Kirjoittaja Aihe: Joutsenkaula ja muita sattumuksia (S) Lily Evans, slices of (childhood) life  (Luettu 1632 kertaa)

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 368
Nimi: Joutsenkaula ja muita sattumuksia
Kirjoittaja: marieophelia
Ikäraja: S
Päähenkilö: Lily Evans (lapsena)
Tyylilaji: slice(s) of life, draama
Vastuuvapaus: Kaikki mikä on Rowlingille tunnistettavissa, on hänen.
Haasteet: Kerää10 hahmolla Lily Evans
Yhteenveto: Lily Evans on pieni tyttö, jonka ympärillä sattuu välillä merkillisiä asioita.

A/N: Ha-a-atsiii!!! Eli moi! Kauhea katupölynuha yllätti pahaa-aavistamattoman nenäni heti aamusta. Aivastelun lomassa kirjoitin sitten muutaman höpsöhkön pätkän Lilyn lapsuudesta, kun muuten on niin kurjaa tehdä mitään. Kirjoittaminen muuten paransi nuhan, suosittelen! (Otin toki lääkettäkin.)

VK:n ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että Petunian kaula on ”melkein kaksi kertaa pitempi kuin ihmisten yleensä”. Siitä sain inspiraation toiseen pätkään. Muu on peräisin räkäpäästäni.

Kaikenlaiset kommentit otan ilolla vastaan! :)




Joutsenkaula ja muita sattumuksia


Ikävän välikohtauksen vuoksi Lilyn hartaasti odottama partion kevätleiri päättyi kaksi päivää suunniteltua aikaisemmin. Laumanjohtajat olivat jättäneet sudenpennut vartiksi, ehkä kahdeksikymmeneksi minuutiksi keskenään laavulle. Lähtiessään he olivat painottaneet, ettei kukaan saisi sytyttää vielä nuotiota, ainoastaan oksien kerääminen sytykkeiksi oli sallittua. Palatessaan he olivat kuitenkin löytäneet laavun ilmiliekeissä.

Kukaan lapsista ei osannut sanoa, mistä palo oli saanut alkunsa.

”Ei se itsestäänkään syttynyt”, puhisi lippukunnanjohtaja, kireä naisihminen, jota nimitettiin selän takana Käpylehmäksi.

Käpylehmä eväsi kaikilta paikalla olleilta kahdeksalta lapselta pääsyn heinäkuun melontaleirille, kunnes syyllinen tunnustaisi. Hänen silmissään jokainen lapsi oli, jollei nyt nuorisorikollisen alku, niin ainakin syvällä sydämessään vandaali.



”Lily, minulle voit kertoa, kuka laavun sytytti”, Petunia supatti samana iltana tyttöjen makuuhuoneessa.

Hän oli jo ehtinyt kertoa Lilylle kaiken, mitä naapurustossa oli Lilyn kuudentoista tunnin poissaolon aikana ehtinyt tapahtua ja kaipasi nyt vastinetta vaivalla hankkimilleen tiedoille.

Mutta Lily vain nyyhkytti. Hän oli sillä hetkellä melko tylsää seuraa. Vaikka vanhemmat eivät olleetkaan toruneet häntä (”Voi Lily-kulta, onneksi sinuun ei sattunut!” ”Ehkä partio sittenkin on liian vaarallinen harrastus! Jos menisit ensi kerralla Petunian mukaan kuoroharjoituksiin?”), hän oli silti itkenyt koko illan ja syönyt tuskin ruuanmuruakaan.

”Se oli Patrick Denver, eikö ollutkin?” Petunia uteli.

”Ei se voinut olla hän!” Lily kitisi. ”En minä tiedä, miten palo syttyi!”

”Se olisi niin Patrickin tapaista. Tiesitkös, että hän on kokeillut tupakkaakin? Minä näin kerran kaupan takana…” Petunia lörpötti.

Lily kuuli sisarensa äänestä, että tämä oli innoissaan omista oletuksistaan. Hänen kurkkuaan kuristi. Mitä jos Petunia jakaisi epäilyksiään eteenpäin? Valitettavasti sisko osasi joskus olla aikamoinen juorukello.

”… ja sitten hänellä on se mopo, jolla hän ei muka aja…”

”Tuney”, Lily keskeytti. ”Ei se ollut Patrick. Minusta tuntuu, että se saatoin olla minä.”

