Kirjoittaja Aihe: Vielä täällä (ennen loppua), S  (Luettu 719 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 168
  • Kellopelihurmaaja
Vielä täällä (ennen loppua), S
« : 12.02.2020 19:31:18 »
Ikäraja: S
Tyylilaji: hiljaisuus nuottien välissä
Paritus: Adele/Marras

K/H: Tämä on kirjoitettu Aurinkolapselta saadun kappaleen pohjalta inspisbiisiketjussa. Se oli Sleeping at Lastin kappale "Two", jonka suosittelen kuuntelemaan tämän tekstin lukemisen jälkeen. Tekstistä saa enemmän irti, jos Adele ja Marras ovat tuttuja Kellopelisydän-versen kautta, mutta mikäpä minä olen kieltämään, jos joku haluaa tekstin lukea muuten vaan. 

*

Vielä täällä (ennen loppua)

Jossakin maailmojen rajalla, ajan harmaiden tyrskyjen tuolla puolen, on pikkuruinen luoto. Sillä seisoo ränsistynyt kellotorni, jonka suuret viisarit ovat pysähtyneet ikuisesti hetkeen hieman auringonnousun jälkeen. Aamun lempeä valo tanssii rantaa heijaavissa laineissa ja lämmittää kallion rosoisen pinnan. Aivan kellotornin vieressä on pieni kaistale hedelmällistä maata, jossa kasvaa muhkurainen ja sitkeä omenapuu. Muutoin luoto on karu ja lohduton, ainakin jos sitä katsoo etäältä.

Ylhäällä kellotornissa on vain yksi huone. Siellä tuoksuu kuivatuilta yrteiltä, tuoreelta leivältä ja sunnuntaiaamujen raukeudelta. Sängyn lakanat ovat karheaa pellavaa. Liedellä on kaksi mukia ja puinen kulho, jossa kohoaa leipätaikina. Kellotornin kaksi asukasta ovat parhaillaan ulkona, mutta ikkuna on jäänyt auki heidän jäljiltään ja huoneeseen hiipivä tuuli lehteilee vuoteelle unohtuneen kirjan sivuja.

*

Marras ja Adele istuvat kalliolla ja tuijottavat kauas merelle. Missään ei näy vilaustakaan maasta: on vain sininen meri ja sinisempi taivas. He ovat olleet luodolla jo päiviä, ehkä viikkoja, kenties kuukausiakin - mutta tarkasti kulunutta aikaa on mahdotonta laskea. Marras silittää Adelen hiuksia hajamielisesti, eikä kumpikaan sano mitään, ei puhu toisesta elämästä ja sen laeista.

Tänne kellopelisydämen tikitys ei heitä seuraa. Se on pysähtynyt kellotornin viisareiden kanssa. Marras tietää kuitenkin, ettei se tarkoita vapautta: hänen rinnassaan on vain tyhjä hiljaisuus tasaisen sydämensykkeen sijaan. Adele ei tunnu hiljaisuuden painoa tuntevan, koska tyttö vain nauraa ja puhuu omenoista ja siitä, miten heidän täytyy leipoa piirakkaa heti, kun ne viimein kypsyvät.

*

Ikuinen aamu jatkuu vielä ainakin kahdeksan paistetun leivän, kolmen kalaretken ja omenapuuhun ripustetun keinun verran. Se jatkuu siihen asti, että he ovat lukeneet kaikki kolme kellotornin kirjaa. Se jatkuu siihen asti, että Marras päättää korjata kellotornin kirskuvan oven.

Se jatkuu niin pitkään, että Adele uskaltautuu lopulta kysymään, josko Marras opettaisi häntäkin soittamaan.

*

Marras korjaa Adelen sormien otetta banjon kielillä. Adelen sormenpäät ovat alkaneet kovettua ja nykyään hänen kätensä kompuroivat vähemmän etsiessään sointuja. Siitä huolimatta helpotkaan laulut eivät vieläkään suju virheittä.

