Kirjoittaja Aihe: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | kokoelma | 4/xx  (Luettu 2945 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Nimi: Susan Bonesin onni ja epävarmuus – hetkiä elämän varrelta
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S - K11
Genre: slice of life, elämän ylä- ja alamäet, ystävyys
Hahmot/paritus: Susan Bones
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 käännähtää ja FF1000 sanalla selkäranka
Yhteenveto: Kokoelma hetkiä Susan Bonesin elämän varrelta – ennen Tylypahkaa ja Tylypahkassa. Elämänkäänteitä, oppitunteja, onnistumisen ja onnen hetkiä, murrosikäisen kasvua, ystävystymisiä ja ihastuksia.

A/N: Olen jo useamman kuukauden kirjoittanut pidempää ja seikkailullista Susan-ficciä, mikä on tehnyt sen, että en ole ehtinyt tai edes halunnut työstää muita ficcejä Susanista. Ja se, ollakseni rehellinen, on ollut kurjaa, koska ideoita ja ajatuksia on monia! Sen takia päätin sen kummemmin suunnittelematta aloittaa tämän ficlet-kokoelman hetkistä Susanin elämän varrelta, jotta pääsen vähintään näiden tekstien muodossa kirjoittamaan Susanin lapsuudesta ja nuoruudesta lisää :) Nämä ovat vähän kaikenlaisia – joskus viihdyttäviä, joskus mietteliäämpiä. Ensisijainen tarkoitus on avata kirjoituslukkoja ja kertoa samalla lisää Susanista hahmona. Kaikki tekstit rakentavat Susan-jatkumoani, joita löytyy lisää listauksestani.


Susan Bonesin onni ja epävarmuus
– hetkiä elämän varrelta

01 Setripuuta | Susan Bones | S | drama
02 Syksyn ensimmäinen katse | Susan/Neville | S | lempeä ystävyysdraama
03 Urapolkuja | Susan ja Hagrid | S | drama
04 Silkinsileä painajainen | Susan(/Neville) | S | teini-ikäisyyden draamaa
« Viimeksi muokattu: 29.10.2020 18:41:03 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | Susan Bones
« Vastaus #1 : 12.02.2020 20:21:56 »
Yksi | Setripuuta

Susan yrittää seurata Viistokujan katukivetyksen reunassa juoksevaa puroa, mutta tiukka nykäisy kädestä lennättää tytön punaruskeat letitetyt hiukset aivan toiseen suuntaan.

“Ami-täti!”

“Täällä sataa kaatamalla, Susan”, Ami-täti vastaa eikä katso Susaniin niin kuin yleensä vaan kiihdyttää askeliaan. “Meidän pitää ehtiä kotiin ennen kuin vilustumme molemmat.”

Susan kohottaa toista käsivarttaan nähdäkseen, kuinka kauniisti pienet vesipisarat räpsähtävät sadetakin hihaan. Sitten Ami-täti vetää hänet sisään pieneen, pölyiseen puotiin, jossa on ensin vaikea nähdä mitään.

“Amelia Bones, mukavaa nähdä teitä.”

Susan katselee uteliaana vanhaa miestä, jonka ääni on hapertuva, kuin ohuen ohutta pergamenttia, mutta samalla täynnä jäntevyyttä ja päättäväisyyttä. Susan tietää tämän miehen, mutta ei ole koskaan tavannut häntä. Kuullut vain tarinoita.

“Kuin myös teitä, herra Ollivander. Tässä on sisarentyttäreni Susan.”

“Vai niin”, Ollivander sanoo ja nojautuu massiivipuuta olevan pöytänsä yli. “Mukava tavata, nuori neiti Bones.”

Susan niiaa, kun ei tiedä, mitä muutakaan tehdä. Ollivanderin huulille kohoaa hymyntapainen. Sitten mies kohottaa kulmiaan kuin esittäen äänettömän kysymyksen.

“Nuorempi neiti Bones on matkalla Tylypahkaan, eikö vain? Eiköhän anneta taikasauvan valita hänet.”

Susan seisoo jännittyneenä paikoillaan, kun Ollivander kävelee hänen luokseen mittanauha kädessä. Ami-täti istuutuu alas penkille ja seuraa Ollivanderin liikkeitä hymy huulillaan. Kun sauvamestari hymähtelee ja mutisee itsekseen, Susan tuijottaa pölyistä lankkulattiaa ja näpertää sormillaan mekkonsa helmaa.

“Kokeillaanpa”, Ollivander sanoo hetkeä myöhemmin palattuaan hyllyjen välistä. Miehellä on mukanaan kolme kapeaa laatikkoa, jokaisessa niissä taikasauva Susanin kokeiltavaksi. Susan tarttuu rohkeasti ensimmäiseen ja tietää jo, mitä tehdä. Ami-täti on selittänyt hänelle sauvanoston eri vaiheet, ja tämä on niistä mielenkiintoisin.

Ensimmäinen taikasauva posauttaa harmaata savua heilautuksella. Ollivander älähtää järkyttyneenä, repäisee sauvan Susanin kädestä ja mutisee jotain herkkyydestä ja liian jäntevän kirsikkapuun sopimattomuudesta.

Susan ottaa vastaan seuraavan sauvan ja heilauttaa. Tällä kertaa sauvapuodin ilmatilan täyttävät pastellinväriset konfetit. Ami-täti naurahtaa ilahtuneena, ja Susan kääntää innostuneen katseensa Ollivanderiin, mutta vanha mies rypistää vain kulmiaan.

“Miltä sauva tuntuu kädessänne, neiti Bones?”

“Mm…”, Susan etsii sanoja. “Ihan hyvältä?”

“Se ei riitä”, Ollivander puuskahtaa ja antaa Susanin kokeilla kolmatta taikasauvaa.

Lopulta kuitenkin viides taikasauva on se, joka saa Susanin niskavillat kohoamaan ja polvet värisemään. Odottavainen hiljaisuus laskeutuu sauvapuotiin, kun Susan katselee kädessään olevaa kauniin ruskeaa sauvaa. Sitä heilauttaessaan hän tuntee jonkinlaisen vieraan energian virtaavaan lävitseen, ja Ollivander hymähtää tyytyväisen oloisena kultaisen tähtisateen singotessa sauvan päästä.

“Arvelinkin niin”, mies myhäilee itsekseen. Susan katsoo Ollivanderiin odottavaisesti, mutta mies katsoo Ami-tätiä. “Hän on tullut teihin, neiti Bones. Setripuuta, aivan kuten ajattelinkin.”

“Entä ydin?”

“Feeniksin sulka, kuten teilläkin.”

Ami-täti nyökkää ja Susan miettii, miksi tämä näyttää siltä kuin aikoisi itkeä. Sitten Ollivander vetää Susanin huomion itseensä.

“Setripuusta tehdyt sauvat kuuluvat noidille tai velhoille, joka on lojaali ja mieleltään niin teräviä kuin vahvojakin. En henkilökohtaisesti itse haluaisi koskaan suututtaa setrisauvan omistajaa”, Ollivander selittää hiljaisella äänellä haudanvakavana. Susan tuntee hermostuvansa, mutta onneksi sauvamestarin kasvoille kohoaa lopulta pieni hymy. “Tämä sauva vaatii itselleen vahvan omistajan, mutta uskon sinun olevan sille sopiva vastus.”

