Nimi: Ympäri korvia, yritä edes osua
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: S
Fandom: Sherlock (BBC)
Päähenkilöt: Sherlock & John (tulkinnanvarainen Sherlock/John)
Tyylilaji: Huumori, draamamainen sekametelisoppa, piilosynkkyys
Vastuuvapaus: Tv-sarja on BBC:n ja Gatissin sekä Moffatin, muun muassa. ACD:lle kiitos kaiken alkupisteestä.
Yhteenveto: Sherlockilla on tylsää, tylsää, tylsää ja John ehdottaa kädenväännöntapaista seurapeliä.
Alkusanat: Katsoin eilen elokuvan nimeltä Sinä päivänä. Sen lisäksi että leffan tarina oli aivan uskomattoman upea, eräässä kohtauksessa pelattiin peliä, jolla oli äärettömän erikoinen nimi ja josta en ollut kuullutkaan aiemmin. Are you there, Moriarty? on pelin nimi ja tämä ficci syntyi ihan vain palosta laittaa Sherlock ja John pelaamaan sitä. Koska kamoon, Moriarty!
Ficci osallistuu Yhtyeen tuotantoon The Rasmuksen kappaleella Small Town, josta rivi lyriikoita ficin alussa.
Ympäri korvia, yritä edes osua
Days when it feels like nothing can turn you on
"VOI LUOJA EN KESTÄ TÄTÄ!"
John taittaa sanomalehden rauhallisesti syliinsä ilman sen suurempaa dramatiikkaa ja siirtyy tarkastelemaan Sherlockia vähääkään häkeltymättä tämän seiniä tärisyttävästä purkauksesta.
"Mitä nyt?" hän kysyy vaikka tietää varsin hyvin. Edellisestä tapauksesta on jo puoli viikkoa. Tarkalleen ottaen neljä päivää, kaksi tuntia ja viisikymmentäkuusi minuuttia sekä kenties joitakin sekunteja. John ei ole aivan varma, sillä Sherlock ei ole informoinut häntä viimeiseen puoleen minuuttiin.
"Tämä hiljaisuus, John!" Sherlock ulvahtaa ja kohottaa käsiään kuin suuremman voiman apua rukoillen. "Se tappaa minut!"
"Hitaasti mutta varmasti", John hymähtää ja rapsuttaa leukaansa.
Sherlock siristää silmiään ja vetää jalkansa koukkuun rintaa vasten niin rivakasti että hänen nojatuolinsa on keikahtaa. "Tämä ei ole leikin asia", Sherlock murisee.
"Ei tietenkään, ei, ei." John pyörittää päätään äärimmäisen myötätuntoisesti.
"Jos Lestrade soittaisi ja tarjoaisi minulle kakkosta, ottaisin rikoksen ratkaistavaksi", Sherlock tuumii, ja siitä John tietää ystävänsä olevan todellakin epätoivoinen.
"Missä kaikki huippurikolliset piileskelevät? Kyllästyikö Moriarty?" Sherlock puhahtaa.
John on huomauttamassa kaiken olevan oikeastaan mallillaan, kun Moriartysta ei ole kuulunut hetkeen yhtään mitään, mutta sitten, aivan yhtäkkiä, hän keksii jotain.
"Moriarty", hän toistaa ja katsoo Sherlockia merkitsevästi, mutta Sherlock tuijottaa tiiviisti matonkulmaa, eikä siten aavistakaan, miten loistavan idean on saanut aikaan. Valonjohdin ja sitä rataa, ehkä John on siinä tehtävässä kuitenkin heistä kahdesta enemmän mies paikallaan.
"Pelataan", hän ehdottaa ja alkaa kääriä sanomalehteä rullalle.
Sherlock päästää liioitellun tuskaisen valituksen. "Ei Cluedoa." Hän nyrpistää nenäänsä ja lisää: "Mistä lähtien olet jälleen ollut suostuvainen pelaamaan sitä kanssani?"
"En mistään lähtien", John naurahtaa ja läpsäyttää kokeeksi itseään reidelle. "Ei Cluedoa enää ikinä."
"Mitä sitten?" Sherlock kysyy, päästää jalkansa putoamaan takaisin lattialle ja nojautuu sitten eteenpäin, lievästi kiinnostuneena.
"Pelataan Moriartya", John tokaisee.
"John", Sherlock sanoo ja äkkiä hän on täydellisen vakava. "Älä vajoa hänen tasolleen. En anna sinun –"
"Ei, Sherlock", John keskeyttää ennen kuin Sherlock ehtii kunnolla aloittaakaan. "En puhu nyt James Moriartysta. Tarkoitan seurapeliä. Oletko siellä, Moriarty? Etkö ole kuullut siitä?"