Marras epäilee, että se johtuu hänestä, sillä virheiden jälkeen heillä on tekosyy koskettaa toisiaan.

Usein soittotunnit katkeavat siihen, sillä kumpikaan ei halua päästää irti.

*

Adele haluaisi enemmän, haluaisi uskaltaa. Olisi heistä se, joka uskaltaisikin. Toisinaan Marraskin miettii sitä: miltä tuntuisi tuntea Adelen hymy suudelman läpi? Pujottaa sormet hänen hiustensa lomaan ja hengittää tytön huulia vasten?

*

Kun Marras herää, hän kuulostelee aina ensimmäiseksi tuttua tikitystä, etsii ajan kahleita. Hengittää vasta sitten: he ovat vielä täällä. Vielä turvassa. Vielä ainakin hetken.

*

Kun omenat viimein kypsyvät, Marraskin alkaa ajatella, että ehkä hän on ollut väärässä. Ehkä hän on pelännyt turhaan. Ehkä heidän ei tarvitse palata.

He keräävät ne. Tuuli tekee pesän Adelen hiuksiin ja Marras kampaa ne kärsivällisesti auki. Sitten Adele leikkaa omenat viipaleiksi samaan aikaan kun Marras sekoittaa taikinan ja lämmittää uunin.

*

Myöhemmin he istuvat ikkunalaudalla sylikkäin ja Marras painaa kasvonsa Adelen hiuksiin, on vaiti ja vain hengittää.

Ehkä, hän ajattelee. Adele kääntää päänsä ja hymyilee ja -

- kellotornin viisari nytkähtää, sillä loppujen lopuksi oman tarinansa loppua ei voi paeta, eivätkä he ole vielä siellä.

« Viimeksi muokattu: 13.02.2020 14:38:44 kirjoittanut Nevilla »

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 732
  • Created by fear
Vs: Vielä täällä (ennen loppua), S
« Vastaus #1 : 12.02.2020 19:46:17 »
EIIIIIII!!!

Minkä menit tunteilleni tekemään!!!

Tässä kommentissa ei varmaan ole päätä eikä häntää, mutta ei kaikessa aina tarvitsekaan olla. Luin tämän yhdeltä istumalta ja ai että tämä sattui. Rakensit niin kauniisti tuon miljöön pikku luodosta ja heidän yhteisestä elämästään kaukana kaikesta, soittamassa ja leipomassa ja vain olemassa kahdestaan turvassa. Viimein.

Ja sitten menet särkemään sydämeni tällä tavalla!!! :"D Ei vaiskaan, tuo loppu oli aivan ihana ja Kellopelisydämen henkeen sopiva, mutta sydäntäni ihan fyysisesti raastoi kun luin sen. Jotenkin tämä meni jonnekin niin syvälle, koska tällaiset traagiset paritukset ovat lempijuttuni ja etenkin sellaiset, jossa maailmankaikkeus miltei väkisin vetää heitä erilleen ja he kärsivät siksi ensin todella paljon, mutta lopulta kuitenkin saavat toisensa - mutta eivät aivan vielä.

Kieli oli taas ihan superihanaa ja mm. tuo linnunpesä-vertaus ja aivan alun "valo tanssii rantaa heijaavissa laineissa" olivat superkauniita ja visuaalisia. Ja Sleeping At Lastin Two, ah ihanaa. <3 Sleeping At Last on kyllä tosi hyvä muutenkin, niiltä esim. I'll Keep You Safe on sellainen, jonka osaisin niin hyvin kuvitella johonkin Marras / Adele modern AU:hun. Ja Uneven Odds. Muutenkin kannattaa kuunnella niiltä esim. Enneagram ja se planeettasarja, ne on kyllä parasta inspismatskua.