Susan nyökkää ja ottaa laatikkoon pakatun sauvan vastaan. Ami-tädin maksaessa Ollivanderille Susan katselee käsissään olevaa aarretta ja miettii, kenet Ollivander on ehkä suututtanut. Mutta sitten hänen uusi setripuusauvansa katoaa Ami-tädin käsilaukkuun ja he kiitävät puodista sateeseen ja sieltä Vuotavaan noidankattilaan, eikä Susan ehdi kysyä vanhalta mieheltä enää mitään.
« Viimeksi muokattu: 29.10.2020 18:29:17 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | Susan Bones
« Vastaus #2 : 13.02.2020 22:45:13 »
Kiva ajatus tällainen sarja, johon voi koota pieniä palasia Susanin elämästä <3 Tässä lukija jotenkin hyppäsi todella elävästi Susanin mukaan: pystyin kuvittelemaan käden nykäisyn, sateen ja Oliivanderin puodin melkein kuin olisin itse ollut mukana ❤️ Taikasauvapuodissa asiointi on niin jännittävää ja on kivaa lukea siitä sinun / Susanin versio. Tuo miten oikea sauva saa polvet värisemään, on mielestäni osuva kuvaus ja sauva tuntuu tyypiltään muutenkin juuri sopivalta Susanille.

Mukava pieni palanen ja odotan innolla, mitä muita palasia tähän seuraavaksi ilmestyy!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | Susan Bones
« Vastaus #3 : 25.02.2020 17:44:35 »
Ihana Thelina, kiitos kommentistasi! Olipa ilahduttavaa kuulla, että onnistuin tavoittamaan sauvapuodin tunnelman sekä valitsemaan Susanille luontevan sauvan! Kiitos – tässä tulee uusi ficlet! :)

A/N: Vehka toivoi lohturaapaleita, ja mieleeni tuli heti kirjoittaa keveää Neville/Susania! Näistä kahdesta tulee aina hyvä mieli, joten kirjoitin tällaisen lempeän kohtauksen viidennen vuoden ensimmäiseltä yrttitiedon tunnilta.


02 | Syksyn ensimmäinen katse

Kaikki muut oppilaat tuntuvat supisevan keskenään Pimennon ensimmäisistä oppitunneista, mutta Susan kertoo Nevillelle mieluummin siitä, kuinka ihanaa olikaan olla palata pitkän kesäloman jälkeen oman tuvan oleskeluhuoneeseen. Toisaalta hän haluaisi myös kertoa, kuinka ihanaa on saada olla taas yrttitiedon tunneilla yhdessä hänen hyvän ystävänsä kanssa, mutta siihen Susanilla ei riitä rohkeus.

Professori Verso on määrännyt heidät kaksi tekemään jälleen yrttitiedon projektitöitä yhdessä eikä Susan voisi olla iloisempi.

“Kaikkein eniten rakastan sitä tuoksua, joka on kuin sekoitus multaa, tammea ja sellaista raikkautta, jonka voi haistaa ilmassa keskikesän aikaan, jos tiedät mitä tarkoitat?”

Neville nyökkää ja ojentaa Susanille puutarhasakset tämän ryhtyessä harventamaan kesän aikana raskaasti tuuheutunutta pölkkykasvia. Se värisyttelee ihastuksesta tummanoransseja lehtisiään, kun se pääsee keventämään oksiaan, ja lehtien kiitollinen hyväily Susanin käsivarsia vasten kihelmöi ihoa vasten. On harvinaista, että professori Verso antaa heidän työskennellä vielä viidentenäkin vuotena näin lempeiden kasvien kanssa, mutta Susan ei valita.

“Mutta onko se todella totta, että koko oleskelutupanne on täynnä kasveja?” Neville kysyy.

“Keneltä sinä olet sen kuullut?” Susan kysyy vilkaisten ystäväänsä uteliaasti, joka punastuu.

“Hannah kertoi. Kesällä.”

“Ai.”

Olisihan Susanin pitänyt muistaa, kuinka läheisissä väleissä Hannah ja Neville olivat olleet viime keväänä. He eivät ole vielä ehtineet puhua Nevillestä tyttöjen makuusalissa kesän jälkeen ennen kuin tunnit jo alkoivat, joten Susan saa syyttää vain itseään yllätyksenä tulleesta tiedosta.

“Mutta kyllä se pitää paikkaansa. Ne ovat kylläkin suurimmaksi osaksi jästimaailman kasveja, etteivät ne aiheuttaisi liikaa harmia”, Susan sitten sanoo tajuten paikata lyhyeksi jäänyttä vastaustaan. Kyllä Hannah ja Neville voivat olla ystäviä yhtä paljon kuin Susan ja Nevillekin. “Niitä on vähän kaikkialla: köynnöksiä, suuria, rehenteleviä palmukasveja ja pieniä, ujoja ruukkukasveja, jotka menevät piiloon, jos tulet liian lähelle tai huudat turhan kovaa. Se on ihanaa. Keskellä talveakin tuntuu kesältä.”

“Saisinpa nähdä ne”, Neville sanoo lempeällä, unelmoivalla äänellään, joka saa Susanin suupielet aina kohoamaan. “Rohkelikon oleskeluhuoneessa on vain… mukavaa.”

“Mitä rohkelikkomaista siellä on?”

“Paljon punaista”, Neville vastaa vikkelän yksioikoisesti ja saa Susanin naurahtamaan. “Ihan oikeasti: matot, verhot, nojatuolit, kaikki rohkelikonpunaisia muutamilla kultaisilla yksityiskohdilla. Siinä kaikki. Teidän oleskeluhuoneenne kuulostaa täydelliseltä.”

“Jos voisit tulla käymään siellä, saisit kyllä minun puolestani tulla. Uskon, että viihtyisit. Voisimme hakea keittiöstä keksejä ja teetä ja syödä niitä yhden pyöreän pöydän ääressä, josta on hyvät näkymät kaikille kasvien peittämille seinille.”

Neville keskeyttää hetkeksi oman pölkkykasvinsa harventamisen katsoakseen Susania niin lempeällä hymyllä, että Susanin polvia heikottaa. Siinä katseessa tiivistyy heidän ystävyytensä, joka alkoi pitkälti tasan vuosi sitten neljännen vuoden ensimmäisellä yrttitiedon tunnilla.

Rohkelikkopoika ei tajua jähmettyneensä paikoilleen edes siinä vaiheessa, kun tummanoranssit lehdet alkavat hermostuneen oloisesti sukia hänen käsivarsiaan huomion toivossa.

“Herra Longbottom, keskittykää.”

Vasta professori Verson kumea ääni, joka kaikuu kasvihuoneen toiselta puolelta, saa Nevillen havahtumaan Susanin silmistä ja palaamaan äärimmäisen stressaantuneen pölkkykasvinsa ääreen. Susan ei sano mitään, mutta hymyilee kasvilleen hyvillään.

