Kirjoittaja Aihe: The Man Who Ended History: A Documentary | Vuodet väreinä vedessä | K-11  (Luettu 349 kertaa)

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 376
  • Phantom Thief of Hearts
Nimi: Vuodet väreinä vedessä
Ikäraja: K-11
Fandom: Ken Liun novelli The Man Who Ended History: A Documentary
Paritus: Akemi Kirino/Evan Wei
Tyylilaji: haikeus
Varoitukset: Maininta itsemurhasta.
Vastuuvapautus: Teksti perustuu Ken Liun erinomaiseen novelliin, minä vain lainaan hahmoja ja ideaa.
Haasteet: One True Something 20, Finfanfun1000 (303.  Alakuloisuus), Huomaamattomien surujen haaste (15. KLEXOS - menneessä oleskelun taide).

K/H: Tällä fandomilla ei kyllä tasan ole varmaan yhtään lukijaa, mutta ei se mitään, kirjoitinpa silti.

*

Vuodet väreinä vedessä

*

There were two spots on earth, the thrushes sang
In the lonely gardens where my love was not

- William Morris, The Defence of Guenevere

*

 Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Akemi Kirino saa viimein luvan käyttää aikakonetta uudelleen. Lupa myönnetään yhdentoista kuukauden raskaan paperihelvetin jälkeen ja todennäköisesti vain siksi, että Akemin ei uskota elävän enää pitkään. Syöpä on levinnyt laajalle ja hän tietää itsekin, että jäljellä tikittävää aikaa mitataan vuosien sijaan kuukausissa. Silti Akemin liikkeet ovat edelleen yhtä elegantteja kuin ennenkin, ja vaikka ikä onkin rakentanut harakanpesiä hänen silmäkulmiinsa ja sekoittanut mustiin hiuksiin lunta, Akemi on edelleen kaunis.

 Akemi saatetaan pitkien, mutkittelevien metallikäytävien läpi suureen valkoseinäiseen huoneeseen, jonka keskellä aikakone seisoo. Se on vaarattoman näköinen: loppujen lopuksi Bohm-Kirino -partikkelit eivät vaadi tuekseen niin monimutkaista teknologiaa kuin moni ajattelee. Jos koneen piirustukset leviäisivät, todennäköisesti joku fyysikko voisi rakentaa epävakaamman version aikakoneesta autotallissaan, jos tällä olisi aikaa ja rahaa. Siksi Akemi on pitänyt salaisuuden tarkasti omana tietonaan. Toisinaan hän leikittelee ajatuksella siitä, että julkaisisi laskukaavat ja designaatiot, joiden avulla oikea hetki voidaan määrittää, mutta sen aika ei ole vielä. Kenties sitten, kun väistämätön on edessä. Toisaalta Akemia pelottaa: hänen on mahdoton arvioida, mitä Evan itse haluaisi. Vastuu ja seuraukset ovat liian suuria yhden naisen kannettaviksi.

Laboratoriotakkiin pukeutunut tiedemies viittaa Akemia lähemmäs. Akemin jalat tärisevät, mutta hän säilyttää kohteliaan hymyn huulillaan. Aikakone on siinä, metallia ja virtapiirejä ja vuosikausien laskelmia. Hänen ja Evanin yhteinen unelma, josta tuli painajainen.

*

Valot välkähtävät kerran ja sitten Akemi on jo menneessä. Hän seisoo talon keittiössä, aamun valo on kultainen ja ikkunan ristikot rajaavat sen tarkasti neliöiksi. Pitsiverhon varjot särkevät tarkan geometrian. Evan istuu pöydän ääressä ja juo aamukahviaan kulmat mietteliäässä rypyssä. Aikaa ensimmäiseen matkaan takaisin menneisyyteen on enää viikko. He seisovat vedenjakajalla, ja jos Akemi voisi, hän kertoisi miehelleen kaiken tulevien vuosien painosta ja tämän lopullisesta valinnasta, hypystä metrojunan eteen, paosta kaikelta.

Tai sitten ei. Evan ei haluaisi sitä. Historia on hänelle pyhää, ja vaikka kyse on heidän omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Polku on jo kerran kuljettu.

