Title: Treffit seitsemän vuoden jälkeen
Genre: Angst, Romance, Fluffy ja Humour
Raiting: Sallittu
Paring: Harry/Severus Kalkaros
Summary: Vuodet kuluvat, mutta ihmiset on ja pysyvät. Kuinka paljon ihminen voi kuitenkin muuttua vuosien saatossa ja kuinka hän osaa suhtautua vanhoihin tuttaviin, joista ei ole kuullut mitään seitsemään vuoteen.
A/N: Tämä ficci ei pohjaudu millään muotoa kahteen viimeiseen kirjaan, hahmot ovat Rowlingin omaisuutta, mutta minä vain muuntelin heitä hieman OOC:ksi.
Treffit seitsemän vuoden jälkeen
Kylmä tuuli piiskasi miehen kasvoja, sivaltaen kuin ruoska, iskien aina vain kovempaa ja kovempaa. Hengitys muuttui raskaammaksi joka iskulla. Jälleen uusi sivallus. Keuhkoihin suorastaan sattui. Silmät sirillään mies jatkoi matkaansa pitkin autiota katua. Kauppojen ikkunat olivat täynnä pöllöjä, sammakoita, luutia ja kaikkea muuta, mistä saattoi päätellä paikan olevan Viistokuja. Mies astui erään kaupan katoksen alle. Hän kuuli kuinka vesipisarat rummuttivat kattoja.
"Tämä tästä vielä puuttui", mies mumisi ja jatkoi matkaansa pää rintaa vasten. Hän kuuli kiljahduksia, jotka muuttuivat sydäntä raastavaksi nauruksi. Mies kohotti katseensa ja näki kolme teini-ikäistä noitaa hyppimässä häntä kohti kädet toistensa lanteilla. Kaikki kolme tyttöä nauroivat tuulen tanssittaessa heidän hiuksiaan ja sateen kastellessa heidän kaapujaan. Hän itse ei muistanut milloin olisi viimeksi nauranut niin vapautuneesti kuin eräs pitkähiuksinen tyttö, joka hyppäsi vesilätäkköön läiskäyttäen kaavulleen suuren vesiryöpyn. Tyttö muistutti kovasti miehen entistä ystävää, jota hän ei ollut nähnyt seitsemään vuoteen.
"Harry Potter", mies huomasi erän tytön sanovan toiselle. Hän oli kuullut ne sanat niin monta kertaa, että hän osasi tulkita ne jo ihmisten ilmeistä.
"James Potter", mies korjasi hiljaa ja jatkoi matkaansa kohti läheistä kahvilaa, joka sijaitsi muutaman kaupan päässä. Hän oli muuttanut nimensä, koska ei enää kestänyt paineita, joita häneen luotiin. Hänet oli murskattu ja hän toivoi nimen muuttavan kaiken.
Kello kilahti miehen työntäessä oven auki. Kahvila oli täynnä velhoja. He kaikki olivat onnellisia ja kuivia - James oli surkea ja märkä. James katsahti ympärilleen ja huokasi turhautuneena. Kaikki pöydät olivat varattuja, tosin ei pöytiäkään paljoa ollut. Ikkunan luona joku velho oli uppoutunut lehden uumeniin, nurkkapöydässä nukkui kaksi vanhaa velhoa, keskellä kahvilaa iso velhojoukko oli vetänyt kolme pöytää yhteen ja puhuivat kovaan ääneen. Tiskin viereisellä pöydällä yksi nainen nosti pienen vauvan syliinsä ja silitti tämän päätä. Tiskilla kolme keski-ikäistä velhoa lukivat yhdessä lehteä ja puhuivat jostain päivän uutisesta.
"Mitä saisi olla?" punoittava kasvoinen nuori mies kysyi pyyhkien kahvikuppia vaaleaan liinaan.
"Kermakalja", James sanoi ja katsoi jälleen kaikkia kahvilassa olijoita.
Mies tiskin takana laski kupin tiskin alla olevalle hyllylle ja kääntyi ympäri. Hän nousi varpailleen ja sai juuri ja juuri otettua yhden kermakaljapullon hyllyltä. James huomasi kuinka lyhyt mies oli, ehkä hieman päälle 160 senttiä. James vilkaisi jälleen kahvilassa olijoita.
"Ovat nuokkuneet tuolla melkein kolme tuntia", myyjä sanoi huomatessaan Jamesin katseen, "En ymmärrä miten he voivat nukkua tällaisessa metelissä."
