Kirjoittaja Aihe: Gilderoy Lockhartin lumo | Susan/Gilderoy, S, 7/7 raapaletta  (Luettu 383 kertaa)

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 3 928
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Title: Gilderoy Lockhartin lumo
Author: FractaAnima
Genre: drama, friendship, crushfluff
Rating: S
Pairing: Susan Bones/Gilderoy Lockhart
Status: 7/7
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Raapalesarja

Haasteisiin:
OTS20 #2
Vuosi raapalehtien VII
RANDOM10 vol.2
FFF1000 sanalla 131.  Vampyyri


A/N: Jahans, haasteiden deadlinet lähenee, joten lähdin työstämään tätä Susan -verseä, jota kutsun nimellä Tapaus Susan Bones. Verseen kuuluu tällä hetkellä tämän tekstin lisäksi ficcini Aika on hänelle otollinen, S. Edellä mainittu teksti sijoittuu kronologisesti paljon myöhempään aikaan kuin tämä kyseinen. :)




Gilderoy Lockhartin lumo

1.

"Hän on ihana", Susan henkäisi lähes kuulumattomasti. Hermione katsoi häneen tietäväinen ilme kasvoillaan ja nyökytteli, kunnes siirsi katseensa takaisin pimeyden voimilta suojautumisen uuteen professoriin.

He olivat kahdentoista. Gilderoy Lockhartin kuuluisa hymy ja sulavan teatraaliset liikkeet saivat heidän polvensa tutisemaan. Professori Lockhart oli todennäköisesti heidän molempien ensimmäinen ihastus, Susanin ainakin.

Susan kulki toisen lukuvuotensa ensimmäiset viikot pää pilvissä ja aika kulkikin kuin siivillä, kun he jakoivat Hermionen kanssa päivän jokaisen vilahduksen suosikkiprofessoristaan. He kuiskuttelivat yrttitiedon tunneilla ja lähettivät toisilleen lappusia pimeyden voimilta suojautumisen tunneilla. Susan piti siitä, että saattoi jakaa ihastuksensa sellaisen henkilön kanssa, joka ymmärsi häntä. Susan piti Hermionea ystävänään.


2.

"Mitähän professori Lockhart tänään meille opettaa", Susan pohti ääneen hieroessaan syksyn karhentamia rystysiään hajamielisesti.
"Varmasti jotain erityisen mielenkiintoista", Hermione nyökkäsi pontevasti. "Kuten aina", hän lisäsi vielä kaivaessaan laukustaan esiin paksun kirjan, jota Susan ei tunnistanut.
"Kuten aina", Susan nyökkäsi ja päätyi tutkimaan omaa laukkuaan löytääkseen myös jotain luettavaa, mutta hänellä oli vain määrätyt koulukirjat, joista Lockhartin oman Susankin oli lukenut läpi jo moneen kertaan. Huokaisten hän sulki laukkunsa ja teki päätöksen siitä, että kävisi kirjastossa heti samana päivänä etsiäkseen itselleen jotain luettavaa, jolla saattaisi tehdä vaikutuksen professoriinsa.

"Hyvää huomenta oppilaani", professori Lockhart viipotti käytävää pitkin viitta hulmuten, ja vilkaisi Hermionen kirjaa ohimennessään.

"Ahaa, neiti Granger on kiinnostunut verenimijöistä. Suosittelen ehdottomasti kirjaani Vaelluksella vampyyrien kanssa", professorin hymy oli huikenteleva.
"Kyllä, professori, olen jo lukenut teidän kirjanne useampaan otteeseen", Hermione säteili. Huomion suoma puna kiipesi tämän poskille. Susan puri kieltään ja päätti yhä varmemmin, että kirjasto olisi hänen päämääränsä heti päivällisen jälkeen.


3.

