Kirjoittaja Aihe: The Witcher: Että jos vaikka | K-11 | Geralt/Valvatti | raapaleita, 7/7  (Luettu 2554 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Nimi: Että jos vaikka
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: The Witcher
Paritus: Geralt/Valvatti
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draamaa ja romantiikkaa, ehkä ennen kaikkea kuitenkin Valvatin vaikeilua tunteidensa kanssa
Haasteet: Otsikoinnin iloja -kevätkurssi 2020 (partikkeliotsikko)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Sapkowskille ja muille The Witcherin eri medioiden luojille. En ansaitse tällä rahaa.

A/N: Aloitin tämän joskus Spurttiraapaletta varten, mutta en sitten koskaan saanut jatkettua. Nyt ajattelin kuitenkin julkaista (koska Vuosi raapalehtien on saatava jos ei kunnialla niin väkisin päätökseen). Nämä raapaleet ei muodosta mitään koherenttia juonikaarta, vaan nämä hyppivät ajassa sen mukaan, mistä olen sillä hetkellä halunnut kirjoittaa. Teitä vielä vähän hämmentääkseni taidan numeroida nämä siinä järjestyksessä kuin ne ajallisesti tarinassa ilmestyisi :D Hyviä lukuhetkiä!





E T T Ä   J O S   V A I K K A

II
200 sanaa

Keväällä Valvatti tietää rakastuneensa.

Siinä ei itsessään ole mitään erikoista: hän on toivoton romantikko ja ojentaa sydämensä jokaiselle, joka hymyilee takaisin ja jää kuuntelemaan hänen laulujaan. Rakkaus ei ole hänelle uusi tunne. Hän pitää sen kuohuista ja tyynestä, sitä edeltävästä jännittävästä odotuksesta, sen tuomasta onnesta, ja jopa sen jättämistä sydänsuruistakin.

Noituri Geralt Rivialainen on Valvatille sen sijaan jotain uutta. Geralt ei juuri hymyile, eikä hän halua kuulla Valvatin lauluja. Valvatista tuntuu usein, että Geralt vain sietää häntä sen sijaan, että arvostaisi hänen ystävyyttään. Hän ei ole varma, pitääkö Geralt häntä edes ystävänään. On hyvin mahdollista, ettei pidä. He ovat matkustaneet jo kahdeksan kuukautta yhdessä, eikä Geralt ole vielä kertaakaan kutsunut häntä ystäväkseen. Ja silti… Geralt ei koskaan jätä häntä jälkeen, eikä Valvatti voi mitään sille, että hänen sydämensä hakkaa lujempaa aina, kun Geralt sanoo hänen nimensä.

Tien vieressä kasvaa leskenlehtiä. He ovat ratsastaneet länteen kohta kaksi viikkoa. Kevät on tullut nopeasti: ojat ovat täynnä sulavettä ja lehtipuiden oksiin on ilmestynyt silmuja kuin yhdessä yössä. Tuuli puhaltaa lämpimänä ja Valvatti kääntää kasvonsa hymyillen aurinkoon. Pikkulinnut ovat heränneet puiden latvoihin laulamaan, eikä hän halua häiritä niiden sävelmiä omillaan.

”Valvatti? Kuulitko, mitä kysyin?”

Valvatin vatsassa lepattaa parvi perhosia. Hän on auttamattoman rakastunut noituriinsa.


« Viimeksi muokattu: 16.08.2020 17:15:46 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
IV
250 sanaa

Valvatin mustasukkaisuus on puettu korpinmustaan ja violettiin, ja se tuoksuu syreeneiltä ja karviaisen marjoilta. Hän inhoaa sitä tuoksua: se viipyy Geraltin iholla vielä pitkään senkin jälkeen, kun he ovat jättäneet silloisen kaupungin ja Yenneferin kauas taakseen. Kun he ovat kahden, Valvatti voi kuvitella, että Geralt on hänen, vaikkei tämä varsinaisesti olekaan. He katselevat toisiaan nuotion liekkien läpi, ja Valvatti laulaa Geraltille rakkauslauluja, vaikka tämä ei sitä ymmärräkään.

Mutta, vaikka kuinka hän kuvittelisi muuta, lopulta Geralt ja Yennefer löytävät aina toisensa.

Olet saanut ryppyjä.

Yennefer on jumalaisen kaunis ja se on velholle ikuista. Valvatti ei voi kilpailla sellaisen kanssa. Hän on jo neljäkymmentä ja vanhenee vuosi vuodelta. Yenneferin loukkaus jää vaivaamaan häntä, koska se on totta. Jossain vaiheessa Geraltin täytyy jättää hänet jälkeen, ja silloin hän on menettänyt lopullisesti mahdollisuutensa.

Geralt palaa yön pimeässä heidän telttaansa. Yenneferin tuoksu on niin voimakas, että Valvatin tekee pahaa. Geralt käy pitkäkseen hänen taakseen ja hengittää syvään. Valvatti tuntee kevyen ilmavirran hipaisun niskassaan.

”Miksi et nuku?” Geralt kysyy.

”Onko se niin ilmiselvää?” Valvatti huokaa ja kääntää kylkeään.