Sherlock tuijottaa Johnia kuin tämä olisi kasvattanut itselleen pässinsarvet.
"Ai, no, ehkä olet poistanut sen muististasi tai jotain", John sanoo ja kääntää katseensa. "Se on aika suosittu peli. Kuninkaallisetkin ovat pelanneet sitä."
"Mutta… miksi sillä on sellainen nimi?"
John kohauttaa olkiaan. "Kukaan ei tiedä."
"Mitä jos –"
"Ei", John sanoo painokkaasti ja kohtaa Sherlockin katseen. "Me emme lähde selvittämään, kenen Moriartyn mukaan peli on saanut nimensä."
"Mutta –"
"Sillä ei ole mitään väliä!" John puuskahtaa.
Sherlock huokaisee raskaasti, minkä John osaa sulavasti kääntää merkitsemään suunnilleen samaa kuin: Kämppäkaverini on täydellinen idiootti, joka ei ymmärrä suurenmoisen ainutlaatuista ajatusmaailmaani.
"Ei se nimi ainakaan meidän tuntemaltamme Moriartylta tule", John sanoo ja hymyilee yrittäen keventää tunnelmaa. "Ajattele nyt häntä pelaamassa –"
"En tunne sääntöjä", Sherlock töksäyttää.
"Hm?"
"En voi kuvitella häntä pelaamassa sellaista peliä, jonka sääntöjä ja kulkua en tunne."
"Aivan…"
"Eli", Sherlock sanoo ristien kätensä mietteliäästi, "sinun täytyy selittää ne minulle."
"Sinäkö ihan totta välität säännöistä?"
"Luonnollisesti."
"Ah. No, tämä on yhtä yksinkertaista kuin kädenvääntö", John sanoo ja huitaisee kuin miekalla.
Sherlock kohottaa kulmiaan. "Sinä uskot että minä haluan osallistua kädenväännön kaltaiseen peliin? Sinun kanssasi?"
John virnistää. "Häviäisit kädenväännössä minulle kuusi-nolla ja rapiat päälle. Ei siinä olisi mitään hauskaa."
"Ja tässäkö on? Jotain hauskaa?"
John heilauttaa sanomalehtikääröä vastaukseksi.
"Sanomalehti", Sherlock toteaa.
"Sanomalehti", John nyökkää. "Mutta me tarvitsemme niitä kaksi, hetkinen, ja jotain jolla peittää silmät. Sinä voit käyttää kaulaliinaasi, minä tarvitsen… olisikohan rouva Hudsonilla tummaa huivia? Käyn kysymässä. Sanon että tarvitset sitä taustatutkimuksia varten, ei kokeita, tietenkään, puhtaasti hypoteettista."
Sherlock ei ota selvää Johnin hiljaisesta monologista ja tyytyy istumaan paikallaan, kun John hakee eilisen päivän lehden ja kipaisee sen jälkeen alakertaan. Sherlock ei myöskään ymmärrä, miksei John voisi yhtä hyvin kertoa rouva Hudsonille, että tarvitsee huivia peittääkseen silmänsä heidän leikkinsä ajaksi.
Pian John on jo palannut ja pyytää Sherlockia istumaan lattialle häntä vastapäätä. Sherlock nyökkää ja asettuu täsmälleen samanlaiseen risti-istuntaan kuin Johnkin.
"Oletko siellä, Moriartyn tarkoituksena on osua sanomalehdellä vastapelaajaa päähän", John kertoo ja antaa Sherlockille lehdistä toisen.
"Oletko tosissasi?" Sherlock kysyy epäilevästi ja tutkii sanomalehteä kuin se olisi kuollut ruumis. Varovaisesti ja suurella mielenkiinnolla.
"Ja jotta homma ei olisi turhan helppo, molempien pelaajien silmät pitää olla sidotut", John jatkaa ja antaa Sherlockille hänen kaulaliinansa.
"Kertoisitko vielä", Sherlock sanoo hitaasti, "mikä tässä olikaan hauskaa? Tämähän on… brutaalia."
"Kuulostat ihan Mycroftilta", John naurahtaa ja läpsäisee Sherlockia lehdellä polveen.
"Pää kiinni", Sherlock sihahtaa mutta hänen suupielensä nykii.
