Kirjoittaja Aihe: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 19/20)  (Luettu 3842 kertaa)

Roseliini03

  • ***
  • Viestejä: 24
  • "I am what I am, and I'm not ashamed."
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 12?)
« Vastaus #20 : 17.01.2021 20:15:40 »
Vihdoinkin sä sait kerättyä rohkeutes ja julkastua tän.

Ja kuten mä jo sanoin, niin stressasit turhaan.

Mun mielestä tää luku ei ollut millään tavalla sekava ja se jätti samanlaisen  hyvän cliffhanger fiiliksen, kun muutkin luvut.

Bellatrixiä käy sääliksi. Sillä on kunnon alamäki tällä hetkellä.

Täytyy sanoa, että oon otettu siitä tavasta, jolla kirjotit Dianan.

Kerroit mulle sillon ficin ensimmäisten lukujen aikana, että Bellan ja Dianan ystävyyssuhde kuvastaa meidän ystävyyttä ja jotenkin se, että Dianan luonne kuvastaa mua kertoo mulle itselleni, että ehkä mä en ookkaan niin surkee tyyppi, kun luulen.

Sori, jos meni liian henkilökohtaseks  :D

Jatkoa odotellessa.

Roseliini

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 12?)
« Vastaus #21 : 17.01.2021 20:27:35 »
Roseliini03: Kiva jos tykkäsit ja helpottavaa kuulla ettei luku ollu (ainakaan kovin) sekava. Ja cliffhangereitä on tarkotuskin jäädä joten kiva jos onnistuin siinäkin.

Diana pohjautuu kyllä aika lailla suhun niin kun on ollut puhettakin, ja Bellatrixissa taitaa olla jonkin verran mua itteeni (toivottavasti musta ei tosin tuu aikuisena massamurhaajaa). Mutta se fakta sun on vaan nyt pakko hyväksyä että Diana syö ihan mielellään puuroa vaikka sinä et :D

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 654
  • Lunnikuningatar
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 12?)
« Vastaus #22 : 17.01.2021 23:30:57 »
Älä hyvä ihminen turhaan stressaa. :) Luvussa pysyi hyvin mukana ja juonenkäänne oli virkistävän erilainen! Luin tämän kerralla ja ainakin tähän mennessä tarina on temmannut mukaansa, joten jatkoa odottelen innolla.

Ja fiilaan kyllä Bellaa, skandaalit on pahinta.

in the weak light you looked over your shoulder
            you said
nobody ever survives

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 334
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 12?)
« Vastaus #23 : 18.01.2021 07:42:49 »
Huomaan näkeväni Bellas paljon itseäni, mut Ami on jotenki luvus ehdoton lempparihahmoni, sen typeryys on sangen huvittavaa ja semmost joka saa hymyilemään hyvällä tavalla, totaaliset idiootit on mukavan inhimillisiä.
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 12?)
« Vastaus #24 : 18.01.2021 07:57:52 »
lancelot: Kivaa saada uus lukija. :) Mukava myös kuulla että tarina tempasi mukaansa, sehän tässä ois vähän niin ku ideakin :D Ja että vielä ihan putkeen luit? Se on aika saavutus. Otettu olen ja toivon että mielenkiinto pysyy yllä jatkossakin.

carrowfan: Juu, tollasessa idioottimaisuudessa on kyllä vaan jotain niin koomista. Niin kun oon jo aiemmin tainnu sanoa niin Amikus on osittain saanut inspiraatiota mun veljestä, joka on vähän samanlainen vaikkei ookaan ainakaan vielä huumannu ketään. Kiitti taas kommentista ja kiva että hymyilytti <3

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 13
« Vastaus #25 : 24.01.2021 16:27:49 »
A/N: Tässä ois tän viikon luku, toivottavasti tykkäätte :)

Luku 13

Seuraavana aamuna Bellatrix oli heti herättyään valmiiksi huonolla tuulella. Hänen olisi taas kerran tehnyt mieli särkeä jotain. Hänellä oli niin voimaton olo ja sitä paitsi hänen päätään särki yhä. Olisiko hänen nyt vielä pakko kestää vanhempiaan? Pystyisivätkö nämä näkemään hänestä päällepäin, että hän oli pettänyt heidät? Hän oli yrittänyt rauhoitella itseään ajattelemalla, että hänhän oli vain jutellut Annalle, siinä kaikki. Hän kuitenkin tiesi vallan hyvin jo pelkästään sen olevan väärin. Mikseivät kaikki jästisyntyiset voisi olla ilkeitä ja koppavia? Niin heitä olisi paljon helpompi vihata. Ja Alyssa... hänkin halusi vain auttaa. 

Alyssa oli vielä puhdistamassa tytön haavaa, kun ovelta kuului koputus. Tyttö huokasi ja valmistautui henkisesti tulevaan.
”Öö... Bellatrix? S-saanko tulla käymään?”
Se ei ollut äiti. Eikä liiemmin isä. Sen sijaan se oli Anna, jonka olisi kyllä kaiken järjen mukaan pitänyt olla sillä hetkellä aamiaisella.
”No, tule nyt sitten”, Bellatrix myöntyi vastahakoisesti mietittyään hetken. Ehkä vanhemmat eivät ihan vielä tulisi; he eivät olleet ikinä erityisemmin pitäneet aikaisista aamuista. ”Mikset ole aamiaisella? Sinulla alkaa puolen tunnin päästä koulu.”
Anna istuutui Bellatrixin sängylle ja huokaisi syvään.
”Minä halusin vain... nähdä sinut.”
Bellatrixista tuntui, että hänen päänsä räjähtäisi kohta. Oliko toisen pakko tulla juuri tällaisella hetkellä? Ei hän tarvinnut enää yhtään lisää omantunnontuskia. Hänen täytyisi vain olla tiukkana ja käskeä tyttöä häipymään. Mutta pystyisikö hän siihen, kun toinen oli niin vilpitön? Hänen olisi pakko. Eikö tästä kierteestä olisi mitään ulospääsyä? Nyt, kun hän oli kiltti Annalle, hänellä oli huono omatunto sukunsa pettämisestä. Jos hän sen sijaan olisi tyly korpinkynsitytölle, olisi hänellä omantunnontuskia puolestaan sen johdosta. Voisiko sittenkin olla mahdollista, että hänen sukunsa ja muut puhdasverisyysaatteen kannattajat toimivat väärin ja muu velhomaailma oikein? Mikä edes oli oikein tai väärin, vai oliko oikeaa ja väärää ylipäätään olemassa? Miksi kaikki oli aina niin monimutkaista?
”Toivottavasti sinä paranet nopeasti. Sinun ystäväsi ovat vähän pelottavia, varsinkin se tummahiuksinen. Jotenkin koko ajan tuntuu, että hän juonii jotakin”, Anna sanoi ujosti ja Bellatrixia alkoi yllättäen naurattaa.
”Siinä olet kyllä harvinaisen oikeassa. Ei kai Jessica ole tehnyt sinulle mitään?”
”Ei ole osunut kun ehdin aina väistää”, ruskeahiuksinen tyttö hymähti.
”Suosittelen väistämään jatkossakin. Hän tuntuu inhoavan nykyään myös minua.”
”Miksi?”
Pitikö Annan saada tietää aina kaikesta kaikki? Mitä tähänkin nyt voisi vastata? Siksi, koska minä sanoin sinulle jotain muutakin kuin ilkeyksiä?

”Tulkaa vain tännepäin, täällä hän on”, kaikui Kuhnusarvion ääni kauempaa käytävästä. Bellatrix jähmettyi. Hän oli vaipunut niin omiin ajatuksiinsa, että oli kokonaan unohtanut vanhempiensa tulon.
”Anna, sinun on mentävä! Minun vanhempani tulevat!” hän suhisi.
”Mutta miksi? Minä haluan tavata vanhempasi, en ole ikinä tavannut aikuisia velhoja. Siis muita kuin opettajia.”
”Ei! Minun vanhempani eivät halua tavata sinua. Etkö muista, mitä kerroin heistä silloin taikajuomissa? Mene nyt vain!” Bellatrix alkoi hätääntyä toden teolla. Miksei toinen kuunnellut? Uteliaisuus koituisi vielä joskus tytön kohtaloksi, jos hän jatkaisi samaa rataa. Alyssakin oli ilmeisesti ehtinyt jo paeta jonnekin.
”Hyvä on”, Anna sanoi lopulta alistuneesti ja nousi sängyltä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kauas.

”Voi hyvä Luoja!” kiljaisi Druella Musta ylidramaattiseen tapaansa. ”Mitä sinulle on tapahtunut?”
”Ihan kuin et tietäisi”, Bellatrix sanoi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Äiti todellakin rakasti olla dramaattinen ja vetää huomiota itseensä. Anna kipitti nopeasti sivuun ovelta, muttei päässyt pakenemaan huoneesta, sillä Kuhnusarvio ja Bellatrixin isä seisoivat yhä oviaukossa. Sen sijaan tyttö yritti mahdollisimman huomaamattomasti hiipiä Druellan ohi kohti huoneen takaosaa. 
”Minä vain kaaduin, äiti. Ei tarvitse huutaa.”
”Mikset sinä ole pysynyt tarkkana siitä, kuka sinulle tarjoaa juotavaa?” kysyi isä. ”Horjuuko keskittymiskykysi? Saatko sinä täällä liian vähän ruokaa?”
”En, isä. Eikä tämä sitä paitsi ole mikään baari. Eikä täällä myöskään joudu koko ajan vilkuilemaan olkansa yli ja miettimään, että kukahan minut nyt aikoo murhata.  Luulisi sinunkin tietävän sen. Amikus nyt vain on vähän jälkeenjäänyt”
Bellatrix todella nautti, kun saattoi kerrankin sanoa vastaan isälleen, sillä julkisilla paikoilla tämä ei uskaltanut suuttua samalla tavalla kuin kotona. Seurauksia saattaisi kyllä tulla jälkeenpäin, mutta ainahan saattoi toivoa isän unohtavan seuraavaan lomaan mennessä koko asian.
”Isäsi teki Evelyn Edwardsille hyvin selväksi, että tällaista käytöstä ei suvaita hänen kasvateiltaan”, Druella sanoi tuohtuneena. ”Sinähän olisit voinut vaikka kuolla.”

Niin, ja mitä he olisivat siitä välittäneet? Sillä hetkellä Bellatrix toivoi enemmän kuin mitään muuta, että näkisi edessään kaksi ihmistä, jotka olivat tulleet katsomaan tytärtään sairaalaan. Nyt hän näki vain kaksi näyttelijää, jotka eivät olleet työssään erityisen hyviä. Miltä tuntuisi, jos vanhemmat oikeasti vaikuttaisivat huolestuneilta? Mutta ei; äidillä oli kylmä ja mitäänsanomaton ilme, isä taas katsoi kelloa.
”Ja kuka sinusta täällä sitten huolehtii?” Cygnus jatkoi. Tyttö tunsi tutun pakokauhun nousevan jälleen pintaan. Eivätkö he vain voisi lähteä? Tarvitsisiko heidän vielä säikytellä Alyssaakin?
”Öh... Alyssa?” Kuhnusarvio huhuili. Noita astui varovasti ulos huoneestaan.
”Tuota... hyvää päivää, herra ja rouva Musta. Minä olen Alyssa Dwayne, ja olen nyt pari päivää huolehtinut tyttärestänne. Hänellä on yhä haava päässään, mutta se...”
”Oletko sinä kuraverinen?” Cygnus kysyi inhoten. Alyssa näytti neuvottomalta. Bellatrix rykäisi.
”Tuota... isä, ehkä sinun ei kannattaisi aloittaa tuota nyt”, hän sanoi varovasti. Mies ei näyttänyt kuuntelevan lainkaan.
”Entä kukas tämä on?” hän käänsi huomionsa Annaan. Voi ei, nyt olisi keksittävä jotain ja nopeasti.
”Öhöm, niin... Hän on... uusi ystäväni. Ranskalainen vaihto-oppilas. Hänen nimensä on... Anabél... Anabél E-Entremont. Erittäin arvostetusta velhosuvusta”, Bellatrix keksi hätäisesti. Älkää tunteko ranskalaisia velhosukuja... Älkää kiltit tunteko ranskalaisia velhosukuja, hän ajatteli kuumeisesti ja puristi hermostuneena peiton reunaa. Kuhnusarvio katsoi tyttöä hämmentyneenä, mutta saatuaan tältä tuiman katseen hän pysytteli hiljaa. Tämän olisi pakko onnistua, muuten hän ja Anna olisivat molemmat suurissa ongelmissa. Anna nousi seisomaan ja niiasi mahdollisimman hienostuneen näköisesti pariskunnalle. Bellatrix pystyi näkemään, kuinka hän tärisi. Sivusilmällään molemmat tytöt huomasivat, kuinka Alyssa piiloutui jälleen huoneeseensa.
”Jahas. No, mukava tavata. Hyvä tietää, etteivät kaikki täällä ole kurave-”
”Isä! Lopeta jo!” Bellatrix huudahti. Hän ei nyt kerta kaikkiaan jaksaisi tätä.
”Mitä sinä sanoit?” Cygnus kysyi vaarallinen katse silmissään.
”Sanoin, että lopeta”, Bellatrix toisti. Uhitelkoon ihan niin paljon kuin huvittaa, hän ei juuri sillä hetkellä välittänyt.
”Älä kyseenalaista minua! Kuulitko, tyttö? Älä jatka tuota tai minä saatan päätyä tekemään jotain hyvin... no, anteeksiantamatonta. Enkä nyt puhu komennuttamisesta tai tappamisesta, minä puhun-”
”Cygnus, rauhoitu!” Druella sanoi nauraen väkinäisesti. ”Hän vain vitsailee, hänellä on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Oletko varma, ettei sinua tarvitse viedä Pyhään Mungoon?”
”Ei tarvitse, menkää nyt vain”, Bellatrix mutisi. Mustan pariskunta tajusi viimein, että nyt olisi hyvä aika lähteä.

”Voi luoja”, Bellatrix totesi oven sulkeuduttua. Anna naurahti ujosti ja hengitti sitten muutaman kerran syvään kerätäkseen itsensä.
”Se liippasi läheltä”, hän sanoi lopulta hymyillen. Et tiedäkään, kuinka läheltä, Bellatrix ajatteli. Toivottavasti korpinkynsi tämän jälkeen muistaisi, että uteliaisuus saattoi tietyissä tilanteissa olla pahasta.
”Minä lähden nyt niin ehdin vielä aamiaiselle. Nähdään!” Ennen kuin Bellatrix ehti sanoa mitään oli Anna jo kiirehtinyt käytävään.

Bellatrix vaipui taas ajatuksiinsa. Hänen päässään kaikuivat sanat: ”...jotain hyvin... no, anteeksiantamatonta.” Tyttö tiesi varsin hyvin, mitä isä oli tarkoittanut. Hän ei saanut uhkausta mielestään. Kidutuskirous. Tekisikö hän sen todella? Ei, ei hän tekisi. Tai niin tyttö olisi halunnut uskoa. Mutta todellisuudessa hän oli melko varma, ettei isälle olisi lainkaan vaikeaa kiduttaa tyttäriään.
”Neiti Musta?”
Kuka siellä nyt taas voi olla? Bellatrix kääntyi ovelle päin. Siellä hänelle hymyilivät vaihteeksi kasvot, joiden näkemisestä hän ilahtui.
”Professori Rosepen! Mitä te täällä teette?” hän kysyi hämmentyneenä.
”Minä tulin katsomaan miten sinulla menee. Toivottavasti olet jo hiukan parempivointinen”, professori sanoi astuessaan huoneeseen.
”Jonkin verran”, Bellatrix sanoi huokaisten.
”Minä kuulin, että sinun vanhempasi kävivät täällä. Miten se meni?”
Bellatrixin olisi tehnyt mieli irvistää. Luulisi koko velhomaailman näkevän heidän ylläpitämien kulissien läpi.
”No kuinka se nyt saattoi mennä”, tyttö tuhahti. ”Kävivät vähän mesoamassa ja menivät sitten matkoihinsa kun olivat omasta mielestään tehneet itsestään tarpeeksi numeroa yhdeksi kerraksi.”
Velhon ilme vakavoitui ja hetken hän näytti vain miettivän, mitä sanoa seuraavaksi.

”Kysyivätkö he edes, miten sinä voit?” hän lopulta kysyi rikkoen hiljaisuuden.
”Oletko tosissasi? Ei heitä kiinnosta.”
Bellatrixia nauratti. Ettäkö hänen vanhempansa kysyisivät aidosti kenenkään vointia? Oliko jotenkin outoa, että se oli hänen päivänsä siihen mennessä hauskin ajatus kaikessa absurdiudessaan?
”Minua se ei kyllä naurata yhtään”, opettaja sanoi ja hänen katseensa muuttui hiukan surumieliseksi.
”Tai no oikeastaan kyllä he kysyivät, pitäisikö minut viedä Pyhään Mungoon. Sehän heille olisikin sopinut; vähän lisää draamaa ja huomiota lehdistöltä”, Bellatrix jatkoi ja nyt hän ei enää voinut olla nauramatta. Hänen vanhempiaan pinnallisempia ihmisiä saisi todellakin hakea.

”Tiedätkö, Bellatrix, minä tulin katsomaan sinua, koska halusin omin silmin nähdä että olet kunnossa. Se Amikuksen juttu oli niin kertakaikkisen typerä ja vastuuton. Mutta arvaa mitä?”
”No?” tyttö kysyi ja häntä alkoi taas hymyilyttää.
”Minä vein tämän professori Beckleyltä tänään”, velho jatkoi ja kaivoi laukustaan rasiallisen ilmeisesti jästien suklaakonvehteja. ”Hän on hamstrannut näitä jostain syystä erityisen paljon tällä viikolla. Toivo minun tähteni, ettei hän huomaa yhden puuttuvan.”
Sielunsa silmin tyttö saattoi jo nähdä, kuinka loitsujen opettaja Charlotte Beckley pitäisi opettajatoverilleen kunnon äidillisen puhuttelun muiden omaisuuden viemisestä.
”Mutta vaikka jäisinkin kiinni”, mies jatkoi ja avasi yhden makeisen paperista, ”niin olisi se kuitenkin sen arvoista. Nämä ovat ihania.”
Pieneksi hetkeksi tyttö unohti kokonaan vanhempansa ja kaiken muunkin.

”Mutta oli minulla vakavampaakin asiaa”, velho sanoi hetken päästä ja hänen kasvonsa vakavoituivat jälleen. Bellatrix säikähti hieman. Olisiko hän ongelmissa?
”Tiedäthän sinä mitä anteeksiantamattomat kiroukset ovat?”
Kysymys tuli täysin puun takaa. Nyt tyttö todella säikähti, sillä tätä hän ei ollut lainkaan osannut odottaa.
”Vähän liiankin hyvin”, hän totesi. Vasta siinä vaiheessa hän tajusi miettiä, miten professori tiesi tulla puhumaan kyseisestä asiasta juuri nyt.
”Minä satuin kuulemaan äskeisen keskustelun”, mies selitti. ”Minä kuljin käytävällä tästä ohi ja kuulin kuinka isäsi solvasi jästisyntyisiä. Jäin mutkan taakse kuuntelemaan ja kuulin myös mitä hän sanoi sinulle. Tiedäthän myös, mitä anteeksiantamattomien kirousten käytöstä seuraa?”
”Elinkautinen vankeus”, Bellatrix vastasi saman tien. Professori Rosepen nyökkäsi.
”Onko niitä käytetty sinuun?” hän kysyi sitten.
”Ei”, tyttö vakuutti. ”He kiduttavat vain kotitonttuja.”
”No sepä helpottavaa”, opettaja sanoi sarkastisesti. ”Tiedätkö miten toimisit jos isäsi päätyisi toteuttamaan aikeensa?”
”Ei kai siinä paljon olisi tehtävissä. Varmaan kituisin ja yrittäisin seuraavalla kerralla toimia niin, ettei tarvitse kiduttaa”, tyttö sanoi ja kohautti olkapäitään. 
”Ei tosiaankaan!” professori huudahti. ”Sinä lähettäisit pöllön minulle.”
”Sinulle? Mutta miksi?”
”Koska minä olen saanut aurorin koulutuksen ja voisin tulla vähän... tuota... keskustelemaan aiheesta vanhempiesi kanssa. Ketään ei saa kiduttaa, ei missään tilanteessa. Se on väärin. Muista, ettei se ole koskaan hyväksyttävää, vaikka sinulle yritettäisiin uskotella toisin. Lupaathan lähettää minulle pöllön, jos jotain tapahtuu?”
”Kyllä”, Bellatrix sanoi mietittyään hetken. Professori Rosepen hymyili tytölle vielä kerran, nousi sängyltä ja sanoi: ”Minä lähden pitämään pistokoetta neljäsluokkalaisille.”
Bellatrix naurahti ja kiitti onneaan siitä, ettei itse sattunut olemaan neljännellä vuosikurssilla.

Vielä ennen lähtöään professori Rosepen kääntyi ovelta katsomaan oppilastaan ja sanoi: ”Ai niin, Mike Ashton muuten valitti eilen tunnilla, kuinka hänestä on kurjaa kun Amikus keksi niin hauskan jutun ennen häntä. Annoin jälki-istuntoa.”
Professori Rosepenin lähdettyä Bellatrixilla oli ainakin hetken aikaa oikeasti hyvä olo. Ainakin hän tiesi nyt, että koululla olisi aina joku, johon hän voisi luottaa ja joka pitäisi hänen puoliaan niin omia vanhempia kuin kiusaajiakin vastaan.

Ennen pitkää ahdistavat ajatukset saivat kuitenkin taas otteen tytöstä eikä tämä enää tiennyt, mitä olisi niiden kanssa tehnyt. Niinpä hän lopulta kertoi Alyssalle kaiken. Kaiken sukunsa puhdasverisyysaatteista ja omasta petoksestaan.
”Sinä olet lapsi, Bellatrix. Sinä et ole paha, sinut on vain kasvatettu väärin”, noita rauhoitteli. ”Sinua ei voi luokitella ilkeäksi, kuten vanhempasi ilmiselvästi ovat. Hehän ovat aivan hirveitä ihmisiä... anteeksi.”
”Mutta kun sinä olet oikeassa. He ovat kamalia, tietäisitpä vaan kuinka kamalia. Mutta jostain syystä minä tunnen silti tarvetta toimia heidän haluamallaan tavalla. En minä haluaisi inhota sinua tai Annaa, mutta...”
”Se on ihan ymmärrettävää”, lohdutti Alyssa. ”Sinä olet kuunnellut sitä koko ikäsi. On ihan normaalia, että haluaa tulla hyväksytyksi ja olla jonkin arvoinen.”

Kun muut sairaalasiivessä olivat jo menneet nukkumaan, Bellatrix jäi pohtimaan parantajan aiempia sanoja. On normaalia, että haluaa tulla hyväksytyksi ja olla jonkin arvoinen. Tunsiko hän itsensä hyväksytyksi? Olihan hänellä ystäviä, tai oikeastaan hänellä oli Diana. Hän ei ollut nähnyt Jessicaa moneen päivään ja Alectonkin kanssa hän oli viime päivinä riidellyt tavallista enemmän. Eikä Dianaakaan ollut sinä päivänä näkynyt. Heillä oli varmaan koulukiireitä. Tyttö huokaisi. Kuinkakohan paljon hänellä itsellään tulisi olemaan kirittävää kouluasioissa?

******************
 
Viikonlopun aikana Bellatrix toipui vähitellen ja pääsi jo seuraavan viikon maanantaina jatkamaan koulunkäyntiä normaalisti. Yrttitiedossa hän huomasi, että hänellä olisi tosiaan jonkin verran kirimistä. Professori Allbrooke ei vaikuttanut edes huomanneen, että tyttö oli ollut lähes viikon poissa tunneilta, niin omissa maailmoissaan hän oli. Muut aineet eivät vaatineet läheskään niin paljon työtä, tai siltä Bellatrixista ainakin ensimmäisen päivän jälkeen tuntui. Taikuuden historiassa Diana oli luvannut näyttää hänelle omat muistiinpanonsa ja loitsuissa professori Beckley tarjoutui antamaan tukiopetusta jos tilanne niin vaatisi. Professori Rosepen näytti tytölle kirjasta viime viikolla käydyt luvut ja tämä huomasi lähes saman tien ilokseen ettei niitä tarvitsisi paljon opiskella, sillä hän tiesi kyseiset asiat jo valmiiksi.

Maanantai-illan kohokohta oli, kun Amikus joutui  kymmentä vaille kuusi nousemaan nojatuolistaan ja lähtemään McGarmiwan jälki-istuntoon. Bellatrixin oli koko päivän tehnyt mieli kuristaa poika hengiltä, mutta jotenkin hän oli saanut itsensä hillittyä.
”Tämä on ihan epäreilua! Hänen piti olla se, joka saa McGarmiwalta huudot ja jälki-istuntoa, ei minun”, poika mutisi kävellessään kohti oleskeluhuoneen uloskäyntiä.
”Niin, ja katsos kuinka lopulta kävikään”, Bellatrix kivahti. Jos ei hän kerran saisi käydä Alecton veljeen käsiksi niin ainakin hän aikoisi piikitellä poikaa niin paljon kuin vain suinkin mahdollista.
”Olen silti sitä mieltä, että olen aika nero”, Amikus sanoi virnuillen. ”Ei sitä juttua olisi kuka tahansa keksinytkään.”
”Idiootti sinä olet, tajuaisit sen nyt jo itsekin”, joku pojan kavereista sanoi yhtäkkiä ja Bellatrix hymähti. Näköjään kaikki heistä eivät sittenkään olleet menetettyjä tapauksia. Mutta eikö Amikus tosiaan vielä jälki-istuntoa saatuaankaan osannut hävetä?

Tiistaiaamuna Bellatrixia pelotti vähän jo valmiiksi hänen kävellessään ystävineen kohti muodonmuutosten luokkaa. Jessica oli ollut koko aamun melko vaisu ja Bellatrixin mielestä niin oli parasta; stressaantuneena hänellä oli nimittäin tapana suuttua vielä normaaliakin helpommin.
”Mitä te viime viikolla harjoittelitte?” hän kysyi muilta siinä toivossa, että ehtisi edes vähän henkisesti valmistautua tulevaan oppituntiin.
”Ei mitään mihin sinä et pystyisi”, Diana sanoi hymyillen pienesti. Välillä Bellatrixista tuntui, että hänen vaalea ystävänsä yliarvioi häntä lähes koko ajan ja joka ikisessä asiassa.

Sen päivän muodonmuutostunti oli teoriaa, ja Bellatrix huomasi olevansa siitä erittäin helpottunut. Hänestä ei ainakaan sillä hetkellä tuntunut, että jotain tärkeää olisi jäänyt väliin. Tämä tunne kuitenkin koki pienen kolauksen tunnin lopussa. Tyttö pakkasi tavaransa ja oli juuri lähdössä ulos luokasta kuullessaan professorin äänen: ”Neiti Musta, olisiko sinulla hetki aikaa? Haluaisin hieman keskustella kanssasi.”   
Bellatrix jännittyi hieman, mutta nyökkäsi lopulta. Diana nosti hänelle vaivihkaa hymyillen peukaloitaan kävellessään viimeisenä ulos luokasta.
”Ilahduttavaa nähdä, että olet päässyt jatkamaan opintojasi. Voin vakuuttaa, että minä ja muutkin opettajat tulemme tekemään kaikkemme,  jotta tällaisilta tilanteilta voitaisiin jatkossa välttyä. Jos nyt ottaisit sauvasi ja tulisit tänne”, McGarmiwa sanoi ja nosti jotain pöydälleen. Mitäköhän noita haluaisi hänen tekevän?
”No niin”, professori aloitti Bellatrixin astuttua opettajanpöydän eteen. ”Harjoittelimme viime viikolla haarukan muuttamista sulkakynäksi. Katso tarkkaan, kun neuvon tämän sinulle ja voit sitten harjoitella itsenäisesti. Huomisella tunnilla saat näyttää, miten olet edistynyt.”
 
”No, mitä hän halusi?” oven takana odotellut Alecto kysyi.
”Hän neuvoi minulle, kuinka haarukka muutetaan sulkakynäksi”, Bellatrix kertoi.
”No saitko sen muuttumaan?” Diana kysyi kiinnostuneena.
”En ihan täysin. Siihen jäi piikkejä.”
”Ainoa muutos jonka minä sain aikaan oli se, että piikit muuttuivat pehmeiksi”, Diana totesi huokaisten. Bellatrixkin oli melko pettynyt omaan edistymiseensä. Miksei hän voinut onnistua? McGarmiwa oli vieläpä henkilökohtaisesti todistanut hänen lukuisia epäonnistuneita yrityksiään.