”Hermoilet turhaan. Sitä lohikäärmettä ei ole.”

Valvatti hymähtää. Johtuisipa ikävä tunne hänen rinnassaan todella lohikäärmeestä: sellaisesta olisi helpompi päästä eroon.

”Kun tämä on ohi, voisimme tehdä, kuten ehdotit”, Geralt yllättäen sanoo.

Valvatti nostaa kulmiaan. ”Lähteä rannikolle?”

”Niin. Se ei ollut hassumpi ajatus.”

Valvatti ei tiedä, miten vastaisi. Hän katsoo korpinmustaan yöhön ja toivoo, että erottaisi Geraltin sen takaa.

”Entä… Yennefer?”

”Hän kyllä ilmestyy paikalle, jos niin on tarkoitettu.”

Valvatti haluaa itkeä. Lopulta Geralt ja Yennefer löytävät aina toisensa.



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
I
300 sanaa

Auringonlasku on punainen. Valvatti istuu likellä leiritulen liekkejä ja sivelee otsaansa lääkesalvaa. Se haisee mädiltä kananmunilta, mutta inha haju on pieni hinta siitä, ettei ’pahulaisen’ kuulasta jää hänen otsaansa pysyvää jälkeä. Salva on noituri Geralt Rivialaisen, mutta Geralt itse ei sitä käytä. Ehkä hänelle kuulan iskemä arpi on vain yksi monien joukossa. Valvatti painaa salvapurkin kannen kiinni ja pistää mieleensä, että hänen täytyy kirjoittaa noiturin arvista johonkin lauluunsa.

Filavandrelin lahjoittama luuttu on upea ilmestys. Sen kultaiset koristelut kiiltävät päivän viimeisissä säteissä ja sen kielet soivat häkellyttävän kauniisti. Ne menevät vielä herkästi epävireeseen, ja siksi Valvatti epäilee, ettei kukaan ole soittanut sitä ennen häntä.

”Ei”, Geralt murahtaa, kun Valvatti soittaa ensimmäiset sävelet uudesta laulustaan. ”Ei sitä.”

Valvatti rypistää otsaansa. ”Minusta se on varsin onnistunut teos.”

Geraltin katse väittää toista. Valvatti päättää, että hänen on parempi olla sanomatta vastaan. Geralt istuu kivellä ja teroittaa komeita miekkojaan, ja Valvatti on vain melkein varma, ettei Geralt iskisi niillä häntä kurkkuun, jos hän jatkaisi aiheesta. Niinpä hän laittaa luutun pois ja ottaa sen sijaan muistikirjansa esille. Hänen kynänsä terä ehtii tuskin koskettaa paperia, kun Geralt puhuu hänelle.

”Tule tänne.”

Valvatti kohottaa ymmällään kulmiaan. Sitten hän tuimistuu. ”En muuten tule. Viimeksi upotit nyrkkisi vatsaani niin, että sen täytyi tehdä pysyvää hallaa sisäelimilleni.”

”Älä ole typerä, vaan tuo minulle salvani”, Geralt murahtaa.

Valvatti nousee epäröiden ja ojentaa purkin mahdollisimman kaukaa Geraltille. Hän ulvahtaa, kun mies tarttuukin häntä ranteesta ja vetää vierelleen istumaan.

”Vannon, etten laula siitä laulusta enää säettäkään, jos säästät henkeni!” Valvatti ulvoo.

”Älä ole typerä”, Geralt toistaa hampaidensa välistä. ”Sinulta jäi kohta salvaamatta.” Kysymättä hän kastaa peukalonsa purkkiin ja sipaisee sillä Valvatin otsaa. Kosketus on hellempi kuin hänen kaltaiseltaan mieheltä voisi odottaa.

”Ah, no tuota, kiitos?” Valvatti takeltelee ja toivoo, ettei noiturin näkö ole yhtä hyvä kuin tarinat väittävät, sillä hän on punastunut korviaan myöten.



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
VI
250 sanaa

Jos saisin elämältä edes yhden siunauksen, sinä häipyisit vaivoistani!

Valvatti istuu myöhemmin pimeässä ja onnittelee itseään urheudestaan: hän ei itkenyt, vaikka hänen sydämensä revittiinkin rumasti hajalle. Geralt ei tietenkään tarkoittanut tehdä niin, Geralthan tuskin edes tietää, kuinka vaikeaa tämä hänelle on. Geralt on hänelle nimittäin kaikki kaikessa, mutta Geraltille hän on pelkkä trubaduuri, joka on kirjoittanut noiturista pari vetävää viisua.

Valvatti ei sytytä leiritulta, sillä hän ei halua nähdä sen toista puolta tyhjänä.

Vielä myöhemmin, monta kuunkiertoa myöhemmin, Valvatti kuulee, että Geralt Rivialainen on eksynyt samaan kaupunkiin, jossa hän tätä nykyä pitää majaa. Valvatti ei etsi Geraltia käsiinsä ja välttelee joka ikistä kaupungin majataloa ja kapakkaa, mutta Geralt etsii hänet – ehkä vain, jotta Kohtalo voisi nauraa hänelle tätäkin räkäisemmin ja repiä tuskin kokoon parsitun sydämen ompeleet auki. Valvatti ei voi ymmärtää, miksi Geralt on tullut takaisin, eikä Geralt liioin selittele. Sellainen mies Geralt on aina ollut.