Petunian ilme muuttui innostuneesta kauhistuneeksi. Lily näki hämärässäkin, miten hänen silmänsä laajenivat.

”En ole varma”, Lily vingahti ja hautasi päänsä tyynyyn. ”Mutta ei se voinut olla kukaan muukaan!”

”Miten niin et ole varma?”

Petunia pakotti sisarensa esiin vuodevaatteiden alta.

”Miten niin et ole varma?” hän toisti tiukasti.

”Meidän käskettiin kerätä sytykkeitä nuotioon. Minä löysin aika hienon oksan. Vähän sellaisen suiponmallisen. Kuvittelin, että se keppi oli soihtu. Sitten heitin sen nuotioon… ja sitten jo leimahti.”

Lilyn nyyhkytys voimistui hillittömäksi parkumiseksi.

”En tehnyt sitä tahallani, vannon. En tehnyt sitä tahallani!”

”Et tietenkään tehnyt sitä tahallasi. Et tehnyt sitä ollenkaan”, Petunia sanoi. ”Ei tuossa ole nimittäin mitään järkeä.”

”Ei olekaan. Mutta silti, jos minä jotenkin tein sen –” Lily ulvoi, mutta Petunia puristi häntä hartioista.

”Et se sinä ollut. Kuulitko? Se oli Patrick. Ihan varmaan oli Patrick. Hän kaatoi nuotioon bensaa tai jotain. Minä olen nähnyt, miten hän haistelee bensakanistereita. Se ei ole tervettä.”

Petunia katsoi Lilyä tiukasti silmiin.

”Sinä et ole sellainen!” hän sanoi. ”Sinä vain tunnet syyllisyyttä, kun et huomannut mitä tapahtui. Siksi syytät itseäsi. Se et ollut sinä!”

Lilyn hengitys oli muuttunut vinkuvaksi, mutta hän sai nyökättyä. Petunia hellitti otteensa ja veti syvään henkeä. Hän komensi myös Lilyä rauhoittumaan ja hetken siskokset vain hengittelivät sisään ja ulos, sisään ja ulos, kunnes Lilyn syke oli tasaantunut. Sitten Petunia jatkoi Patrickin moittimista. Hän tiesi tämän liikkeistä yllättävän paljon siihen nähden, että inhosi ja halveksi poikaa.

Lily ei kuunnellut, hän oli yhä hieman poissa tolaltaan. Mutta tietysti Petunia oli oikeassa, ei Lily ollut paloa sytyttänyt. Eihän se tosiaan käynyt järkeen!

Mutta silti Lily muisti yhä merkillisen lämmön, jonka oli tuntenut sormenpäissään heittäessään soihdunmuotoisen keppinsä nuotiopuiden joukkoon.



      ***


”Joutsenkaula, tytöt, joutsenkaula tekee naisesta naisellisen”, ohjeisti Lydia-täti Lilyä ja Petuniaa. ”Kannatelkaa leukaanne korkealla!”

Lydia-täti, kuten jokainen oman arvonsa tunteva ikäneito, tiesi lastenkasvatuksesta kaiken ja jakoi auliisti ohjeitaan veljentyttärilleen aina sattuessaan vieraisille. Tädillä oli herttainen tapa käyttää puhuttelemastaan ihmisestä hän-pronominia sen sijaan, että olisi sinutellut.

”No, mitäs hänelle kuuluu? Onko hänen todistuksensa kelvollinen?” Lydia yleensä aloitti keskustelut veljentyttäriensä kanssa.

Lily inhosi Lydiaa, mutta Petunialle täti oli jonkinlainen esikuva. Nytkin Petunia kurotti leukalinjaansa sadankuudenkymmenen asteen kulmaan kaulaan nähden ja vilkaisi hyväksyntää etsien tätiään. Mutta Lydian pistävät silmät tarkastelivat parhaillaan siskoksista nuorempaa.

”Hänen ei pidä tuolla tavalla luimistella otsaa”, Lydia sanoi Lilylle. ”Kurttuotsa kertoo ikävästä luonteesta.”

”Lily rypistää otsaa aina, kun on vihainen”, Petunia heläytti.