« Viimeksi muokattu: 30.05.2020 21:32:54 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Voi, miten tämä olikin lempeä ja ihana! Pidän hirveästi siitä, miten kuvailet kasveja: esimerkiksi lempeä ja tuuheutunut pölkkykasvi, rehentelevät palmukasvit ja ujot ruukkukasvit. Ujoista kasveista itselleni tulee mieleen tuntokasvi, jollainen serkullani joskus oli. Se on kuin jokin taikakasvi, koska se sulkee lehtensä heti, kun joku vähänkin hipaisee niitä.

Susanin ajatus teestä ja kekseistä oleskeluhuoneessa on lämmin ja herttainen. Hauska yksityiskohta oli myös tuo, miten pölkkykasvi alkoi stressaantua, kun hoivaajien huomio oli hetken aikaa muualla :D

Kiitos tästä, jälleen ihana hyvän mielen palanen :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Mun oli pakko napata tämä Kommiksesta, koska sun Susan Bones on niin kiinnostava hahmo. Musta on tosi mielenkiintoista, että oot ottanut canonista hahmon joka on jäänyt jonkun verran kysymysmerkiksi ja sitten tehnyt hänestä oman tulkintasi ja istuttanut sen takaisin canoniin. Se on ihan tosi kiehtovaa ja saa lukuinnon aina nousemaan.

Oli kivaa lukea Susanista jotain keveää ja iloistakin, se kun on niin erilaista kuin Susan-tekstit joita oon sulta aiemmin lukenut. Mutta nämä pätkät olivat ihan yhtä hyviä, vaikka niin kovin erilaisia olivatkin! Nämä olivat jotenkin tosi luontevan tuntuisesti kirjoitettuja ja hirmu canon-uskottavan oloisia. Oli ihanaa lukea tällaisia pieniä ja keveitä pätkiä, jotka tuntuivat siltä että ihan kuin avaisi ikkunan Susanin elämään. Odotan tosi innolla, että näitä ilmestyy lisää. Tykkään hirmuisesti lukea tällaisia ns. arkisen oloisia katsauksia elämästä ja on kiinnostavaa nähdä juuri Susanin elämää.

Ensimmäinen pätkä oli mun lempparini, siinä oli sellaista ihanaa nostalgiaa ekasta Potter-kirjasta. Ollivander on ihana ja tuo sauvan valitsemisesta kertova kohta vaan oli niin hyvin kuvailtu. Olit keksinyt siihen musta ihania yksityiskohtia ja se tuntui tosi todentuntuiselta.

Lainaus
“Arvelinkin niin”, mies myhäilee itsekseen. Susan katsoo Ollivanderiin odottavaisesti, mutta mies katsoo Ami-tätiä. “Hän on tullut teihin, neiti Bones. Setripuuta, aivan kuten ajattelinkin.”

“Entä ydin?”

“Feeniksin sulka, kuten teilläkin.”

Ami-täti nyökkää ja Susan miettii, miksi tämä näyttää siltä kuin aikoisi itkeä. Sitten Ollivander vetää Susanin huomion itseensä.

“Setripuusta tehdyt sauvat kuuluvat noidille tai velhoille, joka on lojaali ja mieleltään niin teräviä kuin vahvojakin. En henkilökohtaisesti itse haluaisi koskaan suututtaa setrisauvan omistajaa”, Ollivander selittää hiljaisella äänellä haudanvakavana. Susan tuntee hermostuvansa, mutta onneksi sauvamestarin kasvoille kohoaa lopulta pieni hymy. “Tämä sauva vaatii itselleen vahvan omistajan, mutta uskon sinun olevan sille sopiva vastus.”
Tämä vaan oli niin ihana kohta! Nuo yksityiskohdat sauvan ominaisuuksista olivat hyvin keksittyjä, erityisesti tuo puulaji oli musta tosi sopivan kuuloinen tähän. Ja sitten tuo, että Susanin sauva oli samanlainen kuin tädillään, aww. Tuo oli myös ihana yksityiskohta että millaisia tuollaisten sauvojen omistajat ovat, niin kivaa enteilyä :D

Neville on kyllä näissä Susan-teksteissä ihana hahmo, odotan innolla että hänestä ja hänen ja Susanin ystävyydestä kuullaan lisää! Neville on niin lämmin ja suloinen, mutta pohjimmiltaan badass hahmo.

Kaiken kaikkiaan siis tosi kivoja pätkiä, pidin näistä kovasti ja luen varmasti tulevatkin! :)

bannu by Ingrid

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Thelina: Ihanaa, että mielestäsi tuo edellinen osa oli lempeä! Tykkäsin itsekin siitä kovasti :) Mielestäni myös taikamaailman kasveja on hauska kuvailla, kun niillä on selkeästi oma persoonallisuutensa :D Kiitos ihanasta kommentista! ♥

flawless: Ilahduin suuresti, että valitsit tämän kommentoitavaksi! Ja vielä enemmän ilahduin siitä, että pidät siitä, miten olen Susanin hahmoa tulkinnut ja millaisia tekstejä olen hänelle kirjoittanut, vaikka ne ovatkin synkempiä teemoiltaan :) Tuntuu, että tekee hyvää kirjoittaa tällaisia slice of life -henkisiä, keveämpiä hetkiä tasapainottamaan niitä vakavamman sävyisiä Susan-tekstejä. Ihana, että tykkäsit tuosta ensimmäisestä ja sen yksityiskohdista! Ja Nevillen hahmosta myös – mielestäni näiden kahden ystävyydessä on jotain todella erityistä (ja julkaisen osittain siitä kertovaa jatkotarinaakin tällä hetkellä, linkki on tuolla bannerissa :)) ja nautin sen kirjoittamisesta suuresti. Kiitos hurjan paljon kommentistasi! ♥

A/N: Pitkästä aikaa uusi ficci tähän Susan-kokoelmaan! Halusin kirjoittaa Susanista (ja Hagridista, koska hänellä on sympaattisin puhetapa :D) taikaeläinten hoidon tunnilla ja muodostui tämä hetki Susanin elämän varrelta :) (Muuten: kuvittelen jatkuvasti, etten osaa kirjoittaa slice of lifea, mutta kai tämä on juuri sitä? :D) Tämä sijoittuu kuudennen lukuvuoden alkuun, eli aikaan ennen Solmin solmuja vuoksesi.


03 | Urapolkuja


Susan kävelee linnan pihan poikki ja suuntaa Hagridin ruskealle pienelle mökille, jonka savupiippu tupruttaa iloisesti savua lokakuisena torstaiaamuna. Ilmassa on kirpeyttä ja vaahteran lehdet alkavat valmistautua ripein askelin saapuvaan syksyyn.

Kohottaen olkalaukkunsa paremmin olalleen Susan laskeutuu alas aamukasteista loivaa mäkeä, kunnes pääsee mökin vieressä olevalle kasvimaalle. Siellä kasvavat muhkeat kurpitsat alkavat olla koonsa puolesta valmiita kaiverrettaviksi pian vietettävää halloweenia varten. Kun Susan näkee mökin takana puuhailevan puolijätin, hän kohottaa kätensä tervehdykseksi.

