Kirjoittaja Aihe: Murtunut, parittomat, perhe | S | George/Angelina | suru, hurt/comfort  (Luettu 1095 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 069
  • ava by raitakarkki
Ficin nimi: Murtunut, parittomat, perhe (aka 3 kertaa Fredin haudalla)
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: suru, hurt/comfort
Paritus: George/Angelina
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterit ja niiden maailman. Minä vain lainaan, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa
Haasteet: 3 kertaa kun...V

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Murtunut (300)

Hautakumpu on täynnä kukkia. Tänään ei sada. Eilenkään ei satanut. Hautajaispäivänä. George vetää kaapua tiukemmin päälleen, vaikkei ole edes kylmä. Ajatus sakkaa. Päinvastoin on lämmin alkukesän päivä. Kotikolo oli ennen ollut haljeta naurusta sellaisina päivinä, nyt se on hiljainen, eikä George kestä sitä. Polvet kohtaavat pehmeän uuden ruohon odottamatta. Sydän tuntuu tyhjältä. Miksi me kummatkin emme voineet kuolla? Perhe kulkee hänen lähellään varpaillaan, koska hän on murtunut, toiselta puoleltaan rikki revitty, verihaavoilla. Kyyneleet kastelevat maata. Eilen, kun kaikki muut itkivät, niitä ei tullut yhtäkään.

Tylypahkan lattialla Fred oli vielä tuntunut niin lämpöiseltä. George koskettaa kiveä, jota aurinko on hivellyt ennen häntä. Pinta on sileä, särötön, ainoastaan kaiverrus poikkeaa tasaisuudesta. Hän on kääntänyt heidän Kotikolon huoneensa peilin nurinpäin. Hänen heijastuksestaan katsoo Fred ja se tekee aivan liian kipeää. Sormet tapailevat nimen kirjaimia. Yläpuolella lukee Rakas poika, paras veli. George nojaa otsansa kalkkikiven viileyteen. Linnut visertävät innokkaasti, kutsuen kumppaneita luokseen. Minun kumppanini ei tule koskaan takaisin. Haudalle lasketut kukat tuoksuvat hennosti. Kehäkukkia, lemmikkejä, keltaisia liljoja. Nevillen ja Lunan lähettämät taikakasvit.

Hautajaisissa oli läsnä vain perhe. George nielaisee ja tukee itseään pystympää. Perheeseen ei kuulu enää pelkkiä punapäitä. Hermione oli pitänyt Ronia pystyssä tämän takellellessa sanoja ja Ginny oli itkenyt vakakasvoisen Harryn kainalossa. Tuulen viri poskella muistuttaa nykyhetkestä. George nousee. Polvet ovat muuttuneet kevyen vihreiksi, mutta sitä tuskin huomaa. Käsi hapuilee taskusta nenäliinaa, vaikkei siitä enää paljon hyötyä ole, rään jo valuttua poskille. Minä kaipaan niin paljon. Yritän koota sieluni, oman sieluni, palaset, jotta voisin jatkaa eteenpäin. Hitaasti. Edes joten kuten. Fredin sielu on karannut vihreämmille laitumille, iloisempaan pilailukauppaan.

Mailla halmeilla ei näy ketään. George on yksin. Kumpu katselee häntä hiljaisena ja vakaana, välittämättä ajoittaisista nyyhkäyksistä, joita sen vieressä oleva mies päästää. Hänen toinen osansa on pinnalla, toinen alla. Muisto kipristää mieltä. Ei läsnäolo, vaan muisto. Sirpale kylkiluiden väliin. Murtunut ei korjaantunut tänäänkään.