Hermionen käden singotessa ilmaan kaikkien Lockhartin tunneilla esittämien kysymysten kohdalla, Susania alkoi pian kaihertaa kipeä kipinä hänen rinnassaan - kateus. Hermione sai professori Lockhartilta paljon enemmän huomiota kuin Susan tulisi ikinä saamaan. Hyvä velhosuku ei taannut sitä, että Susan päihittäisi Hermionen tietotaidossa, ei vaikka hän tekisi töitä yöt läpeensä ja opettelisi professori Lockhartin kirjat ulkoa etu- ja takaperin. Hän ei päihittäisi Hermione Grangeria mitenkään.

Susan vaipui epätoivoon.

Hiljalleen hän tyytyi vain hymähtelemään Hermionen innostuneille kommenteille ja vetäytyi yhä enemmän omien tupalaistensa seuraan. Ainoa asia, joka sai hänet yhä hymyilemään oli Gilderoy Lockhartin häikäisevä hymy, jonka mies soi jokaiselle oppilaalleen puhutellessaan heitä.


4.

"Kuinka uskomatonta, että Harry Potter on luihuisen perillinen", Justin Finch-Fletchley julisti ties kuinka monetta kertaa.
"Mutta eikö ole kummallista, että hän on rohkelikossa?" vaaleatukkainen tyttö kysyi. Susanista tällä oli pointti.
"Hannah, sinä näit itsekin kuinka Harry puhui kärmeskieltä usuttaessaan käärmeen kimppuuni, vain oikea luihuisen perillinen voi osata kärmeskieltä, jopa minä tiedän sen", Justin vaahtosi. Susan tiesi, että Ernie Macmillan oli varta vasten selittänyt asian pojalle, sillä edes Susan ei tiennyt kärmeskielestä ja luihuisen perillisistä sen enempää, vaikka hänen sukunsa olikin täynnä noitia ja velhoja. Ernie Macmillan oli tunnetusti puhdasverinen.

"Mitä mieltä sinä olet, Susan?" Hannah kysyi.
"Justin on luultavasti oikeassa."


5.

Siinä missä kaikki Susanin tupakaverit välttelivät Harrya ja tämän ystäviä, myös Susan vältteli heitä, mutta enimmäkseen Hermionea. Harry oli vain hyvä tekosyy siihen.

Susan lueskeli kaiken vapaa-aikansa professori Lockhartin teoksia, kaikkia jotka hän oli saanut käsiinsä, mutta ei silti onnistunut vastaamaan kuin murto-osaan tunneilla esitetyistä kysymyksistä. Kaiken lisäksi Susan oli vaihtanut istumapaikkaansa ja istui nyt eturivin sijaan neljännessä rivissä Hannahin vieressä. Se tarkoitti ikävä kyllä myös vähemmän huomiota professorilta - Hermionen vieressä istumisessa oli ollut etunsa.

"Susan, missä Justin on?" Hannah vilkuili ympärilleen.
"En tiedä, en ole nähnyt häntä aamupalan jälkeen. Ehkä hän otti Ernien neuvon tosissaan ja jättäytyi nyt pois tunneiltakin, vaikka enpä usko, että Harry hyökkäisi kenenkään kimppuun kesken oppituntien", Susan ei vieläkään oikein uskonut teoriaa Harrysta luihuisen perillisenä.
"Niin, tuskinpa, mutta parempi olla liian varovainen kuin varomaton", Hannah mutisi. Ernie ja Justin olivat selvästi saaneet hänet puolelleen. Susan tutki hetken Harrya katseellaan, kunnes harhautui taas haaveillen tuijottamaan Lockhartia.


6.

"Oletko jo kuullut, Hermione on viety sairaalasiipeen, nyt hänetkin on kangistettu", Hannah vinkui. Hän oli kalpea kuin lakana. Justin oli löydetty aiemmin kangistettuna, mikä viimeistään oli saanut muutkin puuskupuhit pelkäämään. Susanin sydän hypähti muutaman tiiviin sykähdyksen ennen kuin hän tointui puhumaan.
"Joten se ei voi olla Harry?"

