Minäkin kaipaisin jo tänne kevätuulta pakkaspuhurin sijaan. :'') Tykkään kyllä talvesta, mutta olen vain niin kylmänarka ja kevät on lempivuodenaikani. Tämä oli aivan ihana tarina ja tykkäsin tosi paljon, miten et jäänyt erityisesti selittämään millaisia taikuutta tässä maailamssa on tai ovatko Kide ja Hile taikaolentoja itsekin tai mikä heidän isänsä tehtävä on. Oli kivaa vain upota tähän sellaisenaan ja yhdistellä palasia omassa mielessään. Suomalaisen magian fiilis tässä oli tosi kivasti ja siskosten nimet olivat niin täydelliset ja rakastin tätä luonnonläheisyyttä, pientä pirttiä, järven läheisyyttä ja tuohen vuolentaa.
Siskosten välit olivat ihastuttavat, leikkisät ja lämpimät. Se, millä innolla he puhuivat tuulesta ja veneestä oli sydäntälämmittävää ja minä ihan hymyilin hömelösti, kun he viimein pääsivät kokeilmaan venettä. Heissä oli sellaista lapsen intoa, vaikka esiteini-iässä vaikuttivat olevankin jo ja toivon, että se ei katoa heistä koskaan, kun ovat tällaisia taikaolentoja jollain tavalla.
Niin kaunis oli myös kohta, kun isä antoi vuorikristallin ja Hile heti kokeilee sitä, mutta ei lannistu, vaikka epäonnistuu. Sitä ihanampaa, kun kevät viimein koittaa ja hän saa lähetettyä tuulen puhaltamaan.
Ulko-ovi päästää sisään pikkusiskon ja pöllähdyksen puuterilunta.
Kielesi on koko ajan ihastuttavaa, et tällaisessakaan pikku siirtymässä tyydy kertomaan, että Kide astuu sisään, vaan näytät, millainen talvi ja ympäristö on. Niin nättiä.
Mutta yöpakkanen laskeutuu, eikä heräilevä voima vielä riitä taivuttamaan purevaa viimaa tahtoonsa.
Tästä pidin myös tosi paljon. Kuvaavaa, että talvi on vielä liian vahva vastus nuorelle taikojalle ja on tosi toimivaa kuvata talven julmuutta näin, että sen taltuttaminen ei onnistu heti.
Kiitos tästä kaunokaisesta!