Bellatrix käytti lähes koko illan siihen, että yritti saada haarukkaa muuttumaan kokonaan sulkakynäksi. Yrityksistä huolimatta hän ei vielä seuraavana aamunakaan tarkalleen ymmärtänyt, mitä teki väärin. Hän heräsi jälleen jo valmiiksi huonolla tuulella, eikä tilanne paljoa parantunut aamun edetessä. Taikajuomatunnilla hän ei oikein osannut keskittyä äkämienparannusjuomansa valmistamiseen ja päätyi vahingossa lisäämään liikaa piikkisian piikkejä. 
”Seitsemän piikkiä, neiti Musta. Ei yhdeksää”, professori Kuhnusarvio totesi kävellessään katselemassa oppilaiden työskentelyä. Hän jatkoi vielä puhumista puoliääneen jostain, mitä Druella oli jollakin tunnilla tehnyt, mutta  tytön huomio oli jo kiinnittynyt muualle. Mike Ashton, se ylimielinen rohkelikkopoika, virnuili hänelle vahingoniloisesti viereisestä pöydästä.
”Menikö sinulta näkö sen iskun myötä, jonka sait päähäsi? Vai hidastuiko aivotoimintasi ihan muuten vain?”
Bellatrix päätti sillä kertaa jättää mokoman lapsellisen räkänokan huomiotta, mutta huomasi silti miettivänsä, voisikohan piikikästä sulkakynää ehkä sittenkin hyödyntää johonkin luovaan tarkoitukseen. 

Bellatrix livisti liemiluokasta ulos heti mahdollisuuden saatuaan. Yrttitiedon tunnin alkuun olisi vielä vartti aikaa eikä tytöllä ollut aikomustakaan mennä kasvihuoneille yhtään ennen viimeistä minuuttia. Ikinä ei voinut tietää mitä siellä joutuisi kohtaamaan ja sitä paitsi ulkona oli jäätävän kylmä. Hän päätti etsiä itselleen rauhallisen paikan vielä viime hetken muodonmuutosharjoituksia varten. Lounastauon aikana hän ei kuitenkaan ehtisi tehdä muuta kuin yrittää selviytyä tupaten täysiä käytäviä pitkin suureen saliin ja sen jälkeen löytää tiensä muodonmuutosluokan eteen ennen kellon soimista.

Yritettyään muutaman minuutin Bellatrix huokaisi surullisena. Kuten arvata saattoi, ei hän edelleenkään saanut haarukan piikkejä katoamaan mihinkään sulkakynän päästä – ei, vaikka kuinka yritti. Hän alkoi jo menettää toivonsa ja alistua kohtaloonsa: hän joutuisi myöntämään McGarmiwalle ja ennen kaikkea itselleen, ettei osannut kyseistä loitsua. Aikakin olisi kohta lopussa...
”Bellatrix, mitäs sinä noin keskittyneesti harjoittelet?”

Bellatrix sävähti, rykäisi kiusaantuneena ja tunki sauvan sekä sulkakynän ja haarukan risteytyksen kiireesti laukkuunsa. Kukaan ei saisi nähdä, kuinka arvostetun velhosuvun jäsen epäonnistui yksinkertaisessa loitsussa kerta toisensa jälkeen. Tyttö nosti katseensa laukun uumenista ja yritti peitellä poskilleen noussutta hentoa nolostuksen punaa.
”Öö, tuota... hyvää päivää, professori Rosepen! Mitäs sinä täällä teet? Enhän minä mitään, kun tässä vain...” tytön ääni hiipui ja puna hänen poskillaan syveni entisestään. Hän tiedosti vallan hyvin vaikuttavansa totaaliselta idiootilta. ”Tai no... oikeastaan minä harjoittelin muodonmuutoksia.”
”Minä vain ajattelin, että jos voisin auttaa”, professori hymyili tytölle ja istahti penkille tämän viereen.
”Mutta ethän sinä opeta muodonmuutoksia eikä sinun työsi siis myöskään ole takoa niitä minun päähäni”, tyttö huomautti kummastuneena. Mitä velho oikein aikoi?
”Voinhan minä sinulle vähän muodonmuutoksia opettaakin. Eikä sinun päähäsi mitään tarvitse takoa, tai ei ainakaan pimeyden voimilta suojautumista. Mitä sinä yritit tehdä?”

Tyttö mietti hetken, mutta päätti lopulta ryhdistäytyä ja ottaa tarjotun avun kerrankin vastaan, niin vaikealta kuin hänestä tuntuikin hyväksyä tarvitsevansa sitä.
”No”, hän aloitti ja otti tarvikkeensa takaisin esille. ”McGarmiwa haluaa, että harjoittelen itsenäisesti muuttamaan haarukan sulkakynäksi, muut opettelivat sen kun minä olin poissa. Minun pitäisi osata se lounaan jälkeisellä tunnilla, mutta kuten näet, tähän jää aina näitä piikkejä enkä minä näytä millään saavan niitä pois. Enkä minä sitä paitsi muutenkaan pysty mihinkään kunnolla kun McGarmiwa katsoo. Kyllä minä tiesin olevani surkea muodonmuutoksissa, mutta että näin surkea...”
”Surkea? Mutta tämähän on piikkejä lukuun ottamatta ihan sulkakynän näköinen.” Sitten mies mietti hetken ja jatkoi: ”Joko te olette harjoitelleet hiiren muuttamista nuuskarasiaksi?”
Tummaverikkö nyökkäsi, vaikkei oikein ymmärtänyt miten tämä liittyi mihinkään.
”Haluatko tietää, kuinka minulle aikanaan kävi sen loitsun kanssa?”
”No?” Bellatrixia alkoi jo hymyilyttää hieman. Tämän tarinan hän todellakin halusi kuulla.
”Tämä on kyllä aika nolo juttu, mutta... Meidän piti kaikkien erään tunnin päätteeksi näyttää yksitellen opettajalle, kuinka olemme edistyneet. Minä sitten marssin itsevarmasti hänen pöytänsä eteen ja... no, tuloksena oli täydellinen nuuskarasia, tai niin minä ainakin vielä silloin kuvittelin. Mutta sitten se alkoi vinkua.”
Tyttö ei muistanut, milloin olisi viimeksi nauranut niin paljon ja niin aidosti.
”Vinkua? Niin kuin hiiri? Oikeasti?” hän sai viimein kysyttyä tyynnyttyään hieman.
”Valitettavasti. Voit uskoa, että nolotti. Ja sitten professori vielä käski meitä ottamaan lopulliset muodonmuutoksemme tulokset mukaan, jotta voisimme miettiä seuraavaa tuntia varten, mitä meidän pitäisi vielä kehittää. Se vinkui minun laukussani koko päivän”, mies jatkoi nauraen jo itsekin. ”Joten mieti ensi kerralla kahdesti, ennen kuin sanot itseäsi surkeaksi. Ja sitä paitsi tätä sinun kehittämääsi piikeillä varustettua sulkakynäähän voisi käyttää johonkin, vaikka itsepuolustukseen. Piristy nyt vähän! Katsotaan yhdessä, miten piikit saadaan katoamaan.”
Tyttö oli yhtä hymyä. Ehkä hän ei sittenkään joutuisi tuottamaan McGarmiwalle, saati sitten itselleen, kovin suurta pettymystä.
--------

A/N2: Saattaa jäädä nyt ainakin yks viikko silleen väliin ettei tuu lukua, koska mulla on koeviikko ja se teettää aika paljon töitä :D
« Viimeksi muokattu: 01.02.2021 16:20:00 kirjoittanut Juliet03 »

Dixie

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 13?)
« Vastaus #26 : 13.03.2021 23:08:15 »
Oi olen ihan KOUKUSSA TÄHÄN!! Löysin tässä pari päivää sitten ja nyt luin jo 13 lukuun asti. Jatkahtan tätä ;)jatkaaa

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 334
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 13?)
« Vastaus #27 : 14.03.2021 05:59:47 »
*Carrow kömpii kolostaan sivistyksen pariin* Ai nä oot jatkanu tätä? Ihanaa, tätä on odotettuki sitten, noh pitkään. Odotan innolla kun Ami avaa sanaisen arkkunsa jälki-istunnosta, ties vaikka joutunu pesemää noidankattiloita käsin.
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 13?)
« Vastaus #28 : 14.03.2021 10:00:53 »
Dixie & carrowfan: Kyllä mä vielä jatkan, tällä hetkellä vaan jatkuva on-off-etäopetus on vähän painanu päälle eikä oikeen oo aikaa muulle kun koulujutuille. En oo tätä kuitenkaan unohtanut missään nimessä.

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 14
« Vastaus #29 : 15.06.2022 10:42:05 »
Terve kaikki immeiset! Nyt saatte kuulla jotain erittäin yllättävää. Päätin jo ajat sitten etten enää julkase näitä lukuja tänne ennen kuin koko stoori on kirjotettu valmiiksi ettei se taas jäis kesken ja nyt se on viimein tapahtunut! Koska muistan että jotkut tästä tykkäs sillon joskus, alan nyt julkaista tänne lukuja aina lauantaisin ja keskiviikkosin. Ainakin näillä näkymin lukuja tuli yhteensä 25, saatan kyllä yhdistellä lyhyempiä lukuja pidemmiksi yms mutta sen näkee sitten. Nyt pääsette taas pitkästä aikaa seuraamaan Bellatrixin ja kumppaneiden seikkailuja!

------------

A/N: Tän luvun lopussa on stereotyyppisin kiusaamiskohtaus mitä ihmiskunnan historiassa on koskaan nähty, mutta menköön nyt tällä kertaa. Tämä on vielä sitä tekstiä joka on kirjotettu useampi vuosi sitten ja sen kyllä näkee :D Mutta nauttikaa siitä huolimatta!


Luku 14

Lounaalla Bellatrix ei kyennyt syömään lähes mitään.
”Onko sinulla huono olo?” Diana kyseli huolestuneena katsellessaan, kuinka hänen tummahiuksinen ystävänsä siirteli ruokaa lautasellaan edes takaisin.
”Ei, älä siitä huoli. Minua vain jännittää se muodonmuutostunti. McGarmiwa haluaa nähdä, olenko oppinut sen eilisen loitsun”, tyttö selitti, vaikkei siinä itse asiassa ollut kaikki. Kyllä hän myös voi hiukan pahoin, mutta tiesi vallan hyvin sen johtuvan vain ja ainoastaan jännityksestä.
”Äh, älä ota sitä niin tosissasi! Sinä käyttäydyt kuin McGarmiwa olisi uhannut tappaa sinut jos et onnistu täydellisesti”, Alecto huomautti. Bellatrix tiesi hänen olevan oikeassa. Hänellä oli aina ollut taipumusta täydellisyyden tavoitteluun, eikä hän tosiaankaan halunnut epäonnistua – varsinkin kun näkemässä olisi professorin lisäksi myös kaikki muut oppilaat. Hänen olisi pakko onnistua, muuten hän ei antaisi itselleen ikinä anteeksi ja katoaisi yön pimeydessä Kiellettyyn metsään palaamatta enää ikinä ihmisten ilmoille.

Diana näytti hetken siltä, että oli kahden vaiheilla jonkin asian suhteen. Lopulta hän näytti tehneen lopullisen päätöksen ja sanoi arasti: ”Bellatrix, vaikka sinun perheesi sanoisi, että kaikessa pitää onnistua täydellisesti, niin ei se ole totta. Ja sitä paitsi ainakin minusta sinä olet tosi taitava, olet yksi vuosikurssimme parhaista.”
Bellatrix tuhahti. ”Minä olen hyvin keskinkertainen noita, myös meidän ikäluokassamme. Tulkaa, mennään ettemme myöhästy. Emme ole olleet myöhässä pitkään aikaan, joten eiköhän jatketa kunnollisten oppilaiden linjaa.”

Kävellessään muiden perässä Bellatrix muisti Dianan sanat hänen perheestään. Oliko tyttö ollut oikeassa? Oliko hänen jatkuva täydellisyyteen pyrkimisensä hänen sukunsa syytä? Oli tai ei, hän ei pystyisi muuttamaan sitä vaikka kuinka haluaisi. Hän yritti tyhjentää turhat ajatukset päästään ja palauttaa keskittymisensä muodonmuutoksiin. Professori Rosepen oli sanonut, että tytön pitäisi vain keskittyä loitsuun paremmin. Näillä neuvoilla Bellatrix oli jopa muutaman kerran onnistunut. 

Heti astuessaan luokkaan Bellatrix päätti hoitaa homman pois alta.
”Professori McGarmiwa, minä voisin näyttää sen loitsun nyt”, hän sanoi kerättyään hetken rohkeutta ovella. Professori nyökkäsi ja viittasi tyttöä tulemaan lähemmäs pöytäänsä. Tämä astui luokan eteen kiittäen onneaan siitä, etteivät kaikki muut oppilaat olleet vielä edes ehtineet saapua.

************

Sinä iltana Bellatrix oli loistotuulella, eikä edes seuraavan päivän läksyjen suuri määrä harmittanut häntä lainkaan. Hän oli onnistunut muodonmuutosloitsussa lähes täydellisesti, juuri niin kuin professori Rosepenin kanssa harjoitellessaan. McGarmiwa oli nyökännyt hyväksyvästi ja todennut: ”Ei piikkejä tällä kertaa, neiti Musta. Hyvää työtä. Viisi pistettä Luihuiselle!”

Päivällisen jälkeen tytöt istuivat kirjoittamassa seuraavan päivän esseitä. Diana, Bellatrix ja Jessica olivat keskittyneet taikuuden historiaan, mutta Alecto vaikutti luovuttaneen jo ajat sitten. Noin viimeisen puolen tunnin ajan hän oli vain selaillut hajamielisesti kirjaansa ja yrittänyt näyttää toimeliaalta.
”Minä en tajua tätä!” Diana puuskahti laskiessaan sulkakynänsä hetkeksi pöydälle. ”Miksi professori Binns haluaa, että me kirjoitetaan essee tyypistä, joka käytti meduusaa hattuna ja nukkui viidenkymmenen lemmikkiauguurin kanssa? Ihan kuin meillä ei olisi mitään muuta, huomattavasti järkevämpää tekemistä.”
Bellatrix nauroi ja taitteli valmiin kirjoitelman huolellisesti laukkuunsa. Ei hänkään kyllä kieltämättä ihan tajunnut, miksi Ulric Ihmehyypiön erikoiset elämäntavat olivat niin suuri asia, että niistä piti oikein tehdä tutkielma. Sinä iltana se oli tytölle kuitenkin samantekevää; hänestä tuntui, että olisi voinut kirjoittaa vaikka kärpästen elämänkaaren suurista juhlahetkistä ja tuntea siitä huolimatta olonsa mahtavaksi.

”Mitä luulette, huomaisiko Binns mitään jos minä vain piirtelisin tähän jotain tähtiä ja kukkasia? Lukeekohan hän edes ikinä meidän tekstejä?” Jessica mietti.
”No kokeile, niinhän se selviää”, hymähti Diana, ”jos saat täydet pisteet, niin meidän ei enää ikinä tarvitse kirjoittaa näitä turhia esseitä!”
”Oletko lainkaan miettinyt, mitä ajattelit tehdä sitten, kun V.I.P.-kokeissa huomaat ettet viiden vuoden aikana ole oppinut mitään?” Bellatrix kysyi.
”En minä ole vielä miettinyt niin pitkälle”, vaalea tyttö vastasi olkapäitään kohauttaen. ”Eihän me olla vielä edes käyty ensimmäistä vuotta loppuun.”

Diana oli jossain välissä muiden huomaamatta kaivanut laukustaan suuren rasiallisen suklaasammakoita.
”Hei, mistä sinä tuon sait?” havahtui Alecto.
”Sain nämä serkultani, joka kävi Tylyahossa viime viikonloppuna”, Diana selitti.

”Okei, minulla on idea”, Jessica sanoi hetken kuluttua virnuillen ilkikurisesti.
”En tiedä haluanko kuulla sitä”, Bellatrix totesi.
”Et sinä varmaan haluakaan, mutta te muut kyllä haluatte. Kuten me tässä äsken todistimme, nuori neiti Musta sai turhan taikahistoria-aineensa valmiiksi melko vähällä työllä, etkös saanutkin? Mehän saadaan varmaan käyttää sitä vähän apuna omiemme kirjoittamisessa, emmekö saakin?”
Bellatrix huokaisi. Ihan kuin tätä keskustelua ei olisi jo käyty tarpeeksi monta kertaa. ”Ette. Teillä on kirjat, kai te niitä osaatte lukea.” 
”No sitten sinä et saa suklaata!” Jessica huudahti ja virnuili vahingoniloisesti.
”Kuka niin sanoo?” kysyi Diana kiinnostuneena.
”Minä, ja luulin että sinäkin olisit tässä mukana. Sinähän se nimenomaan äsken valitit siitä tehtävästä!” Jessica huudahti silminnähden pettyneenä siitä, ettei hänen suunnitelmansa luultavasti onnistuisikaan.
”Eiköhän me syödä Bellatrixin kanssa vähän suklaata sillä aikaa, kun te teette läksyjä. Liittykää vapaasti seuraan heti, kun olette valmiit”, Diana sanoi huvittuneena ja raapusti viimeiset rivit pergamentilleen. Sitten hän siirtyi sivummalle Bellatrixin kanssa.

”Sinä olet aika nero”, Bellatrix virnuili ystävälleen. ”Nyt heidän ainoa vaihtoehtonsa on tehdä se essee, ja toivon mukaan he tekevät sen kunnollla.”
”No sanopa muuta”, Diana sanoi. ”Katsohan, Alectoonkin tuli heti eloa! Tätähän katselee ihan silkan viihdearvonkin vuoksi!”

**************
 
Bellatrix hymyili edelleen kiivetessään makuusaliin nukkumaan. Hänellä oli ollut taas pitkästä aikaa oikeasti hauskaa, eikä hän ollut ehtinyt miettiä verenpettureita, isän uhkailuja tai mitään muutakaan masentavaa. Ja ihme kyllä Alecto ja Jessicakin olivat lopulta pienten kannustimien avulla saaneet esseensä valmiiksi ja vieläpä melko kunniallisin tuloksin.
 
Bellatrixin hyvä tuuli ei kuitenkaan tunnetusti kauaa kestänyt. Tarkemmin sanottuna se kesti tasan siihen asti, että seuraavan aamun posti saapui.
”Mikä tuo on?” Alecto kysyi silmäillen virallisen näköistä kirjekuorta Bellatrixin kädessä.
”Usko tai älä, tämä on ihan satavarmasti vain äidiltä tai isältä. Meillä on hiukan... tuota... hienostuneemmat kirjeenvaihtoperinteet. Tämä kirje näyttää siltä kuin minut olisi kutsuttu ministeriöön teloitettavaksi”, tumma tyttö puuskahti. Oliko vanhempien taas pakko ilmoittaa itsestään juuri, kun hän oli jo melkein saanut heidät hetkellisesti mielestään?

Bellatrix huokaisi alistuneena silmäiltyään kirjeen nopeasti läpi. Ystävien kysyviin katseisiin hän vastasi: ”Joku meidän sukulainen on taas kuollut viime vuoden loppupuolella, ja hänen hautajaisensa ovat ensi viikolla. Minä pääsen taas edustustehtäviin, tosi mahtavaa.”
”Mutta eivätkö oikeastaan kaikki ole sinun sukulaisiasi? Ethän sinä ollut Alecton vanhempienkaan hautajaisissa”, Jessica huomautti.
”En minä tiedä, eikä oikeastaan luultavasti kukaan muukaan. Joskus meidät vain kutsutaan ja joskus ei.”
”Voisikohan kenties sillä tosiasialla olla osuutta asiaan, että hautajaisten aikaan sinun perhettäsi pidettiin vielä syyllisenä Carrowien kuolemaan”, Jessica huomautti ja näytti samalla kokeilevan ehtisikö hän syödä vielä yhden sämpylän ennen kuin heidän olisi pakko lähteä välttääkseen myöhästymisen.
”Saattaahan se liittyä asiaan”, Bellatrix totesi. 

”Mutta siis kuka se kuollut tyyppi on? Tunnenko minä hänet?” Diana kysyi ja hänen ruokahalunsa näytti olevan poissa.
”Et sinä häntä tunne, en minäkään äkkiseltään muista häntä. Hänen nimensä on Belvina Musta. Minun täytyy varmaan mennä iltapäivällä kirjastoon tarkistamaan Mustan sukupuusta, että kuka hän oikein on.”
”Eikö kirjeessä lukenut? Tai siis jos se on joku tosi kaukainen sukulainen niin luulisi että sinun vanhempasi olisivat vaivautuneet kertomaan”, ihmetteli Diana.
”Vielä mitä! He olettavat minun osaavan sukupuun suunnilleen ulkoa.”

Aamun uutisia lukuunottamatta kyseinen torstai oli tavallisin päivä pitkään aikaan. Ainoa aine, joka tuotti Bellatrixille minkäänlaista haastetta, oli lentäminen. Sekään ei olisi aiheuttanut ongelmia, ellei lunta olisi tullut niin paljon. Näkeminen oli vaikeaa ja Bellatrix meinasi useammin kuin kerran törmätä luokkatovereihinsa. Totta puhuen hän ei edes ymmärtänyt, miksi ensiluokkalaiset laitettiin lentämään sellaisessa säässä; kyllähän hän itse pärjäsi, mutta joukossa oli niitäkin, joille lentäminen oli yhä pelottavaa ja uutta ja he hädin tuskin pysyivät luudillaan hyvälläkään säällä.
”Eiväthän huispaajatkaan saa valita sääolosuhteita, neiti Musta. Luulisi sinun tietävän sen”, opettaja vastasi tytön kysyttyä asiaa. Bellatrixilla olisi edelleen ollut vastaväitteitä, mutta hän päätti jättää asian sillä kertaa sikseen. Huispaushullu opettaja saattaisi helposti suuttua ja enempää ongelmia Bellatrix ei juuri sillä hetkellä tarvinnut.

Kun ensiluokkalaiset viimein rämpivät läpimärkinä ja rättiväsyneinä sisälle, Bellatrix muisti ensimmäistä kertaa koko päivänä vanhempiensa aamulla lähettämän kirjeen. Häneltä odotettaisiin luultavasti vastausta mahdollisimman pian, eikä hän tosiaankaan halunnut vanhempiensa marssivan jälleen koululle tenttaamaan, että missä heidän tyttärensä mahtoi sillä hetkellä olla.
”Minun pitää vielä käydä siellä kirjastossa”, hän mutisi ystävilleen ja lähti eri suuntaan.

Noin tuntia myöhemmin erittäin ärtynyt ja entistäkin väsyneempi Mustan suvun perillinen käveli viimein kohti oleskeluhuonettaan. Hän oli hyvin pitkän ja tuskallisen etsinnän jälkeen saanut selville Belvina Mustan olleen hänen isoisoisänsä sisko, jonka tyttö oli jonkin aikaa mietittyään muistanut ehkä joskus jopa tavanneensa. Hänestä tuntui, että jos kukaan tai mikään ärsyttäisi häntä nyt, hän voisi räjähtää.

”Voi ei, tippuiko se lattialle!” kaikui ivallinen ääni nurkan takaa käytävästä. Bellatrix huokaisi turhautuneena. Jos hän joutuisi nyt vielä keskelle jotain hormonien täyttämien teini-idioottien tappelua... Hän ei edes uskaltanut ajatella, mitä siitä saattaisi seurata. Tyttö toivoi, ettei hänen olisi ollut välttämätöntä kääntyä kulman ympäri lainkaan. Hän ei halunnut tietää, millaisen kohtauksen keskeltä hän pian itsensä löytäisi.

Astuessaan varovasti seuraavalle käytävänpätkälle Bellatrix näki saman tien, mitä oli keskeyttänyt. Yksi hänen lapsuudenaikainen tuttavansa, toisluokkalainen Seraphina Selwyn, oli ilmeisesti paremman tekemisen puutteessa päättänyt valita käytävältä härnättäväkseen jonkun epäonnisen oppilaan. Bellatrix näki tämän kaavun väreistä, että kyseessä oli korpinkynsi, mutta muuta hän ei pystynyt erottamaan, sillä oppilas oli ilmeisesti Seraphinan toimesta kampattu maahan.

”Seraphina, mitä ihmettä sinä oikein teet?” Bellatrix kysyi pysähtyessään tuttavansa eteen.
”Ai, Trix. No, minä tässä vain vähän... kulutan aikaani. Liity ihmeessä seuraan!” vanhempi tyttö huudahti ja nyt Bellatrix näki, että Seraphina oli ilmeisesti tonkinut uhrinsa laukun sisällön perin pohjin ja tytön itkuisuudesta päätellen varastanut tai piilottanut jotain tälle hyvin tärkeää.
”Sinä olet lapsellinen, lopeta nyt ihan oikeasti. Luulisi sinulla olevan jotain muuta, kehittävämpää tekemistä”, nuorempi tyttö kivahti.
”Bellatrix?” lattialla makaava oppilas kysyi heiveröisesti. Että voi olla huono tuuri! Pitikö Selwynin kiusata juuri Anna Ellingseniä kaikista koulun oppilaista? Tyttö tunsi, ettei hermoromahdus olisi kaukana.
”Häipykää nyt molemmat!” hän sihisi hampaidensa välistä. Sillä hetkellä hän ei kaivannut yhtään ylimääräistä draamaa.

”Mitä? Oletko sinä tuon kuraverisen puolella? Sinähän olet puhdasverinen, sinun täytyisi puolustaa sukuasi kunniakkaasti niin kuin minä! Milloin sinusta on tullut noin tylsä? Oletko sinä nykyään jo veren-”
”Sinä puolustat pian kunniakkaasti hautarauhaasi jos et nyt siirry”, Bellatrix totesi yrittäen vaikuttaa tyyneltä.
”Voi, pieni kauhea ekaluokkalainen pelottelee minua! Apua, tässähän ihan-”
”Bellatrix, auta minua!” Anna huudahti lattialta. Silloin Seraphinankin huomio kiinnittyi häneen.
”Oletko sinä ollut tekemisissä hänen kanssaan?” toisluokkalainen kysyi inhoten.
”Äh, me oltiin kerran parina taikajuomissa, mutta ei mitään muuta”, Bellatrix tuhahti ja jatkoi sitten kärsimättömänä: ”Voisitko nyt tulla järkiisi ja antaa hänen tavaransa takaisin? Minä en nyt jaksaisi katsella teitä kumpaakaan, minulla on ollut jo tarpeeksi huono päivä.”
”No, mitä minä näillä muutenkaan olisin tehnyt, jotain kuraveristen roskaa”, puuskahti Seraphina ja heitti selkänsä takaa ilmaan jonkun paksun kirjan, joka kolahti omistajaansa päähän. Sen jälkeen tyttö hymyili ivallisesti ja katosi käytävään.

”No, nyt mikään ei estä sinua lähtemästä takaisin oleskeluhuoneeseesi”, Bellatrix tiuskaisi yhä maassa makaavalle korpinkynsitytölle, joka puristi kirjaa sylissään. Vaikka luihuistyttöä kuinka ärsytti, huomasi hän pian kuin automaationa tarjonneensa kätensä Annalle ja auttaneensa tämän ylös.
”Kiitos, kun puolustit minua”, korpinkynsityttö sanoi varovasti hymyillen.
”En minä puolustanut sinua”, luihuinen kiirehti korjaamaan, ”en vain jaksanut katsella Seraa juuri nyt.”
 
**********

Anna jäi hölmistyneenä tuijottamaan, kuinka Bellatrixin mustat hiukset katosivat tytön kääntyessä käytävällä kohti tyrmiin johtavaa portaikkoa. Korpinkynsi ei oikein tiennyt, mitä hänen pitäisi äskeisestä tilanteesta ajatella. Hän oli jo ehtinyt pitää luihuistyttöä lähes ystävänään; jokin tämän erilaisessa taustassa ja kiinnostavassa persoonassa kiehtoi Annaa ja sai tämän uteliaisuuden heräämään. Alkuun kaikki oli sujunut niin hyvin kuin saattoi olettaa, mutta edellisviikolla oli tapahtunut jotakin ja siitä asti Bellatrix oli käyttäytynyt eri tavalla. Miksi tämä oli yhtäkkiä muuttunut niin välinpitämättömäksi ja kylmäksi?

Anna huokaisi surullisena ja lähti suuntaamaan kohti Korpinkynnen tornia. Hän ei saanut karistettua syyllisyyden tunnetta mielestään. Hänestä tuntui, että jollain tavalla hän itse oli aiheuttanut Bellatrixin muuttumisen etäiseksi. Koko matkan torniin, ja vielä makuusaliinkin, hän yritti kelata viimeaikaisia tapahtumia päässään, ja löytää jotain, mitä olisi tehnyt väärin. Tyttö ei kuitenkaan keksinyt mitään, eikä asia lakannut vaivaamasta häntä edes hänen tavoitellessaan unta pylvässängyn lohdullisessa syleilyssä.


A/N2: Kommentteja arvostan edelleen.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2022 10:46:24 kirjoittanut Juliet03 »

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 15
« Vastaus #30 : 18.06.2022 11:16:31 »
A/N: Tässä luvussa mainitaan jossakin kohtaa psykoanalyysi, jota ei varmaankaan velhomaailmassa tunneta, mutta tajusin asian vasta just äsken enkä enää löytäny sitä kohtaa. Leikitään siis, ettei kukaan huomaa sitä (no nyt ainakin varmasti huomaa kun menin sen oikein erikseen sanomaan...) No, ihan sama, ehkä Bellatrix on vaan paljon tietosempi jästimaailmasta kun mitä vois luulla :)


Luku 15

Seuraavana aamuna istuessaan aamiaisella Anna oli edelleen ajatuksissaan eiliseen välikohtaukseen liittyen.
”Mikä sinulla on?” tytön ystävä, niin ikään ensiluokkalainen korpinkynsi Noah Smith kysyi kummeksuva ilme kasvoillaan. ”Ja miksi sinä tuijotat Luihuisen pöytään?”
Anna sävähti. Hän huomasi kuin huomasikin tuijottaneensa erittäin intensiivisesti sämpyläänsä voitelevaa Bellatrix Mustaa, joka ei onneksi ainakaan näyttänyt huomanneen mitään.
”Äh, en minä mitään tuijottanut”, Anna hymähti ja hänelle tuli yhtäkkiä kova tarve vaihtaa puheenaihetta. ”Oletko muuten nähnyt Amandaa tänään? Hän nukkui vielä, kun minä lähdin makuusalista.”

