Kirjoittaja Aihe: Silmarillion: Kupari kulkee hiuksissasi | S | Maedhros/Fingon | letitystä ja söpöilyä  (Luettu 217 kertaa)

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 454
  • Created by fear
    • vlaurelia.blogspot.com
Ficin nimi: Kupari kulkee hiuksissasi
Kirjoittaja: Rosmariini
Ikäraja: S
Fandom: Silmarillion
Tyylilaji: fluff, lievä hurt/comfort
Paritus: Maedhros/Fingon
Vastuuvapaus: Silmarillion on J.R.R. Tolkienin käsialaa ja hahmot kuuluvat alkujaan hänelle.
Yhteenveto: Thangorodrimin jälkeen Maedhros opettelee elämään yhden käden kanssa. Miekkailu ei tuota vaikeuksia, mutta hiusten letittäminen on toinen asia. Fingon tarjoaa letitysapua lohdun kera.
A/N: Olen viime aikoina rakastunut Silmarillioniin, ja vaikka tämä shippi ei ole minulle entuudestaan tuttu oikeastaan muuten kuin fanartin kautta, veti tämä nyt jotenkin yhtäkkiä puoleensa. Olen siis tätä ennen lukenut yhden (1) Russingon-ficin, pahoittelen siis, jos hahmot ovat OC! Mutta joka tapauksessa, halusin kirjoittaa heistä Thangorodrimin jälkeistä hempeilyä, jossa Maedhrosin tukka tulee jatkuvasti tielle. Onneksi on kuitenkin Fingon ja hänen näppärät sormensa. Tämä on ehkä pehmeintä, mitä olen hetkeen kirjoittanut, vaikka menneisyyden varjot häilyvätkin tarinan taustalla. Pehmeä on kuitenkin vähintä, mitä Maedhros ansaitsee kaiken kokemansa jälkeen.

P.S. Tämä on Puralle. Kiitos, kun tutustutit minut Silmarillion-fandomiin ja sen ihanien shippien pariin. ♥



kupari kulkee hiuksissasi



Maedhrosin hiukset ovat tiellä.

Ne putoavat punaisina rihmoina hänen kasvoilleen ja tukkivat hänen näkökenttänsä, kun hän nousee kuperkeikasta ja huitaisee miekallaan eteenpäin. Ne hiostavat ihoa, kun kuuma aurinko porottaa niskaan ja pistelee takaraivoa. Niitä on hänen suussaan ja silmissään ja kaikkialla, ja se on tehdä hänet hulluksi.

Maedhros työntää hiukset syrjään kämmenellään, mutta aina ne valuvat takaisin kuin kiusatakseen häntä. Hänen rujosti yhdellä kädellä tekemänsä letti pitelee kasassa vain yksittäisiä haituvia. Alkuun Maedhros jaksoi keskittyä työntämään karanneita suortuvia takaisin paikoilleen, mutta luovutti huomatessaan tehtävän toivottomaksi. Taas yksi suortuva tarttuu hänen ripsiensä väliin, ja turhautuneena hän viskaa miekkansa syrjään ja lopettaa.

Miekka kolahtaa kiveä vasten ja kimpoaa siitä pehmeälle nurmikolle. Tietenkin. On täsmälleen hänen tuuriaan, että nurmikentällä harjoitellessaan hän osuu siihen yhteen ainoaan kiveen tuhannen ruohonkorren keskellä.

Kiitos, isä, hän manaa mielessään.

”Varovasti nyt!” ääni hänen takaansa huutaa. Maedhrosin pää kääntyy ympäri yhtenä punaisena pörrönä, ja paksujen suortuvien takaa hän erottaa hämärästi Fingonin lähestyvän hahmon. Tämä on pukeutunut moitteettomasti kuten aina, kiiltävään ruskeaan nahkaliiviin ja sen alta pilkistävään siniseen tunikaan, jonka hopeiset yksityiskohdat kimaltelevat auringossa. Päässään hänellä on siro, hopeinen otsaripa, joka pitelee takana hänen kiiltäviä tummia hiuksiaan. Ne ovat pituudestaan ja sileydestään huolimatta täydellisen huolitellut, ja olkapäille laskeutuu rivi pieniä siistejä lettejä.

”Mitä sinä täällä huidot?” Fingon kysyy hymyä äänessään.

