Kirjoittaja Aihe: Ympärillä humisee hiljaisuus (S, Harry/Draco, darkfluff, 6/6 raapaletta)  (Luettu 1407 kertaa)

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 516
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Nimi: Ympärillä humisee hiljaisuus
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Vendela
Tyylilaji: Darkfluff, h/c
Pituus: 6 raapaletta, 600 sanaa
Vastuuvapaus: Rowling omistaa, minä lainaan

Tiivistelmä: Sodan jälkeen Harry sulkeutuu Kalmanhanaukiolle, kunnes saa sinne yllättäen seuraa.


Vapaa sana: Näin darkfluff-haasteen ja sain idean joka oli pakko kirjoittaa heti. Tämä toimi myös loistavana blokinpurkuna, sillä kirjoittaminen on takunnut viime viikkoina. Se, kuinka darkfluffya tämä on, saa jokainen lukija itse päättää.
Angelinalle iso hali ja kiitos tuesta ♥


Osallistuu haasteisiin Tutkimusmatka darkfluffiin, Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus! #2, FFF1000 sanalla mitä sekä vuosi raapalehtien.





Ympärillä humisee hiljaisuus


Ensimmäinen kesä oli vaikein. Se oli täynnä hautajaisia. Hautajaisia ja todistajanlausuntoja. Harry melkein asui ministeriössä. Sillä siellä järjestettiin molemmat tilaisuudet. Sotasankareille. Ja syytetyille.

Syksyllä tilanne helpottui. Ginny palasi Tylypahkaan ja Harry saattoi taas hengittää.

Mutta Kalmanhanaukion huoneet olivat niin pimeitä. Pimeitä ja ahdistavia ja Harry oli yksin.


Saattoi kulua viikko ettei hän käynyt ulkona. Hän ei jaksanut, ei halunnut. Oli helpompaa kääntää aamulla kylkeä. Nukkua ja unohtaa. Illalla Harry tuijotti keittiön seinää ja pyöritteli jäähtynyttä teetä kupissa. Ympärillä humisi hiljaisuus.


Se oli lohdullista. Yksinäisyys. Pimeät huoneet. Hiljaiset yöt.


Sitten tuli talvi ja Harry hautautui tunkkaiseen pesään. Sanoi, ettei jaksanut. Nukkui.


*


Toinen kesä vyöryi esiin ryminällä. Ginny tuli ja kiskoi Harryn ulos valoon. Se ahdisti.

Se ei ollut sellaista niin kuin sen olisi pitänyt olla. Ulkona tuntui pahalta, kurkkua kuristi. Sisällä oli helpompi hengittää. Pimeät huoneet antoivat turvapaikan.


Riitoja. Loputtomia riitoja. Kunnes viimein Harry sanoi jotain lopullista. Jotain mikä loukkasi ja satutti. Eikä hän enää edes muistanut mitä se oli.

Sen jälkeen hän sai taas olla yksin. Rauhassa.


Syksyllä sateiden alkaessa Harry tuijotti ulos ikkunasta harmauteen. Hän oli unohtanut kuinka hymyillään. Mutta eihän kukaan olisi edes nähnyt sitä.

Yksin oli helppo olla. Sai vain olla. Nukkua. Ja olla.

Talvi toi pimeyden.


*


Kolmantena kesänä Harry sai kirjeen. Se oli määräys. Siriuksen testamentissa oli virhe. Harry tuijotti sitä pitkään. Ei ymmärtänyt sanoja. Joku muuttaisi hänen luokseen. Toinen perillinen.


Viikon päästä eteisessä seisoi laiha mies. Kaapu roikkui luisevilla olkapäillä. Jaloissa pieni nyytti.

Harry seisoi varjoissa katsellen tulokasta. Pureskellen peukaloa.

Huokaisten hän astui hämärään ja nosti kätensä tervehdykseen. Dracon huulilla ei näkynyt hymyä.


Äkkiä talo oli ahdas. Liian täynnä. He törmäsivät toisiinsa keittiössä, kylpyhuoneessa ja ullakolla. Missään ei ollut tilaa. Harryn kurkkua kuristi.

