Nimi: Miekanosto
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: fantasia
A/N: Tämä teksti on lyhyt irtonainen kohtaus vuoden 2012 NaNoWriMo-tarinani maailmasta, vaikkei tällä hetkellä itse tarinan juoneen solahdakaan. Olen kuitenkin kirjoitellut lyhyitä irtojuttuja tuosta maailmasta ja sen päähahmoista, makustellut erilaisia vaihtoehtoja ja tapahtumia. Tämän ei ollut alunperin tarkoitus olla varsinaisesti stand alone -teksti, vaan sulautua osaksi kokonaisuutta, joten tämä ei ehkä siinä mielessä ole selkeä "oneshot" siinä mielessä kuin yleensä. Tämä on alunperin tosiaan osa isompaa kokonaisuutta ja sellaiseksi tarkoitettu, mutta koska tämä tuskin kokonaisuuteen päätyy niin ajattelin sitten julkaista sen irrallisena, vaikka tämä tavallaan rakenteeltaan ei tosiaan tyypillinen stand alone piece olekaan. Toivottavasti joku lukee ja mahdollisesti tykkääkin, voi olla, että tulen tästä maailmasta kirjoittamaan Finiin enemmänkin, koska vaikka itse "romaanikässäri" tällä hetkellä tökkiikin, niin rakastan tätä maailmaa edelleen ihan valtavasti. Pahoittelut, jos tekstin layout/asettelu tuntuu hassulta, tämä on tosiaan alunperin kirjoitettu eri formaattia ajatellen, joten nettijulkaisua ajatellen jouduin muokkailemaan sitä jonkin verran, vaikka silti pyrin säilyttämään alkuperäisen ajatuksen. Otsikko ei ole mitenkään paras mahdollinen myöskään, mutta veikkaan, että "Caoimhe, irrallinen kohtaus" ei olisi toiminut
Se oli tiedoston nimenä
Metallin kalahtelu metallia vasten oli ensimmäinen, mitä hän kuuli saapuessaan kylään. He olivat saapuneet idän suunnasta, mikä oli tuonut heidät lähemmäksi työläisten korttelia kuin he olivat alun perin suunnitelleet. Ilman täytti paitsi savun, hiilen ja hien tuoksu myös monet sellaiset hajut, joille Caoimhe ei osannut antaa nimeä. Nainen kallisti uteliaana päätään ja pidätteli hevostaan, joka oli alkanut luimistella hermostuneena ympäröiville äänille. Tämä kaikki oli vielä niin kovin uutta Caoimhelle, joten hän oli miltei lapsellisen utelias kaikesta ympärillään olevasta. Samalla se kuitenkin asetti hänet paljon heikompaan asemaan kuin muut hänen ympärillään, sillä muista poiketen nainen ei ollut tottunut erilaiseen maailmaan ympärillään. Se sai hänen reaktionsa poikkeamaan muista, pakotti hänet sopeutumaan ja oppimaan uutta paljon nopeammalla tahdilla.
”Ensin sepän luokse. Sen jälkeen voimme etsiä jonkun, jolta voisimme löytää sinulle haarniskan”, Brom sanoi pidätellessään hevostaan, joka tanssahteli levottomana paikallaan.
Caoimhe ei voinut mitään sille, että miehen sanat saivat kylmät väreet juoksemaan hänen selkäpiitään pitkin.
”Oletatko, että joudumme taistelemaan paljon?” nainen kysyi hiljaa.
Vanha mies murahti.
”Ainakin joudumme varautumaan siihen. Tämä maa ei ole niin vakaa kuin voisi toivoa ja on hyvin todennäköistä, että viimeistään jossakin vaiheessa kohtaamme jotakin, mikä ei ole hyväntahtoista.”
Brom loi merkitsevän katseen Caoimhen yksinkertaiseen villamekkoon, jonka tämä oli saanut lahjaksi edellisessä kylässä.