”Harjoittelen”, Maedhros vastaa – sitten yskänkohtaus keskeyttää hänet, sillä hänen kurkkuunsa on juuttunut hius. ”Harjoittelin.”

”Oletko kunnossa?”

”Olen.” Maedhros kumartuu poimimaan miekkansa vasemmalla kädellään. Hän on jo oppinut käsittelemään sitä moitteettomasti, oikeastaan paremmin kuin koskaan oikealla kädellään. Osaisipa hän vain pitää hiuksensa kurissa.

”Ei siltä näytä.” Fingon astuu lähelle: niin lähelle, että Maedhros erottaa tähtitaivaan hänen silmissään. Hänen lämmin kätensä painautuu Maedhrosin poskelle, ja Medhros nojautuu sitä vasten. ”Kerro minulle.”

”Tämä on aivan typerää. Ei sinua kiinnostaisi kuunnella.”

”Älä hassuttele. Kuuntelen sinua aina. Riippumatta siitä, miten tyhmältä kuulostaisit.”

Maedhros naurahtaa kuivasti. ”Saat asian kuulostamaan siltä, että puhuisin usein tyhmiä.”

Fingon punastuu hieman ja korjaa sitten sanansa. ”En minä sitä tarkoittanut. Nyt minä olin se, joka puhui typeriä.”

”Saat anteeksi.” Maedhros panee miekkansa huotraan ja kietoo sitten molemmat kätensä Fingonin ympärille. Se tuntuu yhä erikoiselta – hänen vasemman kätensä sormet asettuvat hellästi Fingonin alaselälle, mutta oikean käden tynkä vain törröttää hyödyttömänä paikallaan.

”Kyse on hiuksistani”, Maedhros myöntää. ”Ne ovat jatkuvasti tiellä. Ne häiritsevät harjoitteluani.”

Fingonin huulet ratkeavat hymyyn kulmien kääntyessä myötätuntoiseen kaareen. Hänen hellät sormensa siirtyvät Maedhrosin poskelta hänen hiuksiinsa, tarttuvat takkuisten laineiden ympärille. ”Niitä tosiaan on paljon.”

”Ihanko totta”, Maedhros vastaa, yrittäen näyttää vakavalta, mutta epäonnistuen surkeasti. Fingonin hymy sen kuin levenee.

”Se on kasvanut hyvin takaisin”, hän jatkaa. ”Kuvittelenko vain, vai onko se aina ollut näin punainen?”

”Kuvittelet”, Maedhros vastaa, yrittäen karistaa mielestään tummat muistot, joita Fingonin sanat ovat hänessä herättäneet. Hän muistaa yhä Thangorodrimin kylmyyden ja pimeyden, kivun ja nöyryytyksen ja epätoivon. Siellä he leikkasivat hänen hiuksensa, hänen ylpeytensä ja minuutensa tärkeimmän osan. Vaikka tuosta kaikesta on jo kauan, Maedhros muistaa sen yhä kuin eilisen.

”Minä voisin letittää sen sinua varten”, Fingon tarjoutuu. Hänen äänensä lempeys vetää Maedhrosin takaisin valoon. ”Jos vain annat minun.”

Maedhros huokaa ja myöntyy. Hän istuu pehmeälle nurmikolle ja antaa Fingonin selvittää takkuiset suortuvat, kutoa kauneutta niiden kaaoksen keskelle. Hänen sormensa silittävät Maedhrosin päänahkaa, ja jokainen hipaisu nostattaa kipinöitä Maedhrosin iholle. Hän sulkee silmänsä ja antautuu lämpimien aaltojen kannateltavaksi.

”Hiuksesi ovat kuin elävää tulta”, Fingonin ääni solisee Maedhrosin korvassa. ”Rakastan niitä.”

Maedhros hymähtää. ”Nyt vain imartelet imartelun vuoksi.”

”Tarkoitan sitä, todella. Ne ovat kauniit. Kuten kaikki sinussa.”

Maedhros vetää syvään henkeä. Vaikka Fingonin äänessä ei ole valetta, Maedhrosin on yhä vaikea uskoa, että hän puhuisi totta. Että joku todella voisi rakastaa jotakuta hänen kaltaistaan, epäonnella kirottua ja niin monien arpien runtelemaa.