James nakkasi tiskille kaksi hopearahaa ja nappasi pullon mukaansa. Hänen täytyisi mennä ikkunapöytään, vaikka olisi halunnut oman pöydän - hänellä oli suunniteltu tapaaminen.
James loi vielä toiveikkaan katseen kahvilan toiselle puolelle, mutta turhaan. Kaikki pöydät olivat edelleen varattuja. Mies istahti turhautuneena pehmustetulle penkille ja laski pullon kiiltävän pöydän pinnalle. Lehden takaa näkyivät mustat hiukset kun sivua vaihdettiin. James suoristi ryhtinsä ja nojautui pöydän yli ottaakseen sanomalehden, jotta saisi tilaisuuden nähdä lehden lukijan. James näki kapeiden huulten muodostavan ääneti sanoja ja silmien liikkuvan hitaasti vasemmalta oikealle.
"Minäkin vihaan taikaministeriötä", James sanoi tulkiten velhon huulten liikkeitä, "He pettivät minut, Severus."
Toinen velho seisahtui aloilleen. Hän taitteli lehden hitaasti kasaan ja katsoi Jamesia suoraan silmiin, "Sinä saavuit."
"Tiedän", James naurahti kolkosti ja pyyhkäisi märkiä hiuksia kasvoiltaan. Hän huomasi Severuksen katseen viivähtävän arvessaan.
"Miksi halusit niin kovasti tavata minut?" James kysyi, vaikka tiesi vastauksen, ja oli varsin iloinen, että oli saanut kutsun.
"Kyllä sinä tiedät", Severus sanoi hiljaa kuin lukien toisen miehen ajatukset, "Sinun liekkisi ei ole sammunut, kuten ei minunkaan."
"Voihan sen niinkin muotoilla", James sanoi ja katsoi Severusta silmiin. Ne silmät eivät enää välähtäneet pilkallisesti kuten joskus vuosia sitten, nyt niistä huokui jokin lämmin tunne. James oli koittanut unohtaa Severuksen ja kaiken muun, hän koitti piilottaa kaikki tunteensa, mutta turhaan.
"Kuule, Harry - "
"James."
Severus kohotti kulmiaan, "James?"
"Minun oli pakko vaihtaa nimeni", James huokasi ja korkkasi kermakaljapullonsa, "Ministeriö ei jättänyt minua rauhaan, kuten eivät myöskään Weasleyt."
"Miksi?" Severus katsoi tarkkaan vastapäätä istuvan miehen vihreitä silmiä.
"He uskovat, että minä tapoin Ronin ja Fredin", James sanoi laskien kätensä pöydälle ja vältellen Severuksen katsetta, "Tahtoivat tehdä minusta syntipukin, tahtoivat murskata minut ja piru vie onnistuivat. He halusivat murskata minut, koska en tanssinut taikaministeriön pillin mukaan. Arthur oli niin pettynyt minuun. Halusi pitää minua parhaana tulevana aurorina, mutta Ronin ja Fredin kuolema käänsi hänen maailmansa väärinpäin. He kuolivat kolarissa - joku mies ajoi heidän ylitseen kun olimme Lontoossa."
"Kaksi Weasleytä vähemmän", Severus sanoi hiljaa hymähtäen.
"Ei nimi muuta ihmistä", mies jatkoi nähdessään kyyneleet kermakaljaansa hörppävän Jamesin silmissä, "Sinä olet edelleen Harry - sinä tiedät sen."
Severus laski kämmenensä Jamesin kämmenelle, "Sinut tunnetaan edelleen arpesi takia."
"Se arpi pilasi koko elämäni", James myönsi katkerasti ja vilkaisi Severuksen kämmentä. Siitä saattoi nähdä kuinka kovasti elämä oli miestä kohdellut.
"Ei pilannut, teki siitä vain... vähän hankalamman", Severus sanoi ja naurahti kolkosti.
James pakotti itsensä nauramaan. Vähän hankalamman.
Severus ei sanonut vähään aikaan mitään. James katsoi kuinka nurkkapöydän vanhukset valuivat penkeillään yhä alemmas ja toinen pudotti kahvikupin lattialle. Kumpikaan ei silti herännyt, vaikka tiskin takana nuori mies oli repiä hiukset päästään ja huusi naama entistä punaisempana.
"Miten sinun elämäsi on jatkunut?" James kysyi ja siirsi katseensa hitaasti takaisin Severukseen.
"Erosin Tylypahkasta vuosi sen jälkeen, kun sinä olit päättänyt koulusi", Severus vastasi ilmeettömänä katsellessaan vastapäätä istuvan miehen solistuunseutua.