Kiitos feelseistä ja ihanasta tarinasta :-*


never regret thy fall, o’ icarus of the fearless flight,
for the greatest tragedy of all is to never feel the burning light.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Vielä täällä (ennen loppua), S
« Vastaus #2 : 12.02.2020 20:11:12 »
Kääk, en kestä! Tuli tästä kamalasti mieleen, kun silloin kerroit siitä tarinasta, jossa sun hahmot meni piiloon alaviitteeseen. Tässä oli perjaatteessa samanlainen henki, kun aika oli pysäytetty ja kun tietää kellopelisydämen kontekstin niin että heidän pitää jossain vaiheessa palata sinne tarinaan takaisin ja ajan jatkaa kulkemista edelleen. Jos yhtään saat kiinni siitä mitä tässä sanon.

Pidän kovasti tästä tunnelmasta ja tuollaisista kauniista pikku yksityiskohdista, varsinkin tuo tuulen tekemä pesä hiuksissa juttu mistä puhuitkin wapissa jo. Jossain toisessakin sun tekstissä oon muistaakseni aikaisemmin sanonut, että tykkään siitä kun kappaleet lyhenee loppua kohden. Tässä siitä tulee sellainen vähän kiirefiilis, että mitä kaikkea vielä ehditään tehdä, ennen kuin aika lähtee taas käyntiin ja se sopi tähän loistavasti!

Ja tuo loppu. Siitä tulisi niin kovin pitkä lainaus, mutta tykkään siitä yhtäkkisyydestä, mikä näkyy ihan tekstiin saakka, kun viisari nytkähtää eteenpäin ja niin vain aika lähtee taas kulkemaan eteenpäin. Surullista, että vaikka tämä pysähdys on jatkunut niin pitkään, että he ovat ehtineet tehdä vaikka mitä, tätä yhtä viimeistä asiaa he eivät kuitenkaan ehdi tehdä.

Tykkään ihan hirveesti siitä kun omille tarinoille kirjoitetaan tällaisia vähän niinkuin spinoffeja, missä kiskaistaan hahmot pois siitä hetkestä missä he ovat nyt ja jonnekin aivan muualle (ja tiiätkö kuinka hienoa olisi, jos tämä päätyisi mukaan sinne oikeaan kirjaankin, mikä kellopelisydämestä on kuulemma tulossa! se sopisi niin loistavasti johonkin väliin sinne ja minä ainakin olisin aivan ihastuksissani.)

Kiitos valtavasti tästä lukukokemuksesta, lukisin mielelläni lisää tällaisia <3

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 226
Vs: Vielä täällä (ennen loppua), S
« Vastaus #3 : 12.02.2020 21:35:48 »
Lainatakseni moodrosea, joka kuvasi asiaa osuvasti: ai että tämä sattui. Hyvällä tavalla, mutta aaa, sydänparkani ei ollut kerta kaikkiaan kestää tätä kaihoa ja varovaista hellyyttä ja surusävyistä toivoa, varsinkin kun Marras ja Adele eivät sitten kuitenkaan pysty pakenemaan kohtaloa, joka on täysin toinen kuin heidän elämänsä luodolla. Olisipa finissä vuolaasti itkevä hymiö niin laittaisin tähän niitä nyt kymmenen. :'( Kuvaat tällaisia heidän yhteisiä hiljaisempia hetkiään aina todella kauniisti ja herkästi (varsinaisessa Kellopelisydämessä ja Viimeinen laulu jonka laulan sinulle -spinoffissa), ja niin on myös tässä. Marras silittämässä Adelen hiuksia, opettamassa tätä soittamaan banjoa (usein soittotunnit katkeavat siihen, sillä kumpikaan ei halua päästää irti, itken), he leipomassa, haaveilemassa omenapiirakan tekemisestä... Sydäntäsärkevintä on ehkä se, että tässä näkyy, kunka paljon he todella haluaisivat olla yhdessä tällaisella hellällä ja mutkattomalla tavalla, mutta se ei lopulta ole mahdollista. Ja tuo lopetuskin sitten toisaalta vain sopii Kellopelisydämen henkeen, kuten Moodrose sanoi. Lainaan tähän vielä muutaman ehdottoman lempikohtani, joita en osaa kommentoida sen kummemmin, mutta anyway:

Lainaus
Siellä tuoksuu kuivatuilta yrteiltä, tuoreelta leivältä ja sunnuntaiaamujen raukeudelta. Sängyn lakanat ovat karheaa pellavaa. Liedellä on kaksi mukia ja puinen kulho, jossa kohoaa leipätaikina. Kellotornin kaksi asukasta ovat parhaillaan ulkona, mutta ikkuna on jäänyt auki heidän jäljiltään ja huoneeseen hiipivä tuuli lehteilee vuoteelle unohtuneen kirjan sivuja.