”Et todella tarkoita tuota”, Maedhros sanoo hiljaa.

Fingonin sormet jäykistyvät, pysähtyvät. Maedhros avaa silmänsä ja näkee katseensa reunalta, kuinka Fingonin kädet päästävät irti, siirtyvät hänen olkapäilleen. Fingon kiertää hänen eteensä ja kumartuu nurmikolle, silmät samassa tasossa hänen kanssaan. Hänen katseensa on tumma kuin yö.

”Maedhros”, hän sanoo, kovuutta äänessään. Fingon käyttää hänen oikeaan nimeään vain harvoin: vain silloin, kun kyse on vakavasta asiasta.

”Sinun vaatteesi menevät pilalle”, Maedhros nuhtelee. ”Ja letti on vielä kesken.”

Fingon pudistaa päätään. ”Se on jo valmis. Ja luuletko, että todella välitän vaatteistani? Ei. Minä välitän sinusta, Russandol, vain sinusta. Rakastan sinua, ymmärrätkö? Nyt ja aina.”

Maedhros on aikeissa vastustella, mutta Fingon pysäyttää hänet huultensa kosketuksella. Maedhros antautuu suudelmaan, ja hetken ajan kaikki on kirkkaampaa: auringon valo, lintujen laulu, veren kohina hänen suonissaan. Vaikka Maedhros ei uskoisi Fingonin sanoihin, tähän suudelmaan hän uskoo, hänen kättensä vahvuuteen ja ihonsa lämpöön.

Tällä kertaa Maedhrosin hiukset eivät valu tielle, sillä Fingon on sitonut ne tiukasti, aivan kuten hän sitoo Maedhrosin itseensä nyt.

”Olet täydellinen”, Fingon kuiskaa hänen huuliaan vasten. ”Katso vaikka.”

Maedhros tuntee, kuinka Fingon vetää hänet jaloilleen ja johdattaa hänet aukion reunalle, jossa pieni puro solisee kiviä vasten. Tuon puron sinisestä vedestä Maedhros näkee oman heijastuksensa, ja hetkeksi hänen henkensä salpautuu. Näky on kaunis. Letti alkaa korkealta otsalta ja kiemurtelee päätä pitkin alas niskaan, josta se laskeutuu vesiputousmaisena selkää pitkin. Kaiken tuon lomaan on Fingon punonut pieniä, punaisia kukkia, joiden väri sointuu täydellisesti Maedhrosin hiusten oman värin kanssa.

”Se on… upea”, Maedhros saa sanottua. ”Kiitos.”

Fingon puristaa hänen kättään ja silittää peukalolla kämmensyrjää. ”Mitä vain vuoksesi, meleth nîn.”

*

Seuraavana päivänä Maedhros harjoittelee uudelleen. Fingonin punoma letti pitää suortuvat siististi paikoillaan, vaikkakin yksittäisiä kiehkuroita pakenee jo hänen otsalleen. Maedhros harjoittelee, kunnes hänen jokaiseen lihakseensa särkee, kunnes joka huokonen hänen ihostaan hikoaa. Kaiken päätteeksi hän peseytyy aukion viereisessä purossa, visusti varoen kastelemasta kaunista kampaustaan. Pesuhetkensä päätteeksi hän uskaltautuu vilkaisemaan olkansa ylitse omaa peilikuvaansa kohti.

On kulunut niin kauan siitä, kun hän on viimeksi uskaltanut katsoa itseään peilistä, tai pitänyt siitä, mitä hän näkee. Hän on aina nähnyt vain arvet, varjot silmien ja kylkiluiden alla. Mutta nyt, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänestä tuntuu siitä, että noiden varjojen keskeltä pilkottaa myös valoa.

*

Maedhrosin hiukset ovat taas tiellä. Hän yskii ja pärskii niitä pois kasvoiltaan, mutta joka kerta ne palaavat kiusaamaan kuin kärpäset. Fingonin loihtima letti kesti kolme päivää, mutta sitten hänen hiuksensa palasivat takaisin luonnolliseen olotilaansa. Joskus Maedhrosista tuntuu siltä, että hänen pitäisi leikata ne päästäkseen tästä tuskasta, mutta se toisi mieleen liikaa muistoja. Siksi hän antaa asian olla.

”Rauhoitu, Russandol! Tuota menoa sohaiset itseltäsi silmän puhki.”