“Terve, Susan!” Hagrid huudahtaa ja viittoo oppilastaan lähemmäs.

Susan on ensimmäinen saapumaan tunnille, vaikka ei heitä montaa ole: kuudennen lukuvuoden alkaessa vain viisi oppilasta oli kokoontunut Hagridin mökin eteen, valmiina syventymään taikaeläinten hoitoon S.U.P.E.R. -tasolla. Aluksi pienessä ryhmässä oli tuntunut kiusalliselta Hagridin ollessa selkeästi pettynyt oppiaineen vähäiseen suosioon, mutta nopeasti Susanista, Lunasta, Anthony Goldsteinista, Padma Patilista ja - kaikkien yllätykseksi - Blaise Zabinista on muodostunut tiivis, yhdessä viihtyvä ryhmä (ainoastaan Zabini pitää etäisyyttä heihin kaikkiin, luultavasti pysyäkseen tupatovereittensa suosiossa).

“Katopa näitä”, Hagrid sanoo ja osoittaa pienessä piha-aitauksessa hyppelehtiviä olentoja. “Nää tuli just Amerikasta, ihan muutama päivä sitten.”

“Ovatpa ne suloisia”, Susan hymyilee ja heittää lettinsä selkäpuolelle kumartuessaan katsomaan vahvajalkaisia ruskeita jäniksiä, joiden päästä kasvaa kaksi komeaa sarvea. “Sarvijänikset ovat Euroopassa harvinaisuus, eivätkö olekin?”

Hagrid nyökkää. “Oot ihan oikeassa. Mutta ei puhuta näistä sarvekkaista enempää ennen ku muutki on päässy paikalle.”

Pian kaikki viisi oppilasta ovat kerääntyneet piha-aitauksen ympärille. Padma on jo ystävystynyt yhden sarvijäniksen kanssa ja silittää sen sileää turkkia hymy huulillaan. Hagrid alkaa kertoa taikaolennoista ja havainnollistaa niiden käytöstä, kun he kirjoittavat muistiinpanoja ja piirtävät omia luonnoksia jäniksistä.

“Näitten sarvia käytettiin 1800-luvulla sauvamateriaalina, mutta nopeesti huomattiin, ettei sellaset sauvat olleet omistajilleen uskollisia”, Hagrid kertoo ja tarttuu hieman kovakouraisesti yhtä jänistä sarvista. Eläin ei kuitenkaan tunnu olevan milläänsäkään karusta kohtelusta. “Mutta kunnon tekoa nää sarvet kyllä on. Niistä on hyötyä moneen, mutta kuka osaa sanoa, mihin?”

Luna kohottaa kätensä ja alkaa innokkaasti kertoa sarvien hyödyistä unensieppaajina, suunnanantajana ja pahojen voimien havainnoitsijana. Hagrid kuuntelee ystävällisesti nyökkäillen samalla, kun muut ryhmäläiset naureskelevat hyväntahtoisesti Lunan teorioille. Lopulta Zabini kyllästyy kuuntelemaan Lunan yhä jatkuvia teorioita, nostaa kätensä ja kertoo oikean vastauksen ("Taikaesineiden vahvistamiseen sekä joidenkin taikaliemien ainesosana"), jolloin Hagrid antaa luihuisille viisi tupapistettä, ja Luna koppaa unelmoivana yhden jäniksistä syliinsä.

Susan hymähtää huvittuneena. Hän todella pitää heidän oudosta pikku ryhmästään.

Loppuajan tunnista he saavat viettää eläinten parissa, kun jokainen saa oman sarvijäniksen hoidettavaksi.

Susan uppoutuu mielellään tutkimaan sarvijäniksensä pehmeitä, suuria takatassuja ja olennon suloisia kasvoja: taikaeläinten hoito on yksi hänen lempitunneistaan. Hän rakastaa tutustua uusiin taikaeläinlajeihin ja oppia niiden käyttäytymisestä ja merkityksestä niin velhomaailmalle kuin luonnollekin. Taikaeläinten kanssa työskennellessään Susan tuntee olonsa rentoutuneeksi ja olennot tuovat iloa hänen päiviinsä. Ehkä sen takia hänestä ja Hagridista on tullut melkein ystäviä tuntien aikana: he jakavat tuon saman rakkauden nelijalkaisiin olentoihin.

Neljäkymmentäviisi minuuttia myöhemmin Hagrid päättää päivän oppitunnin. “Ensi viikon lopussa palautatte mulle oppimispäiväkirjan, missä ootte pitäny kirjaa niiden ryhmäkäyttäytymisestä, sukupuolivietistä, erilaisen muonan vaikutuksesta turkin kuntoon ja kirjotatte sarvien merkityksestä eläimelle itelleen ja velhomaailmalle.”

Kun he pakkaavat laukkujaan valmistautuen lähtemään linnaan lounaalle, Susan käy kiittämässä Hagridia mielenkiintoisesta oppitunnista. Puolijätti sukii tyytyväisenä mustaa takkuista partaansa ja katsoo sitten Susania tarkkaavaisin silmin:

“Mitä sää oot miettinyt tulevaisuudelles, Susan? Meinaatko ministeriöön niin kuin tätis?”

Susan pakottaa pitämään hymyn kasvoillaan, vaikka hän inhoaakin tätä kysymystä yli kaiken. Ollessaan Bones moni olettaa hänen seuraavan Amelia-tädin jalanjälkiä taikaministeriön johtaville paikoille.

Olisikin paljon helpompaa, jos Susan vain hyödyntäisi suhteitaan ja pääsisi heti valmistuttuaan harjoittelijaksi taikalainvartijaosastolle, kivuten sitten ylennysten kautta korkeammalle valtaistuimelle. Byrokraattinen ura ja oikean ja väärän selvittely ei kuitenkaan houkuttele Susania: mieluummin hän valitsisi jotain aivan muuta. Mutta sitä haluaa harva kuulla saati ymmärtää.

“En tiedä”, Susan vastaa, vältellen hieman Hagridin katsetta. “Olen kiinnostunut parantamisesta ja taikaeläinten hoidosta, mutta en vielä tiedä, mitä haluan tehdä koulun jälkeen. En ole varma, haluanko työskennellä yhtä korkealla tasolla kuin Amelia-täti.”

“Eihän ministeriössä aina tarvii papereita pyörittää. Sä oot hyvä käsittelemään taikaolentoja, Susan. Sanonpahan vaan”, Hagrid sanoo. “Ministeriöstä löytyis sulle nimittäin varmaan paikka taikaolentojen osastolla, jos vaan haluisit. Pääsisit ulkomaille ja näkisit vielä enemmän, ku mitä mä pääsen näillä tunneilla näyttämään.”

“Ehkäpä”, Susan vastaa ajatuksesta hieman rohkaistuneena. “Se voisi olla mukavaa.”

On helpottavaa, että joku aikuinen tukee häntä hänen valinnoissaan ja mieltymyksissään.