**********

”Bellatrix, älä katso, mutta tuo yksi kuraveri-”
”Jessica!” sähähti Diana ystävänsä vierestä.
”Mutta kun ne ovat-”
”Mikä se oikea asia oli?” Bellatrix pisti nopeasti väliin.
”No tuo yksi korpinkynsi vilkuilee sinua koko ajan”, Jessica sai asiansa viimein sanottua.
”Kuka?” Bellatrix kysyi ihan vain muodon vuoksi, vaikka olikin varma, että tiesi kenestä puhuttiin.
”En minä niiden nimiä tiedä, en ole perehtynyt tuota... jästisyntyisiin. Diana, oletko tyytyväinen?” Jessica mulkaisi ärtyneesti Dianaa.
”Erittäin”, puuskahti Diana.
”Älkää jaksako”, kivahti Alecto, joka oli sinä aamuna jostain syystä erityisen väsyneen näköinen.

Bellatrix oli onnellinen Alecton väliintulosta; ehkä melko kiusalliseen suuntaan menossa ollut keskustelu saataisiin viimein päätökseen. Kyllähän tyttö tiesi, että Jessica oli hänen ystävistään kaikkein intohimoisin puhdasverisyysaatteen kannattaja. Hän oli kuitenkin tällä hetkellä omankin asenteensa suhteen jo aivan tarpeeksi kahden vaiheilla, ei hän tarvinnut enää lisää käännytysoperaatioita kumpaankaan suuntaan. Koko edellisillan ennen nukkumaanmenoa Bellatrix oli pohtinut, pitäisikö tapahtuneesta kertoa Kuhnusarviolle, sillä kiusaamistahan ei koulussa sallittu. Lopulta hän kuitenkin päätti jättää sen tekemättä, sillä ei hän kantelijan mainetta halunnut. Hän ei myöskään halunnut liian selvästi asettua kenenkään puolelle ja se onnistuisi parhaiten antamalla koko asian olla. Anna voisi itse ilmiantaa Seraphinan jos niin halusi.

”Mutta siis miksi se tyttö tuijotti sinua? Mitä se halusi?”
Bellatrix huokaisi syvään. Oli tosiaan ollut liikaa toivottu, että Jessica jättäisi asian siihen.
”Mistä minä tiedän?! En minä osaa lukilitista!” tyttö huomasi tiuskaisevansa ärtyneesti. Hänestä tuntui, että hänen pinnansa oli vieläkin kireällä edellisillan jäljiltä. Diana rykäisi paljonpuhuvasti, mutta Jessica ei näyttänyt tajunneen vihjettä.
”Oletko sinä ollut tuon kanssa enemmänkin tekemisissä? Tajuat kai, ettei se ole millään tavalla sopivaa-”
”Taikajuomissa oltiin kerran pari, siinä kaikki! Ei ole mitään romanssia, jos sinä sitä pelkäät.”
Diana tyrskähti hieman.
”Miksi hän jonkun yhden liemitunnin takia-”
”Miksi se sinua niin paljon kiinnostaa?” Bellatrix kysyi jo melko myrkyllisellä äänellä.
”Jessica, nyt olisi ehkä hyvä aika lopettaa”, Diana suhahti väliin mahdollisimman huomaamattomasti. Jessica kurtisti kulmiaan, mutta taisi huomata, ettei kuulustelu johtaisi tälläkään kertaa mihinkään.

*****************

Seuraavana lauantai-iltana Bellatrix astui sisään Tylypahkan porteista ja lähti lähes juoksemaan kohti linnan ulko-ovia. Hän kuuli takaansa vaimean poksahduksen: Druella Musta oli juuri ilmiintynyt takaisin kotikartanoonsa tuotuaan vanhimman tyttärensä takaisin koululle hautajaisten jälkeen. Sillä hetkellä kyseisen tytön elämän suurin kysymys kuului: miksi ihmeessä hänet ja hänen kaksi nuorempaa sisartaan oli pakotettu talvipakkasella pukeutumaan maailmankaikkeuden ohuimpiin juhlakaapuihin? Hänestä tuntui aivan siltä, kuin hän olisi seissyt lumimyrskyssä tuntikausia, vaikka todellisuudessa hän oli joutunut olemaan ulkona vain muutamia minuutteja kerrallaan. Suurimman osan ajasta hän oli istunut edesmenneen Belvina Mustan veljen Phineaksen kotona katselemassa, kuinka hänen sukulaisensa käyskentelivät ympäriinsä, seurustelivat ja... no, juopottelivat, mutta sitähän ei muulle velhomaailmalle koskaan kerrottaisi. Tytön isä oli jäänyt vielä viettämään aikaa (eli juomaan) veljiensä ja Bellatrixin isoisän sekä joidenkin muiden arvovaltaisten velhojen seuraan. Bellatrix kiitti onneaan, että siskokset olivat lopulta pelastuneet kuolettavan tylsistä juhlista Narcissan lähes nukahdettua jälleen kerran juhlapöytään.

”Trix! Sinähän olet ihan luminen! Minä jo mietin, että mikä lumiukko sieltä tulee”, nauroi Diana, jonka Bellatrix kohtasi ensimmäisenä astuessaan oleskeluhuoneeseen.
”Tarvopa itse hangessa ensin hautausmaalla ja sitten linnan tiluksilla”, Bellatrix tuhahti ärsyyntyneesti ja ripusti päällysviittansa kuivumaan. Hän oli rättiväsynyt ja halusi vain nukkumaan. Dianan huonoja vitsejä hän ei olisi sillä hetkellä jaksanut kuunnella lainkaan.
 
Päästyään vihdoin makuusaliin Bellatrix huomasi Dianan seuranneen häntä. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan juurikaan huomiota, sillä päätteli Dianankin vain halunneen nukkumaan.
”Tuota... Bellatrix?”
Dianan varovainen ääni pysäytti Bellatrixin, joka oli juuri ollut vetämässä sänkynsä verhoja yöksi kiinni.
”Mitä?” tyttö kysyi yrittäen parhaansa mukaan kuulostaa ystävälliseltä. Eihän se Dianan vika ollut, että häntä väsytti.
”Millaista siellä oli?”
”Aika tavalliset, tylsät sukujuhlat. Mutta kakku oli hyvää, ja taisin itse asiassa syödä sitä vähän liian monta palaa”, tumma tyttö sanoi ja nyt häntä hymyilytti hieman jo oikeasti.
”Mutta eikö se ole rankkaa? Siis se, kun joutuu jatkuvasti hautaamaan sukulaisia?” Diana katsoi Bellatrixia tutkivasti silmiin, aivan kuin olisi yrittänyt tulkita tämän tunnetiloja.
”Ei oikeastaan. Siihen tottuu, enkä minä useimmiten edes tunne sitä tyyppiä jonka hautajaisissa olen”, tyttö vastasi. ”Mitä sinä oikein tuijotat? Yritätkö lukilitista tai jotain? Vai onko tämä joku psykoanalyysisessio?”
Diana ei vastannut.

”Ja oli minulla oikeastaan muutakin. Sinä olet vaikuttanut viime aikoina jotenkin... no, siltä, että sinua painaa jokin”, Diana jatkoi vakavan näköisenä. Bellatrix huokaisi. Eikö tämä voisi odottaa huomiseen? Hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa mitään. Diana näytti jotenkin siltä kuin tämä olisi hänelle todella tärkeää.
”Ei minua mikään paina, mennään nyt vain nukkumaan”, Bellatrix huokaisi ja alkoi taas vetää verhojaan kiinni.
”Ei, kun ihan oikeasti! Liittyykö tämä jotenkin siihen yhteen korpinkynteen? Siihen, jonka kanssa sinulla ei ole romanssia?” Diana yritti ilmiselvästi keventää tunnelmaa, jotta huoneessa oleva ilmiselvä jännite vähenisi hiukan.

Bellatrixin olisi tehnyt mieli esittää hämmentynyttä ja kysyä, että mistä tyttö puhui, mutta hän tiesi Dianan olevan liian fiksu uskomaan sellaista.
”Kyllä se tavallaan häneenkin liittyy, mutta kyllä minä tiedän että hänestä pitäisi pysyä erossa joten ei tarvitse saarnata.”
Dianalle valehteleminen ei johtaisi mihinkään, tyttö oli niin päättäväinen että kiskoisi kyllä totuuden ulos millä keinolla hyvänsä. Kuuntelematta enempää ystävänsä vastaväitteitä Bellatrix sulki kiireesti verhot. Tästä asiasta keskusteltaisiin varmasti vielä, mutta juuri nyt hänellä ei ollut halua eikä energiaa siihen.

*************
 
Seuraavana aamuna kaikki oli jälleen kerran hyvin, kunnes posti saapui. Enää Bellatrix ei edes jaksanut yllättyä saadessaan taas kerran virallisen näköisen kirjeen vanhemmiltaan.
”Mikseivät he vain jätä minua rauhaan?” tyttö mutisi itsekseen repiessään kirjettä vihaisesti auki.
”Onko sinun setäsi kissan pikkuserkku kuollut?” kysyi Jessica, mutta Bellatrix ei jaksanut vastata.

”No, mitä siinä sanottiin?” kysyi Alecto kärsimättömästi muutaman minuutin kuluttua, kun Bellatrix oli lukenut kirjeen ja kirjoittanut nopean vastauksen. Koko tämän ajan hänen ilmeensä oli muuttunut koko ajan räjähdysherkemmäksi.
”Minä arvasin tämän. Isä on eilen siellä juhlissa juovuspäissään suututtanut jonkun tärkeän tyypin, ilmeisesti joku taikaministeriön työntekijä tai jotain vastaavaa. Äiti pyysi, että jos voisin pitää hänen sanojensa mukaan ”matalaa profiilia” niin kauan kunnes isä saa asiansa järjestykseen. Mikä tahansa mitä meidän perhe tekee voi kuulemma pahentaa tilannetta”, Bellatrix sanoi ivallisesti.
”No mitäs sinä siihen?” kysyi Alecto kiinnostuneen näköisenä.
Bellatrix avasi kirjoittamansa vastauslapun ylitsevuotavan virallisin elkein ja luki ääneen:
”Hei äiti,
Jos isä on taas juonut ja saattanut itsensä ongelmiin, en koe että minun velvollisuuteni on korjata jälkiä. Minussa herättää suurta hämmennystä se, että me lapset käyttäydymme huomattavasti paremmin kuin hän, ja ota huomioon että Narcissa on seitsemän. Eiköhän isän ole korkea aika hoitaa itse omat sotkunsa.
Onnea ja menestystä isälle (ja teille muillekin kun yritätte hänen tempauksiaan kestää),
Bellatrix
P.S. Jos isä haluaa 11-vuotiaalta tyttäreltään ohjeita siihen, kuinka hoitaa asiansa kuntoon, saattaisi  tuliviskin käytön vähentäminen ihan vain vinkkinä auttaa huomattavasti. Ai niin ja sano isälle myös, että hän on häpäissyt suvun kunniaa ja hänen sietäisi hävetä. Lyö vielä vaikka kaupan päälle ja jätä muutamaksi päiväksi ilman ruokaa.”

Diana virnisti ja sanoi: ”Nyt alkaa uusi vaihe sinun elämässäsi: avoin kapina Cygnus ja Druella Mustaa vastaan.”
”Niin tosiaan taitaa alkaa”, Bellatrix myönsi. ”Minä voin edustaa tylsissä sukujuhlissa ja esittää mallitytärtä päivällisvieraille, mutta näin alas minä en kyllä vajoa.”

****************

”SINUN TÄYTYY KUNNIOITTAA ISÄÄSI JA TOTELLA ÄITIÄSI! TUOLLAINEN KÄYTÖS EI KÄY PÄINSÄ, EI MISSÄÄN NIMESSÄ!!!”
Bellatrix oli aina ajatellut, että räyhääjän saaminen olisi pelottava kokemus. Tämä sen sijaan... no, oli jotain aivan muuta. Se oli enimmäkseen huvittavaa eikä oikein kukaan lähellä istuva tuntunut ottavan sitä vakavissaan, eivät ainakaan ne jotka tunsivat Bellatrixin isän. Bellatrixia kyllä nolotti tällaisen kohtauksen aiheuttaminen, mutta siinä kaikki. Diana ja Jessica olivat pudota penkeiltään, Alecto näytti lähinnä hämmentyneeltä ja muuallakin salissa mellakkaa katseltiin lähinnä hämmennyksen ja huvittuneisuuden sekaisin tuntein. Jotkut tosin näyttivät hiukan pelokkailta; suurin osa heistä oli luultavasti jästisyntyisiä, jotka eivät tienneet mikä moisen metelin aiheutti ja miten siihen oikein pitäisi reagoida. Varsinkin kun mahtipontinen loppukaneetti kuului: ”OLET PETTÄNYT VERESI!!”
”Pyydän syvimmästi anteeksi vereltäni”, Bellatrix sanoi virnistäen muille. ”Mitenköhän se aikoo pettymyksensä minua kohtaan osoittaa? Aikookohan se järjestää jonkun vastarintaliikkeen?”

”Hän ei tainnut hirveästi tykätä siitä kirjeestä jonka sinä eilen lähetit”, Jessica tyrskähti metelin vihdoin loputtua.
”Ei tosiaan tainnut, mutta ainakin jos hän ryhtyy johonkin vakavampaan niin-”
Hän tajusi viime hetkellä ettei olisi viisasta kertoa muille sairaalasiivessä tapahtuneesta välikohtauksesta; Diana vain huolestuisi, Jessica moralisoisi ja Alecto asettuisi senhetkisen mielentilansa mukaan jommankumman puolelle. Parempi olisi pitää asia vain omana tietonaan.
”Eiköhän lähdetä tunnille, professori Beckley tuskin hirveästi innostuu jos jäämme tänne lorvimaan”, Bellatrix kiirehti sanomaan korjatakseen äskeisen melkein tapahtuneen lipsahduksensa. Muut loivat häneen hiukan hämmentyneitä katseita mutta kukaan ei yllättäen kysellyt mitään.

Käytävässä Diana veti Bellatrixin hiukan sivuun ja kysyi: ”Entä jos sinä joudut vielä pahempiin ongelmiin tämän jutun takia?”
”Enpä usko”, Bellatrix toppuutteli. ”Isä kahakoi vähän väliä jonkun kanssa eikä hänen ylpeytensä kestä sitä että siitä kuittaillaan. Ensi viikolla hän on jo uusissa ongelmissa, joihin minä en toivon mukaan liity lainkaan.”

Vaikkei Bellatrixia itseään hirveästi moinen välikohtaus hetkauttanut, näytti ainakin Mike Ashton ystävineen saaneen siitä hulvattoman naurunaiheen sen päivän tunneille. Bellatrix huomasi ilokseen, että rohkelikoista ja muutamasta korpinkynnestä koostuva porukka pettyi silminnähden kun tyttöä ei heidän pilkkansa haitannut.
”Tajuattehan te pilkkaavanne nyt minun sijasta isääni?” tyttö sihahti kulkiessaan porukan ohi kohti pimeyden voimilta suojautumisen tuntia. ”Ja hänen pilkkaamistaan vastaan minulla ei ole kerta kaikkiaan yhtään mitään.”
Bellatrix oli heti aamiaisella vakaasti päättänyt ettei taas ottaisi vanhempiensa pelleilyjä omille hartioilleen ja jätti näin ollen kaiken härnäyksen huomiotta. Silti hän huomasi miettivänsä, kuinka kauan noilta ihmisiltä menisi kasvaa tuollaisen lapsellisen riitoihin kaikin tavoin pyrkimisen yli.

Pimeyden voimilta suojautumisen tunnin jälkeen professori Rosepen pyysi Bellatrixia jäämään jälkeen muiden jo lähdettyä luokasta.
”Minä näin miten osa luokkatovereistasi käyttäytyi tunnilla sinua kohtaan. Toivon, että ymmärrät, että se aamuinen välikohtaus oli häpeällistä vain ja ainoastaan isällesi eikä kenellekään muulle. Sen miehen mielenliikkeet ovat kyllä todella hämmentäviä”, professori totesi ja huusi vielä tytön perään tämän jo lähes kadottua käytävään: ”Muista mitä sovimme.”

Bellatrix virnisti voitonriemuisesti itsekseen kävellessään kohti yrttitiedon tuntia. Hänen ei enää ikinä tarvitsisi pelätä isäänsä samalla tavalla kuin ennen, ja tarpeen tullen hän voisi saattaa vanhempansa syytteeseen velhomaailman pahimpiin luokiteltavista rikoksista. Siinä tarpoessaan lumihangessa kohti kasvihuoneita hän tunsi hetkellisesti olevansa voittamaton.
 
Kun kaikki oppilaat olivat viimein selviytyneet kasvihuoneille yrttitiedon tuntia varten oli kello jo muutamaa minuuttia yli yksi eikä professori Albrookea näkynyt missään.
”Onkohan hän kuristunut johonkin kasviinsa?” kysyi Jessica nauraen.
”Hyvin mahdollista”, Alecto totesi. ”Kauankohan joudumme värjöttelemään täällä ja odottamaan?”
”Ei ole hauskaa”, sanoi se sama puuskupuhtyttö, joka oli joutunut myrkkylonkerokasvin takia sairaalasiipeen. ”Mitä jos hänelle onkin käynyt jotain?”
 
Oli kulunut jo vartti siitä kun tunnin olisi pitänyt alkaa eikä professoria näkynyt vieläkään missään. Osa oppilaista hyppi paikallaan välttääkseen umpijäätymisen, osa vain tuijotti kyllästyneenä eteensä.
”Minä alan jo tosissani epäillä, että joku kasvi on tappanut hänet tai sitten hän on jäätynyt kuoliaaksi”, Jessica mutisi.
”Aika kamala ajatus”, Diana totesi. ”Mieti jos joku kasvi kietoutuisi ympärillesi ulkona ja jäätyisit pakkaseen. Pitäisikö meidän hakea joku?”
 
Juuri kun Diana oli lähdössä takaisin kohti linnan ovia, näkivät oppilaat lumisen hahmon juoksevan kohti kasvihuoneita kuin viimeistä päivää.
”Professori Albrooke! Tiedätkö yhtään, kuinka kauan me olemme-”
Jessican lause jäi kesken, sillä hän huomasi pian ettei hahmo ollut lainkaan professori Albrooke. Hän oli nuorehko tumma noita, jota kukaan ei muistanut aiemmin nähneensä.
”Olette tosiaan joutuneet odottamaan jonkin aikaa, anteeksi siitä. Minä olen Jasmine Fairburn, ja tästä lähtien minä opetan teille yrttitietoa.”
”Mitä Albrookelle tapahtui? Kuoliko hän?” Jessica kysyi epäilyttävän kiinnostuneen näköisenä.
”Ei, hän ei kuollut, hän sai vain vähän liian monta varoitusta.”

Sen enempää uusi professori ei tilanteesta koko tunnin aikana puhunut. Ilmeisesti sillä viikolla oli sattunut jälleen joku välikohtaus, jonka seurauksena oppilaiden turvallisuus oli vaarantunut. Tavallaan Bellatrix oli iloinen uutisesta; heti ensimmäisen tunnin jälkeen kaikki huomasivat, että professori Fairburn oli huomattavasti varovaisempi ja rauhallisempi kasviensa kanssa.
”Ehkä meidän ei enää tarvitse pelätä henkemme puolesta yrttitiedon tunneilla”, Jessica totesi oppilaiden kävellessä takaisin sisälle. Bellatrix ei voinut mitään sille, että häntä hiukan harmitti professori Albrooken puolesta. Silti hän ei voinut olla olematta Jessican kanssa kerrankin samaa mieltä jostakin.

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 334
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 15/23)
« Vastaus #31 : 21.06.2022 10:21:01 »
Hei taas, pidin erityisesti uusimmassa luvussa kohdasta, jossa kaikkien rakastama Bellamme saa räyhääjän. Toisaalta tämä koko tekstihän on itsessään suloinen jo siitä, että näemme pikkuisia tulevia kuolonsyöjiä joilla ei ole aavistustakaan siitä, millä elämä heitä vielä heittää. Tästä pitäisi tehdä varmaan useampi osainen sarja, jotta koko tarina tulisi ilmi ellei tarina itsessään pääty dramaattiseen käänteeseen, jonka seuraukset tiedämmekin Pottereista: Bellatrix päätyy vankilaan jossa hän menettää nuoruuden kauneutensa ja vähintään katkeroituu ulkonäkönsä vuoksi.
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 16
« Vastaus #32 : 22.06.2022 11:54:01 »
Carrowfan: Siistiä että eksyit jälleen tänne :D Ja joo, itseasiassa tästä on kyllä tarkotus tulla pidempi sarja, toista osaa olen alkanut jo kirjoittaa. Ja kiva kuulla että kaikki lukijat eivät paenneet pitkän tauon takia, aina on mahtavaa saada palautetta ja mielipiteitä tarinan kulusta :)



Luku 16

Seuraavat pari viikkoa olivat melko tavallisia. Tylypahkan asukkaiden suureksi harmiksi pakkaset eivät näyttäneet laantuvan, vaikka oltiin jo helmikuun puolella. Kaikki oppilaat joutuivat totuttelemaan siihen, ettei yrttitiedon tunneilla enää kukaan joutunut hengenvaaraan. Räyhääjäkin oli jo päiväkausia sitten unohtunut, sillä Bellatrix oli sinnikkäästi jatkanut härnääjien huomiotta jättämistä. Isäkin oli ilmeisesti hiljaisuudesta päätellen maksanut itsensä ulos ongelmista, kuten aina ennenkin. Tyttö oli jo monta kertaa elämänsä aikana miettinyt, kuinka paljosta isä voisi rahalla selvitä. Suurin osa velhoyhteisöstä ei varmasti edes tiennyt, kuinka korruptoituneessa maailmassa he elivät.

Illat ja muun vapaa-ajan Bellatrix oli käyttänyt lähinnä yrittäen auttaa epätoivoista Jessicaa selviämään läksyistään.
”Minä en ikinä tule tarvitsemaan tähtitiedettä!” Jessica puuskahti jälleen tuttuun tapaansa eräänä tiistai-iltana tyttöjen keräännyttyä tapansa mukaan tekemään läksyjä yhdessä.
”Sinä sanot noin aina siitä aineesta, jonka läksyjä pitäisi sillä hetkellä tehdä”, Diana totesi hiukan huvittuneen näköisenä.
”Minun laskujeni mukaan sinä olet jo vannonut ettet tule ikinä hyötymään mistään ensimmäisen vuoden pakollisesta aineesta”, Bellatrix huomautti. ”Ja sitä paitsi, jos sinulla on jo nyt noin vaikeaa, niin miten ajattelit selvitä kolmannesta luokasta eteenpäin kun meidän pitää ottaa valinnaisia?”
”Varmaan pitää karata ennen sitä, vai mitä Jess?” vitsaili Alecto, joka oli usein Jessican puolella näissä asioissa.
”Eihän sinun karata tarvitse, sinun pitää vain vakuuttaa vanhempasi ottamaan sinut koulusta pois”, Diana huomautti.
”Mihin minä sitten menisin? Ehkä voisin mennä Durmstrangiin”, Jessica mietti. Bellatrix nauroi.
”Luuletko, että siellä vaatimukset olisivat yhtään alhaisemmat?”

”Hemmetti, miksi nämä kynät ovat näin herkkiä hajoamaan?” Diana valitti sulkakynän toisistaan irronneet puolikkaat kädessään.
”Minähän sanoin sinulle, ettei niitä halvimpia malleja kannata ostaa”, virnisti Jessica, mutta Diana ei enää kuullut. Hän oli jo kovaa vauhtia matkalla hakemaan uutta sulkakynää makuusalista.

”Mitä olette muuten ostaneet Dianalle lahjaksi?” Alecto kysyi varmistettuaan tytön olevan kuuloetäisyyden ulkopuolella.
”Mitä? Onko hänellä synttärit?” Bellatrix kauhistui. ”Minä en edes tiennyt!”
”Joo, tänä lauantaina. Ei Diana taida niistä hirveästi huudella, minäkin muistin ne vain siksi kun äiti vannotti minua ja Amikusta jouluna onnittelemaan häntä. Äiti ja isä haluavat mitä ilmeisimmin jostain syystä tehdä vaikutuksen Dianan perheeseen”, Alecto kertoi.
”Mitä ihmettä? Toivottavasti he eivät suunnittele mitään naimakauppoja”, Bellatrix sanoi ja Jessica alkoi nauraa hysteerisesti.
”Siinä sitä vasta unelmapari olisikin!” hän sai vihdoin sanottua naurettuaan hetken.
”Ei mutta ihan oikeasti, Amikus on täysi tollo. Eihän hänen kanssaan voi kukaan täyspäinen mennä naimisiin. Kumpi lie lähtisi ensin, järki vai henki. Hänhän melkein myrkytti minutkin jo kertaalleen eikä me olla oltu koulussa kuin vasta puolisen vuotta”, Bellatrix sanoi näyttäen edelleen vakavalta. Alecto nyökytteli ystävänsä sanoille. Jessica oli mitä ilmeisimmin sanomassa vielä jotain, mutta Dianan paluu keskeytti hänet. Bellatrixin täytyisi muistaa lahjoa joku ylempiluokkalainen tuomaan Dianan lahja Tylyahosta ensi viikonloppuna. Tai voisihan hän toki tilatakin jotain, ei se ainakaan rahasta jäisi kiinni. Hän ei tosin tiennyt, kuinka kauan tilauksen saapumisessa kestäisi. Välillä oli niin turhauttavaa olla ensiluokkalainen.

************ 

Seuraavana päivänä ulkona kävi niin jäätävä viima, että professori Fairburn ilmoitti aamiaisella jättävänsä sen päivän tunnit pitämättä.
”Hän on ainakin paljon käytännöllisempi kuin Albrooke oli”, Alecto mumisi muille tytöille pöydässä samalla, kun levitti paksua marmeladikerrosta voileivälleen
”No niinpä. Albrookea ei varmaan olisi kiinnostanut, vaikka olisimme koko luokka jäätyneet pystyyn keskelle hänen kallisarvoista yrttitarhaansa”, Jessica naurahti.
”Mutta”, professori Fairburn jatkoi korottaen ääntään oppilaiden innostuneen hälinän yli. ”Tämä ei silti tarkoita, ettette joudu tekemään mitään. Tulen kohta jakamaan tehtävämonisteet teille pöytiin ja ne on palautettava seuraavalla tunnilla.”
”No se siitä vapaatunnista sitten”, Diana huokaisi lannistuneena ja otti lautaselleen lisää puuroa. ”Minä kirjoitin sitä liemien esseetä koko yön. Muistin sen vasta, kun olin jo käymässä nukkumaan. Minusta tuntuu, että voisin tällä hetkellä nukahtaa ihan mihin vaan.”
”Ehkä pieni syväjäädytys olisi siinä tapauksessa tehnyt sinulle-” Jessica aloitti, mutta keskeytti monistepinon pamahtaessa hänen eteensä viereiseltä penkkiriviltä.
”Voi luoja, eihän näistä kuvista saa mitään selvää”, Bellatrix valitti katsoessaan monisteen ensimmäistä tehtävää, jossa piti tunnistaa eri kasvien osia. ”Kunpa tämä pakkanen hellittäisi pian.”
”Tuon kasvin osia näyttäisivät olevan ainakin... vihreä pallero, punainen läiskä ja keltainen viiva”, Jessica sanoi hyvin avuliaasti.
”No kiitoksia, kyllä nyt pisteitä ropisee ihan varmasti”, Diana tuhahti sarkastisesti. ”Eikä tämä sitä paitsi ole niin paha, katsot vain kirjasta. Siellä on kyllä isommat kuvat näistä.”

Loppupäivä sujui normaalisti, paitsi että Amikus ja hänen muutama ystävänsä eivät ilmestyneet taikajuomatunnille. Heitä ei näkynyt koko tuntina, ja kun Bellatrix myöhemmin käveli Dianan kanssa kohti päivällistä, hän kuuli ohimennen kuinka Amikus kertoi siskolleen: ”Luulin, että meillä oli muodonmuutoksia.”
”Ja sinulla sitten kesti koko tunnin ajan tajuta, ettei ollutkaan?” kysyi Diana, joka oli myös kuullut keskustelun.
”Hänen aivokapasiteetillaan on ihme, että hän tajusi sen niinkin nopeasti. Ai niin, ja haluaisit ehkä tietää että tämän päivän juomantekotehtävä vaikuttaa vuoden loppuarvosanaan”, Bellatrix totesi. Hän jätti mainitsematta, ettei kyseinen tehtävä ehkä ollut sujunut erityisen mallikkaasti häneltä itseltäänkään. Hän oli ollut jotenkin poissaoleva ja keskittyminen oli tuntunut vaikealta. Ehkä Dianan lähestyvä syntymäpäivä jollain tiedostamattomalla tasolla stressasi häntä. Hän ei ollut vieläkään keksinyt, mitä hankkisi ystävälleen. Lopulta hän päätyi siihen, että paras vaihtoehto varmistaa mieluinen lahja olisi kysyä Dianalta suoraan, mitä tämä halusi.