Lily mulkaisi siskoaan. Kai nyt jokainen ihminen rypisti kasvojaan ollessaan vihainen! Mutta Petunia piti edelleen leukaansa koholla ja hänen ilmeensä oli niin tekopyhä, että Lilyn olisi tehnyt mieli heittää häntä jollain.

Hän huolehtii vain omista asioistaan”, Lily kivahti Petunialle ja lähti ovet paukkuen keittiöön.

Petunia osasi joskus olla rasittava. Kurkotelkoon kaulaansa, kunnes se katkeaa! Kautta haikaran! Lily kuvitteli mielessään, miten sisaren kaula venyisi ja venyisi. Joutsenkaula muka! Pikemminkin kalkkunan.

”Kalkuti, kalkuti, kaula kasvaa. Kilkuti, kilkuti Petunia kiljuu! Kiljukaula, pituutta laula!” Lily manasi.

Täyttä lööperiähän se oli, mutta Lilyn täytyi purkaa kiukkuaan jotenkin.



Kun Lily puolta tuntia myöhemmin vilkaisi siskoaan teepöydässä, hän huomasi Petunian kaulan aivan selvästi pidenneen siitä, mitä se oli aikaisemmin ollut. Vai johtuiko vaikutelma vain joutsenkaula-asennosta, jota Petunia edelleen typerästi piti yllä?

”Petunia, sinulta putosi sokeripala”, Lily valehteli. Hänen oli pakko saada Petunia jollain keinoin katsomaan alas.

”Silmäsi harittavat”, Petunia tuhahti, mutta vilkaisi kuitenkin pöydän alle. Lily seurasi sisarensa liikkeitä kauhuissaan. Voihan emäsika: Petunian kaula todella näytti asennonvaihdonkin jälkeen aivan luonnottoman pitkältä!

Petunia suoristautui ja nyrpisti nenäänsä Lilylle. Ei lattialla mitään sokeripaloja ollut! Mutta Lily katsoa tapitti vain siskonsa kaulaa.

Nyt äitikin jäi tuijottamaan vanhempaa tytärtään.

”Tuney…” hän sanoi hitaasti. ”Piteletkö päätäsi aivan normaalisti?”

Lily itki jo hysteerisenä.

Ja sitten kaikki olikin yhtä sekamelskaa.



Tympeähkö vanhanpuoleinen mieslääkäri totesi, ettei Petunian kaulassa ollut mitään vikaa. Se nyt vain oli melkein kaksi kertaa pidempi kuin ihmisten yleensä. Lääkäri ei hetkeäkään uskonut, että kaula olisi pidentynyt puolellatoista tuumalla yhden iltapäivän aikana. Evansit eivät vain olleet kiinnittäneet kaulan pituuteen aiemmin huomiota. Hysteeriset ihmiset ärsyttivät lääkäriä ja esiteini-ikäiset tytöt olivat kaikkein pahimpia. Kehon muuttuminen murrosiässä oli pelkästään luonnollista! Koska hän kuitenkin oli lääkäri, hän tunsi velvollisuudekseen antaa jonkin itsehoito-ohjeen. Niinpä hän kielsi lapsilta vastaisuudessa joutsenkaulaleikit. Ihan vain varmuuden vuoksi.
   


      ***


Sen jälkeen, kun Lilyn vanhemmat olivat ottaneet tyttärensä pois partiosta, Lily ei halunnut aloittaa uutta harrastusta. Petunia yritti saada häntä liittymään seurakunnan kuoroon, mutta Lilystä oli inhottavaa yrittää sulauttaa äänensä kahdenkymmenenviiden muun lapsen ääniin. Hän vaelteli mieluummin yksikseen metsässä tai luki kirjoja riippumatossa.

Sitten yllättäen koulun liikuntatunnilla, Lily pinkaisi kuudenkymmenen metrin juoksussa koulun ennätyksen.

”Luulen, että sekuntikello on rikki”, hönki opettaja Webster, jota kutsuttiin voimistelupaitaansa pinttyneen hien mukaan Läntiksi.

Läntti komensi Lilyä juoksemaan uudelleen. Kello näytti aikaa 9,0.