Maedhros pysähtyy ja panee miekkansa sivuun. Fingonin ääni kantaa kesätuulen mukana aukion poikki, kutittelee hänen korvaansa kosketuksen lailla.

”Oletko tullut jälleen sotkemaan vaatteesi?” Maedhros kysyy.

”En tällä kertaa”, Fingon vastaa. Hän kuroo umpeen heidän välisensä etäisyyden, muttei koskaan astu Maedhrosin eteen. Sen sijaan hänen kätensä etsiytyvät Maedhrosin niskaan ja hiusten alle. Sitten Fingon tekee jotain, ja äkkiä Maedhrosin hiukset eivät ole enää hänen tiellään. Ne pysyttelevät paikallaan.

”Mitä sinä oikein teit?”

Fingonin sormet palaavat hänen niskaansa. Kuuluu napsahdus, ja hiukset ovat jälleen vapaana. Fingonin käsi siirtyy tarjoamaan Maedhrosille pientä, kuparinväristä esinettä, jonka muoto tuo mieleen perhosen tai linnun siivet.

”Toit minulle… korun?”

”Se ei ole koru. Tuo on hiussolki. Olen katsellut, kuinka taistelet hiustesi kanssa, ja kuinka vaikea sinun on letittää niitä. Siispä halusin antaa sinulle jotakin, jolla pidät ne kurissa yhdelläkin kädellä.”

Jotain lämmintä läikähtää Maedhrosin sisällä, kun hän ottaa pienen lahjan vastaan. Hän sovittaa sen varovasti hiustensa lomaan vasemmalla kädellään, ja kuin taikaiskusta, se napsahtaa paikalleen. Ainoastaan otsahiuksia hän ei kokonaan saa pois tieltä, mutta tämä on jo parempaa kuin ei mikään. Ehkä useampi tällainen voisi ratkaista senkin ongelman.

”Fingon…” Maedhros sanoo, ja onnen kyyneleet sumentavat hänen katseensa. ”Tämä on täydellinen lahja.”

”Sen on oltava, jotta se olisi yhtä täydellinen kuin sinä.” Fingon hyväilee hänen niskaansa. ”Nyt voit muistaa sen aina: silloinkin, kun minä olen poissa.”

Maedhros mykistyy. On niin monta asiaa, joita hän haluaisi sanoa, mutta mitkään sanat eivät riittäisi kuvailemaan sitä tunnetta, joka nyt värisee hänen sisällään. Siispä hän tyytyy vastaamaan Fingonin kosketukseen painamalla päänsä hänen rintaansa vasten. Ele tuntuu kömpelöltä, sillä Fingon on paljon häntä lyhyempi, mutta Maedhros ei välitä. Sillä hetkellä hän ei piittaa siitä, näkisikö joku, tai mitä heistä sanottaisiin.

He vain ovat.
« Viimeksi muokattu: 27.04.2020 23:30:49 kirjoittanut Rosmariini »


the dark is generous and it is patient and it always wins
but in the heart of its strength lies its weakness -
one lone candle is enough to hold it back.

Pura

  • kiikkumureena
  • ***
  • Viestejä: 814
Senkin Rosmo!! Mie ITKEN
 :'( :'( :'( :'( :'( <3<3<3<3

Ihan ekana kiitos omistuksesta sekä siitä, että oot kuunnellu miun höpinöitä! Oon niin onnellinen, että päädyit tähän fandomiin. <3

Tää ficci on niin ihana, että oikeesti tuli kyyneleet silmiin. Nyyh! Maedhros ja Fingon ansaitsevatkin tällaista hellyyttä, onnea ja rauhaa, ja kirjoitit sen heille kauniisti. Siun Maedhros on täydellinen, juuri sellainen soft sad boi niin kuin hän onkin, mutta kuitenkin vahva ja kaunis. Viittaat Angbandin tapahtumiin kivalla tavalla epämääräisesti, näytät sen, että ne ovat jättäneet Maedhrosiin monenlaisia arpia, mutta kuitenkin nykyhetken onnelisuus ja turvallisuus auttavat selviämään, kuten myös Fingon.