Lainaus
He keräävät ne. Tuuli tekee pesän Adelen hiuksiin ja Marras kampaa ne kärsivällisesti auki. Sitten Adele leikkaa omenat viipaleiksi samaan aikaan kun Marras sekoittaa taikinan ja lämmittää uunin.

Lainaus
Adele haluaisi enemmän, haluaisi uskaltaa. Olisi heistä se, joka uskaltaisikin. Toisinaan Marraskin miettii sitä: miltä tuntuisi tuntea Adelen hymy suudelman läpi? Pujottaa sormet hänen hiustensa lomaan ja hengittää tytön huulia vasten?

Tämä oli ihan todella kaunis teksti, vaikka sydämeni nyt vähän särkyi, kiitos! <3 <3 Ja joo, seuraavaksi sitten moderni!AU näistä kahdesta, ja miksei muistakin Kellopelisydämen hahmoista, eiköstä joo? Lukisin! :D

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 168
  • Kellopelihurmaaja
Vs: Vielä täällä (ennen loppua), S
« Vastaus #4 : 07.02.2021 13:38:48 »
Jaahas, en ole tämänkään tekstin kommentteihin vastannut, mutta nytpä vastaan! On jotenkin jännä lukea tekstiä vuoden takaa, kun kerrankin sen henkilöhahmot ja tarina heidän taustallaan on muuttunut näin paljon! Esimerkiksi Marrasta ajattelen nykyään melkein aina Lyonina ja Kellopelisydänkin on tässä välissä valmistunut juonellisesti (vaikka hengaakin vielä pöytälaatikossa). Oivoi. Mutta!

Rosmis: Olit vielä moodrose kun tätä tekstiä kommentoit, mikä nostalgia! Olen kuitenkin tosi iloinen, että onnistuin särkemään sydämesi, hähää! (Aina välillä tekee hyvää, että tunteet kuohuu yli nääs. Olen tätä välillä kokenut esimerkiksi Kasvottoman kanssa, joten hyvä vaan iskeä toisinaan takaisin.) Kiitos paljon kommentista ja kiitos myös tänään (kuulemma) ilmestyvästä Kasvottoman osasta jo etukäteen. ❤️

Lyra: Ah, Eksymiskartta mainittu, alaviitepako best. ❤️ Ilahduin siitä, että muistit tuon maininnan, ja kommentistasi tietenkin muutenkin! Musta on mahtavaa, että joku on seurannut KS:n tarinaa niin pitkään kuin sinä (ja Okakettu), ja jaksaa edelleen tykätä näistä hahmoista. Oon myös samaa mieltä spin-offeista, koska minusta ne on ihan paras tapa päästä tutkailemaan hahmoja ja availemaan ovia erilaisiin suuntiin. Kiitos paljon kommentista! ❤️

Okis: Vuolaasti itkevät hymiöt ovat kyllä erittäin Valid. :P Onneksi tässä vuoden aikana niitä on jo kopioitu tänne moneen otteeseen. :D Ja Adele ja Lyonkin ovat jo päässeet suutelemaan kahdessakin eri tekstissä, oivoi, ja jopa kihloihin. Joten ei hätää, elämä voittaa! Tämä on silti edelleen yksi suosikeistani, sillä mikään ei voita tällaista surullista piningia. (Anorakkikohtaus best jne.) Kiitos kommentista! ❤️

mitä jäljelle jää, kun toiseksi kasvaa, tiedätkö?
vain se on selvää: olen sinun loppuun saakka.
.