”Tuosta koltusta ei ole sinulle kovinkaan paljon suojaa. Siitä pistää miekalla läpi helposti ja nuolille siitä ei ole sen parempaa suojaa. Tarvitset ehdottomasti
jotakin, mikä pitää sinut hengissä tositilanteessa. Mikäli tilanne olisi toinen, pitäisin sinut mahdollisimman kaukana taisteluista, sillä naisilla ei ole yleensä mitään tekoa sellaisissa tilanteissa. Emme kuitenkaan voi asialle mitään, joten sinun on opeteltava pukeutumaan ja hoitamaan sotisopaa.”
Caoimhe huokaisi ja hieroi ohimoitaan väsyneenä. Tästä tulisi vielä pitkä ja vaikea matka, sillä hän ei uskonut, että haarniska olisi kovinkaan miellyttävä yllä.
”Lisäksi tarvitset jotakin, millä puolustaa itseäsi. Siksi meidän tarvitsee käydä sepän luona, tarvitset ehdottomasti miekan.”
Caoimhe ähkäisi. Hän oli totta kai osannut arvata, että joutuisi opettelemaan myös aseiden käyttöä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi odottanut sitä kovinkaan suurella innolla. Hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta miekoista tai muistakaan aseista, mutta hän osasi odottaa, ettei se tulisi olemaan kovinkaan helppoa tai yksinkertaista. Hänen ainoa toivonsa oli, että Brom olisi hyvä opettaja miekan tai muiden mahdollisesti tarpeellisten aseiden käytössä, ja että Caoimhe itse olisi nopea oppija tuossa niin kovin tarpeellisessa taidossa. Hän oli jo joutunut opettelemaan monia uusia taitoja, joista vähäisimpänä ei todellakaan ollut ratsastaminen ja hevosen käsitteleminen.
Vanha mies tuntui huomaavan nuoren naisen mietteet, sillä mies naurahti matalasti ja kihnutti leukapartaansa samalla kun katseli ympärilleen sepän pajaa etsien. Metallin kalke sepän työpajalta kantautui helposti heidän sen hetkiseen olinpaikkaansa, mutta mitään sepänpajaan viittaavaa ei vielä siihen näkynyt. Paja oli todennäköisesti jossakin hieman kauempana ja taaempana, mistä se ei näkynyt aivan kylän ulkoreunalle. Paja kuitenkin oli jossakin varsin lähellä, sillä muuten sen äänet eivät olisi kuuluneet heille aivan niin selkeinä ja kovina.
”Niin, etsitäänpäs sepän paja, niin saamme sinulle miekan, jolla puolustaa itseäsi. Toki sinua tarvitsee opettaa sen käytössä, mutta siitä ei tarvitse huolehtia juuri nyt. Ensin etsitään kaikki tarvittava ja sitten jatketaan matkaa. Emme voi viettää aikaa täällä kovin paljon pidempää.”
Brom laskeutui hevosensa selästä, tarttui ratsuaan ohjaksista ja talutti eläimen hieman sivummalle ennen kuin sitoi ohjakset huolellisesti, jotta hevonen ei pääsisi karkaamaan sillä välin, kun he itse asioisivat sepän pajalla. Caoimhe ei tiennyt, mitä hänen olisi tullut odottaa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ollut tekemisissä sepän kanssa, hän ei tiennyt, miten tämä tulisi suhtautumaan siihen, että nainen halusi itselleen aseen voidakseen osallistua taisteluihin ja puolustaa itseään. Hän oletti, ettei se tulisi olemaan kovinkaan helppoa. Hän ei tiennyt, kuinka täkäläiset miehet suhtautuisivat naisiin, jotka olivat itsenäisempiä kuin mihin he olivat tottuneet tai jotka halusivat osallistua taisteluihin samanarvoisina miesten kanssa.
*
Kipinät suihkusivat maahan, kun raskas vasara iskeytyi valkohehkuista metallia vasten sepän taitavissa käsissä. Ahjon kuumuus poltti Caoimhen kasvoja jo kaukaa, hän ei osannut edes kuvitella, miten lämmin sepällä apulaisineen mahtoi olla työskennellä oloissa, jotka olivat Caoimhen mielestä miltei sietämättömät. Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että seurasi uteliaana sepän touhuja. Koko prosessi oli naisesta varsin kiehtova, sillä se oli niin kaukana siitä, mihin hän oli tottunut.