Mutta takaisin tähän hetkeen - tai hetkeen vuosia sitten. Nuorempi Akemi tulee keittiöön. Hänellä on yllään silkkien yömekko ja silmissä on edelleen unta. Evan kääntää katseensa ja hymyilee. Se kirkastaa hänen kasvonsa ja tuo kyyneleet tulevaisuuden Akemin silmiin. Menneisyyden Akemi sen sijaan vilauttaa vain nopean hymyn vastaukseksi ja kävelee kahvipannulle. Ohikiitävä hetki, joka on tulevaisuuden Akemille siunaus ja lahja, on menneisyyden Akemille arkea. Ja silti: hyvin pian hymyistä tulee harvinaisempia ja huolten varjostamia.

"Joskus vuosien päästä me voimme palata takaisin ja elää uudelleen hääpäivämme", Evan toteaa. Hänen silmissään on hymyä, mutta myös epävarmuutta. Menneisyyden Akemi käännähtää ympäri niin nopeasti, että kahvia läikähtää hänen yömekolleen. Tällä kertaa hymy syttyy hänenkin kasvoilleen hitaasti.

"Hääpäivän", nainen toistaa ja kohottaa kulmaansa. Evan näyttää ujolta, mutta nyökkää.

"Yleensä tapana on kysyä ennen kuin alkaa suunnitella häitä", menneisyyden Akemi toteaa, mutta hänen äänessään on lempeyttä. Evan hieroo niskaansa.

"En oikeastaan ikinä ajatellut tulevaisuutta ilman sinua. Se tuntuu yhtä väistämättömältä kuin se elämä, jonka olemme jo eläneet yhdessä. Yhteinen historia, edessä ja takana."

Takana, tulevaisuuden Akemi ajattelee ja hetken suru viiltää kuin terä. Sitten hän palaa hetkeen tietäen, että tämä eletty muisto on vain hänen, hänen ja menneisyyden Akemin ja Evanin yhteinen. Evan nousee pöydän äärestä ja kävelee tulevan vaimonsa luo, kietoo kätensä hänen ympärilleen ja halaa. Nyt hänen silmissään on kyyneleitä. Jos tulevaisuuden Akemilla olisi täällä ruumis, varmasti hänkin itkisi.

"Hyvät ja pahat päivät", menneisyyden Akemi vastaa ja hymyilee. Myöhemmin samana iltana hän kirjoittaa siitä haikun, jonka Akemi muistaa tarkasti vielä vuosien jälkeenkin.

Menneisyyden Akemi ja Evan tarttuvat toisiaan kädestä ja kääntyvät. Tulevaisuuden Akemi antaa heidän kävellä rauhassa makuuhuoneeseen ja jää seisomaan keittiön lempeään aamuvaloon, kunnes aika haalistaa hänet kuin muiston.

*

Akemi havahtuu kylmään metalliin poskellaan. Hän räpyttelee hitaasti silmiään ja tuntee kyynelten jättämät, jo kuivuneet vanat poskillaan. Mies laboratoriotakissa on kohteliaasti hiljaa ja Akemi on siitä kiitollinen. Hän ei sano mitään matkallaan pois laitoksesta.

Palattuaan kotiin Akemi seisoo tyhjässä keittiössä. Ilta on jo pitkällä ja kuunvalo piirtää keittiöön samat ristikkojen neliöt, mutta pitsiverhoista Akemi luopui jo vuosia sitten. Nyt hän kaipaa niiden lempeämpiä varjoja.

Nainen istahtaa alas ja kuuntelee pitkään hiljaisuutta. Sitten hän nousee ja kävelee makuuhuoneeseen, avaa tietokoneen ja lähettää saman sähköpostin kolmelle luotettavalle tutkijalle: yhdelle Helsinkiin, yhdelle Zurichiin ja yhdelle Berliiniin. Hän pyytää tutkijoita jakamaan aikakoneen piirrustukset Akemin kuoleman jälkeen. Sähköpostin loppuun hän liittää kihlajaispäivänään kirjoittamansa haikun:

tuleva, mennyt
vuodet väreinä vedessä
lipuvat kauas
« Viimeksi muokattu: 29.03.2020 13:27:27 kirjoittanut Vehka »
i'm working on a song / it isn't finished yet
but when it's done and when i sing it / spring will come again


(ajoittain epäaktiivinen, saa tökkiä jos en vastaa johonkin!)

summerblue

  • ***
  • Viestejä: 193
En tiedä yhtään mistä tässä on kyse, mutta luinpa nyt kumminkin :D Jotenkin tuo sana history tuossa novellin nimessä kiinnosti ja sai tämän avaamaan. Tätä on vähän hankala kommentoida, kun en yhtään tunne sitä alkuperäistä tekstiä, mutta minusta tässä oli hienosti rakennettu haikea, surumielinen tunnelma. Tiettyjen henkilökohtaisten asioiden takia tämä tuli tosi lähelle ja iski lujaa. Hauska miten randomisti avatusta tuntemattoman fandomin tekstistä tulikin aika syvä lukukokemus. Kiitos tämän jakamisesta!