Öisin Harry makasi hereillä kuunnellen Dracon huutoa. Se oli loputonta. Päivällä, kun he kohtasivat näytti kuin kumpikaan ei olisi nukkunut koko yönä.


*


Kesän lopulla tilanne eskaloitui.

Eräänä yönä Dracon huuto oli liian kovaa. Eikä Harry saanut happea.

Siinä ei pitänyt käydä niin, mutta kaikkea ei voi aina ennustaa. Harry istui sängynlaidalla, piti kädestä ja puristi. Huuto loppui ja tilalle jäi hengästynyt huohotus.

Älä mene.

Kuiskaus oli hiljainen ja hukkui pimeään. Harry jäi.


Syksyn jälkeen he asuivat yhtä huonetta. Aluksi sanat olivat tahmeita ja hitaita. Tee voiteli kurkkua ja hiljaisuus antoi tilaa.


Talvella sanat muuttuivat kosketuksiksi. Hitaiksi tunnusteluiksi. Silityksiksi.

Oli helpompaa puhua kun saattoi maata lähekkäin. Vaikeat asiat hukkuivat pimeisiin huoneisiin. Muistot haalenivat vähitellen. Muuttivat muotoaan.

Hiljaisuus ei ollut enää hiljaista. Oli toivoa.


*


Neljäntenä kesänä puutarhassa paistoi aurinko.

Lämpö helli ihoa kuiskausten kutittaessa. Varovainen hymy saattoi äkkiä häivähtää kasvoilla. Käsi tunnusteli tietään käteen.

Oli vähemmän huutoa ja pimeyttä.


Takkatuli lämmitti sadepäivinä. Tee jäähtyi kupissa. Harry oli nukahtanut sohvalle, pää Dracon sylissä. Kevyt kosketus siveli ohimoita.


Valo siivilöityi ikkunoista, taittoi ja pisti siristelemään sisälläkin.

Ahdistus oli läsnä. Mutta enää ei tarvinnut olla yksin. Hiljaisuuden jakaminen oli helpottavaa. Varovaiset kosketukset muuttuivat. Syventyivät.


Syksy toi pimeyden. Erilaisen. Ennemmin hämäryyden.

Äkkiä talo oli täynnä kynttilöitä. Lepattavaa lämmintä valoa ja Harry huomasi nauravansa vahingossa. Dracon silmissä tuikahti pehmeys ja huulilla häivähti hymy.

Harry tajusi, että oli helpompi hengittää.


*


Yhdessä he huomasivat ettei tuska hävinnyt. Ei kokonaan. Se muuttui ja haalistui. Oli läsnä.

Yhdessä oli helpompaa hengittää. Kosketus auttoi, loi turvaa.

Pimeys muuttui hämäräksi.


Hiljaisuus oli edelleen läsnä. Se ympäröi heidät mutta antoi tilaa.


Seuraavana kesänä valonmäärä oli jälleen lisääntynyt. Harry osasi taas hymyillä ja tunsi poreilua sisällään. Dracon lähellä oli hyvä olla.

Painajaiset vähenivät vaikka eivät poistuneet. He kuitenkin selviytyivät niistä.


Heillä ei ollut mahdollisuutta palata ajassa taaksepäin. Muuttaa mennyttä. Mutta he olivat oppineet selviytymään. Yhdessä.

Vain sillä oli merkitystä. Sillä ja ajatuksella ikuisesta elämästä yhdessä.


Mutta vielä vuosienkin jälkeen he muistivat miltä tuntui kun ympärillä humisi hiljaisuus.



« Viimeksi muokattu: 06.02.2020 12:47:47 kirjoittanut Vendela »