”Minun pitäisi paiskata ovi naamallesi”, Valvatti sanoo, eikä Geralt kiellä, sillä sellainen mies hän on.

”Pakkaa tavarasi”, Geralt vain sanoo sillä matalalla äänellään, joka saa Valvatin sydämen laukkaamaan ja sukat pyörimään jaloissa.

”En”, Valvatti sanoo ja nostaa ylpeänä leukaansa.

”Minulla on sinulle laulu.”

Hän kohottaa ymmällään kulmiaan ja kurkistaa Geraltin selän taa, mutta tämä ei kanna mukanaan luuttua.

”Laulun aihe”, Geralt korjaa.

”Ah, totta kai. Tietenkin. Niinhän se aina meneekin”, Valvatti mutisee ja raapii niskaansa.

”Olet minulle vielä vihainen.”

”Totta kai olen! Haukuit minua elämäsi suurimmaksi vitsaukseksi!”

”En sanantarkkaan.”

Valvatti ei onnittele itseään urheudesta sinä samana iltana, kun hän istuu leiritulen ääressä Geraltia vastapäätä.



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Kgydrsugjfyihhihh. Nää kaks😭
Voi Valvatti <3  äh, nyt ei irtoa mitään järkevää, mutta aaaahhh, miten tykkään näistä, eikä ajallisesti randomi järjestys haittaa ollenkaan, enemmän se tuo vaan canonin mieleen. Kuulen Geraltin repliikit sen netflix-äänellä, nam😍
Ja siis ägh, miten paljon rakastan Valvatin hahmoa, olet senkin hengen tavoittanut tosi hyvin <3

~ Violet

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

corvus

  • ***
  • Viestejä: 117
Ihania raapaleita! Hyvin on hämmennetty järjestystä, mutta ei se haittaa yhtään kun tykkään muutenkin lukea raapaleita joilla ei välttämättä ole jatkoa. Erityisesti osa I lämmitti mieltä <3. Osa IV on myös hyvin onnistunut, vaikka en yleensä tykkää jos Yenneferistä ollaan mustasukkaisia. Jotenkin tosta osasta IV kuitenkin välittyy niin aito Geralt, että en voinut olla tykkäämättä. Jään innolla odottamaan lisää!

Unohtumaton

  • Uno
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 703
Kommenttikampanjasta iltaa!

Tykkään ihan hirmuisesti Valvatin mielenmaisemasta ja sinä kirjoitat sitä hirveän hyvin, joten tätä on ilo lukea. <3

Ekasta raapaleesta (siis raapale numero II) ehdoton lempparini oli tuo Valvatin suhde rakkauteen ja kuinka kauniisti sitä oli kuvailtu. Totta tosiaan, romantikko jos kuka osaa ymmärtää ja elää myös sydänsuruja!

Mua kiinnostaisi kovasti tietää, että mitä Geralt ajattelee ollessaan Yenneferin kanssa, koska toisaalta samainen jamppa kuitenkin hakeutuu aina takaisin Valvatin seuraan. Näen tässä sen tragedian kun kumpikaan ei sanoita heidän välistä suhdettaan ääneen, jolloin romanssi on jäänyt puhumattomien tunteiden vangiksi.

Raapale, jossa Geralt sivelee salvaa Valvatin otsalle yllättää, koska se on paljon läheisempi hetki eivätkä he ole tunteneet toisiaan vielä niin pitkään kuin vaikkapa lohikäärmejahdin aikaan, jolloin Geralt jää vähän etäisemmäksi (ehkäpä juuri Yenneferin takia). Ehkä se on Geraltillekin yllättävä hetki, sellainen ele joka on tuntunut hyvältä tehdä ilman sen kummempaa miettimättä. <3

Musta tässä on hyvin käsitelty myös tuo hetki kun Geraltin ja Valvatin tiet eroavat hetkeksi ja kuinka juuri Geralt etsii Valvatin käsiinsä. Ja voi Valvatti, yksikään tunne ei ole varmasti erossa olon aikana hellittänyt, jos leirituli noin vetää puoleensa.

Kiitos, luen varmasti tulevatkin osat!  :)

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 179
  • brick by brick
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! <3<3

Ai että, tykkäsin näistä aivan hurjasti ja luin kaikki neljä raapaletta useampaan kertaan hitaasti makustellen. Käytät sanoja todella kauniisti <3 Raapalesarjoja on aina jotenkin vähän vaikeaa kommentoida koheesiivisesti, joten kommentoinpa näitä yksi raapale kerrallaan.

II
Tämä numeroinnin aloittaminen kakkosesta hämmensi hiukan, mutta sitten kävin lukemassa A/N:n paremmalla huomiolla ja sitten tajusin :'D Oikeastaan tälläinen epälineaarinen kerronta on tosi kivaa, kun tapahtumat paljastuvat lukijalle pikkuhiljaa ja eri tavalla, kuin jos niitä seuraisi tapahtumajärjestyksessä.