"Pelaajat yrittävät lyödä toista kumpikin vuorollaan. Lyöjä kysyy 'oletko siellä, Moriarty?' ja vastapelaaja, joka yrittää kaikin tavoin väistää lyöjää osumasta, vastaa 'kyllä' tai 'täällä'. Lyöjän tulee äänen suunnan perusteella päätellä, missä toisen pää on, ja lyödä sitten niin kovaa kuin mahdollista. Vastapuoli voi taktiikastaan riippuen joko liikkua tai pysyä paikoillaan pyrkien aina siihen että lyöjä osuu ohi. Lyöjä voittaa osuessaan, vastapuoli onnistuessaan väistämään", John selittää ja alkaa sitoa rouva Hudsonin kirsikanpunaista huivia silmilleen.
"Älytöntä", Sherlock arvostelee mutta nostaa kaulaliinan silmilleen kaikesta huolimatta. Kuluu hetki. Toinenkin.
"Tarvitsetko kiristysapua?" John kysyy kurkistaessaan huivin alta. Hän hilautuu lähemmäs ja Sherlockin vastaväitteistä piittaamatta kiepauttaa ja kiristää kaulaliinan tiukasti Sherlockin silmien peitoksi. Sen jälkeen hän peruuttaa takaisin paikalleen ja etsii Sherlockin käden omaansa. Heidän vasemmat kätensä ovat kättelyotteessa, kyynärpäät lähes suorina. Sherlock haparoi sanomalehteä vapaaseen käteensä ja laskeskelee, kuinka suuren edun hän tulee saamaan siitä tosiseikasta, että John on vasenkätinen. Hyöty ei ole mainitsemisenarvoinen.
"Kumpi aloittaa?" John kysyy ja parantaa otettaan Sherlockin kädestä.
"Sinä", Sherlock vastaa automaattisesti.
"Selvä", John sanoo ja Sherlock kuulee, kuinka tämä nuolaisee huuliaan. "Oletko siellä… Moriarty?"
Nimi saa aikaan terävän sähköiskun Sherlockin selkärangassa ja hänen kätensä hikoaa, peliä, peliä, pelkkää peliä, keskity! Älä. Ainakaan. Pelkää.
"Täällä", Sherlock vastaa ja koettaa heilauttaa päätään oikealle. John läimäyttää häntä suoraan vasemmalle korvalle. Sherlock parahtaa.
"Yritätkö tehdä minusta puolikuuron!" hän ulvahtaa, irrottaa kätensä Johnin kädestä ja repii kaulaliinan pois silmiltään.
John näyttää vain hivenen hämilliseltä pudottaessaan huivin kaulalleen. "Tarkoitus on lyödä niin kovaa kuin pystyy."
"Mitä päämäärää sellainen tarkoitus oikein palvelee!" Sherlock räyhää ja pitelee korvaansa.
"Sinulla on herkät korvat", John toteaa ja tulee lähemmäksi aikomuksenaan tarkistaa, että Sherlock on kunnossa, ettei tärykalvo ole puhjennut tai mitään muutakaan, mutta Sherlock perääntyy kasvot palaen.
"Olen ihan kunnossa", hän vakuuttaa koppavasti. "Minun vuoroni, otaksun."
John katsoo häntä silmissään ääneen lausumaton haaste ja peittää silmänsä jälleen. He ottavat toisiaan kädestä. Sherlock puristaa lujempaa kuin olisi tarvetta. John ei välitä. John odottaa. Aivan hiljaa.
Sherlock henkäisee syvään ja kysyy: "Oletko siellä, Moriarty?"
"Kyllä", kuuluu vastaus ja Sherlock lyö. Osuukin. John ei kuitenkaan päästä suustaan muuta kuin vaimean ähkäisyn, älähdyksestä ei ole tietoakaan.
"Tilanne on tasan", John ilmoittaa. "Oletko siellä, Mo-"
"Tämä on naurettavaa!" Sherlock ärähtää. "Sinä istut siinä, totta kai minä osun! Tiedän täsmälleen missä olet. Sinä tiedät täsmälleen missä minä olen. Mikään päänliike ei muuta sitä, ja suuremman väistöliikkeen tuntee vaivatta, koska olemme käsi kädessä."
"Voimme kokeilla muuttaa peliasentoa hieman", John ehdottaa yllättävän hiljaa. "Mennään makuulle."
Sherlock joutuu toistamaan Johnin sanat päässään kahdesti ja silti hän osaa yhdistää niiden sävyn vain keskusteluun Angelon ravintolassa ja kysymykseen poikaystävästä. Hän on siis syystäkin hämmentynyt. "John, minä… sinä –"
"Pärjäämmekö lattialla?" John kysyy suorasukaiseen tyyliinsä eikä Sherlock saa ajatuksiaan koottua. "Jos siirretään pöytä pois tieltä, mahdumme molemmat matolle. Se on parempi kuin pelkkä kova lattia."