Professori Verso ei nimittäin ollut viidennen vuoden lopussa pidetyllä ammatinohjaustunnilla oikein ymmärtänyt, miksi Susan halusi valita taikaolentojen hoidon S.U.P.E.R. -tasolla, mikä oli saanut Susanin itsensäkin hermostumaan. Hänelle on aina painotettu valintojen punnitsemisen tärkeyttä, ja taikaeläinten hoidon valitseminen oli tuntunut valinnalta väärään suuntaan. Ja vaikka Amelia-täti oli kuitenkin rohkaissut häntä sanomalla, että tärkeintä oli valita ne oppiaineet, joista Susan on aidosti kiinnostunut, Susan tietää tädin toivovan hänen työllistyvän ministeriössä, mielellään tämän omalla osastolla.

Mutta ehkä Susan voisi kuitenkin löytää oman paikkansa jossain muiden esittämien toiveiden ja omien unelmiensa välissä?

“No, menepäs nyt siitä, että ehit syödä ennen seuraavaa tuntia”, Hagrid sanoo ja taputtaa Susania tukevasti olalle. “Sulla on vielä melkeen kaks vuotta aikaa miettiä tulevaisuuttas. Mutta halusin vaan sanoo, että sulla olis mahdollisuuksia taikaolentojen suhteen. Sulla on ihan erityinen suhde taikaolentoihin.”

Susan hymyilee ja lähtee kävelemään kohti linnaa mieli keveänä uudistuneesta uskosta tulevaisuutta kohtaan.

Ehkä hänen elämänsä tuleekin olemaan mukavampi ja mielenkiintoisempi kuin hän on tähän asti uskaltanut odottaa.
« Viimeksi muokattu: 30.05.2020 21:34:28 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Kyllä tämä minusta on slice of lifea! Hagrid on mahtava ja esiintyy ficeissä harmillisen harvoin! Jotenkin yllätyin, miten hyvä oppitunti hänellä oli suunniteltuna, mutta kyllähän ne kirjoissakin muistaakseni paranivat jossain vaiheessa kaikkien niiden sisuliskojen ja fletkumatojen jälkeen. :D Tässä oli mielestäni ihana idea, tarkastella sitä, mistä Susanin polku kohti taikaeläinten parissa työskentelyä oikein lähti. Jotenkin tuo vanhempien tai sukulaisten jäljissä seuraaminen tuntuu istuvan velhomaailmassa aika tiukassa, joten eipä ihme, että Susaniltakin on sellaista kyselty. Tykkään aina oppituntien kuvaamisesta ja eritoten tuosta heidän pienestä ryhmästään. Zabini oli hyvä villi kortti, toimi hyvin! Ja Luna on tietenkin oma, höpsö itsensä :)

Kiitos tästä ♥
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Thelina, pitäisi aina tulla vastaamaan näihin kommentteihin heti eikä vasta seuraavan osan yhteydessä, mutta iloitsin kommentistasi silloin toukokuussa ja iloitsen siitä jälleen nyt! :) Jee, osaan kirjoittaa slice of lifea! Se on mukavaa, koska tämä on ihanan lempeä genre. Heh, uskon, että Hagridin tunnit ovat parempia, kun kyseessä on pienempi ryhmä ja varsinkin motivoituneita oppilaita Dracon kaltaisten kurjien sijaan :D Kiitos ihanasta kommentista ♥

A/N: Melkein puoli vuotta edellisestä osasta! Eilen illalla alkoi tehdä mieli kirjoittaa taas jotain pientä Susanista, ja Kaarne ehdotti minulle ideaa, jossa Susanin pitää löytää itselleen mekko. Tästä piti tulla ficlet, mutta ei sitten tullutkaan, koska oikean mekon löytäminen on vaikeaa :D Tämä tarina sijoittuu viidennen vuoden loppuun, mutta ei rakenna merkittävästi Susanin tarinaa, vaan on jotain, mitä kirjoitin omaksi ilokseni, joten toivottavasti se välittyy sellaisena myös lukijalle! :)

Tämän tarinan ikäraja on tuttuun tapaan sallittu.


Neljä | Silkinsileä painajainen


Susan istuu sängyllään Puuskupuhien makuusalissa ja selaa Serafiinan silkkisalongin vaate-katalogia. Hänen ruskeanpunertavat hiuksensa roikkuvat kosteina suihkun jäljiltä ja sormet kääntävät turhautuneesti katalogin sivuja, katseen kuitenkin vain pyyhkäisten jokaisen vaatemallin pyörähtelevien liikkeiden ohi.

On kesäkuun alku ja niin stressiä kuin ahdistustakin aiheuttavat V.I.P. -kokeet lähestyvät uhkaavaa vauhtia. Aamulla postipöllö oli tuonut hänelle Ami-tädiltä pienen paketin, josta oli löytynyt vastaus Susanin muutaman viikon takaiseen kirjeeseen, pieni rasiallinen viskillä terästettyä kermatoffeeta sekä juhla-asuja esittelevä katalogi.

Meidät on kutsuttu kollegani Christinen tyttären valmistujaisiin Yhdysvaltoihin! Ami-täti kirjoitti kirjeessään. Lähdemme heti lukukauden päättymisen jälkeisenä päivänä lentävien vaunujen kyydillä ensin Aberdeenistä Lissaboniin, jossa vietämme yön, ja sieltä Atlantin yli Bostoniin. Eikö olekin jännittävää?

Olisihan se voinut olla jännittävää, Susan huokaisee ja sulkee lopulta katalogin. Mutta aivan kuin tasokokeissa ei olisi tarpeeksi jännittämistä, nyt he vielä lentävät toiselle mantereelle ja tapaavat siellä ihmisiä, joita Susan ei ole koskaan ennen nähnyt. Hän ei ole kovinkaan taitava puhelemaan kevyitä eikä ainakaan maassa, jonka englantia hänen on välillä vaikea ymmärtää. Eikä hän ole varma, osaako hän edes käyttää katalogin kauniita mekkoja. Tai onko hän tarpeeksi nätti.

Paljon mieluummin hän vain olisi ajattelematta koko asiaa ja keskittyisi kokeisiin. Mutta nyt hänellä on tämä ongelma.

Makuusalin ovi avautuu ja Megan astuu sisälle. Hänellä on sylissään korkea pino pergamentteja, jotka on tuherrettu täyteen muistiinpanoja, pieniä kukkasia ja jonkun nimi, jota Susan ei ehdi nähdä ennen kuin Megan kaataa pergamentit sängylleen ja suuntaa katseensa hänen syliinsä.

“Ooh, mitä sinulla on siinä?” Ja ennen kuin Susan ehtii vastata mitään, Megan on jo napannut katalogin hänen sylistään ja huudahtaa ilahtuneena: “Serafiinan silkkisalongin uusin katalogi! En tiennytkään, että se on jo ilmestynyt!”

“Ilmeisesti”, Susan sanoo ja hymähtää Meganin ihastuneille huokaisuille tämän alkaessa selata sivuja. “Minun pitäisi valita sieltä jokin mekko itselleni.”

“Millaiseen tilaisuuteen?”