Parittomat (300)

Angelina oli pukeutunut yksinkertaiseen hääpukuun. Housujen lahkeet olivat leveät ja liehuvat ja näyttivät melkein hameelta. Yläosa oli pitsinen ja herkkä ja toi esiin hänen urheilulliset hartiansa. Hän lisäisi siihen vielä hennon valkoisen kaavun seremoniaa varten. Ja kautta Merlinin hän oli tyytyväinen, että oli valinnut kengikseen sievät kermanväriset saapikkaat, sillä Fredin haudalle olisi ollut ikävä kävellä piikkikoroissa. Georgella oli tumma juhlakaapu, tilaisuutta silmälläpitäen hankittu. Angelina katsoi kuinka hänen tuleva aviomiehensä tuijotti poissaolevasti sään jo kuluttamaa kalkkikiveä. He olivat laskeneet kiven juureen Angelan hääkimpun identtisen vastinparin.

Angelina ei ollut koskaan ollut erityisesti häistä unelmoivaa tyyppiä. Tietysti hänellä oli ollut toiveita ja haaveita asian suhteen, mutta omasta mielestään paljon vähemmän kuin muilla tytöillä. Fred oli saanut hänet kuvittelemaan itsensä prinsessamekossa ja kiiltävissä korkokengissä. Siksi hän ei ollut halunnut sellaista pukua nyt, vaikka sekä hänen äitinsä että Molly olivat selkeästi olleet siitä pahoillaan. He eivät ymmärtäneet. Heille Fred ja George olivat aina olleet yksikkö. Angelinalle eivät koskaan. Syvä huokaus kutitteli palleassa asti. Tuuli vilkutteli ja vei sen poispäin heistä, niin ettei George kuullut. Angelina siirtyi lähemmäs pariaan.

Ei hänkään ollut aluksi tiennyt kumpaan veljeksistä oli ihastunut, nimellisesti siis. Sitten Fred oli ottanut hänestä kopin harjoituksissa, kun hän oli pudonnut luudanvarreltaan. Angelina oli tietysti ollut hurjan kiitollinen, mutta mahassa olivat lennelleet yhteisen alastulon aikana muutkin kuin kiitollisuuden perhoset. Georgesta oli tullut hänen lähiystävänsä Fredin myötä, mutta pojan kosketukset eivät olleet tuottaneet toverillista lämpöä kummempia tunteita. Pian niiden pitäisi tuottaa. Hän tarttui miestä kädestä tuodakseen hänet tähän hetkeen. George hätkähti ja pyyhki muutaman kyyneleen kasvoiltaan vapaalla kädellään.

Parittomat menevät tänään naimisiin, Angelina ajatteli. Toiselta on viety kaksoisveli, toiselta elämän suurin rakkaus. Kakkosvaihtoehtoon ei ollut helppo tyytyä. Fred kuitenkin veti heitä yhteen. He kaipasivat häntä ja se kaipaus liimaisi heitä paremmin kuin mikään avioliittovala. Ehkä rakkauskin tulisi ajallaan. He kääntyivät lähteäkseen. Sormet olivat eriytyneet toisistaan vielä hetkeksi.




Perhe (300)

Pikku-Fred loikki kuin kevään huuman sekoittama aropupu. Vanhemmat eivät yrittäneet estää häntä, sillä siitä olisi seurannut vain vinkunaa. Hän oli kaikissa suhteissa äitinsä ja isänsä sekoitus. Iho oli pehmeän vaaleanruskea, tukka taas syvän mahonginpunainen. Hänet oli luvattu viedä erityiseen paikkaan. Fredillä ei ollut aavistustakaan mikä se oli, vanhemmat eivät olleet suostuneet kertomaan. Mutta matkan varrella oli ainakin hurjasti kaikkea kiinnostavaa. Hyönteiset surrasivat ja kasvit tunkivat maankuoren läpi polullakin. Fred heitti muutamaan kuperkeikan ihan vain, koska se oli hauskaa. Kohta isä otti kuitenkin hänet kiinni ja kertoi, että he olisivat pian perillä.

