Kirjoittaja Aihe: Tosirakkaus | K11 | maaginen realismi, joulun aika  (Luettu 666 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 170
  • ava by Waulish
Ficin nimi: Tosirakkaus
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Fandom: originaali (Pergamentinpalaan joulun jälkeen)
Tyylilaji: maaginen realismi
Paritus: PoV/Ari

A/N: Hyvää joulua Angelina ja Crysted! Angelina toivoi soulmatea ja hurt/comfortia ja Crysted peilikirkkaita jäisiä järviä, tähtien katselua, h/c:tä ja hettiä ja kumpikin jotain jouluista. Toivoittavasti tykkäätte!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Pyöreän lammen pinta oli jäätynyt peiliksi. Katselin sitä tuntien kuinka vesi liikkui jääpeitteen alla. Lammessa oli pohjavirtausta ja varmaan kalojakin. Voisi olla kiva onkia, jos olisi kesä...

”Anteeksi”, kuului kauhtunut kuiskaus selkäni takaa.

En säikähtänyt, sillä olin kuullut pakkaslumen narskunnan Arin taivaltaessa luokseni. Hänen äänensä oli kärsinyt kokeilustamme.

”Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi. Kumpikin ollaan tässä sotkussa mukana yhtä lailla.”

Ari tuli seisomaan viereeni, mutta tähyili jääpeitteen sijasta taivaalle. Hän päästi köhäyksen, joka kuulosti aivan siltä kuin hänellä olisi keuhkoputkentulehdus kolmatta viikkoa. Taivaalla loisti kirkkaita tähtiä, jotka heijastuvat peilin pintaan.

”Tiedän, ettei tarvitse, mutta se tuntui oikealta.”

Kohautin harteitani ja huomioin samalla, että nyt ääni oli enää vain tavallista huomattavasti matalampi. Köhäys oli ilmisesti auttanut asiaa.

”Sinä kärsit sisäisesti”, Ari totesi.

Pakkanen pureutui ympärillemme ja sisälleni avonaisiin haavoihin. Käännyin katsomaan Aria ensimmäistä kertaa.

”Satutti se sinuakin.”

Hän huokasi jä värähti vedettyään kirpakkaa ilmaa keuhkoihinsa. Lämpimämmissä ilmanaloissa syntyneenä hän ei ollut tottunut lumen vaikutukseen.

”Satutti kyllä. Se vei ääneni. Mutta fyysiset vammat taitavat olla pieni paha. Tunkeuduin syvälle olemukseesi ja se vahingoitti sinua. Väistät vaistomaisesti kosketustanikin.”

Olin todellakin kavahtanut taakse päin hänen yrittäessään tarttua käteeni. Sisälläni jonkinlainen sireeni huusi, ettei Aria saisi päästää lähelle. Järkeni yritti toisaalla saada suun vuoron todetakseen, ettei mikään ollut Arin syytä. Sitten oli vielä meidän välisemme yhteys. Se käyttäytyi täysin normaalisti kuin olisimme olleet kotona emmekä jäisen lammen rannalla lähellä sotilasleiriä.

Koko soppa oli tuon meidän erityisen yhteytemme syytä. Ihmiset ovat kutsuneet sitä historian saatossa monilla nimillä: tosirakkaus, sielunkumppanuus, sanaton yhteisymmärrys, tähtien yhdistämät. Mikään noista termeistä ei onnistunut vangitsemaan sen sisintä, mutta paremman puutteessa kutsuin sitä itse tosirakkaudeksi, koska se mahdollisti muun ohessa Disneyn prinsessasaduista tutut tosirakkauden suudelmat.