“Tätini yhdysvaltalaisen kollegan tyttären valmistujaisiin”, Susan vastaa ja puuskahtaa. “Mutta en osaa valita. En edes oikein tiedä, millainen mekko minulle sopisi.”

“Minä autan sinua mielelläni”, Megan hymyilee ja näyttää hänelle sitten kuvan eräästä mekosta. “Mitä pidät tästä?”

Katalogin noidalla on päällään kevätkukkien keltainen, polvien yläpuolelle ulottuva mekko, jonka hihat näyttävät siltä kuin niihin olisi puhallettu ilmaa. Kankaaseen ommellut kukkaköynnökset liikehtivät mekon liikkeiden mukana kuin tuulessa huojuen. Se on nätti mekko - mutta sopisi paremmin Meganille kuin Susanille.

“Ei ehkä ihan”, Susan sanoo hymyillen. Megan jatkaa selailua ja ehdottaa pian jo seuraavaa mekkoa.

Ei kestä kauaa, kun makuusalin ovi avautuu jälleen ja Hannah astuu sisään. Tämä näyttää uupuneelta ja hiukset ovat sekaisin. Susan arvaa tämän viettäneen suurimman osan päivästä jälleen kirjastossa kertaamassa kokeisiin. Susaninkin olisi pitänyt, mutta katalogi ja ajatus juhlista ovat saaneet hänen ajatuksensa laukkaamaan aivan toisenlaiseen suuntaan.

Juuri nyt Susan antaisi mitä tahansa, jos vain saisi suunnata keskittymisensä jättiläissotien tai maahisten oikeuksien kehityksen kertaamiseen mekkojen ja kampausten sijaan.

Kun Megan näyttää Hannahille katalogia, tämä ottaa harhautuksen mielellään vastaan ja istuu Meganin viereen. Pian Susan seuraa vierestä, kuinka hänen tupatoverinsa huokailevat ja osoittavat toisilleen milloin mitäkin yksityiskohtaa mekossa. Hannah ja Megan löytävät kilpaa toisilleen sopivia mekkoja, ja Susan tukahduttaa huokauksen.

“Kuvittele, että pääset Ilvermornya käyneen oppilaan valmistujaisiin”, Hannah sanoo sitten, kuulostaen hieman kateelliselta. Susan vaihtaisi paikkaa ystävänsä kanssa koska tahansa. “Sinun pitää pukeutua johonkin näyttävään mekkoon, edustaa Iso-Britanniaa ja etenkin Tylypahkaa. Ja puuskupuheja tietenkin.”

Hannah osoittaa Susanille mekkoa, nilkkoihin asti ylettyvää leninkiä, jonka punertavan oranssi väri hehkuu kuin silkki mallina toimivan noidan pyörähtäessä ympäri ja taas ympäri. Susan tuijottaa katalogin tyttöä pitkään ennen kuin ravistaa päätään - mallin pyörähtely saa hänen päänsä sekaisin.

“Hmm, se ei taida aivan sopia hiusteni väriin?” Susan sanoo ja saakin vastaukseksi ymmärtävät äännähdykset ystäviltään.

Susanin hiukset ehtivät kuivua sinä aikana, kun Hannah ja Megan käyvät läpi katalogia. Mikään mekoista ei tunnu sopivalta ja lopulta Susan ehdottaa taukoa. Häntä tämä kaikki ylimääräinen ajattelu vain väsyttää. “Ihan totta, kiitos avustanne, mutta totta puhuen taidan miettiä koko asiaa uudelleen, kun kokeet ovat ohi.”

“Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä!” Megan huudahtaa. “Serafiinan mekot ja leningit myydään loppuun nopeasti varsinkin näin kesäkuussa.”

“Sitten se saa olla sen hetken ongelma”, Susan huokaisee, mutta peittää turhautumisensa hymyllä. “Kiitos kuitenkin.”

*

Yöllä Susan näkee unta, jossa hän seisoo pienellä korokkeella keskellä vaateliikettä päällään vain rintaliivit, pikkuhousut ja navan yläpuolelle ylettyvät ohuet sukkahousut. Hänen edessään seisoo häikäisevän kaunis noita, jolla on päällä hopeinen silkistä ommeltu leninki. Nainen esittelee Susanille mekon toisensa perään, mutta unessa Susan ei kykene puhumaan eikä kieltäytymään, joten nainen pukee hänen päälleen kaikki mekot, jotka liikkeestä löytyvät, mutta aina toistensa päälle. Lopulta kymmenet mekot korsetteineen ja vetoketjuineen puristavat Susanin rintakehää niin, ettei hän saa enää henkeä ja herää omaan, tukahtuneeseen huudahdukseensa.

Kello on viisi aamulla eikä Susan saa enää unta. Hän ehkä luulee voivansa unohtaa mekot, mutta hänen alitajuntansa tuntuu olevan asiasta eri mieltä. Siksi Susan näpäyttää taikasauvaansa valon ja alkaa jälleen selata katalogia, toivoen löytävänsä jotain, mitä ei edellisellä kerralla vielä huomannut.

Aamupalaan mennessä hän on jo viskannut turhautuneena koko katalogin sänkynsä toiseen päähän, mutta pakkaa sen kuitenkin laukkuunsa ennen kuin ensimmäinen tunti alkaa.

*

“Onko kaikki hyvin? Pyörryttääkö sinua?”

Nevillen kysymys saa Susanin hätkähtämään ajatuksistaan. He seisovat vierekkäin kasvihuone kuudennessa ja keräävät tupruherneitä leijuttamalla kasvin palot vedellä täytettyihin lasipurnukoihin. Tupruherneet eivät saa koskea mihinkään kiinteään tai ne puhkeavat kukkaan, jolloin niitä ei voi enää hyödyntää, ja työ vaatii tarkkaavaisuutta. Huolimaton käsittely voi kyllä saada herneet tupruttamaan pyörryttävää höyryä, mutta Susanin mieltä painostavat toiset asiat.

“Kaikki on hyvin”, Susan vakuuttaa, mutta juuri silloin hänen taikasauvansa sävähtää ja hänen lennättämänsä palko repeytyy rikki. Tupruherneet tippuvat maahan ja puhkeavat välittömästi kukkaan. Susan kohottaa katseensa professori Versoon, joka mutristaa hänelle suutaan, mutta ei onneksi sano mitään.

Neville katsoo häntä kulmat koholla, ja Susan huokaisee. “Hyvä on, en nukkunut hyvin.”

“Mietitkö kokeita?”

“Ihme kyllä en”, Susan hymähtää ja on hetken hiljaa, keskittyen leijuttamaan seuraavan herneenpalon lasipurkkiin. “Sen sijaan mietin juhlamekkoja.”

Ja niin Susan kertoo Nevillelle Ami-tädin lähettämästä katalogista ja kirjeestä, mutta kuinka mikään mekoista ei oikein tuntunut oikealta ja oikeastaan koko idea juhlista vain saa Susanin ahdistumaan.

“Kaikille muille löytyy jokin mekko, kaikille muille sopivat mekot, mutta eivät minulle. Näin vielä untakin minut kuristavista mekoista. Se ei ollut hauskaa”, Susan huudahtaa, kun Neville hykertelee hänen sanoilleen.