Sepän taitavissa ja tottuneissa käsissä muodottoman näköisestä rautamöykystä alkoi vähitellen muotoutua pitkä rautainen tanko, jonka seppä työnsi uudelleen ahjoon. Tässä vaiheessa mies huomasi saaneensa seuraa ja kääntyi luomaan Bromiin pitkän, arvioivan silmäyksen.
”Mitä tahdot?”
Brom nojasi huolettoman näköisenä pajan seinään, varoi huolellisesti sille ripustettuja miekkoja ja työkaluja ja kihnutti leukapartaansa.
”Tarvitsen miekan.”
Seppä hymähti.
”Totta kai, harva tänne tuleekaan, jos ei tarvitse asetta. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseeni.”
”Tarvitsen miekan
hänelle”, Brom sanoi ja nyökkäsi Caoimhea kohti.
Sepän ilme jähmettyi välittömästi. Tämän tummiin silmiin nousi epäilevä katse, kun mies mittaili Caoimhea arvioiden katseellaan ennen kuin loi uuden katseen Bromiin.
”Naiselle? Mihin nainen miekkaa tarvitsee?”
”Emme voi nojata vain siihen, että minulla on ase. Hän tarvitsee aseen.”
”Nainen ei osaa edes käyttää miekkaa.”
”Kukapa osaisi opettamatta”, Brom sanoi. Caoimhe risti kätensä rinnalleen, tyytymättömänä siihen kuinka tämä tilanne oikein eteni.
Seppä ei kuitenkaan vaikuttanut vakuuttuneelta. Tämä silmäili edelleen epäluuloisena Caoimhea samalla kun otti ahjossa kuumenneen raudan takaisin alasimelle ja alkoi takoa. Kipinät sinkoilivat jälleen suihkuna maalattialle ja vasaran rytmikäs, metallinen kalke täytti pajan. Isku iskulta rauta saavutti muotoaan sepän taitavissa käsissä ja Caoimhen korvat kaikuivat metallin kalkkeesta. Hän ei voinut mitään sille, että alkoi toivoa että hän saisi vielä miekan itselleen, aseen jota kutsua omakseen ja jonka käyttöä opetella perusteista alkaen.
”Ei miekka naisen käsiin kuulu”, seppä murahti hiljaisella äänellä vasaraniskujen lomassa, ”en ole ikänäni takonut miekkaa naisen käsiin. Se on jotakin, mistä ei ole konsanaan kuultu.”
”Tällä kertaa joudut tekemään poikkeuksen. Matkamme on liian vaarallinen, jotta voisimme luottaa vain siihen, että minä pystyn puolustamaan meitä molempia. Caoimhe tarvitsee itselleen aseen välttyäkseen miltei varmalta kuolemalta”, Brom sanoi. ”Sinun ei tarvitse miettiä hänen osaamattomuuttaan, kyllä minä opetan häntä ennen kuin lasken miekkaa hänen käsiinsä.”
Seppä murahti, muttei keskeyttänyt takomistaan ennen kuin metalli viileni niin paljon, että se piti työntää takaisin ahjoon odottamaan.
”Ase naisen käsissä kuulostaa silti täysin väärältä. Koskaan aikaisemmin nainen ei ole pitänyt käsissään miekkaa, joka on lähtenyt minun käsistäni. Se vain tuntuu väärältä, että naisen käsiin lasketaan miekka, kun naisen ei pitäisi olla lähelläkään tilanteita, joissa miekkaa edes tarvittaisi.”
Caoimhe huokaisi. Hän ei voinut mitään sille, että tämä koko tilanne alkoi tuntua hänestä täysin mahdottomalta, siltä ettei hän kenties saisikaan miekkaa vaan he joutuisivat poistumaan sepän pajasta tyhjin käsin. Se olisi takaisku, johon he eivät olleet valmistautuneet, sillä niin paljon riippui siitä, että Caoimhe pystyisi itse puolustautumaan tarpeen vaatiessa eikä olisi riippuvainen muiden tuesta. Olisi huomattavasti helpompaa ja yksinkertaisempaa, mikäli Caoimhella olisi itsellään miekka, jolla puolustautua. Se kaikki kuitenkin riippuisi siitä, kuinka seppä suostuisi heidän pyyntöään kuuntelemaan, eikä se sillä hetkellä tuntunut kovinkaan todennäköiseltä.