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 560
Oih, tää on ihan mahtavasti kirjoitettu! Pahoittelen jo etukäteen luultavasti hiukan sekavaa ja lyhyehköä kommenttia,johon on syynä yksinkertaisesti ilta ja väsymys, mutta tätä oli pakko tulla kommentoimaan heti.
Oon tullut viimeaikoina lukeneeksi aika paljon lyhyitä tekstejä, ja jokaisen kohdalla oon ollut positiivisesti yllättynyt, miten paljon asioita pienilläkin sanamäärillä voi oikeasti ilmaista. Tämä onkin musta loistava esimerkki siitä, miten kuusi raapaletta voivat tiivistää monen vuoden tapahtumat pieneen tilaan antaen kuitenkin lukijalle todella laajan ja koskettavan kuvan joka vuodesta. Pidin ihan hirveän paljon siitä, miten samat elementit kulki mukana raapaleissa.Valon määrä, teekupit ja hiljaisuus nyt ainakin toistuivat tosi monissa näistä, mutta erilaisina ja vuosien kulkuun mukautuen. Otsikko ja ajatus humisevasta hiljaisuudesta on mun mielestä hieno kuvaus, joka kertoo hiljaisuuden luonteesta oikeasti tosi paljon.
Ihanaa, että Harry lopulta päätyi keskeyttämään Dracon painajaisen. Siitä sitten lähtikin heidän lähentymisensä, ja yllättäen kumpikin sai elämäänsä paljon lisää sisältöä. Vaikka alku vaikutti surulliselta, ja epätoivo välittyi vahvasti alun raapaleista, oli ihanaa, miten loppupuolella valo alkoi lisääntyä, ja toivoakin alkoi taas olla ihan eri tavalla kuin aiemmin.
Kiitos hienosta tekstistä. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Angelina

  • Stark-Rogers
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 652
Ai että ♥ Tykkäsin tästä kovasti ja tää oli sulta jopa yllättävänkin angstista, mutta samaan aikaan kovin realistista!

Pidän tuosta, että tässä edetään kesä kerrallaan - vuoden tarkastelujakso tuntuu hyvältä, koska siinä ehtii tapahtua paljon, mutta se ei oo kuitenkaan loppujen lopuksi kamalan pitkä aika. Kuvaat hyvin tuota Harryn olotilaa ja sitä, että ei vaan jaksa ja ei huvita, koska ei mikään ihme hänen koulutaipaleensa jälkeen.

Lainaus
Kolmantena kesänä Harry sai kirjeen. Se oli määräys. Siriuksen testamentissa oli virhe. Harry tuijotti sitä pitkään. Ei ymmärtänyt sanoja. Joku muuttaisi hänen luokseen. Toinen perillinen.

Tämä taas oli tosi mielenkiintonen plot twist ja käänne, joka toi Harryn ja Dracon yhteen! Hienosti keksitty <3 Painajaiset ja niiden myötä hiljalleen lähentyminen oli mun mielestä hienoa ja kovin lohdullista ajatella, että kaikki kamalat kokemukset yhdistää näitä kahta.

Mun suosikkikohta oli kyllä tämä;

Lainaus
Äkkiä talo oli täynnä kynttilöitä. Lepattavaa lämmintä valoa ja Harry huomasi nauravansa vahingossa. Dracon silmissä tuikahti pehmeys ja huulilla häivähti hymy.

Harry tajusi, että oli helpompi hengittää.

koska tästä tuli sellainen helpotuksen tunne lukijanakin, että tässä ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan :3 Kiitos tästä, nyt vaan eroon blokista ja lisää kirjoittamaan ♥♥

ava & bannu ©Ingrid ♥

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 051
  • How's my singing?
    • En runotyttö, ehkä ihminen -kirjoitusblogi
Kommenttikampanjasta moikka moi!

Oi voi, en ole varma, pidänkö darkfluffista genrenä ;D Olen niin kamala sokerisyöppö, että melkein itkettää, kun hahmot on niin kipuisia ja kaikki ihana söpöstelykin on kuorrutettu synkällä kuorrutteella. Harryn tuntemuksiin fikin alussa on tosi helppo samaistua. Yksin on helppo olla silloinkin, kun ei välttämättä haluaisi. Omassa seurassa ei tarvitse esittää ja on helppo esimerkiksi sitten nukkua päivät pitkät, jos siltä vain tuntuu. Kukaan ei ole arvostelemassa. Ei ihme, että Kalmanhanaukiokin tuntuu ahtaalta ja aivan liian täydeltä, kun Draco muuttaa saman katon alle. Vaikka Harry ei koko ajan joutuisikaan sietämään Dracon läsnäoloa, sitä tietoa ei pääse pakoon, ettei olekaan talossa yksin. Dracolle muutos on ollut varmasti yhtä vaikea, ottaen vielä huomioon Harryn ja hänen ei-niin-lämminhenkisen menneisyyden.

