Kirjoittaja Aihe: Maameren tarinat: Virvatulia ja palavia katseita |K11| Varpushaukka/Vehka, oneshot  (Luettu 2117 kertaa)

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Nimi: Virvatulia ja palavia katseita
Kirjoittaja: Vlad
Fandom: Maameren tarinat
Ikäraja: K11
Genre: romantiikkaa tämä kai yrittää olla
Disclaimer: Maameri ja sen hahmot kuuluvat Ursula K. Le Guinille, minä vain leikin omaksi ilokseni.

A/N: Tämä teksti tuotti hiukkasen ongelmia, koska itselleni uusi fandom siinä mielessä, että en ole ennen näillä hahmoilla kirjoittanut. En ihan satasella tykkää tämän tekstin otsikosta, mutta kelvatkoon. Voi olla, että tulen näistä kahdesta kirjoittamaan lisääkin, kaksikko kuuluu ehdottomasti lempihahmoihini tässä fandomissa :) Pakko sanoa, että tunnen olevani ruosteessa kirjoittamisen suhteen, tuntuu että kaikki kirjoittamani ontuu taas turhan paljon, mutta ehkä joku tästä tekeleestä tykkää :D

Virvatuli heitti kelmeänvihreän kajon Varpushaukan kasvoille, sai vasenta poskea saumaavat arvet näyttämään irvokkailta. Kättensä liikkeellä ja hiljaisella äänellä lausutulla sanalla nuorukainen lähetti virvaliekkinsä kiusoittelemaan karun kivimakuukamarin nurkassa seinää vasten istuvaa harmaaviittaista hahmoa. Tämä vilkaisi kulmiensa alta ystäväänsä, mutta palasi sitten jälleen lukemaan hardinkielisiä riimurunojaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Varpushaukan huulia kutitteli viekas hymy, kuin muistona vanhansa, ja toinen virvaliekki liittyi ensimmäisen seuraan. Kaksi virvatulta kieppuivat ja tanssivat, ne hämäsivät ja houkuttelivat leikkiin, mutta Vehka ei vieläkään kiinnittänyt niihin huomiota. Varpushaukka kuitenkin näki, kuinka toisen leukaperissä nyki. Kauaa ei Vehka työskentelyään pystyisi jatkamaan, ja se sai Varpushaukan virnistämään entistäkin leveämmin.

Ehkä se oli lapsellista, mutta aina ajoittain Varpushaukka kaipasi takaisin siihen huolettomuuteen, joka oli vallinnut ennen Varjoa, ennen kuin hän sai osakseen poskeaan juovittavat arvet. Aikaan, kun hän, Vehka ja Jaspis olivat Roken Koulun pihalla taikuudellaan kisailleet. Ei Varpushaukka Jaspista kaivannut tai kilpailuntuntua heidän välillään. Hän kaipasi veljeyttä Vehkan kanssa, sielujen yhteyttä ilman tietoa tai pelkoa huomisesta. Ajan kulkua ei kuitenkaan voinut väkevinkään mahtaja sanallaan kääntää takaperin kulkemaan.

Virvaliekkien ilotteleva valo katosi ja Varpushaukka kohtasi Vehkan tumman, tyynen katseen. Vanhemman nuorukaisen kasvoilla kareili hymy, joka muistutti Varpushaukkaa ajasta ennen Roken Kummulla vietettyä yötä.

”Mitä sinä tahdot, ystäväni?” kysyi Vehka rauhalliseen tapaansa.

Nuorukaisen ilme oli tyyni, kun tämä katseli Varpushaukkaa, joka otak hupussaan seisoi hänen edessään. Varpushaukka oli Roken Kummun jälkeen ollut hiljainen, arka ja varovainen taikuuden kanssa, vaikka vielä sitä ennen hän oli huolettomana näytellyt kykyjään ja peitonnut taidoissaan vanhemmat oppilaatkin. Kummulla vietetty yö oli painanut hänen kielellään kuin ei koskaan aikaisemmin. Hän oli ollut haluton esittelemään mahtiaan, sanat olivat takellelleet ja paenneet häntä. Nyt hän kuitenkin halusi hetkisen ajaksi palata huolettomiin aikoihin. Pian olisi Vehkan aika palata kotiseudulleen Itäisille Rajavesille ja ryhtyä kylävelhoksi siellä, missä velhoa tarvittiin. Varpushaukka sen sijaan jatkaisi vielä opintietään Rokella, palaisi Tosipuheen sanojen äärelle ja opettelisi tekemään oikeat asiat oikeaan aikaan ja juuri riittävän paljon.

”Haluan viettää aikaa ystäväni seurassa”, Varpushaukka sanoi. ”Palaat pian kotiin, kun minä vielä teen työtä sauvani eteen. Haluan vain nauttia seurastasi ennen kuin lähtösi ja meidän eromme hetki koittaa.”