Joka tapauksessa takanamme olevan sotilasleirin hullu johtaja, paikallinen ruhtinas, kuvitteli, että yhteyttämme voisi käyttää mahtavana aseena. Hän oli tutustunut joihinkin salaperäisiin vanhoihin kirjoituksiin, joista minä sen paremmin kuin Arikaan emme olleet koskaan kuulleet. Mies oli kuitenkin täysin varma itsestään ja äärimmäisen tyytyväinen löydettyään tosirakastavaiset. Kaksi päivää sitten hän oli vaatinut meitä antamaan demonstraation voimastamme ja oli vaatinut melkoisesti suostuttelua, että olimme saaneet kolmen päivää armon aikaa aktivoida yhteytemme. Sillä niin me olimme hänelle väittäneet, että tarvitsimme aikaa siihen. Todellisuudessa tiesimme, ettemme voisi näyttää juuri mitään. Yhteys toimi vain sisäisesti. Emme olleet koskaan ajatelleet edes, että sen voi suunnata ulos meistä. Eli loogisesti ajateltuna moinen päätelmä oli luonnoton.

”Kotona on pian joulu”, Ari sanoi särkien välillemme laskeutuneen hiljaisuuden.

Minua palelsi ja tungin käteni syvämmelle takin hihoihin. Tuuli kuljetti leirin suunnasta riitasointuisen sävelen, kun joku sotilaista antoi melodiaa toisten riettaalle laululle.

”Sitäkö varten uumoilet taivalle? Betlehemin tähteä etsien? Kunnon kristitty voi viettää joulua täälläkin.”
 
Ari tuhahti sanoilleni. ”Minä katson taivalle, sinä veteen. Arvasin, että tulet tänne. Vesi rauhoittaa mieltäsi, vaikka se olisi talven vankina. Tunnen sinut läpikotaisin, vaikka en aina haluaisikaan.”

Aistin hänestä kumpuavan vahvan ironian ja lievän katkeruuden. Yhteys paransi meitä omaan tahtiinsa, mutta se oli vahigoittanut meitä, kun olimme pakottaneet sitä. Jäin miettimään miten mukavaa olisi olla kotona siemailemassa lämmintä glögiä ja kuuntelemassa joululauluja. Aloin huomaamattani hyräillä.

”God rest ye merry gentlemen”, Ari lausahti. Sävyssä oli vahva ranskalainen korostus, jota ei yleensä kuulunut. Hänen julkisivunsa rakoili. ”Kun maas´on hanki ja järvet jäässä sopisi paremmin. Sitä paitsi meidät todennäköisesti perii huomenna hukka eli Saatana, toisin kuin laulun iloiset miehet.”

Minun oli pakko hymähtää lumelle, pakkaselle, tähdille – ja Arin sanoille – jotka muistuttivat minua koti-Suomesta. Sisälmyksiäni ei enää kipristänyt niin pahasti.

”Luulisi sinun pappina olevan tyytyväinen uskonnollisista lauluvalinnoista. Seuraavaksi ajattelin siirtyä joulurauhan julistukseen. Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armoitettu syntymäjuhla...”

Ari tyrskähti ja hipaisi samalla kädellään vahingossa kyynärpäätäni. Pakene-reaktiota ei tullut. Huumori oli lievittänyt tuskaa, ainakin hipaisun verran. ”Haluaisin huomauttaa neidille, että tänään on laskelmieni mukaan vasta kahdeskymmenestoinen päivä, että kukaan ei synny huomenna vielä minnekään”, hän henkäisi lapastensa läpi.

Pyhähdin, mutta astuin askeleen lähemmäksi häntä äskeisen tuntemukseni rohkaisemana. Haavat vihloivat pienesti, mutta hälytykset eivät menneet enää päälle. Sisäiseen maailmaani oli tullut kipujen tilalle tyhjyyttä. Se tuntui oksettevalta, sellaiselta, joka riuduttaa ja vetää kasvot harmaiksi. Ari tarkkaili minua huurteiset hiukset kasvojaan kehystäen.

”Onko sinulla pahempi olo?” hän kysyi huolekkaasti.