Mutta ihanaa, että vaikka Harry mieluummin palaisi taas siihen tuttuun ja turvalliseen yksinäisyyteensä, hän silti ottaa ensimmäisen askeleen ja auttaa Dracoa yön kauhujen kanssa selviämisessä. Dracokin on ollut asiasta varmasti huojentunut, vaikka voin myös hyvin kuvitella, että avun hyväksyminen juuri Harry Potterilta olisi hänelle vaikeampaa kuin ehkä joltain toiselta.
Lainaus
Oli helpompaa puhua kun saattoi maata lähekkäin.
Nyyh, näen tämän niin silmissäni, Harryn ja Dracon makaamassa ihan lähekkäin yön pimeässä ja juttelemassa asioista, joita ei ehkä päivänvalossa uskaltaisi edes muistella. Harry ja Draco on molemmat kokeneet kovia Voldemortin takia. Vaikka he ovat erilaisia, heillä on myös paljon yhteistä tarttumapintaa. Vaikka molempien kärsimykset on omiaan, he ymmärtävät silti toisiaan ehkä paremmin kuin kukaan muu. Ja musta kans tuntuu, että vuosien piikittelyn ja vittuilun jälkeen he puhuukin toisilleen suorasanaisemmin. Ikäviäkään asioita ei ehkä tarvitse samalla tavalla kierrellä.

Se on ihan totta, että ikäviä kokemuksia ei voi unohtamalla tehdä tekemättömiksi. Mutta yhdessä on varmasti paljon helpompi sietää ahdistusta ja pahoja muistoja ja pelkotiloja ja muuta, mitä traumat ovat jättäneet jälkeen. Toistensa seurassa Harryn ja Dracon ei tarvitse peitellä mitään, varsinkaan sitä pahaa oloa. Se varmasti jo itsessään helpottaa. Tietenkin asiaan auttavat myös hellät kosketukset ja toisen turvallinen vartalo silloin, kun sanat ovat liikaa <3

Kiitos tästä, tämä oli ihana vaikka niin kamalan haikea!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 837
Luin tämän jo eilen illalla käynnykästä juuri ennen kuin menin nukkumaan ja nyt oli hyvä hetki lukea se uudelleen.  :)
Tässä on jotain erilaista, mitä yleensä kirjoitat. Eikä se ole pelkästään sitä että tässä on tuo synkkä pilvi läsnä, ei. Vaan jotain muuta. Olet saanut todella paljon mahtumaan aina sadan sanan pieneen kokonaisuuteen ja tämä pursuaa yksityiskohtia, joita ei voi kuin jäädä ihmettelemään.

Kuten nyt vaikkapa tämä: "Kaapu roikkui luisevilla olkapäillä. Jaloissa pieni nyytti."
Kuvailet Dracoa muutamalla sanalla ja se kertoo yllättävän paljon. Hän on kärsinyt ja hän tulee vähin tavaroin koska hänellä ei taida olla vaihtoehtoa.

Olin juuri ollut ihmettelemässä tuota darkfluffyhaastetta, kun laitoit tämän luettavaksi ja tästä genrestä tulikin heti maistiaisia.
Tuo Harryn käpertyminen pimeään ja tunkkaisuuteen oli kyllä käsinkosketeltavaa. Ja se, kuin talo tuntui olevan yhtäkkiä täynnä vain sen tähden, että myös Draco muutti sinne. Paistaa se päivä risukasaankin, kuten niin ihanalla tavalla myös tässä. Yhdessä kohti valoisampaa aikaa.

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 792
Nyt vasta ehdin kunnolla tämän pariin! Tässä oli jotekin käsinkosketeltava tunnelma, alussa synkempi, mutta valon määrä lisääntyi raapale raapaleelta ja vuosi vuodelta ♥ Tällaisissa lyhyissä pätkissä toimi hyvin tuollaiset lyhyemmät lauseet, jotka pitkän tekstin seassa joskus voisivat tuntua töksähtäviltä, jos on oikein monta peräkkäin. Tässä ne olivat kuitenkin osoitus siitä, että vähilläkin sanoilla voi sanoa niin paljon. Samoin tässä toimi se, ettei ollut lainkaan dialogia, ellei Dracon kuiskausta lasketa. Jollain tavalla ajatukset ja tunnelmat tulivat sillä tavoin vieläkin paremmin esiin.