Lainaus
Siinä ei itsessään ole mitään erikoista: hän on toivoton romantikko ja ojentaa sydämensä jokaiselle, joka hymyilee takaisin ja jää kuuntelemaan hänen laulujaan. Rakkaus ei ole hänelle uusi tunne. Hän pitää sen kuohuista ja tyynestä, sitä edeltävästä jännittävästä odotuksesta, sen tuomasta onnesta, ja jopa sen jättämistä sydänsuruistakin.
Valvatilla on aluksi tosi ihana ja chill suhtautuminen rakkauteen, ja tää tuntuu todella hahmouskolliseltakin, Valvatti on juuri tuollainen rento tyyppi joka rakastuu milloin kehenkin, ja on kyllä ihan tosissaan ja aito, muttei ehkä kuitenkaan osaa ottaa oikein mitään ihan vakavasti.

Ja sitten tapahtuu Geralt :'D Yhtäkkiä sillä, mitä Geralt ajattelee onkin hirveästi väliä, ja Valvatti haluaisi tosi kovasti olla noiturille tärkeä. Kuvaat tosi aidosti näitä tunteita, ja pidän myös siitä, miten Valvatti näkee luonnossa paljon pieniä, kauniita yksityiskohtia, jotka ehkä jäisivät vähemmän runollisilta sieluilta huomaamatta.


IV
Lainaus
Kun he ovat kahden, Valvatti voi kuvitella, että Geralt on hänen, vaikkei tämä varsinaisesti olekaan. He katselevat toisiaan nuotion liekkien läpi, ja Valvatti laulaa Geraltille rakkauslauluja, vaikka tämä ei sitä ymmärräkään.

Mutta, vaikka kuinka hän kuvittelisi muuta, lopulta Geralt ja Yennefer löytävät aina toisensa.
Olen lukenut varmaan sata ficciä, joissa Valvatti kipuilee tämän samaisen asian kanssa, mutta aina vaan se jaksaa koskettaa ja sattua :') Tuot Valvatin epävarmuuden ja mustasukkaisuuden esille samaistuttavasti ja sydäntäsärkevästi.

Lainaus
”Kun tämä on ohi, voisimme tehdä, kuten ehdotit”, Geralt yllättäen sanoo.

Valvatti nostaa kulmiaan. ”Lähteä rannikolle?”

”Niin. Se ei ollut hassumpi ajatus.”

Valvatti ei tiedä, miten vastaisi. Hän katsoo korpinmustaan yöhön ja toivoo, että erottaisi Geraltin sen takaa.

”Entä… Yennefer?”

”Hän kyllä ilmestyy paikalle, jos niin on tarkoitettu.”

Valvatti haluaa itkeä. Lopulta Geralt ja Yennefer löytävät aina toisensa.
Tässä henkäisin ensin ääneen yllätyksestä ja ihastuksesta, että oi, onko Geralt jo huomannut Valvatin tunteet ja päättänyt valita tämän, mutta sitten tuo loppu iski minua varmaan melkein yhtä kovaa kuin Valvattia, sillä ei Geralt ole mitään huomannut eikä valinnut, vaan Yennefer tuntuu yhä asialta, jota ei voi välttää, sillä kohtalo sitoo Geraltin ja hänet yhteen. Auts :'(

I
Lainaus
”Älä ole typerä”, Geralt toistaa hampaidensa välistä. ”Sinulta jäi kohta salvaamatta.” Kysymättä hän kastaa peukalonsa purkkiin ja sipaisee sillä Valvatin otsaa. Kosketus on hellempi kuin hänen kaltaiseltaan mieheltä voisi odottaa.
:'( :'( :'( :'( Voi itku, en yhtään ihmettele, että Valvatti lopulta rakastuu, Geralt on jörön ulkokuoren alla niin ihana.

Tässä on hauskasti erilainen tunnelma kuin aiemmissa raapaleissa, kun Valvatti ei vielä juuri tunne Geraltia eikä osaa lukea tätä, näkee vielä enimmäkseen vain sen pelottavan julkisivun.
Lainaus
”Ei”, Geralt murahtaa, kun Valvatti soittaa ensimmäiset sävelet uudesta laulustaan. ”Ei sitä.”

Valvatti rypistää otsaansa. ”Minusta se on varsin onnistunut teos.”

Geraltin katse väittää toista. Valvatti päättää, että hänen on parempi olla sanomatta vastaan. Geralt istuu kivellä ja teroittaa komeita miekkojaan, ja Valvatti on vain melkein varma, ettei Geralt iskisi niillä häntä kurkkuun, jos hän jatkaisi aiheesta.
Tämä kohta hymyilytti, tässä on niin sellaista sarjan ekojen episodien tunnelmaa, kun Valvattiin oli vasta tutustuttu ja hänen ja Geraltin dynamiikka oli lähinnä tätä torailua eikä vielä mitään sen syvällisempää.