Se ei ollut pelkästään koulun ennätys, vaan koko kreivikunnan ikäkausiennätys, ehkäpä koko maan. Tilastot olivat hieman epäselviä. Erään liverpolilaisen Rolanda Huiskin väitettiin viisitoista vuotta sitten juosseen sama matka reilusti alle yhdeksän sekunnin. Mutta pikajuoksijaa Huiskista ei ollut tullut, eikä hänen nimeään ylipäätään löytynyt tulosluetteloista enää ikäluokan Tytöt 10 vuotta jälkeen. Ennätystuloksen täytyi olla jokin kirjaamisvirhe, ei kai niin lupaava tyttö muuten olisi lopettanut urheilua kuin seinään.

”Evansin tytöstä tulee vielä olympiavoittaja”, opettaja touhotti. ”Minä voisin valmentaa häntä vapaa-ajallani.”

Mutta Lily ei tahtonut Läntin valmennukseen. Olympiavoitto häntä toki kiinnosti, varsinkin, kun Lydia-täti oli viime vierailullaan kauhistellut naisurheilun vulgaariutta (mitä ihmettä se sitten tarkoittikaan). Niinpä Lily kirjattiin paikalliseen yleisurheiluseuraan, Koksiston Jyrään.

Koksiston Jyrän valmentaja uskoi saaneensa valmennukseensa hiomattoman timantin, mutta joutui kuitenkin pian pettymään. Tyttö ei ollut hidas, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen nopeakaan: käsiajanotot harjoituksista huitelivat parhaimmillaan kymmenen ja puolen sekunnin tienoilla. Valmentaja uskoi Läntin viilanneen häntä pahemman kerran linssiin.

”Muistatko siitä niin sanotusta ennätysjuoksustasi mitään?” valmentaja kysyi happamasti, kun Lily oli jälleen kerran kaatunut rähmälleen yrittäessään pinkaista irti lähtötelineistä.

”Muistan. Kuvittelin, että juoksen olympialaisissa. Sitten tuuli vain tarttui minuun”, Lily sanoi hieroen kipeää polveaan.

Olympialaisissa! Valmentaja tuhahti itsekseen. Tyttöä tuskin kannatti lähettää edes kunnanmestaruuskisoihin!

Lily kuitenkin jatkoi harjoituksissa käymistä vielä vuoden verran. Kun Evansit syyskesällä 1971 yllättäen ilmoittivat, että Lily lopettaisi yleisurheilun, ei valmentaja jäänyt häntä kaipaamaan.

”Mikä lie tilastokummajainen!” hän mietti joskus vuosikirjoja selatessaan.


Eikä Lily Evansista tullut olympiavoittajaa. Hänestä tuli noita.





« Viimeksi muokattu: 12.04.2021 11:35:15 kirjoittanut marieophelia »
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: Ingrid

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 304
  • inFINIty
    • Listaukseni
Oo olipas hauska kokoelma Lilyn elämästä ennen kuin hän tiesi noituudestaan. Uskottavan oloisia ja hyvin kirjoitettuja pätkiä. En nyt osaa sanoa muuta mutta tykkäsin!
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

sugared

  • kunoichi
  • ***
  • Viestejä: 1 394
Ehdin kirjoittaa vaan tosi nopean ihkutus-kommentin (vai onko tää MAHKUTUS-kommentti, koska tää oli enemmän mahtava kuin ihana?), mutta jätänpä edes sellaisen, etten unohda!

Tää oli niin loistava!!! Huikean hauska ja kekseliäs, täynnä just sellaisia täydellisiä pieniä yksityiskohtia, jotka suorastaan rehevöitti tekstiä. Ja kaikki nuo sivuhahmotkin! Tykkäsin tosi paljon tekstin ironisehkosta tyylistä. Musta on ihan parasta lukea tällaisia ei-romanttisia hahmo-keskeisiä tekstejä, ja vaikka tässä olikin kepeä sävy ja paljon huumoria, niin Lilysta ja Petuniasta ja heidän suhteestaan välittyi myös syvempi pohjavire sisarusten välisine eroineen. Tykkäsin esim. tuosta yksityiskohdasta, miten Lily ei halua sovittaa ääntään muiden joukkoon, ja siitä, miten hän vahingossa onnistui olemaan ikäluokkansa nopein juoksija. Mä en ole mikään Lily-fani, mutta tuo alun tapaus viritti toisaalta kivasti myötätuntoiseksi häntä kohtaan!