”Miten teillä meni se taikajuomatehtävä?” Bellatrix kysyi Alectolta ja Dianalta heidän selvittyään suureen saliin. Jessica ei ollut heidän mukanaan, sillä hän oli joutunut jälki-istuntoon jätettyään palauttamatta liian monta loitsujen kotitehtävää. Oli hiukan masentavaa huomata, että huolimatta siitä kuinka paljon muut yrittivät häntä auttaa, Jessicaa ei edelleenkään näyttänyt kiinnostavan koulumenestys yhtään sen enempää kuin syksylläkään.
”Luulen, että aika hyvin”, Alecto totesi melko iloisen näköisenä. ”Mehän tehtiin se sama juoma jo kerran opastetusti niin ei se ollut vaikeaa.”
”Tehtiinkö?” Diana kysyi pöllämystyneen näköisenä. ”Minä en ainakaan muista yhtään. Minullakin meni varmaan ihan hyvin, vaikka en oikein jaksanut keskittyä.”
”En minäkään”, Bellatrix totesi. ”Onkohan se joku epidemia?”
”Sen nimi on laiskuus”, Alecto sanoi viaton ilme kasvoillaan.
”Eikä ole”, väitti Diana. ”Jessica on laiska, me sentään yritämme. Ja sitä paitsi eihän aina voi mennä hyvin.”
”Niinpä”, Bellatrix myötäili. ”Ei meidän koko uramme siitä yhdestä tehtävästä ole kiinni.”
”Sinulla ei pitäisi olla mitään hätää. Kuhnusarvio antaa sinulle varmasti Upean, sillä hän tykkäsi vanhemmistasi”, Alecto huomautti. Bellatrixia alkoi jo turhauttaa tämän saman keskustelun käyminen uudestaan ja uudestaan aina, kun taikajuomatehtäviä arvioitiin.
”En minä voi mitään sille, että Kuhnusarvio suosii minua. Enkä minä sitä paitsi ole ainoa joka saa erityiskohtelua. Minä kuulin, että Giselle Rowle saa aina Upean vaikkei hän tekisi yhtään mitään”, hän puolustautui ja oli kiitollinen, kun aiheeseen ei enää palattu.

***********
 
Seuraava lauantai, Dianan syntymäpäivä, oli ensimmäinen aurinkoinen päivä pitkään aikaan. Lämpötilakin oli vaihteeksi siedettävä. Heti aamulla tyttöjen herättyä he jakoivat lahjat ystävälleen, joka näytti hiukan häkeltyneeltä moisesta huomiosta.
”Mistä te edes tiesitte, että minulla on synttärit? En muista, että olisimme puhuneet siitä ikinä”, Diana ihmetteli. ”Ja miksi te ostitte minulle lahjoja?”
”Tottakai me ostimme lahjoja”, Bellatrix sanoi hymyillen. Hän väisti tarkoituksella toisen kysymyksen, mutta haltioissaan oleva Diana ei tainnut edes huomata sitä. Vaikka hän monta kertaa punasteli ja intti, ettei olisi tarvinnut yhtään lahjaa, hänestä huomasi silti kuinka onnellinen hän oli saadessaan kerrankin olla huomion keskipisteenä.
”En minä ole tottunut tällaiseen... siis siihen, että saan lahjoja oikeilta ystäviltä”, tyttö selitti heidän kävellessään aamiaista kohti. ”Yleensä saan vain kiusallisia onnentoivotuksia sukulaisilta ja puolitutuilta.”
”Voin samaistua tuohon täysin”, Bellatrix sanoi ja mietti huojentuneena, että Diana oli tainnut pitää kaikista saamistaan lahjoista. Bellatrix oli ostanut ystävälleen jälleen kerran suurimman löytämänsä suklaapaketin sekä parempilaatuisia sulkakyniä niiden tilalle, jotka Diana aina hajotti.

Aamiaisella ystäväporukan tunnelma oli hilpeä. He suunnittelivat menevänsä päivällä tiluksille kävelyretkelle nyt, kun ulos pystyi astumaan ilman että muuttui jääveistokseksi. Jessican pitäisi mennä taas illalla jälki-istuntoon, mutta se ei näyttänyt häntä nyt haittaavan.
”Olisihan teidän nyt pitänyt ainakin täytekakku tilata”, Diana puuskahti muka loukkaantuneena ja kaikki neljä nauroivat.
”Harmi kun ei voi mennä edes Tylyahoon, siellä on niin paljon ihania kahviloita”, Alecto haaveili.
Keskustelun keskeyttivät postipöllöt, jotka saapuivat tavalliseen tapaansa liitelemään suurena parvena pöytien ylle. Kuten odotettua, Dianan eteen putosi yksi suuri ja yksi pieni paketti.
”Tämä on varmaan kotoa”, Diana totesi avatessaan suurta pakettia. Siellä oli pieni kirjekuori, jossa oli ilmeisesti hänen vanhempiensa lähettämää rahaa.
”Tämä on veljeltäni”, tyttö sanoi luettuaan paketissa olleeseen suurempaan pussiin liitetyn kortin.
”Voi, miten ihana!” Alecto huudahti ihastuksissaan ystävänsä vetäessä pussista upean punaisen juhlamekon. Tyttö ei saanut hetkeen sanottua mitään, niin täpinöissään hän hypisteli upouutta lahjaansa.
”Sinä voit laittaa tuon päälle sitten, kun joku Bellan sukulainen taas kohta kuolee”, Jessica töksäytti rikkoen taianomaisen hiljaisuuden tavanomaisella tökeryydellään.       
”Voi Jessica, sinä olet aina niin ihanan pirteä”, Alecto kivahti ja hänen kasvoistaan näki, kuinka hetken pilalle meno harmitti häntä. Dianankin ilme valahti hieman.
”Ei kun hän laittaa sen päälle sitten, kun me lähdemme kahden vuoden päästä kahvilakierrokselle Tylyahoon”, Bellatrix sanoi yrittäen piristää tunnelmaa ja saada syntymäpäiväsankari jälleen hyvälle tuulelle.
”Ei tämä enää mahdu minulle silloin”, Diana kihersi.
”Olikohan se suklaan ostaminen sittenkään niin hyvä idea?” Bellatrix sanoi vakavalla äänellä ja yritti näyttää mietteliäältä, muttei pystynyt siihen kovinkaan pitkään ennen kuin alkoi taas nauraa.

”Mitä tuossa toisessa paketissa on?” Alecto uteli, kun tunnelma oli taas saatu aiemman veroiseksi. Diana näytti jo unohtaneen koko paketin mutta alkoi nyt avata sitä kiinnostuneena. Sieltä paljastui paperiin kääritty pieni ja kirkaslasinen hajuvesipullo.
”Voi, tämäkin on aivan ihana! Miten kaikki tuntevat minut näin hyvin?” tyttö hämmästeli asetellessaan pulloa varovasti laukkuunsa.
”Keneltä se on?” Jessica kysyi. ”Onko siinä korttia?”
”Ei ole”, Diana huomasi tutkittuaan käärepaperit huolellisesti läpi. ”Ehkä se on pudonnut jonnekin tai jotain. Harmi, olisin kyllä halunnut tietää kuka sen lähetti.”
”Ehkä sinulla on jossakin salainen ihailija”, Jessica kiusoitteli.
”Mutta eihän kukaan teidän lisäksenne edes tiedä, että minulla on synttärit. Enhän minä kertonut sitä teillekään vaan te saitte tietää jostain muualta”, Diana pohti.
”Ehkä se on ystävänpäivälahja”, Bellatrix keksi. ”Torstainahan oli ystävänpäivä. Kyllä sinuun taitaa joku olla nyt kuule pahan kerran ihastunut.” 
”Ei varmasti ole”, Diana sanoi ja yritti peittää punastumistaan.
”Älähän nyt sano”, Bellatrix toppuutteli naurahtaen ystäväänsä. ”Olethan sinä aika söpö, en ihmettelisi vaikka joku olisikin huomannut sen.”
”Lopeta nyt”, Diana kikatti ja piiloutui pöydältä löytyneen Päivän profeetan taakse.

Kävellessään ystävineen ulos Bellatrix muisti aiemmin viikolla käydyn keskustelun Dianan syntymäpäivästä. Samassa hän tajusi, että saattoi tietää kuka lahjan salaperäinen lähettäjä oli. Hän pelkäsi pahoin, että se oli Amikus. Hän ei varmasti sanoisi sitä ystävälleen, sillä ei halunnut pilata tämän iloa. Mutta jos se tosiaan oli Amikus, niin Bellatrix antoi mielessään pojalle pisteet tahdikkaasta lähestymisestä. Sentään hän oli tajunnut lähettää lahjan postitse, sillä jos hän olisi tullut sitä henkilökohtaisesti tuomaan olisi tilanne ollut ennen kaikkea kiusallinen. Mutta niin kauan
kunnes asia varmistuisi tyttö päätti antaa Dianan uskoa, että hänellä todella oli salainen ihailija.

************'

Seuraavalla viikolla, kun koulu taas alkoi, oli jälleen aurinkoista ja melko lämmintä. Oppilaat ympäri Tylypahkaa huokailivat helpotuksesta; talvi taisi alkaa viimein väistyä kevään tieltä. Maanantaina yrttitiedon tuntejakin alettiin taas pitää normaalisti. Ohjelmassa oli tosin lähinnä talven jäljiltä siivoilua ja kasvien siirtelyä kevätasetelmiinsa. Bellatrix sattui työskentelemään samassa osassa kasvihuoneita kuin Amikus, joten hän päätti kysyä pojalta suoraan Dianan lahjasta. Edellisenä päivänä hän oli joutunut käskemään Jessicaa lopettamaan tyttöparan kiusaamisen salaisesta ihailijasta, sillä Diana alkoi jo näyttää hiukan ahdistuneelta pitkään jatkuneen kiusoittelun vuoksi. Bellatrixin oli silti pakko myöntää, että häntäkin kiinnosti, kuka yllätyksen takana oli.

”Amikus!” Bellatrix huudahti pojalle, joka oli parhaillaan pyyhkimässä multaa käsistään laskettuaan juuri ties kuinka monennen kasvinsa paikoilleen. ”Tule käymään!”
Poika teki työtä käskettyä ja raahusti Bellatrixin luo. Tytöllä oli käsissään kaksi kasvia eikä hän kuollakseenkaan muistanut, kumpi tuli kummalle paikalle.
”Lähetitkö sinä Dianalle sen hajuvesipullon?” hän kysyi hiljaa Amikuksen tultua kuuloetäisyydelle. Helpotuksekseen hän huomasi, ettei Dianaa näkynyt ainakaan sillä hetkellä missään lähistöllä.
”Minkä?” Amikus kysyi hölmistyneenä.
”Hän sai hajuvesipullon paketissa, jossa ei ollut korttia. Lähetitkö sinä sen hänelle? Alecto kertoi, että sinulla oli suunnitelmissa onnitella häntä”, tyttö selvensi.
”En minä ole mitään lähettänyt. En edes muistanut koko juttua vaikka äiti muistutti monta kertaa”, poika totesi välinpitämättömästi ja saapasteli tiehensä. Bellatrix oli ällikällä lyöty. Tämä oli tosiaan odottamatonta. Hän oli ollut aivan varma, että paketti oli tullut Amikukselta. Kun niin ei kerran ollutkaan... Dianalla taisi tosissaan olla ihailija.

Seuraavan päivän taikajuomatunnilla Bellatrix sai tietää, että Alecto oli kuin olikin ollut oikeassa hänen viimeviikkoisen tehtävänsä suhteen. Hänestä tuntui aika epäreilulta, että hän sai parhaan arvosanan vaikkei ollut edes suoriutunut tehtävästä kovin mallikkaasti. Hänen teki mieli mennä pyytämään Kuhnusarviolta uudelleenharkintaa, muttei hän kuitenkaan lopulta jaksanut vaivautua.

Tunnilla oppilaiden tehtävänä oli valmistaa pareittain hiustennostatuslientä. Bellatrix sai onneksi parikseen Alecton. Liemien valmistus jonkun vieraan tai epämiellyttävän oppilaan kanssa oli aina yhtä kiusallista.
”Hyi, tähän tulee iilimatoja”, Alecto irvisti katsoessaan juoman reseptiä.
”Katso, sinä saat vielä puolittaa yhden niistä”, Bellatrix kiusoitteli ystäväänsä, joka näytti siltä, että olisi voinut oksentaa. Alecto lähti hakemaan iilimatoja sillä aikaa, kun Bellatrix keitti mustapippuria ja rotanhäntiä.

”Tiesitkö muuten, ettei Diana saanut sitä lahjaa Amikukselta?” Bellatrix kysyi hänen ystävänsä palattua suurelta seikkailultaan helpottuneen näköisenä, sillä Kuhnusarvio oli luvannut pilkkoa iilimadot hänen puolestaan. ”Minä ajattelin, että ehkä sinäkin luulit niin. Kun sinähän kerroit, mitä äitisi oli jouluna sanonut.”
”Niin minä ajattelinkin”, Alecto totesi mietteliään näköisenä. ”Tavallaan aika siistiä, ettei se ollutkaan häneltä. Ehkä se oli joltain oikeasti mukavalta tyypiltä. Miten sait tietää, ettei se ollut Amikus? Äiti ei kyllä tykkää kun kuulee tästä.”
”Minä kysyin eilen itse Amikukselta asiasta ja hän kielsi. Mutta ei kerrota Jessicalle, ettei hän taas ala kiusata Diana-parkaa”, mustahiuksinen tyttö sanoi virnistäen ystävälleen. Tämä nyökkäsi hyväksyvästi.
”Ihan tosi tyypillistä häneltä unohtaa, vaikka siitä puhuttiin kotona monta kertaa. Ja ymmärtääkseni äiti lähetti hänelle kirjeenkin vähän aikaa sitten. Mutta silti, kiva Dianalle ettei joutunut kiusalliseen tilanteeseen”, Alecto totesi ja jatkoi juoman sekoittelua.

************'     

Loppuviikko oli erittäin raskas kaikille ensiluokkalaisille, sillä heidän piti tähtitiedon opettajan päähänpistosta valvoa muutamia öitä Tähtitornissa tarkkailemassa öistä taivasta. Jostain syystä he eivät saaneet minkäänlaista helpotusta muihin opintoihinsa ja kaikki tunnit pidettiin normaalisti. Monet opettajat kuitenkin huomasivat, ettei mitään kovin monimutkaista edes kannattanut yrittää takoa lasten päähän, kun he olivat kaikki koko ajan puoliunessa.

Eräällä loitsujen tunnilla professori Beckley opetti, kuinka ovia lukittiin ja avattiin käyttäen apuna taikaa. Loitsu oli onneksi niin helppo, että suurin osa oppilaista pystyi oppimaan sen jopa osittaisessa horroksessa. Kaikkien kohdalla näin ei kuitenkaan ollut. Lopputunnista opettaja käski heitä jokaista tulemaan luokan eteen näyttämään, että he varmasti saisivat oven lukkoon ja auki. Eräs Catherine-niminen puuskupuhtyttö ei millään saanut lukkoa auki ja muutamat luihuiset naureskelivat hänelle pilkallisesti. Kun seuraavana vuorossa oleva Rodolphus Lestrangekaan ei saanut ovea millään auki, professori Beckley huokaisi syvään ja luovutti siltä päivältä.
”Te olette olleet koulussa jo puoli vuotta”, hän aloitti saarnaamisen. ”Tähän mennessä vuosikurssinne on suoriutunut aineessani kehuttavan hyvin, mutta tänään te olette olleet aivan ulkona kaikesta.”
”Eikö professori Nichols kertonut teille muille opettajille valvottaneensa meitä useana yönä tällä viikolla?” eräs puuskupuhpoika tiedusteli varovasti.
”Ei kertonut, mutta olisi se pitänyt arvata. Meidän on kyllä vielä keskusteltava siitä, mikä teille lapsille on hyväksi ja mikä ei”, professori Beckley puuskahti. Bellatrix toivoi, että hän tosiaan tekisi sen. Tavallaan hän ymmärsi öisten tähtien tarkkailun tärkeyden, mutta he elivät kuitenkin velhomaailmassa. Eikö heillä muka ollut mitään taikakeinoa pysyä virkeinä huonosti nukutun yön jälkeen? Jos sellaista ei vielä ollut, se pitäisi pikaisesti keksiä.

*************' 

Nyt, kun ulkona alkoi vihdoin olla parempi sää ja ketään ei enää valvotettu öisin, koulupäivät alkoivat tuntua aina vain lyhyemmiltä. Muutaman seuraavan viikon aikana ei tapahtunut mitään muuta erikoista kuin se, että  ensiluokkalaiset saivat huomata tähtitieteen professorin olevan heille melko katkera. Vaikkei hän suoraan mitään sanonutkaan he huomasivat kyllä, että opettajaa ärsytti se, että hän oli joutunut ongelmiin heidän aiemman unisuutensa vuoksi. Hän oli tosin ainoa, jota asia harmitti, mutta oppilaat onnistuivat yllättävän hyvin peittämään vahingonilonsa.

Ennen kuin kukaan huomasikaan oli jo pääsiäisloman aika. Bellatrixilla oli melko sekaiset tunteet loman suhteen. Häntä olisi kovasti houkuttanut Jessican ja Alecton tavoin jäädä koululle, mutta hän oli jouluna luvannut sisarilleen menevänsä kotiin. Toisaalta hänellä ei ollut yhtään ikävä vanhempiaan eikä muitakaan sukulaisia. Hän tiesi jo valmiiksi joutuvansa taas patsastelemaan mahdollisimman edustavan näköisesti suvun pääsiäispidoissa, joissa hän kuolisi tylsyyteen ja joutuisi tarkasti varomaan, ettei puhuisi kenellekään ilman, että häntä puhuteltiin.

Hyvin alistunein mielin tyttö kuitenkin marssi Dianan kanssa juna-asemalle pääsiäistä edeltävänä keskiviikkona. Hän oli jättänyt melkein kaikki tavaransa koululle, sillä hänellä olisi kyllä vaatteita kotona vaikka kuinka paljon. Myös pöllönsä Cordelian hän oli suosiolla jättänyt pöllötorniin, sillä siellä se viihtyisi paremmin kuin kotona ahtaassa häkissä. Jos tytön tarvitsisi lähetellä kirjeitä, hän voisi tehdä sen jollakin perheen muista pöllöistä.

Oli huvittavaa matkustaa junassa Dianan kanssa, joka ei olisi voinut olla onnellisempi päästessään kotiin. Bellatrix yritti edes näyttää iloiselta, jottei täysin latistaisi tunnelmaa. Ilmeisesti hän onnistuikin siinä, sillä Diana jutteli iloisesti koko matkan. Kun ruokakärry saapui, he tilasivat ehkä vähän turhankin paljon kaikenlaisia herkkuja. Kun King's Cross tuli näkyviin junan ikkunasta, Diana valitteli pahoinvointia ja vihersi.
”Sinun olisi pitänyt vahtia minua tarkemmin”, tyttö valitti puoliksi vitsillä. ”Minä en tajunnut ollenkaan, että söin näin paljon.”
Bellatrixia alkoi väkisinkin naurattaa ystävänsä tilanne. Hän alkoi myös pikkuhiljaa nähdä joitakin positiivisia puolia kotona vietetyssä lomassa. Oli totta, ettei kaksi viikkoa vanhempien kanssa ehkä tulisi olemaan mitään unelmaa, mutta ainakin hän pääsisi jälleen näkemään sisariaan.
     

A/N2: Ai niin ja koska en ole aiemmin muistanut sanoa niin hyvää pride-kuukautta kaikille, jos tätä sattuu joku laillani yhteisöön kuuluva lukemaan, ja tottakai myös ihan muutenkin hengessä mukana oleville <3

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 334
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 16
« Vastaus #33 : 22.06.2022 11:59:12 »
Carrowfan: Siistiä että eksyit jälleen tänne :D Ja joo, itseasiassa tästä on kyllä tarkotus tulla pidempi sarja, toista osaa olen alkanut jo kirjoittaa. Ja kiva kuulla että kaikki lukijat eivät paenneet pitkän tauon takia, aina on mahtavaa saada palautetta ja mielipiteitä tarinan kulusta :)



Luku 16

Seuraavat pari viikkoa olivat melko tavallisia. Tylypahkan asukkaiden suureksi harmiksi pakkaset eivät näyttäneet laantuvan, vaikka oltiin jo helmikuun puolella. Kaikki oppilaat joutuivat totuttelemaan siihen, ettei yrttitiedon tunneilla enää kukaan joutunut hengenvaaraan. Räyhääjäkin oli jo päiväkausia sitten unohtunut, sillä Bellatrix oli sinnikkäästi jatkanut härnääjien huomiotta jättämistä. Isäkin oli ilmeisesti hiljaisuudesta päätellen maksanut itsensä ulos ongelmista, kuten aina ennenkin. Tyttö oli jo monta kertaa elämänsä aikana miettinyt, kuinka paljosta isä voisi rahalla selvitä. Suurin osa velhoyhteisöstä ei varmasti edes tiennyt, kuinka korruptoituneessa maailmassa he elivät.

Illat ja muun vapaa-ajan Bellatrix oli käyttänyt lähinnä yrittäen auttaa epätoivoista Jessicaa selviämään läksyistään.
”Minä en ikinä tule tarvitsemaan tähtitiedettä!” Jessica puuskahti jälleen tuttuun tapaansa eräänä tiistai-iltana tyttöjen keräännyttyä tapansa mukaan tekemään läksyjä yhdessä.
”Sinä sanot noin aina siitä aineesta, jonka läksyjä pitäisi sillä hetkellä tehdä”, Diana totesi hiukan huvittuneen näköisenä.
”Minun laskujeni mukaan sinä olet jo vannonut ettet tule ikinä hyötymään mistään ensimmäisen vuoden pakollisesta aineesta”, Bellatrix huomautti. ”Ja sitä paitsi, jos sinulla on jo nyt noin vaikeaa, niin miten ajattelit selvitä kolmannesta luokasta eteenpäin kun meidän pitää ottaa valinnaisia?”
”Varmaan pitää karata ennen sitä, vai mitä Jess?” vitsaili Alecto, joka oli usein Jessican puolella näissä asioissa.
”Eihän sinun karata tarvitse, sinun pitää vain vakuuttaa vanhempasi ottamaan sinut koulusta pois”, Diana huomautti.
”Mihin minä sitten menisin? Ehkä voisin mennä Durmstrangiin”, Jessica mietti. Bellatrix nauroi.
”Luuletko, että siellä vaatimukset olisivat yhtään alhaisemmat?”

”Hemmetti, miksi nämä kynät ovat näin herkkiä hajoamaan?” Diana valitti sulkakynän toisistaan irronneet puolikkaat kädessään.
”Minähän sanoin sinulle, ettei niitä halvimpia malleja kannata ostaa”, virnisti Jessica, mutta Diana ei enää kuullut. Hän oli jo kovaa vauhtia matkalla hakemaan uutta sulkakynää makuusalista.

”Mitä olette muuten ostaneet Dianalle lahjaksi?” Alecto kysyi varmistettuaan tytön olevan kuuloetäisyyden ulkopuolella.
”Mitä? Onko hänellä synttärit?” Bellatrix kauhistui. ”Minä en edes tiennyt!”
”Joo, tänä lauantaina. Ei Diana taida niistä hirveästi huudella, minäkin muistin ne vain siksi kun äiti vannotti minua ja Amikusta jouluna onnittelemaan häntä. Äiti ja isä haluavat mitä ilmeisimmin jostain syystä tehdä vaikutuksen Dianan perheeseen”, Alecto kertoi.
”Mitä ihmettä? Toivottavasti he eivät suunnittele mitään naimakauppoja”, Bellatrix sanoi ja Jessica alkoi nauraa hysteerisesti.
”Siinä sitä vasta unelmapari olisikin!” hän sai vihdoin sanottua naurettuaan hetken.
”Ei mutta ihan oikeasti, Amikus on täysi tollo. Eihän hänen kanssaan voi kukaan täyspäinen mennä naimisiin. Kumpi lie lähtisi ensin, järki vai henki. Hänhän melkein myrkytti minutkin jo kertaalleen eikä me olla oltu koulussa kuin vasta puolisen vuotta”, Bellatrix sanoi näyttäen edelleen vakavalta. Alecto nyökytteli ystävänsä sanoille. Jessica oli mitä ilmeisimmin sanomassa vielä jotain, mutta Dianan paluu keskeytti hänet. Bellatrixin täytyisi muistaa lahjoa joku ylempiluokkalainen tuomaan Dianan lahja Tylyahosta ensi viikonloppuna. Tai voisihan hän toki tilatakin jotain, ei se ainakaan rahasta jäisi kiinni. Hän ei tosin tiennyt, kuinka kauan tilauksen saapumisessa kestäisi. Välillä oli niin turhauttavaa olla ensiluokkalainen.

************ 

Seuraavana päivänä ulkona kävi niin jäätävä viima, että professori Fairburn ilmoitti aamiaisella jättävänsä sen päivän tunnit pitämättä.
”Hän on ainakin paljon käytännöllisempi kuin Albrooke oli”, Alecto mumisi muille tytöille pöydässä samalla, kun levitti paksua marmeladikerrosta voileivälleen
”No niinpä. Albrookea ei varmaan olisi kiinnostanut, vaikka olisimme koko luokka jäätyneet pystyyn keskelle hänen kallisarvoista yrttitarhaansa”, Jessica naurahti.
”Mutta”, professori Fairburn jatkoi korottaen ääntään oppilaiden innostuneen hälinän yli. ”Tämä ei silti tarkoita, ettette joudu tekemään mitään. Tulen kohta jakamaan tehtävämonisteet teille pöytiin ja ne on palautettava seuraavalla tunnilla.”
”No se siitä vapaatunnista sitten”, Diana huokaisi lannistuneena ja otti lautaselleen lisää puuroa. ”Minä kirjoitin sitä liemien esseetä koko yön. Muistin sen vasta, kun olin jo käymässä nukkumaan. Minusta tuntuu, että voisin tällä hetkellä nukahtaa ihan mihin vaan.”
”Ehkä pieni syväjäädytys olisi siinä tapauksessa tehnyt sinulle-” Jessica aloitti, mutta keskeytti monistepinon pamahtaessa hänen eteensä viereiseltä penkkiriviltä.
”Voi luoja, eihän näistä kuvista saa mitään selvää”, Bellatrix valitti katsoessaan monisteen ensimmäistä tehtävää, jossa piti tunnistaa eri kasvien osia. ”Kunpa tämä pakkanen hellittäisi pian.”
”Tuon kasvin osia näyttäisivät olevan ainakin... vihreä pallero, punainen läiskä ja keltainen viiva”, Jessica sanoi hyvin avuliaasti.
”No kiitoksia, kyllä nyt pisteitä ropisee ihan varmasti”, Diana tuhahti sarkastisesti. ”Eikä tämä sitä paitsi ole niin paha, katsot vain kirjasta. Siellä on kyllä isommat kuvat näistä.”

Loppupäivä sujui normaalisti, paitsi että Amikus ja hänen muutama ystävänsä eivät ilmestyneet taikajuomatunnille. Heitä ei näkynyt koko tuntina, ja kun Bellatrix myöhemmin käveli Dianan kanssa kohti päivällistä, hän kuuli ohimennen kuinka Amikus kertoi siskolleen: ”Luulin, että meillä oli muodonmuutoksia.”
”Ja sinulla sitten kesti koko tunnin ajan tajuta, ettei ollutkaan?” kysyi Diana, joka oli myös kuullut keskustelun.
”Hänen aivokapasiteetillaan on ihme, että hän tajusi sen niinkin nopeasti. Ai niin, ja haluaisit ehkä tietää että tämän päivän juomantekotehtävä vaikuttaa vuoden loppuarvosanaan”, Bellatrix totesi. Hän jätti mainitsematta, ettei kyseinen tehtävä ehkä ollut sujunut erityisen mallikkaasti häneltä itseltäänkään. Hän oli ollut jotenkin poissaoleva ja keskittyminen oli tuntunut vaikealta. Ehkä Dianan lähestyvä syntymäpäivä jollain tiedostamattomalla tasolla stressasi häntä. Hän ei ollut vieläkään keksinyt, mitä hankkisi ystävälleen. Lopulta hän päätyi siihen, että paras vaihtoehto varmistaa mieluinen lahja olisi kysyä Dianalta suoraan, mitä tämä halusi.