Lainaus
Hän oli unohtanut kuinka hymyillään. Mutta eihän kukaan olisi edes nähnyt sitä.
Voi Harry :'( on niin uskottavaa, että lopultakin, kaikkien vuosien ja vaikeuksien jälkeen Harry on se, jolla on vihdoin lupa olla synkissä vesissä. Mutta sieltä noustaan ♥

Tuo, että Draco olikin Siriuksen toinen perillinen, oli yllättävä käänne! Mutta ovathan he sukua, joten sinänsä ei kaukaa haettu.

Lainaus
Syksy toi pimeyden. Erilaisen. Ennemmin hämäryyden.
Tämä oli jotenkin hieno. Kyllä siinä on iso ero, onko mieli pimeydessä vai hämärässä, kuten luontokin.

Tuo Dracon ja Harryn lähentyminen vähä vähältä on kauniisti kuvattu ja on ihanaa, että he saavat toinen toisistaan lohtua raskaina aikoina. Ficin nimi on myös kaunis ja lopun viittaus siihen kuvaa sitäkin, että vaikka lopussa oli jo naurua, ei kaikkia vaikeuksia ole vielä unohdettu. Tämä oli hieno lukukokemus, kiitos kovasti ja olipa ihanaa muutenkin lukea pitkästä aikaa jotain sinulta ♥
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 516
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Kiitos ihan hurjan paljon kommenteistanne! Ne ilahduttivat ja lämmittivät mieltä :)

Sielulintu, kommenttisi oli oikein ihana eikä lainkaan sekava ♥ En ole itse tämän tyyppistä kirjoittanut aikaisemmin, joten todella ihanaa kuulla että tämä toimi ja oli onnistunut kokonaisuus. Nuo tietyt elementit kulkivat tosiaan läpi tarinan mukana tarkoituksella, ja kiva että huomasit ne sieltä. Tässä todellakin mentiin pimeydestä kohden valoa, ja vaikka sinne aivan kirkkaimpaan paisteeseen ei vielä päästy niin ainakin lähelle :) Kiitos todella paljon kommentistasi!

Angie, tämä oli tosiaan kaikkea muuta kuin sitä mitä yleensä kirjoitan! Onneksi ei kuitenkaan ollua aivan kamalaa tämä ja kiitos vielä tuesta ja tsempistä tämän suhteen, olet aarre ♥
Harrylla on tosiaan ollua aika rankkaa viimeiset vuodet, joten ei ihme että on voimat loppu kun kaikki on viimein ohi. Mitä tuohon Dracon ilmestymiseen paikalle tulee, niin olen lukenut jokusen enkkuficin missä nämä kaksi perivät Kalmanhanaukion, joten aivan omaa keksintöäni tämä ei ollut. Mutta kivaa, että toimi :D En olisi voinut kirjoittaa tähän mitään ankeaa ja synkkää loppua, joten oli pakko mennä kohden parempaa, hienoa että se toimi! Kiitos ihanista sanoista ja kiva kun jaksoit raapustaa kommentin!

Avaruuspiraatti, kivaa että nappasit tämän kommiksesta :) Minäkin luulen, että olin aika ulkona omalta mukavuusalueeltani tämän kanssa, sillä kyllä se fluffy taitaa olla minunkin juttuni ;D Mutta hienoa, ettei tämä nyt aivan synkistelyksi mennyt vaan sieltä löytyi tosiaan hieman toivoakin. Tuo, kuinka olet nähnyt Harryn ja Dracon makaamassa pimeässä lähekkäin, on juuri se kuinka itsekin tilanteen näin. Pimeys tuo turvaa samoin kuin läheisyys. Ja myös se, että nämä kaksi ovat kokeneet tahoillaan jotain sellaista mitä muut eivät välttämättä ymmärtäisi on niin totta! Siksi näiden on myös helpompi jakaa niitä toisilleen, ja varmasti tilanteeseen vaikuttaa myös se etteivät nämä ole liian läheisiä toisilleen, vielä tässä vaiheessa. Yhdessä kaikki on kuitenkin helpompaa, ja kuten tässäkin kuljetaan kohden parempaa yhdessä. Kiitos ihan hurjan paljon ihanasta ja pohdiskelevasta kommentistasi ♥ Arvostan!