VI
Ah, tämän saman sovinnonteon olen myös lukenut monta kertaa kuten varmasti kaikki tässä fandomissa, mutta tähänkin toit ihanasti oman tyylisi ja kerroit sen vähemmin sanoin kuin usein olen nähnyt, mutta aivan tarpeeksi vakuuttavasti. Oikeastaan onkin Geraltilta realistisempaa vain raahata Valvatti taas mukaansa kuin rehellisesti ja omasta aloitteestaan myöntää virheitään ja pyytää suoraan anteeksi.

Lainaus
Geralt etsii hänet – ehkä vain, jotta Kohtalo voisi nauraa hänelle tätäkin räkäisemmin ja repiä tuskin kokoon parsitun sydämen ompeleet auki.
Äääääää, tää sattuu, mutta on myös tosi kaunis virke.

Lainaus
Valvatti ei onnittele itseään urheudesta sinä samana iltana, kun hän istuu leiritulen ääressä Geraltia vastapäätä.
Huu, tässä taas hyvin pieni pätkä sanoo tosi paljon! Vaikka Valvatti kuinka olisi vihainen ja loukkaantunut, tietenkin hän lähtee mukaan kun Geralt pyytää, oli se pyytö sitten vaikka miten huonosti ilmaistu :') Toivottavasti he pääsevät vielä puhumaan asiat halki ja Geraltkin tajuaa, että vaikka Valvatti onkin yllättävän rohkea ja vahva, välillä hänellekin täytyy olla kiva ja osoittaa välittämistä. Kiitos näistä, näitä oli todella kiva lukea ja odotan innolla jatkoa! <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta :D Arvaa oliko vaikeaa valita tuolta listauksestasi luettavaa, sillä siellä on niin, niin paljon kaikkea ihanaa! No, tämän otin kuitenkin nyt ensin lukulistalle vaikka tämä kesken onkin. Toivoisin kuitenkin, että tähän tulisi jatkoa, sillä niin jännään kohtaan tämä omalla tavallaan jäi ja onhan tuolla tarinassa vielä aukkoja jotka pitäisi täydentää :D

Siis Geralt ja Valvatti, onko oikeasti mitään parempaa! Olen niin ihastunut ja rakastunut tähän paritukseen ettei mitään rajaa. Minä, joka en siis yleensä innostu mistään uudesta, olen aivan lumoutunut näistä tyypeistä ;D

Pidin tosi paljon siitä, että nämä rapsut poukkoilivat satunnaisessa järjestyksessä. Se lisäsi tarinan kiinnostavuutta ja herätti paljon kysymyksiä.

Mutta voihan piru tuota Geraltia ja Yenneferiä >:( Tuosta sivujuonteesta en niin välitä, vaikka toisaalta kyllähän tuo jostain kertoo että Geralt tuli hakemaan Valvatia :D Rankkaa on kyllä pienellä Valvatilla kun on joutunut haistelemaan Geraltin iholta toisen tuoksua, tuollaista en soisi kenellekään. Ja Kohtalo! Tuo julma ja säälimätön määrää näiden hahmojen elämästä!

Kiitos näistä rapsuista, toivottavasti löytyy intoa kirjoitella lisää tähän sillä haluaisin kovasti kuulla kuinka tämä tarina päättyy :)

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Violetu: Bwaa, ihanaa että oot tykännyt <3 Ei aina mitään järkevää tarvitsekaan miettiä, tällaisetkin kommentit lämmittää kauheasti mieltä ^^ Kiitos, että luet ja kommentoit <3

corvus: Haha, järjestys kyllä on vähän hämäävä! Tuntuu kuitenkin oikealta postaa ne kirjoitusjärjestyksessä, jotenkin kaikki Valvatin tunnemyrskyt tuntuu tulevan tällä tavalla luontevammin paperille. Itsekin tykkään kamalasti kunnon slice of life raapaleista, että aina ei tarvitse tarinassa olla tiukasti sitovaa lankaa, vaan osat voivat olla tosi irrallisiakin. Kivaa, että olet tykännyt ja kiitos, kun kommentoit <3

Unohtumaton: Geralt on mystinen hahmo, jonka päänsisäisistä mietinnöistä on vaikea saada kiinni. Tykkääkö se Valvatista? Tykkääkö se Yenneferistä? Kuka tietää??? Minusta tuo on mainiosti sanottu, että tässä ovat hahmot jääneet sanoittamattomien tunteiden vangeiksi. Niinhän se on. Ehkäpä tulevissa osissa he löytäisivät sen rohkeuden viimein avata sanaisen arkkunsa! Kivaa, että valitsit tämän Kommiksesta ja kiitos kommentistasi <3

Pura: Kiitos onnitteluista! Haha, voitto sattui vähän huonoon käänteeseen, kun elämä päätti ottaa yllättävän alamäkilaskun. Mutta nyt myöhemmin on ollut ihana palata lukemaan kommentteja! Kääk, en nyt osaa oikein sanoa jokaisen raapaleen kohdalla kiitosta. Luin kommenttisi ekan kerran, kun olin pitänyt  jonkin aikaa taukoa kirjottamisesta, ja pääsin sen mukana kans uudestaan tarinan hengestä kiinni. Ihana lukea, miten oot fiilistellyt noita lainaamiasi kohtia <3 Kiitos paljon ihanasta kommentista <3<3