Lehdon avoin laita ei ollut se jännittävä paikka, jota Fred oli odottanut. Sitä paitsi he olivat käyneet siellä ennenkin. Kyllä Fred sen muisti, vaikka olikin pieni. Valkoista kiveä oli hankala unohtaa. Äiti laski kukat, joita oli kantanut mukanaan sen eteen. Hän ja isä olivat kummallisen vaiteliaita ja isä oli tarttunut äitiä sormista sillä kädellä, joka ei puristanut hellästi Fredin omaa. Fredistä alkoi tuntua, ettei tämä voinut olla kovin kiva paikka. Hän kääntyi isänsä kylkeä vasten ja nyhtäisi pikku nyrkillään tämän kaapua. Hetken päästä isä nosti hänet syylinsä, mutta hajamielisesti. Fred hautasi kasvonsa isänsä kaapuun turvaa ja huomiota hakien.

He olivat nyt perhe. Yksi murtunut ja kaksi paritonta olivat kolme. George huokasi irrottaessaan otteensa Angelinasta silittääkseen poikansa tukkaa. Pikku-Fred oli tänään tarpeeksi iso ymmärtämään keneltä oli saanut nimensä. Hän kuiski hiljaa pojan korvaan millainen tämän setä oli ollut. Äitisi ensirakkaus, minä en ollut edes vaihtoehto. Angelina kuunteli noita hiljaa lausuttuja sanoja hymyn viivähteässä välillä kasvoilla. Pikku-Fredin pää alkoi pian nuokkua isän olkaa vasten. Pojan leveä Weasleyjen suu oli pehmeässä virneessä. Hän nukahti oman nimensä tarinan ja äskeisten leikkiensä uuvuttamana.

George katsahti Angelinaan, joka oli tullut aivan liki. Nainen näytti onnelliselta. Jonkun lehdon puun siimeksessä lauloi lintu. George ei enää kuullut veljensä ääntä seisoessaan siinä, vain poikansa unisen nenä synnyttämän tuhinan. 
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 856
Olen huono kommentoimaan, mutta tähän oli pakko tarttua, koska tekstisi on kerta kaikkiaan upea. Aivan upea!

Ensimmäinen raapale on todella surullinen. Välittyi hyvin Fredin menetyksen tuoma aukko Georgessa. Miten Georgesta tuntui kuin puolet itsestä olisi poissa. Minulla ei ole kaksosta, mutta voin uskoa, että kun koko elämän on ollut kahdestaan, on äärettömän rankkaa yhtäkkiä olla yksin. Erityisesti pidin kohdasta, jossa Fred oli kääntänyt peilin toisinpäin. En ollut edes tullut ajatelleeksi, että identtisyys tosiaan aiheuttaa sen, että toinen menetetty tuijottaa ikuisesti vastaan peilistä. Se ei ainakaan helpota menetyksestä toipumista, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa lohduttaa.

Toinen raapale on mielenkiintoinen. En ole aiemmin lukenut Georgesta ja Angelinasta varmaan mitään tai korkeintaan jotain hömppää Tylypahka-ajoilta, mutta suuria oletuksia heidän suhteestaan ei ollut. Niinpä oli kiva saada tällainen näkemys pariskunnasta. Oli samalla surullista ja toiveikasta, että Angelina silti nai Georgen. Aavistuksen velvollisuudesta, aavistuksen rakkaudesta Frediin, mutta myös aavistuksen toiveesta löytää uusi rakkaus menetetyn tilalle. Erityskehut Angelinan upealta kuulostavan asun kuvailusta ja hääkimpun viemisestä Fredin haudalle.

Lainaus
George katsahti Angelinaan, joka oli tullut aivan liki. Nainen näytti onnelliselta. Jonkun lehdon puun siimeksessä lauloi lintu. George ei enää kuullut veljensä ääntä seisoessaan siinä, vain poikansa unisen nenä synnyttämän tuhinan.
Loppu on kaunis. Kerta kaikkiaan ihana lopetus. Sama surumielisyys on mukana vielä, mutta aika on vienyt siltä terän. Kyyneleet kohosivat silmiin, kun luin vikan raapaleen. Minusta oli ihanaa, että Fred oli tällä tavalla osa Angelinan ja Georgen elämää: mukana pojan nimessä, mukana ajatuksissa. Nyt kuitenkin jo pitkälti onnellisina muistoina.