Hiljaisella äänellä Varpushaukka loihti uuden virvaliekin, joka sillä kertaa otti sijansa hänen päänsä päältä. Varovainen hymy huulillaan hän ojensi kätensä Vehkalle, kutsui kisailuun kuten aikaisemminkin. Siitä tuntui olevan monta monituista miehenikää, kun Varpushaukka viimeksi oli kyennyt olemaan huoletonna.

Vehka vastasi hymyyn omallaan. Hän loihti esiin oman virvatulensa ja lähetti sen härnäämään Varpushaukkaa. Hymy nyki Varpushaukan suupielissä, kun nuorukainen niksautti hieman rannettaan ja komensi liekkiään pakenemaan.

Virvatulet tanssivat toinen toistensa ympärillä, maalasivat karut kiviseinät kelmeällä valollaan ja vääntelehtivillä varjoilla. Tuona hetkenä pimeys väistyi Varpushaukan mielestä ja hän oli jälleen se samainen huoleton poika, joka oli astunut Koulun sisäpuolelle ensimmäistä kertaa ja koki olevansa kotona. Pimeys oli vasta jotakin, mikä häilähteli painajaisten takana todellisuuden tuolla puolen, ja Ogion Hiljaisen kirje arkkimaagi Nemmerlelle painoi taskussa.

Vehkan virvaliekki saavutti toisen, kasvoi suunnattoman suureksi, kietoutui toisen ympärille ja nielaisi tämän – ennen kuin molemmat tukahtuivat pieneksi savupilveksi tuprahtaen ja Varpushaukan maailman täyttivät vain Vehkan tummat kasvot ja ystävälliset silmät. Sydämen syke korvissaan kohisten Varpushaukka astui lähemmäs, hymyili ja painoi huulensa vasten Vehkan huulia.

Huulet olivat tavattoman pehmeät. Varpushaukka ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella, joten hän vain sulki silmänsä ja antoi mennä. Hänen hermostunut sydämensä tanssi kylkiluita vasten, ja se sai kaiken tuntumaan entistäkin huumaavammalta, aivan kuin he olisivat tehneet jotakin erittäin kiellettyä. Vehkan huulet olivat ensin paikallaan, ja tuon hetken ajan Varpushaukka pelkäsi tehneensä väärin, mutta lopulta ne alkoivat liikkua ja Varpushaukka unohti ajattelukykynsä. Suudelmaa kesti liian vähältä tuntuvan ajan verran ennen kuin Vehka astui askelen taaksepäin ja hymyili.

”Ehkä minä voin odottaa vielä hetken ennen kuin viimein palaan kotiin”, sanoi Vehka matalalla äänellään ja antoi sormenpäidensä tanssia Varpushaukan iholla.

Hymy huulillaan Varpushaukka astui takaisin Vehkan syleilyyn, ja he nauttivat toistensa seurasta aina varhaiseen aamuun saakka. Sormet maalasivat polttavia virtoja tummaan ihoon, huulet kohtasivat kömpelöissä suudelmissa ja heidän hengityksensä kietoutui yhteen. Vasta aamun sarastaessa Varpushaukka nukahti Vehkan matalan äänen turvalliseen kehräykseen tämän mutistessa merkityksettömiä sanoja hänen korviinsa.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 712
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Voi ihanuus, minkä helmen täältä löysin! <3 Maameren tarinat on ehdottomasti yksi suosikkisarjani, jonka lukemiseen ei kyllästy koskaan. Varpushaukka ja Vehka kuuluvat minunkin suosikkeihini ja yhdessä he ovat ihana pari!

Tämä pienoinen tarina ylsi lyhyydestään huolimatta todella syvälle Varpushaukan mielenliikkeisiin ja siihen, mitä hän joutui kokemaan kohdattuaan Varjon. Nuorukaisten välinen side on kirjoissakin vahva, ja olit onnistunut ottamaan siitä kaiken irti.

Tykkäsin ihan hirveästi, ja todellakin toivoisin että kirjoittaisit lisääkin tästä ihananihanasta fandomista! <3


zilah

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
zilah, Maameren tarinat kuuluu myös mun suosikkisarjoihin ja se on sen ekasta lukemiskerrasta lähtien ollut aika olennainen osa mun ns. varhaisficcailuani (siis joskus kauan ennen kun edes tiesin ficcaamisesta ficcasin Maameren tarinoista, toki omilla hahmoilla suurimmaksi osaksi) ja haluan kyllä ehdottomasti kirjottaa tästä lisää. Ihanaa, että tämä on lyhykäisyydestään huolimatta sun mielestä päässyt hyvin Varpushaukan mietteisiin sisälle!