Kiitos paljon huikeasta lukukokemuksesta! <3

her shaking shaking
glittering bones

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 368
Crys: Kiva kuulla, että tarinat olivat sun mielestä hauskoja ja uskottavia. Kiitos paljon kommentista<3

sugared: Mahkutus tai ihkutus molemmat sopii :) Kiva kuulla, että tykkäsit tarinoiden maailmasta sivuhahmoineen ja yksityiskohtineen. Paljonhan Lilyn lapsuudesta ei tiedetä, joten paljon joutuu/ saa keksiä itse. Tiettyä ironiaa tosiaan syntyy jo siitä, että lukija tietää Lilyn olevan noita, vaikkei hän itse sitä vielä tiedä. Mun mielestä tällaiset asetelmat ovat aina jotenkin kiehtovia ja juuri ficeissä niitä pääsee parhaiten toteuttamaan. Oon kai outolintu, kun tuollaiset jutut inspiroi enemmän kuin hahmojen parittaminen :D Kiva kuulla, että tartuit tähän, vaikket ole Lily-fani. Kiitos kauniista kommentistasi<3
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: Ingrid

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 330
  • Kellopelihurmaaja
Hei ja jou, nyt ehdin pitkästä aikaa taas perehtyä näihin sun ihaniin teksteihin ja jopa kommentoida, ihmeiden aika ei ole ohi. :D Mun piti tosin mennä jo hetki sitten päiväunille, joten tästäkin tulee varmaan taas aika sekava kommentti, mutta ihan sama. :D

Ensiksi pari sanaa tuosta partiosta, kun alussa sanoit, että saa korjata. :D Sudenpentuja johtavat yleensä laumanjohtajat, ja piirijohtaja voisi ehkä olla loogisemmin lippukunnanjohtaja. :) Mutta ei sillä minusta kyllä mitään isompaa väliä ole, koska tuossa olit kyllä muuten tavoittanut aivan täydellisesti partioleirin hengen ja sen, miten siellä sattuu ja tapahtuu. Petunian asenne oli myös todella petuniamainen, ja pidin siitä, että hänellä oli heti rationaalinen selitys valmiina! Hauskaa oli myös se, että Lily ei selityksestä huolimatta ollut valmis uskomaan siihen, että homma oli mennyt niin. Ja tietenkin Patrick, koska kyllä jokaisessa partiolippukunnassa on se yksi poika (tai mikseipä tyttökin), jota kiinnostavat bensa ja tuli erityisen paljon. :D Ai niin ja sitten pitää vielä mainita tuo "lempinimi" Käpylehmä, koska se kuulostaa kyllä juuri sellaiselta nimeltä, jonka varhaisteinit voisivat lippukunnanjohtajalle keksiä. :P

Joutsenkaulateksti oli myös upea ja Lydia hahmona jotenkin hienon tuskastuttava kommentteineen siitä, millainen naisen pitäisi olla. :P Myös tuo Petunian kaulan piteneminen oli hauskasti keksitty, vaikka toki surettikin Petunian puolesta, koska eihän Lily voinut tietää, mitä saisi aikaan. Ja kun sitä nyt ei sitten myöhemmin saanut korjattuakaan! Mutta ehkä juuri joutsenkaula oli se ominaisuus, johon Vernon sitten myöhemmin iski silmänsä - kukapa tietää?

Viimeisestä tekstistä pidin ehkä eniten, vaikka kaikki nämä olivat hyviä. Siinä oli niin monta palasta kohdallaan: Romilda Huiskin aiempi ennätys, Lilyn olympiavoittajahaave ja siihen kietoutuva tahaton taikuus ja tuo lopetus, joka sinetöi nämä kaikki tekstit hienolla tavalla ja nivoi ne yhteen. Pidin myös siitä, ettei Lily kuitenkaan (tietenkään) sitten osannut ennätysaikaansa myöhemmin toistaa, ja siitä, miten Romildan ja Lilyn kohtalot olivat aika samanlaiset.