Tästä ei mitenkään näy, että et ole lukenut tästä parista hirveästi, vaan miusta he vaikuttavat siun kirjoittamina juurikin omilta itseltään ja heidän suhteensa sellaiselta, millaisena miekin sen näen. Näiden kahden välillä on todella paljon kunnoitusta ja hellyyttä, ja se pääsee hyvin esiin tässä teksissä ja tämän pehmoisessa sisällössä. Maedhrosin hiuksia laittava Fingon on ihana mielikuva, kuten myös Maedhros kukitetun lettinsä kanssa. <3 (Hiusten kanssa taistelusta muuten huomaa, että kirjoittajalla itselläänkin lienee kokemusta samanlaisesta taistelusta ;D oot ihan samanlainen tukkajumala kuin Maedhroskin)

Lainaus
Ja luuletko, että todella välitän vaatteistani? Ei. Minä välitän sinusta, Russandol, vain sinusta.
1: ihana ihana Fingon <3; 2: Russandol on niin nätti lempinimi, ihanaa että Fingon käyttää sitä Maesta. <3

Lainaus
”Sen on oltava, jotta se olisi yhtä täydellinen kuin sinä.” Fingon hyväilee hänen niskaansa. ”Nyt voit muistaa sen aina: silloinkin, kun minä olen poissa.”
Nyt on niin hattaraa että hampaisiin koskee, mutta en valita, rakastan tätä <3<3

Pakko lainata tähän vielä lopun viimeiset virkkeet,
Lainaus
Siispä hän tyytyy vastaamaan Fingonin kosketukseen painamalla päänsä hänen rintaansa vasten. Ele tuntuu kömpelöltä, sillä Fingon on paljon häntä lyhyempi, mutta Maedhros ei välitä. Sillä hetkellä hän ei piittaa siitä, näkisikö joku, tai mitä heistä sanottaisiin.
He vain ovat.
Koska voi  i t k u. Rakkaat. Nyyhkin. :'(

Tässä nyt ei ole minkäänlaista koherenssia, sillä menin vähän sekaisin siitä, miten paljon tykkään tästä ficistä ja näistä hahmoista ja siun kirjoitustyylistä. Kiitos tästä ihanasta iltapalasta! <3
the work of wings was always freedom  -- li-young lee

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 453
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Poimin tämän kommenttikampanjasta ja kirjoitan nyt jo lyhyesti ettei se jälleen kerran jää.  ::) Minulla on taipumusta jättää asioita odottamaan välilehtiin ja jos en kerralla saa jotain valmiiksi, niin siellähän ne sitten odottavat. Ehdin lukea tämän ficin pariinkin otteeseen.

Silmarillion on minulle Tolkienilta vähemmän tuttu, mutta jonkinlainen mielikuva kuitenkin on. Ja ei ainakaan huomaa, ettei sinulle olisi. :)

Jotenkin tämä hiuksiin liittyvä tarina oli minulle mieleinen, ihan jo siksi, että itselläkin on kokemusta kaikkialle ehtivistä hiuksista.

Lainaus
”Harjoittelen”, Maedhros vastaa – sitten yskänkohtaus keskeyttää hänet, sillä hänen kurkkuunsa on juuttunut hius. ”Harjoittelin.”
Suurin piirtein tällaistahan se on. ;D Voi toista, mikä tilanne. Onneksi ystävä auttaa. Eikä pelkästään letittämällä tukkaa, vaan korjaamalla kampauksen lisäksi myös haurastunutta itsetuntoa. Todella lempeää ja suloista. Tykkäsin hirveästi siitä, ettei Fingon tungettele liikaa, vaan ikään kuin soljuu siihen lähelle sujuvasti ja huomaamattomasti, ja pistää asiat kuntoon. <3 

Lainaus
Pesuhetkensä päätteeksi hän uskaltautuu vilkaisemaan olkansa ylitse omaa peilikuvaansa kohti.