”Miten teillä meni se taikajuomatehtävä?” Bellatrix kysyi Alectolta ja Dianalta heidän selvittyään suureen saliin. Jessica ei ollut heidän mukanaan, sillä hän oli joutunut jälki-istuntoon jätettyään palauttamatta liian monta loitsujen kotitehtävää. Oli hiukan masentavaa huomata, että huolimatta siitä kuinka paljon muut yrittivät häntä auttaa, Jessicaa ei edelleenkään näyttänyt kiinnostavan koulumenestys yhtään sen enempää kuin syksylläkään.
”Luulen, että aika hyvin”, Alecto totesi melko iloisen näköisenä. ”Mehän tehtiin se sama juoma jo kerran opastetusti niin ei se ollut vaikeaa.”
”Tehtiinkö?” Diana kysyi pöllämystyneen näköisenä. ”Minä en ainakaan muista yhtään. Minullakin meni varmaan ihan hyvin, vaikka en oikein jaksanut keskittyä.”
”En minäkään”, Bellatrix totesi. ”Onkohan se joku epidemia?”
”Sen nimi on laiskuus”, Alecto sanoi viaton ilme kasvoillaan.
”Eikä ole”, väitti Diana. ”Jessica on laiska, me sentään yritämme. Ja sitä paitsi eihän aina voi mennä hyvin.”
”Niinpä”, Bellatrix myötäili. ”Ei meidän koko uramme siitä yhdestä tehtävästä ole kiinni.”
”Sinulla ei pitäisi olla mitään hätää. Kuhnusarvio antaa sinulle varmasti Upean, sillä hän tykkäsi vanhemmistasi”, Alecto huomautti. Bellatrixia alkoi jo turhauttaa tämän saman keskustelun käyminen uudestaan ja uudestaan aina, kun taikajuomatehtäviä arvioitiin.
”En minä voi mitään sille, että Kuhnusarvio suosii minua. Enkä minä sitä paitsi ole ainoa joka saa erityiskohtelua. Minä kuulin, että Giselle Rowle saa aina Upean vaikkei hän tekisi yhtään mitään”, hän puolustautui ja oli kiitollinen, kun aiheeseen ei enää palattu.

***********
 
Seuraava lauantai, Dianan syntymäpäivä, oli ensimmäinen aurinkoinen päivä pitkään aikaan. Lämpötilakin oli vaihteeksi siedettävä. Heti aamulla tyttöjen herättyä he jakoivat lahjat ystävälleen, joka näytti hiukan häkeltyneeltä moisesta huomiosta.
”Mistä te edes tiesitte, että minulla on synttärit? En muista, että olisimme puhuneet siitä ikinä”, Diana ihmetteli. ”Ja miksi te ostitte minulle lahjoja?”
”Tottakai me ostimme lahjoja”, Bellatrix sanoi hymyillen. Hän väisti tarkoituksella toisen kysymyksen, mutta haltioissaan oleva Diana ei tainnut edes huomata sitä. Vaikka hän monta kertaa punasteli ja intti, ettei olisi tarvinnut yhtään lahjaa, hänestä huomasi silti kuinka onnellinen hän oli saadessaan kerrankin olla huomion keskipisteenä.
”En minä ole tottunut tällaiseen... siis siihen, että saan lahjoja oikeilta ystäviltä”, tyttö selitti heidän kävellessään aamiaista kohti. ”Yleensä saan vain kiusallisia onnentoivotuksia sukulaisilta ja puolitutuilta.”
”Voin samaistua tuohon täysin”, Bellatrix sanoi ja mietti huojentuneena, että Diana oli tainnut pitää kaikista saamistaan lahjoista. Bellatrix oli ostanut ystävälleen jälleen kerran suurimman löytämänsä suklaapaketin sekä parempilaatuisia sulkakyniä niiden tilalle, jotka Diana aina hajotti.

Aamiaisella ystäväporukan tunnelma oli hilpeä. He suunnittelivat menevänsä päivällä tiluksille kävelyretkelle nyt, kun ulos pystyi astumaan ilman että muuttui jääveistokseksi. Jessican pitäisi mennä taas illalla jälki-istuntoon, mutta se ei näyttänyt häntä nyt haittaavan.
”Olisihan teidän nyt pitänyt ainakin täytekakku tilata”, Diana puuskahti muka loukkaantuneena ja kaikki neljä nauroivat.
”Harmi kun ei voi mennä edes Tylyahoon, siellä on niin paljon ihania kahviloita”, Alecto haaveili.
Keskustelun keskeyttivät postipöllöt, jotka saapuivat tavalliseen tapaansa liitelemään suurena parvena pöytien ylle. Kuten odotettua, Dianan eteen putosi yksi suuri ja yksi pieni paketti.
”Tämä on varmaan kotoa”, Diana totesi avatessaan suurta pakettia. Siellä oli pieni kirjekuori, jossa oli ilmeisesti hänen vanhempiensa lähettämää rahaa.
”Tämä on veljeltäni”, tyttö sanoi luettuaan paketissa olleeseen suurempaan pussiin liitetyn kortin.
”Voi, miten ihana!” Alecto huudahti ihastuksissaan ystävänsä vetäessä pussista upean punaisen juhlamekon. Tyttö ei saanut hetkeen sanottua mitään, niin täpinöissään hän hypisteli upouutta lahjaansa.
”Sinä voit laittaa tuon päälle sitten, kun joku Bellan sukulainen taas kohta kuolee”, Jessica töksäytti rikkoen taianomaisen hiljaisuuden tavanomaisella tökeryydellään.       
”Voi Jessica, sinä olet aina niin ihanan pirteä”, Alecto kivahti ja hänen kasvoistaan näki, kuinka hetken pilalle meno harmitti häntä. Dianankin ilme valahti hieman.
”Ei kun hän laittaa sen päälle sitten, kun me lähdemme kahden vuoden päästä kahvilakierrokselle Tylyahoon”, Bellatrix sanoi yrittäen piristää tunnelmaa ja saada syntymäpäiväsankari jälleen hyvälle tuulelle.
”Ei tämä enää mahdu minulle silloin”, Diana kihersi.
”Olikohan se suklaan ostaminen sittenkään niin hyvä idea?” Bellatrix sanoi vakavalla äänellä ja yritti näyttää mietteliäältä, muttei pystynyt siihen kovinkaan pitkään ennen kuin alkoi taas nauraa.

”Mitä tuossa toisessa paketissa on?” Alecto uteli, kun tunnelma oli taas saatu aiemman veroiseksi. Diana näytti jo unohtaneen koko paketin mutta alkoi nyt avata sitä kiinnostuneena. Sieltä paljastui paperiin kääritty pieni ja kirkaslasinen hajuvesipullo.
”Voi, tämäkin on aivan ihana! Miten kaikki tuntevat minut näin hyvin?” tyttö hämmästeli asetellessaan pulloa varovasti laukkuunsa.
”Keneltä se on?” Jessica kysyi. ”Onko siinä korttia?”
”Ei ole”, Diana huomasi tutkittuaan käärepaperit huolellisesti läpi. ”Ehkä se on pudonnut jonnekin tai jotain. Harmi, olisin kyllä halunnut tietää kuka sen lähetti.”
”Ehkä sinulla on jossakin salainen ihailija”, Jessica kiusoitteli.
”Mutta eihän kukaan teidän lisäksenne edes tiedä, että minulla on synttärit. Enhän minä kertonut sitä teillekään vaan te saitte tietää jostain muualta”, Diana pohti.
”Ehkä se on ystävänpäivälahja”, Bellatrix keksi. ”Torstainahan oli ystävänpäivä. Kyllä sinuun taitaa joku olla nyt kuule pahan kerran ihastunut.” 
”Ei varmasti ole”, Diana sanoi ja yritti peittää punastumistaan.
”Älähän nyt sano”, Bellatrix toppuutteli naurahtaen ystäväänsä. ”Olethan sinä aika söpö, en ihmettelisi vaikka joku olisikin huomannut sen.”
”Lopeta nyt”, Diana kikatti ja piiloutui pöydältä löytyneen Päivän profeetan taakse.

Kävellessään ystävineen ulos Bellatrix muisti aiemmin viikolla käydyn keskustelun Dianan syntymäpäivästä. Samassa hän tajusi, että saattoi tietää kuka lahjan salaperäinen lähettäjä oli. Hän pelkäsi pahoin, että se oli Amikus. Hän ei varmasti sanoisi sitä ystävälleen, sillä ei halunnut pilata tämän iloa. Mutta jos se tosiaan oli Amikus, niin Bellatrix antoi mielessään pojalle pisteet tahdikkaasta lähestymisestä. Sentään hän oli tajunnut lähettää lahjan postitse, sillä jos hän olisi tullut sitä henkilökohtaisesti tuomaan olisi tilanne ollut ennen kaikkea kiusallinen. Mutta niin kauan
kunnes asia varmistuisi tyttö päätti antaa Dianan uskoa, että hänellä todella oli salainen ihailija.

************'

Seuraavalla viikolla, kun koulu taas alkoi, oli jälleen aurinkoista ja melko lämmintä. Oppilaat ympäri Tylypahkaa huokailivat helpotuksesta; talvi taisi alkaa viimein väistyä kevään tieltä. Maanantaina yrttitiedon tuntejakin alettiin taas pitää normaalisti. Ohjelmassa oli tosin lähinnä talven jäljiltä siivoilua ja kasvien siirtelyä kevätasetelmiinsa. Bellatrix sattui työskentelemään samassa osassa kasvihuoneita kuin Amikus, joten hän päätti kysyä pojalta suoraan Dianan lahjasta. Edellisenä päivänä hän oli joutunut käskemään Jessicaa lopettamaan tyttöparan kiusaamisen salaisesta ihailijasta, sillä Diana alkoi jo näyttää hiukan ahdistuneelta pitkään jatkuneen kiusoittelun vuoksi. Bellatrixin oli silti pakko myöntää, että häntäkin kiinnosti, kuka yllätyksen takana oli.

”Amikus!” Bellatrix huudahti pojalle, joka oli parhaillaan pyyhkimässä multaa käsistään laskettuaan juuri ties kuinka monennen kasvinsa paikoilleen. ”Tule käymään!”
Poika teki työtä käskettyä ja raahusti Bellatrixin luo. Tytöllä oli käsissään kaksi kasvia eikä hän kuollakseenkaan muistanut, kumpi tuli kummalle paikalle.
”Lähetitkö sinä Dianalle sen hajuvesipullon?” hän kysyi hiljaa Amikuksen tultua kuuloetäisyydelle. Helpotuksekseen hän huomasi, ettei Dianaa näkynyt ainakaan sillä hetkellä missään lähistöllä.
”Minkä?” Amikus kysyi hölmistyneenä.
”Hän sai hajuvesipullon paketissa, jossa ei ollut korttia. Lähetitkö sinä sen hänelle? Alecto kertoi, että sinulla oli suunnitelmissa onnitella häntä”, tyttö selvensi.
”En minä ole mitään lähettänyt. En edes muistanut koko juttua vaikka äiti muistutti monta kertaa”, poika totesi välinpitämättömästi ja saapasteli tiehensä. Bellatrix oli ällikällä lyöty. Tämä oli tosiaan odottamatonta. Hän oli ollut aivan varma, että paketti oli tullut Amikukselta. Kun niin ei kerran ollutkaan... Dianalla taisi tosissaan olla ihailija.

Seuraavan päivän taikajuomatunnilla Bellatrix sai tietää, että Alecto oli kuin olikin ollut oikeassa hänen viimeviikkoisen tehtävänsä suhteen. Hänestä tuntui aika epäreilulta, että hän sai parhaan arvosanan vaikkei ollut edes suoriutunut tehtävästä kovin mallikkaasti. Hänen teki mieli mennä pyytämään Kuhnusarviolta uudelleenharkintaa, muttei hän kuitenkaan lopulta jaksanut vaivautua.

Tunnilla oppilaiden tehtävänä oli valmistaa pareittain hiustennostatuslientä. Bellatrix sai onneksi parikseen Alecton. Liemien valmistus jonkun vieraan tai epämiellyttävän oppilaan kanssa oli aina yhtä kiusallista.
”Hyi, tähän tulee iilimatoja”, Alecto irvisti katsoessaan juoman reseptiä.
”Katso, sinä saat vielä puolittaa yhden niistä”, Bellatrix kiusoitteli ystäväänsä, joka näytti siltä, että olisi voinut oksentaa. Alecto lähti hakemaan iilimatoja sillä aikaa, kun Bellatrix keitti mustapippuria ja rotanhäntiä.

”Tiesitkö muuten, ettei Diana saanut sitä lahjaa Amikukselta?” Bellatrix kysyi hänen ystävänsä palattua suurelta seikkailultaan helpottuneen näköisenä, sillä Kuhnusarvio oli luvannut pilkkoa iilimadot hänen puolestaan. ”Minä ajattelin, että ehkä sinäkin luulit niin. Kun sinähän kerroit, mitä äitisi oli jouluna sanonut.”
”Niin minä ajattelinkin”, Alecto totesi mietteliään näköisenä. ”Tavallaan aika siistiä, ettei se ollutkaan häneltä. Ehkä se oli joltain oikeasti mukavalta tyypiltä. Miten sait tietää, ettei se ollut Amikus? Äiti ei kyllä tykkää kun kuulee tästä.”
”Minä kysyin eilen itse Amikukselta asiasta ja hän kielsi. Mutta ei kerrota Jessicalle, ettei hän taas ala kiusata Diana-parkaa”, mustahiuksinen tyttö sanoi virnistäen ystävälleen. Tämä nyökkäsi hyväksyvästi.
”Ihan tosi tyypillistä häneltä unohtaa, vaikka siitä puhuttiin kotona monta kertaa. Ja ymmärtääkseni äiti lähetti hänelle kirjeenkin vähän aikaa sitten. Mutta silti, kiva Dianalle ettei joutunut kiusalliseen tilanteeseen”, Alecto totesi ja jatkoi juoman sekoittelua.

************'     

Loppuviikko oli erittäin raskas kaikille ensiluokkalaisille, sillä heidän piti tähtitiedon opettajan päähänpistosta valvoa muutamia öitä Tähtitornissa tarkkailemassa öistä taivasta. Jostain syystä he eivät saaneet minkäänlaista helpotusta muihin opintoihinsa ja kaikki tunnit pidettiin normaalisti. Monet opettajat kuitenkin huomasivat, ettei mitään kovin monimutkaista edes kannattanut yrittää takoa lasten päähän, kun he olivat kaikki koko ajan puoliunessa.

Eräällä loitsujen tunnilla professori Beckley opetti, kuinka ovia lukittiin ja avattiin käyttäen apuna taikaa. Loitsu oli onneksi niin helppo, että suurin osa oppilaista pystyi oppimaan sen jopa osittaisessa horroksessa. Kaikkien kohdalla näin ei kuitenkaan ollut. Lopputunnista opettaja käski heitä jokaista tulemaan luokan eteen näyttämään, että he varmasti saisivat oven lukkoon ja auki. Eräs Catherine-niminen puuskupuhtyttö ei millään saanut lukkoa auki ja muutamat luihuiset naureskelivat hänelle pilkallisesti. Kun seuraavana vuorossa oleva Rodolphus Lestrangekaan ei saanut ovea millään auki, professori Beckley huokaisi syvään ja luovutti siltä päivältä.
”Te olette olleet koulussa jo puoli vuotta”, hän aloitti saarnaamisen. ”Tähän mennessä vuosikurssinne on suoriutunut aineessani kehuttavan hyvin, mutta tänään te olette olleet aivan ulkona kaikesta.”
”Eikö professori Nichols kertonut teille muille opettajille valvottaneensa meitä useana yönä tällä viikolla?” eräs puuskupuhpoika tiedusteli varovasti.
”Ei kertonut, mutta olisi se pitänyt arvata. Meidän on kyllä vielä keskusteltava siitä, mikä teille lapsille on hyväksi ja mikä ei”, professori Beckley puuskahti. Bellatrix toivoi, että hän tosiaan tekisi sen. Tavallaan hän ymmärsi öisten tähtien tarkkailun tärkeyden, mutta he elivät kuitenkin velhomaailmassa. Eikö heillä muka ollut mitään taikakeinoa pysyä virkeinä huonosti nukutun yön jälkeen? Jos sellaista ei vielä ollut, se pitäisi pikaisesti keksiä.

*************' 

Nyt, kun ulkona alkoi vihdoin olla parempi sää ja ketään ei enää valvotettu öisin, koulupäivät alkoivat tuntua aina vain lyhyemmiltä. Muutaman seuraavan viikon aikana ei tapahtunut mitään muuta erikoista kuin se, että  ensiluokkalaiset saivat huomata tähtitieteen professorin olevan heille melko katkera. Vaikkei hän suoraan mitään sanonutkaan he huomasivat kyllä, että opettajaa ärsytti se, että hän oli joutunut ongelmiin heidän aiemman unisuutensa vuoksi. Hän oli tosin ainoa, jota asia harmitti, mutta oppilaat onnistuivat yllättävän hyvin peittämään vahingonilonsa.

Ennen kuin kukaan huomasikaan oli jo pääsiäisloman aika. Bellatrixilla oli melko sekaiset tunteet loman suhteen. Häntä olisi kovasti houkuttanut Jessican ja Alecton tavoin jäädä koululle, mutta hän oli jouluna luvannut sisarilleen menevänsä kotiin. Toisaalta hänellä ei ollut yhtään ikävä vanhempiaan eikä muitakaan sukulaisia. Hän tiesi jo valmiiksi joutuvansa taas patsastelemaan mahdollisimman edustavan näköisesti suvun pääsiäispidoissa, joissa hän kuolisi tylsyyteen ja joutuisi tarkasti varomaan, ettei puhuisi kenellekään ilman, että häntä puhuteltiin.

Hyvin alistunein mielin tyttö kuitenkin marssi Dianan kanssa juna-asemalle pääsiäistä edeltävänä keskiviikkona. Hän oli jättänyt melkein kaikki tavaransa koululle, sillä hänellä olisi kyllä vaatteita kotona vaikka kuinka paljon. Myös pöllönsä Cordelian hän oli suosiolla jättänyt pöllötorniin, sillä siellä se viihtyisi paremmin kuin kotona ahtaassa häkissä. Jos tytön tarvitsisi lähetellä kirjeitä, hän voisi tehdä sen jollakin perheen muista pöllöistä.

Oli huvittavaa matkustaa junassa Dianan kanssa, joka ei olisi voinut olla onnellisempi päästessään kotiin. Bellatrix yritti edes näyttää iloiselta, jottei täysin latistaisi tunnelmaa. Ilmeisesti hän onnistuikin siinä, sillä Diana jutteli iloisesti koko matkan. Kun ruokakärry saapui, he tilasivat ehkä vähän turhankin paljon kaikenlaisia herkkuja. Kun King's Cross tuli näkyviin junan ikkunasta, Diana valitteli pahoinvointia ja vihersi.
”Sinun olisi pitänyt vahtia minua tarkemmin”, tyttö valitti puoliksi vitsillä. ”Minä en tajunnut ollenkaan, että söin näin paljon.”
Bellatrixia alkoi väkisinkin naurattaa ystävänsä tilanne. Hän alkoi myös pikkuhiljaa nähdä joitakin positiivisia puolia kotona vietetyssä lomassa. Oli totta, ettei kaksi viikkoa vanhempien kanssa ehkä tulisi olemaan mitään unelmaa, mutta ainakin hän pääsisi jälleen näkemään sisariaan.
     

A/N2: Ai niin ja koska en ole aiemmin muistanut sanoa niin hyvää pride-kuukautta kaikille, jos tätä sattuu joku laillani yhteisöön kuuluva lukemaan, ja tottakai myös ihan muutenkin hengessä mukana oleville <3

Onkohan Amikuksen kohdalla kirjaimellisesti kyse moukan tuurista, kun herra ei onnistu saamaan ketään hengiltä, edes itseään puhumattakaan naisseurasta? Alecton kohdalta oli kieltämättä huvittavaa, että myöhemmin sarjassa noita paljastuu sadistiksi, mutta iilimatojen puolittaminen on vastenmielistä, luulisi että elävien olentojen tappaminen maistuisi sadistille. Noh, makunsa kullakin.
« Viimeksi muokattu: 22.06.2022 12:09:17 kirjoittanut carrowfan »
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 17
« Vastaus #34 : 25.06.2022 13:46:43 »
Carrowfan: Ehkä Alecton mielestä iilimadot on vaan paljon ällömpiä kun ihmiset :D Ja joo, musta tuntuu että Amikuksen hahmon koko idea tässä ficissä on se että se on vähän vajaa eikä onnistu missään.

A/N: Tää osa on nyt aika pitkä kun en oikein löytänyt sopivaa kohtaa katkaista sitä, mutta tuskin se ketään haittaa. Vähän kyllä pelottaa julkasta tätä lukua kun en tällasista asioista ole aiemmin kirjottanut. Ja pieni varoituksen sananen nyt kaikille: tarinan loppuosa tulee käsittelemään melko synkkiä teemoja, K-11-ikärajan puitteissa kuitenkin pysytään. Olen päivittänyt ficin varoitukset, joten jos pelkäät ahdistuvas helposti niin käy kattomassa ne ennen lukemista. En kuitenkaan tähän niitä laita etten spoilaa ihan kaikkea.


Luku 17

Heti laiturille tullessaan Bellatrix huomasi, etteivät Narcissa ja Andromeda sillä kertaa olleet isän mukana häntä vastassa. Asia ehti kuitenkin unohtua, sillä tytön huomio kääntyi taas Dianaan, joka hänen olisi taas hyvästeltävä pariksi viikoksi.
”No, pidä kiva loma! Älä anna isoveljen kiusata ja syö paljon suklaata! Mutta älä yhtä paljon kuin äsken”, Bellatrix sanoi hymyillen ystävälleen. Diana nauroi ja he halasivat vielä nopeasti ennen kuin Cygnus Musta ilmestyi taas tapansa mukaan paikalle hoputtamaan tytärtään.
”No niin, tule nyt äläkä jää turhaan vitkastelemaan”, hän sanoi kylmästi, ”ja hyvää päivää, neiti Higgs, teitä en olekaan nähnyt vähään aikaan. Toivottavasti olette pysynyt kunniallisena.”
Bellatrix pyöräytti salaa silmiään Dianalle, joka näytti siltä, ettei oikein tiennyt mitä Cygnuksen toteamukseen olisi pitänyt vastata. Pelastaakseen tilanteen Bellatrix heilautti mahdollisimman huolettoman näköisenä kättään Dianalle ja lähti kävelemään poispäin väkijoukosta isänsä perässä.

”Tuota... missä Narcissa ja Andromeda ovat?” Bellatrix uskaltautui kysymään heidän jäädessä jumiin jästijoukon keskelle.
”Menivät Averyille”, mies murahti vastaukseksi. ”Meillä on äitisi kanssa sinulle hiukan asiaa, emmekä halua nuorempien sisartesi pyörivän jaloissa.”

Jokin isän äänensävyssä sai tytön säpsähtämään tahtomattaankin. Tämä ei voinut tietää mitään hyvää. Tyttö alkoi saman tien voida hieman pahoin, vaikka yrittikin sysätä pelon tunteet syrjään ja ajatella järkevästi. Hän hoki itselleen, että luultavasti vain ylireagoi, vaikka se tuntuikin hänestä enemmän toiveajattelulta.

Heidän ilmiinnyttyään kartanonsa eteiseen Cygnus antoi tyttärensä matkatavarat kotitontun siirrettäviksi ja sanoi: ”Äläkä nyt sitten livistä minnekään. Meillä on vähän keskusteltavaa.”
Bellatrix nyökkäsi hermostuneesti ja seurasi isäänsä olohuoneeseen, jossa Druella istui nojatuolissa mitäänsanomaton ilme kasvoillaan.

Bellatrix toivoi koko sydämestään, etteivät pelko ja ahdistus näkyneet hänestä päällepäin. Mustan suvun ensimmäinen kirjoittamaton sääntö kielsi heikkouden näyttämisen julkisesti, eikä tyttöä muutenkaan houkuttanut näyttää hermostuneelta vanhempien edessä.

Pitkän ja piinaavan hiljaisuuden jälkeen isä rykäisi ja kysyi: ”No, mitenkäs se sinun ranskalainen ystäväsi voi?”
Bellatrix pelkäsi halvaantuvansa järkytyksestä. Kuinka he olisivat voineet saadaselville? Hän oli jo itsekin ehtinyt kokonaan unohtaa Anabél Entremontin ja toivonut vanhempiensakin unohtaneen. Mutta eihän niin tietenkään ollut – ei hänen tuurillaan. Miksi isä, joka yleensä unohti kaikki käymänsä riidat viikon sisällä, muisti kaikista asioista juuri tämän? Samassa hän tajusi, että vanhemmat odottivat varmasti jo kärsimättöminä hänen vastaavan. Hän yritti jälleen kerätä itsensä ja vastasi mahdollisimman tyyntä äänensävyä tavoitellen: ”Niin, no... hän, tuota... lensi jo takaisin Ranskaan. Hän tajusi jo kuukausi sitten haluavansa sittenkin palata loppuvuodeksi takaisin omaan kouluunsa.”
”Beauxbatonsiin vai?” Cygnus kysyi ja jotenkin Bellatrixista tuntui, ettei isä ollut uskonut sanaakaan ja piti tyttöä sillä hetkellä vain puhtaasti pilkkanaan.
”Öö... kyllä, juuri sinne”, hän huomasi kuitenkin vastaavansa, vaikka tiesikin sen jo täysin turhaksi.

Isä näköjään rakasti piinata tytärtään pitkillä hiljaisuuksilla, sillä tämä ei taaskaan sanonut mitään ikuisuudelta tuntuvaan aikaan. Druella oli vain seissyt hiljaa miehensä vierellä koko tämän ajan ja katsonut tytärtään paheksuvasti. Kyllä Bellatrix tiesi, että hänen äitinsä oli sisimmässään melko raukkamainen siinä missä Cygnus oli tulinen ja suorasukainen. Isä oli useaan otteeseen suuttuessaan lyönyt tyttäriään (enimmäkseen Bellatrixia), sillä halusi näin osoittaa nuoremmille vääränlaisen toiminnan johtavan rangaistukseen. Druella ei ikinä tehnyt asian eteen mitään – ei myöskään liiemmin sen estämiseksi. Kuten nytkin, tämä oli aina vain katsellut ja myötäillyt miehensä sanoja.
”Haluaisitko nyt kertoa, kuka hän oikeasti on?” Isän sanat havahduttivat Bellatrixin ajatuksistaan jälleen kerran. Bellatrix hätääntyi. Mitä ihmettä hän voisi sanoa? Lieventääkseen tulevaa rangaistustaan hän voisi ehkä väittää ystäväänsä puoliveriseksi... Ei, ei se toimisi, ei ainakaan pidemmällä tähtäimellä. Isä haluaisi kuitenkin tietää, keitä Annan velhosukulaiset olivat.

Tytön pohtiessa vielä ankarasti tulevia sanojaan isä oli vetänyt olohuoneen kirjahyllystä paksun kirjan ja selasi sitä nyt kiivaasti. Lopulta hän lopetti selailun ja kääntyi taas katsomaan esikoistaan.
”Tässä kirjassa”, hän sanoi ilmiselvästi nauttien tilanteesta, ”on lueteltu kaikki maailman puhdasveriset velhosuvut maittain. Tällä sivulla on nimetty jokainen olemassa oleva ranskalainen suku, jossa virtaa vähänkään velhoverta. Eipä näy Entremontia, vai kuinka?”
Ei, ei tosiaan näkynyt, vaikka kyllähän Bellatrix sen oli koko ajan tiennyt. Sillä hetkellä hän vannoi itselleen, ettei enää koskaan keksisi kenellekään valheellista henkilöllisyyttä, oli tilanne sitten mikä tahansa.

”Esitin sinulle juuri kysymyksen.” Isän äänen teeskennelty tyyneys alkoi jo pikku hiljaa pettää. ”Kuka se tyttö oli? Jos sinä nyt sanot minulle, että se oli joku kuraverinen, niin...”
Loppulausetta Bellatrixin ei edes tarvinnut kuulla, sillä hän tiesi varsin hyvin kuinka lause olisi päättynyt. Parhaassa tapauksessa hän lentäisi ulos, hänet poltettaisiin sukupuusta eikä Bellatrix Mustaa sen jälkeen olisi olemassakaan – ei ainakaan hänen suvulleen. Eikä hänestä sen koommin puhuttaisi. Pahimmassa tapauksessa häntä ei kohta olisi enää olemassa kenellekään muullekaan.

Tyttö häpesi. Hän toivoi jälleen, ettei se näkynyt liian selvästi päällepäin, mutta hän tosiaan häpesi. Hän oli tiennyt koko ajan, ettei jästisyntyisen kanssa tekemisissä olemisesta voisi seurata mitään hyvää. Hänen olisi pitänyt pysyä väleissä ainoastaan puhdasveristen kanssa ja jättää Anna huomiotta alusta asti, niin pahalta kuin sen ajatteleminen tuntuikin. Hän ansaitsi rangaistuksen, mikä se ikinä olisikaan. Hän päätti ottaa sen vastaan kuin kunniallinen, syntyperäänsä arvostava noita.
 
Mutta entä Anna? tyttö huomasi ajattelevansa tahtomattaankin. Voiko hänelle sattua jotain, jos minä kerron? Bellatrix tiesi varsin hyvin, ettei koskaan voinut tietää, mitä Cygnus Musta päätyisi suutuksissaan tekemään. Voisiko hän vahingoittaa Annaa? Ei, hän on vain saastainen kuraverinen, ei hän merkitse minulle mitään, tyttö ajatteli suuttuen jo itsekin itselleen. Hänen olisi vain lopetettava korpinkynsitytön ajatteleminen kokonaan.

Nostaessaan katseensa kohti isänsä pikkuhiljaa tyynestä raivokkaaksi muuttuvaa ilmettä tyttö teki kuitenkin lopullisen päätöksensä: hän ei antaisi isälleen sitä tyydytystä, että kertoisi Annasta. Hän vaikenisi, vaikka siten aiheuttaisikin luultavasti itselleen lisää ongelmia.