*
Miekka tuntui oudolta Caoimhen käsissä. Aseen paino oli vieras kädessä. Miekka ei tuntunut käden jatkeelta, niin kuin hän oli monesti kuullut ja lukenut puhuttavan. Sillä hetkellä ase tuntui lähinnä irralliselta, joltakin mitä heiluttaa ilman sen suurempaa kontrollia asiaan. Caoimhe oli kuitenkin varma siitä, että Brom opettaisi vielä lähiaikoina häntä käyttämään miekkaa oikein, hoitamaan sitä oikein ja käsittelemään sitä tavalla, jolla miekkaa tuli kohdella sen säilyttämiseksi hyvässä kunnossa ja käyttövalmiina. Hän ei kuitenkaan voinut olla kokeilematta aseen painoa, siirtelemättä sitä kädestä toiseen uteliaana näkemään, miltä se tuntuisi eri tavalla käsiteltynä.
”Caoimhe”, Brom sanoi, kiinnitti naisen huomion itseensä ja sai tämän työntämään miekkansa tuppeen vyölleen.
”Niin?”
Brom naurahti matalasti ja nyökkäsi huvittuneena kohti naisen vyöllä roikkuvaa miekkaa. Miekkavyö oli uusi lisä naisen asuun, se lepäsi Caoimhen kupeella ja toimi omalta osaltaan kuromassa tämän mekkoa lähemmäksi vartaloa. Miekkavyö oli saanut huotran lisäksi kantaakseen naisen aikaisemmalla vyöllä roikkuneet nahkapussukat sisältöineen, mikä sai Caoimhen näyttämään omasta mielestään hieman vakavammin otettavalta, vaikka miekka naisen kupeella olikin harvinainen näky.
”Seuraavaksi sinun täytyy opetella käyttämään miekkaa. Ennen kuin osaat käyttää miekkaa ilman ongelmia, siitä ei ole sinulle mitään hyötyä.”
Caoimhe ei tiennyt, kuinka hänen olisi pitänyt suhtautua tietoon siitä, että hänen tulisi seuraavaksi viettää monta tuntia ja päivää opettelemassa aseen käyttöä. Se oli samaan aikaan sekä itsestäänselvyys että jotakin, miltä hän olisi halunnut välttyä keinolla millä hyvänsä. Hän oli varma siitä, että miekkailun opettelu ja harjoittelu tulisi vaatimaan huomattavan paljon häneltä ja hänen lihaksiltaan. Se tulisi todennäköisesti olemaan erittäin fyysisesti raskasta, mikä toisaalta ei tulisi hänelle minkäänlaisena yllätyksenä. Hän oli nähnyt jo aikaisemmin, kuinka paljon miekkailuun ja miekan käyttöön oikein liittyi seuratessaan Bromin päivittäisi harjoituksia. Siihen lisäksi tulisi vielä todellisessa tilanteessa vastustaja ja tämän kanssa vaihdetut iskut. Puhumattakaan siitä, että miekalla taistelemisen oli väkisinkin oltava äärimmäisen taktinen laji, samantapainen kuin shakki, jossa jokainen liike ja siirto oli mietittävä huolellisesti etukäteen.
Nainen ei voinut mitään sille, että miekan saamiseen liittyvä innostus laantui väistämättä hieman. Hän ei odottanut alkuunkaan innolla ankaraa koulutusta, sillä oli varmaa ettei Brom pystyisi mihinkään muuhun. Caoimhe joutui myöntämään, että oli kantanut sydämessään kenties romanttisia käsityksiä siitä, mitä miekkailu ja aseen käyttö todellisuudessa oli – joten oli vain varmaa, että hän tulisi pettymään. Hän ei kuitenkaan halunnut luovuttaa, se olisi vain todistanut sepän kaltaisille ihmisille, että nämä olivat oikeassa, että miekka ei kuulunut naisten käsiin. Sitä voittoa Caoimhe ei heille halunnut suoda.