Fairy tale, tämä on tosiaan hyvin erilaista tekstiä, siis myös tyylillisesti, mitä yleensä kirjoitan. Olen kärsinyt pitkästä (tai no mikä on pitkä) kirjoitusblokista ja tuon darkfluff haasteen kautta sain idean ja päätin vain kirjoittaa sen ulos. Tämä oli sitten lopputulos ja olin itsekin hieman hämmentynyt tästä. Mutta hyvällä tavalla :)
Pieneen tilaan tosiaan mahtuu yllättävän paljon, sen huomasin tämän kanssa. Välillä mietin, mennäänkö tässä liian nopeasti eteenpäin mutta nähtävästi ei. Mukavaa kuulla, että kokonaisuus oli onnistunut yksityiskohtineen :) En tiedä tarkkaan tuota darkfluffyn täyttymistä tässä, mutta en voisi kuvitella että näillä kahdella olisi onneton loppu ;) Kiitos todella paljon kommentistasi ♥

Thelina, tuo dialogin puuttuminen meinasi tuoda tähän pientä haastetta juuri tuon Dracon kuistaksen muodossa. Mutta ratkaisin asian sitten noin, sillä en kuitenkaan tahtonut kirjoittaa aivan liian selkeää repliikkiä, minusta se ei olisi istunut tarinan fiilikseen. Totesin tuossa jo edellä Angelinalle että olen lukenut jonkun verran enkkuficcejä joissa Draco saa yllättäen osansa Kalmanhanaukiosta, juuri sillä perusteella että on Mustan sukua. Sieltä siis idea tähän :) Ihanaa, että tykkäsit tämän nimestä, olen itsekin siihen varsin tyytyväinen etenkin kun ottaa huomioon, että keksin sen todella nopeasti. Yleensä pähkäilen nimien kanssa pitkään, joskus päiväkausia! Kiitos kommentistasi ja ihanaa kun tulit lukemaan tämän ♥

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 949
Minusta oli ihan turhaa alustaa tätä ficciä tuolla listauksessasi varoituksella, että tämä ei ole yhtään sinun tyyliäsi. Tai siis, varmasti tämä on erilaista Vendelaa sikäli, että olet kirjoittanut tosi paljon ihanaa onnellista romantiikkaa. Mutta minusta tätä olisi nimenomaan pitänyt alleviivaten mainostaa, että tänne kaikki lukemaan jotain jännittävän erilaista!

Pidin tästä aivan hirveän paljon. Jossain raapaleiden puolivälissä mieleen eksyi toive siitä, että voi kun tämä olisi pidempi jatkoficci sillä idea on tosi kutkuttava ja olisin halunnut märehtiä vielä pidempään hahmojen haavoissa ja epävarmuuksissa. Toisaalta tämä toimi tosi hyvin lyhyinä katsauksina, raapaleet toivat tähän ilmavuutta ja korostivat sitä, kuinka vähän tapahtuu vaikka aikaa kuluu paljon. Korostivat Harryn pysähtyneisyyttä ja pahaa oloa.

Oon usein kaivannut ficceihin näkökulmaa siitä, kuinka Harrylle oikeasti käy kun sota loppuu. Seitsemännen kirjan epilogi ei vastaa tähän kysymykseen, vaan se hyppää kaiken vaikean yli siihen, kun ollaan hyvin aikuisia ja on ne lapset joilla on erikoiset nimet ja elämä on jollain ilveellä seesteistä. Epilogia on toki parjattu jo vuosikausia enkä mene siihen enempää (onhan siinä hyviä ja mielenkiintoisiakin juttuja), halusin vain sanoa, että tämän ficin näkökulma on minusta tosi uskottava ja luin tätä suurella mielenkiinnolla.

