt!” Hän heläytti iloisella äänellä elehtien samalla teatraalisesti. Sheik ei ymmärtänyt. ”Miksi?”
”No kun… sinäkin pidät minusta. Oikea unelmien täyttymys, kirjaimellisesti.” Link selitti pyyhkien onnenkyyneliään silmistään. Sheik kavahti taaksepäin vaivaantuneena. Hänen takiaan… Soturi tunsi häpeän nousevan poskilleen. Hän oli Soturi ja hänellä oli ollut tehtävä, jonka Sheik oli kuitenkin pilannut ajattelemalla tunteitaan.
”Sanoinko minä muka niin missään vaiheessa. Sanoinko pitäväni sinusta erityisessä mielessä?” Sheik sanoi kylmästi astuen puun varjoon. Link näytti putoavan omasta onnenpilvestään takaisin maanpinnalle.
”Mutta sinähän suut—”
”Sanoinko pitäväni sinusta?” Sheik toisti uudestaan, vähät välittäen Sankarin vastaväite yrityksistä. ”Ja mistä tiedät ettei se ollut Prinsessa joka suuteli sinua? Hänhän muuttui omaksi itsekseen samalla, kun me…” Soturi jatkoi lauseensa loppuun. Tässä vaiheessa Link, jonka suupielet olivat valuneet ajan kuluessa yhä alemmiksi, näytti olevan lähes murtumispisteessä.
”Minä…sinä…minä luulin…Sheik.” Link sopersi itku kurkussa, koettaen selvästi pidätellä kyyneliään.
”No sitten sinun on täytynyt luulla väärin. Sitä paitsi, siitä olisi tullut vain ongelmia.” Sheik huokaisi, kääntäen katseensa kylmään tähtitaivaaseen. Link lysähti maahan, vetäen hatun syvemmälle päähänsä.
”Minä en tajua sinua Sheik. Ensin teet toista, ja sitten väität muuta.” Link sanoi katkeralla äänellä, johon oli sekoittunut muutama suolainen kyynel. Sheik huokaisi raskaasti. ”Jos nyt hoidetaan tämä juttu alta pois ystävinä, jotta saadaan Prinsessa turvallisesti takaisin linnaan. Minua ei juurikaan huvita tulla Impan tappamaksi, jos Zeldalle tapahtuu jotain.” Sen sanottuaan Soturi käveli takaisin leiripaikalle, alkaen kaivella Prinsessan repusta syötävää.
Link nousi hitaasti ylös maasta niiskaisten pienesti. Hän ei tajunnut Soturin ajatuksenjuoksua. Ei sitten ollenkaan. Zelda olisi ollut parempi tulkitsemaan toisen mieltä, mutta tyttö ei ollut täällä juuri nyt. Sankari käveli vaitonaisin askelin kauemmas leiristä katsomatta kertaakaan taakseen. Samalla hän nieleskeli satunnaisia kyyneliä, jotka virtasin alas poskia pitkin. Sheik oli ääliö. Siihen tulokseen Link tuli. Soturi laittoi aina tehtävän toisten ihmisten edelle. Zelda olisi Linkin puolesta saanut luoda alter egostaan hieman mukavamman ja inhimillisemmän. Sheik ei ilmeisesti ollut käsittänyt, että vaikka Link olikin Sankari, hänelläkin oli tunteet! Eikä Sankari kestänyt tällaista höykytystä. Link laahusti pienen mäennyppylän päälle, asettuen sitten selälleen nurmikkoon, sulkien sitten silmänsä. Hän joutui sittenkin viettämään tämän kauniin yön yksin. Se jos jokin, sapetti. Link tuhahti ärtyneesti, repien ruohoa irti sormillaan. Jos kerran Sheik halusi pelata tätä ”en välitä sinusta muuna kuin ystävänä” peliä, niin saamansa pitää. Kyllä Linkin osasi moisen pelaamisen taidon. Hän vielä laittaisi Sheikin katumaan sitä, ettei tämä ollut huolinut Linkiä tänä kauniina yönä vierelleen.
-------------------------
A/N: Wooo, tää ei oo suinkaan pysäytetty tai mitään. On vaan ollu huippukiire kirjotusten, koeviikon ja inspispulan kanssa. Mutta NYT kaikki on ratkaistu!