"Mitä?" Hannah kurtisti kulmiaan.

"Niin. Hyökkääjä ei voi olla Harry. Hän ei kyllä tekisi pahaa omille ystävilleen. Olimme väärässä", Ernie osallistui puheeseen. Hänen katseensa viisti maata. Susan tunnisti häpeän tämän kasvoilta. Vaikka Ernie selvästi yritti sanoa, että he kaikki olivat olleet väärässä, niin Ernie oli se, joka teorian oli kehitellyt.

"Minua pelottaa", Hannah mutisi itkuisena.
"Meitä kaikkia pelottaa, Hannah", Susan halasi ystäväänsä, mutta hän oli varma, että kaikki kääntyisi vielä hyvin. Heillä oli koulu täynnä päteviä ja osaavia professoreita, joista etenkin Gilderoy Lockhart oli kohdannut suurempiakin kauhuja. Susan oli aivan varma, että Lockhart selvittäisi tämänkin lopulta.

"Mutta jos ei Harry, niin kuka sitten?"


7.

Juorut levisivät kuin kulovalkea. Joissakin villeimmissä huhuissa Gilderoy Lockhart itse oli leimattu luihuisen perilliseksi, mutta vahvinta sanaa kantoivat juorut siitä, että tämä oli vain pelkuri, joka oli tiukan paikan tullen aikonut paeta paikalta.

Harry Potter oli sankari, se oli selvää. Koko koulu oli lukuvuoden päättyessä sekaisin, oli huhuja itse Lordi Voldemortista. Ajatuskin sai Susanin värisemään. Hän tiesi tuosta pimeyden velhosta ja tämän kätyreistä enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka hän oli vielä nuori, hän tiesi paljon siitä, mitä hänen sukulaisilleen oli käynyt sodassa.

Suunnatessaan junalle Susan törmäsi Hermioneen. He kävelivät hetken hiljaa samaa matkaa.

"Hän on oikeastaan aika idiootti, Lockhart siis", Susan mutisi puoliääneen. Hermione hymyili ja nyökkäsi katsoen Susania tuttu tietäväinen ilme kasvoillaan. 

"Kuule, olen pahoillani siitä, että minä - ", Susan ei oikeastaan tiennyt mitä sanoa. "Siitä, että me luulimme Harryn olevan - "
"Kaikki hyvin, Susan", Hermione ojensi kätensä sovinnon merkiksi. Susan hymyili ja tarttui tämän käteen.

"Hyvää kesää, Hermione."
"Hyvää kesää, Susan."

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 811
Huomasin, että olit kirjoittanut Susanista lisää, ja silloin tajusin, etten ollut kommentoinut tätä ollenkaan! Luin tämän kyllä jo aiemmin, joten tulinpa nyt kommentoimaan ennen kuin luen tuon uudemman Susan-tekstisi :)

Tykkään salaa Lockhartista vähäsen, lähinnä siinä mielessä, että hänen puheitaan ja käytöstään on niin huvittavaa seurata: tässäkin hän polleana suosittelee omaa kirjaansa Hermionelle ja hymyilee leveästi, kuinkas muutenkaan. Kuvaat Lockhartin säihkettä oikein uskottavasti ja myös sitä, miten tytöt ovat ihastuneita ja aivan uuden opettajansa lumoissa! Ei ihme, jos Susan tuntee kateutta, kun Lockhart kiinnittääkin huomionsa enemmän Hermioneen.

Toinen juttu, mistä tykkäsin tässä, oli tuo kurkistus Puuskupuhien keskusteluihin Luihuisen perillisestä. Ja olipa kivaa, että lopussa Susanin ja Hermionen yhteinen ihastus Lockhartia kohtaan vaihtuikin yhteiseen päivittelyyn tämän valheista ja pelkuruudesta.

Kiitos tästä, on aina mukava lukea tällaisista harvinaisemmista hahmoista :)
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