Vedela: Kiitos sullekin onnitteluista! Aww, oot liian kiva ;; Minä nyt tuun iloiseksi, jos kommentoisit mitä vain, mutta silti kivaa, kun otit tämän! Tämä on ehkä yksi kokeellisimpia fikkejäni, kun en ennen ihan näin epälineaaristi oo mitään kirjoittanut. Tottahan tässä ytimessä on aika helppo aihe, Valvatin tuntemukset ja rakkaus Geraltia kohtaan, mutta siltikin pitää aina useasti palata ihmettelemään itsekin näitä osia ihan lineaarissa järjestyksessä, ettei kirjota ihan mitä sattuu :D Ihana kuulla, että Geralt/Valvatti on imaissut sut mukaansa, se on kyllä kamalan ihana paritus ;; Kiitos paljon kommentistasi, toivottavasti tulevat osat myös maistuvat <3


A/N: Heipä hei ja kiitos vielä yhteisesti jättämistänne ihanista kommenteista <3 Tuntuu aina hyvältä, kun jotain tarinaa näin sankoin joukoin on luettu! Harmittaa, etten jo aikaisemmin ole ehtinyt/innostunut tätä päivittämään, mutta tässäpä tulee nyt seuraava osa!





III
300 sanaa

Kahdeksan kuukautta on pitkä aika matkustaa yhdessä. Valvatti ei ole koskaan viettänyt niin pitkää aikaa kenenkään kanssa kaksin, omia vanhempiaan lukuun ottamatta, mutta nyt hän on ratsastanut noituri Geralt Rivialaisen rinnalla jo kahdeksan kokonaista kuunkiertoa ja hän huomaa toivovansa, että tämä ennalta-arvaamaton ystävyys jatkuisi vielä seuraavat kahdeksan (vuotta, vuosikymmentä, elämää).

Geralt on hiljainen mies. Hän kommunikoi kuin villieläin kurkusta kumpuavilla murahduksillaan ja elävillä, ilta-auringonkultaisilla silmillään. Joskus Geralt puhuu, mutta silloinkin vain läksyttääkseen häntä jostain kuin rasavilliä viisivuotiasta. Valvatti myöntää, ettei ole aina arkun terävin naula. Hän myöntää myös, että Geraltilla olisi kaikki oikeus jättää hänet jokin kaunis aamu yksin johonkin jumalien hylkäämään metsään ja jatkaa matkaansa omin päin.

Jos totta puhutaan, joskus hän välttelee nukahtamasta, sillä hän pelkää, ettei Geralt ole enää siellä, kun hän aamulla avaa silmänsä.

”Valvatti! Piru sinut periköön!” Geralt murahtaa Särjen selästä.

Valvatti on uponnut kylkiluitaan myöten suonsilmään. Ehkä hänen olisi pitänyt kuunnella tarkemmin, kun Geralt kielsi häntä astumasta sivuun polulta. Hän vajoaa syvemmälle nopeasti. Häntä ei kuitenkaan pelota, sillä Geralt on jo hypännyt hevosensa selästä. Hän miettii, kuinka paljon helpommalla noituri pääsisikään, jos antaisi hänen vain hukkua suohon. Mutta ei, Geralt irrottaa köyden Särjen satulasta ja heittää sen toisen pään hänelle. Geralt on vahva ja vetää hänet kuivalle maalle, kuin se ei koettelisi miehen voimia laisinkaan. Valvattia punastuttaa – ja sitten vielä enemmän, kun Geralt käskee häntä riisuutumaan.

”Vilustut, jos et vaihda vaatteitasi”, Geralt selittää happamena. Hänen silmänsä ovat kuitenkin lämpimät.

”Emme aio pysähtyä pelkän kuumetaudin takia”, Geralt lisää.

Niin.

Joskus Valvatti pelkää, että Geralt jättää hänet yksin johonkin jumalien hylkäämään metsään ja jatkaa matkaansa omin päin. Mutta joskus, vaikkakin vain ohimenevän hetken verran, hän on näkevinään tämän kovan ja tavoittamattoman kuoren takaa pilkahduksen jostakin, jota Valvatti ei kaikesta typeryydestään huolimatta uskalla miettiä liikaa. Hän on ehkä hölmö ja siltikin hän tietää, milloin on polttaa sormensa.


« Viimeksi muokattu: 05.02.2021 15:19:05 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
V
150 sanaa

Hän on tunteellinen hölmö. Sitä hän on. Tunteellinen hölmö, toivoton romantikko, oikea idiootti, joka meni ja poltti näppinsä, vaikka tiesi, että Geraltin sytyttämän liekin ruokkiminen tekisi vain kipeää.

Mutta hän on hölmö. Hän on aina ollut.

Hän seisoo vuoren rinteellä kasvot vasten tuulta ja ottaa Geraltin raivon ilmeettömänä vastaan, kuten kallio myrskyisät aallot. Hän ei ole vielä kertaakaan nähnyt Geraltia niin hillittömänä, niin vihaisena, niin äärimmäisen rikottuna, että pelkästään sen todistaminen jo tekee kipeää. Mutta häneen ei satu siksi, että Geraltiin sattuu. Hän ei ole niin epäitsekäs.