Kiitos ihan älyttömästi kommentista! Tulin ihan älyttömän iloiseksi nähtyäni, että tämä oli saanut kommenttia!
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • ***
  • Viestejä: 4 776
  • Not killing people is really hard.
Aah kuten tiedätkin, niin rakastan Maameren tarinoita <3 Harmittelin juuri jokin aika sitten kun Finissä ei ole Maameren tarinat -ficcejä mutta nytpä on! Kiitos siis siitä ja olihan tämä siksi pakko tulla lukemaan!

Tykkäsin tässä tekstissä hurjasti siitä, että vaikka tämä ei ihan samanlaista kieltä ollutkaan kuin Le Guinin (eikä tarvitsekaan!) niin kirjojen tyylistä silti muistutti tietynlaiset sanavalinnat ja lauserakenteet. Ne sai aikaan sen tunnelman mikä oli kirjoja lukiessakin läsnä, sellaisen sopivan hieman vanhanaikaisen fantasiamaailman tunnelman.

Tykkäsin siitä, miten tässä ei tarvinnut tapahtua mitään isompaa, mutta Varpushaukan ja Vehkan suhde tuli silti selville. Tämä on ehkä lemppariparitukseni Maameren tarinoissa ja minusta näille sopii tosi hyvin tällainen läheinen suhde, jossa vain ollaan toisen lähellä ja hellitään mutta ei tehdä juuri mitään sen enempää.

Pidin tästä hurjasti, tämän tunnelma oli ihana ja rauhallinen, kiitos tästä tekstinpätkästä <3
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Lauchuo, Maameri-ficcejä oon kaipaillut itsekin ja kun niitä ei ollut muiden kirjoittamana, niin kirjoitin sitten itse :D Oon iloinen siitä, että jotkin sanavalinnat ja lauserakenteet muistuttavat Le Guinin tyyliä, se on ihan tarkoituksellista ja jonkin verran tuli kahlattua kirjoja läpi ihan jo kirjailijan tyyliin tutustuen ja tiettyjä sanavalintoja etsien. Tykkään siitä vanhanaikaisen fantasiamaailman tunnusta, joten oli ihan selviö, että haluan tässä ficissä tavoitella sitä samaa fiilistä. Varpushaukan ja Vehkan ystävyys on yksiä omiakin suosikeista Maameren tarinoissa, ja tämä oli tälläinen kiva lempeä laskeutuminen itsellenikin tämän fandomin pariin, kun ei heti yrittänyt lähteä kirjoittamaan mitään läheisyyttä syvempää.

Suuret kiitokset kommentista <3 Kommentit lämmittävät aina suunnattomasti, erityisen kvaa on tietysti kuulla, että tekstistä on pidetty :)
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

sambi

  • ***
  • Viestejä: 11
Moi!

Kaikki Maameren tarinoihin liittyvä lämmittää aina mieltäni, joten päädyin äänittämään tästä podin :).

Linkki äänitteeseen

Kiitokset kivasta ficistä, Vlad!

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 337
  • Lunnikuningatar
En ole jostain syystä kommentoinut tätä aiemmin, vaikka olen lukenut tämän ehkä neljästi. Huhhuh, shame on me!  :o

Oli miten oli, Maameren tarinat ovat minunkin lempifandomeitani, vaikka niistä lukemani ficit voi varmaan laskea yhden käden sormilla - todennäköisesti siksi, ettei mokomia löydy juurikaan! Siksi olikin ihanaa, että tässä ficissä keskiössä olivat juuri Varpushaukka ja Vehka, koska pidän heistä hurjasti! (Maamerissä ei tosin taida olla oikeastaan juurikaan sellaisia hahmoja, joista en pitäisi ainakin vähän...)

Pidin tässä kovasti noista virvatulista ja näiden kahden leikkisyydestä ennen tuota hellää hetkeä. Se tuntui sopivan heidän yhteiseen menneisyyteensä hyvin ja siinä oli juuri tuota Varpushaukan kaipaamaa huolettomuutta, vaikka sydäntä kyllä kirpaisi vähän, kun hän ajatteli aikaa ennen Varjoa. :( Voi Ged-parka! Onneksi tuo kisailu sai hänetkin kuitenkin ilahtumaan ja johti sitten johonkin vielä parempaan.

Pystyin hyvin kuvittelemaan mielessäni kaiken tässä: kivihuoneen tunnelman, ilmassa tanssivat virvatulet, Varpushaukan ja Vehkan kasvot ja niille heijastuvan valon. Tässä oli myös ihania viittauksia koko maailmaan ja tarinoihin, kuten nyt vaikka nuo hardilaiset riimut, Ogionin kirje ja juuri tuo kaksikon menneisyys. Jostain syystä pidän aina myös siitä, jos Gedin arvet mainitaan - ehkä, koska ne muistuttavat kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, miten monitahoinen hahmo hän on.

Kiitos tästä, oli ihanaa lukea näistä kahdesta! ♥


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.