”Jos tilani muuttuu tätä tahtia, voi luvata, että olen erittäin edustuskelpoisen näköinen huomenna.”

Kello oli ehkä iltakahdeksan maita. En ollut koskaan oppinut katsomaan aikaa tähdistä tai kuusta tai auringosta, olin siihen liian moderni. En viitsinyt kysyä Ariltakaan, koska se ei ollut oikeastaan tärkeää. Edellisenä yönä olimme yrittäneet saada yhteydellä aikaan jonkinlaisen meistä ulkopuolisen reaktion. Tiesimme, että yhteyden syvemmät tasot toimivat parhaiten läheisessä kontaktissa, toisin sanoen niin, että makaamme vierekkäin vähissä vaatteissa tai suoraan sanottuna harrastamme seksiä. Olimme tyytyneet lepäämään sylikkäin yöasua muistuttavissa rievuissa, sillä kummankaan ei oikeasti tehnyt mieli.

Minulta on joskus kysytty tekeekö yhteys himokkaaksi. Vastaus on hirveän tylsä: – sen näkee kysyjän silmistä – se riippuu ihmisestä. Tosirakkaus ei muuta kenenkään perimmäistä luonnetta eli nymfomaani pysyy nymfomaanina ja aseksuaali aseksuaalina yhteydestä huolimatta.  Minun ja Arin suhde oli monimutkainen jo ilman yhteyttäkin niin, että olin iloinen, ettei se ollut tuonut meistä esiin uusia kiihkoisia puolia. Olimme myös siitä onnekkaita, että olisimme olleet toisistamme kiinnostuneita ilman yhteyttäkin. Tiesin tapauksia, joissa yhteys oli vallinnut vihamiesten välillä. Noissa tilanteissa oli päädytty mitä erilaisimpiin ratkaisuihin.

Joka tapauksessa me vain olimme siinä hiljaa ja nautimme toistemme läheisyydestä. Useamman tunnin kuluttua, puolen yön tienoilla, aloimme yhteisestä päätöksestä työntää. Se oli virhe, vaikka etenimmekin äärimmäisen varovaisesti. Sisimpämme, minuutemme olivat hyvin lähellä toisiaan ja yhteys päätti rangaistukseksi raottaa tuota verhoa. Olin hetken hänen salaisimmassa paikassaan, ytimessä, joka määrittelee hänet ja hän samoin minun. Minuutemme suojakuoret rämähtivät maahan sellaisella voimalla, että repeydyimme fyysisestikin irti toisistamme. Näin jälkeen päin ajatellen olimme itse asiassa onnistuneet luomaan jotakin itsemme ulkopuolista, mutta mieliemme suojelumekanismien eikä yhteyden ansiota.

Oli alkanut sataa pieniä ja hitaita lumihiutaleita.

”Tekisi mieli kastanjoita”, Ari tuumi tuijottaen jalkojensa tallaama epäsäännöllisen muotoista aluetta.

”Oliko teillä tapana syödä kastanjoita jouluna? Sitä paitsi, jos nyt todella on kahdeskymmenestoinen päivä, niin luostarissa on vielä paasto.”

Ari tamppasi käsiään yhteen muutaman kerran. ”Minä olen rikkonut paastoa joka tapauksessa, joten voin mainiosti toivoa kastanjoita.”

Kevyt huntu alkoi jo kasaantua takkini olkapäille. Se toi minulle oudon lämpimän olon. Me selviäisimme huomisesta ja näkisimme vielä joulun kotona.

”Jaksat uskoa ihmeeseen, vai mitä?” Ari kysyi ajatukseni arvaten.

”No, jätetään ihme sinne joulupäivälle. Tyydyn kiltisti uskomaan, että kohtalo on varannut meidän varallemme muuta kuin kuolla huomenna.”

Loin viimeisen silmäyksen lampeen. Vesikin tuntui menneen unten maille. Se sai minut haukottelemaan. Toiminta tarttui Ariinkin ja auoimme kumpikin jähmeitä leukojamme.