Cygnus Musta näytti saaneen tarpeekseen tyttärensä itsepintaisesta hiljaisuudesta. Hän vinkkasi silmää vaimolleen, joka näytti sillä hetkellä pelokkaammalta kuin heidän tyttärensä. Sitten hän veti taikasauvansa esiin.
”Eiköhän hän kohta kerro”, mies sanoi julmasti hymyillen. Bellatrix panikoitui. Oliko isä menettänyt järkensä lopullisesti? Ei tosin olisi ihme, olihan hän aina ollut ainakin tyttäriensä mielestä hiukan sairas mieleltään. Tytön olisi tehnyt mieli paeta, mutta hän tiesi varsin hyvin, ettei siitä olisi mitään hyötyä.

Ja samalla hetkellä kun isä nosti sauvansa osoittamaan Bellatrixia, tyttö kuuli päässään pimeyden voimilta suojautumisen opettajan sanat kuukausien takaa: ”Ketään ei saa kiduttaa, ei missään tilanteessa. Se on väärin. Muista, ettei se ole koskaan hyväksyttävää, vaikka sinulle yritettäisiin uskotella toisin.”
 
*************

Bellatrix ei tiennyt, kuinka paljon aikaa oli kulunut – luultavimmin ei muutamaa minuuttia kauempaa – kun Cygnus joutui laskemaan sauvansa keittiöstä kuuluvan kolahduksen takia. Joku oli varmaan tullut hormiverkoston kautta keittiön takkaan.
”Kuka hemmetti siellä nyt rymyää!” mies karjaisi raivostuneena keskeytyksestä ja suuntasi selvittämään äänen lähdettä jättäen vaimonsa ja tyttärensä olohuoneeseen.

Bellatrix yritti tasata hengitystään maatessaan täristen olohuoneen matolla. Hän ei saisi itkeä. Isä oli tosiaan tehnyt sen, vaikkei tyttö sitä aiemmin olisikaan uskonut. Hän olisi halunnut vain käpertyä jonkun syliin itkemään, mutta eihän sellainen kävisi päinsä. Hän katsoi äitiään, joka tuijotti vanhinta tytärtään silmissään edelleen se sama kylmä katse, jolla hän oli katsellut äskeistä toimitusta. Se satutti tyttöä pahemmin kuin mikään kirous koskaan. Hänestä ei välitetty. Kukaan ei nostaisi sauvaansa vastustaakseen hänen kiduttamistaan. Mutta oliko hän sittenkin ansainnut sen? Hän oli toiminut väärin, joten kai hänen oli saatava rangaistus.

Vaikka suurin osa kidutuskirouksen aiheuttamasta kivusta olikin hälvennyt sillä hetkellä, kun sauva oli laskettu, oli hänelle jäänyt muistoksi jyskyttävä päänsärky. Kyllähän isä tiesi, ettei ketään, ei varsinkaan lasta, voinut kiduttaa kauaa ilman pysyviä seurauksia. Niinpä tämä olikin käyttänyt suurimman osan ajasta yrittämällä kuulustella tyttäreltään tietoja tytöstä, jonka seurassa oli tämän silloin sairaalasiivessä nähnyt. Bellatrix oli kuitenkin purrut hammasta ja pysynyt hiljaa.

Vaikka Bellatrixin silmät olivat kivusta ja ulos pyrkivistä kyynelistä sumeat, hän huomasi pienen hymyn kohonneen kasvoilleen. Hän ei ollut antanut periksi isälleen, ja se jos mikä tuntui suurelta voitolta. Hän oli puolustanut ystäväänsä – tai siis koulukaveriaan, eihän Anna ollut hänen ystävänsä.

Käytävästä alkoi kuulua lähestyvien askelten ja keskustelun ääniä. Druella nousi nopeasti seisomaan kohennellen kaapuaan ja liimasi kestohymyn huulilleen. 
”Bellatrix, nouse nyt jo ylös siitä ja yritä edes näyttää edustavalta”, nainen sähähti ja mulkoili tyttöä. Tämä teki parhaansa noustakseen seisomaan, muttei ehtinyt kuin nostaa päänsä lattialta kun pahoinvoinnin ja huimauksen aalto vyöryi hänen ylitseen. Hän yritti parhaansa mukaan olla oksentamatta ja jotenkin ihmeen kaupalla onnistuikin siinä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt yrittää enää mitään, kun Adelaide Avery, Cygnus ja Bellatrixin nuoremmat siskot astuivat sisään huoneeseen.

”Niin, olen hyvin pahoillani”, rouva Avery kujersi tavalliseen pirteään tapaansa. ”Anneliese tunsi kuulemma olonsa sairaaksi. Varmaan taas juoksennellut ulkona liian ohuissa vaatteissa. Emmehän tosiaankaan haluaisi, että teidän ihastuttavat tyttärenne sairastuisivat, varsinkin kun ne teidän pääsiäisjuhlanne ovat ihan pian.”
Kukaan ei ollut vielä onneksi huomannut Bellatrixia, joka yritti näyttää normaalilta – tai ainakin niin normaalilta kuin lattialla maatessaan suinkin saattoi näyttää. Puhumattakaan siitä, että hän pidätteli samanaikaisesti sekä itkua että oksennusta. 
”Äiti, miksi Bella makaa lattialla?”
Bellatrix säikähti. Hän ei ollut edes ehtinyt kunnolla rekisteröidä, että pikkusiskot olivat tosiaan saapuneet kotiin. Ja nyt he joutuisivat näkemään isosiskonsa tällaisessa kunnossa. Mitä hän voisi sanoa heille? Ei hän voisi kertoa isän kiduttaneen häntä, tytöt olivat aivan liian pieniä kuulemaan sellaista vanhemmistaan. Ja sitä paitsi ainakin Narcissa tuntui vielä luottavan näihin pienen lapsen vilpittömyydellä.

”Niin tosiaan, oletpa kömpelö nykyään. Nousehan nyt”, Cygnus sanoi tavoitellen kepeää äänensävyä ja kiskoi tytön tämän käsistä ylös. Bellatrixista tuntui, että häneltä menisi kohta taju, niin yllättävä ja äkkinäinen liike oli ollut. Oli täysi työ pysytellä pystyssä, mutta tyttö sai juuri ajoissa pöydänreunasta kiinni.
”Minä vain... kaaduin.” Ääntä oli vaikea saada ulos ja se kuulosti oudolta, jotenkin vieraalta. Sisartensa tähden hän kuitenkin yritti kuulostaa siltä kuin olisi tosiaan vain kaatunut. ”Ehkä minäkin olen... sairastunut.”
”No mene sitten vaikka yläkertaan siitä, ennen kuin tartutat meidät muutkin”, Cygnus sanoi kireästi ja loi tyttäreensä paljonpuhuvan katseen. Tämän olisi parasta kadota muiden silmistä ennen kuin rouva Averyn epäilykset heräisivät.
 
Nojatessaan huohottaen käytävän seinään rappusten edessä Bellatrix ei ollut aivan varma, kuinka oli sinne lopulta selviytynyt. Ilmeisesti hänen päättäväisyytensä oli tehnyt ihmeitä: hän oli alusta asti päättänyt vetää itseensä mahdollisimman vähän huomiota. Hän oli yrittänyt näyttää siltä kuin olisi vain huolettomasti kävellyt seinän viertä, vaikka todellisuudessa tukeutui siihen hiukan pysyäkseen pystyssä. Koko matkan hän oli leikitellyt ajatuksella, että menisi rouva Averyn luo ja pyytäisi apua, vaikka tiesikin varsin hyvin että olisi moisella tempauksella vain hankkinut itselleen lisää ongelmia. Eikä olisi takeita siitä, että nainen olisi edes uskonut häntä.
 
Hän tiesi, ettei ainakaan hetkeen jaksaisi nousta yläkertaan, sillä jo käytävään pääseminen oli ollut melkoinen saavutus. Hiljaisuudesta päätellen rouva Avery oli ehtinyt lähteä, mutta tyttö pelkäsi silti siskojensa ilmestyvän paikalle minä hetkenä hyvänsä. Nämä oli kuitenkin kaikesta päätellen häädetty jonnekin päin taloa, sillä yhtäkkiä tyttö kuuli vanhempiensa äänet. Hän yritti kuulla, mistä he puhuivat ja hivuttautui vähän lähemmäs olohuoneen ovea.
”Meidän täytyy saada hänet puhumaan. Jos ei muu auta, joudumme toistamaan tämänpäiväisen.”
”Mutta emmekö me voisi käyttää totuusseerumia tai lukilitista tai-”
”Sinä olet heikko, Druella. Sinä et ymmärrä, mistä siinä oli kyse. Hänen on opittava vastuulliseksi ja kunnialliseksi noidaksi-”
”Mutta sinä voit joutua-”
”Lopeta turha nillitys! Sinä et tiedä mistään mitään. Minä en joudu Azkabaniin, miten voisinkaan joutua? Minä vakuutan sinulle, ettei hän tunne yhtä ainoaa auroria. Kyseenalaistatko sinä ihan tosissasi minun kasvatusmetodejani? Ja sitä paitsi hän tietää vallan hyvin itsekin ansainneensa rangaistuksen...”
 
Loppua Bellatrix ei jäänyt kuuntelemaan. Hänelle tuli pakottava tarve päästä pois kuuloetäisyydeltä, ja jonkinlaisen adrenaliiniryöpyn voimalla hänen onnistuikin päästä rappusten ylätasanteelle. Hän avasi portaiden vieressä olevan kylpyhuoneen oven ja kompuroi sisään. Lukittuaan oven
huolellisesti hän antoi itselleen viimein luvan itkeä.

Hetkeä myöhemmin hän huuhteli jääkylmällä vedellä oksennusta ja kyyneljuovia kasvoiltaan ja soimasi samalla itseään: hänen olisi pitänyt olla vahvempi, kestää enemmän. Hänen olisi lopetettava moinen turha kyynelehtiminen ja näytettävä esimerkkiä sisarilleen. Päänsärky ei ollut vieläkään kadonnut mihinkään, mutta tyttö yritti tosissaan uskoa ansaitsevansa sen.

***********

Kevätyön aavistuksen viileä ilma tulvi verhojen välistä mustatukkaisen tytön kasvoille. Hän oli yrittänyt nukahtaa jo tuntien ajan, erittäin huonoin tuloksin. Aiemmin päivällä hän oli kuvitellut, että nukahtaisi siinä silmänräpäyksessä kun pääsisi vihdoin lämpimään sänkyynsä, mutta toisin oli käynyt. Nukahtaminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, vaikka myötätuntoisen näköinen kotitonttu olikin päivällisen jälkeen antanut hänelle jotakin unijuomaa. Pää oli vain liian täynnä ajatuksia antaakseen tytön rauhoittua eikä hän saanut äidin kylmää, välinpitämätöntä tuijotusta mielestään. Hän oli illan pimeydessä salaa peiton alla vuodattanut vielä muutaman kyynelen ja sen jälkeen suuttunut itselleen, jälleen kerran. Jos hän olisi ollut kotitonttu, hän olisi sen päivän aikana joutunut rankaisemaan itseään hyvin monta kertaa.

Päivällisellä oli ollut täysi työ näyttää tavalliselta pikkusiskojen tähden. Bellatrix kiitti edelleen onneaan siitä, että Anneliese Avery oli sairastunut juuri sinä päivänä – kerrankin he olivat syöneet vain oman perheen kesken eikä seurustelua päivällisvieraiden kanssa tarvinnut jatkaa pitkälle iltaan. Aluksi Bellatrix ei ollut pystynyt syömään suupalaakaan, mutta isänsä merkitsevän katseen jälkeen hänen oli yritettävä. Kaikesta huolimatta hän oli jättänyt ruokailun päätteeksi jälkeensä puolityhjän lautasen ja huolestuneen näköisen Andromedan rynnätessään jälleen kerran oksentamaan. Pitikö siskojen olla nuoresta iästään huolimatta niin viisaita? Bellatrix oli lähes varma, että he kyllä tiesivät jonkin olevan vinossa. Siskojen välttely oli ainakin toistaiseksi vielä onnistunut, mutta seuraavana päivänä hänen olisi puhuttava näiden kanssa, keksittävä vaikka joku valkoinen valhe jos muu ei auttaisi.

Tyttö nousi sängystä alistuneena kohtaloonsa – hän ei saisi unta vaikka kuinka yrittäisi. Huoneessa oli hiukan kylmä, mutta silti hän löysi pian itsensä ikkunan edestä katselemasta ulos kohti hiljalleen kevääseen herääviä puita ja kartanon pihaa, joka näytti yöaikaan autiolta ja jopa vähän pelottavalta. Raitis ilma auttoi selvittämään hänen ajatuksiaan ja lievensi hieman yhä läsnäolevaa päänsärkyä. Pahoin hän ei enää voinut, sillä oli oksentanut päivällisen jälkeen ulos senkin vähän mitä oli pystynyt syömään. Syömättömyys oli hyvin todennäköisesti syynä hänen senhetkiseen muuten vain heikkoon oloonsa. 

Huokaisten tummaverikkö päätti viimein sulkea ikkunan ennen kuin vilustuisi. Toisaalta siten hän ainakin voisi sanoa totuudenmukaisesti olevansa sairas eikä omantunnon kanssa tarvitsisi taistella siskoille valehtelemisesta. Palatessaan istumaan sängylleen hän päätti, että voisi aivan yhtä hyvin käyttää rauhallista yöaikaa johonkin hyödylliseen, uni kun näytti aikovan itsepintaisesti pysyä poissa. Tyttö veti mahdollisimman äänettömästi koululaukkunsa pöydän alta ja yritti muistaa, mitä he olivatkaan saaneet loma-ajalle läksyksi. Hän oli lähtenyt koululta vasta sinä aamuna, mutta sen päivän tapahtumat olivat pyyhkineet kouluasiat totaalisesti hänen mielestään.

Alakerran kello löi puoli neljää. Bellatrix oli juuri sulkenut yrttitiedon kirjaansa voitonriemuisesti hymyillen. Päänsärky alkoi taas voimistua, luultavasti pitkäaikaisen keskittymisen vuoksi. Vielä olisi vuorossa pimeyden voimilta suojautuminen ja sitten kaikki olisi tehty. Tyttö veti kirjan esiin pinosta, etsi uuden mustepullon sekä pergamenttia ja kävi töihin. Harmikseen hän huomasi pian, että alkoi olla liian väsynyt kirjoittamaan – sulkakynä meinasi jatkuvasti tehdä viivoja sinne sun tänne vastoin hänen tahtoaan eikä käsialakaan ollut enää kovin ymmärrettävää. Pieni, väsynyt hymynkare teki tuloaan hänen huulilleen lähes huomaamatta, kun hän eksyi miettimään miltä professori Rosepen mahtaisi näyttää yrittäessään tulkita moisia töherryksiä.

Mustepullo kaatui sängylle tahraten lakanat, mutta paikalleen jähmettynyt tyttö ei huomannut sitä. Professori Rosepen.
”Minä unohdin”, hän lähes huudahti säikähtäneenä ennen kuin ehti tajuta jonkun saattaneen kuulla.

Ennen kuin Bellatrix ehti huomatakaan, hänen silmänsä olivat jälleen kyyneltyneet. Hän räpytteli kiivaasti; eikö hän muka ollut vuodattanut jo tarpeeksi kyyneliä sinä päivänä? Pian tyttö kuitenkin tuli siihen tulokseen, ettei voisi taaskaan estää itkun tuloa. Ainakaan kukaan ei voisi nähdä häntä nyt.

Yöpuku ja hiukset tahriintuivat sänkyyn levinneeseen musteeseen tytön hautautuessa takaisin peittojensa alle voimattomana. Hän ei välittänyt. Jälleen kerran hän tunsi olonsa niin yksinäiseksi ja avuttomaksi. Professori Rosepen – kiltti professori, joka oli tullut katsomaan häntä sairaalasiipeen ja luvannut auttaa, jos vanhemmat satuttaisivat. Mutta miksi avun pyytäminen tuntui niin ylitsepääsemättömän vaikealta? Ja olisiko sittenkään oikein kertoa tapahtuneesta yhtään kenellekään? Itsehän hän oli oman rangaistuksensa aiheuttanut, aivan omalla käytöksellään. Mutta opettaja oli sanonut, ettei kiduttaminen ole koskaan oikein. Tekikö isä siis väärin kiduttaessaan tytärtään? Miksi se kysymys oli niin vaikea, miksi se tuntui niin suurelta? Ainakin lain silmissä isä oli toiminut väärin. Ja äitikin varmaan, kun ei ollut tehnyt mitään estääkseen tapahtunutta. Sen tyttö ymmärsi, vaikka osa hänestä toivoikin voivansa vain unohtaa koko välikohtauksen.

Isä joutuisi Azkabaniin. Joutuisiko äitikin? Mitä lapsille tapahtuisi? Mihin Meda ja Cissy joutuisivat? Hän itse olisi voinut vaikka muuttaa kadulle, jos siten olisi taannut turvan ja hyvän elämän siskoilleen, sen hän oli aina tiennyt. Mutta voisiko hän viedä nuoremmilta tytöiltä vanhemmat, joihin he vaikuttivat edelleen luottavan? He molemmat tuntuivat haluavan uskoa, että äiti ja isä olivat pohjimmiltaan kilttejä ja tarkoittivat hyvää. Mutta aiemmin sinä päivänä Bellatrix oli itse todistanut, ettei niin tosiaankaan ollut. Kuinka kauan menisi, ennen kuin pikkusisaret saisivat osansa isän vihasta? Cissyä tämä oli jo lyönyt ja luultavasti Medaakin, mutta kauanko se pysyisi vain lyömisen tasolla? Ei, hän ei voisi riskeerata heidänkin turvallisuuttaan.

Hetkisen kuluttua yön pimeydessä avautui ovi ja mustetahrojen peittämä pieni hahmo yötohvelit jalassa astui varovasti ulos pidellen pientä lamppua, jonka oli napannut mukaansa yöpöydältä. Toisessa kädessään hän puristi taiteltua pergamentinpalaa. Kuten tyttö jo aiemmasta kokemuksesta tiesi, olivat hänen kotikartanonsa käytävät öisin pimeitä ja aavemaisia. Pienetkin äänet tuntuivat kaikuvan korviahuumaavasti. Pieninkin muualta talosta kuuluva ääni sai hänet jähmettymään paikoilleen ja kuvittelemaan mitä kaameimpia otuksia hiippailemaan taakseen pimeään.

Portaat eivät onneksi narisseet pienen tytön painon alla eikä keittiön ovi päästänyt ääntäkään, kun se hivutettiin auki. Bellatrix asetti lamppunsa pöydälle ja luki sen valossa vielä kerran kirjoittamansa kirjeen läpi varmistaen, että oli muistanut kaiken tarpeellisen.

Professori Rosepen,
He tekivät sen. Tai oikeastaan isä teki, äiti katsoi vierestä. Mutta ei isä paljoa ehtinyt, vähän vain, kun hänet onneksi keskeytettiin. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Jos isä ja äiti joutuvat Azkabaniin, mitä minun siskoilleni tapahtuu? Isä sanoi, että se oli ansaittu rangaistus, mutta sinä sanoit ettei häntä pidä uskoa. Minua pelottaa. Saan varmasti sukuni vihat niskoilleni sitten, kun tämä selviää velhomaailmalle, mutta en halua ottaa riskiä että siskoni joutuisivat kärsimään. Pyydän kuitenkin, ettet tee mitään hätiköityä, en halua kenenkään muun joutuvan kärsimään takiani.
Terveisin,
Bellatrix Musta

Oli ollut tietoinen valinta jättää mainitsematta kiduttamisesta suoraan. Näin ainoastaan professori tietäisi, mistä on kyse. Jos kirje joutuisi hukkaan tai vääriin käsiin, kukaan ei ainakaan voisi tietää kaikkea tapahtuneesta. Tyttö taitteli kirjeen viimeisen kerran, sinetöi sen ja kirjoitti siihen nimen: William Rosepen. Sen jälkeen hän astui ikkunalaudalle, missä perheen sillä hetkellä kotona olevat pöllöt lepäsivät häkeissään.
”Dawn?” Hento kuiskaus kaikui autiossa keittiössä. Yksi ikkunalaudan pöllöistä kohotti hieman päätään ja tyttö päästi sen ulos häkistään.
”Jos et löydä häntä, vie tämä Tylypahkaan. Sieltä sinut varmasti osataan neuvoa oikeaan paikkaan. Ja katsokin että tämä päätyy lopulta oikealle henkilölle”, hän ohjeisti hiljaa, otti pöllön käsivarrelleen ja lähti kohti lähintä ulko-ovea. Ikkunan avaaminen olisi luultavasti häirinnyt muita pöllöjä, joten terassille johtava ovi oli järkevämpi valinta.

”Trixie? Dawn?”
Bellatrix oli vähällä pudottaa kantamansa pöllön, niin paljon hän säikähti ääntä takanaan. Hän avasi nopeasti oven, päästi Dawnin ulos ja käännähti sitten kannoillaan, yhä säikähtäneenä.
”Mitä ihmettä te hiippailette? Menkää nyt äkkiä sänkyyn ennen kuin isä herää”, hän sähähti kahdelle pikkutytölle, jotka olivat pysähtyneet hänen taakseen käytävään.
”No oikeastaan me tuota... oltiin tulossa katsomaan, että olisiko keittiössä vielä eilisen jäljiltä suklaata. Rouva Avery toi sitä tuliaisiksi kun toi meidät”, tytöistä vaalein tunnusti katse maahan luotuna. Bellatrixia alkoi naurattaa. Pikkusiskot hiipivät yössä kuin suuretkin vakoojat, ja ainoastaan suklaan perässä. Se oli jotain, mitä hän olisi itsekin saattanut minä tahansa muuna päivänä tehdä. Ei kuitenkaan nyt, kun pelkkä ajatuskin suklaasta sai hänet voimaan pahoin.

Andromedalla oli mukanaan jonkinlainen taskulamppu, jolla hän nyt osoitti vanhempaa sisartaan. Samassa Bellatrix kuuli toisten henkäisevän yhteen ääneen.
”Bella, sinä... sinä olet ihan kalpea. Ja miksi sinun hiuksesi ja vaatteesi ovat ihan musteessa?”
”Niin, ja sinun silmäsi ovat ihan punaiset ja turvoksissa. Oletko sinä itkenyt?”
”En”, Bellatrix kiirehti vastaamaan. Hän ei ollut edes tajunnut huolehtia siitä, miltä mahtoi näyttää. Sillä hetkellä se tuntui pienimmältä hänen ongelmistaan. Hän oli sitä paitsi luullut olevansa ainoa yökyöpeli talossa.

”Oletko sinä sairas?” Narcissa kysyi arasti.
”Taidan olla”, Bellatrix totesi lannistuneena. Tämä keskustelu olisi kuitenkin jouduttu käymään ennen pitkää.
”Mikä sinulla on? Sinä et syönyt päivälliselläkään. Oletko kertonut äidille?”
Ihan kuin äiti ei tietäisi, Bellatrix ajatteli hieman katkerana. Sisarilleen hän kuitenkin vain sanoi: ”Ei hänelle tarvitse kertoa, minä pärjään kyllä.”
”Kenelle sinä muuten lähettelet kirjeitä keskellä yötä?” Andromeda jatkoi kyselemistä. Bellatrix huokaisi turhautuneena.
”Yhdelle opettajalle vain, koulujuttuja.” Ainakin tuo oli edes puoliksi totta, hän lisäsi mielessään.
”Ai yöllä?” Andromeda kysyi epäilevästi. ”Mikset vain voi kertoa meille, mitä on oikeasti tapahtunut?”
Koska te ja koko muu suku vihaisitte minua sen jälkeen, Bellatrix ajatteli.
”Mikä ihmeen kyselytunti tämä on?” hän kysyi ärtyneesti. Kun siskot vain tajuaisivat häipyä...

Muutaman minuutin päästä Bellatrix oli viimein selviytynyt takaisin omaan huoneeseensa. Sisaret olivat viimein lopettaneet utelunsa huomattuaan, ettei isosisko tosiaankaan ollut kovin kärsivällisellä tuulella. Lakanoissa oli edelleen kuivunutta mustetta, mutta tyttö ei välittänyt. Hän halusi vain nukkua.

”Trixie?”
Bellatrix avasi silmänsä vastahakoisesti ja kivahti väsyneesti: ”Andromeda, minä käskin sinua menemään nukkumaan. Voisitko kerrankin totella?”
”Minä... tein sinulle pari voileipää. Kun sinä et syönyt silloin illalla melkein mitään.”
Bellatrix kääntyi huokaisten katsomaan ovella seisovaa siskoaan.
”Ei sinun olisi tarvinnut, minähän sanoin jo että olen ihan kunnossa. No, tule nyt sitten sisään, kun ei sinulla näköjään ole aikomustakaan mennä omaan huoneeseesi niin kuin olen jo sata kertaa käskenyt.”
Andromeda sulki oven äänettömästi perässään ja hiipi toisen tytön viereen sängylle.
”Tässä on myös ne loput suklaat. Haluan antaa ne sinulle eikä Cissykään varmaan suutu.” Tytöistä nuorempi ojensi siskolleen lautasen, jolle oli asettanut tekemänsä leivät ja kourallisen paperiin käärittyjä suklaakonvehteja.
”Kiitos, Meda. Ihan oikeasti. Ja anteeksi, että olen ollut ilkeä, mutta minä en ole nukkunut koko yönä ja minusta tuntuu että olen todellakin sairas.”
”Ei se mitään. Ja sitä paitsi sinä nyt olet aina enemmän tai vähemmän ilkeä”, Andromeda vastasi ilkikurisesti hymyillen.
”Mitä? Minäkö? En muuten varmasti ole!” Bellatrix kiisti nauraen ja alkoi kutittaa pikkusiskoaan.
     
”Eihän isä muuten ole... tehnyt mitään sinulle?” Bellatrixin oli pakko kysyä. Hän halusi varmistuksen sille, että sisaret olisivat turvassa.
”Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sitä normaalia räyhäämistä vain”, Andromeda vastasi ja Bellatrix oli helpottunut. Narcissalta hänen pitäisi kyllä vielä kysyä, isä varmaan luotti siihen että häntä voisi satuttaa eikä hän uskaltaisi kertoa siitä kenellekään. Bellatrix luotti kuitenkin siihen, että hänelle sisko uskaltaisi kertoa.
”Meda... tiedäthän sinä, että olen aina sinun ja Cissyn puolella?” Bellatrix kysyi hetken kuluttua ja katsoi siskoaan silmiin.
”Kyllä minä tiedän, Trixie”, tytöistä nuorempi sanoi hymyillen.

”Miksi sinun lakanasi ovat ihan musteessa? Ja vaatteesi ja hiuksesikin?” Andromeda kysyi hetken päästä. Bellatrix oli syönyt sisarensa tuomat voileivät (joista oli sillä hetkellä erittäin kiitollinen, sillä syöminen oli hiukan helpottanut hänen heikkoa oloaan) ja laittanut suklaan talteen sitä päivää varten, kun makeanhimo iskisi seuraavan kerran.
”Minä kaadoin mustepullon kun yritin kirjoittaa yhtä esseetä. Äläkä edes kysy, miksi tein sitä keskellä yötä.”
Eikä Andromeda kysynyt. Sen sijaan hän totesi: ”Minä jään tänne nukkumaan sinun kanssasi.”
”Niinkö meinasit tehdä?” Bellatrix kysyi huvittuneena. ”Entä, jos minä heitän sinut ulos?”
”Kun et sinä heitä”, toinen sanoi itsevarmasti.
”No jos en nyt sitten tällä kertaa. Mutta et sitten kuorsaa.”
”Minä kutsun kotitontun vaihtamaan lakanat”, Andromeda sanoi päättäväisesti.
”Mutta kun-”
Mutta kun kolistelu herättää koko talon, niin Bellatrix oli aikonut sanoa. Mutta Andromeda oli jo ehtinyt käskeä hämmentyneen näköistä kotitonttua tuomaan alakerran liinavaatekaapista puhtaat lakanat. Kymmenvuotiaan päättäväisyys ja määrätietoisuus yllättivät Bellatrixin kerta toisensa jälkeen. Isän peruja, tyttö ajatteli.
 
Pian tytöt makasivat vierekkäin puhtailla lakanoilla kiittäen onneaan siitä, etteivät heidän vanhempansa koskaan heränneet ennen aamukymmentä. Bellatrixkin ehtisi ehkä jopa saada muutaman tunnin unta.

Ei, olisihan hänen pitänyt arvata se. Kello löi jo kuutta, ja vaikka Bellatrix tunsi olonsa kuolemanväsyneeksi, ei hän vain millään nukahtanut. Andromedakin ilmeisesti nukkui jo, ja Bellatrix pani merkille kuinka levolliselta tämä näyttikään. Ajatukset eivät vain jättäneet tyttöä rauhaan. Oliko hän pettänyt siskonsa ilmiantaessaan heidän vanhempansa? Inhoaisivatko he molemmat häntä, jos saisivat tietää? Hän halusi uskoa, että he kyllä ymmärtäisivät. Ainakin vanhempina he ymmärtäisivät varmasti. Nyt olisi parasta, etteivät he edes saisi tietää, he olivat vielä liian pieniä kuulemaan sellaisia asioita.
”Olen pahoillani, Cissy. Olen pahoillani, Meda”, hän huomasi kuiskaavansa lohduttomana. Ja ei, hän ei itkisi. Ei enää.

Ja Andromeda painoi silmänsä tiukemmin kiinni, ennen kuin sisko huomaisi hänen olevan hereillä.
 