Yennefer rikkoi Geraltin. Ei hän. Yennefer. Se on niin helvetin epäreilua ja niin helvetin ennalta-arvattavaa, ja hän oli niin helvetin typerä, kun elätteli toivoa, että ehkä sittenkin, kaikesta huolimatta, Geralt oli jo salaa sydämessään valinnut hänet Yenneferin sijaan.

Hän ei itke. Geralt huutaa ja haukkuu hänet suohon, mutta Valvatti ei itke.

”Nähdään”, hän sanoo muodon vuoksi, vaikka tietää, että tässä heidän tiensä erkanevat.



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
A/N: Ja tässä vielä viimeinen osa. Kiitos, kun luit, tätä oli hauska myös kirjoittaa! <3




VII
350 sanaa

He saapuvat rannikolle vasta, kun syksy on jo pitkällä. Meressä ei enää uskalla käydä varpaitaan kastelemassa ja tuuli on jäähtynyt purevaksi. Valvatti on käärinyt hihansa kyynärtaipeisiin ja poimii nyt litteitä kiviä vesirajasta. Hänen kätensä ovat kohmeessa – ja ehkä sen takia Geraltin kosketus on polttava kuin hiilenkekäle, kun tämä nykäisee hänet pystyyn.

”Mitä sinä –?”

Geralt kääntää hänet ympäri ja huokaa hänen kasvoilleen syvältä keuhkoistaan. Geralt näyttää riisutulta vaatekerroksistaan huolimatta ja se tuntuu niin oudolta, että Valvatti pistää suunsa kiinni ja jää odottamaan hermostuneena, mistä noituri aikoo häntä läksyttää.

Mutta Geralt nipistää huulensa yhteen ja päästääkin hänestä irti. Jokin heidän välillään raukeaa. Valvatilla on samanlainen olo kuin silloin, kun Geralt hävisi hänelle noppapokerissa. Tunne on outo siinä hetkessä: he eivät ole riidelleet moneen viikkoon, eikä hänellä ole mitään voitettavaa.

”Sinä teet sen väärin”, Geralt lopulta sanoo hiljaisella ja karhealla äänellä. Valvatti tulkitsee tämän välttelevästä katseesta, että se ei ole asia, jonka Geralt olisi hänelle halunnut sanoa. Hänen sydämensä hakkaa. Geralt tarttuu hänen käsistään uudestaan kiinni ja Valvatti tiputtaa kivet tämän kämmenille. Geralt jähmettyy. Valvatti katsoo epäröiden ensin miehen käsiä, sitten tämän vakavaa ilmettä, sitten minne tahansa muualle kuin noituriin päinkään.

”Tämä alkaa olla hieman kiusallista”, hän tokaisee ja yrittää kuulostaa siltä, ettei toivo jokaisella solullaan, että Geralt suutelisi häntä.

Geralt puristaa Valvatin käsiä. ”Tiedän, mitä minun pitäisi nyt tehdä”, hän sanoo. Valvatti kohottaa kulmiaan, mutta Geralt ei jatka. Sen sijaan tämä kääntyy ja heittää ensimmäisen kiven veteen. Se hyppii kauas pintaa pitkin.

”Mitä sinun pitäisi tehdä?” Valvatti kysyy.

**

Tien varressa kasvaa leskenlehtiä.

He ovat ratsastaneet länteen kohta kaksi viikkoa. Kevät on tullut nopeasti: ojat ovat täynnä sulavettä ja lehtipuiden oksiin on ilmestynyt silmuja kuin yhdessä yössä. Tuuli puhaltaa lämpimänä ja Valvatti kääntää kasvonsa hymyillen kohti aurinkoa. Luuttu heiluu tavanomaisesta poiketen hänen selässään ehkä siksi, ettei hän halua häiritä kevätlintujen sävelmiä omillaan.

Geralt vetää Särjen ohjaksista. ”Kuulitko, mitä sanoin?”

Hän tietää, ettei Valvatti kuullut. Mikä kirous, mikä siunaus.

Valvatti ratsastaa hänen rinnalleen ja hymyilee leppoisasti.

”Eikö kevät olekin ihanaa aikaa?” Valvatti kysyy.

Geralt päättää, ettei avaa suutaan enää toistamiseen. Hän tulkitsikin varmasti tunteensa väärin. Olisihan se aivan naurettavaa.

Hänkö muka auttamattoman rakastunut trubaduuriinsa?



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Kivaa, että kirjoittelit tämän loppuun :D

Tämä oli kokonaisuutena mielenkiintoinen, jo ihan tuon ratkaisun vuoksi että julkaisit osat epäkronologisessa järjestyksessä. Hieman jouduin itse lukemaan noita aikaisempia osia uudelleen, kun en kaikkia tapahtumia muistanut. Mutta toisaalta tällaisessa rapsusarjassa sillä ei ole niin väliä, kun osat ovat muutenkin lyhyitä.