Oli hauskaa vaihtelua lukea Lilyn lapsuudesta, ja on muutenkin todettava, että tykkään hurjasti näistä sun lyhyistä hahmotutkielmateksteistä, joissa tarkastellaan usein jotain vähemmän näytettyjä kohtia hahmojen elämästä. Nää tuntuu limittyvän tosi saumattomasti kaanoninkin kanssa, ja se on ihanaa! (Jos kohta olen AU-tekstien suuri ystävä, mutta arvostan todella paljon sitä, kun joku onnistuu kirjoittamaan tällaisia kaanoniin sopivia tekstejä, ja sitten kun ne ovat vielä näin hyviä, niin ei voi kuin ihailla! Ah. ❤️❤️❤️)

Kiitos siis tästä, olipa kerrassaan upeaa ja hymyilyttävää luettavaa!

hold my hand in yours, and we will not fear what hands like ours can do.

flawless

  • H B I C
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 585
  • all black everything
Oih, tämäpäs oli ihastuttava! Tykkään slice of life -ficeistä ja musta tässä oli tosi kiinnostava aihe, tästä tuli vähän mieleen se kuinka ekassa kirjassa kerrottiin Harryn lapsuudesta ja taikuuden heräämisestä ja tästä tuli jotenkin semmoinen ihanan pehmoinen nostalgiafiilis. :3 Oli kiinnostavaa lukea siitä, kuinka Lilyn taikuus heräsi ja aiheutti näitä "sattumuksia", nämä lasten taikakommellukset ovat musta söötti aihe ja se kantoi tässä tarinaa hyvin.

Eniten ihastuin tässä tekstissä hahmoihin, tykkään siitä kuinka käsittelit tässä Lilya mutta myös hänen kauttaan muita. Lilyn taikuus ja sattumukset olivat kiinnostavia, kun niissä näkyi sekä sellainen tahaton vahinkotaikuus (tuo nuotio) että sitten myös se, kuinka tunteenpurkaukset saattavat aiheuttaa sitä, oli sitten kyseessä vihaisuus tai unelmoiminen. Petunian hahmo oli tässä myös tosi nokkelasti toteutettu, pitkäkaulaisuus ja uteliaisuus olivat tässä aivan loistavan nerokkaalla tavalla esillä. Mua hymyilytti, että Petunia oli naapurikyylä ja kaikkien asioista laajasti kiinnostunut ja paheksumisesta nauttiva jo lapsena. Samaan aikaan sekä kauhistutti että hymyilytti tuo kaulan taustatarina ja se, että Petunia ihannoi tätä tekstissä esiteltyä kamalan seksististä harppua :D Lydian hahmossa pidin eniten samanlaisuudesta Petunian aikuisen version kanssa ja siitä, että hänellä oli tuo omaperäinen tapa puhutella ihmisiä hän-pronominilla, se oli tosi hyvin keksitty. Sivuhahmoissa mua ilahdutti erityisesti Huiskin maininta, surullisen tutun kuuloinen lääkäri ja se, kuinka lapset keksivät Käpylehmälle ja Läntille lempinimiä. Niin tutun kuuloista. Mua myös huvitti Käpylehmän suhtautuminen lapsiin, ihmekös jos vähän nimittelivät toista lehmäksi. Hänestä tulee vähän mieleen eräs supertiukkis psykologian opettaja jolla oli punainen tukka ja sen sekä hyvin paljon Käpylehmää muistuttavan asenteen vuoksi häntä kutsuttiin Sotaporkkanaksi.

Tämä oli ihana teksti, taas kerran ihastuttavan erilainen ja omaperäinen ja ennen kaikkea hieno hahmokuvaus. Tämä oli kirjoitettu tosi hyvin ja eniten ihailen sitä, miten hyvin tämä sulautui canoniin ja oli siltä kantilta uskottava. Tämä olisi voinut aivan hyvin tapahtua, ja se tästä niin hienon tekikin. Kiitos taas! <3
all you gotta do is die a little, to survive
all you gotta do is cry a little, to be fine



marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 368
Kaarne: Suurkiitos partiotietoudesta! Korjasin sun ehdotuksen mukaan termit sopivampiin. Kiva, jos muuten partioleirin tunnelma vakuutti :) Hauska kuulla myös, että sivuhahmot toimivat. Hahhah, Vernon varmasti ihastui Petuniaan juuri joutsenkaulan vuoksi :) (Mulle tuli itse asiassa myöhemmin mieleen, että olisi ollut huvittavaa, jos Käpylehmän sukunimi olisi ollut Dursley ja hän olisi ollut Vernonin äiti.) Kiva, että mainitsit Huiskin: en tiedä, onko missään sanottu, onko hän jästisyntyinen, mutta hän tuntui sellaiselta hahmolta, joka olisi voinut urheilua lapsuudessa harrastaa. Lily on Pottereissa usein kuvattu likipitäen täydellisenä ja sen takia mulle oli tärkeää, että ennätys on nimenomaan tahattomasta taikuudesta johtuva vahinko ja että hän oikeasti on edes jossain asiassa keskinkertainen. :)