A/N: Hyvää juhannusta kaikille, älkäähän hukkuko :D

Roseliini03

  • ***
  • Viestejä: 24
  • "I am what I am, and I'm not ashamed."
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 17/20)
« Vastaus #35 : 26.06.2022 17:29:10 »
Taas kerran hieno luku. Tunnelma oli todella ahdistava. Toivon, että William saa hommattua Bellatrixin vanhemmat Azkabaniin.
Odotan mielenkiinnolla seuraavaa lukua.
Edit: Atskaban... Joo... Tän takia käytän sua aina betana  :D
« Viimeksi muokattu: 26.06.2022 17:54:15 kirjoittanut Roseliini03 »

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 18
« Vastaus #36 : 29.06.2022 08:24:55 »
Roseliini03: Kiva jos tunnelma oli uskottava, toivon että tässä luvussa sama linja jatkuu. Itehän en yhtään osaa sanoa näiden tapahtumien aitoudesta mitään kun oon aina kauhee nipo omien kirjotusteni suhteen. Ja ehkä Atskaban on kaikille suomalaisille junttirikollisvelhoille tarkotettu versio Azkabanista.


Luku 18

Seuraavana aamuna ensimmäinen asia, jonka Bellatrix huomasi oli se kuinka kipeät hänen lihaksensa olivat. Verhojen raosta sisään tuleva auringonvalo särki hänen silmiään heti hänen aukaistuaan ne. Edellispäivän vähälle jääneen syömisen vuoksi hänellä oli myös yleisesti heikko ja hutera olo, aivan kuin hän olisi ollut kuumeessa.
”Trixie, kello on jo kymmenen. Äiti kävi äsken sanomassa, että jos me emme tule pian aamupalalle, hän käskee kotitonttujen raivata ruuat pois”, hänen vierellään yhä makoileva Andromeda ilmoitti.
”Tuota... ei-” Bellatrix joutui keskeyttämään lauseensa, sillä hänen äänensä kuulosti kamalalta.
”Ei minulla ole oikein nälkä”, hän jatkoi yskittyään ensin kurkkuaan hiukan selvemmäksi.
”Minä käyn sanomassa äidille, että sinulla on flunssa”, Andromeda totesi tiukasti ja oli jo puolimatkassa alakertaan. Bellatrix huokaisi. Ei siskoa olisi mitään järkeä pysäyttää, se vain herättäisi lisää kysymyksiä.

Hetken kuluttua huoneen ovi avautui ja yllätyksekseen Bellatrix näki äitinsä ovensuussa. Hän yritti lukea äitinsä kasvoilta pienintäkään ilmettä, mutta tavalliseen tapaansa nainen oli kätkenyt tunteensa huolellisesti.
”Tässä on sinulle lasi mehua”, hän sanoi ja laski mukin yöpöydälle. ”Narcissa tuo sinulle kohta muutaman paahtoleivän. Yritä nyt syödä edes vähän, jotta voimasi palautuisivat. Tämän päivän saat levätä, mutta sitten meidän on aloitettava valmistelut pääsiäispitoja varten.”
Hetken Bellatrix oli ehtinyt jo luulla, että äiti toi hänelle ruokaa myötätunnosta, mutta sitten hän tajusi, että hän halusi vain varmistaa tyttärensä olevan edustuskunnossa pääsiäistä varten. Se siitä sitten.
”Tekikö isä sinusta oikein?” tyttö huomasi kysyvänsä.
”Ehkä hän oli hieman liian raju. Kuka tahansa voisi tulla meille ja nähdä millaista jälkeä hän aiheutti”, vanhempi nainen vastasi välinpitämättömästi.
”Pitäisikö hänen sinusta joutua Azkabaniin?”
”No ei se nyt niin vakavaa ollut. Azkaban on oikeille rikollisille. Isäsi yrittää vain kasvattaa sinusta kunniallista perijätärtä. Kyllä hän varmasti tietää, mikä on hyväksi sinulle.”
Voi Luoja, Bellatrix ajatteli. Äiti oli ihan kuin joku sätkynukke, jonka naruja vetämällä isä sai tämän tekemään ja sanomaan ihan mitä itse halusi.
”Minä muuten yritin saada isääsi suostuteltua tekemään sinulle joitakin parannusloitsuja, mutta hänen mukaansa pieni kärsimys antaa sinulle aikaa miettiä, millaisen elämän sinä itsellesi haluat. Toivon todella, että tämä kokemus auttaa sinua olemaan uskollisempi perheellesi tulevaisuudessa”, Druella Musta jatkoi kävellessään jo kohti ovea poistuakseen huoneesta.

Sen päivän Bellatrix vain makasi sängyssä jonkinlaisessa unen ja valveen rajatilassa ja yritti saada voimiaan mahdollisimman paljon takaisin. Olisi epäilyttävää, jos hän näyttäisi heikolta yhä kahden päivän päästä pidettävissä pääsiäisjuhlissa. Hän oli aiheuttanut suvulleen jo tarpeeksi harmia, nyt hän päätti, että parasta olisi vain myötäillä ja olla kiltti siihen asti että pääsisi taas Tylypahkaan. Sinä iltana uni tuli paljon edellistä helpommin, vaikka tyttö olikin nukkunut lähes koko päivän.

******************

Kop. Kop. Kop.
”Mikä hemmetti siellä nyt kolkuttaa?” William Rosepen tuhahti yhä puoliunessa herättyään ikkunalta kantautuvaan koputukseen. ”Lehtihän tulee vasta aamulla.”
William nousi ylös sängystä yrittäen olla herättämättä vieressään nukkuvaa kihlattuaan Patricia Kanea. Hän huomasi, että ikkunan takana todellakin oli lintu ja hän toivoi sen olevan hänen oma Merlin-pöllönsä. Se oli ollut jo useamman päivän matkalla hänen ystävänsä luona Walesissa toimittamassa kirjettä ja mies oli jo ehtinyt miettiä, mikä sitä oikein viivytti. Kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt jo palata. Hetken ajan hän ehti tuntea helpotusta, kunnes huomasi pöllön olevan vieras.
”Onko siellä joku?” Patricia kysyi unenpöpperöisenä ja kääntyi sängyssä kohti ikkunaa. Hemmetti, William ajatteli. Hänen ei sitten onnistunutkaan olla herättämättä naista. 
”Joku pöllö tuomassa kirjettä. Luulin aluksi että se olisi Merlin mutta ei se ollutkaan”, mies selitti hajamielisesti samalla kun päästi pöllön sisään.
”Onpas kalliin näköistä kirjepaperia”, miehensä taakse ilmestynyt Patricia totesi Williamin irrottaessa kirjettä.
”No niin onkin, ei ihan kuka tahansa pysty tällaista hankkimaan”, mies sanoi rikkoessaan kirjeen sinettiä.
”Kuka sinulle oikein kirjoittelee? Onko se joku rakastajatar?” Patricia vitsaili ja William esitti näyttävänsä syylliseltä.
”Saattaa olla. Ei, kyllä tämä on varmaan ministeriö”, hän totesi repiessään kirjettä auki. Jo ensimmäiset paperille kirjoitetut sanat hämmensivät hänet täysin.

”He tekivät sen. Minkä sen?” hän pohti ääneen ja luki samalla loput kirjeestä. Samassa hän muisti välikohtauksen, jonka oli jo ehtinyt unohtaa. Hän muisti, kuinka oli kuullut herra Mustan uhkailevan tytärtään kidutuksella ja hän muisti sen jälkeisen keskustelun oppilaansa kanssa. Hän muisti kuinka oli pannut tytön lupaamaan, että ottaisi häneen yhteyttä heti, jos...
”He todella...” hän huomasi henkäisevänsä ennen kuin ehti edes ajatella.
”Mistä nyt on kyse? Onko jokin hätänä?” Patricia kysyi huolestuneen oloisena.
”Meidän täytyy kerätä partio ja lähteä parin päivän sisällä Cygnus ja Druella Mustan kotiin. Cygnus on kiduttanut siellä 11-vuotiasta tytärtään”, mies selitti kiireesti. Kun Patricia näytti yhä hämmentyneeltä, professori selitti hänelle koko jutun.
”Miksemme lähde sinne nyt heti? Siellä on käytetty anteeksiantamatonta kirousta lapseen ja siihen pitäisi puuttua saman tien!” nainen tuhahti tiukan näköisenä.
”Koska tämä on aika herkkä tapaus. Meidän pitää ensin suunnitella, mihin lapset voi viedä turvaan ja mitä äidille tehdään, hänhän ei suoranaisesti käyttänyt kirousta.”
”Mutta katsoi vierestä! Eikö se muka ole rikos?”
”No suoranaisesti ei, vaikka pitäisi olla. Minunkin mielestäni ministeriö on turhan lepsu tällaisissa tapauksissa, mutta sille emme juuri nyt voi mitään. Riitely tässä tilanteessa ei ainakaan auta. Nyt me molemmat menemme nukkumaan ja huomenna aloitamme valmistelut.”

**********************

Seuraavana aamuna Bellatrixilla oli jo paljon parempi olo. Hän jaksoi jo tulla pois sängystä ja syödä aamiaista muiden kanssa. Andromeda vahti silmä kovana, että isosisko varmasti söi lautasensa tyhjäksi ja Bellatrixin mielestä se oli melko hellyttävää. Narcissalle oli sanottu, että Bellatrixilla oli sama tauti kuin Anneliesella. Nuoresta iästään johtuen tyttö ei ymmärtänyt, ettei se mitenkään ollut mahdollista, sillä Bellatrix ei ollut ollut Averyjen kanssa tekemisissä juuri lainkaan toissaillan nopeaa kohtaamista lukuun ottamatta.

”Tuletko sinä ihan varmasti huomenna juhliin?” Narcissa kysyi siskoltaan, kun aamiaisastiat oli korjattu pois.
”Tulen, lupaan sen. Ja voin myös laittaa taas hiuksesikin, ihan niin kuin jouluna”, tytöistä vanhempi ehdotti.
”Joo!” nuorempi sisar innostui.
”Kuule Cissy... onko isä ollut sinulle kiltti, kun minä olen ollut poissa?” Bellatrix huomasi kysyvänsä. Salakuuntelijoita ei olisi, sillä vanhemmat olivat menneet kellariin tarkastamaan kartanon juomavarastoja pitoja varten.
Bellatrix tiesi, ettei saisi mielenrauhaa, ennen kuin olisi varmistanut asian.
”Isä...” Narcissa näytti erittäin miettivältä. ”Ei hän ole ollut kiltti, mutta ei hän ole sitä ikinä muutenkaan.”
”Muistatko, mitä kerroit minulle silloin jouluna? Onko se toistunut?”
”Ei ole”, Narcissa vastasi heti ja helpotuksekseen Bellatrix pystyi olemaan varma, että hänen sisarensa olivat ainakin toistaiseksi turvassa. Onneksi Andromeda oli rohkeampi ja kapinallisempi, hän olisi kyllä kertonut jos jokin olisi vialla.

Sinä aamuna hän muisti ensimmäistä kertaa professori Rosepenille lähettämänsä kirjeen. Olikohan se jo perillä? Mitähän professori aikoi tehdä? Se ei olisi hänen murheensa; kerrankin hän pystyi aidosti luottamaan siihen, että aikuiset kyllä huolehtisivat asioista. Enää piti vain selvitä huomisista juhlista ja sen jälkeen pääsiäisloman suurimmat koettelemukset olisivat ohi.

**********

Seuraavana aamuna, kuten jokaisena suurta sukujuhlaa edeltävänä aamuna, koko Mustan perhe kotitonttuineen oli valveilla aamunkoitosta asti. Koko edellinen päivä oli mennyt valmistellessa ruokia, valitessa pukuja ja tehdessä muita askareita. Aamun suurin homma kotitontuille olisi koristella kartano ja Bellatrixille saada pikkusiskot pukuihinsa ja valmiiksi juhliin puoleenpäivään mennessä. Kun tyttö avasi huoneensa oven ensimmäistä kertaa oli Andromeda jo tottelevaisesti odottamassa pukupussin kanssa.
”Oletko sinä jo syönyt?”Bellatrix varmisti mielessään viime kesä, jolloin jonkun perhetutun valmistujaisia edeltävänä aamuna Meda oli kaatanut jugurttia uudelle mekolleen. Tällä kertaa hän oli kuitenkin muistanut, missä järjestyksessä asiat kuului tehdä, ja niin alkoi 11-vuotiaan Mustan perheen esikoisen aamu-urakka pienempien lasten parissa.

Sitoessaan viimeistä lettinauhaa Narcissan hiuksiin Bellatrix tuli katsahtaneeksi kelloa ja näki sen olevan puoli yksitoista. Homma oli hoidettu ja vieläpä ajoissa. Enää hänen itsensä tulisi saada hiuksensa kuriin ja mekkonsa kuntoon. Omia hiuksiaan harjatessaan hän kuuli jo alakerrasta eläväisiä ääniä; ensimmäiset vieraat olivat varmaan jo saapuneet. Rouva Avery saattoi auttaa äitiä vielä viime hetken valmisteluissa ja Anneliese etsi varmaan Narcissaa. Hän katsoi vielä itseään peilistä ennen kuin poistui huoneestaan. Hyvä, ei merkkejä kolmen päivän takaisista tapahtumista. Kukaan ei huomaisi mitään.

”Ovatpa hiuksesi kasvaneet pitkiksi, Bellatrix!” rouva Avery huudahti lähes heti tytön päästyä rappusista keittiöön vievälle käytävälle. ”Ne näyttävät jotenkin niin eloisilta.”
”Kiitoksia, rouva Avery”, nuori noita vastasi viileän kohteliaasti. Tästä se taas alkaisi, edustaminen.

Ei mennyt kauaakaan kun koko Ison-Britannian puhdasveriset velhot ja noidat olivat tunkeutuneet kartanoon, tai ainakin siltä Bellatrixista tuntui. Kaikki huoneet ja käytävät olivat täynnä ihmisiä talon suuresta koosta huolimatta. Salaa tyttö oli iloinen siitä, että Walburga ja Orion olivat joutuneet ottamaan molemmat poikansa, myös Siriuksen, mukaansa juhliin.
”Miksi sinä tällä kertaa otit hänet mukaan?” Bellatrix kuuli Druellan ohimennen kysyvän.
”Koska viime viikolla jätimme hänet kotiin kun olimme lapsuudenystäväni häissä. Vaikka käskin kotitonttuja huolehtimaan, ettei hän tee tyhmyyksiä, hän hajotti silti Orionin perinnöksi saaman kehystetyn taulun. Vaikka taulun sai taiottua ehjäksi niin Orionin isä oli jo ehtinyt paeta siitä eikä häntä ole näkynyt sen jälkeen. Tästä lähtien Sirius ei enää jää kotiin hetkeksikään yksin”, tuohtuneen näköinen Walburga selitti ja varmisti, että kaikki varmasti kuulivat kuinka hyvä äiti hän olikaan.
”Ainakaan ei tule tylsää”, Bellatrixin taakse ilmestynyt Andreas Avery, Anneliesen aikuinen isoveli, totesi virnistäen.
”No ei totisesti tule”, tyttö hymähti. ”Sirius keksii aina jotakin.
 
Heidän keskustellessaan kotitontut olivat alkaneet vaivihkaa kuljettaa ruokatarjottimia keittiöstä saliin. Oli suoranainen ihme, etteivät ne kompastuneet tai törmänneet kehenkään kulkiessaan ihmismassojen läpi. Sekin oli ihme, miten äsken käytävillä tungeksineet ihmiset mahtuivat kaikki samaan tilaan yhtä aikaa. Cygnuksen oli varmasti pitänyt suurentaa ruokasalia jollakin loitsulla, muuten se olisi ollut silkka mahdottomuus. Ihmiset alkoivat etsiä itselleen paikkoja salista ja kaaoksen keskellä kukaan ei tajunnut, että joku puuttui. Ei mennyt kauaakaan, kun keittiöstä alkoi kuulua hirveää parkunaa.
”Mitä siellä nyt tapahtuu?” joku ärähti ja pian kaikki olivat jo ryntäämässä katsomaan. Ketään ei yllättänyt se, että asialla oli jälleen kerran Sirius. Tällä kertaa hän oli kuitenkin harmittoman riehumisen sijaan polttanut itsensä pahasti koskettuaan käynnissä olevaan uuniin.

”Mitä Merlinin nimeen sinä teet, senkin typerä lapsi!” Walburga karjui naama punoittaen.
”Kakkua...” Sirius sanoi hiljaa. Hän oli kumartuneena nurkkaan ja piteli palanutta kättään tiukasti. ”Halusin maistaa kakkua.”
”Se on uunissa, typerys!” Walburga rääkyi. ”Sitä ei ole tarkoitus mennä sorkkimaan!”
Ilmeisesti rasavilli pikkupoika oli huomannut, ettei kotitonttuja ollut paikalla ja tuoksun houkuttelemana hiippaillut kenenkään huomaamatta keittiöön ruokavarkaisiin. Valitettavasti tällä kertaa retki oli päättynyt huonosti. Druella otti pojan kiireesti syliinsä ja taikoi hänen palovammansa terveiksi. Välikohtauksesta säikähtänyt Sirius ei enää koko ruokailun aikana riehunut yhtään vaan istui kiltisti paikoillaan ja kuunteli valittamatta aikuisten tylsiä juttuja.

**************

”Tämä on käyty läpi moneen kertaan. Kaikki toivottavasti tietävät nyt, mitä pitää tehdä. Ja muistakaa: ensimmäinen prioriteetti on saada lapset ulos ja Tylypahkaan turvaan”, William Rosepen ohjeisti Mustien kodin pihalle äskettäin ilmiintyneitä auroreita. He olivat varautuneet vastarintaan, ja tietäen kuinka voimakkaita velhoja suurin osa Mustan suvun jäsenistä oli, professori Rosepen oli päättänyt ottaa varmuuden vuoksi tehtävälle mukaan parisenkymmentä ihmistä. Tavoitteena oli kuitenkin saada Mustat pidätettyä ilman taistelua.

”Ilmiinnytään vain suoraan sisälle”, joku ryhmästä ehdotti. ”Ei ole järkeä alkaa soittelemaan ovikelloa.”
Muut olivat samaa mieltä ja alkoivat valmistautua toteuttamaan suunnitelmansa.

*************
   
Oli ehditty jo jälkiruokaan ja surullisenkuuluisaan kakkuun, kun ympäri taloa alkoi yhtäkkiä kuulua meteliä. Oliko tuo ilmiintymisen ääntä? Bellatrix mietti hämmentyneenä. Kenenkään vieraan ei pitäisi tulla enää tässä vaiheessa. Ja jos joku oli vielä tulossa juhliin, täytyi hänen olla hyvin tahditon persoona.
”Ottakaa sauvat esiin!” Cygnus huusi juhlavieraille. ”Jos joku tulee epämieluisalla asialla, saatamme joutua taistelemaan!”
Voi ei, professori Rosepen ajatteli. Kuinka huono tuuri pidätysryhmällä oikein voi olla? Tietysti he sattuivat paikalle juuri silloin, kun käynnissä ovat vuosisadan suurimmat sukujuhlat. Hän onnitteli itseään siitä, että oli tajunnut ottaa mukaan ehkä hiukan liian suurelta tuntuvan porukan. Se tulisi tarpeeseen.

”Rauhoittukaa, herra Musta! Emme ole tulleet taistelemaan!” joku ministeriön asuun pukeutuneista velhoista huusi. Bellatrix tajusi sillä hetkellä, että nämä olivat auroreita. Kauhukseen hän tajusi myös, että he olivat tulleet pidättämään isää. Hän etsi paniikissa sisariaan katseellaan, muttei löytänyt heitä mistään.
”Druella ja Cygnus Musta, teidät on pidätetty anteeksiantamattoman-”
”Me emme ole tehneet mitään, menkää takaisin ministeriöön suojelemaan kuraverisiä!” Cygnus Musta huusi raivoissaan ja osoitti taikasauvalla pidätyskäskyn antanutta auroria.
”Olemme saaneet todisteita luotettavasta lähteestä teitä vastaan”, joku toinen ministeriöläinen totesi ykskantaan.
”Luotettavasta lähteestä! Se olit sinä, etkö ollutkin?” Hänen katseensa osui lähellä istuvaan vanhimpaan tyttäreensä. ”Sinä olet alhaisinta roskaa, mitä velhomaailma on ikinä nähnyt! Sinä kuvottava kakara olet tuhonnut maineemme ja pettänyt meidät!”
Sen pidemmälle isä ei ehtinyt tytärtään solvata, kun ensimmäinen aurori lähetti loitsun häntä kohti.

Seurasi täydellinen kaaos ja panikoituneet ihmiset rynnivät ympäriinsä. Kirouksia lenteli puolin ja toisin ja ruokasalin lattialle satoi hajonneita kristallikruunuja, aterimia ja tauluja. Bellatrix yritti yhä löytää sisaruksiaan taistelun keskeltä, jotta voisi varmistaa näiden olevan turvassa. Hän myönsi itselleen pitkästä aikaa, että häntä oikeasti pelotti. Ei tämän pitänyt mennä näin. Hänen olisi pakko tehdä jotakin. Hän ei voisi taistella isäänsä vastaan vaikka olisi kovasti halunnut. Niinpä hän päätti ainakin yrittää pitää huolen muista lapsista samalla kun kaikki aikuiset taistelivat. Ensimmäisenä hän löysi Siriuksen ja Reguluksen, jotka istuivat yhä paikoillaan pöydässä kauhusta kankeina. Tyttö kävi hakemassa heidät lähelleen ja yritti päästä hiukan kauemmas taistelun keskiöstä.
”Anneliese!” hän huusi hädissään ja toivoi, että pikkutytöllä olisi tarpeeksi älyä hakeutua pois myrskyn silmästä. Samassa häntä kohti lensi loitsu, jonka tyttö juuri ja juuri väisti. Seuraavan loitsun melkein osuessa häneen hän tajusi, ettei se ollut vain ohi osunut taistelukumppaniin kohdistettu kirous vaan joku tähtäsi häneen tahallaan.
”Isä, lopeta!” Bellatrix huusi kauhuissaan, vaikka tiesikin sen hyödyttömäksi. Isällä oli täysi työ taikoa vihreitä ja punaisia valoja taikasauvastaan.
”Apua!” Bellatrix huusi täyttä kurkkua eikä tiennyt, kuinka kauan pystyisi väistelemään isänsä taikoja. Hän näki sivusilmällään, kuinka Andromeda, Narcissa ja Anneliese saapuivat paikalle ja hetkellinen helpotus täytti hänet. Sisaret olivat turvassa, joskin järkyttyneitä ja ahdistuksesta lamaantuneita. Ei ollut ihmekään. Tällainen kaaos säikytti varmasti kaikki, varsinkin pienet lapset. Ja he joutuivat vieläpä näkemään, kuinka heidän isänsä yritti tappaa heidän siskoaan.

Jotenkin Bellatrixin onnistui piiloutua pitkän juhlapöydän taakse. Nyt isä ei ainakaan hetkeen saisi häntä näköpiiriinsä. Hän joutui yhä väistelemään hajonneiden lasien sirpaleita, mutta parempi väistellä niitä kuin tappokirouksia. Piilopaikastaan Bellatrix näki, että muutama velho oli jo kuollut. Hän ei pystynyt erottamaan, olivatko uhrit auroreita vai hänen sukulaisiaan. Oli kauheaa, kun ei tiennyt oliko joku oma läheinen jo kuollut. Hän ei voinut olla ajattelematta, että monet hänen sukulaisensa, sellaisetkin, joista hän oli pitänyt, taistelivat nyt tuolla hänen kiduttamisensa puolesta. Toki he eivät edes itse tienneet, miksi taistelivat, mutta se tuntui silti pahalta. Pelko ja pahat aavistukset kuitenkin katosivat muutamaksi sekunniksi, kun tyttö huomasi auroreiden joukossa muutaman tutun aikuisen Tylypahkasta, professori Rosepenin heidän joukossaan.

Seuraava asia, jonka Bellatrix havaitsi, oli hänen edessään räjähtävä pöytä. Hän kirkaisi kauhusta ja yritti päästä suojaan lentäviltä sirpaleilta. Säikähdyksestä johtuen hän ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea. Hän jäi lukemattomien lasin-, muovin- ja metallinpalojen alle. Hän yritti edelleen saada jonkun huomiota huutamalla, mutta hänen äänensä hukkui yleiseen hälinään. Hänen isänsä oli jälleen löytänyt hänet.

Hän yritti muistella pimeyden voimilta suojautumisen tuntejaan mutta tajusi pian, ettei hän tiennyt missä taikasauva oli. Hän kirosi mielessään alaikäisyyttään. Hän olisi takuulla saanut taikoa tällaisessa tilanteessa, mutta ei varmasti olisi pärjännyt isälleen. Vaikka hänen oli mahdotonta päästä mihinkään hajonneen pöydän alta, mutta ainakin roina suojasi häntä edes vähän isän loitsuilta. Hän tunsi kuitenkin pikkuhiljaa, kuinka pakokauhu alkoi iskeä. Hänellä ei ollut pakotietä. Hän kuolisi tähän paikkaan. Hän lupasi itselleen että jos hän tästä selviäisi, kuljettaisi hän jatkossa aina taikasauvaa mukanaan.

Samassa hän tunsi, kuinka hänen päähänsä kolahti jotain. Siirrettyään vaivoin katsettaan hieman hän huomasi, että se oli taas yksi lentävä tuoli. Isku oli niin voimakas, että hänestä tuntui hetken siltä kuin olisi menettämässä tajuntaansa. Loppujen lopuksi hän vain kirosi omaa huonoa tuuriaan ja yritti jälleen päästä ylös. Häntä alkoi jo ahdistaa hieman, sillä hengittäminen raskaiden pöydänkappaleiden alla alkoi olla vaikeaa. Hän yritti vielä kerran huutaa apua, mutta hänen äänensä alkoi jo olla käheänä jatkuvasta kiljumisesta. Onneksi isän huomio oli hetkeksi kiinnittynyt muualle, joten Bellatrix sai hieman aikaa koota itseään.

Ruumiita oli jo kertynyt enemmän. Osasta heistä ei selvästi nähnyt, olivatko he kuolleet vai vain haavoittuneet. Aurorin ohimennyt loitsu rikkoi jälleen kerran kristallikruunun, jonka sirpaleita lensi kaikkialle, myös Bellatrixin päälle. Muutama niistä putosi suoraan yhä lattialla makaavan tytön päähän tehden syviä viiltoja hänen ihoonsa. Ahdistus vain lisääntyi ja sen lisäksi hän alkoi voida pahoin. Hänen päässään oli useita vuotavia haavoja ja hän oli puristuksissa romukasan alla.

Isä oli onnistunut tappamaan aurorin, jonka kanssa oli taistellut, ja nyt hän käänsi jälleen kasvonsa tyttäreensä. Bellatrix sulki silmänsä. Häntä helpotti edes vähän se, että hän tiesi tappokirouksen olevan nopea ja kivuton.

Samassa isän eteen ilmestyi pitkä varjo, jonka Bellatrix erotti enää vaivoin. Hän alkoi pikkuhiljaa vaipua tajuttomuuteen, mutta tunnisti silti hämärästi pimeyden voimilta suojautumisen opettajansa kasvot.
”Patricia, ota lapset ja vie heidät turvaan!” professori Rosepen huusi ruskeatukkaiselle naiselle, joka oli kerännyt ympärilleen juhlissa olleet lapset. ”Me pärjäämme kyllä!”
Isä ja professori alkoivat taistella ja Bellatrix piti enää vaivoin kiinni ymmärryksensä rippeistä. Viimeisenä ennen vaipumistaan syvään tiedottomuuteen hän näki, kuinka vihreä valosuihku osui professori Rosepeniä suoraan rintaan.


A/N: Tiedän itseni lisäksi ainakin yhden tyypin joka ei tykännyt tän luvun loppuratkasusta. Olen nyt pahoillani kaikkien William-fanien puolesta, joihin itsekin kuulun, mutta päätin jo kauan sitten että se tulis lopulta kuolemaan. Toivottavasti kenenkään usko ihmisyyteen ei kadonnut tän myötä.

Roseliini03

  • ***
  • Viestejä: 24
  • "I am what I am, and I'm not ashamed."
Vs: Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11 (luvut 18/20)
« Vastaus #37 : 29.06.2022 12:44:37 »
Olipa sydäntäsärkevä luku.
En nyt keksi mitään järkevää kommentoitavaa, mutta RIP William  :'(

Juliet03

  • ***
  • Viestejä: 32
Bellatrixin ensimmäinen kouluvuosi, K11, luku 19
« Vastaus #38 : tänään kello 13:51:32 »
Roseliini03: Kiva että tunnelma jälleen toimi, ois ehkä ollut vähän antiklimaattista jos toi koko taisteluhässäkkä ois ollu tosi epärealistisesti kirjotettu. Ja kyllä, pitäkäämme kaikki nyt hiljainen hetki Williamille :D


A/N: Varoituksia jälleen päivitetty. Ja mietin aluks että onko McGarmiwa näissä vikoissa luvuissa vähän OOC mutta ajattelin sen niin että se on tässä kuitenkin vielä tosi nuori. Ei se varmaan ihan yhtä tiukkis oo ollut vielä tohon aikaan kun mitä oli Hartsan ja kumppanien kouluaikana.
 


