Kirjoittaja Aihe: Nevermoor: Korppi ja pihlajapuu (S, Morrigan & Pihlaja, ficlet)  (Luettu 103 kertaa)

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 574
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Title: Korppi ja pihlajapuu
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Nevermoor
Characters: Morrigan Korppi, Pihlaja Swift
Genre: Drama/general, slice of life
Rating: S
Disclaimer: Hahmot ja niille kuuluvan maailman on luonut Jessica Townsend, ja luonnollisestikin ne siis kuuluvat hänelle. En ole saanut rahaa tai muutakaan palkkiota tämän kirjoittamisesta.
Summary: Odottamattomia vertauksia puistossa.

A/N: Olinkin jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa tästä(kin) sarjasta jotain. Päädyin sitten tämmöisellä lyhyellä raapustuksella hakemaan otettani tästä fandomista.

Osallistuu Multifandomin neloskiekalle.



Korppi ja pihlajapuu


”Katso. Ihan niin kuin me.”

Morrigan ja Pihlaja loikoilivat kesäauringon lämmittämällä nurmella hotelli Deukalionin läheisessä puistossa. Kesän utuinen lämpö oli saanut Morriganin hieman uneliaaksi, ja hetken hän pohtikin, oliko torkahtanut hetkeksi. Pihlaja sen sijaan näytti omalta energiseltä itseltään siinä maassa makoillessaankin. Hän osoitti jotain heidän edessään tai oikeammin yläpuolellaan. Morriganin piti hinata itsensä puoliksi ylös ennen kuin tajusi, mihin Pihlaja oikein sormellaan tähtäsi.

”Niin, nuo, pihlaja ja korppi”, Morrigan totesi.

Puistossa kasvavassa pihlajapuussa oli jo joka oksassa kauniit vihreät lehtirivistöt, jotka keinuivat kevyesti tuulenvireiden tanssituksessa. Se kantaisi varmasti runsaasti marjoja syksyn koittaessa. Puun ympärillä lenteli iloisesti nuori korppi vuorotellen vähän jokaiseen suuntaan. Se oli luultavasti jo väistyneen kevään poikasia ja oppinut lentämään aivan hiljattain ja antautui nyt siipiensä varaan ihan vain puhtaasta lentämisen ilosta. Jokin linnun niinkin viattomassa ja aidossa riemussa sai Morriganin hymyilemään.

”Sinä olet ihan kuin tuo pihlajapuu”, Pihlaja sanoi sitten. ”Seisot varmana ja vakaana, jalat tiukasti maassa, etkä kaadu kumoon pienestä, et vaikka mitkä voimat sinut yrittäisivät kaataa. Mutta oikein kunnon myrskyn noustessa annat kyllä itsellesi luvan riuhtoa oksillasi, et tyydy pysymään aloillasi. Ja minä olen kuin tuo korpinpoikanen. Hosun joka suuntaan innostuen kaikesta pienestäkin ympärilläni enkä pysy paikoillani lainkaan.”

”Entä meidän nimemme?” Morrigan kysyi. Hän oli yllättynyt siitä, ettei Pihlaja ollut vertauksissaan maininnut niitä kertaakaan. Kantoivathan he nimissään juurikin korppia ja pihlajaa. Hänen sukunimensä oli Korppi ja Pihlajan etunimi oli… no, Pihlaja.

”Mitä meidän nimistä?” Pihlaja esitti vastakysymyksen ja näytti olevan yhtä ymmällään kuin Morrigankin.

Morrigan katsoi mietiskellen Pihlajan sinisiä silmiä, joissa kysymys kiilteli yhä. Lopulta hän pudisti itselleen ja ajatuksilleen päätään.

”Ei mitään”, hän sanoi. Pihlajan katse pysyi kysyvänä, mutta tämä tyytyi olemaan ihmettelemättä ääneen.

”Olet oikeassa”, Morrigan lisäsi sitten. ”Sinä olet korppi, ja minä olen pihlajapuu.”
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away