”Lähdetään nukkumaan”, lausahdin kääntyen jo leirin suuntaan. ”Minua väsyttää ja hyytää.”

Ari lähti tarpomaan perääni. Hänen muminansa kantautui tuulen mukana: crastinus enim dies sollicitus erit sibi ipsi.

Pakkanen sulki sanat sisäänsä ja painoi ne korvaani vasten. Virnistin. Huominen huolehtii kyllä itsestään.


-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

A/N2: Arin lainaus on Matteuksen evankeliumin luvusta kuusi jakeesta 34

« Viimeksi muokattu: 08.12.2019 20:28:42 kirjoittanut Kelsier »
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 3 858
  • inFINIty
    • Listaukseni
Mites minulta on mennyt tälläinen ihan ohi silmien :O Tässäpä varsinainen yhdistelmä! Ihastuin heti tuohon alkuun jossa kuvailtiin kirkasta lampea ja jääpeitteen alla liikkuvaa vettä. Tuossapas mielenkiintoinen asetelma, se että sielunkumppanuutta voisi käyttää hyväksi sotakentällä, väärältähän se tietty hieman tuntuu ja näköjään myös päähenkilöiden mielestä. Tässä kerrottiin vain pintaraapaisu tuosta sielunkumppanuusjutusta tän tarinan maailmassa, mutta tarpeeksi jotta lukijalle tuli selkeä kuva ja halu saada lisää tietoa = eli tiedot tuli esiin luontevasti :) Sain sen käsityksen, ettei se ole ihan kauhean yleinen juttu ja tilanne näyttää olevan melko uusi molemmille.

Lainaus
Tiesin tapauksia, joissa yhteys oli vallinnut vihamiesten välillä. Noissa tilanteissa oli päädytty mitä erilaisimpiin ratkaisuihin.
Hohoo, tämäpäs olisi herkullista, voisiko luvassa olla spin-offia ;)

Tämäpäs oli mielenkiintoinen, kiitos <3
-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Angelina

  • Stark-Rogers
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 922
Minäkin eksyin tänne vasta nyt, apua!!

Itsehän en siis käytännössä koskaan lue hettiä ja kuvittelin nämä automaattisesti slashpariksi, kunnes tuolla mainittiin tuo "neiti". Sitten palasin alkutietoihin ja huomasin että Crysted oli toivonut hettiä :'''D Hahha no, on oikeesti mielenkiintosta lukea normaalista poikkeavia tekstejä!

Tässä oli todella mielenkiintoinen asetelma ja tuo soulmate-trope on suosikkini! Olit ottanut tähän hienosti erilaisen lähtökohdan, juurikin tuon että yhteyttä halutaan käyttää taistelutarkoitusessa. Aika jännä, mitenköhän se onnistuisi vai onnistuisiko ollenkaan? Päähenkilön ja Arin välinen keskustelu oli jotenkin mukavaa seurattavaa, erityisesti pidin tuosta out of nowhere tulleesta "tekisi mieli kastanjoita"-tokaisusta : D Jotenkin kaiken keskellä tunnelma oli kuitenkin rauhallinen, vaikka ei olekaan tietoa siitä, mitä tuleman pitää.

Kiitos kovasti tästä ♥


“He loved you. He loved you, and he admired you. Even when you fought.”

bannu ♥♥♥ ©Ingrid ♥♥♥

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 170
  • ava by Waulish
Kiitos kummallekin! Minäkin muistin vasta myöhässä yhtäkkiä, että topan ohjeissa luki, että lähetä myös yksityisviesti lahjaficin saajalle/saajille ::) :D Eli ei mitään, hyvä että löysitte itse paikalle 8)