“Onko sinulla katalogi mukanasi?” Neville kysyy sitten, ja Susan nyökkää. “Uskon kyllä, että sinullekin löytyy mekko. En ole ehkä tyylitietoisin oppilas tässä kasvihuoneessa, mutta ainakin voin yrittää auttaa.”

Tuntuu nololta pyytää apua Nevilleltä, mutta ajatuskin katalogin selaamisesta jälleen yksin saa Susanin tuntemaan ahdistuksen puuskan lähestyvän ja välttääkseen sen hän nyökkää suostumuksen merkiksi.

Tunnin päätyttyä he keräävät tavaransa ja kävelevät suihkulähteelle, jonka kiviselle reunalle he istuutuvat. Veden keveä, pulppuileva ääni saa Susanin hieman rentoutumaan ja hän seuraa vierestä, kun Neville selaa Serafiinan silkkisalongin pukuja sivu kerrallaan. Susan osoittaa pojalle ne mekot, joita Hannah ja Megan hänelle edellisiltana ehdottivat, ja hänen helpotukseksi Neville pudistaa päätään molempien kohdalla ja hymähtää: “Värit ovat aivan väärät. Eikä tuo malli…”

Kun katalogin sivut alkavat käydä vähiin, Susan pelkää jäävänsä jälleen vaille ratkaisua. Kuitenkin toiseksi viimeisellä sivulla Neville pysähtyy tutkimaan pidemmäksi aikaa kuvaa, jonka mallilla on päällään violetti, sirosti liikahtelevasta kankaasta ommeltu mekko. Sen helma levenee hieman alaspäin ja hihat laskeutuvat olkapäille kevyesti kuin laskostettuna.

“Tämä”, Neville sanoo ja osoittaa noitamallia, joka tuntuu ihastuvan saamastaan huomiosta ja pyörähtää, saaden mekon helman lentämään. “Tämä sopii sinulle.”

“Violetti, todellako?” Susan kysyy ja kurtistaa hieman kulmiaan.

"Se sopii hiuksiisi", Neville sanoo ja punastuu, jatkaen yhä hiljemmin "Ja silmiesi väriin."

Susan tuijottaa katalogin tyttöä. Hän ei olisi ikinä osannut valita itselleen tuota mekkoa. Mutta mitä pidempään hän sitä katsoo, sitä vakuuttuneempi hän on siitä, että kyseinen mekko saattaa olla hänen paras vaihtoehtonsa. Ja toisin kuin kaikkien muiden mekkojen kohdalla, tämän mekon Susan kykenee näkemään päällään juhlissa. Tämän mekon kanssa hän kykenisi jopa jutustelemaan.

“Hyvä on, kiitos”, hän sanoo lopulta hymyillen, ja Neville ojentaa katalogin tyytyväisenä takaisin hänelle. Samalla pojan vatsa kurnii vaativasti, ja he molemmat naurahtavat.

“Tällaisen katalogin selaaminen käy työstä”, Neville toteaa ja auttaa Susanin jaloilleen suihkulähteen reunalta. “Tuletko lounaalle?”

Susan hymyilee ja nyökkää, ja he lähtevät yhtä matkaa takaisin linnaan. Heidän astuessaan Suureen saliin Susan tuntee jälleen vatsassaan hermostuneita värähdyksiä, mutta nyt ne eivät enää johdu mekoista ja juhlista vaan lähestyvistä V.I.P. -kokeista.

Ja sellaisen hermostuneisuuden Susan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi.



A/N2: Niin ja tosiaan, velhoilla ja noidilla taitaa yleensä olla juhlakaavut, mutta kyllä minä nyt olen sitä mieltä, että ainakin noidilla saa olla juhlamekot! :D
« Viimeksi muokattu: 29.10.2020 18:50:54 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 336
  • Lunnikuningatar
Olen sitä mieltä, että myös velhoilla saa olla juhlamekot! ;)

Ah, Neville. ♥ Neville on kyllä aina paras, etenkin hänen huolehtivaisuutensa ja tuollainen harkitsevaisuus. Eikä Neville - toisin kuin Hannah ja Megan - alkanut heti miettiä, että millainen mekko sopisi hänelle. :P Nyt haluaisin vielä ficletin siitä, kuinka Neville näkee Susanin tuossa mekossa (hän voisi vaikka olla saanut jonkin pienen kasvitieteen palkinnon ja olla juhlissa aivan yllättäen?) ja suorastaan häkeltyy. (Ja sitten K-18-version, jossa Neville voi hermostuneesti riisua sitä Susanin yltä. :P Sitä ei toki tähän ketjuun voisi laittaa.)

Pidin myös tuosta katalogista liikkuvine kuvineen, mekkojen kuvailusta ja siitä, että Susan pitää kokeiden stressaamista mekkojen stressaamista tervetulleempana. :D Se kertoi hienosti hänen hahmostaan paljon!

Kiitos, tämä oli ihana. ♥ Iltaani piristi valtavasti Susanista ja Nevillestä lukeminen.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | kokoelma | 4/xx
« Vastaus #10 : 30.10.2020 20:32:04 »
Olipa ihanaa, että juuri Neville näki heti, mikä mekoista sopii Susanille! Sopii hyvin Nevillen hahmoon, että hänellä on silmää nähdä mekon sävyn sopivan Susanin hiusten ja silmien väriin. Olen samaa mieltä kuin Kaarne, että Susanin stressaaminen kokeista mieluummin kuin mekoista kertoo paljon hänen hahmostaan, samoin kuin se, että häntä jännittää matkalle lähtö ja hän jahkailee mekon valinnassa. Olen ihan samanlainen jahkaaja vaateostoksilla, en osaa valita mitään, joten sitten en osta kovin usein mitään, vaikka tarve olisi, ja varmaan puolet ostoksista päädyn vielä kaiken lisäksi palauttamaan, kun tulen katumapäälle :D tykkäsin tässä sekä tyttöjen että Susanin ja Nevillen ystävyydestä ja tuosta katalogista sekä kouluyksityiskohdista tietenkin. Ja voi apua tuota Kaarnen K-18 ehdotusta, kuulostaa ihanalta ja kiusalliselta ja kutkuttavalta, eli lukisin tietenkin jos vaikka innostut ideasta... Sinun Neville ja Susan ovat parhaita ja oli kivaa huomata, että tähän oli tullut jatkoa, ja vieläpä tällainen hyvänmielenpätkä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Vs: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | kokoelma | 4/xx
« Vastaus #11 : 03.02.2021 19:56:56 »
Oho, enpä muistanutkaan että mulla jäi nämä viimeisimmät osat kommentoimatta, korjataanpas asia! Luin nämä kyllä ilmestymisen aikaan ja nyt uudelleen, näistä slice of life -tyyppisistä pätkistä tulee niin kiva mieli jotenkin :) Semmoista kevyttä lukemista. Enkä ollenkaan oo siis bumppaamassa tätä topaa jatkon kinuamista varten, eihän mulla semmoisia motiiveja... ;)