Lainaus
Ohikiitävä hetki, joka on tulevaisuuden Akemille siunaus ja lahja, on menneisyyden Akemille arkea.
Tämä niin paljon. Tässä on niin hyvä ajatus siitä, että pitäisi osata arvostaa niitä arkipäiväisiä, hyviä asioita.

Lainaus
vaikka ikä onkin rakentanut harakanpesiä hänen silmäkulmiinsa
Tämä oli minusta tosi oivaltavasti sanottu.

Lainaus
Pitsiverhon varjot särkevät tarkan geometria.

Onko tuossa pieni lyöntivirhe? Pitäisikö geometria-sanan perässä olla vielä n-kirjain?
crazy, reckless and wild

ava by Sokerisiipi.

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 376
  • Phantom Thief of Hearts
Oho, en ikinä uskonut saavani tähän kommenttia - paitsi kommenttikampanjasta, heh :P - mutta sitten sellainen tulikin näin nopeasti! Kiitos, summerblue, piristi päivääni todella paljon. ♥

Englanninkieliset novellit ovat kyllä fandomeina tosi hankalia, enkä tarkoituksella edes pohjustanut tätä kauheasti, koska en halua spoilata kenellekään tämän novellin hienoutta - mutta suosittelen sitä kyllä lämpimästi! Minullakin on tässä tekstissä ehkä tietyllä tapaa henkilökohtainen kokemusmaailma taustalla, koska menneisyyden muistot toisinaan tekevät nykyhetkessä tosi haikeaksi, joten oli ilo kuulla, että se välittyi. Ja kiitos lisäksi bongatusta typosta, korjasin sen! :)
i'm working on a song / it isn't finished yet
but when it's done and when i sing it / spring will come again


(ajoittain epäaktiivinen, saa tökkiä jos en vastaa johonkin!)

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 585
  • Sirius <3 Olive
Kommenttikampanjasta hyvää aamuyötä.

Olipas tämä kaunis.
Fandom ei ollut tuttu, mikä teki tekstistä aluksi vähän vaikeasti luettavaa. Kerrontasi ansioista tarinaan pääsi kuitenkin pienen mietiskelyn jälkeen hyvin sisälle ja fandomkin alkoi oikeastaan kiinnostamaan tämän lukemisen jälkeen. Eli ainakin teksti on hyvää mainosta. Jos novelli on yhtä kaunis, eksyn varmaan joku päivä lukemaan senkin.

summerblue olikin nostanut hienoja kielikuviasi esille. Pidin itsekin harakanpesistä silmäkulmissa ja lumesta hiuksissa. Kielikuvat tekivät vanhenemisesta runollisen kaunista.

Kaiken lopullisuus paistoi tekstissä koko ajan, mutta ei ahdistavasti, vaan haikeasti. Syöpä, metron eteen hyppääminen ja lopuksi sähköpostien lähettäminen tuntuivat kaikki yhtä aikaa lopullisilta ja lohdullisilta. Vaikka tapahtuisi mitä, asiat menevät eteenpäin ja hyvä, että piirustukset/suunnitelmat/laskelmat lähtivät eteenpäin vielä, kun siihen oli mahdollisuus.

Ja koska summerblue oli nostanut jo samoja asioita, joita lukiessa ihailin itsekin, nostan tämän:
Lainaus
Polku on jo kerran kuljettu.
Jäin miettimään tämän jälkeen, haluaisiko oikeasti kukaan tietää, mitä tuleman pitää? Osaisiko siihen varautua ja olisiko sen valmis kohtaamaan jos sitä ei voisi välttää? Kauniisti sanottu ja herätti ajatuksia.

Kiitos ajatuksia herättäneestä lukukokemuksesta.
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"