Luku 19

Muutaman seuraavan päivän ajan Bellatrix oli jonkinlaisessa tajuttomuuden ja tietoisuuden välitilassa. Keskiviikkoaamuna, kun hän viimein heräsi, hän ei muistanut edellisistä päivistä mitään. Hetkeen hän ei edelleenkään tajunnut, missä oli ja miten oli sinne päätynyt. Hetken hän vain makasi paikoillaan ja yritti sisäistää tilannettaan. Pian hän kuitenkin näki edessään tutun punatukkaisen noidan ja tajusi, että hänen täytyi olla Tylypahkan sairaalasiivessä.

”Hei, Bellatrix”, parantaja sanoihiljaisella äänellä huomattuaan, että tyttö oli hereillä. ”Olet ollut nyt tajuttomana kolme päivää. Sinulla oli haavoja päässä ja olit kauan aikaa puristuksessa hajonneiden kalusteiden alla. Olen kuitenkin saanut hoidettua suurimman osan noista ongelmista kuntoon. Sinun on kuitenkin jäätävä vielä tänne, sillä sinulla on vielä paljon toipumista edessä. Mahdat varmaan olla melko järkyttynyt viime sunnuntain tapahtumista.”
Alyssa Dwaynen sanat saivat kyseiset tapahtumat pikkuhiljaa palautumaan mustahiuksisen tytön mieleen. Hän oli ollut pääsiäisjuhlissa ja aurorit olivat tulleet...
”Professori Rosepen!” hän huomasi mumisevansa ääneen muistaessaan, että oli nähnyt isän lähettämän tappokirouksen osuvan häneen.
”Hänen kohtalonsa on hyvin valitettava... sinun isäsi onnistui ikävä kyllä tappamaan hänet”, neiti Dwayne sanoi ja käänsi katseensa hetkeksi pois tytöstä. Hänestä näki, että häntäkin suretti pimeyden voimilta suojautumisen opettajan kuolema. Se ei ihmetyttänyt Bellatrixia yhtään. Hän ei ollut tiennyt ketään, joka ei olisi pitänyt William Rosepenistä.

”Minun siskoni...” Bellatrix muisti yhtäkkiä, ettei ollut nähnyt siskojaan taistelun alkamisen jälkeen. Hänen oli saatava selville, missä he olivat.
”Narcissa ja Andromeda ovat yhä täällä Tylypahkassa ja heistä pidetään hyvää huolta. He eivät loukkaantuneet lainkaan ja selvisivät tapahtuneesta järkytyksellä. Heille täytyy kyllä varmaan järjestää kriisiapua, he ovat todistaneet melkoisia kamaluuksia”, parantaja vastasi. ”Lupaan tuoda heidät tänne heti, kun olet saanut vähän voimiasi takaisin.”
Vaikka tytön pää oli yhä arka ja hän tunsi edelleen olevansa pienessä tokkurassa, koki hän silti syvää helpotusta kuullessaan, että hänen sisarensa olivat turvassa. Onneksi molemmat taistelun osapuolet olivat varmasti halunneet välttää satuttamasta pikkulapsia.

”Entä isä ja äiti?” Bellatrix jatkoi kyselemistä.
”Isäsi saatiin pidätettyä, vaikka melkoinen taisteluhan se oli. Useita auroreita kuoli, ja... no, ehkä sinun ei nyt ole paras aika kuulla tätä. Mutta isäsi on nyt odottamassa oikeudenkäyntiä, josta sivumennen sanoen tuskin tulee kovin pitkää.”
Tämäkin oli hyvä uutinen Bellatrixille. Oli täysin oikein, ettei isä enää ikinä satuttaisi ketään. Tuntui silti jotenkin oudolta ajatella, ettei hän todennäköisesti näkisi tätä enää koskaan. Samassa Bellatrix muisti, että hänen isänsä oli yrittänyt tappaa hänet. Hänen järkytyksensä mahtoi näkyä, sillä neiti Dwayne sanoi: ”Äitisi on kadonnut. Hän varmaankin ilmiintyi pakoon kun taistelu alkoi. Häntä etsitään yhä ja kun hän löytyy, mietitään jatkotoimenpiteitä. Nyt sinun on kuitenkin saatava levätä, olet käynyt läpi hyvin paljon viimeisen viikon aikana.”

Nainen antoi tytölle pullollisen jotakin juomaa, jonka ansiosta hän nukahti syvään uneen ennen kuin edes ehti ajatella enempää.

**************
 
Kului taas muutama sumuinen päivä, joiden aikana Bellatrix ei oikeastaan jaksanut muuta kuin nukkua. Nyt hän kuitenkin havahtui aina välillä siihen, että neiti Dwayne teki jotakin hänen haavoilleen tai kävi muuten vain tarkistamassa hänen vointiaan. Hänen luokseen ei vielä päästetty ketään, sillä parantajan mielestä hän oli siihen liian heikko.

Lauantaiaamuna hän kuitenkin havahtui taas kunnolla ensimmäistä kertaa pariin päivään. Parantaja toi hänelle hieman ruokaa, josta hän jaksoi jopa syödä osan. Hänellä oli edelleen melko hutera olo, mutta nyt pääsiäisen tapahtumat olivat jo kokonaisuudessaan selviä hänen mielessään. Hän mietti, mitä oli kuullut parantajalta keskiviikkona. Häntä raivostutti ajatus, että äiti oli vain häipynyt tiukan paikan tullen ja jättänyt muut oman onnensa nojaan. Hän varmaan pelkäsi kuollakseen, että kiinnijäämisen jälkeen häntäkin odottaisi pidätys ja loppuelämä Azkabanissa. Niin tyypillistä raukkamaisuutta Druella Mustalta. Isä saisi ehkä sittenkin miettiä kahdesti, kuka oli todellisuudessa pettänyt Mustan suvun. Vasta silloin hän tajusi ajatella, että hänen sukunsa saattoi tällä hetkellä vihata häntä.
”Kuinka paljon minun sukulaisiani kuoli?” tyttö kysyi neiti Dwaynelta tämän tullessa keräämään astioita.
”Muutama”, hän vastasi välttelevästi. ”Ei kuitenkaan ketään ihan sinun lähisukulaistasi.”
”Onko tästä jutusta tullut kauhea kohu? Vihataanko minua nyt ympäri velhomaailmaa?” Bellatrix kysyi surkeana. Hänelle tuli vasta nyt mieleen, että koko Iso-Britannia saattoi jo tietää tapahtuneesta.

Hän alkoi yhä enemmän ja enemmän olla sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt vain kestää isän kuritus. Hänen raukkamainen toimintansa oli aiheuttanut vain ongelmia. Professori Rosepen, joka oli hyväsydämisyyttään tullut hänen avukseen, oli nyt kuollut usean muun tytölle tuntemattoman aurorin kanssa. Hänen siskoilleen ja muille paikalla olleille lapsille jäi varmaan elinikäiset traumat ja hänen sisarensa saattaisivat joutua kasvamaan ilman vanhempia.
”No totuuden nimissä on sanottava, että melkoinen juttuhan tästä tuli. Mutta lupaan sinulle, ettei sinua vihaa kukaan. Sinä teit aivan oikein kun ilmoitit professori Rosepenille isäsi toiminnasta”, noita lohdutti.
”Mutta minun takiani hän ja ties moni muu on...” tyttö aloitti.
”Se oli täysin sinun isäsi syy, lapsikulta, ei missään nimessä sinun. Minä ymmärrän, että tuntuu pahalta ajatella, että William on nyt poissa, mutta ajattele siskojasi. He olisivat voineet joutua vanhempina samanlaiseen tilanteeseen kuin sinä, mutta sinun ansiostasi he ovat nyt turvassa. Ja William kuoli juuri niin kuin aurorit haluavatkin, taistellen. Kaikkien aurorien on ymmärrettävä työnsä vaarallisuus. Hän kuoli hyvän asian puolesta.”

Loppupäivän Bellatrix jälleen lepäsi. Illalla hän kuitenkin sai yllättävän vieraan kun itse professori McGarmiwa saapui sairaalasiipeen. Hän vaihtoi ensin muutaman sanan parantaja Dwaynen kanssa ja kurkkasi sitten tyttöä tämän sängyn verhojen raosta.
”Mukava nähdä, että olet toipumassa hyvin, neiti Musta. Toivottavasti et syytä itseäsi professori Rosepenin kuolemasta. Kuka tahansa Tylypahkan henkilökunnasta olisi tehnyt saman oppilaidemme puolesta. Ja auroreilla oli vain huono tuuri kun sattuivat paikalle juuri suurten pääsiäisjuhlienne aikana.”
”Alkaako koulu muuten jo muutaman päivän päästä?” tyttö huomasi kysyvänsä. Hän oli ollut niin pihalla usean päivän ajan, ettei oikein tiennyt, missä mentiin ja kuinka kauan hän oli jo ollut sairaalassa. 
”Alkaa, kahden päivän kuluttua. Mutta älä mieti sitä nyt, keskity vain paranemaan. Sinä olet älykäs tyttö, sinä saat kyllä muut kiinni. Ja jos et saa, järjestämme sinulle tukiopetusta.”
Tämän jälkeen nuori opettaja sulki jälleen verhot ja alkoi puhua parantajanoidan kanssa. Bellatrix tunsi vaivihkaista iloa siitä, että Tylypahkassa ihmiset olivat todellakin kiinnostuneita hänen hyvinvoinnistaan.

”Järkyttävää huomata, kuinka nämä velhoperheet oikeasti kohtelevat lapsiaan”, tyttö kuuli neiti Dwaynen sanovan professorille. ”Onko tuollainen teidän kulttuurissanne muka normaalia?”
”No ei tosiaankaan ole”, McGarmiwa vastasi. ”Cygnus Mustan käytös oli kamalaa, varsinkin, kun hän käytti anteeksiantamatonta kirousta. Ei ihmekään, että Mustan suvusta tulee paljon pimeyden velhoja ja noitia, jos kasvatus on tuollaista noin nuoresta lähtien.”

******************'

Seuraavana aamuna Bellatrixin iloksi Alyssa Dwayne ilmoitti hänelle, että hän saisi nähdä sisariaan. Heti aamiaisen jälkeen he molemmat saapuivatkin sairaalasiipeen ja heillä oli molemmilla ymmärrettävästi hirvittävä määrä kysymyksiä. Bellatrix yritti vastata niihin parhaansa mukaan neiti Dwaynen avustuksella.

Kun koko tapahtumaketju oli käyty läpi lapsiystävällisimmällä mahdollisella tavalla, Narcissa kiipesi varovasti siskonsa syliin ja halasi tätä tiukasti. Hän näytti siltä, että hän olisi kovasti halunnut sanoa tai kysyä jotain. Hetken mietittyään hän avasi viimein suunsa ja kysyi: ”Onko isä paha?”
Bellatrixilla ei ollut aavistustakaan, miten hän voisi vastata siskolleen. Pitäisikö hänen sanoa suoraan, että kyllä on, vai varjella lapsen viattomuutta? 
”Kyllä hän on, Cissy. Hän yritti tappaa Trixien”, Andromeda vastasi napakasti. Narcissa näytti arvatenkin järkyttyneeltä.
”Cissy, maailmassa on paljon pahoja ihmisiä. Isä oli yksi heistä. Muistatko, kun hän löi sinua syksyllä? Ei kiltti aikuinen tee niin”, vanhin sisar yritti selittää mahdollisimman hellävaraisesti.
”Mutta mistä minä tiedän, kuka on paha ja kuka ei?” Narcissa kysyi ja katsoi siskoaan silmät suurina.
”Ei sinun tarvitse vielä tietääkään sitä. Sinä opit kyllä vielä joskus, ja sitä ennen minä lupaan kertoa sen sinulle”, Bellatrix vastasi ja halasi siskoaan yhä tiukemmin. Hän oli huomaavinaan, että Narcissan silmistä valui muutama kyynel.
”Mihin meidät viedään?” hän kysyi hiljaa.
”En tiedä, mutta lupaan, että missä ikinä se onkin, minä olen siellä teidän kanssanne”, Bellatrix sanoi ja tarkoitti joka sanaa.

”Kiduttiko isä sinua oikeasti?” Andromeda kysyi hiljaa, kun Narcissa keskittyi hetken aikaa ihailemaan sairaalasiipeä koristavia kauniita kukkasia yhdessä neiti Dwaynen kanssa.
”Kyllä”, Bellatrix vastasi yksinkertaisesti. Siskolle ei olisi mitään järkeä enää valehdella. Hän oli kuullut jo aiemmin aurorien puhuvan anteeksiantamattomista kirouksista ja oli kyllä tarpeeksi vanha tietämään, mitä ne olivat.
”Mitä ikinä tapahtuukin, Meda, sinun täytyy luvata, että huolehdit Cissystä. Minulla on vielä pari kuukautta koulua jäljellä ja hän tarvitsee nyt kaiken tuen mitä voit hänelle antaa”, hän jatkoi tiukkaan sävyyn.
”Minä lupaan”, Andromeda sanoi päättäväisesti.

*********************'

Maanantaina aamupäivällä Bellatrix sai mukavan yllätyksen kun ensimmäisellä välitunnilla kaikki hänen kolme ystäväänsä tulivat tervehtimään häntä.
”Trix!” Diana huudahti hypätessään sängylle halaamaan ystäväänsä. ”Minä kuulin mitä tapahtui! Olisin tullut heti takaisin, mutta vanhempani eivät antaneet. Olen niin pahoillani! En edes osaa kuvitella, että oma isä...”
”Diana, älä hössötä, hän on varmasti väsynyt”, Alecto sanoi sängyn toiselta puolelta. Bellatrix oli kuitenkin ikionnellinen ystäviensä läsnäolosta. Hän oli ollut niin tokkurassa viimeisen viikon ettei ollut edes ehtinyt ajatella heitä, mutta nyt kun he olivat taas hänen kanssaan hän ymmärsi, kuinka paljon oli heitä oikeasti kaivannut.

Diana ei päästänyt vieläkään irti hänestä.
”Oletko sinä kunnossa? Voimmeko tehdä jotain?” hän kysyi ja Bellatrix näki, että tyttö räpytteli silmiään vaikka yrittikin peitellä sitä. Jos Dianalle olisi tapahtunut jotain samanlaista, Bellatrix olisi varmasti aivan yhtä hysteerinen.
”Nyt sinä voit kirjoittaa pimeyden voimilta suojautumisessa muutaman vuoden päästä omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan esseen kidutuskirouksen vaikutuksista”, möläytti Jessica ja neiti Dwayne käski järkyttyneenä hänet saman tien ulos. Bellatrix oli salaa kiitollinen. Hän piti Jessicasta, mutta tämä ei vain osannut reagoida tällaisiin tilanteisiin.
”Olen minä kunnossa... kai”, tyttö vastasi hiljaa Dianan aiempaan kysymykseen. Hän ei ollut sanomastaan lainkaan varma. Nyt, kun hänen fyysiset vammansa oli suurimmaksi osaksi hoidettu, olivat ahdistavatajatukset alkaneet hiljalleen vaivata häntä yhä enemmän ja enemmän.

Ja ennen kuin hän itsekään kunnolla tajusi mitä tapahtui hän alkoi itkeä lohduttomasti Dianan kaapua vasten.

****************

Vielä pari seuraavaakin viikkoa Bellatrix vietti sairaalasiivessä vaikka saikin jo mennä muiden kanssa Suureen saliin syömään. Hänellä oli kuitenkin niin paljon mielensä päällä, ettei häntä oltu pakotettu kouluun. Hän oli päättänyt jättää kouluun menemisen myöhemmälle myös siksi, että häntä ahdisti muiden oppilaiden suhtautuminen häneen. Hän tiesi, että Päivän profeetta seurasi hänen perheensä tilannetta jatkuvasti, eikä hän tarvinnut yhtään enempää stressin aiheita kuin hänellä jo valmiiksi oli. Hän oli saanut tehtyä muutamia esseitä ystäviensä avulla. Koulu oli kuitenkin pienin asia hänen mielessään näiden viikkojen aikana. Hänen perheensä kohtalo oli yhä kokonaisuudessaan mysteeri. Hänen isänsä oikeudenkäynnistä tiedettiin tähän mennessä vain se, että se oli saatu pantua alulle. Hänen äidistään ei ollut edelleenkään mitään tietoa ja Bellatrixin täytyi myöntää, että tämä oli onnistunut piiloutumaan melko taitavasti. Hänen perässään oli jo kolmen viikon ajan ollut ryhmä ministeriöläisiä, mutta yhä vain hän pysyi piilossa. Andromeda ja Narcissa olivat menneet Walburgan ja Orionin luokse siksi aikaa, että tilanne ratkeaisi.

Neiti Dwaynestä oli näinä muutamina viikkoina ollut suuri apu Bellatrixille. Sairaalasiivessä oli ollut harvinaisen hiljaista, joten parantajalla oli ollut paljon aikaa keskittyä käymään tytön tilannetta tämän kanssa läpi. He olivat jutelleet monenlaisista asioista ja vaikka noita olikin jästisyntyinen eikä täysin ymmärtänyt velhokulttuuria, tuntui tytöstä silti hyvältä purkaa sydäntään jollekulle. Toukokuun puolivälin tienoilla he tulivat siihen tulokseen, että Bellatrixin olisi aika palata hiljalleen tavalliseen arkeen. Hän lähti maanantaiaamuna aamiaiselle suhteellisen optimistisin mielin.

”Oletko opetellut pehmennysloitsua?” Alecto kysyi ystävysten istuessa aamiaisella. Bellatrix oli edellisviikolla saanut professori Beckleyltä tehtäväksi opetella kyseinen loitsu itsenäisesti.     
”Kyllä olen”, Bellatrix sanoi. ”Se on ihan helppo. Onneksi ette ole opetelleet mitään kovin vaikeaa, kun olen ollut poissa.”
”Katso, Bellatrix”, huudahti Diana, joka oli ollut keskustelun ajan syventyneenä Päivän profeettaan. ”Tässä lukee, että sinun isäsi oikeudenkäynti on ohi.”
”No se ei kestänyt kauan”, Jessica totesi itsestäänselvästi.
”Hän joutuu Azkabaniin, eikö joudukin?” Alecto kysyi.
”Joutuu, loppuelämäkseen. Hän tappoi ainakin kolme ihmistä ja kidutti yhtä, siinä on todisteita enemmän kuin tarpeeksi”, Diana vahvisti.
”Loistavaa. Minun tai siskojeni ei tarvitse nähdä sitä miestä enää koskaan”, Bellatrix sanoi ja hänestä tuntui, että hänen ajatustensa ja huoliensa painolasti keveni huomattavasti uutisen myötä.
”Eivätkö he vieläkään oikeasti tiedä, missä äitisi on?” Jessica ihmetteli kaataessaan lisää mehua mukiinsa.
”Eivät. En voi uskoa, että hän on vieläkin pakosalla”, Bellatrix vastasi.
”Mitähän he tekevät hänelle?” Alecto mietti. ”Joutuukohan hänkin vankilaan?”
”Ei varmaan”, Diana totesi. ”Ministeriöllä on naurettavan tarkat säännöt siitä, kuka on rikollinen. Hän ei itse käyttänyt anteeksiantamatonta kirousta, joten häntä ei lasketa osalliseksi koko hommaan.”
”Uskomatonta”, Bellatrix tuhahti. Hän tiesi kuitenkin varmasti, että jos hänen äitinsä todettaisiin syyttömäksi, hänen sisarillaan tulisi joka tapauksessa olemaan kotona helpompaa. Ilman isää äiti ei varmasti kävisi väkivaltaiseksi, korkeintaan hän olisi kylmä ja välinpitämätön lapsiaan kohtaan.

************

Oli outoa mennä pimeyden voimilta suojautumisen tunnille, kun professori Rosepen ei ollut siellä. Sen sijaan opettajan paikalle oli ilmestynyt ruskeatukkainen nainen, jonka Bellatrix muisteli hämärästi nähneensä pääsiäisen välikohtauksessa.
”Tuo on Patricia Kane, professori Rosepenin tyttöystävä”, Alecto selitti, kun tytöt menivät paikoilleen luokassa. Bellatrix pohti, miten nainen pystyi tekemään niinkin raskaita töitä kuin opettamista niin pian miehensä kuoleman jälkeen. Jos hän oli ymmärtänyt ystäviensä puheista oikein, olivat pimeyden voimilta suojautumisen tunnit olleet tauolla hetken aikaa pääsiäisloman jälkeen. Hän kuitenkin unohti mietiskelynsä pian uuden opettajan alkaessa kertoa tunnin sisällöstä.
 
”Huomenta kaikille. Koska olen edelleen hieman epätietoinen siitä, mitä te ehditte Williamin kanssa käydä läpi, ajattelin muuttaa vähän suunnitelmia. Koska loppukokeisiin on enää pari viikkoa, ajattelin aloittaa teidän kanssanne jo toisen vuoden oppimäärää.”
”Kokeet!” Bellatrix sanoi ääneen, ennen kuin ehti edes tajuta mitä teki. Hän oli ollut viimeisen kuukauden ajan niin muissa maailmoissa, että oli unohtanut kokonaan murehtia kokeista. Hän muisti ne ensimmäistä kertaa vasta nyt ja häneen iski pieni paniikki siitä, ettei hän ollut edes aloittanut opiskelua.
”Sanoiko joku jotain?” opettaja kysyi luokan edestä. Hän jatkoi puhettaan hetken kuluttua, ilmeisesti luullen kuulleensa harhoja. Bellatrixin vieressä istuva Diana alkoi nauraa hiljaa käsiensä takana.
”Älä hekota siinä, minä en ole lukenut yhtään!” Bellatrix kivahti närkästyneenä. Onnekseen hän kuitenkin tiesi, että suurin osa vuoden aikoina opiskelluista asioista oli ollut hänelle helppoja. Ainoa suuri ongelma olisi todennäköisesti taikuuden historia.
   
Tyttö palasi pohdinnoistaan takaisin oppitunnille juuri sopivasti siinä vaiheessa, kun opettaja kysyi: ”Tietääkö joku teistä jo, miten aseistariisuntaloitsu tehdään?”
Totta kai Bellatrix tiesi, mutta hän päätti, että jos opettaja halusi jotkut demonstroimaan sitä hän ei sillä kertaa menisi. Hän oli sinä vuonna jo osoittanut tarpeeksi omia taitojaan opettajille. Nyt olisi jonkun muun vuoro loistaa.

Nainen ei kuitenkaan pyytänyt ketään luokan eteen näyttämään taitojaan, vaan jatkoi puhumista: ”Koska minä haluan teidän tutustuvan toisiinne tuparajojen ulkopuoleltakin, jokainen saa harjoitteluparin toisesta tuvasta.”
Bellatrix rukoili, ettei hän saisi parikseen Mike Ashtonia. Toisaalta rohkelikkopoika ei ainakaan tuottaisi luihuistytölle mitään haastetta, olihan se nähty jo kerran syksyn taikajuomatunnilla. Onnekseen Bellatrix sai parikseen Emma Andrews -nimisen tytön, joka näytti siltä että pelkäsi häntä. Tyttö ei voinut muuta kuin pohtia, mitä juttuja Emma oli hänestä tai ylipäätään puhdasverisistä kuullut.

”Minä en aio tappaa sinua, jos sitä pelkäät”, Bellatrix sanoi tytölle niin rauhoittelevasti kuin pystyi. ”Harjoitellaan vain sitä loitsua. Minä annan sinun aloittaa.”
”En minä... tuota... en minä taida osata”, tyttö sanoi hiljaa ja astui hieman lähemmäs pariaan.
”No sitähän varten me täällä olemme. Tule tänne niin minä opetan”, Bellatrix kehotti.

Pikkuhiljaa Emma alkoi rentoutua Bellatrixin seurassa. Juuri, kun he olivat aloittamassa harjoittelemaan loitsua kunnolla, luokassa oppilaiden työskentelyä seuraamassa kiertävä professori Kane kulki heidän ohitseen. 
”Loistavaa, Bellatrix!” hän totesi innostuneena. ”Tuo on juuri sitä tupien välistä ryhmähenkeä, jota minä haluan tunneillani nähdä! Minä annan teille molemmille kaksikymmentä tupapistettä aktiivisesta työskentelystä!”
Bellatrix ei taaskaan voinut olla miettimättä, kuinka nainen saattoi olla noin pirteä menetettyään juuri läheisen ihmisen. Se saattoi tosin olla vain ulkokuori, tai sitten hän oli mielessään valmistautunut siihen jo kauan; olivathan he molemmat olleet auroreita ja tiesivät työnsä riskit.

”Aloitetaanko?” opettajan kehuista silminnähden rohkaistunut Emma kysyi herättäen Bellatrixin jälleen mietteistään.
”Aloitetaan vain”, tummaverikkö myöntyi. Hän sai parinsa helposti riisuttua aseista, ennen kuin tämä ehti edes tajuta mitä tapahtui.
”Sinun täytyy olla koko ajan varuillasi”, hän selitti auttaessaan rohkelikkoa ylös lattialta. ”Jos joskus joudut oikeaan kaksintaisteluun, et sinä silloinkaan saa mitään varoitusmerkkiä. No niin, yritä sinä nyt.” 
He palasivat aiemmille paikoilleen ja rohkelikko valmistautui kokeilemaan loitsua. 

Samalla hetkellä, kun Emma Andrews osoitti Bellatrixia taikasauvallaan, se alkoi. Hän näki edessään nuoren rohkelikon sijasta isänsä samassa asennossa, taikasauva kohdistettuna häneen. Hän ei ollut enää luokassa, vaan kotinsa ruokasalissa keskellä raivokasta taistelua. Häneen osoitetusta sauvasta ryöpsähti punainen valo. Hän ei edes tajunnut lentävänsä päin pulpettia. Hän näki vain isänsä, ja vaikkei sauva enää todellisuudessa ollut kohdistettuna häneen, mielessään hän väisteli edelleen miehen lähettämiä vihreitä valosuihkuja pakokauhun vallassa. Kukaan ei auttaisi häntä. Hän kuolisi. Hän tunsi, kuinka hänen sydämensä löi tuhatta ja sataa ja hengittäminen kävi hetki hetkeltä vaikeammaksi. Hän kuuli huutavansa.

Yhtäkkiä hän oli taas luokan lattialla. Hänen kurkkunsa oli kuiva ja hänen oli edelleen vaikea hengittää. Pakokauhu hellitti pikku hiljaa, mutta sydän tuntui yhä haluavan kovasti ulos rinnasta. Samassa hän alkoi kuulla ääniä, aivan kuin joku olisi säätänyt äänenvoimakkuutta kovemmalle hänen aivoissaan.
”Mitä täällä tapahtuu?” kuului professori Kanen tiukka ääni.
”Minä vannon, etten minä tehnyt mitään”, järkyttynyt lapsen ääni. Bellatrix, joka oli viimein täysin nykyhetkessä, tajusi sen olevan hänen harjoitteluparinsa Emma Andrews.
”Minä aloin taikoa ja hän vain... säikähti jotakin aivan yhtäkkiä.”
”Hei, Bellatrix, tässä on Patricia”, sanoi opettaja, joka oli ilmestynyt hänen viereensä. ”Sinä olet
täysin turvassa täällä. Neiti Andrews, ole kiltti ja tuo hänelle vettä.”
Nainen kumartui varovasti tytön puoleen ja auttoi tämän istumaan. Muutkin oppilaat olivat keskeyttäneet harjoittelun ja seurasivat kiinnostuneina tapahtumia.

”Trixie, mikä on?” paikalle rynnännyt Diana kyseli pelästyneenä. Samaan aikaan Emma toi yhä lattialla istuvalle tytölle vesilasillisen, jonka tämä otti vastaan kiitollisena.
”Hän säikähti jotakin, varmaankin punaista valoa, se on melkein samanvärinen kuin kidutuskirouksessa”, vanhempi noita selitti.
”Tämä ei ollut syytäsi millään tavalla, Emma”, Bellatrix sanoi hiljaa tytölle, joka näytti yhä melko säikähtäneeltä. ”Ja sitä paitsi näyttää siltä, että onnistuit loitsussa, sillä minulla ei ole enää sauvaani.”
”Missähän se muuten on? Se ei ole minullakaan”, rohkelikkotyttö huomasi. Nopealla professori Kanen lähettämällä kutsuloitsulla selvisi, että sauva oli kaikessa hötäkässä päätynyt pulpetin alle aivan eri puolelle luokkaa.

”Oletko sinä kunnossa?” paikalle ehtinyt Alecto kysyi samalla, kun opettaja auttoi Bellatrixia ylös lattialta.
”Enköhän minä ole... se oli niin todellista...” tyttö mutisi yhä hieman sekavana, eikä edes tiennyt kuuliko kukaan hänen hiljaista ääntään.
”Diana, vie hänet Alyssan luo. Minä ilmoitan Binnsille ja Jasminelle, ettei hän tule tunneille loppupäivänä”, professori Kane sanoi tiukasti. Diana otti Bellatrixia kädestä ja lähti viemään tätä käytävään.
”Binns tuskin edes huomasi, että olit pari viikkoa poissa”, Diana sanoi huvittuneena.
”No minun arvosanoistani se ainakin tulee näkymään”, Bellatrix huomautti, mutta sai jo aikaan pienen hymyntapaisen.


A/N2: Traumaperäistä stressihäiriötä ei itselläni ole joten jos joku juttu on pielessä niin saa ilmoittaa, mun teksti perustuu pelkkään itse tekemääni tiedonhakuun johon kyllä olen yrittänyt panostaa. Seuraava eli viimenen osa tuleekin poikkeuksellisesti jo maanantaina koska loppuviikosta en ole kotona vaan lomareissussa.