On kulunut niin kauan siitä, kun hän on viimeksi uskaltanut katsoa itseään peilistä, tai pitänyt siitä, mitä hän näkee. Hän on aina nähnyt vain arvet, varjot silmien ja kylkiluiden alla. Mutta nyt, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänestä tuntuu siitä, että noiden varjojen keskeltä pilkottaa myös valoa.
Voi, miten kaunis kohta tämä oli. Minusta oli koskettavalla tapaa kaunista, että tällainen pieni kokemus hellästä välittämisestä ja hyväksynnästä saa aikaan niin paljon, että toinen uskaltaa varovasti katsoa, voisiko ehkä itsekin hyväksyä itsensä. <3

Ehdin jo ajatella, että ehkä letityspalvelu on pysyvämpi ratkaisu, mutta eihän se elämä useinkaan niin mene. Niinpä Fingonin pikku lahja on paitsi huomaavainen myös käytännöllinen arjen helpottaja. Voin vain kuvitella, miten mieluinen lahja oli, ja millaiseksi aarteeksi se muodostuu Maedhrokselle muutenkin kuin käytännön avujensa puolesta.

Tämä ihanan lämminhenkinen ficci toi hyvän mielen ja lämpimän hymyisen tunnelman joka lukukerralla. :) En tiedä, olisinko välttämättä tullut lukeneeksi (=huomanneeksi) ellen olisi sattunut kommenttikampanjassa bongaamaan. Oli hieno löytö. :) Kiitos tästä!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 454
  • Created by fear
    • vlaurelia.blogspot.com
Noin, kerkesinpä viimein tulla kiittämään kommenteista :)

Ensinnäkin Pura, m ä  itken ♥ Silmarillion-fandom on ihan parasta mitä mulle on tapahtunut hetkeen, ja siis en voi muuta kun kiittää siitä, että tänne olet minut mukanasi vetänyt. Ihanaa myös, että jaksat aina lukea ja kommentoida näitä mun ficcejä, vaikka ne olisikin vähän enemmän tällaisista itselle tuntemattomammista parituksista. Olen Ao3:n puolella kuullut yllättävä kyllä saman tyyppistä palautetta siitä, että tämä paritus tuntuu tässä tosi omalta itseltään ja luonnolliselta, ja tämä on itseasiassa siellä suosituin ficcini jos kudoseissa lasketaan :"D Ehkä voin vaan sanoa että hain tässä ihan puhtaasti sellaista tervettä, kunnioittavaa ihmissuhdetta, jossa oikeasti kuunnellaan ja arvostetaan toista, ja se ilmeisesti ainakin välittyy. Ja jooh, tukkataistelu on kyllä itselle tuttua, siitä tämä vähän inspistä saikin XD Kiva myös, että ei mennyt ihan liian hattaraksi vaikka söpöä olikin, koska musta aina tuntuu kaikkea yhtään pehmeämpää kirjoittaessa että nyt oon ihan lälly ja hampaisiin sattuu kun on niin sokerista, kun oon niin angst writer :P Mutta totisesti tämän kirjoittaminen teki minulle hyvää ja tajusi, että sitä voi välillä kirjoittaa jotain pehmeää ja kaunista joka voi oikeasti tehdä ison vaikutuksen, vaikkei siihen liittyisikään suurta surua. Kiitos siis kannustuksesta ja ihanasta kommentista. ♥

Fiorella: voih, onpa kiva saada sinutkin tänne! Heheh, sinutkin on siis siunattu (ja kirottu) kurittomalla tukalla! Tämä on totisesti kaksiteräinen miekka, kun kyllähän se nyt näyttää hyvältä, mutta on aivan tosi ärsyttävä hoitaa. Sikäli siis ihan oikean ficin valitsit itsellesi! Olit tosi hyvin tuossa kommentissasi muotoillut sellaisia ajatuksia, joita olin yrittänyt tähän kirjoittaa, vaikka en ihan suoraan niitä ollut sanoittanutkaan: että hiusten lisäksi Fingon korjasi myös Maedhrosin itsetuntoa ja että hän oikeasti kuuntelee ja välittää hellästi ilman, että yrittäisi tungetella ja painostaa liikaa. Olen myös iloinen, että nostit tuon tokan lainauksen esille, koska se on ehdottomasti suosikkikohtani tästä ficistä ja nostattaa itselle kyyneleet silmiin joka kerta, vaikka olenkin tämän itse kirjoittanut. :"D Ilo myös että tämä toi hyvän mielen ja että tykkäsit, vaikka tämä olikin vähän vieraampi fandom! Juuri positiivisia fiiliksiä minun oli tällä tavoite herättää ja siinä ilmeisesti onnistuin. Kiitos siis! :-*


the dark is generous and it is patient and it always wins
but in the heart of its strength lies its weakness -
one lone candle is enough to hold it back.