Oli ihana käänne, että Draco muutti Harryn kanssa Kalmanhanaukiolle asumaan. Se oli jännä. Jännää oli myös, kuinka mutkattomasti molemmat sopeutuivat siihen. Olisin odottanut jommalta kummalta vastustusta, soraääniä, omistuksenhalua ja huutoa, että tämä talo kuuluu minulle, mene sinä muualle! Mutta toisaalta, se sopeutuminen, alistuminen valottaa tosin hyvin sitä, kuinka rikki molemmat ovat, kuinka väsyineitä he ovat. Ei lopen uupuneena kaikkeen jaksa edes tapella.

Ja kyllähän sitä huutoa siellä oli. Hyvin erilaista ja tosi ihon alle menevää huutoa. Minusta oli osuvaa, että juuri Draco oli se joka huusi yöt. Ja kuinka Harry oli se, joka tuli ottamaan kiinni ja jäi vierelle. Hienovarainen ja kaunis tapa lähestyä, mutta ei lainkaan omituinen tai liian äkillinen muutos suhtautumisessa toiseen. He tavallaan lipuvat toistensa luo ja jäävät siihen, koska lähekkäin on helpompi olla. Ja lopussa sitten löytyy jo hymy, vaikka hiljaisuus ei unohdu. Jäätävän hienoa!

Tämä on tosi syvällinen ja aito teksti, joka jää mieleen kummittelemaan mutta tosi hyvällä tavalla. Ihanaa, että olet kirjoittanut tämän! Kiitos <3
« Viimeksi muokattu: 16.05.2020 13:43:22 kirjoittanut Sisilja »
Kirjoittamisen riemusta

Avatarista kiitos aijulle!

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 516
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Kiitos kommentistasi Sisilja ja äärettömän kauniista sanoistasi, jotka pysäyttivät minut todella hetkeksi miettimään.
Tiedän, että varoittelu listauksessa on ehkä hieman "turhaa", mutta koska tilanne on juuri niin kuin sanoit ja tekstini ovat pääasiassa lämpöisä ja täynnä vaaleanpunaista hattaraa, en halunnut että joku tulee lukemaan tämän sillä asenteella ja joutuu pettymään. Enkä oikein tiedä osaisinko mainostaa tätä erilaisena tekstinä, eikö se olisi jotenkin omahyväistä ;D
Mutta hienoa että pidit tästä ja tavoitit paljon sitä mitä tahdoin tällä sanoa! Olen lukenut jonkin verran (en paljon) enkkuficcejä, joissa käydään läpi tuota Harryn tilannetta heti sodan jälkeen ja mielestäni se on mahdollisuuksien pohjaton kuilu! Minulla itse asiassa on eräs idea mielessä, pidempi jatkis, mutta katsotaan nyt pääsenkö koskaan sinne asti, sillä se olisi todellakin piiiitkä kertomus siitä miten Harry (ja Draco) tulevat sodan jälkeen selviämään. Olisi kuitenkin mukavaa, jos tähän aiheeseen tarttuisi useampikin suomalainen ficcari, sillä uskon että näkökulmia tähän kyllä riittäisi :)
Tuo mitä sanoit: Ei lopen uupuneena kaikkeen jaksa edes tapella, on juuri se mitä ajattelin. Kumpikin hahmoista on sotinut, joten he eivät enää vain jaksa, eivät vaikka kyseessä on se kouluaikojen pahin vihamies. Toki tässä peilautuu myös molempien uupumus ja masennus, kun mikään ei jaksa hetkauttaa tai liikuttaa. Kun aikaa kuluu niin tilanteeseen sopeutuu. Eikä Dracokaan ole enää se itsetietoinen lapsi, minkälainen hän oli ennen sotaa. Ajalla on kuitenkin ihmeellinen taipumus parantaa ja auttaa unohtamaan. Kun rinnalla on vielä joku johon tukeutua, elämä on helpompaa.
Mutta vitsit miten ihana kommentti todellakin! Tämä saattoi ehkä jättää pienen kipinän sille, jos kaivelisin tuon jatkisidean päivänvaloon ;) Kiitos hurjasti tästä ajatuksella kirjoitetusta kommentista ♥

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!