Mutta voihan mikä lopetus tällä oli! Aivan huippu ja sellainen, mikä ei tullut liian helpolla :D Hetken ajan olin että höh, kunnes luin sitten ihan ajatuksella uudelleen tuon viimeisen rapsun ja sitten hymyilinkin ihan pöhkönä kun oivalsin. Harmi ettei suukkoa saatu, mutta jotain pitää jättää lukijankin mielikuvituksen varaan ;)

Kiitos tästä, oli mukavaa että kirjoitit, tätä oli kivaa lukea!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Pakko tähän alkuun lainata Unohtumattoman osuvaa sanavalintaa:

Tykkään ihan hirmuisesti Valvatin mielenmaisemasta ja sinä kirjoitat sitä hirveän hyvin, joten tätä on ilo lukea. <3

Voin niin allekirjoittaa tuon. Olet niin ihanasti kaivautunut Valvatin pollaan, että... kertakaikkiaan.
Jäin itseasiassa pohtimaan tämän jälkeen, että Geraltin päähän voi olla vaikeampi päästä. Hän varmasti miettii itsekseen paljon, pohtii ja analysoi, mutta millä tavalla sen oikeasti saisi kirjoitettua kirjaimiksi.
Ja kuten tässä fikissä, Geralt on toiminnan mies. Hän pysähtyy ja auttaa, ei jätä pulaan ja toimii tosipaikan tullen. Se vain on miehelle ominaisempaa kuin monisanainen sydämen vuodatus. Ja myös se ainainen kysymys, mitä hän ajattelee Yenneferistä. Ja tietysti se, kuinka tärkeä Valvatti hänelle on.

Kivasti oli loppu kudottu yhteen alun kanssa. Voi Geralt, olen täällä silmät sydäminä. Tietysti hän rakastaa trubaduuriaan, kuten trubaduuri noituriaan. Ja tätä kirjoittaessani huomasin just, että olit juuri pukannut uuden tekstin luettavaksi...

Kiitos kun kirjoittelet.  ;)

Vuorna

  • tahdonalainen
  • ***
  • Viestejä: 932
Päivää! Raapalesarjoja on aina ihana lukea, mutta nyt olin erityisen mielissäni löytäessäni sellaisen Geralt/Valvatti -parituksesta. Heidän dynamiikkansa on hurjan mielenkiintoinen, ja oon todennut voivani lukea vaikka kuinka monta tekstiä heistä! Erityisesti tosin tykkään just tämmöisistä teksteistä, joissa Valvatti kipuilee omien tunteidensa kanssa, joten olihan tämä pakko lukea ja kommentoida.

Mä pidin kovasti tämän epälineaarisesta kerrontatavasta, vaikka sen tajuamiseen mulla meni vähän liian kauan :D Kai pitäisi oppia lukemaan author’s notet silleen oikeesti kunnolla… Mutta epälineaarisuuden tajuttuani oli helppo kuitenkin palata lukemaan aiemmat raapaleet ajatuksen kanssa, ja totesin aikajärjestyksen toimivan tosi hyvin! Muutenkin nämä slice of life -tyyppiset raapaleet sopivat kivasti tuohon epälineaarisuuteen, tosi hyvä veto toteuttaa tää juuri niin. Ja ai niin, tämän otsikko oli minusta hauska! Partikkeliotsikko oli mulle uusi tuttavuus mutta tykkäsin siitäkin ;D

Voi Valvattia! Hänen tunteensa Geraltia kohtaan kävivät tässä kyllä hyvin ilmi, ja erityisesti oli aika lailla riipaisevaa lukea tuota IV-raapaletta. Valvatin mustasukkaisus oli jotenkin samaistuttavaa, ja tykkäsin paljon myös tuosta Valvatin vanhenemisen maininnasta etenkin verrattuna Yenneferiin. Geraltin ja Valvatin väliset kohtaukset olivat varsin ilahduttavia, olit erinomaisesti osannut kirjoittaa heidät! Valvatin tunteista on aina mukava lukea, mutta niin on myös Geraltin jäyhästä käytöksestä. Tämmöiset tekstit aina muistuttavat mua siitä, miten toimiva paritus tää oikeastaan onkaan, kiitos sulle siis siitä.

Tykkäsin tuosta viimeisestä raapaleesta ihan hirmuisesti! Se oli oiva lopetus tälle tekstille ja ilahdutti mua erityisen paljon. Kokonaisuutena tää sarja oli erinomainen, kerrontatapa ja sun kirjoitustyyli tekivät tästä todella hyvän kokemuksen. Kiitos paljon tästä tekstistä, mä pidin tästä kovasti!
i'm planning to build a whole new beautiful life here. one where, in my own small way, i can make the world a better place.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Kiitos tosi paljon teidän kommenteista Vendela, Fairy tale ja Vuorna <3 Ihana perjantaipäivän piriste oli huomata uusi kommentti ja palata vanhojenkin pariin ^-^ Kiva, että ootte tykänneet tästä sarjasta, tätä oli kiva kirjoittaa, vaikka osien epälineaarisuus tuotti itsellenikin välillä hieman päänvaivaa ;D

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"