Hienoa, jos tuli sellainen olo, että nämä voisivat olla canonia. Tykkään kyllä itsekin AU-teksteistä ja aion sellaisiakin jossain vaiheessa kirjoittaa. AU-juonista vaan aina uhkaa tulla niin pitkiä, että parempi antaa niiden hautua kesään asti, jos silloin olisi paremmin aikaa kirjoitella! :) Kiitos paljon ihanasta kommentista! Se ilahdutti hurjasti!❤️


flawless: Hauska kuulla, että tykkäsit Lilyn kommelluksista. Ilahduttavaa, että hahmot olivat sun mielestä onnistuneita ja parasta, että sanoit Lydiaa seksistiseksi harpuksi :D Hänessä on paljon piirteitä mun omista lapsettomista isotädeistä, jotka hyvin mielellään jakoivat neuvojaan mulle, siskolleni ja serkulleni. Sen sijaan veljeni, joka on meitä paljon nuorempi, oli heidän silmissään likipitäen täydellinen. Heitä kuunnellessa en todellakaan ihmettele, miksi tasa-arvon kehittyminen on ollut niin hidasta! :D Hauskaa jos opettajasta tuli muistoja mieleen (Sotaporkkana kuulostaa osuvalta kutsumanimeltä, vaikkei toki saisi ketään nimitellä.) Petuniaa lapsena oli mun mielestä ehkä hauskinta kirjoittaa, joten hienoa, että tykkäsit toteutuksesta!

Kiitos paljon kaikista kehuista. Sun kommentteja on aina ilo lukea!❤️
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: Ingrid

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 742
Aaa, oon niin iloinen, että oot löytänyt tiesi Finiin ja ilahdutat meitä teksteilläsi <3. Nää on tavattoman kivoja ja taitavasti kirjoitettuja! Mua kiehtoo erityisesti se, miten paljon yksityiskohtia teksteissäsi on, mutta miten niistä ei tuu ähkyä, vaan pikemminkin semmonen "tämäkin vielä!" -ilo :D. Ihan parasta!

Tässä tekstissä mua ilahdutti tavattoman paljon Huiskin maininta :D. Hihkaisin oikein ääneen. Sulla on ihana taito saada teksteihin mukaan samanlaista maagisuutta kuin mitä Pottereissa on – kuten nyt vaikka tuossa, kun pohditaan, mihin Huiski onkaan kadonnut.

Sun Petunia on kyllä huippu! Jään oottamaan sitä kiikarointificicä :D. Hahah, varsinkin tämä nauratti:
Lainaus
Hän tiesi tämän liikkeistä yllättävän paljon siihen nähden, että inhosi ja halveksi poikaa.

Ja tuo koko tekstin lopettava lause = Kylmät väreet!!! Tosi hieno! Kuten tämä tekstikin, kiitos tästä <3. Ihanaa, että kirjoitat!
« Viimeksi muokattu: 11.04.2021 14:20:03 kirjoittanut Rowena »

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 368
Rowena: Kiitos ihanasta kommentista! Mä usein nauran sun ficcien jutuille vielä seuraavana päivänäkin, joten olen hyvin otettu, jos voin jotain siitä ilosta antaa takaisin.❤️ Hienoa, että pidit yksityiskohdista, erityisesti Huiskista, lopetuksesta ja Petuniasta. Mulla on menossa Kerää10-haaste, jonka aikana varmasti Petuniasta kuullaan vielä ;) Sivumennen sanoen järkytyn aina, kun tajuan, että Petunia on kirjasarjan alussa vasta vähän päälle kolmikymppinen, joten mieluummin ajattelen, että hän oli täysi tantta jo lapsena kuin, että olisin itse parin vuoden päästä samanlainen :D

Suuret kiitokset kauniista sanoistasi!❤️
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: Ingrid