Taikaeläinpätkä oli kiva sekoitus semmoista hyvänmielen eläinhössötystä ja sitten tulevaisuuden ja ratkaisujen pohdinnan ahdinkoa. Se toimi tosi hyvin, että oli kaksi tällaista erilaista teemaa sekoitettuna toisiinsa. Musta oli ihanaa miten kerroit tuosta taikaeläinten hoidon tunnista, se oli tosi kekseliäs ja canon-uskottavan oloinen. Hagrid oli myös siinä erityisen ihana, hymyilytti vaan koko ajan tuo Hagridin lempeä asenne oppilaitaan kohtaan ja se kuinka huomasi Susanin potentiaalin ja tuntui keskittyvän jokaiseen oppilaaseen yksilönä erityisesti. Se oli jotenkin niin lämminhenkistä ja ihanaa, miten Hagrid kannusti Susania ja vahvisti sitä, että voi tehdä omanlaisensa valinnan ja validoi toisen mielenkiintoa kertomalla, että on tässä hyvä. Olit myös kirjoittanut Hagridin puhetavan tosi luontevan oloisesti, muistan että joskus kun kirjoitin tekstiä jossa Hagrid oli niin se oli mulle hankalaa, joten hatunnosto onnistuneesta dialogista myös!

Lainaus
“Näitten sarvia käytettiin 1800-luvulla sauvamateriaalina, mutta nopeesti huomattiin, ettei sellaset sauvat olleet omistajilleen uskollisia”, Hagrid kertoo ja tarttuu hieman kovakouraisesti yhtä jänistä sarvista. Eläin ei kuitenkaan tunnu olevan milläänsäkään karusta kohtelusta. “Mutta kunnon tekoa nää sarvet kyllä on. Niistä on hyötyä moneen, mutta kuka osaa sanoa, mihin?”

Luna kohottaa kätensä ja alkaa innokkaasti kertoa sarvien hyödyistä unensieppaajina, suunnanantajana ja pahojen voimien havainnoitsijana. Hagrid kuuntelee ystävällisesti nyökkäillen samalla, kun muut ryhmäläiset naureskelevat hyväntahtoisesti Lunan teorioille. Lopulta Zabini kyllästyy kuuntelemaan Lunan yhä jatkuvia teorioita, nostaa kätensä ja kertoo oikean vastauksen ("Taikaesineiden vahvistamiseen sekä joidenkin taikaliemien ainesosana"), jolloin Hagrid antaa luihuisille viisi tupapistettä, ja Luna koppaa unelmoivana yhden jäniksistä syliinsä.
Tämä oli mun lempparikohta ekasta pätkästä. Pidin noista yksityiskohdista joita olit luonut, kuten tuosta sauvamateriaalina käytön historiasta, oot kyllä tosi nokkela keksimään tällaisia. Ne tuovat ihanasti tekstiin syvyyttä ja uskottavuutta. Hymyilin myös Luna-kohdalle, Lunan hyväntuuliset hörhöilyt ovat aina kivaa luettavaa ja musta Hagridin lempeä asenne oli jotenkin niin liikkistä.

Näistä kahdesta mekkopätkä oli kuitenkin mun lemppari! Se vaan oli jotenkin niin... en tiedä, vaan niin yksinkertaisesti kiva! Tykkäsin siitä, että siinä oli etualalla tällaisen arkisen asian tekeminen, eli mekon valitseminen, mutta oikeasti ongelma olikin syvemmällä, kun Susanilla oli ulkonäköpaineita ja ahdistusta uudenlaisesta ja jännittävästä sosiaalisesta tilanteesta, ja ne tunteet sitten ehkä ruumiillistuivat siihen mekon valitsemiseen. Tuo painajainen mekoista toimi tässä tosi hyvin, se oli tosi hyvin keksitty ja toteutettu ja vahvisti sitä stressin tunnetta, joka tästä kohdasta huokui. En myöskään voi olla myöntämättä, että yksi syy miksi ihastuin tähän pätkään niin kovasti oli Neville. Tässä versessä Neville on kyllä niin ihana, niin hyvä ystävä ja lempeä ja söpö ja äääh <3 Ihanaa, kuinka tuki ja auttoi Susania ja jotenkin tykkäsin hirmuisesti siitä, kuinka se olikin Neville, joka sen oikean mekon osasi löytää (vaikka väitti ettei muka ole muotitietoinen!) ja kuinka se valinta perustui sille, että oli kiinnittänyt Susaniin ja tämän piirteisiin huomiota. Tytöt ihailivat mekkoja joita olisivat halunneet itselleen, mutta Neville katseli asiaa Susania ajatellen. Ihana <3

bannu by Ingrid

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Vs: Susan Bonesin onni ja epävarmuus | K-11 | kokoelma | 4/xx
« Vastaus #12 : 13.02.2021 09:48:27 »
Ensinnäkin kiitokset linkistä Susan-listaukseen, jonka vinkkasit, kun viimeksi kommentoin Ilvesnaaras-tekstiä! Olin juuri miettinyt, missä järjestyksessä näitä pitäisi lukea, joten tuntui kuin olisit lukenut ajatukseni :)

Pidin paljon myös näistä katkelmista -- todellakin osaat kirjoittaa slice of lifeä! Näissä sekoittuu kivasti arkielämä ja Susanin luonteen ja persoonallisuuden kehittymisen ydinkysymykset. Vaikka Susan oli näissä hyvin erilaisessa tilanteessa kuin Ilvesnaaraassa ja Kasvukivuissa, hän tuntui täsmälleen samalta hahmolta: esimerkiksi ahdistuu, kun pitäisi itse tehdä päätöksiä, tarvitsee paljon tukea ja vahvistusta -- eli ihan samoja huolia, jotka vaivaavat vielä aikuisenakin. Onni ja epävarmuus kuvaa hyvin näitä pätkiä ja oikeastaan Susanin hahmoa laajemminkin.

Yksittäisistä kohdista pidin eniten sarvijäniksistä :) Tai siis musta oli mukavaa, että taikaeläinhoidontunnit jatkuivat ilman Harryakin ja olivat oikeasti jollekin tärkeitä. Pidin myös Susanin ja Nevillen suhteesta näistä ja kiinnostuneena odotan, mitä siitä kerrotaan lisää Jälkemme ensilumessa -tarinassa. Nevillehän vaikuttaa olevan suosittu puuskupuh-tyttöjen kesken! Kauniista, miten Susan ja Neville näkevät toisissaan sellaisia hyviä puolia, jotka muilta jäävät huomaamatta.

Jäin miettimään, miksi Luna oli samalla kurssilla Susanin kanssa, vaikka hän on vuoden nuorempi eli samalla vuosikurssilla kuin Ginny. No, Lunan tietäen hän olisi voinut vaan harhailla väärälle tunnillekin. :)

Koitan vähän säästellä näitä Susan-tekstejä, että aina olisi varastossa jotain takuuhyvää luettavaa! Mutta onneksi näitä on näin paljon: listausta katsellessa ihan ihmetyttää, mihin kaikkialle Susan vielä ehtiikään. :) Kiitokset tästä!