"Miksi?"
"Ei siellä ollut enää mitään, mitä katsella", Severus vastasi ja siveli peukalollaan Jamesin kämmentä, "Lucius ei ole pitänyt minuun mitään yhteyttä kuten ei kukaan muukaan. Enkä minä heitä tarvitse. Olen aina pärjännyt omillani."
James katsoi kuinka Severus nosti kahvikupin ja siveli sen reunaa kapealla etusormella, "Minulla ei ole enää mitään."
"Es tut mir Leid", James mumisi saksalaisittain.
"Sinähän osaat kieliä", Severus sanoi ja teki väkinäisen hymyn kasvoilleen.
"Pakko jos tahdon auroriksi. Ja aurori minusta tulee, aivan sama mitä mieltä Arthur on asiasta. Tai taikaministeriö. He tietävät minun uratähtäykseni ja tiedän, että he kyllä ottavat minut töihin."
"Sinä kuolet ennen kuin sinusta tulee aurori. Sinun papereillasi", Severus hymyili vaisusti ja nosti kupin huulilleen.
"Rohkaisevaa, romanttista, ja erittäin kannustavaa", James pyöräytti silmiään. Severuksen luonne ja ajattelutapa olivat edelleen melko samaa linjaa kuin Tylypahkan aikoina, tosin eivät hänen rasvaiset hiuksensakaan olleet muuttuneet.
"Miksi haluat edelleen auroriksi?"
"En tiedä. Ehkä se on kostonhalu", James kohautti harteitaan.
"Ketä kohtaan?"
"Malfoyta. Hän teki minusta aina naurunalaisen. Enhän minä siitä välittänyt, mutta hän on nyt kuolonsyöjä ja haluan hänet nöyrtymään edessäni."
"Entä minä?" Severus kysyi hiljaa ja katsoi syvälle Jamesin silmiin, "Olinhan minäkin kuolonsyöjä, ja lainatakseni edesmenneen kummisetäsi sanoja, 'kukaan ei lakkaa olemasta kuolonsyöjä.'"
James ei sanonut mitään, olisiko hänen pitänyt? Ei hänen tarvitsisi välittää siitä, että Severus oli joskus kauan sitten kuolonsyöjä. Ei hän enää voinut olla. Hän oli niin.. muuttunut.
Severus huokasi ja laski irti Jamesin kädestä, "Anteeksi."
James ei ymmärtänyt miksi Severus häneltä anteeksi pyyteli? Eikö Jamesin olisi pitänyt sanoa jotain lohduttavaa, että hän ei välittänyt Severuksen menneisyydestä.
"Sirius oli hieno mies", Severus sanoi katsomatta Jamesiin. James tunsi kuinka hänen kasvojaan alkoi kuumottaa. Sirius.
"Niin oli -", mies aloitti ja nielaisi loput lauseestaan. Severus huomasi kuinka James veti syvään henkeä ja siirsi katseensa pöydän pintaan. Miksi Sirius sai Jamesin reagoimaan näin? Siitähän oli jo pitkä aika. James oli jo unohtanut koko asian.
Severus tarttui uudestaan Jamesin käteen ja koitti tavoittaa miehen katseen,"Kuule. Me molemmat tiedämme, että menneiden kannattaa antaa olla -"
"Eihän aikuisten tarvitse ajatella menneisyyttä, heidän täytyy suunnata katseensa tulevaisuuteen", James jatkoi Severuksen lauseen loppuun ja nyökkäsi. Sitä heille oli hoettu koko seitsemäs vuosi Tylypahkassa.
"Tästähän tuli varsin hupaisa tapaaminen", Severus sanoi hiljaa ja vilkaisi ympärilleen. Kello kahvilan seinällä osoitti kymmentä vaille viittä. He olivat istuneet siinä melkein tunnin.
"Ehkä tästä ei tule mitään", James sanoi ja nousi ylös tuolilta, "Ehkä meidän täytyisi vain jatkaa yksin. Kaikkia ei ole luotu onnellisiksi."
Severus katsoi Jamesia. Muista arvokkuus Severus, arvokkaasti, mutta toimivasti. James kääntyi ympäri ja teki lähtöään.
Hiiteen arvokkuus, Severus nousi tuolilta ripeästi ylös ja tarttui Jamesin ranteeseen.
"Ehkä kaikkia ei ole tarkoitettu onnellisiksi, mutta meidät on."
James kääntyi ympäri ja maistoi Severuksen huulet huulillaan.