Kiitos tästä! Liikuttavin ja vaikuttavin teksti, jonka olen vähään aikaan lukenut! ♥

AK

Avasta ja bannerista kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 543
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Kiinnostuin tästä jo eilen, mutten silloin kerinnyt lukemaan. Nyt tämä meneekin samalla kommenttiarpajaisiin. Onnittelut viikon voittajalle! :)

Tämä oli tosi koskettava teksti, ja kuvasti hyvin kaksosten välistä sidettä, jonka kuolema oli kuitenkin rikkonut. Jopa Angelina epäili, voisiko rakastaa Georgea, mutta vaikutti silti onneksi siltä että heistä lopulta tuli toimiva yksikkö viimeistään perhe-elämän myötä. :) Vaikka kaipaus ei katoa, aika kuitenkin sitä lievittää.

Ensimmäinen raapale tosiaan vie siihen raakaan yksinäisyyden, puolikkuuden tunteeseen, josta George parka kärsii menetettyään veljensä. Fred oli hänelle eri tavalla pari kuin kukaan muu ikinä pystyy olemaan.

Angelinan suru ja se, kuinka Fred on läsnä myös häissä, on samaten koskettavaa. Äidit eivät ymmärrä, että Georgen kanssa avioituminen ei ole identtinen sille, että hän olisi mennyt naimisiin Fredin kanssa. Pidin siitä, miten Angelina piti kiinni yksilöllisyydestä; entiset unelmahäät kuuluivat Fredille, Georgen kanssa koettiin jotain uutta ja toisenlaista. Jopa kenkävalinta korosti tätä käytännöllisyyttä, jota koko liitto alkuunsa uhkui. Kuitenkin uskon, että kun taustalla on jo valmiiksi tuttu ja läheinen ystävyyssuhde, olivat liiton kantimet kuitenkin ihan riittävän vahvalla pohjalla rakentamaan jotakin uutta ja omaa. Aika taisi tuoda sen omanlaisen rakkauden tähänkin suhteeseen; harvoinpa sitä mennään kuitenkaan sen ensimmäisen ihastuksen kanssa naimisiin.

Pikku-Fredin matka vierailemaan setänsä haudalle oli hyvin lapsenomaisen tuntuinen. Pikkuisella ei ole sitä omakohtaista tunnetta Frediin, mikä molemmilla vanhemmilla on, ja hänelle retki olisi tavanomainen asia, ellei sen merkitystä hänelle korostettaisi. Hyvin luultavaa onkin, että George kertoo veljestään tämän muistoksi nimetylle pojalleen, mutta mietin kyllä, onko lapselle - ainakaan tässä iässä - millään tapaa tarpeen kuulla, että setä oli äidin ensirakkaus, eikä isä edes vaihtoehto... Eiköhän riittäisi, että hän tietää tämän olleen molemmille rakas. Angelina kuitenkin ymmärtää, ja George tahtoo tällä kunnioittaa veljensä arvoa heidän kaikkien silmissään. Kuitenkin ajattelen tämän niin, että onnellisen näköinen Angelina valitsisi tässä vaiheessa elämää kuitenkin Georgen, kun on häneen tottunut ja oppinut häntä rakastamaan. :) Fredin muisto on nyt juuri sitä; rakas, kallis ja kaihoisa, mutta kuitenkin enää muisto, kun elämä on tässä ja nyt. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 069
  • ava by raitakarkki
Alice Katarina: kiitos paljon kauniista kommentistasi ja ihana, että tarina liikutti sinua.  :-*

Fiorella: George taisi höpötellä pikku-Fredille vähän mitä sattuu tunnekuohussaan. Onneksi pikkuinen ei niitä ehkä ihan myöhemmin muista. Kyllä rakkaus löysi Georgen ja Angelinan suhteeseen ja lapsi varmasti vahvisti sitä. Kiitos valtavasti kommentistasi!  :-*
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)