Crysted: Soulmate-yhteys on yhtä aikaa yleinen ja harvinainen. Olen itse ajatellut, että tarinan maailmassa kaikilla on tuollainen soulmate, mutta on ihan toinen juttu tapaako häntä ikinä. Eli siinä mielessä PoV ja Ari ovat harvinainen kaksikko, että heillä tuo soulmate-yhteys on ja he ovat toisensa tavanneet. Kiva, että pidit :-*

Angelina;D Yritin keksiä mikä voisi olla jouluherkkua Ranskassa, siitä ne kastanjat. Toivottavasti osui oikeaan ??? Nämä tosiaan ovat hettipari, mutta tämä soulmate-trope ei lähtökohtaisesti muodostu vain heterojen välille eli ajatuksella voisi mainiosti kirjoittaa myös slashia. Ihana, että tykkäsit :-*
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 148
Vs: Tosirakkaus | K11 | maaginen realismi, joulun aika
« Vastaus #4 : 10.02.2020 16:08:13 »
Moikka kommenttiarpajaisista! :) Tykkään aika harvoin sielunkumppanuus-teksteistä, mutta tässä olit luonut sen pohjalta todella mielenkiintoisen ja moniulotteiselta vaikuttavan konseptin. Erityisesti pidin siitä, ettei oman sielunkumppanin löytäminen ole välttämättä mikään myönteinen asia, vaan siihen liittyy myös kaikenlaista monimutkaista ja väliin kipeääkin, kuten tässä tekstissä päähenkilöiden yhteyden väärinkäyttö sekä maininta siitä, että yhteys voi syntyä myös vihamiesten välillä. Tässä näkyykin minusta myös hyvin sotatilan armottomuus, että tuollaisesta kauniista kahdenkeskisestä halutaan tehdä jotakin tuhoavaa.

Tykästyin tässä tekstissä myös siihen, miten jouluisuus kerronnasta välittyi - mainintoina kastanjoista ja huomautuksena että kotona olisi pian joulu, joululaulun laulamisena. Tunnelma oli siltä osin haikea ja toiveikas. Arin pappeus oli mielenkiintoinen osa hänen hahmoaan ja pidin miten toit sen eri tavoin ilmi, kuten myös hänen ranskalaisuutensa (ilmeisesti) sekä sen, että ranskalaisen korostuksen vahvistuminen merkitsi hänen tapauksessaan julkisivun rakoilua. Tähtien katselu ja pakkasen kuvaus ovat suosikkijuttujani, joten ihanaa että tämä tekstit sisälsi kyseiset elementit. <3 Varsinkin kun ulkona sataa parhaillaan vettä, nyyh.

Yhtä kohtaa jäin tosirakkauden kuvailussa miettimään:
Lainaus
Mikään noista termeistä ei onnistunut vangitsemaan sen sisintä, mutta paremman puutteessa kutsuin sitä itse tosirakkaudeksi, koska se mahdollisti muun ohessa Disneyn prinsessasaduista tutut tosirakkauden suudelmat.
En ihan saanut kiinni siitä, mitä tässä tarkoitetaan Disneyn prinsessasaduista tutuilla tosirakkauden suudelmilla. Varmaan se merkitsee ainakin osittain juuri sitä, että suudelma on sielunkumppaneiden välillä ainutlaatuinen, mutta onko kyse myös jostakin muustakin?

Kiitos paljon lukukokemuksesta, on aina ilo lukea originaalifantasiaa ja maagista realismia. <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 170
  • ava by Waulish
Vs: Tosirakkaus | K11 | maaginen realismi, joulun aika
« Vastaus #5 : 16.02.2020 18:26:56 »
Okakettu: Disneyn leffoissa kiroukset murtuvat tosirakkauden suudelmista. Siihen PoV siis viittaa tuossa nostamassasi kohdassa, mutta sielunkumppaanuus on tässä maailmassa paljon muutakin. Ari on tosiaan alunperin ranskalainen (ja PoV suomalainen). Kiitos paljon hyvistä huomioistasi! :-*
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)