"Mitä sinä aiot?" Sherlock kysyy silmät yhä sidottuna ja kuulostaa lähes hätääntyneeltä.
John nousee ylös ja vastaa: "Sinä kritisoit että istualtaan osuma on aina varma. Vatsallaan maaten on helpompi väistää ja lyöminen vaikeutuu."
"Ah."
"Vai oletko eri mieltä?"
"En. En lainkaan." Sherlock nostaa kaulaliinan otsalle ja nousee jaloilleen. John ei kommentoi hänen poskiensa syvää punaa.
"Hyvä. Tule tänne niin saadaan siirrettyä pöytä kauemmas."
He siirtävät sohvapöydän ja John laskeutuu vatsalleen. Hän ojentaa kättään kokeilevasti ja alkaa nauraa. "Tunnen itseni laiskaksi valaaksi", hän hengähtää ja painaa kasvonsa vasten mattoa. "Toivon todella, ettei täällä ole myrkkytahroja", kuuluu vaimea jatko ja silloin Sherlock hekottaa myös.
"Olen aivan liian vanha tähän", John tunnustaa nostaessaan päänsä uudelleen.
"Et ole", Sherlock sanoo ja mätkäisee kevyesti Johnia olkapäähän. "Olet liian vanha vasta sitten kun minä sanon."
"Käy sekin", John hymyilee ja Sherlock pudottautuu hänen eteensä. John peittää heidän silmänsä ja Sherlock tuntee tämän hengityksen vasten kasvojaan. John tarttuu hänen vasempaan käteensä ja vetäytyy kauemmas, valmistautuu. Sherlock punnitsee, kumpaan suuntaan kierähtäisi. Oikeaan, vasempaan, reilusti oikeaan, kevyesti vasempaan, ei, kyllä, John ei ehdi reagoida, ei tule osumaan.
"Valmis?" John varmistaa ja Sherlock puristaa hänen kättään myöntymisen merkiksi. "Oletko siellä, Moriarty?"
"Kyllä", Sherlock vastaa ja kiepsauttaa itsensä kohti ovea. John osuu silti, päälaelle ja kovaa, vaan ei niin kovaa kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta osuu.
Sherlock kiroaa.
"Sotilaan tarkkuus", John muistuttaa.
"Entisen sotilaan. Osuit vain vaivoin", Sherlock ähisee ja kierähtää takaisin. "Mutta vaatimattomuus pukee sinua."
"Oho, sarkasmia!"
"Loistava havainto."
"Opinkin parhaalta", John lausahtaa ja on tönäisevinään Sherlockin olkaa, mutta osuu ohi. "Tuota ei lasketa."
"Kohteliaisuutta vai sitä auttamatonta kömmähdystä että huitaisit ilmaa?" Sherlock tiedustelee asiallisesti.
"Iloitse vielä kun voit."
"Oletko siellä, Moriarty?"
"Täällä."
Sherlock vetää kädellään Johnia lähemmäs ja läiskäyttää sanomalehdellä. Osuu rintakehään.
"Sydämeni, oih, sydämeni!" John huudahtaa.
"Poltan sydämesi", Sherlock vitsailee vaikka aihe on vakava ja ehdottoman sopimaton, mutta John nauraa tällä kertaa eikä Sherlockin selkää pitkin kulje kylmä hiki. He nauravat ja Sherlock lyö uudestaan, uudestaan ja uudestaan ja osuu vihdoin Johnia päähän.
"Huijari, huijari!" John ulvoo ja hykertää niin ettei ole saada henkeä.
"Olen huijari vain silloin kun ei ole muita vaihtoehtoja", Sherlock huohottaa ja heittää kaulaliinansa sohvalle. "Sinun kanssasi minulla ei usein ole."
John ei saa sanaa suustaan, vain kikatuksenkaltaisia. "Minä siis voitin?"
"Tällä erää", Sherlock myöntää ja tuntee olonsa viimein levolliseksi. "Ensi kerralla et ole yhtä onnekas."
"Epäilen", John sanoo ja irrottautuu Sherlockin käden ulottumattomiin.
"Shakkiottelun jälkeen itket katkeria kyyneliä", Sherlock lupaa ja seuraa kuinka Johnin olkapäät tärähtelevät vallattomasta naurusta.
